III.
Minua piiskataan.
Seinän raossa vouhotti parin kyynärän pituinen karahka, jolla vahvistettiin päätös, ja kuin ei ollut yhdestä kerrasta apua, niin annettiin toinen kerta, joka tepsi. Vaan yhä sitä sentään tuli välinpitämättömyyttä, kun sattui silmä välttymään. Siskoni rupesi kieliä kantamaan vanhuksille, äidille erittäinkin, ja minua ropotettiin selkään ja sanottiin, että
»sentähden sinua kiusataan myötään yksinään souvattamaan lasta, kun sinä olet niin tottelematon. Kun olisit nöyrempi, niin annettaisiin Katrinkin souvattaa vuorollaan. Vaan kyllä sinä saat nyt olla yksinäsi.»
Sepä vaikutti Katriin hyvää, kun näki, että minua ruvettiin kurittamaan aina kun hän kanteli ja kertoi vikojani vanhuksille. Hän alkoikin kerta kerralta lisätä ja lisäysten kanssa viedä äidille. Tästä pilausikin välimme sikseen. Minä koettelin salakähmässä käsirysyllä kostaa sitä Katrille, vaan eihän siitä tullut kahta valmista, kun olin niin paljon nuorempi. Mutta sydän ei ollut sen sulempi: koettaa sitä vaan piti, tuli tuohta tahi malkaa, kävi syvin tahi matalin. Vaikka Katri voitti, niin oli hän heti valmis kantelemaan minun ilkeyksiäni, josta hetikohta tukkani pölisi. Vaan siitä ei ollut apua kuin siksi aikaa.
Katri kun oppi siihen, että äiti uskoo kaikki hänen sanansa, niin rupesi käyttämään leikkikalunaan minun pahaa sydäntäni. Aina nääritti ja kiusasi minua, että sai suuttumaan, ja siitä hän äidille sanomaan. Niinpä eräänkin kerran olin Samppaa souattamassa ja siinä vuoleskelin puikkoa kärkiniekalla puukolla, kun Katri taas tapansa mukaan härnäsi ja lupasi lähteä äidille sanomaan jotakin ilkityötäni ja menikin jo juosten pihalle. Silloin pisti vihakseni, että viritin puukon hänen jälkeensä. Puukko sattui käymään jalkaan ja teki vähäsen haavan. Nyt olikin syytä ja hyvä todistus. Silloin näytti asiani olevan sillä kannalla, ettei vähillä selviä, kun äiti tuli kouran täysi varpuja toisessa kädessä — ei isojen asioitten aikana piisanneet pirtissä olleet kuluksi pieksetyt vitsat. Tuli säihki äidin silmistä, kasvot olivat vihasta punaset. Kun alettiin paljaaseen selkääni ravistaa sillä varpukoprajaksella ja vielä tukasta pyörittää, koski niin kipeästi, että pyörryin nimeni tietämättömäksi. Kuinka kauvan lie sitä kylpyä kestänyt ja mitä lienee tehty, en osaa sanoa. Heräsin vaan kuin unesta ja pyörin maassa makkarana, tuskissani kirkuen ja voivotellen, kun koko ruumiini paloi kuin tulessa. Vähän toimeta kun aloin, niin äiti alkoi vannottaa, etten vasta olisi niin tottelematon. Vaan tuskat olivat niin ankarat, etten voinut puhua. Mutta äiti uhkasi uudestaan piiskata. Silloin nousi tuska mieleeni, kun tiesin että ilman en pääse enkä mitenkään saattanut ruveta anteeksipyyntöön. Pyörryin uudestaan. Kun toimesin vähän, alkoi äiti sitä samaa virttään. Tosin siinä ei olisi ollut pitkä läksy, sanoa vaan: annahan, äiti kulta, anteeksi, en vasta tee semmoista. Mutta niitten sanain sanominen oli vaikea. Muu kun ei auttanut, niin huulillani ne höpötin ja halasin äitiä. Siihen luuloon kuitenkin jäin, että minussa ei ollut syytä ollenkaan, että liiaksi viattomasti sain kärsiä.
Katkeamaton viha istuutui sydämmeeni siskoani kohtaan, ja yhä hän osasikin sitä kartuttaa. Eikä se ollut kiitettävä sopu Sampankaan kanssa. Pakostahan sitä piti hoitaa silloin kun olivat näkemässä, vaan kun lie kahden jääty, niin sai elää omillaan. Minä pojan kiles en malttanut pysyä siinä yhdessä sijassa aina kuin vanha koni. Vilhakka luontoni ei asettunut, vaikka kuinkakin kuritettiin. Senpä huomasivat vanhuksetkin, että ei tule oikeata lapsen hoitajata, jos miten opetettaisiin.