XI.
Viranomaiset ja me.
Päällikköjä meillä karkoitetuilla oli koko runsaasti.
Ensinnäkin läänin kuvernööri, jota me emme koskaan saaneet nähdä. Hän pysyi koreasti pääkaupungissaan, eikä hän sielläkään näyttäytynyt karkoitetuille, eikä juuri muillekaan lääninsä asukkaille. Kuvernööri olikin vanhan järjestelmän vallitessa Venäjällä niin suuri herra, että se, jonka onnistui päästä hänen puheilleen, voi huoleti merkitä ristin seinään.
Meidän karkoitettujen asioita hoiti varakuvernööri Wolodimirow, entinen mustasotnialaislehden "Semstshinan" toimittaja. Hänen puheilleen sattuivat väliin Tomskissa satunnaisesti majailevat karkoitetut pääsemään, mutta ”audienssista” ei tavallisesti ollut apua, sillä hän piti periaatteenaan suhtautua kaikkiin pyyntöihin ja anomuksiin kielteisesti.
Muistan, miten kerran erään Tomskin sairaalassa makaavan valtiollisen vaimo kävi pyytämässä samaiselta varakuvernööriltä, että hänen Kusnetskiin siirretty miehensä saisi matkustaa omalla kustannuksellaan määräpaikkaansa.
Vastaukseksi tuli tavanmukainen jyrkkä kielto.
— Niin, mutta onhan mieheni sairas ja onhan ollut tapana sallia…
— En voi mitään, sellainen on laki.
Vaimo lähti pois epätoivoissaan, sillä perheenisän tila oli siksi arveluttava, ettei häntä mitenkään olisi voinut lähettää jalkapatikassa Kusnetskiin taivaltamaan.
Silloin tuli odottamaton apu. Muuan tuttava tiesi kertoa, että Tomskissa asuu eräs Venäjän kansanliiton — tunnetuimman mustasotnialaisjärjestön — jäsen, jolle varakuvernööri on velkaa. Sopisi kääntyä tämän liittolaisen puoleen, ehkäpä hän tällaisessa tapauksessa haluaa auttaa, sillä hän on itsekin kymmeniä vuosia takaperin ollut karkoitettuna, vaikka sittemmin muuttanut mieltään.
Tuumasta toimeen. Eihän tuo ota, jos ei annakaan. Vaimo meni mustasotnialaisen puheille. Tämä asian kuultuaan lupasi sen järjestää. Pistäysi toiseen huoneeseen puhelimeen ja pyysi vaimon odottamaan.
Parissa minuutissa oli asia järjestyksessä. Kun vaimo auttajansa kehoituksesta meni uudestaan Wolodimirowin puheille, oli tämä pehmeä kuin karitsa ja käski kanslistinsa heti kirjoittaa matkatodistuksen.
"Laki" oli hyvin yksinkertaisella keinolla saatu vaikenemaan, sillä se laki oli varakuvernööri itse.
Kyllä piti olla jo totinen paikka, ennenkuin siltä herralta sai luvan Tomskiin matkustamiseen ja totisessakin paikassa se lupa seurasi vasta puolen vuoden kuluttua, ja silloin sitä hyvin monessa tapauksessa ei enää tarvittu, sillä luvanhakija makasi kolme kyynärää nurmen alla.
Seuraava aste kuvernööristä oli isprawnikka. Hänen puoleensa oli käännyttävä esim. silloin, kun haluttiin siirtoa johonkin toiseen paikkaan karkoitusalueella. Virallista kiirettä hänenkin kansliassaan pidettiin, paitsi Silloin kun hakijalla oli asiamies, joka voi hakupaperin alle pistää vähä muutakin. Mutta siitä myöhemmin.
Isprawnikka oli sentään niin armollinen, että suvaitsi kerran vuodessa matkustaa halki koko julman avaran piirinsä, jolla pituuttakin oli yli 600 virstaa. Tällä matkallaan otti hän vastaan anomuksia, sekä suullisia että kirjallisia, mutta jätti useimmiten niihin vastaamatta, tai vastasi kieltävästi, lukuunottamatta juuri edellämainitunlaista tapausta.
Lähimpänä päällikkönä oli pristaw, joka käyttäytyi kutakin karkoitettua kohtaan sen mukaan mimmoinen maksukyky tällä oli, tai mikäli tämä muuten osasi häntä peloitella.
Pristawin apulaisena oli suurimman osan Narymissa oloaikaani muuan urjadnikasta (maalaispoliisista) kohonnut mies, joka juovuspäissään kuului kerskuneen tappaneensa kahdeksan miestä yhdellä kertaa (talonpojat olivat kerran vahingossa ajaneet karjansa kielletylle alueelle ja silloin oli tämä herra toisten poliisien kanssa ampunut ajajat), eikä pelkäävänsä muita kuin jumalaa.
Narymissa sattui hänelle pieni "erehdys". Tuli myyneeksi ruunun ampumatarvevaraston, jota pidettiin alkuasukasten (ostjakkien y.m.) tarpeiksi, omaan laskuunsa. Tämän tempun johdosta hänet siirrettiin kolmensadanviidenkymmenen virstan päähän perustettuun uuteen karkoituspaikkaan, Moltshanowon alueelle, piirivartijaksi. Sielläkin oli tullut kommelluksia, joista myöhemmin lähemmin, ja hän sai siirron Irkutskiin pristawin apulaiseksi. Mutta rangaistuksen hän joka tapauksessa vältti.
Pristawin komennettavana oli suuri lauma poliisivartijoita. Nämä ne yhtämittaa olivat välittömässä tekemisessä karkoitettujen kanssa. He olivat melkein kaikki siveellisesti rappeutuneita miehiä, jotka antautuivat ala-arvoiseen tehtäväänsä välttääkseen sotapalveluksen ja rintamaan menon.
He olivat valmiita mihin tahansa, pieksämään karkoitettuja, ryöväämään heidän tavaroitaan, yleensä kaikellaisiin alhaisiin tekoihin.
Joku aika ennen minun tuloani Narymiin olivat siellä juopuneet vartijat ilman minkäänlaista syytä ampuneet neljä valtiollista karkoitettua. Asia oli jätetty sikseen, vartijat vain oli siirretty toiseen paikkaan. Ei ollut viitsinyt tutkintotuomari lähteä pirttinsä lämpimästä ajamaan viittäsataa virstaa noin joutavan asian kuin neljän valtiollisesti epäluotettavan henkilön murhan vuoksi.
Aluksi aikoivat vartijat käyttäytyä vanhaan tapaansa meitäkin kohtaan, pieksivät erään ylioppilaan puolikuolleeksi ja harjoittivat kaikellaista ilkivaltaa. Mutta asema muuttui pian toiseksi. Valtiollisesti karkoitettuja tulvi tulvimalla ja kohta oli meitä melkein yhtä paljon kuin vartijoitakin. Silloin nostettiin anarkia anarkiaa vastaan. Pieksäjät vedettiin tilille ja pantiin heidät itsensä pyytämään pristawin kautta hallinnollista rangaistusta. Sen he tekivätkin, istuivat arestinsa ja paransivat tapansa.
Sitten estettiin vartijat tulemasta karkoitettujen asuntoihin asiatta. Jollei heitä saatu näistä "tarkastusmatkoistaan" lakkaamaan hyvällä, niin käytettiin pahaa. Lähetettiin kerran nurinniskoin portaita alas; jollei se auttanut, niin tehtiin sama temppu niin monta kertaa, että halu läksi.
Sillä tavoin saatiin rauha maahan ja meille määräämisvalta. Joskus kyllä saattoi seurata karkoitetuille hallinnollisia rangaistuksia, mutta syy oli silloin päällystön, vartijat eivät uskaltaneet tehdä ilmiantoja. Aiheetkin olivat sellaiset, jotka päällystö suoraan tiesi, omavaltaiset poistumiset asuma-aloilta, vastalausujajoukkueitten saapuminen naapurikylistä muonarahojen viivyttelemisen tähden j.n.e. Eihän sitä nyt ihan joka paikassa jaksettu määräämisvaltaa pitää, mutta enimmäkseen kyllä.
Näin oli Narymissa, mutta Moltshanowossa oli asianlaita toinen. Siellä harjoitettiin pieksämistä vielä kauan sen jälkeenkin, kun Narymissa oli saatu välit selviksi.
Päästäkseni puhumasta omaan laskuuni otan tähän yhden monista ylemmille viranomaisille jätetyistä valituksista. Sen on jättänyt valtiollinen karkoitettu Minz 5. p:nä maalisk. (v.l.) 1916.
Maaliskuun 10. p:nä (v.l.) 1915 neljä päivää saapumiseni jälkeen karkoituspaikalleni Alatajewon kylään, anoin minä saatuani Narymin lääkäriltä sairaustodistuksen, Tomskin kihlakunnan isprawnikalta siirtoa Narymin kaupunkiin. Anomukseeni myönnyttiin. Kirjelmässään huhtik. 6 p:ltä 1915 isprawnikka lausui: 'Minz siirrettävä Narymiin, missä hän voi saada yhtämittaista lääkärinapua'. Lääkärintodistus oli liitetty papereihin, ja minä näin sen monta kertaa omin silmin.
Elokuun alussa, kun alkoi karkoitettujen siirtäminen Moltshanowon volostiin, pyysin minä 5:nnen (Narymin) piirin pristawilta siirtoa mainittuun paikkaan, koska pidin itselleni edullisempana asua verrattain paljo eteläisemmässä paikassa. Sen ohessa pyysin herra pristawia siirtämään minut vain siinä tapauksessa, että joudun itseensä Moltshanowon kirkonkylään, jossa on koko piirin ainoa sairaala ja lääkäri. Pristaw lupasi minulle tämän.
Syyskuun 1. p:nä minä yhdessä kymmenen muun henkilön kanssa saavuin Moltshanowon kirkonkylään. Seuraavana päivänä yhdeksän saapuneista lähetettiin Maikowon kylään. Minulle ei kukaan puhunut sanaakaan siitä, että olisin ollut määrätty johonkin toiseen paikkaan. Syysk. 20. p:nä minut kutsuttiin pristawin kansliaan erään vaatetusapua koskevan seikan vuoksi. Minut otti vastaan kirjuri Beljajew, pristaw oli juuri silloin Tomskissa. Haettuaan esille paperini, ilmoitti Beljajew, että minä olen määrätty Maikowoon, enkä saa asua Moltshanowossa, ja että minun täytyy viipymättä lähteä määräpaikkaani. Minä vastasin, ettei minulle ole kukaan tästä seikasta maininnut, ja että minua koskevien paperien joukossa on lääkärintodistus minun sairaudestani ja lupa asua siellä, missä on lääkäri, sekä että minä kaikessa tapauksessa odotan pristawin tuloa ja puhun hänen kanssaan. Beljajew syyti silloin minua kohtaan koko joukon uhkauksia: lupasi sulkea putkaan, tehdä pöytäkirjan omavaltaisesta poistumisesta määräpaikalta, käyttää minua kohtaan asevoimaa (sivumennen sanoen Beljajewin lempilause). Minä poistuin. Parin tunnin perästä saapui luokseni Moltshanowon vartijavanhin P. Greck ilmoittamaan, että kehoittavat minua matkustamaan Maikowoon, jonka karkoitettujen luettelossa minun nimeni löytyy. Kysymykseeni minne minä hänen käsityksensä mukaan olen määrätty, vastasi Greck, että hänen luetteloillensa mukaan minä olen Moltshanowossa, mutta kanslian luetteloissa kuulun Maikowoon. Greck oli yhtä mieltä minun kanssani siitä, että tämän väärinkäsityksen voi selvittää vain pristaw, ja neuvoi minua odottamaan hänen paluutaan.
Saatuani näin pristawin muodollisen sijaisen suostumuksen jäin oloilleni.
Syysk. 24. p:n aamuna minun vielä nukkuessani tuli asuntooni kolme poliisivartijaa, joista yksi, Obuhow, oli varusteltu kiväärillä. Viimemainittu heti lausui: 'valmistaudu matkalle Maikowoon'. Minä vastasin, että en suostu lähtemään, koska minulla on vartijavanhimman lupa jäädä Moltshanowoon pristawin tuloon saakka. Obuhow nosti silloin kiväärinsä aikoen lyödä minua pyssyntukilla päähän (en ollut ehtinyt vielä nousta vuoteesta), mutta toinen vartija ennätti tarttua Obuhowiin estäen iskun. Asuintoverini Mihail Leonowin huomauttaessa, ettei vartijalla ole oikeutta lyödä, latasi Obuhow samassa kiväärinsä, mutta toinen vartija käänsi syrjään pyssyn suun. Pukeutuessani yritti Obuhow vielä muutamia kertoja lyödä minua, mutta hänen toverinsa joka kerta torjui iskun. Koko ajan O. kiroili ja huudahteli: 'kaikki lyön mäsäksi, eikä minulle siitä mitään tule, kiittävät vain'.
Pristawin saavuttua juttelin hänen kanssaan ja sain luvan jäädä Moltshanowoon. Silloin selvisi, ettei lääkärintodistusta enää ollut papereilleni joukossa. Minne se oli joutunut ja millä tavoin? — en tiedä.
Pieksämisjärjestelmä on viime aikoina saavuttanut erinomaisen laajuuden. Kerron pari minulle tunnettua tapausta. Toinen niistä sattui aivan silmieni edessä.
Karkoitettu Gamshei Modlin saapui syyskuun ensimäisellä puoliskolla Moltshanowoon Narymin alueelta. Syysk. 22. p:nä mainittu kirjuri Beljajew ilmoitti hänelle, että hänen täytyy matkustaa Grishinskin kylään. Modlin juuri siihen aikaan hankkiutui sairaalaan. Kun hänelle ilmoitettiin siirrosta, meni hän sairashuoneelle ja Moltshanowon lääkitsemisaseman hoitaja antoi hänelle sairaustodistuksen liittäen siihen huomautuksen, ettei voi juuri sillä hetkellä sijoittaa M:ia sairaalaan sairaspaikkojen puutteen vuoksi ja pyysi jättämään M:n toistaiseksi Moltshanowoon. Tämän todistuksen kanssa ilmaantui M. kansliaan, mutta Beljajew siitä huolimatta käski hänet hankkiutumaan matkalle. M. toisti vielä, että hänen on välttämätöntä päästä sairaalaan terveytensä palauttamisen vuoksi. Silloin läsnäoleva vartija Obuhow tarttui nurkassa olevaan kivääriin ja löi pistimellä M:n käteen. Haavan kädessä olen nähnyt omin silmin. Jonkun ajan kuluttua näin asuntoni ikkunasta, kuinka M:n kortteeriin meni kolme vartijaa, niitten joukossa Obuhow kiväärillä asestettuna. Minä astuin kadulle. Hetken päästä syöksyi M. kadulle yltäänsä veressä; hänen oikeassa poskessaan ammotti suuri haava. Hänen jälessään tuli O. ja ajoi hänet edellään kansliaan. Sieltä tulivat he takaisin hevosella, kokosivat M:n tavarat ja veivät hänet Grishinskin kylään.
Modlin on jo vanhanpuoleinen mies, kauhean arka, eikä kykene vastustamaan vartijaa, ei edes sotkemaan tätä sanoilla.
Modlinin pieksemistilaisuudessa oli läsnä viisi todistajaa (seuraa nimet).
Katson tarpeelliseksi huomauttaa seuraavaa: joku aika takaperin Modlinia kuulusteli Tomskin kihlakunnassa matkustava kuvernementtihallituksen virkamies Sawadowski. Huoneeseen, jossa kuulustelu tapahtui, saapui jollekin asialle vartija Obuhow. Kertoessaan parhaillaan tapahtumasta ja nähdessään O:n pyörtyi M., niin suuri oli kokemansa vaikutus häneen.
Modlin osoitti Sawadowskille seuraavaa: kun häntä verta vuotavana vietiin hevosella, vaati häntä saattava O. häneltä viittäkymmentä kopeekkaa. Modlin ei voinut summaa luovuttaa, kun hänellä ei ollut rahaa. Obuhow vaati edes kolmeakymmentä kopeekkaa. M. uudisti kieltonsa. Huomatessaan M:n rinnassa merkin, joka annetaan ilmalaivaston hyväksi lahjoittaneille, haukkui O. M:ia sanoen: 'laivastolle sinulla riittää viisi ruplaa, mutta minulle ei kolmeakymmentä kopeekkaa'.
Lokak. 31. p:nä 1915 Magotshinon kylässä (Moltshanowon alueella) vartija Njemtshenko pieksi valtiollista karkoitettua Fischbeiniä sen johdosta, että viimemainittu pyysi lupakirjaa matkustaakseen Moltshanowoon. N. sulki asuntonsa oven ja ja pieksi F:iä, kunnes kyllästyi; ensin nyrkeillä, ja kun käsi väsyi — tuolilla. Magotshinon karkotettujen keskuudessa tämä tapaus herätti kiihtymystä. Sattumalta kylän läpi matkustava piirivartija Ishutenko, joka hoiti 6:nnen piirin pristawin apulaisen virkaa, rauhoitti karkotettuja ja lupasi laatia pöytäkirjan pahoinpitelystä. I. kutsui luokseen Fischbeinin ja laati pöytäkirjan — häntä vastaan omavaltaisesta poistumisetta karkoituspaikalta, joka muka oli tapahtunut joitakin viikkoja sitten. Ainoastaan pitkien keskustelujen jälkeen meidän, F:in toverien, onnistui taivuttaa itse pristaw Forlow laatimaan pöytäkirja pahoinpitelystä.
Karkoitettujen ampumista vartijain puolelta, joskin se on harvinaisempi ilmiö, on sentään tapahtunut useampia kertoja. Elok. 31. p:nä Snamenskajan kylässä vartija Sysonow ampui takaapäin levollisesti kulkevaa ja mitään aavistamatonta karkoitettu Serikowia. Laukauksen johdosta paikalle kiirehtineille toisille karkoitetuille tukkihumalainen vartija ei voinut selittää ampumisen syytä, mutisihan vain jotain.
Kolbinskin kirkonkylässä juopuneet vartijat joutuivat sanasotaan samallaisessa tilassa olevien rikollis-karkoitettujen kanssa. Tuloksena vakavasti ampuma-aseen haavoittama karkoitettu Kowtshinski.
Lopettaen katsaukseni muutamiin karkoitettujen oikeudellista asemaa Moltshanowon piirissä kuvaaviin tapauksiin tämän karkoituspaikan lyhyen olemassaolon aikana tahdon vain huomauttaa, että Tomskin kihlakunnan isprawnikan Pelioshewskin toimeenpanema järjestelmä — kuten eräs vartija lausui — antaa karkoitettujen kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa tuntea olevansa karkoituspaikoissa, lyömis-, väkivalta- ja ampumisjärjestelmä, johtaa luonnollisesti siihen, että parhaiten väkivallan harjoittamisessa kunnostautunut vartija saa joka kerralta ylennyksen. Tomskin kihlakunnassa selkäsaunoistaan tunnettu vartija Njemtshenko piestyään Ilinon kylässä, missä hän oli nuorempana vartijana, karkoitettua Tshetshko-Balakeria määrättiin Pashnjan kylään vanhimmaksi vartijaksi. Harjoiteltuaan mainitussa kylässä koko joukon selkäsaunojen jakelua, määrättiin Njemstshenko vanhimmaksi Magotshinon kylään (Moltshanowon alueella), missä karkotettuja on enemmän kuin Pashnjassa. Ei ole syytä huomauttaa, millaisen vaikutuksen tämä tämmöinen yleneminen tekee toisiin vartijoihin.
En tiedä, miten lääninhallitus suhtautuu tällaisiin asioihin, mutta kuvaavia ovat erään lääninhallituksen karkoitettujen tilaa tutkimaan komennetun virkamiehen Senkewitshin sanat: "vartijoita vastaan", sanoi hän, "te valitatte, pristawia vastaan samoin, isprawnikka ei teitä miellytä, kuvernööri on paha pitäisikö teille joka kylään ministeri sijoittaa. Meillä ei Venäjällä tosiaankaan riitä tähän tarkoitukseen ministereitä'."
Kylläksi pieksämisistä.
Tässä yhteydessä on vielä puhuttava lahjomisjärjestelmästä. Sehän on yleinen pahe Venäjällä, mitenkäpä karkoitusalue olisi voinut olla ilman sitä. Sangen runsaan veron Tomskin kihlakunnan viranomaiset kantoivatkin. Heillä ei ollut mitään taksaa, ottivat vain kultakin varallisuutensa mukaan. Valtiolliset karkoitetut eivät veroa suostuneet maksamaan ja siitä syystä ei heillä ollut mitään etujakaan, vaikka kyllä varsin usein sattui sellaisiakin tapauksia, ettei maksettu lahjuskaan tuottanut vastaavaa hyötyä.
Niinpä johtuu mieleeni seuraava tapaus:
V. 1915 pristaw Walterin aikana sairastui muuan karkoitettu Tunkewitsh ankaraan hermotautiin, jonka vuoksi Narymin lääkäri antoi hänelle määräyksen siirtyä Kolpashewoon (noin 150 virstaa Narymista etelään), jossa hänet voitaisiin sähköhoidolla parantaa. Pristaw ei täyttänyt määräystä, luultavasti siksi, ettei saanut rahaa. Silloin läksi T. omin lupinsa. Hänet tuotiin takaisin Narymiin, josta pristaw karkoitti hänet omavaltaisen poistumisensa vuoksi Kalgujakiin, Narymin piirin pohjoisimpaan ja kurjimpaan kolkkaan. Lääkäri antoi uuden todistuksen, jonka mukaan T:n täytyi ehdottomasti asua semmoisessa paikassa, jossa keskeytymätön lääkärinapu oli saatavissa. T:n vaimo meni todistuksen kanssa pristawin kansliaan, jossa sattui olemaan pristawin apulainen Ishutenko. Tämä vastasi, että pyyntöön voidaan suostua sillä ehdolla, että rouva T. luovuttaa Punaisen Ristin (!) hyväksi kymmenen ruplaa. Rouva maksoi rahat, mutta mitään kuittia ei I. antanut. Maksaja kyllä arvasi, mihin kymmenruplanen joutui, mutta ei siitä välittänyt, olipa vielä iloinenkin, että niin vähillä lunnailla pääsi.
Nyt olisi luullut asian olevan selvä ja miehen vapautuvan Kalgujakin rangaistussiirtolasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta Kalgujakin vartijavanhin kieltäytyi antamasta lupakirjaa matkaa varten. Silloin T. luottaen pristawin apulaisen lupaan läksi omin luvin Narymiin. Siellä kohtasi häntä uusi yllätys. Pristaw Walter, joka nyt oli itse paikalla, vangitsi T:n ja lähetti hänet Tomskin vankilaan kärsimään 3 kk. vankeusrangaistusta omavaltaisen poistumisensa tähden Narymista Kolpashewoon. Pristaw oli näet tehnyt kuvernöörille ilmiannon T:ia vastaan ja saanut jo sillä välin tuomion käsiinsä.
Palattuaan vankilasta vangittiin T. uudestaan ja lähetettiin toistamiseen kärsimään 3 kk. vankeusrangaistusta toisen omavaltaisen matkansa vuoksi Kalgujakista Narymiin.
Nämä kaksi hermokuuria vaikuttivat T:iin niin, että hän menetti järkensä.
Mutta antakaamme puheenvuoro äskenmainitulle Minzille, joka valituskirjelmässään sisäasiainministeriön karkoitettujen asioita hoitavalle virkamiehelle M. Sofronoville lausui m.m. seuraavaa:
"Siirryn nyt kaikkein hämmästyttävimpään — teidän ylhäisyytenne näkökannalta — ilmiöön Tomskin kihlakunnan karkoitettujen elämässä, kaikkialle levinneeseen lahjusten ottamiseen. Olen päättänyt puhua, vaikka hyvin tiedän, mikä seuraus minulle saattaa olla alempana seuraavien rivien johdosta.
"Tiedän myöskin, ettei mikään hallinnollinen tutkimus tässä tapauksessa auta. Peloitetut karkoitetut, jotka voisivat todistaa lukemattomia tosiasioita, mitä lahjusten ottamiseen ja kiristykseen tulee, hallinnollisen tutkimuksen tapahtuessa, ehdottomasti pelkäävät sanoa totuutta. Ainoana suotavana pidän sitä, että Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaiset haastavat minut oikeuteen herjauksesta. Ainoastaan valansa nojalla oikeudessa karkoitetut puhuvat totta. (Selitykseksi tähän kohtaan sopinee mainita, että Venäjällä ei virkamiestä ole voitu saada oikeuteen vastaamaan muuta kuin esimiestensä suostumuksella. Valittaja näkyy uskovan, ettei 'koira koiran hännälle polje', minkävuoksi ehdottaa toista mutkattomampaa keinoa.)
"Minä jo puhuin teidän ylhäisyydellenne, etten tiedä, kenen keksintöä oli juridisessa suhteessa typerä ja avuton sekä inhimillisessä suhteessa julma selitys, että karkoitettujen juutalaisten vaimoilla ei ole asunto-oikeutta miestensä luona Narymin alueella. Sitä vastoin tiedän sangen hyvin, että tuo samainen selitys aiheutti kokonaisen kultasateen Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisille. Lahjuksia otti isprawnikka Pelioshewski, otti pristaw Walter siitä, etteivät karkoittaneet vaimoja miestensä luota, ottivat vanhimmat vartijat karkoituksen lykkäämisestä, kun se jo oli määrätty tapahtuvaksi.
"Matkustaessaan kesäkuussa 1915 ympäri Narymin aluetta kokosi Tomskin kihlakunnan isprawnikka Pelioshewski runsaan veron. Samoin keräsi veroa pristaw Walter. Yhtenä tapauksena mainitsen karkoitettu Burschsteinin Moltshanowosta. Häneltä Walter otti 25 rpl., mutta karkoitti silti hänen vaimonsa.
"Sangen oudolta kuulostaa seuraava tapaus: 16. p. jouluk. 1915 ilmoitti 6:nnen piirin pristaw karkotetulle juutalaiselle Sudarskille isprawnikka Pelioshewskin määräyksen, että hänen vaimonsa kahden alaikäisen lapsensa kanssa ollen asunto-oikeutta vailla täytyi heti matkustaa Moltshanowosta. Sangen usein meidän poliisiviranomaisemme vielä senkin jälkeen, kun joku kiertokirje on menettänyt voimansa, sovittavat sitä yhä edelleen puolustellen itseään sillä, että heille ei ole muutoksesta virallisesti ilmoitettu — vaikka asian tietää jo koko maailma. Tässä tapauksessa uskallan vakuuttaa, että Pelioshewskille oli tunnettu uusi selitys karkoitettujen juutalaisten vaimojen asumaoikeudesta miestensä luona. Sen päätän seuraavasta: yli kaksi viikkoa ennen jouluk. 16. p:nä M:wossa kävi kaksi kuvernöörin kanslian virkamiestä, herrat Sawadowski ja Senkewitsh. Juutalaisten valituksiin, ettei heidän vaimoilleen anneta elatusapua, huomautti Senkewitsh, että siitä saakka kuin karkoitettujen juutalaisten vaimoille on annettu asumaoikeus miestensä luona, heille on annettava myöskin muonarahaa. Pari päivää sen jälkeen M:woon saapunut isprawnikan apulainen Wishnjewski samallaisten valitusten johdosta määräsi heti annettavaksi elatusrahat niille karkoitettujen juutalaisten vaimoille, jotka eivät vielä olleet niitä saaneet.
"Kun kerran mainitusta selityksestä tiesivät kuvernööriviraston virkamiehet, ja isprawnikan apulainen, niin ei isprawnikkakaan voinut olla siitä tietämätön.
"Mutta miksi sitten isprawnikka karkoitti Sudarskin perheen? Eiköhän vain hän mahtanut hetkeksi unohtaa selityksen olemassaolon sen vuoksi, että Sudarski oli varakas mies?
"Karkoitettujen siirto Narymin alueelta Moltshanowoon antoi myös poliisiviranomaisille mahdollisuuden tukevan veron kokoamiseen.
"Kun ei ollut suorastaan määrätty, kenet piti siirtää, sai 5:nnen piirin pristaw (Walter) täyden vapauden lähettää kenet tahtoi. Monet siirrettävien luetteloon merkityistä eivät erinäisistä syistä halunneet lähteä matkalle. Sitävastoin oli paljon sellaisia, joita ei ollut siirrettävien luetteloissa, multa jotka kumminkin halusivat siirtyä. Walter otti lahjuksia kaikilta — toisia hän pyyhki pois luetteloista, toisia lisäsi niihin. Taksa vaihteli 20—50 ruplaan.
"Karkoitettujen määrääminen Kolpashewoon ja osaksi Toguriin (sijaitsee K:sta 8 virstan päässä), Narymin alueen parhaimpiin paikkoihin, tuotti myös poliisiviranomaisille tuntuvan tulon. Jotta mainituissa kylissä saataisiin paikkoja vapaiksi, siirrettiin niistä kaikki valtiolliset karkoitetut pois.
"Toukokuussa 1915 istui Tomskin kihlakunnan poliisivankilassa odottelemassa lähetystä Narymin alueelle kuusi verrattain varakasta miestä. Heidän joukossaan olivat m.m. Schaz, Prezisa ja Liebenbaum. Erään isprawnikka Pelioshewskin apurin, Fuksmannin, kautta heille ilmoiteltiin, että he määrättyä lahjusta vastaan voivat saada määräyksen Kolpashewoon. Schaz antoi 550 rpl. ja sai määräyksen. Muut eivät suostuneet maksamaan niin suurta summaa ja heidät määrättiin Parabeliin, 120 virstaa pohjoisemmaksi Obin varrelle. Laivalla saivat karkoitetut kuulla, että samaan laivaan astuu Kolpashewon laiturista pristaw Walter. Pidettiin neuvottelu ja päätettiin vaikuttaa pristawiin, että hän siirtäisi loputkin Kolpashewoon. Asian otti hoitaakseen Liebenbaum. Kolpashewosta lähdettyä meni hän pristawin hyttiin ja muutaman hetken kuluttua oli asia järjestetty, vieläpä verrattain halvalla — 150 ruplaa kaikilta viideltä. Tietysti oltiin iloisia, olihan jokainen Schaziin verraten voittanut 520 rpl. Rahat maksettiin heti ja pristaw neuvoi heille seuraavaa: Parabelissa ei pidä poistua laivalta, vaan ostaa sieltä lippu (Parabeliin saakka heille kuului ruununkyyti) laivan matkan päätekohtaan, Kargasokin kirkonkylään sekä sieltä samalla laivalla paluupiletti Kolpashewoon. Niin tehtiinkin. Yhdessä heidän kanssaan, vaikkakin ruunun kustannuksella, matkusti heitä Tomskista saattamassa ollut poliisivartija.
Ei ole mikään harvinaisuus, että poliisiviranomaiset maksusta auttavat karkoitettuja pakoon.
"Viimeisen edellisellä laivalla — tämä tapahtui 22—24. p:nä syysk. useinmainittuna vuonna — pakeni Moltshanowosta kuusi miestä.
"Viidelle heistä 6:nnen piirin pristawin kirjuri Beljajew 275 ruplan hinnasta antoi lupatodistuksen Tomskiin. Olkoon huomautettu, että juuri samaan aikaan Beljajew minulta ja kokonaiselta joukolta muita karkoitettuja kielsi henkilötodistuksen sisäänkirjoitetun postilähetyksen saantia varten, vedoten siihen, että pristawin poissaollessa hänen leimasimensa on lukon takana. En voi ymmärtää, mistä ihmeestä Beljajew sai leimasimen leimatakseen pakoa varten antamansa todistuksen. Seuraavana päivänä B. asianhaarojen pakoituksesta sähköitti isprawnikalle mainittujen karkureitten pidättämisestä. Parin kuukauden päästä tuli isprawnikalta vastaus, että mainittuja henkilöitä laivalla ei tavattu.
"Näitten kuuden joukossa oli myöskin yllämainittu Blind.
"Eikö tämä kaikki teistä, teidän ylhäisyytenne, tunnu elävienkuvien rikosromaanilta?
"Kas tässä vielä hauska juttu:
"Karkoitettu Tshishewski, asuva Kolominon kylässä, päätti siirtyä Moltshanowoon, jossa kääntyi kirjuri Beljajewin puoleen — muuten pristaw Forlowin läheinen sukulainen. Beljajewin kanssa karkoitetut sellaisista asioista puhuivat aivan vapaasti, niinpä Tsheshimskikin esitti pyyntönsä ja kysyi: paljonko? B. vaati 10 rpl., minkä heti saikin. Muutaman tunnin kuluttua B. antoi suojatilleen Kolominon kylän vanhimmalle vartijalle seuraavanlaisen lapun: 'Katsoen siihen, että 6:nnen piirin pristaw siirtää karkoitettu T:n Moltshanowon kirkonkylään, annettakoon hänelle heti esteittä lupakirja M:oon'. Alla oli 6:nnen piirin pristawin sinetti ja allekirjoitus: '6:nnen piirin pristaw, puolesta Beljajew'.
"T. matkusti Kolominoon, esitti kirjelmän, sai lupakirjan ja palasi M:oon. Lupakirjan jätti hän B:lle, joka kehoitti häntä seuraavana päivänä tulemaan vaatetusrahaa hakemaan. Samana päivänä T. tapasi piirivartija Ishutenkon, jonka kysymykseen, miten hän on tullut M:oon, vastasi, että pristaw siirsi.
"Saavuttuaan aamulla vaatetusapua hakemaan sai hän pristawilta itseltään kuulla saman kysymyksen: 'mitenkä te olette tänne joutunut?' T:lle tuo kysymys oli vallan odottamaton. Hän oli täydellisesti valtuutettu, että pristaw oli suostunut hänet siirtämään, eikä tiennyt mitä vastata. Läsnäoleva Ishutenko haukkui T:iä syyttäen häntä tietoisesta valheesta. Sekä pristaw että I. käskivät T:n mennä heti takaisin Kolominoon. Koko kohtauksen ajan oli läsnä myös B., hän vuoroon punastui, vuoroon kalpeni, eikä puhunut sanaakaan.
"Kohta tämän perästä onnistui T:n tavata Beljajew. Sensijasta, että olisi vastannut T:n moitteisiin, vaati hän vielä 5 ruplaa, ja saatuaan rahat käski olemaan kiinnittämättä huomiota pristawin sanoihin ja asumaan edelleen M:ssa.
Pari "päivää näitten tapahtumien jälkeen pristaw ollessaan Kolominossa kysyi vanhimmalla vartijalta, kuka oli antanut T:lle luvan siirtyä M:oon. Vartija esitti saamansa lapun. Pristaw luki sen, pisti taskuunsa, eikä T:stä puhuttu sen enempää.
"Ei ole tiedossani, mitä tämän jälkeen tapahtui pristawin ja B:n välillä, mutta kerran eräs vartija ilmoitti pristawille, että T. ei vieläkään ole matkustanut pois M:osta; pristaw viittasi vain kädellään. Yksin Ishutenko ei antanut T:lle rauhaa. Vihdoin lähetti tämä I:n luokse asiamiehen ja asia järjestettiin. En tiedä, millä ehdoilla, mutta kaikki ainakin päättyi yleiseen sovintoon.
"Eikö olekin, teidän ylhäisyytenne, elävien kuvien näytelmä?
"Alemmat poliisiviranomaiset eivät suinkaan jää jälelle ylemmästä päällystöstä. Tuloksekkainta aikaa heille oli kesä 1915, jolloin oli kielletty antamasta lupatodistuksia matkaa varten toisille paikkakunnille. Määrättyä maksua vastaan vanhimmat vartijat lupatodistuksia sentään joillekin antoivat. Enemmän kuin muut on ansainnut Kolpashewon vanhin vartija Isajew. Hän ottaa maksun kaikesta. Hänelle maksetaan siitä, etteivät vartijat tule tarkastuskierroksilleen liian aikaisin aamulla, maksetaan matkaluvista, maksetaan 'muuten vaan'. Isajew käytti myös aikanaan hyväkseen tulkintaa karkotettujen juutalaisten vaimojen asumaoikeudesta, ottaen pienempiä summia karkoituspäivien lykkäämisestä.
"Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisten häpeämätön käytös on kehittynyt sellaiseen mittaan, ettei sitä voi nimittää muuksi kuin selväksi ryöstöksi.
"Tuhanteen nousevalle karkotettujen joukolle, joka v. 1915 helmikuun toisella, puoliskolla ja maaliskuun ajalla lähti Tomskista, anneltiin isprawnikan konttorissa vaatetusapua 18 rpl. 18 rpl. 43 l/2 kop. asemesta. Tämä tapahtui seuraavalla tavalla: se sareke, jossa piti olla kopeekat, jätettiin tyhjäksi. Siihen sarekkeeseen, johon saajat kuittaavat, tavallisesti kirjoitetaan: 'niin ja niin monta (kirjaimilla) ruplaa, niin ja niin monta (numeroilla) kop. olen saanut', tämän jälkeen seuraa saajan nimikirjoitus. Mainituissa tapauksissa ei kirjoitettu kopeekoita osoittavia numeroita lainkaan. Myöhemmin nekin sinne olivat ilmestyneet, koskapa karkoitettu L. Schmidt pyyntöönsä saada puuttuvat kopeekat sai isprawnikalta vastauksen: 'kuten luettelosta näkyy, on Schmidt saanut täyden summan.'
(Valittaja mainitsee sitten suuren joukon karkoitettuja, joita näin tietämättömyytensä takia oli 'jymäytetty'.)
"Nämä minun esiintuomani seikat ovat vain vähäinen osa poliisin väärinkäytöksistä ja kiristyksistä. Esirippua on täten vain vähän raoitettu.
"Ainoastaan laaja oikeudellinen tutkimus voisi tuoda päivänvaloon kaikki Pelioshewski & C:o kolttoset, heti määrättävä oikeudellinen tutkimus, ennenkuin karkoitetut ovat ehtineet hajaantua, ennenkuin 'tuntemattomien' henkilöiden avulla ovat päässeet pakoon välttämättömät todistajat, jotka voivat paljastaa koko sakin. Ja tutkimuksen ajaksi ovat heti poistettavat virantoimituksesta isprawnikka Pelioshewski, pristaw Walter ja piirivartija Ishutenko."
Sellaisia juttuja!
Minäkin voisin jatkaa niitä vielä sangen pitkälle, mutta pääseehän noistakin jo vähän perille siitä komennosta, joka meillä karkoituspaikalla vallitsi.
Yhtä tapausta en sentään malta olla Pelioshewskin ansioluetteloon liittämättä.
V. 1915 syksyllä oli Tomskiin saapunut omalla kustannuksellaan karkoitettu nuori mies. Odotellessaan Tomskissa lähtöä Narymin alueelle, oli hän saanut vaimoltaan Pietarista sähkösanoman, jossa ilmoitettiin, että siellä olisi suuri afääri tekeillä ja sen lisäksi saattaisi olla mahdollista hänen karkoituksenalaisuudesta vapautumisensakin, jos hän itse voisi saapua Pietariin edes päiväksi tai pariksi.
Tilanne näytti vähän pimeältä, mutta yritteliäs nuori mies päätti koettaa. Hän meni isprawnikan luo ja selitti tälle avoimesti asian.
— Onko teillä rahaa?
— On kyllä, paljonko pitäisi olla?
— Kuusisataa ruplaa.
— Tässä on, olkaa hyvä!
— Onko passia?
— Ei ole, teidän jalosukuisuutenne, se lienee teidän hallussanne olevien papereiden joukossa.
Isprawnikka käski tuoda paperit. Aivan oikein, sieltä löytyi passi.
— Tässä on passi, mutta luvatkaa kunniasanallanne tulla kahden viikon perästä takaisin.
— Sen lupaan!
Tämäkin juttu tuli ylempien viranomaisten tietoon.
Mitä luulette ylläesitetyille herrasmiehille kaikista kolttosistaan seuranneen?
Ishutenkosta on jo tämän luvun alussa mainittu, että hän pääsi pristawin apulaiseksi Irkutskiin, Siperian pääkaupunkiin. Siis parempaan virkaan.
Pelioshewski meni upseerikouluun ja palvelee kai vieläkin Venäjän kunniakkaassa armeijassa.
Samassa armeijassa palvelee myös pristaw Walter, mutta lienee vain aliupseerina. Vänrikkikouluun hänkin sentään tenäsi menevänsä, kun hänet viime syksynä Tomskissa tapasin.
Mitään oikeudellista tutkintoa ei tullut. Tomskin kihlakunnan uusi isprawnikka, joka virka-aikanaan ehti hankina itselleen ainakin yhtä hyvän ansioluettelon kuin edeltäjänsäkin, oli pitävinään jonkunlaista hallinnollista tutkimusta, jota olisi riittänyt kaiketi tuomiopäivään asti, ellei vallankumous olisi tullut väliin. Uuden isprawnikan tutkimuksissa oli muuten pääpontena lahjuksia antaneitten ja kiristyksen alaisiksi joutuneiden karkoitettujen uhkaileminen rangaistuksella.
Ehkä ei haittaa huomauttaa, että Pelioshewski ja Walter, jotka mahdollisesti pelkäsivät pahempaakin, olivat ennen virasta eroamistaan toimittaneet kaikessa hiljaisuudessa pahimmat todistajat paremmille markkinoille, s. t s. antaneet heille tilaisuuden paeta.