I NÄYTÖS.
(Näyttämö: Peltolan tupa. Vasemmalla ovi ulos, oikealla kamariin. Ikkuna peräseinällä, sen edessä pitkä honkapöytä, jonka molemmin puolin kaksi lavitsaa. Vasemmalla taustalla muuri. Sen lisäksi muita tupahuonekaluja: astiakaappi y. m.)
1:nen kohtaus.
ANNA ja TAPANI ikkunan luona. Katselevat ulos.
TAPANI
Näetkö loimua, joka punaa taivaanrannan tuolla metsän takana? Sääksjärven kylä siellä palaa! Isäntä ei sitä äsken paloksi uskonut, mutta kyllä se on. Mahtoi olla komea näky se Porvoon palo. Ja komea oli se työ myös, jonka Porvoon miehet tekivät, kun ne siellä sillalla möivät henkensä kalliiseen hintaan. Sieltä lähtivät kenraalit ja sotajoukot niin nopeasti kuin pääsivät Hämeen puolelle ja jättivät meidän vanhan kaupungin oman onnensa nojaan. Se sortui, mutta ei ennen kuin miehet makasivat sillalla ja viimeinen panos oli ammuttu….
ANNA
Onko kaupunki jo vainolaisten vallassa? Niin lähelläkö ne ovat?
TAPANI
Lähempänäkin! Miksi muuten palaisi naapurikylän talot? Siellä niitä varmaan on satakunta, ja ennen iltaa — ne voivat olla täällä.
ANNA
Täällä!
TAPANI
Niin, ja silloin on meidän vuoro seisoa kuin Porvoon pojatkin kodin ja konnun puolesta.
ANNA
Tapani, mitä aiotte te tehdä?
TAPANI
Mitä voimme. Ellemme muuta voi, voimme ainakin kaatua kotikylän rajalle.
ANNA
Kuollakko? Voi, Tapani, siihenkö päättyisi meidän kultaiset tulevaisuushaaveemme?
TAPANI
Oi, Anna, mieluummin toki eläisin kaskea kaataakseni kotimme tieltä, mutta — Anna — etkö käsitä, juuri se kotikamara meiltä mielitään riistää, onnemme pohjan ne tahtovat ottaa, ja työn hedelmän ja pellon siemenen… Ellemme voi sitä pelastaa, täytyy meidän kaatua.
ANNA
Kaatua — niin, sinun ja veljien. Mutta, Tapani, isä ja minä, minne joudumme me?
TAPANI
Isäntä ja sinä? Ei, Anna, en jaksa ajatella näitten tupien raunioina savuavan. Me ajamme ne takaisin! Kuuma paikka on edessä, se on varmaa. Tämä on kostoa meidän viimeviikkoisesta kepposestamme. (Innostuen.) Ja oiva kepponen se oli! Kolmekolmatta miestä vallottamassa asevarastoa, joka olisi riittänyt kokonaiselle joukko-osastolle! Kuljettajat jäivät tielle siihen paikkaan, ja siinä olikin kaikki, minkä ryssä saattoi korjata talteen senjälkeen kuin me olimme vieneet aseet parempiin kätköihin. Kyllä me heti kostoa aavistimme. Sentähden kiiruhdimmekin katkaisemaan heiltä tien, ennenkuin he tänne ehtivät. Anna, minun täytyy lähteä. Miehet odottavat minua männikössä kirkon luona, ja vihollinen voi olla täällä milloin hyvänsä. Ei minulla olisi ollut aikaa tänne poiketa, mutta kun kotipellon yli oikaistiin, en voinut ohitse kulkea…
ANNA
Oli hyvä, että tulit, Tapani. Saanhan edes eväillä laukkusi täyttää, jos jälleen pitemmältä viipyisit…
(Ottaa Tapanin laukun, jonka tämä on laskenut lavitsalle, ja panee siihen eväitä.)
TAPANI
Nyt lähden, Anna. Vihollinen luulee suuria aikaansaavansa, mutta ennenkuin he panevat tuleen sen tuvan, jossa sinun kehtosi kerran keikkui, on heidän totisesti minun iskuni tunnettava, ja ennenkuin heidän likaiset ryssänsaappaansa askeleillaan saastuttavat ne tienoot, joiden keväinen nurmi kerran taipui sinun askeleittesi alla meidän keväisen lempemme syttyessä, on heidän minun verisen rintani yli astuttava ja — Anna — (Taipuu Annan puoleen ja ottaa hänen kätensä käsiinsä.) — ennenkuin minä nyt käyn katsomaan kuolemaa silmästä silmään, on minun sinun kirkkaisiin silmiisi kerran katsottava. Oi, Anna, ne tähdet luovat valoa tielle. Totisesti on miehen käsivarren ja hengen arvoinen se maa, joka sinut kasvatti! Mutta — en voi viipyä enää — Hyvästi, tyttöni! —
ANNA
Hyvästi — tervehdä veljiä — Jumalan haltuun!
TAPANI
(kääntyy ovella)
Ja eväistä kiitos, Anna. Nuotiotulen ääressä niistä nautin, kun yö on kylmä ja uhkaava, ja sinua muistan. Silloin on varmaan, kuin tuntisin sinun rakkaitten, lämpimien käsiesi kosketuksen, tuntuu, kuin olisi kotona… Oi, täytyy lähteä… (Rientää takaisin Annan luo.) Oi, Anna, Anna, miten vaikeata se on!
ANNA
Tapani, minun on ikävä.
TAPANI
Anna.
(Raskas vaitiolo.)
TAPANI
Ei, ei, minun täytyy! Sinun tähtesi, Anna, ja kotoisten tanhuitten! Jää hyvästi! (Syöksyy ulos.)
2:nen kohtaus.
ANNA yksin.
ANNA
(jää liikkumattomana katsomaan Tapanin jälkeen):
Mennyt, Tapani mennyt. Viimeisenkö kerran? On kuin sydän pysähtyisi povessa. Väsyttää, mutta kaikki on liian kauheata, ei voi rauhassa olla väsyksissä. Me olemme turvattomina, yksin, isävanhus ja minä… Ja kuitenkin! Niin kauan kuin he ovat hengissä ja ase kädessä siellä kirkonmäellä, elää minussakin vielä heikko toivo… Sotajoukot, ne peräytyvät peräytymistään, ne voivat sen tehdä, sillä ei ole niitten aura näitä peltoja kyntänyt. Toista on meidän miesten, heille ne ovat elämän kanssa yhtä. (Innostuen.) Hyvä Jumala heitä suojelee. Nämä kodit ovat meille liian kalliita vihollisen mellastukselle alttiiksi joutumaan. Niille uhrataan kansan viimeinen veripisara näissä sissijoukoissa. Herran täytyy siunata se viimeinen veripisara!
3:s kohtaus.
ANNA ja ISÄNTÄ.
ISÄNTÄ
(sisään kamarin ovesta)
Tyttöseni, oletko kuullut mitään? Joko meni Tapani?
ANNA
Meni, isä. Isä, hän sanoi, että vaara on hyvin lähellä. Ja verta varmaan tänään vuotaa. Siellä ovat pojat ja Tapani, pian ei heitä ehkä enää ole. Vainolainen ryntää pirttiimme. Isä, minne menemme me?
ISÄNTÄ
Monta on jäänyt liettä kylmäksi vihollisen lähestyessä, kun kokonaisten kylien asukkaat ovat paenneet korpiin. Mutta, katsos, tyttäreni, näitten hirsien suojassa näki isäsi kerran päivän valon. Seitsemänkymmentä talvea olen sen jälkeen näitä seiniä katsellut, ja seitsemänkymmenen kevään oras on kotipellossa tuolla itänyt. Anna, minä luulen, että jos tässä ensi yönä rauniot savuavat, täytyy niitten olla minun hautakumpunani. Mutta (Muistaen.) Anna, lapseni, sinä! Miten suojaan minä sinua? Oi, minä muistan ne julmuudet, joista kylällä tuonnoin kerrottiin. Anna, minne voi isäsi kätkeä sinut saastaisilta katseilta? Henkeni lapseni edestä, mutta mitä se auttaisi.
ANNA
(kalpeana, mutta tyynenä)
Isä, ole huoletta, sota-ajan ja kivekäskodin lapsi osaa kuolla.
ISÄNTÄ
Tiesinhän, lapsi, tiesin, että sinussakin on samaa verta.
ANNA
(nyyhkyttää, isän luo)
Oi, isä rakas, arka minä olen, veri tuntuu kuin hyytyvän pelosta, ja sydän ja käsi vapisee, mutta katsos, isä, tunnelma on niin tavaton, ajatukset siitä ikäänkuin kasvavat ja — voimat kasvavat. Ei eletä enää tavallisin mitoin.
ISÄNTÄ
Ei eletä tavallisin mitoin. (Kuin itsekseen Annan mennessä ikkunan luo.) Mutta ihmisvoimat ne sittenkin mitataan tavallisin mitoin, ja minun voimani ovat puoleen alentuneet näitten raskaitten vuosien painosta. Oi, jospa Jumala kuitenkin nostaisi taakan hartioiltamme! — Jospa antaisi hän työrauhan ja pyhärauhan. — Viikon kuluttuahan on jälleen pyhä joulujuhla. Tuleeko se tänä vuonnakin pimeänä, äänettömänä? Ei tee mieli joulukynttilöitä sytyttää, kun Jumalan viha lepää raskaana isänmaamme yllä. Eikä jouluvirsikään oikein jaksa väsyneistä, toivottomista rinnoista yletä, kun joulukellot eivät saa kaikua ja kun ei ole siihen virteen yhtymässä kaikki tutut äänet. Oi, Anna, tyttöseni, tule isäsi luo ja anna hänen tuntea, että hänellä on vielä yksi jäljellä, yksi jouluvalo tupaa kirkastamassa.
ANNA
(juoksee isänsä luo, hyväilee häntä)
Isä, rakas isä, Jumala varmaan poikia suojelee!
ISÄNTÄ
Suojelee, suojelee! Tyttäreni, sinä heikkoudessasi annoit minulle opetuksen sanoillasi tavattomasta tunnelmasta. Minäkin voin uhrata jotakin. (Uljaasti.) jos on sallittu minun heidät antaa pois, niin kiitos siitäkin Herralle. Tämän ison tuskan ja vaivan aikanahan heidän verensä silloin vuotaa hedelmöittämään isien maata.
4:s kohtaus.
MARI
(sisään vasemmalta)
Isäntä! Anna! Ne ampuvat tuimasti tuolla kylän syrjässä!
ISÄNTÄ
Vihollinen on siis täällä.
MARI
(jatkaen)
Minä olin saunassa vaatteita huuhtomassa, mutta jätin ne silleen, kun näin Anttilan väen tuolla pakkautuvan portaille kuin jotain erikoista katsomaan. Minä ulos saunasta ja kiireesti yli pihan tänne portaille. Ja niin vinkui ja paukkui, että oikein… Minä jäin katsomaan ja koetin erottaa pojat —
ISÄNTÄ
Sinä näit heidät? —
MARI
Näin, ja ensimmäisenä meidän Paavo kiiruhti ja huusi muille, että nyt asemiin, ja sitten ei lasketa ryssää ohi, ennenkuin kaatuu viimeinen mies…
ISÄNTÄ
Mutta vihollinen, missä oli vihollinen, ja miltä näytti sen aikeet?
MARI
En nähnyt vihollista, minä tulin pois, sillä ajattelin — pelkäsin, että jos näkisin surman luodin sattuvan johonkin… (Istuutuen. Hetkisen kuluttua.) Että ne menivätkin, ne pojat! Voi, isäntä, kuinka saatoitte te itse vielä käskeä? Olivathan ne teidän ilonne ja ylpeytenne.
ISÄNTÄ
Suuremmaksi iloksihan ovat nyt!..
MARI
Entäpä jos — jos menevät viimeistä kertaa.
ISÄNTÄ
Niin, ehkä viimeistä kertaa. Taistelu on epätasainen, ryssät eivät liiku pienin joukoin, ei ainakaan kostonhankkeissa. Ja meidän miehiä, (kääntyy Annaan) eikö niitä ole neljäkolmatta?
ANNA
Niin niitä oli kun tämä partiojoukko muodostui, mutta Anttilan Simon lävisti ryssän miekka silloin, kun he sen kuormaston ryöstivät, sen kertoi Tapani vastikään.
ISÄNTÄ
Se oli niitten aseitten hinta. Anttilan ainoa poika!
ANNA
Ja sitten niitä oli kolme miestä kerran jotain karttaa hakemassa yöksi leiriytyneeltä viholliselta. Tapani oli mukana ja sitten se Mäkipellon Heikki, tiedätkös?
ISÄNTÄ
Tiedän, ikämies, mutta yksinäinen, ja käsi vielä kyllin vahva hanaa hallitsemaan… Se kai on tullut takaisin mökkiinsä, eihän siitä enää sellaisille retkille. —
ANNA
Se oli mukana tuolla yöllisellä hiihtoretkellä. Mutta se retki epäonnistui, ryssät heräsivät kesken kaikkea, ei muu auttanut kuin miehet suksille ja kiiruusti korven kätköön. Heikki hiihti hädissään toisaalle kuin Tapani ja se kolmas, ja ryssät lähtivät takaa-ajolle juuri siihen suuntaan. Aamulla löysivät meidän miehet lähitienoolta Heikin hangelta kylmenneenä. Ei siihen ollut ase sattunut, se oli hiihtänyt itsensä hengettömäksi.
ISÄNTÄ
Ei anna kivekäs itseään elävältä otuksen ajajille! — Se oli siis
Mäkipellon vanhan raatajan loppu.
ANNA
Muut tämän kylän miehet ovat vielä jäljellä ja hyvissä voimissa.
Naapurin isännän jalat vain kuuluvat paleltuneen.
ISÄNTÄ
Kaksikolmatta siis säästyi tähän oikeaan taisteluun. Kotinurkkien kilpenä ollessa taistellaan elämästä ja kuolemasta.
MARI
Isäntä, saattaako ryssä tulla tänne, ihan tänne? Voi hyvä Jumala, jos ne tappaa meidätkin? —
ANNA
Hiljaa! Kuuluukohan vielä ampumista? (Kuuntelee.) Ei kuulu tänne ainakaan. (Tähyää ikkunasta.) Ei tästä näe mitään, alkaakin jo hämärtää. Mutta, Mari, iltahan on edessä. Unohdatko lypsyn kokonaan? — Työhän on lohdutuksemme, aika siinä kuluu. — Mene nyt, Mari, minä alan iltaista valmistaa.
MARI
Niin tosiaan, ei tahdo muistaa arkion olevan, ja eihän se aivan olekkaan, kun kuolema läheltä kulkee, mutta — lehmät on pyhänäkin lypsettävä. (Ottaa kiulun, menee kotvan kuluttua.)
ISÄNTÄ
Te nuoret, tehkää työt, jos jaksatte. Vanhuksen voimat eivät pitkälle riitä. Polviani niin vapisuttaa, paneun kamariin levolle. Tule sanomaan, Anna, jos jotakin kuulet. (Menee kamariin.)
5:s kohtaus.
ANNA yksin
(ANNA puuhailee tuvassa, tekee tulta ja panee padan liedelle j. n. e.)
ANNA (laulaa askarrellessaan tuon tuostakin vaipuen ajatuksiin):
Kirkkaana katsoi se kevähinen päivä kukkasta kunnahalla. Kuin kevätkukkana lasna ma leikin kotoisten koivujen alla. Tuoksuva tuulonen huojutti heinää, täytenä tähkät taipui. Tuulessa tuutien kotipihan koivut illalla unehen vaipui.
Meni kevät, meni kesä, mieleni muuttui mustaakin mustemmaksi, laulu sai surujani särähtävän sävelen, sai poskeni kalvakaksi. En enää huoletta lasna mä leiki kukkana kunnahalla, leikki jo loppui lumien tullen, kukkahan koski jo halla.
6:s kohtaus
KALLE
(puolikasvuinen, noin 16-vuotias, juoksee sisään)
Nyt se on ohi, sisko, ohi, meidän on vielä kotitienoot! (Heittäytyy lavitsalle pitkäkseen.) Mutta on sitä voimat lopussa mieheltä!
17
ANNA
(on juossut KALLEA vastaan —, kääntyy, kuin itsekseen hartaasti)
Kaikkivaltias, Sinulle kiitos!
KALLE
Onko sinulla, Anna sisko, maitoa juodakseni?
ANNA
(tuo maitoa):
Juo, Kalle, olethan aivan uuvuksissa!
KALLE
(juotuaan):
Kiitos! Se virkisti. En ole tänään vielä mitään maistanut. En saanut leivänpalastakaan niellyksi ennenkuin se oli ohi. Ja nyt, nyt on vaara vältetty, vaikka vähällä oli, ettemme saaneet joulukokkoja kodeistamme.
ANNA
Te voititte! Te muutamat miehet!
KALLE
Me voitimme, viisi miestä makaa haavoissaan tuolla suntion saunassa, mutta viisitoista on vielä paikoillaan varmuuden vuoksi. Minä lähdin isälle voiton tietoa tuomaan. — — —
ANNA
Viisi — viisitoista ja sinä. Entä yksi? Kaksikolmattahan teitä oli.
KALLE
Kaksikolmatta oli.
ANNA
Missä on siis yksi?
KALLE
Yksi — poissa.
ANNA
(hätäisesti)
Kuollutko? Kuka? Kalle veli, sano, kuka?
KALLE
Ei, ei kuollut, vaan poissa. Anna sisko, taitaa olla tuo sinulle ankara isku, jos oli muillekin. Voi, sisko, älä kalpene noin!
ANNA
(melkein kirkaisten):
Kalle, kerro kaikki! Minä aavistan… Ei, se ei voi, ei voi… Missä on
Tapani, kerro!
7:s kohtaus
ISÄNTÄ
(sisään):
Kuulin ääniä, Kalle poikani!
(Syleilevät, liikutettu vaitiolo.)
KALLE
Isä, voitto, voitto on meidän!
ISÄNTÄ
Voittosanoma! Ja sinun huulesi ovat vielä lämpimät ja eloisat ja voivat sen kertoa! Olen saanut sinut takaisin, viikkojen kuluttua kuin kuolemasta takaisin! Mutta kerro, poikani!
KALLE
Alku oli kamala. Me seisoimme valmiina männikössä kirkon luona, kiihko-odotuksessa. Yksi vain joukostamme puuttui — Tapani. — Muistathan isä sen sateisen syysillan, jolloin Paavo ja minä lähdimme ja Tapani jäi kotiin, kun et sinä voinut päästää sekä poikia että renkiä talosta —
ISÄNTÄ
Vilja oli vielä puimatta — —
KALLE
Niin, isä, mutta et sinä kauan Tapania pidättänyt. Itse hän kertoi, että sinä olit antanut hänelle käteen talon viimeiset eräaseet ja laskenut hänet lähtemään. Ja miehen sinä meille lähetit, jota tarvittiin. Kun Tapani tuli, muuttuivat yrityksemme puolta rohkeammiksi, hän otti kuin itsestään johdon käsiinsä. Me melkein jumaloimme sitä miestä — — oi, isä, en käsitä mitään, en yhtään mitään!
ISÄNTÄ
Kalle, mitä tarkotat?
KALLE
Me odotimme. Tapania ei kuulunut. Vihollinen saattoi yllättää meidät milloin hyvänsä, ja se yllätti! Voi kauhu ja kuolema, liian myöhään me huomasimme, että vihollinen jo oli sivuuttanut Kerämäen, ainoan paikan, missä meillä olisi ollut mahdollisuutta puolustautua mahtavaa ylivoimaa vastaan. Me hyökkäsimme tielle, epävarmoina, ilman johtajaa. Liian myöhäistä! Mustana ketjuna läheni vihollinen kylää. Vain pieniä, heti sulkeutuvia aukkoja olisi siihen meidän ammuntamme tehnyt. Ja me olimme tiellä, suojattomina! Me seisoimme jäykkinä voimatta keksiä mitään keinoa, meille jäi vain yksi valinta: kaatua järjestykseen yli maantien kotikirkon veräjälle. Oi, te ette tiedä, miten kirveli sydäntä tuo »liian myöhään». Ja voi Anna sisko, että minun täytyy se sinulle kertoa! — kirveli sydäntä toinenkin seikka, toinenkin näky. Vinosti yli peltojen painalsi suksilla Tapani etelää kohti. Painalsi taakseen katsomatta pois. Sinne jätti joukkonsa. (Painaen pään käsien varaan.) En tiedä, minne hän hiihti, pakoonko ratkaisevana hetkenä vai vihollisen puolelle.
ANNA
(itsekseen tuskallisesti):
Pakoonko ratkaisevana hetkenä vai vihollisen puolelle…
KALLE
(reippaammin):
Mutta onni, isä, ihmeen kautta kääntyi. En vieläkään saata käsittää sitä.
ISÄNTÄ
Mitä te saatoitte tehdä? Voiko ajatella toivottomampaa asemaa?
KALLE
Käsittämättömästä syystä hajaantui vihollisjoukko, kääntyi, kulki metsää kohti, katosi sinne. Osa vain heistä jäi pellolle, nähtävästi erimielisinä. Niitä me emme pelänneet, sillä me olimme yhtenä tahtona kaikki. Emme epäilleet hetkeäkään. Meidän Paavo otti johdon käsiinsä —
ISÄNTÄ
Jumalalle kiitos, minulla on kaksi kelvollista poikaa.
KALLE
(jatkaen):
Me hyökkäsimme vihollisen jälkeen ja pääsimme kuin pääsimmekin Kerämäen kallioitten suojaan ammuttuamme tieltämme kolme, neljä. Muut pakenivat metsään, minne suurin osa ensin oli kadonnut. Me odotimme. Melua vain kuului metsän puolelta. Pian uskalsivat ne kuitenkin taas tielle, epäjärjestyksessä, kuin pilaa tehden. Mutta meillä oli omat aikeet, me ammuimme epäjärjestyksen entistä suuremmaksi. Ja ryssä kauhistui. Se lähti sellaista kyytiä, että se varmaan pysähtyi vasta Sääksjärven raunioilla!
ISÄNTÄ
Jalo työ, pojat, niin taistelkoot suomalaiset aina!
(Liikettä eteisessä.)
(PAAVO ja MUITA MIEHIÄ sisään.)
8:s kohtaus.
PAAVO
Terve, isä! Tuomme iloisia terveisiä!
MIEHET
Terve, terve taloon. Täälläpä on lämmintä ja ihanaa. Istumme lieden ääreen.
ISÄNTÄ
Istukaa, istukaa, ylpeä on taloni saadessaan teidät vieraiksi.
PAAVO
Vartijat ovat varmat, saamme rauhassa levätä ellei merkkiä kuulu. Tiedätkös, isä, me teimme tänään enemmän kuin luuletkaan. Ei se ollut pelkkä kostonhanke ryssän puolelta. Siinä oli takana yritys puhdistaa tie suurempaa läpimarssia varten täältä Hämeeseen. Jos me voisimme estää sen! Mutta meillä on kyllä odotettavana useampia hyökkäyksiä ja suurempia.
1:nen SISSI
Kun edes tietäisi niitten aikeista paremmin!
PAAVO
Niin, kun tietäisi. Ei sitä paljon ihminen tiedä, emme tienneet mekään eilen, että tänään saisimme voittoa juhlia, ja vielä vähemmän tiesimme, että voittotunnelmaamme sekottuisi se katkera tieto, että yksi joukosta oli pelkuri tai — petturi. Orjan veri — orjan veri, ei saattaisi ajatella ryssän orjuutta vapaa mies, joka on tuntenut, miltä tuntuu polkea ja kyntää omaa isänmaata.
2:nen sissi
Käsittämätöntä se oli, hän, urhoollisista urhoollisin.
KALLE
Tapani, joka johti meitä kymmenissä seikkailuissa uhkarohkeana ja useimmiten voittoon.
PAAVO
Mutta riittää jo, unohtakaamme mies! Iloitkaamme voitosta niinkauan kuin se on sallittu. Kuinka kauan? siinä kysymys. Jospa meitä olisi vähän enemmän, että voisimme olla varuillamme mitä yllätyksiä vastaan hyvänsä.
3:s SISSI
Tai jos tietäisi, mistä ja milloin ne uudelleen yrittää.
PAAVO
Ajatelkaa, me tiedämme, että juuri tuolla osastolla, joka nyt majailee muutaman virstan päässä hätyyttääkseen meitä, rauhanhäiritsijöitä, on hallussaan hyökkäyssuunnitelma. Se on kartta, jonka eräs vankina ollut kivekäs oli nähnyt kahtena, kolmena iltana peräkkäin. Jos olisi se meillä! Silloin olisi helppoa miehittää oikeat polut. Tämä kylä olisi silloin heidän tiellään salpa.
1:nen SISSI
Se kartta täytyy saada.
2:nen SISSI
Täytyy, vaikka menisi henki.
3:s SISSI
Vaikka menisi kaksikin tai kolmekin.
(Laukaus ulkoa.)
MIEHET
Merkki! (Syöksyvät ulos.)
PAAVO
(mennessään):
Ole rauhassa, isä, he luultavasti vain huomasivat jotain epäillyttävää.
Mutta on riennettävä paikalle.
(Ulos.) (Isäntä jäljessä portaille.)
9:s kohtaus.
ANNA
(yksin):
Kartta — suunnitelma. — Se on saatava, vaikka menisi henki! (Innostuen.) Oi, jos menisi minun henkeni! Oi Tapani, en jaksa käsittää, en jaksa ajatella, en jaksa sinua vihata. Mutta minä tahdon sovittaa, maksaa, maksaa tahdon maalleni velkasi.