Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Valikoima runoelmia
Heinrich Heine
Suomensi
Valter Juva
Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin 1905.
Edeltäjänsä
Heinen suomentajan
*Yliopiston lehtorin Oskar Favén'in*
(Oskar Uotilan)
suomen kielen syvän tuntijan muistolle
omistaa käännöksensä
Valter Juva
Yksityisiä Heinrich Heinen runoja on jo varsin aikaisista ajoista uudestaan ja yhä uudestaan käännetty suomeksi.
Ensimmäinen varsinainen kokoelma Heinen runoelmien suomennoksia on Oskar Uotilan. Vihko, joka ilmestyi vuonna 1887, sisälsi likemmäksi kuusikymmentä runoa, joita oli poimittu eräistä "*Buch der Lieder*" kirjan osastoista.
Viimeksi on O. Manninen julkaissut täydellisen käännöksen Heinen runosarjasta "*Deutschland, ein Wintermärchen*".
Kokoelmaan Heinen runoelmia, joka nyt tarjotaan yleisölle, on valikoitu
näytteitä laajemmalta alalta, kuin Oskar Uotila vihossaan oli tehnyt.
Runoja on otettu kokoelmista "*Buch der Lieder*", "*Neue Gedichte*",
"*Zeitgedichte*", "*Romanzero*" ja "*Letzte Gedichte*".
Etusija on luonnollisesti annettu "Buch der Lieder" kirjalle, jonka eri osastoista on tehty jotenkin tiheitä poimintoja. Muista kokoelmista näytteet ovat tilapäisempiä. Kokoelman laajuus on estänyt ottamasta muuta kuin ani harvoja näytteitä Heinen valtiollisista runoista, jotka muuten eivät suinkaan edusta vähäarvoista puolta Heinen runoudesta. Mutta tämä puoli onkin jo yleisölle osaksi tuttu O. Mannisen julkaisusta.
Tässä suomennoksessa on Oskar Uotilalta joskus lainauksia tehty, milloin yksityiskohdissa, milloin loppusoinnuissa, harvoin kokonaisissa säkeissä. Yksi runo on otettu kokonaisuudessaan Uotilan kokoelmasta. Muilta suomentajilta on tilapäisiä lainauksia tehty, Suoniolta, Aino Suoniolta ja Severi Nyman'ilta.
Käytetystä runokielestä sananen. Heine suosii kolmitavujalkoja, joita hän vapaasti supistaa kaksitavuisiksi, niin että usein jää epätietoiseksi, kumpaako jalkaa hän leikkivissä säkeissään oikeastaan pitää peruspoljentona.
Heinen tapa käyttää kolmitavujalkoja, joka alkujaan on lainaus Saksan kansanrunoudesta keskiajan lopulta, on tehnyt voittoretkensä kautta Euroopan uudemman runouden.
Suomessa, jossa nykyajan kansanrunous olisi voinut antaa mainioita ohjeita samaan suuntaan, ei tätä tapaa yleensä ole suosittu.
Suomennoksessa on usein — liiankin usein — täytynyt kielellisistä syistä laajentaa Heinen tyynestä alkavia, väijykkeitä varustavia kaksitavujalkoja, joten hänen vauhdikkaat, ilkkuvat loppusäkeensä eivät ole päässeet täyteen arvoonsa, taikka taas — Heine on vaihteleva kuin värivivahdus saippuakuplan pinnalla — on täytynyt panna runon loppusäkeisin hätiköiviä kolmitavujalkoja, silloin kuin Heine itse lopettaa runonsa ilkeän maltillisesti kaksitavujaloilla.
*Suomentaja.*
Heinrich Heine.
O, zürnt ihm nicht, der jetzt mit Liebestönen
Das Herz euch rührt,
Dann aber selbst das Liebste zu verhöhnen
Sein Lied verführt.
O, zürnt ihm nicht, wenn rasch der Wehmut-Schauer
Mit Spott sich tauscht.
O, zürnt ihm nicht, wenn unterm Flor der Trauer
Ein Satyr lauscht.
O, zürnt ihm nicht, der gross im Bett der Schmerzen
Sein Leid bezwang,
Und der, ein Held, mit fast gebrochnem Herzen
Noch heiter sang.
*Hermann Kletke.*
Laulujen Kirja