ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
(Huone Östråtissa. Taustalla olevasta avoimesta ovesta näkyy ritarisali heikossa kuunvalossa, joka silloin tällöin kirkastuen lankeaa sisään vastapäisessä paksussa muurissa olevasta kaari-ikkunasta. Oikealla ulko-ovi; siitä etualalle päin verholla varustettu ikkuna. Vasemmalla ovi, joka vie sisähuoneisiin; lähempänä etualalla suuri avonainen liesi, joka valaisee huonetta. On myrskyinen ilta.)
Kamaripalvelija Björn ja sisäpalvelija Finn istuvat lieden ääressä. Viimemainittu puhdistelee kypäriä. Heidän vieressään maassa on miekka ja kilpi sekä muita aseita.
FINN
(lyhyen vaitiolon jälkeen).
Ken oli Knut Alfinpoika?
BJÖRN.
Herrasväki sanoo, että hän oli Norjan viimeinen ritari.
FINN.
Ja tanskalaiset tappoivat hänet Oslon vuonolla?
BJÖRN.
Jokainen pikku poikakin sen tietää.
FINN.
Knut Alfinpoika oli siis viimeinen ritarimme? Ja nyt hän on ollut jo kauan kuollut. (Pitäen kypäriä koholla edessään.) No, sittenpä voit riippua kiiltäväksi hangattuna ritarisalissa; sillä sinä et ole enää muuta kuin tyhjä pähkinänkuori; ydin — sen söivät madot jo monta vuotta sitten.
Kuules, Björn, — eikö sopisi sanoa, että Norjan maakin on tuollainen tyhjä pähkinänkuori kuin tämä kypäri, kiiltävä päältä, madonsyömä sisältä?
BJÖRN.
Pidä suusi ja tee työsi! — — — Onko kypäri valmis?
FINN.
Välkkyy kuin hopea kuun paisteessa.
BJÖRN.
Pane se siis pois. — Kas tuossa, raavi ruoste miekasta.
FINN
(kääntelee ja katselee miekkaa).
Maksaako se vaivaa?