I LUKU.
Oletan, että ajattelette apinan jo aikoja sitten kuolleen, saman apinan, josta kerroin teille. Mutta luulen sen yhä olevan elossa. Ainakin olen jotenkin varma, että apina, josta juuri aion kertoa teille, on sama, vaikken olekaan siitä aivan varma. Ensiksikin oli tämä uusi apina aivan Vekkulin näköinen ja toisekseen, tätäkään apinaa ei voitu tappaa. Enkä ole koskaan kuullut puhuttavan kuin Vekkuli-nimisestä apinasta, jota ei voitu tappaa.
Toinen seikka, mikä saattaa minut arvelemaan, että tämä apina olisi sama kuin Vekkuli, on se, että Vekkuli katosi saarelta, missä sen viimeksi tapasimme. Ei kukaan tiedä, miten se tapahtui, mutta oli tämä katoaminen sattunut samoihin aikoihin kuin tapaukset, joista aion kertoa. Eräänä aamuna astui maihin laivamiehiä vesitynnyriään täyttämään samaan saareen, missä Vekkuli asui majakanvartijan kanssa. Majakanvartija oli heille ystävällinen, sillä he olivat ulkomaalaisia, ja näytti heille koko majakan. Päästyään huippuun näkivät he apinan, joka puhdisti lamppua kuin ihminen ainakin. Merimiehet olivat suuresti hämmästyneitä, ja eräs heistä, joka osasi puhua englantia, tahtoi ostaa Vekkulin kahdella punnalla. Kun majakanvanrtija kuuli tämän, oli hän sangen vihoissaan ja käski heidät kaikki alas. Tästä suuttuivat taas miehet vuorostaan, sillä he eivät voineet ymmärtää, miksi majakanvartija piti apinasta, ja sanoivat, etteivät unhoittaisi majakanvartijan solvanneen heitä. Eihän hän tosin ollut loukannut heitä ollenkaan, mutta vieraat merimiehet ovat toisinaan kiivasluontoisia, ja nämä miehet olivat maasta, missä helposti loukkaannutaan. Merimiehet kuluttivat koko päivän rannalla, koska tuuli oli vastainen, mutta ei kukaan nähnyt heidän astuvan sisään majakkaan. Seuraavana aamuna oli näiden komean märssyn huippu ainoa, mitä majakanvartija näki. Eikä paimen tämän jälkeen nähnyt vilahdustakaan apinasta, jota ei voitu tappaa, viikon, yön ja päivän etsinnänkään jälkeen.