XVI
Kulku Punaisen meren poikki
Jo viidettä tai kuudetta vuotta valmisteli Marcel tätä usein mainittua tauluansa, jonka hänen omien sanojensa mukaan piti kuvata Israelin lasten kulkua Punaisen meren poikki, ja yhtä kauan oli näyttelylautakunta itsepintaisesi hylännyt tämän mestariteoksen värien alalta. Monilta matkoiltaan taiteilijan ateljeesta museoon ja museosta takaisit ateljeeseen tämä maalaus tunsi niin hyvin tien, että pyörien päälle pantuna olisi varmasti yksinäänkin osannut Louvreen. Marcel, joka oli kymmeniä kertoja korjaillut, muuttanut ja kokonaan uudistanut puheena olevan maalaoksensa, luki lautakunnan jäsenten persoonallisen vihamielisyyden ansioksi sen pannajulistuksen, joka säännöllisesti joka vuosi sulki häneltä pääsyn näyttelysaliin. Tällaisina hukkaan menneinä hetkinä hän oli laatinut Instituutin kerberosten kunniaksi ja mielenylennykseksi pienen haukkumasanakirjan ja kaunistanut sen hyvin purevilla ja myrkyllisillä kuvilla. Tämä kokoelma tuli tunnetuksi ja saavutti ateljeissa ja Kaunotaiteiden opistossa samanlaisen suuren menestyksen kuin Turkin suursulttaanin hovimaalarin, Jean Bélinin, kuolematon valitusvirsi oli saanut; kaikilla Pariisin nuorilla maalarinsälleillä oli sitä yksi kappale muistissaan.
Marcel oli pitkät ajat lannistumatta kestänyt hylkäystuomion, jonka hänen taulunsa alati sai. Hän oli saanut päähänsä, että hänen maalauksensa oli pienessä mittakaavassa mainio rinnakkaiskuva »Kaanaan häille», jättimäiselle mestariteokselle, jonka väriloistoa kolmen vuosisadan tomu ei ole kyennyt himmentämään. Niinpä hän joka vuosi, näyttelyn tullessa, lähettikin taulunsa lautakunnan arvosteltavaksi. Johtaakseen tutkijoita harhaan ja saadakseen poistetuksi ennakkotuomion, joka heillä oli heti valmiina, kun Kulku Punaisen meren poikki tuli heidän näkyviinsä, Marcel kuitenkin aina teki vähäisiä muutoksia tauluunsa ja antoi sille uuden nimen.
Kerran sillä oli nimenä Meno Rubiconin poikki, mutta Caesarin viitta verhosi ylen huonosti faaraota, joka tunnettiin ja tungettiin ulos asianmukaisin kunnianosoituksin.
Seuraavana vuonna Marcel siveli sinne tänne kankaalle valkoista väriä, jonka piti kuvata lunta, istutti erääseen nurkkaan kuusen ja puki jonkun egyptiläisen ylle keisarillisen kaartin krenatööriasun. Nyt oli taulun nimenä Pako Beresinan poikki.
Mutta taidelautakunta oli sinä päivänä puhdistanut palmunoksilla kirjaillun takkinsa liepeisiin silmälasinsa eikä antanut pettää itseänsä. Se tunsi heti tuon itsepintaisen kankaan etenkin sen etualalle sijoitetusta suuresta monivärisestä konkarista, joka vauhkona kohosi pystyyn Punaisen meren laineen harjalle. Tämän hevosen selkäpeitettä oli Marcel käyttänyt mitä erilaisimpiin värikokeiluihin ja sanoikin sitä hienojen värien synoptiseksi taulukoksi, koska tässä kohdassa oli tuonut esiin kaikki valo- ja varjoleikin moninaiset väriyhdistelmät. Mutta ei edes tämäkään kaunis kohta vaikuttanut lautakuntaan, jolla ei ollut tarpeeksi mustia palloja langettaakseen hylkäävän tuomion Paosta Beresinan poikki.
— Hyvä, sanoi Marcel, — sitä odotinkin. Ensi vuonna lähetän sen uudella nimellä Käynti Panoraaman läpi.
— Silloin jäävät kiikkiin, piikkiin, hyräili Schaunard uuden kamalan aariansa sävelellä, joka oli kuin asteikko ukkosenjyrähdyksiä ja kaikkien lähitienoon pianojen kauhu.
— Kuinka he kehtaavat hylätä tällaisen mestariteoksen ja miksi ei Punaisen meren värikyllyys silloin nouse heidän naamaansa peittämään sitä häpeän punalla? mutisi Marcel tarkastellen tauluaan… — Kun ajattelee, että siihen on pantu satojen frangien arvosta värejä ja miljoonien arvosta neroa, puhumattakaan kukoistavasta nuoruudestani, joka tässä työssä on käynyt yhtä kaljuksi kuin huopahattuni… Vakava, suurisuuntainen työ, joka avaa uusia uria lasuurimaalaukselle! Mutta saavatpa he sen eteensä totta toisen kerran, sillä viimeiseen hengenvetooni asti lähetän heille tauluni nähtäväksi. Tahdon ainakin syövyttää sen lähtemättömästi heidän muistiinsa.
— Se tapa, jos mikä, syövyttää ikuisesti taulusi, pahoitteli Gustave
Colline. Ja itsekseen hän lisäsi; — Tämä sana on hyvin sattuva.
Käytänpä sitä hyväkseni tilaisuuden tullessa.
Marcel jatkoi sillä aikaa sadatuksiaan Schaunardin tekaistessa niihin oikopäätä säestyksen.
— Ne vietävät eivät tahdo hyväksyä minua! huusi Marcel. — Ja hallitus maksaa heille, antaa heille asunnon ja lahjoittaa kunniamerkkejä yksinomaan sitä varten, että he kerran vuodessa, ensimmäisenä päivänä maaliskuuta, saisivat hylätä minun tauluni! Näen kyllä hyvin, mihin he pyrkivät, näenpä hemmetin hyvin: he tahtovat saada minut taittamaan siveltimen!! Hylätessään Punaisen mereni he toivovat ehkä, että epätoivoissani hyppäisin alas ikkunasta. Mutta huonosti he tuntevat sydämeni, jos luulevat minun puraisevan näin typerään ja kömpelöön syöttiin. En enää jää odottamaan edes näyttelyaikaa. Tästä hetkestä alkaen riippukoon tauluni kuin Damokleen miekka ikuisesti heidän päänsä päällä! Lähetän sen kerran viikossa jokaiselle herralle kotiin, perheen keskuuteen, yksityiselämän pyhitettyyn piiriin. Se saa hämmentää heidän kotoiset ilonsa, hapattaa viinin, polttaa paistin ja katkeroittaa heidän vaimonsa. Ja niin he tulevat ennen pitkää kaikki hulluiksi ja astelevat pakkopaidoissa Instituuttiin istuntopäivinä. Se on hyvä aate.
Muutamia päiviä myöhemmin, jolloin Marcel jo oli unohtanut kauheat kostosuunnitelmansa, hän sai vieraakseen ukko Medicisin. Tällä nimellä mainittiin ystäviemme piirissä erästä Salomon-nimistä juutalaista, jonka näihin aikoihin kaikki taiteilijat ja kirjailijat tunsivat ja joka oli pysyvissä liikesuhteissa heihin. Ukko Medicis teki kauppaa kaikenlaisilla tavaroilla. Hän möi täydellisiä kalustoja kahdestatoista frangista tuhanteen taaleriin saakka. Hän osti kaikkea ja osasi saada kaikesta voittoa. Proudhonin vaihtopankki on lastenleikkiä verrattuna Medicisin käyttämään menetelmään, sillä tässä juutalaisessa oli liikenerous niin huippuunsa kehittynyt, etteivät taitavimmatkaan hänen uskontotovereistaan kyenneet kilpailemaan hänen kanssaan. Hänen Carrousel-torin varrella sijaitseva myymälänsä oli ihmeiden tyyssija, jossa tapasi kaikkea, mitä vain osasi toivoa. Kaikki luonnon ja taiteen tuotteet, kaikki, mitä maa sisästään purkaa ja ihmishenki luo, kelpasi Medicisin kaupusteltavaksi. Hänen liiketoimintansa piiriin kuului kaikki, mitä on olemassa, jopa hän teki kauppaa aatteillakin. Medicis osti näet aatteita, joko omaa tarvettaan varten tai muille myydäkseen. Kaikkien kirjailijain ja taiteilijain tuttavana, niin paletin kuin mustepullonkin ystävänä, hän oli kuin taiteiden Asmodeus. Hän vaihtoi sikaareja romaaniluonnoksiin, tohveleita sonetteihin, ostereita paradokseihin. Hän keskusteli tuntimaksua vastaan sanomalehtimiesten kanssa, joiden tehtävänä oli kerätä ainesta häväistysjuttuihin; hän hankki paikkoja parlamentin istuntoihin ja kutsuja yksityisiin illatsuihin; hän majoitti luokseen yöksi, viikoksi tai kuukaudeksi kuljeksivia taiteilijoita, jotka maksuksi saivat jäljentää hänelle suurten mestarien tauluja. Kulissien takaiset asiat eivät olleet häneltä salassa; hän välitti näytelmiä teattereihin ja suostutti teatterien johtajia niitä esittämään. Koko Pariisin osoitekirja oli hänen päässään ja hän tiesi kaikkien kuuluisuuksien — hämärimpienkin — asunnon, nimen ja salaisuudet.
Muutamat hänen memoriaalistaan otetut sivunäytteet valaisevat hänen liiketoimintansa yleismaailmallista laajuutta paljon paremmin kuin tarkimmatkaan selitykset.
20 p. maalisk. 184-.
Myyty herra L———lle, muinaisesineiden kerääjälle, se harppi, jota
Arkhimedes käytti Syrakusan piirityksen aikana, 75 fr.
Ostettu herra V———ltä, sanomalehtimieheltä, Akatemian jäsenen herra
N———n kootut, aukileikkaamattomat teokset. 10 fr.
Myyty samalle Akatemian jäsenen herra N———n koottuja teoksia käsittelevä arvosteleva kirjoitus, 30 fr.
Myyty herra N———lle, Akatemian jäsenelle, 12-palstainen hänen koottuja teoksiaan käsittelevä sanomalehtileike, 250 fr.
Ostettu herra R———ltä, kirjailijalta, Akatemian jäsenen herra N———n koottuja teoksia käsittelevä kriitillinen tutkielma, 10 fr, sitäpaitsi 50 naulaa kivihiiliä ja 2 kiloa kahvia.
Myyty herra D———lle posliinimaljakko, joka on kuulunut rouva du
Barrylle, 18 fr.
Ostettu pikku S———ltä hänen hiuksensa, 15 fr.
Ostettu herra B———ltä kasa tapoja koskevia artikkeleita ja kolme viimeistä Seinen prefektin oikeinkirjoitusvirhettä, 6 fr., lisähintana pari napolilaisia kenkiä.
Myyty neiti O———lle vaalea tukkalaite, 120 fr.
Ostettu herra M———ltä, laatukuvamaalarilta, sarja pilapiirroksia, 25 fr.
Ilmoitettu herra Ferdinandille aika, jolloin rouva paronitar R——— de P——— menee messuun. — Samalle vuokrattu yhdeksi päiväksi pieni välikerros Faubourg-Montmartressa; kaikkiaan 30 fr.
Myyty herra Isidorelle hänen muotokuvansa Apollona, 30 fr.
Myyty neiti R———..e pari hummeria ja kuusi paria käsineitä, 36 fr.
(Saatu 2 fr. 75 centimea).
Hankittu samalle kuuden kuukauden luotto rouva P———n muotiliikkeestä.
(Hinta toistaiseksi määräämättä.)
Toimitettu muotiliikkeen omistajalle, rouva P———lle neiti R——— asiakkaaksi. (Maksuna saatu kolme metriä silkkikangasta ja kuusi kyynärää pitsiä.)
Ostettu herra R———ltä, kirjailijalta, hänen 120 frangit suuruinen saatavansa suoritustilaan joutuneelta lehdeltä, 5 fr., lisämaksuna kaksi naulaa unkarilaista tupakkaa.
Myyty herra Ferdinandille kaksi rakkauskirjettä, 12 fr.
Ostettu herra J———ltä, maalarilta, muotokuva, joka esittää herra
Isidorea Apollona, 6 fr.
Ostettu herra H———ltä 75 kg hänen teostaan »Vedenalaiset vallankumoukset», 15 fr.
Lainattu kreivitär de C———lle saksilainen pöytäkalusta, 20 fr.
Ostettu herra C———ltä, sanomalehtimieheltä, 52 riviä hänen Courrier de
Paris-lehdessään, 100 fr., lisähintana kamiinanreunuskoristeet.
Myyty herroille O… ja Kumpp 52 riviä herra C…n Courrier de
Paris-tehdessä, 300 fr., lisähintana kamiinanreunuskoristeeL
Vuokrattu neiti S. G———lle yhdeksi päiväksi vuode ja vaunut (maksutta; kts. neiti S. G———n tiliä, pääkirja siv. 26 ja 27).
Ostettu herra Gustave C———ltä pellavateollisuutta käsittelevä kirjoitelma, 50 fr., lisähintana harvinainen, vanha painos Flavius Josephuksen teoksista.
Myyty neiti S. G———lle nykyaikainen huonekaluun. 5000 fr.
Maksettu saman puolesta apteekkilasku, 75 fr.
Samoin maitolasku 3 fr. 85.
Jne., jne.
Ylläolevasta voi jo nähdä, kuinka tavattoman laajalle ulotti toimiaan Medicis-juutalainen, jota hänen tavattoman sekalaisesta, hiukan lainvastaisesta liikkeestään huolimatta kukaan ei ollut hätyyttänyt.
Astuessaan ystäviemme huoneeseen, luonteva, älykäs ilme kasvoillaan, juutalainen oivalsi heti saapuneensa otolliseen aikaan. Nuo neljä ystävää olivat näet kokoontuneet neuvotteluun, ja tuiman ruokahalun johtaessa puhetta käsittelivät vakavaa leipä- ja lihakysymystä. Oli sunnuntai kuukauden loppupuolella. Kohtalokas ja synkeä päivä!
Medicisin tuloa tervehdittiin siis äänekkäin ilonhuudoin, sillä tiedettiin, että juutalainen oli liian saita ajastaan tuhlatakseen sitä kohteliaisuuskäynteihin. Hänen läsnäolonsa merkitsi aina jotain liiketointa.
— Hyvää iltaa, herrat, sanoi juutalainen, — mitä kuuluu?
— Colline, huomautti Rodolphe, joka makasi vuoteellaan vaakasuoran asennon suloudesta nauttien, — täytä vieraanvaraisuuden velvollisuudet ja tarjoa tälle vieraallemme tuoli, sillä vieras on aina pyhä. Olkaapa Abrahamin nimessä tervetullut, lisäsi hän juutalaisen puoleen kääntyen.
Colline työnsi esiin nojatuolin, joka oli kimmoinen kuin valurautainen levy, ja sanoi juutalaiselle mitä kohteliaimmin:
— Kuvitelkaa hetkinen olevanne Cinna ja vallatkaa tämä paikka!
Medicis vaipui nojatuoliin ja aikoi juuri valittaa sen kovuutta, kun hän samassa muistikin, että hän itse oli sen aikoinaan luovuttanut Collinelle, saaden vastineeksi puhekyvytöntä kansanedustajaa varten laaditun poliittisen uskontunnustuksen. Hänen istuessaan olivat hänen taskunsa helisseet merkillisesti, mikä pani neljä ystävystämme hautomaan suloisia unelmia.
— Kuunnelkaamme nyt laulua, kuiskasi Rodolphe Marcelille. — Alkusoitto ei ollut niinkään huono.
— Herra Marcel, aloitti juutalainen, — olen tullut suorastaan avaamaan teille onnen ovet. Tarkoitan, että tarjoan teille suurenmoisen tilaisuuden päästä maineen kukkuloille. Nähkääs, herra Marcel, taide on kuiva erämaan polku, jonka keitaana on maine.
— Ukko Medicis, vastasi Marcel, joka kärsimättömyydestä oli kuin tulisilla hiilillä, — viisikymmenprosentin, teidän kunnioitetun suojeluspyhimyksenne, nimessä olkaa lyhytsanainen.
— Niin, puuttui Colline puheeseen, — lyhyt kuin kuningas Pipin pieni, joka oli ympyriäinen, sillä olettehan te kerrassaan ympärileikattu, te Jaakopin poika!
— No, no! huudahtivat toiset boheemit kauhistuneina ja katselivat ympärilleen kuin odottaen, että lattia avautuisi ja nielisi filosofin.
Mutta Collinea ei vielä nielty tällä kertaa.
— Näin on asia, jatkoi Medicis. — Eräs rikas taiteensuosija, joka kerää paraikaa taulukokoelmaa pitkin Eurooppaa näytteille lähetettäväksi, on antanut tehtäväkseni ostaa tätä varten joukon huomiota herättäviä maalauksia. Tarjoan teille nyt mahdollisuuden päästä tähän kokoelmaan. Sanalla sanoen tekee mieleni ostaa teiltä Kulku Punaisen meren poikki.
— Rahat pöytäänkö? kysyi Marcel.
— Pöytään, jatkoi juutalainen ja antoi kolikko-orkesterin taas soida.
— Kunpahan edes pöydälle, tokaisi Colline.
— Meidän pitää tosiaan hankkia tulppa kurkkuusi mokomien tyhmyyksien tukkeeksi! huusi Rodolphe vimmastuneena. — Etkö sinä sen vietävä älyä, että tässä on puhe suurista rahoista? Eikö sinulle jumalattomalle ole mikään pyhää?
Colline kiipesi pöydälle ja otti äänettömyyden jumalan Harpokrateen asennon.
— Jatkakaa, Medicis, sanoi Marcel viitaten maalaukseensa. — Saatte kunnian itse arvioida tuon taulun hinnan, joka on arvaamaton.
Juutalainen latoi pöydälle viisikymmentä uuden uutukaista kolmen frangin hopearahaa.
— Entä sitten, sanoi Marcel. — Tuo on vasta etujoukko.
— Herra Marcel, vastasi juutalainen, — tiedätte hyvin, että ensimmäinen sanani on myös aina viimeinen. En lisää centimeäkään. Miettikäähän: tuossa on sataviisikymmentä frangia. Se on kaunis summa!
— Mutta riittämätön, väitti maalari. — Yksistään faaraoni viitassa on kobolttia sen summan arvosta. Jos maksatte minulle vielä lisäksi työn, teette pinot yhtä korkeiksi ja pyöristätte summan, niin saatte minulta nimen Leo X, Leo X numero kaksi.
— Se on viimeinen hintani, sanoi Medicis..— En lisää edes yhtä souta, mutta tarjoan teille kaikille päivälliset, viiniä mielin määrin ja jälkiruokaa syötäessä maksan kullassa.
— Tarjoaako kukaan enemmän? kiljui Colline lyöden nyrkillään kolme kertaa pöytään. — Kiinni on!
— No sama se minun puolestani, myönsi Marcel.
— Tulen huomenna hakemaan taulun, sanoi juutalainen. — Ja nyt, herrat, pöytä on katettu!
Laulaen Hugenottien kuorolaulua: — Pöytään! Pöytään! ystävämme laskeutuivat Medicisin kanssa portaita alas.
Ukko Medicis kestitsi boheemeja kaikin puolin oivallisesti. Hän tarjosi heille ruokalajeja, jotka tähän asti olivat olleet heille tuntemattomia suuruuksia. Näistä päivällisistä alkaen lakkasi hummeri olemasta Schaunardille vain ihmeellistä tarua, ja hänessä heräsi siitä lähtien tätä äyriäistä kohtaan oikea intohimo, joka joskus meni mielettömyyteen saakka.
Neljä ystävystämme nousi tästä herkkupöydästä päihtyneinä kuin viininkorjuujuhlassa. Siitä oli Marcelille vähällä tulla mitä arveluttavin vahinko. Kun hän kahden tienoissa aamulla kotimatkalla hoippui räätälinsä asunnon ohitse, tahtoi hän soittaa tämän velkojansa hereille suorittaakseen osamaksun niillä puolellatoistasadalla frangilla, jotka juuri oli juutalaiselta saanut. Pieni järjen hitunen, joka vielä oli jäänyt Collinen päähän, pelasti maalarin syöksymästä tähän kuiluun.
Viikkoa myöhemmin Marcel sai tietää, mihin taidegalleriaan hänen maalauksensa oli joutunut. Harhaillessaan näet silloin Faubourg-Saint-Honoréssa hän osui ihmisjoukkoon, joka näytti uteliaasti töllistelevän nimikilven kiinnittämistä erään myymälän oven yläpuolelle. Kilpi ei ollut mikään muu kuin Marcelin taulu, jonka Medicis oli myynyt siirtomaatavarakauppiaalle. Kulkua Punaisen meren poikki oli vain hiukkasen vielä muutettu ja annettu sille uusi nimi. Lisää oli maalattu höyrylaiva ja nimenä oli nyt Marseillen satamassa. Ihailun hyminää kuului kokoontuneen kansan joukosta, kun taulu tuli näkyviin. Mielissään tästä voitosta Marcel jatkoi matkaansa mutisten mennessään:
— Kansan ääni on Jumalan ääni.