MARTHA.
Tuot' emme tarkoin tiedä, kuninkaanko
Omasta määräyksestä, vai Ebn
Jahian neuvostako. Syy kai siihen
On tämä: hänen, niinkuin tiedätten,
On määrä kerran tulla kreivinkruunun
Osalliseksi. Iällä loistosa
On vastaisuus, jos kaikki onnistuu.
Peljätty ompi, että, jos hän tietäis'
Sokea olevansa, tavallansa
Merkitty virheell' ylen surkealla,
Syvästi vaikuttais' se hänen nuoreen
Miel'alahansa, nyreyttäis' sielun,
Ja riistäis' hältä luonteen tasaisuuden
Ja vilkkaan ilomielen, jotka ovat
Valt'istuimella paras kaunistus, —
Ja hänt' on koettu estää saamasta
Tuot' tietoa.
ALMERIK.
Ja tää siis syy on, miksi
Maailmasta ja kaikist' erillään
Hän elää, jotka saattaisivat hälle
Sen ilmottaa, mik' aisti hältä puuttuu?
BERTRAND.
Se syy on. Kenkään tätä laaksoa,
Vaucluse'n vuorten keskellä, ei tunne.
Sen tiedätten te, että kuninkaan
On suurin huvi puita istuttaa
Ja kasvatella kukkasia. Kaikki
Nyt pantiin täällä toimeen, niinkuin näette.
Tääll' yrttein, puiden kanssa kasvanut
Jolantha on ja joka paikan tuntee.
Tien, kumman vakavasti, omin päin
Hän osaa. Hänen kasvatuksestaan
On huolta pidetty. Hän kehrää, kutoo,
On moneen käsityöhön pystyvä,
Hän kasvitarhast' itse pitää huolen.
Siis on hän aina askareissa, aina
lloisna mielin. Joutohetkinä
Hän joko soittavi tai runoilee.
ALMERIK.
Vai runoilee?
BERTRAND.
Niin oikein. Kuningas
On itse trubadurin taitohon
Jolant' ohjaellut. Päässään värsyjä
Hän laatii, joit' ei minkään mestarinkaan
Ois tarvis hävetä.
ALMERIK.
No, tuon ma juuri
Voin käsittää. Mut ett'ei arvaakaan
Hän itse, että sokea hän on,
Sit' en mä usko; se on lumetta.