ÄÄNISJÄRVEN RANNOILTA KYMMENEN VUOTTA SITTEN.
Olemme eräässä jotenkin hyvin säilyneen puutalon toisen kerroksen huoneessa, joka on koristettu laudoitukseen tehdyillä koreilla leikkauksilla. Talo on Äänisjärven pohjoispäässä sijaitsevan kihlakunnankaupungin satamaan johtavan kadun varrella.
Tämän huoneen eli n.k. virkasalin on jokunen päivä aikaisemmin muodostanut kaksi kamaria, toinen semstvohallituksen täysistuntosali, toinen taas kirjurien huone. Täysistuntosalin pöytä on asetettu salin pitkälle seinämälle. Pöydän ympärille on asetettu 18 tuolia.
Seinällä riippuu Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n sekä viimeisen tsaarin öljypainosmuotokuvat. Asiaankuuluvat pyhäinkuvat on asetettu salin kahteen nurkkaan. Salin merkillisyytenä on kolme marmoritaulua, joista ensimmäisessä mainitaan, että Pietari Suuri on perustanut ensimmäisen vesilaitoksen kaupungin viereiseen koskeen, y.m., siihen aikaan kuin venäläisvaikutus seudulla alkoi. Toisessa taas on ote siitä Aleksanteri II:n antamasta laista, jolla tammik. 1 p:stä 1864 määrätään semstvolaitos perustettavaksi Venäjän 33 kuvernementissa henkisen ja taloudellisen viljelyksen kohottamiseksi. Kolmannessa, uusimmassa, marmoritaulussa taas, joka on pantu seinälle ilman semstvovaltuutettujen myötävaikutusta, mainitaan pyhän venäläis-karjalaisen veljeskunnan olemassaolosta.
Eräällä sivupöydällä on pinkottain venäjänkielistä semstvokirjallisuutta. Niitä selaillessa pistää silmään muuan kohta, jossa viimeinen tsaari ensi kerran monarkkina esiintyessään esittää mielipiteensä valtaistuimen eteen tammik. 17 p. 1895 kokoontuneille Venäjän aatelin, semstvon, kaupunkien ja kasakkasotajoukkojen edustajille, varoittaen semstvomiehiin kääntyen näitä "mielettömistä haaveista" sisäpolitiikan alalla.
Silmän ohi vilahtaa myös maininta, että ensimmäinen sisälukukoulu perustettiin kihlakuntaan jo v. 1836. Johtuu mieleeni 1600-luvun tarmokkaat piispamme, jotka jo silloin olivat ottaneet Suomessa käytäntöön lukuset.
Alapuolella olevasta huoneesta kuuluu heikkoa puheensorinaa. Käytävässä tervehdin sivumennen paria virkapukuista venäläistä. Alakerrokseen johtavilla portailla tapaan erään karjalaisen, joka tervehtii tuttavallisesti suomeksi. En muista heti, missä kylässä hänet olen tavannut, mutta heti kun hän alkaa puhua muuraimistaan, olen selvillä, että hän on kotoisin suoseuduilta eräiden luostariraunioiden tienoilta päivänmatkan päästä kaupungista.
Vilahtaa mieleen tarina tuosta aikoinaan kukoistaneesta luostarista, joka jonkin vallanpitäjän viittauksesta hävitettiin maan tasalle, kun luostariasukkaat eivät kyenneet hankkimaan vuosittain satumaisen suurta, 10,000 kultaruplan suuruista summaa.
Tultuani virkasalin alapuolella olevaan huoneeseen näen sinne kokoontuneena kihlakunnan karjalaisen talonpoikaisheimon valiojoukon, kihlakunnan, joka pinta-alaltaan on kaksi kertaa suurempi kuin Uudenmaan lääni.
Puvut ja ulkoinen olemus on jonkinverran venäläistyneen näköistä, mutta silmän loisteesta olen näkevinäni, että miehet ovat tietoisia karjalaisia. Tuntuu siltä, että se yläsalissa oleva marmoritaulu, jossa on Aleksanteri II:n nimi, on heitä varten ja että he vielä tänäpäivänäkin, vuosikokouksessa, osaavat esittää toivomuksensa, vaikkapa vain varsin hillitysti.
Vaikkapa he eivät voisikaan muuta aikaansaada tuon pitkän, useista pikkupöydistä kokoonpannun neuvospöydän ääressä, niin voisivat he kuitenkin toimeenpanna vallanpitäjille ilkeitä yllätyksiä.
Jutellaan pikku ryhmissä hiljalleen. Jokunen selailee äsken läänin pääkaupungissa ilmestynyttä pientä kirjasta, jonka kanteen on suurilla kirjaimilla painettu venäjäksi "Finljandia". Tuhatkunta kappaletta tätä kirjasta "valkosilmäisistä suomalaisista" on lattialla odottamassa jakamista maaseudulle. Pikainen silmäys kirjaan osoittaa sen venäläiset tarkoitusperät.
Lyönnilleen kello 10 soi kello. Semstvovaltuutettujen istunto alkaa.
Puheenjohtajan paikalle istuutuu nuorehko venäläinen, jolla on takissaan kollegineuvoksen tähdet. Jokapäiväisessä elämässään on hän "Kokousten puheenjohtaja", se on, maapäälliköiden esimies, jotka hoitavat talonpoikain sivilihallintoasiat. Hän on rauhallinen ja erittäin lyhytsanainen mies, joka ei paljasta ajatuksiaan. Hän näyttää mieluimmin puhuvan puheenjohtajanuijalla. Puheenjohtajan oikealle puolelle asettuu semstvon vakinaisen toimeenpanevan valiokunnan päällikkö, eli n.k. semstvohallinnon puheenjohtaja. Hänen vasemmalla puolellaan istuvat papiston ja kaupunkien sekä metsähallinnon edustajat.
Kaikki muut pöydän ääressä istuvat ovat karjalaisia. Edellisenä päivänä on talousarvion tulopuoli käsitelty ja nyt ryhdytään sen menopuoleen. Mutta ennenkuin se alkaa, saavat harvalukuiset kuulijat, joiden joukossa tämän kirjoittajakin, olla läsnä erinäisten kysymysten käsittelyssä, jotka eivät suoranaisesti kuulu talousarvioon.
Ensimmäisenä kysymyksenä on alamaisen adressin sanamuodon hyväksyminen. Tässä osoittaa puheenjohtaja harvinaista nopeutta lukiessaan julki ehdotuksen sisäministerille lähetettäväksi sähkösanomaksi, jossa pyydetään, että ministeri esittäisi tsaarille sähkösanoman, jossa m.m. lausutaan, että vaikka semstvomiehet asuvatkin kaukana kylmässä pohjolassa, eivät he tunne kylmää, sillä tsaarin valtikan alla ei tunnu koskaan kylmältä. Eräs karjalaisista näyttää aikovan jotakin lausua, mutta puheenjohtajan nuija putoaa samassa pöytään ja sihteeri merkitsee pöytäkirjaan, että päätös on yksimielinen.
Seuraa muutamia kiusallisia hetkiä.
Toisena kysymyksenä on rauhantuomariarvonimen antaminen eräälle ansioituneelle henkilölle. Arvonimi vastaa jotenkin meikälästä herastuomarin arvonimeä. Toimitus tapahtuu salaisella äänestyksellä ja tulee kaikkien äänien olla jaa-ääniä. Ehdokkaana on eräs karjalainen.
Äänestyksen tuloksena on, että kaikki äänet ovat jaa-ääniä, mutta yksi on ei-ääni.
Erämaan parlamentissa tehdään kuitenkin sielläkin lehmäkauppoja. Yritetään siis uudestaan. Nyt asetetaan kaksi ehdokasta, joista toinen venäläinen kansakouluntarkastaja ja toinen äskeinen karjalaisemme. Ja tällä kerralla ei enää anneta ei-ääniä. Papiston edustaja ottaa nopeasti tuomarivalan uusilta kunniarauhantuomareilta. Mieliala karjalaisten keskuudessa näyttää tyytyväiseltä, kun ovat saaneet oman miehensä "läpi".
Tämän jälkeen seuraa määrärahakysymyksiä.
Metsähallinnon edustaja, muuan vanha puolalainen, joka vuosikymmeniä on palvellut Aunuksessa, esittää erinäisiä mietintöjä omalta alaltaan, jotka hyväksytään. Sivumennen käsitellään ehdotus, että metsänhoitajan pojalle, joka rupeaa opiskelemaan Kasanin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, annettaisiin apuraha. Äänestys päättyy suotuisasti ylioppilaalle, eikä kukaan halua käyttää asiasta puheenvuoroa, vaikka metsäherra asian käsittelyn ajaksi onkin poistunut salista.
Senjälkeen esitetään piirilääkärin anomus erinäisten määrärahain myöntämisestä lääkinnöllisiin tarpeisiin. Perusteluissaan huomauttaa piirilääkäri, kuinka erinäiset taudit viime aikoina ovat suuresti levinneet ja koettaa hän osottaa sen johtuvan siitä, että hallitus on karkoittanut muista valtakunnan osista Itä-Karjalaan henkilöitä, jotka ovat olleet erinäisten tarttuvien tautien saastuttamat. Sentähden ehdottaa piirilääkäri että semstvovaltuutetut anoisivat hallitukselta, ettei vast’edes valtiollisia henkilöitä lämpimältä alueelta, kuten esimerkiksi Mustanmeren rannoilta, karkoitettaisi Itä-Karjalaan.
Määrärahat myönnetään, mutta puheenjohtaja antaa piirilääkärille varoituksen sopimattomasta kirjoitustavasta.
Uuden yleisen sairaalan kalustamiseen kaupungissa myönnetään määräraha. Asiakirjoista näkyy, että tämän kymmenkunta huonetta käsittävän kivitalon rakentamiseen on tarvittu kokonaista kolme vuotta ja että tämä talo on ainoa kivitalo koko kihlakunnassa kirkkoja, luostareja ja erästä pienoista rahastotaloa lukuunottamatta.
Nyt siirrytään kysymykseen, jonka toteutumisesta paikkakunnan sekä karjalaiset että venäläiset ovat jo kauan uneksineet. Kihlakunnan teknikko esittää näkökohtia hallitukselle jätettäväksi anomukseksi rautatien rakentamisesta Äänisjärven pohjoispäästä Repolaan sekä sen liittämisestä Suomen valtionrautateihin Lieksan aseman luona.
Tässä asiassa näyttävät karjalaiset ja venäläiset ymmärtävän toisiaan.
Karjalaiset puhuvat kauniista tulevasta Itä- ja Länsi-Karjalan poikki kulkevasta radasta. Muuan läsnäolevista, entinen "laukkuryssä" on kulkenut Suomen ristiin rastiin. Hän suunnittelee puheessaan rautatien rakentamista Lieksasta edelleen Ouluun, koska hän matkoillaan on havainnut kiertotien Etelä-Suomen kautta liian pitkäksi. Esittääpä hän rautatiesuunnitelman Äänisjärven pohjoispäästä Paadenen, Lieksan, Kajaanin, Oulun, Tornion ja Haaparannan kautta Narvikiin Atlantinvaltameren rannalla, siis rautatiesuunnitelman Fenno-Skandian halki.
Puheenjohtaja, joka näytti hetkeksi vaipuneen ajatuksiinsa, herää ja mutisee jotakin, että rautatiet tuovat lännen paheita itään, joita sanoja ei kuitenkaan oteta pöytäkirjaan.
Pöytäkirjaan merkitään kuitenkin puheenjohtajan seuraava lausunto: Pohjois-Suomeen lähetetään vuosittain Etelä-Venäjältä suuret määrät viljaa Suomen miltei liian paljon rasitettua päärataa myöten. Jos tämä suunniteltu rata saataisiin toimeen, voisi se paitsi paikallisia etuja, palvella myöskin kauttakulkuliikennettä. Sivuuttamalla Etelä-Suomen emäradan, olisi tämä uusi rata luonnollisen liikenneväylän osa. On näet muistettava, että Pohjois-Venäjän viljakeskus, Rybinsk, on suoranaisessa kanavayhteydessä Äänisjärven kanssa.
Tämän jälkeen esitti kansakoulujentarkastaja selontekonsa semstvovaltuutetuille. Hän huomautti, että hänen tarmokkaan työnsä seurauksena on nyt m.m. se, että jokaisessa kylässä hänen piirissään Suomen rajalla on venäläinen kansakoulu. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että näiden koulujen oikeana tarkoituksena on estää suomalaista vaikutusta. Muuan talonpoika koettaa myös anoa, eikö nyt vihdoinkin olisi mahdollista saada lukutaidon ensi alkeita karjalankielellä. Luonnollisesti ei anomus johtanut mihinkään tulokseen.
Päiväjärjestyksen viimeisellä kohdalla oli myös oma mielenkiintonsa.
Semstvohallinnon puheenjohtajan toimi on täytettävä ensi vuodeksi.
Jokainen pöydän ääressä istuva on vaalikelpoinen. Salainen äänestys
ratkaisee tuloksen.
Puheenjohtajan oikealla puolella istuva herra näyttää hermostuneelta, nousee ylös ja puhuu kauniisti talonpojille, mutta puheella ei näytä tällä kerralla olevan vaikutusta. Talonpojat ovat vaiti, mutta näkyy, että jotakin on tekeillä.
Ensimmäisenä ehdokkaana on nykyinen puheenjohtaja. Äänestetään.
Tuloksena on, ettei hän tule valituksi.
Nyt asetetaan ehdokkaaksi eräs karjalainen. Tuloksena on, että hänet valitaan kaikkien karjalaisten äänillä. Valittu nousee ylös, pitää lyhyen puheen ja kieltäytyy toimesta hyvin tietäen, ettei kaikkivaltias kuvernööri kuitenkaan vahvistaisi hänen vaaliaan, ja pyytää samalla, että nykyinen puheenjohtaja suostuisi edelleenkin jäämään toimeen.