XVI.
Jos maailmassa on minulle Evaa rakkaampaa olentoa, niin olen minä suolattu silli…
Väitetään, että me taiteilijat teemme kaikki hetken vaikutuksesta, mutta se ei ole aina totta! Käy nimittäin ilmi, että minä olen rakastanut Evaa jo kauan, mutta minä olen vain ollut sellainen aasi, etten ole sitä tiennyt.
Jumala yksin tietää, mitä minulle sinä iltana tapahtui, kun saatoin hänet kotiin. Me kävelimme käsi kädessä emmekä puhuneet mitään… Minä painoin Evan kättä kylkeäni vasten ja hän omaani. Tunsin, että hän rakastaa minua kaikin voiminsa…
Minä saatoin hänet aina ylös saakka, ja kun me astuimme hänen pieneen asuntoonsa, jouduimme siinä määrin tunteittemme valtaan, ettemme uskaltaneet katsoa toisiamme silmiin. Mutta kun Eva peitti kasvot käsiinsä, niin minä irrotin nämä hellästi ja sanoin:
— Eva, sinä olet minun, eikö totta?
Ja hän painautui rintaani vasten.
— Olen, sinun olen!…
Hän oli niin hurmaava, hänen silmänsä niin haaveelliset ja samalla säihkyvät, hänen olennossaan niin suloista uupumusta, etten voinut lähteä hänen luotaan.
Totta puhuen, hänkään ei voinut erota minusta, ikäänkuin olisi tahtonut korvata pitkän vaitiolonsa ja niin kauan salaamansa tunteet.
Minä palasin myöhään kotiin. Swiatecki ei nukkunut vielä… Hän valmisti lampun valossa puupiirrosta jotakin kuvallista aikakauskirjaa vasten.
— Täällä on kirje sinulle, — virkkaa hän kohottamatta katsettaan työstä.
Otan kirjeen pöydältä ja tunnen kuoren läpi sormuksen. Hyvä, tarvitsen sen huomenna. Avaan kirjeen ja luen:
'Tiedän, että sormuksen palauttaminen tuottaa sinulle iloa, sillä kaikesta päättäen olet siihen pyrkinyt. Mitä minuun tulee, en aio ruveta näyttelijättärien kanssa kilpailemaan.
K.'
Ainakin lyhyesti!
Tässä kirjeessä on vain vihaa eikä mitään muuta.
Jos oli mielestäni Kaziassa joskus ollut jotakin lumoavaa, niin katosi se tällä hetkellä iäksi.
Omituista: kaikki luulevat, että Eva on ollut syynä minun valepukeutumiseeni ja kaikkeen, mikä on tullut ilmi — ja nyt on todellakin Eva oleva kaiken sen perustana, mikä tulee tapahtumaan.
Minä rutistin kirjeen, työnnän sen taskuuni ja käyn nukkumaan…
Swiatecki kohottaa katseensa työstään ja katsoo minuun odottaen, että jotakin puhuisin, mutta minä vaikenen.
— Täällä kävi illalla teatterin jälkeen se inhottava Ostrzynski, — sanoo Swiatecki.