V LUKU.
Kuljettuaan pitkän matkan yli vuorten pääsi Donald Silver Creekissä olevaan matalaan majaansa. Mutta Donaldin vaimo ei ottanut apinaa vastaan aivan yhtä ystävällisesti. Ainoa lemmikkieläin, jonka heidän lapsensa joskus olivat nähneet, oli kuguaarin poikanen. Sen oli kullankaivaja eräänä päivänä pelastanut virrasta, johon se oli ollut hukkumaisillaan. Donald oli luullut sitä joksikin uudenlaiseksi kissanpoikaseksi, eikä ollut kulunut viikkoakaan, kun se jo hyppäsi hänen pienen tyttärensä kimppuun ja iski kyntensä tämän niskaan, ilmaisten täten, millaisen lelun Donald oli tuonut perheelleen — kuguaari on vuorten leijona —. Senvuoksi epäili Donaldin vaimo kaikkia lemmikkejä, ja apinan nähdessään oli hän varma siitä, että sekin oli leijona eikä tahtonut päästää sitä lainkaan ovesta sisään. Mutta Tarriainen tiesi toisenkin tien taloon kuin oven, ja lopulta oli se hyväksytty lailliseksi perheenjäseneksi siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sitä voitu karkoittaa. Uusi vieras tuotti sangen vähän haittaa kenellekään. Enimmäkseen kulki se päivisin Donaldin kanssa kaivoksella. Se seurasi kullankaivajaa tämän mennessä työhön aamulla hyppien hänen ympärillään kunnes tultiin kotiin aterialle, Ja sangen pian sattui tapaus, mikä kokonaan lepytti Donaldin vaimon outoa vierasta kohtaan. Donaldin kultakaivos oli huono. Hänen täytyi tehdä varsin ankarasti työtä saadakseen tuota kallisarvoista pölyä, jotta voi elättää perheensä, mutta hänen intoaan piti yllä alituinen toivo siitä, että hän vielä löytäisi rikkaamman suonen ja laskisi perustan varallisuudelleen. Kultaa saatiin siten, että otettiin santaa ja soraa joen äyräältä ja pestiin se pannussa puhtaaksi, niin että kevyemmät osaset erottuivat veden mukana pois jättäen kiiltävät kultahiukkaset pohjalle. Joskus kului viikkokin kaivajan saamatta enempää kuin sormustimellisen kultaa, mutta silloin tällöin löysi hän jonkun herneenkokoisen möhkäleen. Eräänä päivänä sattui onnenpotkaus Donaldin ollessa juuri sangen apealla mielellä. Hän oli ollut erittäin alakuloinen sinä päivänä, sillä kultaa ei ollut lainkaan löytynyt hänen vaivojansa palkkioksi sillä viikolla, ja perheen oli täytynyt lainata rahaa sekä jauhoihin että vaatteisiin. Mutta apinaa sai hän kiittää siitä, että voi mennä kotiin vaimonsa luo muassaan suurempi kultapala kuin mitä laaksossa oli nähty moneen vuoteen. Tarriainen oli kirmannut kuten tavallisesti sorakasalla, sen käpälät olivat irrottaneet muutamia kiviä, ja näitten vieriessä alas oli Tarriainen varmaankin kiinnittänyt huomionsa suuren möhkäleen keltaiseen kimallukseen, sillä samassa tuokiossa oli se nostanut sen maasta ja asettanut häntäänsä heiluttaen Donaldin jalkojen juureen. Kullankaivaja miltei itki ilosta ja ottaen Tarriaisen syliinsä ikäänkuin se olisi ollut pieni lapsi, kiirehti kotiin ilmoittamaan onnellisesta löydöstä. Sinä yönä oli perheellä suuri juhla ja Tarriaisen malja juotiin väkevimmässä teessä, mitä kaivosmökissä voitiin valmistaa. Olisivatpa he tienneet, mitä pian tapahtuisi, eivät he ehkä olisi nukkuneet aivan näin rauhallisesti.