II NÄYTÖS
(Sama tupa, jouluksi somistettuna.)
1:nen kohtaus.
ANNA ja MARI.
MARI
(sovittelee huivia kaulalleen, laulaa)
Nyt saa arkiset huolet heittää, murehet sydämen pohjahan peittää. Kerran on viikossa sunnuntai, joulu on kerran vuodessa vain — —
Nyt olen joulupukimissa! Vähän taas juhla juhlalta tuntuu, kun pojatkin omissa vuoteissaan yönsä lepäävät, vaikka puristuukin melkein ateriankin aikana käsi aseen ympäri. Anna, olisit vähän iloisempi. Anna, nythän on juhla, kuule, joulujuhla!
ANNA
Niin, Mari, joulu on. Ja joulu sovittaa synnit. Mutta jos on meillä syntejä sovitettavana, vaatii se juhla meidät ne sovittamaan. (Itsekseen.) Nyt, nyt se on sovitettava. — Jospa Jumala näyttäisi minulle tyhmälle tyttö paralle tien — enhän tiedä, en ymmärrä, ja sydän — tuo arka — vapisee pelosta.
MARI
Mitä mietit, Anna? Aina sinä mietit! Kuule, ole iloinen nyt! Mutta isäntä ja pojat tulevat, nyt on saunalla kiire. Pistäyn katsomassa, onko kaikki kunnossa. (Ulos.)
(ISÄNTÄ ja POJAT tulevat.)
2:nen kohtaus.
ISÄNTÄ
(tullessaan)
Nyt, pojat, nyt vietämme joulua! Ei auta enää ajatella tuota karttaa, vaikka se kyllä olisi joulurauhamme turvannut. Heitetään se mielestä ja heitetään muutkin huolet. Ei ajatella katkeruutta ketään kohtaan, ei halveksittavin takaan, sillä kuuluuhan pyhä joulusanoma: »ihmisille hyvä tahto.» Vapahtajan synnyinjuhlana ei tapeta eikä tulla tapetuksi, silloin on rauha maassa. Jouluyön siunaushan laskeutuu vihollisenkin yli ja yli — petollisen ystävän.
PAAVO
Olet oikeassa, isä. Ei asia miettimisestä parane. Olemmehan tuumailleet sinne ja tänne. Mutta sille, joka ajatteleekaan yrittää haltuunsa karttaa, näyttää varma kuolema irvistävän. Olemme miettineet aivomme väsyksiin, levätään nyt yli joulun, käsi kahvassa tosin, mutta kuitenkin kotona joulupöydän ääressä.
KALLE
Niin, onhan meille annettu vielä yksi joulu.
ISÄNTÄ
(huokaisee)
Vielä yksi joulu!
3:s kohtaus.
MARI
(sisään)
Isäntä, joulusauna on valmis.
KALLE
Joulusauna!
PAAVO
On sitä nautintoja sota-aikanakin! (Mennessään.) Tulethan pian, isä?
ISÄNTÄ
Tulen. Mari, joko hait arkusta sen minun joulu paitani?
4:s kohtaus.
Mari
Hain, isäntä. Mutta ettekös te kerran tuumaillut, ettette sitä yllenne laita, ennenkuin taas kerran tulee rauhan joulu.
ISÄNTÄ
Tuumailinpa niin, mutta nyt olen tuumaillut pitää rauhaa, vaikka ne siellä maailmalla mellastavatkin. Sainhan pojat kotia, ja eihän ole tarvis katsella pihaa pitemmälle.
MARI
Ihan niin, isäntä, eikä ole ryssistäkään viikon vertaan mitään kuulunut, varmasti on ne jo menneet omille mailleen.
ISÄNTÄ
Ainakaan eivät täällä pidä joulua. Tämä on sitä kotoista itsekkyyttä ja, niin, väsymystäkin. Niistä on ehtinyt paatua, niistä puolen vuosikymmenen kauhuista.
MARI
Niin, pikku tyttöjä me olimme, kun ensi kertaa puhuttiin sodasta.
ISÄNTÄ
Kalle silloin ensi aakkosia tavaili. Ja pian ei siitä enää vain puhuttu, vaan se elettiin tuo sana »sota». Se nieltiin moneen kertaan petäjäisessä ja luettiin ruttoon sortuneitten kirstun kannesta. Ja tulisina liekkeinä se mateli taivasta kohti. Tunnetaan se sisältä ja päältä. Mutta — tänään se ajetaan ovesta ulos. Ei ole tietoa, eletäänkö ensi jouluna. Haes joulupaita, Mari! Minä menen kylpemään. (MARI menee kamariin.)
5:s kohtaus.
ANNA
Isä, viivy hetki vielä!
ISÄNTÄ
Mitä haluat, lapseni?
ANNA
Minulla on sinulle puhuttavaa. Istu tuohon noin — hetkeksi vain!
ISÄNTÄ
Mielelläni, lapseni. En saunaa kaipaa, kun sinä minua tarvitset.
(MARI tulee.)
6:s kohtaus.
MARI
Tässä on isännälle paita.
ISÄNTÄ
Laske tuohon tuolin selkämykselle.
MARI
Nyt minä menen vähän lehmille joulua tekemään. Panen parasta eteen. On niin lysti pitkästä aikaa! (Menee.)
7:s kohtaus.
ISÄNTÄ
Nyt, lapseni…
ANNA
Isä, rakas isä, sydämeni on raskas. Minun täytyy se sinun helmassasi keventää. (Painaa päänsä isän syliin.) Kovin heikko on naisen sydän. Katsos, isä, se tunto, se kumma värinä, jonka Luoja sinne pani, se on niin pelottavan voimakas. Ja — oi, isä, — minun sydämeni värinä pyrkii tuntemattomille poluille, sinne, missä kulkee Tapani.
ISÄNTÄ
Tapani! — Lapsi, älä ajattele pelkuria, petturia, Minun tyttäreni täytyy olla toista maata.
ANNA
Isä, älä tuomitse! Se on niin katkeraa. Tiedänhän, että minun tulisi häntä vihata ja halveksia, ja toisin vuoroin vihaan ja halveksinkin, mutta en voi kestää, että muut … ja voi, isä, usein tahtoisin heittää sydämeni kuin taakan luotani ja pitää joulua teidän kanssanne, mutta sitten taas — —
ISÄNTÄ
Anna, minä näin kerran, että tyttäreni rakasti renkiäni. Ei se toiveitteni mukaista ollut, mutta rakkaimmaltani en hennonnut mitään iloa kieltää. Mutta jos tyttäreni rakastaa velvollisuutensa unohtanutta suomalaista, täytyy minun se miehenä ja suomalaisena kieltää!
ANNA
(uljaammin)
Isä et voi käskeä ihmissydäntä! (Taas liikutettuna.) Isä, miksi olet kova, miksi et tahdo minua ymmärtää? Luuletko, että sinun täytyy hävetä tytärtäsi? En voi sydäntäni heittää luotani, sillä silloin heittäisin parhaimpani. Rakastan häntä, maan petturia — voi, isä, mikä pohjaton tuska — minun *täytyy* tehdä jotakin, muuten kuolen! Isä, etkö käsitä, että minun täytyy?
ISÄNTÄ
Tehdä jotakin? Niin, sinun täytyy raivata ajatuksistasi mies, joka itse kantakoon häpiänsä.
ANNA
En voi, en tahdo! Ei ole syntiä niin suurta, ettei rakkaus sitä voisi sovittaa. Isä, minä tunnen itseni maalleni velalliseksi.
ISÄNTÄ
Älköön ihminen ottako toisten velkoja harteilleen.
ANNA
Oma se on, isä, oma ja — rakas. Isä, minä maksan sen!
ISÄNTÄ
Lapsi — et sinä mitään voi.
ANNA
Tässä juuri sinä istuit menneenä pyhänä, isä, ja itse kerroit siitä tytöstä, joka lähti vihollisleiriin ja läheni ryssiä heidän juotuaan vähän liiaksi. Sanoit, että tyttö toi sieltä tärkeitä tietoja ja että sen tytön isä sai olla ylpeä…
ISÄNTÄ
Tyttö, mikä nyt aivoissasi askartelee?
ANNA
Ja silloin puhui Paavo siitä toisesta tytöstä, jonka sulhanen oli vankina, ja se meni ja pääsi taloon, jossa ne majaili. Leikkasi poikki nuorat yön aikaan ja pakeni pojan kanssa. Isä, olisinko minä huonompi.
ISÄNTÄ
Mitä tarkotat, lapsi?
ANNA
Isä, etkö vieläkään käsitä … kartta — —
ISÄNTÄ
Sinä — sinä aikoisit yrittää?
ANNA
Monet ovat yrittäneet. Oi, isä, älä kiellä! Se on ainoa, mitä voin tehdä, ainoa, millä voin sen sovittaa!
ISÄNTÄ
Mitä ymmärrät sinä, lapsi? Miten voisit saada kartan haltuusi?
ANNA
En tiedä, isä — en tiedä mitään. Lähden suksilla, tien tiedän — Jumala ohjaa, siihen luotan.
ISÄNTÄ
Surman suuhun menet.
ANNA
Menen hakemaan — elämäni hintaa.
ISÄNTÄ
Pahempi sinua odottaa kuin kuolema. Anna, älä lähde! — Ja minne lähtisit? Ethän tiedä, missä vainolainen oleilee.
ANNA
Maunun talo siellä Sääksjärvellä vain kuuluu säilyneen. Niille itselleen oli onni, että se säästyi liekeiltä. Naapurin isäntä sanoi päällikön siellä majailevan.
ISÄNTÄ
Ja sinnekö aiot?
ANNA
Voi, isä, en ole vielä paljoa sitä ajatellut! Kaikki sitten selviää. Ehkä menen ensin siinä vieressä olevaan kankurin mökkiin. Jätän sinne sukset… Älä kysy, isä, en vielä tiedä…
ISÄNTÄ
Laskisinko lapseni tuntemattomaan tuhoon?
ANNA
Tämä tuska on tuhoa pahempi. Isä, isä — en voi elää muuten, sydäntänihän syö ja kiduttaa joka hetki tuo musta tieto. Se on velka, velka, se painaa minut maahan! Ja sitten — kadotinhan enemmän kuin kaiken. Isä, minua väsyttää…
ISÄNTÄ
Menisit lepäämään, lapseni!
ANNA
Lepäisinkö? Ei, ei! Minä lähden!
ISÄNTÄ
En anna lastani. (Rukoilevasti.) Älä jätä minua!
ANNA
Isä, pojat jäävät luoksesi. Anna minut uhriksi — — isä, en osaa puhua, niinkuin tahtoisin — vaan — eikö totta — et voi liian paljoa milloinkaan uhrata.
ISÄNTÄ
Lapsi, oikein sanoit.
ANNA
Oi, isä, sinä suostut! Minä lähden, mutta sitten — sitten vielä yksi pyyntö, rakas isä. Kun kaikki on sovitettu, ettehän te sitten enää täällä kotona ajattele katkeruudella pettäjää? Minä — minä olen häntä niin paljon rakastanut.
ISÄNTÄ
Mene, lapsi. Kuka ajattelisi katkeruutta silloin, kun sinä olet muistossa.
ANNA
(itkien)
Siis nyt, isä, nyt heti sen täytyy tapahtua! Sen täytyy olla minun joulunviettoni. Huomenna olisin jo liian arka ehkä… Pois siis lämpöisestä kotipirtistä tiettömään pimeyteen; (Huomaa isänsä liikutetuksi.) Isä, suo anteeksi, että pimennän joulusi; Älä sure minua! Nyt menen pukeutumaan, ja sitten hiihdän pimeään jouluyöhön ja pyhän yön enkelkuoro seuraa minua ja varjelee minua vaaroilta, Niinhän, isä?
(ISÄNTÄ ei vastaa. ANNA syleilee häntä vielä kerran. Sitten kamariin.)
8:s kohtaus.
ISÄNTÄ
(yksin, äänettömyyden jälkeen):
Tyttäreni — ainoani — joululahjaksi isien maalle.
9:s kohtaus.
MARI
(tulee);
No, täälläkö olette vielä, isäntä? Joutukaa nyt jo saunaan, jouluateria on pian valmis.
ISÄNTÄ
Kiitos, Mari, mutta en nyt jaksakkaan saunaan.
MARI
Oletteko sairas? Ehkä sauna virkistäisi? Koettakaa nyt sentään, isäntä! Minä kun laitoin siellä kaikki niin joulukuntoon, ja löylynkin pitäisi olla oikein hyvää.
ISÄNTÄ
Uskon, Mari, mutta olen jo viipynytkin niin kauan. Pojat jo kai pian palaavat?
MARI
Kyllä kai. Minne se Anna meni? Onkos se ulkona?
ISÄNTÄ
Ei, tuolla kamarissa. Pian hän tulee. — (Itsekseen.) Tulee ja — menee.
MARI
Nyt tulevat pojat. Niillä on kiire joulupuurolle.
(POJAT tulevat.)
10:s kohtaus.
PAAVO
Terveisiä saunasta, isä!
KALLE
Niin, terveisiä saunasta!
PAAVO
Tähtikirkasta on, oikea joulusää.
ISÄNTÄ
(itsekseen):
Tähdet syttyivät hänen polkuaan valaisemaan — joulutähdet.
KALLE
(on mennyt ikkunan luo):
Niin, kirkasta on, se on vuoden pimeimmän yön kirkkautta. Otava palaa kuin kirkon joulukynttilät. Mutta — kuka hiihtää tuolla yli riihipellon? Yksinäinen mies. Isä, Paavo, se on Tapani!
PAAVO
Tapani! Ei meidän kynnyksen yli, ei!
ISÄNTÄ
(on noussut):
Paavo, kuinka lieneekin, mutta nyt on joulu. Ja — ihmisille hyvä tahto.
Emme me ole toisten tuomareita.
PAAVO
Isä, ethän tarkota totta? Et saa tarkottaa!
ISÄNTÄ
Tarkotan. »Älkää tuomitko», sanoo Herra »ettei…»
PAAVO
Mutta minä tuomitsen, ja minä tahdon kostaa sille, joka oli vähällä saattaa meidät kaikki häpeään! Ei meidän tupaan, sanon minä!
ISÄNTÄ
Kyllä, *minun* tupaani! Mutta hiljaa, eteisen ovi jo narahti.
(TAPANI tulee.)
11:s kohtaus.
TAPANI
Siunattua joulua, te täällä kotona! Vihdoinkin siis olen täällä.
(Äänettömyys.)
(ISÄNTÄ epävarmana. POJAT kääntyvät pois vastenmielisyyttä osottaen.)
TAPANI
(katsoen vuoroin kutakin):
Isäntä, mitä on tapahtunut? Mikä suru teitä painaa? Isäntä, missä on
Anna?
ISÄNTÄ
(kääntyy)
Terve tultuasi, Tapani. Joulu sovittakoon katkerat muistot meidän väliltämme.
TAPANI
Isäntä, mitä tarkotatte? Suuri Jumala, minä aavistan… (Käskevästi:)
Selittäkää!
ISÄNTÄ
(raskaasti):
Mitä on selittämistä? Sinä, jonka olin valmis pojakseni sanomaan, sinä olit — pelkuri tai — petturi.
TAPANI
(kuohahtaen):
Isäntä! (Rauhallisemmin): Ei, älköön vihani kuohahtako, siitähän sen täytyi näyttää. Mutta vastaukseni, se on täällä. (Panee käden poveensa.)
(POJAT kääntyvät päin.)
KALLE
Suunnitelma!
PAAVO
Karttako?
KALLE
Hänellä on kartta…
ISÄNTÄ
(nousten):
Tapani, tässä käteni, anna anteeksi erehdykset ja epäluulot.
TAPANI
(kädenpuristuksen jälkeen):
Syyssä olin minäkin. Hetkeksi peittyi minulta velvollisuus ja isänmaa Annan silmien kirkkaaseen loistoon. Minä unohdin silloin — viime viikolla — mikä oli kysymyksessä.
ISÄNTÄ
Sinä viivyit täällä —
KALLE
Ja me odotimme turhaan.
TAPANI
Mutta kun täältä ulos syöksyin, käsitin, mitä oli tapahtunut, ja minulla oli vain yksi mahdollisuus —
PAAVO
(uudestaan epäluuloisena):
Paeta! Sinä olit ainoa joka tunsit sen mahdollisuuden.
TAPANI
(häntä kuulematta):
Tiesinhän miten ryssät janosivat juuri minun vertani. Minä annoin heille mahdollisuuden…
KALLE
Ja he uhrasivat voittonsa?
TAPANI
Niin saadakseen minut vangikseen. Hiihdin tahallani niin, että luulivat minun syystä tai toisesta pyrkivän metsään tuonne pappilan taakse. Koko lauman sain jälkeeni.
KALLE
He saavuttivat sinut.
TAPANI
Tuonnempana. Se oli tarkotuskin. Minulla oli heille asiaa. Vaikka Luoja tietää, ettei se helppoa ollut. Ajatelkaa, heittää aseensa, ja heittää ne heille!
ISÄNTÄ
Mutta miten säästyi henkesi? Miten olet nyt täällä?
TAPANI
Täytyi toimia ripeästi. Minut vietiin riemukulussa vihollisleiriin. Suurin juhlallisuuksin kai ne aikoivat tuomioni langettaa. Mutta minä tiesin, mitä tahdoin, enkä ole luotu kahleissa kuolemaan! Viime hetkessä pakenin — mukanani —
(ANNA tulee samassa kamarista.)
12:s kohtaus.
TAPANI
(keskeyttäen, astuen askelen Annaa kohti):
Anna!
ANNA
(on pysähtynyt kuin kivettyneenä. Itsekseen):
Suo voimaa, Herra, ei hänen luokseen!
ISÄNTÄ
(kärsimättömästi):
Mutta, Tapani, jatka!
KALLE
Jumalan tähden, jatka!
PAAVO
Ja mukanasi…
TAPANI
…mukanani tämä! (Ottaa kartan poveltaan.)
ANNA
(riemusta kirkaisten, juoksee Tapanin luo, jonka syliin puoleksi tajuttomana vaipuu):
Suunnitelma! Kartta!
(TAPANI ja ANNA äännettömänä syleillen toisiaan. Kartta putoaa lattialle, mistä PAAVO sen nostaa ja näyttää ISÄNNÄLLE ja KALLELLE. KAIKKI KOLME yhdessä ryhmässä karttaa tarkastamassa.)
ISÄNTÄ
Tuossa se musta pilkku, johon vahdit on ensi yönä pantava. Ei hätää mitään, nyt vietämme rauhallista joulua.
KALLE
Eläköön, nyt on meidän pitäjän turva taattu! Ja eläköön Tapani, urhoollisista urhoollisin!
PAAVO
(lähestyy Tapania):
Tapani, minä sanoin kerran, vaikket sinä sitä kuullut, jotakin josta saisit iskeä minut tapparalla kahtia. Se onkin vallassasi, sillä kuule: sanoin, että sinussa on orjan veri. En jaksanut uskoa suomalaiseen vapaaseen vereen.
KALLE
(nuoruuden innostuksella):
Et tiennyt, veli, että suomalaisissa suonissa virtaa kuningasveri, niin palkollisen kuin talokkaan takin alla.
Eläköön se kuningasveri! Älköön se vuotako kuiviin tai aateluuttaan kadottako.
TAPANI
Ja eläköön suomalainen kuningasajatus, vapauden vaatimus ja vapauden riemu!
ISÄNTÄ
Sitä kuningasajatusta on meillä nyt syytä juhlia. Anna, tyttöseni, sytytä kirkkain silmin joulukynttilät palamaan joululle ja onnellesi. Mari, onko joulupuuro valmista?
MARI
On, isäntä, ja kaunista ja vaaleata se on kuin kotipellon puuro ainakin.
(ANNA sytyttää pöydällä olevat kynttilät. MARI tuo ruoan pöytään. KAIKKI kokoontuvat pöydän ääreen.)
ISÄNTÄ
Lapset, nyt on joulu. Kiitos Herralle, että jälleen näen kaikki tutut kasvot pöytäni ympärillä. Nyt voimme keventynein mielin yhtyä joulun ylistyslauluun: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto.»