MARTHA.
Te siten puhutten, jonk' kaks on silmää
Johdattamassa joka askeltanne.
Ehdottomasti kohden joka ääntä,
Jonk' kuuletten, te luotte katsantonne.
Pimeydessäkin on luultu valo
Petostamassa valoon tottunutta.
— Ken sokea on synnyltään tai asti
Lapsuudestaan on ollut sokea,
Ei voi mun ymmärtääksen' käsittää,
Mitenkä toinen hänen vieressään
Voi nähdä. Mikä hänestä on näkö?
Mik' ymmärrys on hällä silmäin varsin
Kummallisesta voimasta? Sen, minkä
Helposti näöllä me astaitsemme,
Hän tuntehella huomaa, kuulennolla,
Kautt' ilman painon, jopa vähimmänkin,
Ja tuhansilla muilla keinoin, joit'
On työläs käsittää. — Sen saatte nähdä,
Kun tuokion Jolanthan seurass' ootte.
ALMERIK.
En kiellä, ett' tuot' ikävöin jo kovin.
— Mut yhtä seikkaa viel' en ymmärrä.
Pitääkö tätä laaksoa hän koko
Maailmana?
BERTRAND.
Eip' olekaan hän täällä
Niin ypö yksin, kuni luuletten.
Useinpa Sankta Claran luostarista
— Jok' on, kuin tietty, tuolla puolen vuorta —
Käy abbedissa tääll' ja jotkut nunnat.
Kuningas sallii jonkun vierahankin
Välisti käydä täällä katsomassa.
ALMERIK.
Jolantha siis ei kaipaa mitäkään?
On tyytyväinen, jokukin kun vaan
Käy joskus luonanne? Hän kaikesta
Maailman tavarasta, kaikesta
Sen komeudesta ei mitäkään
Siis tiedä? mitäkään ei kysy koskaan —?
MAHTUA.
No, herra ritari, ei hevin juur'
Voi tuohon vastata. Hän takanaan
Kentiesi pitää monta kysymystä.
Hän portin tietää laaksoss' olevan.
Hän kellon äänen kuulee, tulossa
Kun joku on. Hän silloin ilahtuu,
Hän odotellen hiljan kuuntelee.
Mut hän ei kysy koskaan, missä laakson
On portti, minne siitä pääsee. Mont'
On asiaa, sen tietää hän, joist' ei
Saa kysellä, vaan luottaa vanhempiin.
— Ja niinhän lastenkin on laita. Heille
Kun Jumalasta, hänen kaitselustaan,
Toisesta elämästä kerrotaan,
Niin huomatkaapas, kuinka ihmetellen
He kuuntelevat silmin ällistellen;
Mitenkä katsannossaan ilmestyypi
Epäilys hiljainen, ja mitenkä
Nyt vihdoin heltyneellä mielellä
He iloisena kuuntelevat sitä,
Mik' ymmärrykselle on tolkutonta.
Mut mailmakin Jolanthalle on pulma,
Hän jota useasti mietiskellee.
Vaan abbedissa taikka kuningas
Jos sanoo: "älä huoli lapsen'; tuota
Tajuamaan sa liian nuori oot;
Sä kerran kylki saat sen ymmärtää" —
Niin siivosti hän uskoo sen, eik' arvaa
Näentävoimaa hältä puuttuvan
Maailman tämän ymmärtämiseen,
Mi meille oikullinen on. — Lie, herra
Ritari, mahdollista, että mekin,
Kun toista elämätä aattelemme,
Sokeudessa kaikki vaellamme
Kuin hänkin, huomaamatta, että meiltä
Näentävoima puuttuu oikea,
Mut — uskomme on yössä tähtenämme.
ALMERIK.
Lienette oikeassa, oiva Martha!
Miss' on Jolantha nyt?