XXVII LUKU.
Mitä vielä muuta tapahtui sinä ihmeyönä, sen toiste ma teille kerron, kun kerkeää kesäpäiväin lämmin loiste.
Suku vanha teeskelyn katoo tuo
maan päältä jo, kiitos taivaan!
Sen hauta perii, se vaipuu jo
oman valheruttonsa vaivaan.
Uus polvi nousee, mi maalit pois
luo poskilta, povista saastan,
halut orjan pois, ilot orjan pois —
sen kuulla kaikki ma haastan.
Jo nuoriso nousee, jok' ymmärtää
mi on laulajan ylpeys jalo,
syke sydämen laaja ja lämpöinen,
hänen mielensä päivänpalo.
Kuin tuli, kuin valkeus väkevä
mun lempi rinnassa elää;
sulotarten kirkkainten suortuvat
mun soittoni kielinä helää —
saman soiton, millä mun isäni,
jalo muistossa, soitteli muinen,
Aristophanes, tuo suosikki
runotarten rohkeasuinen;
mill' ikuistettu Peisthétairos on tuo, joka Basileian sai omakseen, hänen kanssansa lens ilmoihin, tietä leijan.
Luvun edellisen olen sepittänyt
ma hieman samaan malliin
kuin "Lintujen" loppu, se draama kai
paras lienee taattoni kalliin.
Hyvät myös on "Sammakot." Berliinin
nyt palkeill' on parhaillansa
sama näytelmä saksaksi huvina
kuninkaallisen katsojansa.
Sitä kuningas suosii. Hyvää se
antiikkista aistia tietää;
edesmennehest' oli hauskempaa
uusaikainen kurnutus sietää.
Sitä kuningas suosii. Mut tekijää,
jos ei ois ehtinyt kuolla,
oman itsensä neuvoisin pitämään
ma Preussin ulkopuolla.
Tuon oikean Aristophaneen
peris siellä huutava hukka;
santarmikuorojen saatossa
pian käydä sais miesrukka.
Pian sijasta liehinän pilkata
sais rahvaan rakit ja piskat;
pian pistäis tyrmähän jalon tuon
poliisit pölkkyniskat.
Oi kuningas, sen hyvän neuvon suon
ma sulle: sa kunnioita
runoniekkoja kuolleita, kuolleiksi kun
vaan eläviä et koita!
Runoniekkaa äl' ärsytä elävää —
on heillä liekit ja miekat,
julmemmat kuin tuli Juppiterin,
jonka senkin loi runoniekat.
Joka jumala loukkaa sa, vanha ja uus,
koko Olympo herjalla holvaa,
ja Jehova korkein kukkuran pääks —
runoniekkaa vain älä solvaa!
Kovin kyllä jumalat kostavat
pahat työt tosin ihmiselle,
ja helvetin tulessa paistujan
on kyllä hiki ja helle —
mut on pyhiä, joidenka rukous tulipätsistä syntisen päästää; rovot kirkolle, sielumessut, ne myös meriitin melkoisen säästää.
Ja viimeisnä päivänä Kristus saa
ja helvetin portit suistaa;
tosin tuomari tuima hän lie, vaan kai
moni lurjuskin läpi luistaa.
Mut on hornia, joitten poltosta pois
ei tuomitun toivoa lainkaan;
ei auta rukous, armahdus
ei maailman-vapahtajainkaan.
Sa Danten helvetin tunnetko,
nuo hirveät kolmisoinnut?
Ei päästä luoja, jos laulaja
kenen sinne on kammitsoinut —
ei päästä luoja, ei lunastaja tuon liekin laulavan alta! Varo, sinne ettei tuomitse sua laulun kostajavalta!
Selityksiä.
Oltuaan kolmattatoista vuotta puolipakollisessa maanpaossaan Pariisissa, kävi Heinrich Heine lopulla vuotta 1843 ensikerran jälleen kotimaassaan; matka tapahtui Brüsselin, Amsterdamin ja Bremenin kautta Hampuriin, missä hän viipyi 30 p:stä lokak. 7 p:ään joulukuuta 1843; palausmatka Pariisiin kävi Hannoverin, Bückeburgin, Kölnin ja Aachenin kautta. Talvisessa tarinassa kuvataan runoilijan matka Hampuriin tapahtuvaksi päinvastaisesti viimemainittujen kaupunkien kautta. Niistä runsaista vaikutelmista, joita tämä kotimaassa-käynti jätti hänen mieleensä, syntyi edellä oleva runoelma. Sen sepittämiseen Heine ryhtyi heti Pariisiin palattuaan, tammikuussa 1844. Jo 20 p. helmikuuta hän ilmoittaa kustantajalle runoelmansa olevan valmiin. Viimeinen loppu puuttui vain, ja ankara silmäkipu esti runoilijaa viikkomääriä sitä sepittämästä. 17 p. huhtikuuta hän lähetti kustantajalle valmiin käsikirjoituksen. Sen painattaminen kohtasi kuitenkin, kuten ymmärrettävää, vastuksia sensuuriviranomaisten taholta, ja huolestuneena runoelman kohtalosta Heine matkusti lopulla heinäkuuta 1844 toistamiseen Hampuriin, jossa hän sitten itse valvoi "Uusien runoelmainsa" painatusta, joihin Talvinen tarina liittyi loppuosana, ja syyskuussa nämä runoelmat vihdoin tulivat julkisuuteen. Yhtaikaa ilmestyvä Talvisen tarinan erikoispainos oli vielä jätettävä valvovain asianomaisten erikoisen huolenpidon alaiseksi, ja uusia toisintoja ja karsintoja oli tuloksena tästä korkeammasta kritiikistä.
I LUKU.
Viittaus tuttuun tarinaan Herakleen painista Antaios jättiläisen kanssa, joka langetessaan aina sai uusia voimia äidiltänsä, maalta.
II LUKU.
Aug. Friedr. Hoffmann (tunnettu nimellä Hoffmann von Fallersleben, 1798—1874) runoilija sekä kielen- ja kirjallisuudentutkija, oli syksyllä 1841 julkaissut runokokoelmansa, 'Unpolitische Lieder' (Epävaltiollisia lauluja); runojen vapaa- ja edistysmielinen suunta aiheutti Hoffmannin erottamisen professorinvirasta Breslaun yliopistossa ja hänen karkoittamisensa useista kaupungeista.
Preussin alotteesta perustettu Saksan tulliliitto kehittyi varsinkin 30-luvulla ja 40-luvun alkuvuosina v. vuosisadalla.
III LUKU.
Karl Hartmann Mayer (1786-1870), unohduksiin jäänyt svaabilaisen koulun runoilija, joka osotti jonkunmoista kykyä pienissä luonnonmaalauksissa.
Karl Theodor Körner (1791-1813). Hänen tulinen, isänmaallinen lyriikkansa, kokoelma 'Leier und Schwert' (Kannel ja miekka), ja sankarikuolemansa isänmaan vapautustaistelussa on taannut hänelle kansansa ihailevan muiston. Tässä tarkoitettu kohta on eräs säe laulusta "Lied der Schwarzen Jäger".
V. 1840 otettiin kypäri käytäntöön Preussin sotaväessä.
Aug. v. Kotzebuen näytelmä "Johanna von Montfaucon", romantillinen kuvaus 14:nneltä vuosisadalta 5 näytöksessä, Leipzigissä 1800.
Friedrich de Ia Motte-Fouqué (17771843), aikoinaan saksalaisen yleisön muotirunoilija, varsinkin lemmenmaireiden ritariromaaniensa vuoksi; hänen tuotteistaan on säilynyt vielä luettuna satu 'Undine'.
Ludwig Uhland (1787-1862), huomattavin svaabilaisista runoilijoista; hänen raikas ja koruton perisaksalainen lyriikkansa kuuluu vieläkin hänen kansansa lempilukemistoon.
Johann Ludwig Tieck (1773—1853), romantikko samoin kuin edellisetkin, saksalaisen novellin luoja.
Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV oli tunnettu erinomaisena sukkeluuksien laskijana.
IV LUKU.
Jakob von Hoogstraaten, Kölnin dominikaanien priori, kirjoitti 1576 kiivaan häväistyskirjoituksen nimeltä "Handspiegel" (Käsipeili) kuuluisaa humanistia Reuchlinia (1455—1522) vastaan, kun tämä oli häneltä pyydetyssä lausunnossa puoltanut juutalaisten uskonnollisia kirjoja, joita Kölnin dominikaanit, eräs kastettu juutalainen, Pfefferkorn, etupäässä, vaativat poltettaviksi, syyttäen häntä lahjain otosta, väärentämisestä ja tietämättömyydestä. Reuchlin torjui syytökset "Silmäpeili" nimisessä etevässä puolustuskirjoituksessa. Nyt seurasi pitkällinen kiivas käräjöiminen, jonka paavi vihdoin ratkaisi määräämällä asian jätettäväksi sikseen ja kölniläiset maksamaan riitakulungit. — Reuchlinin ympärille kokoontuneiden miesten piirissä syntyivät nuo n.s. "hämäräin miesten kirjeet" (epistolae virorum obscurorum), joiden pääsepittäjä oli humanisti Crotus Rubianus; osa teosta on Ulrik von Huttenin (1488—1523) kirjoittama. Teos oli loistava satiiri kerjäläismunkeista, joissa heidän tietämättömyyttään ja paheitaan oli niin taitavasti ivattu, että dominikaanit itse alussa kirjaa levittivät.
Wolfgang Menzel (1798—1873), tunnettu etupäässä teoksestaan 'Die deutsche Litteratur' (1827), jossa hän hyökkäsi tuimasti Goethen kimppuun. Muutamia vuosia myöhemmin hän nousi n.s. nuorta Saksaa vastaan, ja hänen syytöskirjoituksiensa johdosta julisti Saksan liittoneuvosto 1835 Heinen, Gutzkowin y.m. nuorsaksalaisten teokset kielletyksi kirjallisuudeksi.
Kölnin tuomiokirkon, goottilaisen rakennustyylin jaloimman muistomerkin, rakentaminen alotettiin 1248 ja saatettiin päätökseen 1880.
Franz Liszt (1811 -1886), kuuluisa unkarilainen soittotaiteilija ja säveltäjä. — "Lahjakas kuningas" tarkoittaa Baijerin kuningasta Ludvig II:sta, joka oli suuri taiteiden ja tieteiden suojelija ja itsekin runoili. Hän tuli loppuiällään mielisairaaksi ja hukuttautui 1886 Starnbergin järveen.
Münsterissä olevan Lambertin kirkon tornin eteläkupeella on kolme rautahäkkiä, joihin v. 1536 tulisilla pihdeillä kuoliaaksi kidutettujen uudestikastajapäällikköjen Joh. von Leydenin, Knipperdollingin ja Krechtingin ruumiit oli ripustettu.
V LUKU.
Satamavalli, Hafenschanze, kävelypaikka Reinin varrella Kölnissä.
Biberich eli Bibrich, kaupunki Reinin varrella vastapäätä Mainzia.
Hessen-Darmstadtin hallituksen toimesta upotti yöllä vasten 1 p.
maalisk. 1841 103 kivillä lastattua Neckarilaisalusta lastinsa
Biberichin puolelle jokea varjellakseen Mainzin kauppakilpailusta.
Nikolaus Becker (1809-1885) sepitti 1840 kuuluisan Rein-laulun "Sie sollen ihn nicht haben, den freien deutschen Rhein", kun ranskalainen sotapuolue uhitteli valloittaa Reinin vasemman rannan.
Alfred de Musset (1810-1857), etevä ranskalainen runoilija ja kirjailija, vastasi Beckerin lauluun runoelmalla, joka alkaa sanoilla: "Nous l'avons eu votre Rhin allemand".
Ernst Wilhelm Hengstenberg (1802-1869), ankarasti oikeaoppinen luterilainen teologi, Berlinin professori, jolla oli suuri vaikutus Preussin kirkolliseen elämään.
Niccolò Paganini (1782-1840), maailmankuulu italialainen viulutaiteilija, jonka ihmeellisestä taidosta on monenmoisia tarinoita.
J. Georg K. Harrys (1780-1838), sanomalehtikirjailija ja runoilija, joka matkusteli paljon.
VIII LUKU.
Lopulla huhtik. 1831 Heine lähti kotimaastaan, missä hän turhaan oli koettanut saada vakaata asemaa ja toimeentuloa. 1 p. toukok. hän saapui Pariisiin, jonka asukkaaksi hän oli jäävä kuolemaansa asti 17 p. helmik. 1856.
Säkeet kuvaavat sitä vapaudeninnostusta, jonka Pariisin heinäkuun vallankumous 1830 oli virittänyt mieliin.
Napoleon I:n ruumis tuotiin 1840 S:t Helenan saarelta Pariisiin ja haudattiin 16 p. joulukuuta s.v. suurella juhlallisuudella Invaliidikirkon holviin.
X LUKU.
Heine kirjotettiin joulukuussa 1819 lainopin ylioppilaaksi Bonnin yliopistoon, mutta siirtyi sieltä seur. vuoden lopulla Göttingeniin, mistä hän kuitenkin jo kohta tulonsa jälkeen erään kaksintaistelurettelön vuoksi oli pakotettu eroamaan. Oleskeltuaan sitten pääasiallisesti Berlinissä hän alussa v. 1824 palasi jälleen Göttingeniin ja saavutti siellä lainopin tohtorin arvon heinäkuussa 1825.
Teutoburgin metsä, jossa kheruskilaisruhtinas Arminius eli Hermann löi roomalaisen sotapäällikön Varuksen v. 9 j.Kr. Tämän muistoksi pystytettiin 1875 lähelle Detmoldia Bandelin muovailema muistopatsas.
Joh. Aug. Wilh. Neander (1789-1850), oli teologian professori Berlinissä, mutta edusti, päinvastoin kuin edelläm. Hengstenberg, välittävää suuntaa. — Haruspex oli muinoin Roomassa nimenä ennustajalla, joka otti merkkiä uhrieläinten sisälmyksistä, auguurit taas olivat lintujen lennosta ennustajia.
Charlotte Birch-Pfeiffer (1800-1868), näyttelijätär ja hyvin tuottelias huvinäytelmäin kirjoittaja.
Friedr. Ludw. Georg v. Raumer (1781-1873), kuuluisa historiankirjoittaja, jota Heine syytti Preussin hallituksen mielistelystä.
Saksalainen runoilija Ferd. Freiligrath (1810-1870) osottaa runoudessaan usein liiallista koreilua ja kielitaituruutta.
Friedr. Ludw. Jahn (1778-1852), tunnettu nimellä "Turnvater", oli suuri saksalaisuuden harrastaja, joka etenkin voimistelulla tahtoi kohottaa kansansa sekä fyysillistä että siveellistä voimaa. "Kerjurin" nimi tarkoittanee sitä apukeräystä, joka pantiin toimeen Jahnin hyväksi, kun tulipalo 1838 hävitti hänen kotinsa.
Hans Ferd. Massmann (1797-1874), muinaissaksalaisen filologian professori, saksalaisuuden harrastaja; tunnettu muuten saksalaisen voimistelun edistäjänä.
Kolme tusinaa maanisää tarkoittaa Saksan valtioliiton kuuttaneljättä suurempaa ja pienempää yksinvaltiasta.
Schelling, Friedrich Wilhelm Joseph (1775-1854), saksalainen filosofi, Fichten seuraaja Kantin jälkeisen idealismin edustajana. — L. Annæus Seneca, roomalainen moraalifilosofi, Neron opettaja, jouduttuaan tämän hallitsijan epäsuosioon, lopetti päivänsä avaamalla valtimonsa.
Peter v. Cornelius (1783-1867), saksalainen historianmaalaaja, jonka luomia ovat m.m. Münchenin glyptoteekin freskot.
XII LUKU.
Toht. Gustav Kolb, "Allgemeine Zeitung'in" toimittaja, Heinen ystävä.
XIII LUKU.
Sisyphos, Korinthon kaupungin tarullinen perustaja, joka viekkauksiensa tähden tuomittiin manalassa iäti vierittämään kivilohkaretta terävälle vuorenharjalle, jolta se aina luiskahti alas. — Danaiidit, Danaoksen viisikymmentä tytärtä, olivat kaikki, paitsi yhtä, hääyönä pistäneet kuoliaaksi ylkänsä, niinikään viisikymmentä serkkuaan, joille he vastoin tahtoaan olivat joutuneet. Tästä rikoksesta kostoksi heidän täytyi tuonelassa alati ammentaa vettä pohjattomaan astiaan.
XIV LUKU.
Fehme-oikeus oli muinoin valtion lainkäytöstä riippumaton salainen kosto-oikeus, joka toimi varsinkin Westfalissa. Sen salaperäisiä menoja esittää runollisesti m.m. Goethen "Götz von Berlichingen", H. von Kleistin "Kätchen von Heilbronn" ja Immermannin romaani "Oberhof".
Kyffhäuser-vuori, Thyringissä; sen sisällä, tunnetun saksal. kansantarinan mukaan, keisari Fredrik Barbarossa eli Punaparta lepää sotureineen, odottaen hetkeä, jolloin Saksanmaa tarvitsee hänet vapauttajakseen.
Musta-puna-kultaista lippua käyttivät saksalaiset "Burschenschaft"-yhdistykset jäljestä v. 1815, ja sitä pidettiin sittemminkin kansallismielisyyden symboolina, mutta hallitusten puolelta näitä värejä vainottiin, etenkin 1830-luvulla, demagogisen yllytyksen merkkinä.
XV LUKU.
"Chi va piano, va sano", italialainen sananlasku: hiljalleen hyvä tulevi.