BJÖRN
(tulee huoneesta vasemmalta).
Rouva, minun täytyy ilmoittaa — — — hyvä Jumala, — — mitä tämä on?
INGER-ROUVA
(on noussut ritarisalin pääistuimelle, joka on seinämällä oikealla).
Vaiti; hiljaa! Minä olen kuninkaan äiti. He ovat valinneet minun poikani kuninkaaksi. Otti kovalle, ennenkuin niin pitkälle päästiin; — sillä itse mahtavinta vastaan sain minä taistella.
NILS LYKKE
(tulee hengästyneenä sisään oikealta).
Hän on pelastettu! Sain Jens Bjelkeltä lupauksen. Inger-rouva, — tietkää, että — —
INGER-ROUVA.
Hiljaa, sanon minä! Katsokaa, mikä ihmistungos.
(Kuolinvirsi kuuluu huoneesta vasemmalta.)
Nyt tulee kruunaussaatto. Mikä kansan paljous! Kaikki kumartuvat kuninkaan äidin edessä. Niin, niin; hän onkin taistellut poikansa puolesta, — niin, että sai siitä veriset kädet. — Missä ovat tyttäreni? En näe heitä.
NILS LYKKE.
Kristuksen pyhä veri — mitä täällä on tapahtunut?
INGER-ROUVA.
Tyttäreni; — minun kauniit tyttäreni! Minulla ei ole yhtään tytärtä enää. Minulla oli vielä yksi, ja hänet kadotin, kun hän aikoi morsiusvuoteeseen. (Kuiskaten.) Lucia oli jo siinä, ruumiina. Ei ollut tilaa kahdelle.
NILS LYKKE.
Oih, niin on siis käynyt! Herran kosto on minua kohdannut.
INGER-ROUVA.
Näettekö hänet? Katsokaa! Tuolla on kuningas. Hän on Inger Gyldenlöven poika! Minä tunnen hänet kruunusta ja Sten Sturen sormuksesta, joka hänellä on povella. — Kuulkaa, kuinka riemu raikuu. Hän lähenee! Kohta saan sulkea hänet syliini! Ha, ha, kuka voittaa, Jumala vai minä?
(Huovit kantavat sisään ruumisarkkua.)
INGER-ROUVA
(puristaa päätänsä ja huutaa).
Ruumis! (Kuiskaten.) Hyi; se on ilkeää unta! (Vaipuu istuimellaan kumaraan.)
JENS BJELKE
(joka on tullut sisään oikealta, pysähtyy ja huutaa hämmästyneenä).
Kuollut! Kumminkin siis —
ERÄS HUOVEISTA.
Itse hän —
JENS BJELKE
(vilkaisten Nils Lykkeen).
Hän itse —
NILS LYKKE.
Hst!
INGER-ROUVA
(heikosti ja ympäri päänsä miettien)
Niin, oikein; — nyt minä sen muistan.
JENS BJELKE
(huoveille).
Laskekaa ruumis maahan. Se ei ole kreivi Sture.
ERÄS HUOVEISTA.
Anteeksi, herra ritari; — mutta tämä sormus, joka hänellä oli kaulassa —
NILS LYKKE
(tarttuu häntä käsivarteen).
Ole vaiti, sinä!
INGER-ROUVA
(ponnahtaa ylös).
Sormus? Sormus?
(Rientää ja tempaa sen käteensä)
Sten Sturen sormus. (Huutaen.) Oo, Jeesus Kristus — minun poikani.
(Heittäytyy ruumisarkulle.)
HUOVIT.
Hänen poikansa?
JENS BJELKE
(samall'aikaa).
Inger Gyldenlöven poika?
NILS LYKKE
Niin se on.
JENS BJELKE.
Mutta miksi te ette minulle sanonut — —?