Herodotoksen historia-teos III-VI

by Herodotus

NELJÄS KIRJA

1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.

2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat, tehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne tammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät toisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta syystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta, laskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon puupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja antavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he kuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää pohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka ottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.

3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori polvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät Meediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat maan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista Maiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat hyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä vastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit taistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: "Mitä me teemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia orjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että tappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää parhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin hevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan kuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa vertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että meillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa meidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään puoliaan."

4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta hyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten skyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua heidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi kostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.

5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja sen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan autiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän Targitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär — jota minä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat. Semmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme poikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi liitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin aura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun hän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen lähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen mennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla. Niinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni sinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat vanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden nuorimmalle.

6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien heimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja traspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan paralateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan, nimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.

7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat kuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen vain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja joka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka juhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien puheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle senvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse voi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen kuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita suuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös, pohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä mitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä sekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.

8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta maasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla. Ajaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin oli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin Pontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat Erytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen patsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen tarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan ympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles oli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä yllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja nukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset yliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.

9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan läpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi eräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka yläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme. Nähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt hevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä itsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää yhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta nainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin suinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi lähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: "Nämä hevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä olet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta kolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat täysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan — sillä minä yksin vallitsen tässä maassa —, vai lähettää ne sinun luoksesi?" Näin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: "Jahka näet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna sen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja tällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta lähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni tehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä minun käskyni."

10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan — siihen asti nimittäin Herakles kantoi kahta —, näytteli vyötään ja antoi jousen ja vyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen tehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät, niin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos, häntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän muistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista, Agathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka vuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin heistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta Skytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi kantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli äiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat helleenit.

11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen minä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat Aasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli Araxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat, kerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä kimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli tulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia puolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi. Kansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä jäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että piti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa tahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis neuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa hyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua omassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat kuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret onnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat maanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja tultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja siinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten kansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa on nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos. Mutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.

12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa "kimmeriläisten linna", ja "kimmeriläisten kahluupaikka", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja niinkutsuttu "kimmeriläinen salmi". On ilmeistä, että kimmeriläiset lähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt on olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että skyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska eksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin merenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen oikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan, hyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja barbarit pitävät yhtä.

13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti runoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja kertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa, nimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja näiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki nämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka ahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet issedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren luona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa. Siten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.

14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän lausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin Prokonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas, joka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli Prokonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut. Vanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan kuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia levinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista muuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan, väittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa Kyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli kiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan työpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone avattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta sittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja sepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi runoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.

15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän tiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille kaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen, niinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa kuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että Aristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään Apollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on prokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli saapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän itse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa seuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli hävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan Delfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia käski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän käymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet sen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa on Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas on pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.

16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu kertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut mitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä tietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe, väittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja edemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain kuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin kertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman nojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.

17. Borystheneläisten kauppapaikasta — se näet on merenrannikolla olevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa — asuvat ensiksi kallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän tuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä, samoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin skyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa, virnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät kylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien pohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me tiedämme.

18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla länteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on merestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat maanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit kutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä olbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme päivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on Pantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös Borysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa. Erämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä ollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen erämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.

19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli Pantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä eivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden paimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka ulottuu Gerros-jokeen saakka.

20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja ne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät muita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka, itään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet kaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan, joka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat Tanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä, asuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen. Melankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa, mikäli me tiedämme.

21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan ensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta alkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on heidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana asuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa tiheästi kaikenlaista metsää.

22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän päivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat thyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä. Lähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit; nekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies nousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata. Jokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan, ollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta näkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään ja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. — Näiden tuollapuolella itään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista skyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.

23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan tasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja kun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien juurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka kaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä ja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta käyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu on sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä viikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun tämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja siitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on "askhy". Sitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös laittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei heillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri erinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun valkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei yksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä heillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien riitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa, niin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.

24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin niiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä saapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen kauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta helleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka heidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja seitsemällä kielellä.

25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa mitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan voi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin en usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän tuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä minä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä oleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen päin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.

26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain mieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja teurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat myös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja valmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi, puhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä esineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee poika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten kerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on yhtäläinen valta.

27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat issedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia aarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas me muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä arimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä "arima", silmä taas "spu".

28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä kahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei maa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää tulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon tällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat vaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu kahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä. Tämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä kohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin ei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen, silloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen talvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin. Samoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai talvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää tämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta muualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet, jota vastoin aasit ja muulit kestävät.

29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä syystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se Homeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:

"Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;"

siinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti ilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan sarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.

30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen — kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista —, minkä vuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole kylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse väittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny muuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa, niin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö aaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan takaisin kotia.

31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan täynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi mannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan tuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella, kuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt sakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet muistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän mannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja heidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on siis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.

32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit niistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista, jolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät nämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat niistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos maininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros "Epigoneissa", jos nimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.

33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät, että vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten maasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja toimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle saakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin dodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan, näitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki Euboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen saakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset toimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen saapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset lähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan nimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset lähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi — nuo, joita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa Deloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät palanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati kävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja kantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä antoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen omasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat, kuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä menoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin traakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille, pitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.

34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten maasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät delolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään palmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen hautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin temppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat taas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen hautakummulle.

35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten puolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi hyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden samojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin Hyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet tuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka olivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he kertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat asukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa keräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä virressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt. Delolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet sekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja keräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt muitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun uhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä jäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden hauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä keolaisten majataloa.

36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua Abariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää; sen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata. Mutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on myös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka monet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä tavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi maan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi harpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä tahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden sekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.

37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen, niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat pohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit, saspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen saakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä mereen.

38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä nyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa Fasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta troialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu Foinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin kärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.

39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja jatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria ja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen kielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä kanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta Foinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja Egyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.

40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta persialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen, itään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa taas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan saakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin, eikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.

41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen niemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta on tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on satatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta kannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen leveä.

42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet toisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa on melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia, mutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu Aasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me tiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi kaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan purjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen mereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä osassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.

43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat karkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes, Teaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten lähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän kääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä. Hän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan, tytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen käskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar, rukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä suuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin purjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri, saapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes saapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti Herakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen Libyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän kulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua kesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin. Sieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan purjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät palmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat maihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he, mennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä ainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan purjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei enää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut hänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä ansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen rangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa kuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan samolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän sen tahallani mainitsematta.

44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä tahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien joukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä — missä siis tämä joki laskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä, muiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät matkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat pitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin purjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen paikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen maininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri. Senjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios indialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin, että muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan samanlaista kuin Libya.

45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se idässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen ulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata arvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä, joilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja kolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat maiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään ole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä rajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät useimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta naisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan. Tämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on saanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä Prometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen sukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei yksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on tämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut, jollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta Europasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin toisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin Aasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat Europaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan. Sen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään maanosien käytäntöön otettuja nimiä.

46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita vastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat. Sillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita ainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä ketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista. Skyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä keksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa kohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä, että ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei kukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän ei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät asumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan karjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia vastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?

47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja heillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on ruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta luvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään ainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi purjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras, Hypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne virtaavat seuraavalla tavalla.

48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa aina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta lännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on syy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen suureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se, jolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen Tiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja yhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen, niinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja Ordessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.

49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka täyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen Maris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee siihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja traakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja Artanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen Kios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten pohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen, Brongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat suuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen Karpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin pohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien maasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan kansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta mereen.

50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat vetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos vertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä viimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten sen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun luullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen korkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan talvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton lumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen. Tämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat rankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta enemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä runsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin talvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että vesi aina pysyy samalla korkeudella.

51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta tuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian ja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan tyriteiksi.

52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta järvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia. Tätä järveä kutsutaan vallan oikein "Hypaniin äidiksi". Siitä siis Hypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja suolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin katkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään katkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa Hypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde sijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on lähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä Exampaios, tahi helleenien kielellä "Pyhät tiet". Alazonien kohdalla Tyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin kääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.

53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä ja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä joista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä. Sillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista on Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä karjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä hyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla tulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin pitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät suolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita kutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon muuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen päivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä kansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan saata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa maanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla kymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen, samoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan muukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa mereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan. Näiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale, kutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö. Mutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.

54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä vielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta päin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät skyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy Borystheneeseen.

55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten paimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle, jättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.

56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin Borysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin, nimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan paimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee Hypakyris-jokeen.

57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden alkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun Maiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja sauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.

58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit omistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista, joita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen saattaa päättää, jos avaa elukat.

59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on heillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia jumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät Maata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea, Heraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta niinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja skyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni vallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros, taivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia, alttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin Areelle. Mutta hänelle se on tapana.

60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä menetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka taas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä; uhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa, sitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon, kierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta, vihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään sen hän heti käy sitä keittämään.

61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen keino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty, puhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin kattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita, paitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja keittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole käsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun, sekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat erinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti mahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat kukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista ja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he uhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.

62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä elukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he ovat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin kolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi läjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka, jonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua ylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja, läjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan päällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva. Tälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä seuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista vangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta, mutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He vuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat heidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös risuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat ylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat teurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta ja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät pois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas makaa erillään siitä.

63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät ensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä maassaan.

64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies on kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie kaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä vain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei tuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän tekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän tarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän kylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan sen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen ratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat semmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät nyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen niitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta vihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia nuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on valkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös kokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä hevostensa selässä.

65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei kuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät seuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella, sahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on köyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla härännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän verhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä siten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos nämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä pääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita hän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä nämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että hän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.

66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää viinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet vihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa tätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille mitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet erittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.

67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista seuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne maahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja lukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat kokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä heidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka ovat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut ennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He pilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri ja purkaessaan ne auki he ennustavat.

68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme enimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat yllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen suuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien kautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat vannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka he väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät todistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän kieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti. Koska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin monta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet syypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä leikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos lisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja taas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että ensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.

69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut risuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät heiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat heidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja laskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien kanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden aisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin syistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä jälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki miehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.

70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät, tällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat siihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista naskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät maljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he lukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka liiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.

71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on kuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan sen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen lähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä viiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla kypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä sitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten tuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He leikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään, viiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä ja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa kuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he hallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat heitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien kautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä kansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he laskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin kummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne sitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat yhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen juomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa, sanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia maljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän tehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat keskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.

72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat muiden palvelijain joukosta — ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä kaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee, heillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita — ja kuristavat näistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta hevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja puhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten kiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon nenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen tangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen he ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja nostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten lapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat kummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun suitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten vaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta nuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että ensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan saakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen he iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään kiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he lähtevät pois.

73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut skyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin sijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja kestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin muillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa viedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit puhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja pestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät kolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden ympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin suinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien keskellä olevaan hinkaloon.

74. Heidän maassaan kasvaa liinaa, joka, lukuunottamatta paksuutta ja kokoa, muistuttaa hyvin paljon pellavaa; mutta viimemainitun voittaa liina suuressa määrin. Se kasvaa niin hyvin itsestään kuin kylvettynä, ja siitä tekevät traakialaiset itselleen vaatteitakin, jotka ovat aivan pellavasta tehtyjen kaltaiset; niinpä joka ei ole erittäin perehtynyt siihen, ei voisi eroittaa, onko kangas pellavaa vai liinaa. Mutta se, joka ei vielä ole nähnyt liinakangasta, saattaa luulla vaatetta pellavakankaaksi.

75. Tämän liinan siemeniä skyytit siis ottavat, jonka jälkeen he ryömivät huopien alle ja viskaavat sitten siemenet hehkuville kiville. Ja viskattaessa ne suitsuavat ja levittävät sellaisen höyryn, ettei mikään helleeniläinen höyrykylpy sitä voittaisi. Ja skyytit ulvovat ihastuksissaan löylystä. Se käy heillä kylvyn sijasta. Sillä vedellä he eivät ollenkaan pese ruumistaan. Heidän vaimonsa taas survovat rosoista kiveä vasten kypressi-, seeteri- ja libanospuuta ja valavat vettä päälle; ja sitten he voitelevat koko ruumiinsa ja kasvonsa tällä survomuksella, joka on tahmeata. Ja samalla kuin heille siitä lähtee hyvä tuoksu, tulee heidän ihonsa puhtaaksi ja kiiltäväksi, kun he seuraavana päivänä ottavat pois voiteen.

76. Mutta vierasten tapojen noudattamista he kovasti karttavat, niin hyvin muiden kuin erittäin helleeniläisten tapojen, niinkuin osoittivat Anakharsis ja toiseksi taas Skyles. Niinpä kun Anakharsis, paljon maailmaa katseltuaan ja kaikkialla suurta viisautta osoitettuaan, oli matkalla skyytien asuinpaikoille, niin hän purjehtiessaan Hellespontoksen läpi pysähtyi Kyzikokseen. Ja kun Anakharsis näki, kuinka kyzikolaiset erinomaisen suurenmoisesti viettivät juhlaa jumalten emolle, niin hän teki emolle semmoisen lupauksen, että jos hän ehona ja terveenä palajaisi kotiansa, hän uhraisi samalla tavalla kuin näki kyzikolaisten tekevän sekä panisi toimeen yöjuhlan. Ja niin pian kuin hän saapui Skyytiaan, hän läksi salaa niinkutsuttuun Hylaiaan, joka sijaitsee Akhilleuksen kilparadan vieressä ja on kokonaan täynnä kaikenmoisia puita — sinne hän siis läksi ja pani toimeen juhlan kaikkine menoineen jumalattarelle, kädessä rumpu ja kantaen ylleen ripustettuja jumalankuvia. Mutta eräs skyyti, joka äkkäsi hänet, kun hän teki niin, antoi hänet ilmi Saulios kuninkaalle. Ja kun tämä itsekin saapui paikalle ja näki Anakharsiin sitä tekevän, niin hän ampui hänet jousellaan kuoliaaksi. Ja jos joku nykyään mainitsee Anakharsista, eivät skyytit sano tuntevansa häntä, siitä syystä että hän siirtyi maastaan pois Hellaaseen ja omaksui vieraita tapoja. Mutta niinkuin minä kuulin Tymneeltä, Ariapeitheen asiamieheltä, oli Anakharsis skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen setä ja Gnuroksen poika sekä Lykoksen pojanpoika ja Spargapeitheen pojanpojanpoika. Jos siis Anakharsis kuului tähän huoneeseen, niin tietäköön hän, että kuoli veljensä kädestä. Sillä Idanthyrsos oli Saulioksen poika, ja Saulios taas oli se, joka tappoi Anakharsiin.

77. Kuitenkin olen kuullut myös erään toisen, peloponnesolaisten kertoman tarinan, jonka mukaan Anakharsis skyytien kuninkaan lähettämänä oli tullut Hellaaseen oppilaaksi ja sitten palattuaan takaisin lausunut sille, joka oli hänet lähettänyt, että kaikki helleenit lakedaimonilaisia lukuunottamatta uutterasti harrastivat kaikkea viisautta; mutta viimemainitut olivat muka ainoat, jotka saattoivat ymmärtäväisesti puhella ja vastata. Tämän jutun ovat ilman aikojaan sepittäneet helleenit itse; mutta joka tapauksessa mies tuhoutui sillä tavoin kuin aikaisemmin mainittiin.

78. Näin huonosti kävi tämän hänen vieraitten tapojensa ja tuttavallisuutensa vuoksi helleenien kanssa. Ja hyvin monta vuotta myöhemmin sai samanlaisen kohtalon Skyles, Ariapeitheen poika. Skyytien kuninkaalla Ariapeitheellä oli nimittäin muiden lasten ohella poika Skyles. Tämä oli syntynyt istrialaisesta naisesta eikä suinkaan kotimaisesta, ja tämä hänen äitinsä opetti hänelle Hellaan kielen ja kirjoituksen. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariapeithes agathyrsien kuninkaan Spargapeitheen vilpin kautta, ja Skyles sai isänsä kuninkuuden ja vaimon, jonka nimi oli Opoia. Mainittu Opoia oli omanmaalainen, ja hänen kanssaan oli Ariapeitheellä poika Orikos. Mutta ollessaan skyytien kuninkaana Skylestä ei ollenkaan miellyttänyt skyytiläinen elintapa, vaan hän oli paljoa enemmän taipuvainen helleeniläisiin tapoihin sen kasvatuksen takia, jonka oli saanut, ja hän teki seuraavasti. Joka kerta kun Skyles vei skyytien sotajoukon borystheneläisten kaupungin alueelle — nämä borystheneläiset sanovat itse olevansa miletolaisia —, aina milloin hän siis tuli heidän luokseen, niin hänellä oli tapana jättää sotajoukkonsa etukaupunkiin, tulla itse muurin sisäpuolelle, sulkea portit, ja riisuen pois skyytilaisen puvun ottaa helleeniläiset vaatteet ja niihin puettuna seurustella muiden kanssa ilman henkivartijoita tai muutakaan saattuetta. Mutta portteja vartioitiin, jottei kukaan skyyteistä näkisi häntä siinä puvussa. Ja hän noudatti sekä muissa kohdin helleeniläistä elintapaa että toimitti uhreja jumalille helleeniläisillä menoilla. Ja kun hän oli siellä viettänyt kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin hän lähti pois puettuna skyytiläiseen vaatetukseen. Niin hän teki useasti ja rakensi taloja Borystheneen kaupunkiin ja nai sieltä kotimaisen naisen.

79. Mutta koska hänen nyt kerran täytyi käydä huonosti, niin se tapahtui seuraavasta syystä. Hän sai halun tulla vihityksi Dionysos Bakkheioksen salaismenoihin. Mutta juuri kun hän oli saava tämän vihkimyksen, tapahtui mitä suurin ihme. Hänellä oli borystheneläisten kaupungissa suuri ja kallisarvoinen, muurilla aidattu talo, jonka ympärillä seisoi marmorista tehtyjä sfinksejä ja aarnikotkia. Siihen jumala iski salamansa. Ja se paloi kokonaan poroksi, mutta Skyles suoritti siitä huolimatta loppuun vihkimisen. Mutta skyytit herjaavat helleenejä heidän Bakkhos-juhlistaan. He näet väittävät, ettei ole oikein otaksua semmoista jumalaa, joka saattaa ihmiset raivoamaan. Mutta sittenkuin Skyles oli tullut vihityksi Bakkheioksen menoihin, ilmiantoi eräs borystheneläisistä hänet skyyteille näin sanoen: "Tehän pilkkaatte meitä, oi skyytit, siitä että me vietämme Bakkhos-juhlia ja että jumala meidät haltioi. Mutta nyt on tämä jumala vallannut teidän kuninkaannekin, ja hän viettää Bakkhos-juhlaa ja raivoaa haltioissaan. Mutta jos ette usko minua, niin seuratkaa ja minä tahdon teille näyttää." Skyytien päämiehet seurasivat, ja borystheneläinen vei ja sijoitti heidät salaa torniin. Ja kun sitten Skyles juhlajoukkueen keralla tuli saapuville, ja skyytit näkivät hänen viettävän Bakkhos-juhlaa, niin he panivat sen kovin pahakseen ja menivät ulos kaupungista sekä ilmaisivat koko sotajoukolle, mitä olivat nähneet.

80. Niin pian kuin Skyles tämän jälkeen marssi omille asuinsijoilleen, asettivat skyytit johtajakseen hänen veljensä Oktamasadeen, joka oli Tereuksen tyttärenpoika, ja nousivat kapinaan Skylestä vastaan. Huomattuaan, mikä hanke häntä uhkasi ja minkä vuoksi niin tehtiin, hän pakeni Traakiaan. Saatuaan tietää sen Oktamasades lähti sotaretkelle Traakiaa kohti. Ja sittenkuin hän oli päässyt Istrosjoelle, tulivat traakialaiset häntä vastaan. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään käsikähmään, lähetti Sitalkes Oktamasadeelle näin kuuluvan sanan: "Minkä vuoksi pitää meidän koetella toistemme voimia? Olethan sinä sisareni poika ja sinulla on luonasi veljeni. Anna sinä siis minulle pois hänet, niin minä luovutan sinulle Skyleesi. Mutta älkäämme me, sinä ja minä, yrittäkö taistelua." Tämän sanan lähetti ja julistutti hänelle Sitalkes. Oktamasadeen luona oleskeli Sitalkeen veli, joka oli hänen luotaan paennut. Oktamasades suostuikin siihen, antoi pois oman enonsa Sitalkeelle ja sai takaisin veljensä Skyleen. Ja Sitalkes vetäytyi pois saatuaan veljensä, mutta Oktamasades hakkautti siinä paikassa Skyleeltä pään poikki. Siten skyytit vaalivat omia tapojaan ja sillä lailla he rankaisevat niitä, jotka omaksuvat vieraita tapoja.

81. En kyennyt täsmälleen saamaan selville skyytien paljoutta, vaan kuulin erilaisia puheita heidän luvustaan. Sillä kerrottiin heitä, nimittäin varsinaisia skyytejä, olevan sekä erittäin paljon että vähän. Tämän verran he kuitenkin saattoivat nähtäväkseni: Borysthenes- ja Hypanis-jokien välillä on paikka, jonka nimi on Exampaios; siitä olen myös vähän tätä ennen maininnut sanoessani, että siellä on katkera lähde, josta virtaava vesi tekee Hypaniin veden kelvottomaksi juoda. Siinä paikassa sijaitsee vaskiastia, suuruudeltaan jopa kuusikin kertaa niin suuri kuin se Pontoksen suulla oleva sekoitusmalja, jonka Pausanias, Kleombrotoksen poika, pystytti. Sille, joka ei vielä ole tätä nähnyt, tahdon osoittaa sen seuraavasti. Skyytiassa sijaitseva vaskiastia vetää huokeasti kuusisataa amforaa ja seiniltään se on kuuden sormen paksuinen. Sen kertoivat maan asukkaat syntyneen nuolenkärjistä. Kun nimittäin heidän kuninkaansa, jonka nimi oli Ariantas, tahtoi tietää skyytien lukumäärän, niin hän käski kaikkia skyytejä tuomaan yhden nuolenkärjen kunkin. Mutta sitä, joka ei toisi, hän uhkasi kuolemalla. Niinpä tuotiin aika suuri joukko nuolenkärkiä, ja hän päätti niistä tehdä ja jättää jälkeensä muistomerkin. Niistä hän siis oli tehnyt mainitun vaskiastian ja pystyttänyt sen tähän Exampaiokseen. Tämän kuulin skyytien lukumäärästä.

82. Muita merkillisyyksiä tässä maassa ei ole, lukuunottamatta että siinä on mitä suurimmat ja luvultaan useimmat joet. Ja mikä paitsi jokia ja suurta tasankoa vielä ansaitsee ihmettelyä, sen tahdon nyt mainita. Asukkaat osoittavat Tyras-joen luona kalliossa olevaa Herakleen jälkeä, joka näyttää miehen jalansijalta ja on kahden kyynärän pituinen. Semmoinen nyt siis se on, mutta minä tahdon palata siihen aineeseen, josta alussa rupesin kertomaan.

83. Kun Dareios parhaillaan varustautui skyytejä vastaan ja lähetti sanansaattajia käskien toisia asettamaan maasotaväkeä, toisia laivoja, ja toisia rakentamaan sillan traakialaisen Bosporoksen yli, pyysi Dareioksen veli Artabanos, Hystaspeen poika, ettei Dareios millään muotoa ryhtyisi sotaretkeen skyytejä vastaan, huomauttaen miten mahdotonta oli päästä heidän kimppuunsa. Koska hän kuitenkaan ei hyvillä neuvoillaan voinut taivuttaa veljeään, niin hän vaikeni. Mutta Dareios taas marssitti, sittenkuin kaikki hänellä oli valmiina, sotajoukkonsa pois Susasta.

84. Tällöin muuan persialainen Oiobazos pyysi Dareiokselta, että koska hänellä oli kolme poikaa ja kaikki sotapalveluksessa, yksi saisi jäädä kotiin hänen luokseen. Dareios lausui siihen, että koska Oiobazos oli hänen ystävänsä ja hänen pyyntönsä niin kohtuullinen, niin hän oli salliva kaikkien hänen poikiensa jäädä kotiin. Oiobazospa ihastui ikihyväksi, koska luuli poikiensa päässeen vapaiksi sotapalveluksesta. Mutta kuningas käski niitä, joiden tehtävänä se oli, tappamaan kaikki Oiobazoksen pojat.

85. Niinpä heidät teloitettiin ja siten he saivat jäädä kotiin. Mutta sittenkuin Dareios oli lähtenyt Susasta ja saapunut siihen Kalkhedonin alueella sijaitsevaan paikkaan Bosporoksen varrella, missä siltaa rakennettiin, niin hän astui laivaan ja purjehti sieltä niinsanottujen Kyaneai-kallioiden luo, joiden helleenit väittävät aikaisemmin liikkuneen lyöden toisiansa vasten. Ja istuen kallionkielekkeellä hän katseli Pontosta, joka ansaitseekin katsomista. Sillä se on kaikista meristä ihmeellisin. Sen pituus on yksitoistatuhatta sata stadionia, ja leveys, leveimmältä kohdalta, kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Tämän meren suu on leveydeltään neljä stadionia. Mutta suun pituus, tuo kaula, jota kutsutaan Bosporokseksi ja johon silta oli rakennettu, on satakaksikymmentä stadionia. Bosporos ulottuu Propontiiseen. Propontis taas, joka on leveydeltään viisisataa stadionia ja pituudeltaan tuhatneljäsataa, laskee Hellespontokseen, joka kapeimmalta kohdaltaan on seitsemän stadionia ja pituudeltaan neljäsataa. Ja Hellespontos purkautuu siihen merikitaan, jota kutsutaan Aigeianmereksi.

86. Mainitut välit ovat seuraavalla tavoin mitatut. Laiva suorittaa yleensä, silloin kun on pitkät päivät, seitsemänkymmentätuhatta syltä, ja yöllä kuusikymmentätuhatta. Nytpä on Pontoksen suusta Fasikseen — siitä on nimittäin Pontos pisinnään — yhdeksän päivän ja kahdeksan yön laivamatka. Tämä tekee yhden miljoonan satakymmenentuhatta syltä, ja nämä sylet tekevät yksitoistatuhatta sata stadionia. Mutta Sindikestä Thermodon-joen varrella olevaan Themiskyraan — siltä kohdalta näet Pontos on levein — on kolmen päivän ja kahden yön laivamatka. Tämä tekee kolmesataakolmekymmentätuhatta syltä eli kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Siten minä olen mitannut mainitun Pontoksen, Bosporoksen ja Hellespontoksen ja semmoisia ne ovat kuin olen maininnut. Tämän Pontoksen yhteydessä on myös järvi, joka laskee siihen ja joka ei ole sitä paljon pienempi; sitä kutsutaan Maietis-järveksi ja "Pontoksen äidiksi".

87. Pontosta katseltuaan Dareios purjehti takaisin sillalle, jonka rakennusmestari oli samolainen Mandrokles. Ja katseltuaan myös Bosporosta hän pystytti sen rannalle kaksi marmoripylvästä ja uursi toiseen assyrialaisen, toiseen helleeniläisen kirjoituksen, jotka ilmoittivat kaikki ne kansat, joita hän vei mukanaan. Ja hän vei kaikkia niitä, joita hallitsikin. Näiden sotamiesten määrä oli, lukuunottamatta meriväkeä, seitsemänsataatuhatta, ratsumiehet niihin luettuina; ja laivoja oli kerääntynyt kuusisataa. Byzantionilaiset kuljettivat nämä pylväät myöhemmin kaupunkiinsa ja käyttivät niitä Artemis Orthosian alttariin, paitsi yhtä kiveä; tämä kivi jätettiin näet Dionysoksen temppelin viereen Byzantionissa ja on täynnään assyrialaista kirjoitusta. Mutta se paikka, mihin Dareios kuningas rakensi sillan Bosporoksen yli, on, niinkuin minä päätän ja luulen, puolivälissä Byzantionia ja salmen suussa olevaa pyhättöä.

88. Ihastuneena laivasiltaan Dareios lahjoitti sen rakentajalle, samolaiselle Mandrokleelle, runsaat määrät antimia. Esikoislahjana niistä Mandrokles maalautti koko sillan rakentamisen Bosporoksen yli, Dareioksen istumassa valtaistuimellaan ja koko hänen sotajoukkonsa marssimassa salmen yli. Maalautettuaan tämän taulun hän vihki sen Heraioniin ja kirjoitti siihen seuraavan otsakirjoituksen:

"Sillan laadittuaan yli Bosporon veen kalarikkaan
Heralle Mandrokles vihkinyt muiston on tään.
Seppelen itselleen, kotimaalleen kunnian hankki:
valtias Dareios tyytyen nähnyt on työn."

89. Tämä siis jäi olemaan muistomerkkinä sillan rakentajasta. Mutta annettuaan Mandrokleelle lahjat Dareios kulki Europan puolelle, sitä ennen käskettyään ioonilaisten purjehtia Pontokseen Istros-joelle saakka, ja Istrokselle saavuttuaan häntä odotellessaan rakentaa sillan joen yli. Laivastoa johtivat ioonilaiset, aiolilaiset ja hellespontolaiset. He purjehtivat Kyaneai-kallioiden välitse ja suuntasivat kulkunsa suoraa päätä Istrosta kohti ja kuljettuaan virtaa myöten ylös kahden päivän laivamatkan merestä he rakensivat sillan joen kaulakohdan yli, mistä Istroksen suuhaarat jakaantuvat. Niin pian kuin Dareios oli laivasiltaa myöten kulkenut Bosporoksen yli, matkasi hän Traakian läpi ja saavuttuaan Tearos-joen lähteille hän leiriytyi sinne kolmeksi päiväksi.

90. Ympärillä asuvaiset kertovat, että Tearoksen vesi on jokivesistä paras lääke sekä muissa taudeissa että erittäinkin parantamaan ihmisten ja hevosten rohtumia. Sen lähteet ovat luvultaan kahdeksanneljättä ja virtaavat samasta kalliosta; ja muutamat niistä ovat kylmiä, toiset lämpimiä. Ja niille on yhtä pitkä matka Perinthoksen luona olevasta Heraiopoliista ja Pontos Euxeinoksen rannalla sijaitsevasta Apolloniasta, nimittäin kahden päivän matka kummastakin. Mainittu Tearos laskee Kontadesdos-jokeen, Kontadesdos taas Agrianeeseen, Agrianes Hebrokseen ja viimemainittu Ainopoliin luona mereen.

91. Niin pian kuin siis Dareios tämän joen luo saavuttuaan oli sinne asettunut leiriin, pystytti hän, ihastuneena jokeen, patsaan ja kirjoitti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "Tearos-joen lähteet tarjoovat kaikista joista parhaimman ja oivallisimman veden. Ja niiden luo saapui marssiessaan sotajoukkoineen skyytejä vastaan paras ja oivallisin mies kaikkein ihmisten joukosta, Dareios, Hystaspeen poika, persialaisten ja koko mannermaan kuningas." Tämä kirjoitettiin sinne.

92. Lähdettyään sieltä liikkeelle Dareios saapui toiselle joelle, jonka nimi on Arteskos ja joka virtaa odrysien alueen läpi. Mainitulle joelle saavuttuaan hän teki seuraavalla tavoin. Hän osoitti paikan sotajoukolle ja käski kunkin miehen kulkiessaan siitä ohi asettamaan sinne kiven. Ja kun sotajoukko oli sen pannut täytäntöön, niin hän marssi sotajoukkoineen pois, jätettyään sinne suuria kiviröykkiöitä.

93. Mutta ennenkuin hän saapui Istrokselle, hän ensiksi kukisti getit, jotka uskovat kuolemattomuuteen. Sillä Salmydessoksessa asuvat traakialaiset sekä Apollonian ja Mesambrian kaupunkien takana asuvat, niinsanotut kyrmianit ja nipsalaiset, olivat taistelutta antautuneet Dareioksen valtaan. Mutta getit joutuivat heti orjiksi, kun ymmärtämättömyydestä asettuivat vastarintaan, ollen miehuullisimmat ja oikeamielisimmät traakialaisista.

94. Ja heidän kuolemattomuuden-uskonsa on tämmöinen. He eivät luule kuolevansa, vaan uskovat vainajan menevän Salmoxis-haltian tykö. Toiset heistä kutsuvat tätä samaa nimellä Gebeleizis. Aina joka viides vuosi he arvalta määräävät henkilön, jonka sanansaattajanaan lähettävät Salmoxiin tykö, uskoen hänen huolekseen mitä kulloinkin tarvitsevat, ja lähettävät hänet seuraavalla tavalla. Toiset heistä järjestyvät riviin, käsissään kolme keihästä, toiset tarttuvat kummaltakin puolen käsistä ja jaloista siihen, joka on lähetettävä Salmoxiin tykö, heiluttavat häntä ilmassa ja viskaavat hänet keihäänkärkiä vastaan. Jos hän nyt lävistettynä kuolee, niin he luulevat jumalan olevan heille suopean. Mutta jos hän ei kuole, niin he syyttävät sanansaattajaa itseään, hokien häntä häijyksi ihmiseksi, ja tätä näin syytettyään he lähettävät tielle toisen. Ja he uskovat hänelle asiansa hänen vielä eläessään. Nämä samat traakialaiset ampuvat myös nuolia ukkosta ja salamaa vastaan ylös taivasta kohti uhaten jumalaa. Eivätkä he usko minkään muun jumalan olevan olemassa kuin heidän omansa.

95. Mutta sen mukaan kuin minä olen saanut tietää Hellespontoksen ja Pontoksen maissa asuvilta helleeneiltä, oli mainittu Salmoxis ihminen ja palveli orjana Samoksessa; ja hän palveli Pythagoraalla, Mnesarkhoksen pojalla. Sitten hän tultuaan vapaaksi oli hankkinut itselleen suuria rikkauksia, jonka jälkeen hän oli lähtenyt pois omaan maahansa. Siihen aikaan viettivät traakialaiset kurjaa elämää ja olivat jotenkin ymmärtämättömiä. Mutta tämä Salmoxis, joka tunsi ioonilaisen elinlaadun ja hienostuneempia tapoja, kuin mitä traakialaisilta saattoi odottaa, hän kun oli seurustellut helleenien ja Pythagoraan kanssa, joka ei ollut heikoimpia helleenien tietoviisaista, valmistutti itselleen miessalin, johon otti vastaan kaikki etevimmät maanmiehensä ja kestitsi heitä. Ja samalla hän opetti, ettei hän itse eivätkä hänen juomaveikkonsa ynnä kaikki heistä polveutuvat kuolisi, vaan joutuisivat paikkaan, missä alati tulisivat elämään ja nauttimaan kaikkea hyvää. Mutta sillävälin kun hän näin teki ja puhui, hän teetti itselleen maanalaisen huoneuksen. Ja kun huoneus oli hänellä täydellisesti valmiina, niin hän katosi traakialaisten näkyvistä, astui alas maanalaiseen huoneeseen ja eleli siellä kolme vuotta. Ja traakialaiset ikävöivät ja surivat häntä kuin kuollutta. Mutta neljäntenä vuotena Salmoxis ilmestyi heille, ja siten he uskoivat mitä hän oli sanonut.

96. Niin he väittävät hänen tehneen. Mutta mitä maanalaiseen huoneeseen tulee, en sitä usko enkä ole liioin uskomattakaan; kuitenkin luulen mainitun Salmoxiin eläneen monta vuotta ennen Pythagorasta. Mutta olkoonpa Salmoxis ollut joku ihminen tai joku getien kotimainen haltia, jätämme hänet sikseen.

97. Kun siis persialaiset olivat kukistaneet nämä getit, jotka yllämainitulla tavalla olivat menetelleet [kts. luku 93], seurasivat kukistetut muuta sotajoukkoa. Mutta niin pian kuin Dareios ja hänen mukanaan maasotajoukko oli saapunut Istrokselle, kulkivat kaikki joen yli, jonka jälkeen Dareios käski ioonilaisia purkamaan sillan sekä yhdessä muun laivaväen kanssa maata myöten seuraamaan häntä. Mutta kun ioonilaiset juuri aikoivat purkaa sillan ja tehdä niinkuin oli käsketty, lausui Koes, Erxandroksen poika, joka oli mytileneläisten päällikkö, Dareiokselle näin, kysyttyään sitä ennen häneltä, suvaitsiko hän kuulla sen mielipidettä, joka tahtoi lausua mitä ajatteli: "Oi kuningas, sinähän lähdet sotaretkelle maata vastaan, jossa ei ole näkyvä mitään kynnettyä peltoa tai asuttua kaupunkia. Anna sinä nyt tämän sillan jäädä paikoilleen ja jätä sen vartijoiksi ne, jotka ovat sen rakentaneetkin. Ja jos käy mielemme mukaan, niin että tapaamme skyytit, pääsemme sitä myöten pois; jos taas emme voi heitä tavata, on paluumatkamme turvattu. En ole nimittäin koskaan pelännyt, että joutuisimme tappiolle taistelussa skyytejä vastaan, vaan pikemmin, ettemme voi heitä tavata ja että siten eksyksiin jäämällä kärsimme jotain vauriota. Ja kenties joku sanonee puhuvani näin omasta puolestani, että muka saisin jäädä tänne. Mutta minä esitän ainoastaan sen mielipiteen, jonka olen huomannut parhaimmaksi sinulle, kuningas; itse olen kuitenkin seuraava mukanasi enkä tahtoisi jäädä jälelle." Dareios ihastui suuresti ehdoituksesta ja vastasi hänelle näin: "Lesbolainen vieras, jahka olen terveenä palannut kotiini, niin ilmesty kaikin mokomin luokseni, hyvillä töillä palkitakseni sinua hyvästä neuvostasi."

98. Näin lausuttuaan ja tehtyään kuusikymmentä solmua hihnaan, hän kutsui puheilleen ioonilaisten itsevaltiaat ja lausui näin: "Ioonian miehet, aikaisemmin sillasta lausumani päätös jääköön sikseen. Mutta pitäkää tämä hihna ja tehkää näin. Heti senjälkeen kuin olette nähneet minun matkaavan skyytejä vastaan, purkakaa siitä ajasta lukien yksi solmu kunakin päivänä. Mutta jos minä tässä ajassa en tule saapuville, vaan solmujen päivät kuluvat teiltä loppuun, niin purjehtikaa pois omaan maahanne. Mutta siihen saakka, koska nyt kerran olen siten muuttanut päätökseni, vartioikaa laivasiltaa ja harrastakaa kaikin voimin sen suojelemista ja vartioimista. Jos niin teette, teette suuresti minulle mieliksi." Näin lausuttuaan hän kiiruhti eteenpäin.

99. Traakia pistäytyy Skyytianmaata edemmäksi mereen. Mutta siinä, missä ensinmainitun maan ranta vetäytyy poukamaksi, alkaa Skyytia ja siinä laskee Istros, jonka suu on kääntynyt itäiseen ilmansuuntaan. Mutta nyt minä, määritelläkseni itse Skyytian suuruutta, aion kuvata sitä osaa siitä, joka alkaa Istroksesta ja on meren luona. Tämä alkuperäinen Skyytia alkaa Istroksesta, antaen kaakkoon päin, niinsanottuun Karkinitis-kaupunkiin asti. Siitä alkavassa maassa pitkin saman meren äärtä, asuu taurilaiskansa niinsanottuun "karuun niemimaahan" saakka. Viimemainittu ulottuu itään päin olevaan mereen. Kahdelta puolen Skyytia tapaa mereen, nimittäin sekä eteläiseen että itäiseen mereen, niinkuin on laita Attikankin maan; ja melkein samalla lailla kuin on laita viimemainitun, niin taurilaisetkin asuvat Skyytiassa, ikäänkuin jos toinen kansa eivätkä atenalaiset asuisi Sunionin niemekkeellä Thorikoksen kunnasta Anaflystokseen saakka, edellyttämällä, että se pistäisi kauemmas mereen. Minä puhun nimittäin, mikäli voipi verrata näitä niin vähäisiä seikkoja suuriin. Semmoinen on Tauria. Mutta sille, joka ei ole purjehtinut näiden Attikan paikkojen ohi, tahdon toisella lailla tehdä asian selväksi. On ikäänkuin jos Iapygiassa toinen kansa, eivätkä iapygit, olisi anastanut Brentesionin sataman ja Taras-kaupungin välisen maan ja siinä niemessä asuisi. Ja mainitsemalla näitä kahta esimerkkiä olen samalla maininnut monta muuta samanlaista, joiden näköinen Tauria on.

100. Tauriasta alkaen, taurilaisten takana ja itäisen meren viereisissä maissa, nimittäin kimmeriläisen Bosporoksen ja Maietis-järven länsipuolella, aina Tanais-jokeen saakka, joka laskee tämän järven sopukkaan, asuu jo skyytejä. Ylös sisämaahan ulottuvia seutuja taas rajoittavat Istroksesta lukien ensiksi agathyrsit, senjälkeen neurit, sitten androfagit ja viimeksi melankhlainit.

101. Kaksi sivua Skyytiasta, joka on ikäänkuin neliönmuotoinen, rajoittuu mereen, ja se osa rajaa, joka kulkee sisämaassa, ja meren luona oleva ovat aivan yhtä pitkät. Istroksesta Borystheneeseen on nimittäin kymmenen päivänmatkaa, Borystheneestä Maietis-järvelle toiset kymmenen. Ja merestä sisämaahan melankhlainien luo, jotka asuvat skyytien takana, on kaksikymmentä päivänmatkaa. Ja päivämatkan minä lasken kahdeksisadaksi stadioniksi. Siten olisi Skyytia poikinpäin neljätuhatta stadionia ja pitkinpäin, sisämaahan, yhtä monta stadionia. Se siis on tämän maan suuruus.

102. Mutta itsekseen punnitessaan, etteivät yksin kykenisi avonaisessa taistelussa torjumaan Dareioksen sotajoukkoa, skyytit lähettivät sanansaattajia naapureilleen. Niinpä heidän kuninkaansa tulivatkin kokoon ja neuvottelivat, mitä olisi tehtävä, kun suuri sotajoukko marssi heitä vastaan. Ja ne, jotka tulivat kokoon, olivat taurilaisten, agathyrsien, neurien, androfagien, melankhlainien, gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat.

103. Näistä noudattavat taurilaiset seuraavia tapoja. He uhraavat "Neidolle" kaikki haaksirikkoiset ja yleensä kaikki helleenit, joita he ottavat kiinni purjehtimalla ulapalle, tällaisilla menoilla. He alkavat toimituksen lyömällä uhrattavia nuijalla päähän. Toiset kertovat heidän työntävän ruumiin jyrkänteeltä alas — pyhättö on nimittäin jyrkänteelle perustettu —, mutta seivästävän pään. Toiset taas pitävät edellisten kanssa yhtä päähän nähden, mutta kertovat, etteivät he työnnä ruumista alas jyrkänteeltä, vaan että he kätkevät sen maahan. Sen jumaluuden, jolle taurilaiset uhraavat, sanovat he itse olevan Ifgeneian, Agamemnonin tyttären. Mutta niille vihollisille, joita he saavat käsiinsä, he tekevät näin. Kukin leikkaa poikki pään ja tuo sen kotiinsa; sitten hän pistää sen pitkän salon nenään ja pystyttää sen, niin että se kohoaa paljon yli rakennuksen, aivan savureijän kohdalta. Ja he väittävät, että ne riippuvat siellä ilmassa koko talon vartijoina. Mutta he elävät ryöstösaaliista ja sodasta.

104. Agathyrsit ovat mitä ylellisintä kansaa ja kantavat päällään erittäin paljon kultaa; vaimot he ovat tehneet miesten yhteisomaisuudeksi, jotta olisivat toistensa veljiä ja, ollen kaikki keskenään heimolaisia, eivät olisi kateellisia ja vihamielisiä toisilleen. Mutta mitä muihin tapoihin tulee, niin he lähentelevät traakialaisia.

105. Neurit noudattavat skyytiläisiä tapoja. Mutta yhtä miespolvea ennen Dareioksen sotaretkeä sattui, että heidän täytyi jättää koko maansa käärmeiden vuoksi. Heidän maahansa ilmaantui näet paljon käärmeitä, mutta vielä enemmän tunki niitä sinne takaisista erämaista, kunnes he ahdingossaan jättivät oman maansa ja asettuivat asumaan budinien keskuuteen. Ja neurien luullaan olevan noitia. Skyytit ja Skyytiassa asuvat helleenit kertovat näet, että kukin neuri kerran kunakin vuotena muuttuu sudeksi ja sitten muutaman päivän kuluttua jälleen palaa entiselleen. Minua tosin he eivät saa uskomaan tätä kertomustaan, mutta he kertovat yhtäkaikki, vieläpä kertoessaan vannovatkin niin olevan.

106. Androfageilla on kaikista ihmisistä raaimmat tavat; he eivät harjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja kantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyytien, mutta heillä on oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden joukossa, jotka syövät ihmisiä.

107. Melankhlaineilla on kaikilla mustat vaatteet, joista he ovat liikanimensäkin saaneet, ja he noudattavat skyytiläisiä tapoja.

108. Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestänsä vallan vaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen kaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelonos. Muurin joka sivu on kolmenkymmenen stadionin pituinen, se on korkea ja kokonaan puusta. Myös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä on näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka ovat laaditut helleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine temppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia ja Bakkhos-juhlia. Gelonit ovat nimittäin alkujaan helleenejä, jotka siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan. Ja he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyytiläistä, osaksi helleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit, eikä heillä ole sama elintapa.

109. Sillä budinit, jotka ovat alkuasukkaita, ovat paimentolaisia ja ovat ainoat täkäläisistä kansoista, jotka syövät kuusenkäpyjä. Gelonit sitävastoin muokkaavat maata, syövät viljaa ja omistavat puutarhoja, eivätkä ollenkaan ole ensinmainittujen kaltaisia ulkomuodoltaan eikä ihonväriltään. Helleenit kuitenkin kutsuvat budinejakin geloneiksi, mutta nimitys ei ole oikea. Heidän maassaan on taajassa kaikenmoisia puita kasvavia metsiä; ja laajimmassa on suuri ja syvä järvi, ja sen ympärillä suo sekä kaislikko. Siitä pyydystetään saukkoja ja majavia sekä eräänlaisia muita eläimiä, joilla on neliskulmaiset kasvot; niiden nahkoja he ompelevat päärmeeksi turkkeihinsa ja niiden kiveksiä käytetään parantamaan emätautia.

110. Sauromateista taas kerrotaan seuraavaa. Silloin kun helleenit taistelivat amazoneja vastaan — amazoneja kutsuvat skyytit nimellä "Oiorpata," ja se nimi merkitsee Hellaan kielellä "miessurmaajia"; mies on nimittäin heidän kielellään "oior" ja surmata "pata" — silloin tarinan mukaan helleenit, voitettuaan Thermodonin taistelussa, purjehtivat pois vieden myötänsä kolmessa laivassaan kaikki amazonit, jotka vain olivat saaneet vangiksi; mutta nämä karkasivat ulapalla miesten kimppuun ja tekivät heistä lopun. Mutta naiset eivät tunteneet laivoja eivätkä osanneet käyttää peräsintä eikä purjeita eivätkä soutaakaan. Siksi he, tuhottuansa miehet, ajelehtivat aaltojen ja tuulen varassa ja saapuivat Kremnoihin Maietis-järven luo. Ja Kremnoi on vapaiden skyytien alueella. Siellä amazonit astuivat laivoista maihin ja alkoivat vaeltaa asuttuihin seutuihin. Ja ensimäisen hevoslauman kohdattuaan he anastivat sen sekä ryöstelivät ratsain skyytien omaisuutta.

111. Mutta skyytit eivät osanneet arvata asianlaitaa. He eivät näet tunteneet amazonien puhetta, ei vaatepartta eikä kansaa itseään, vaan kummastelivat, mistä he olivat tulleet. He luulivat heidän olevan miehiä varhaisimmassa iässään ja ryhtyivät taisteluun heitä vastaan. Taistelussa skyytit saivat valtaansa muutamia kuolleita ja siten he huomasivat heidän olevankin naisia. He neuvottelivat siis keskenään ja päättivät, etteivät enää millään muotoa heitä tappaisi, vaan että he lähettäisivät heidän luokseen nuorimmat joukostaan, arvioltaan yhtä monta kuin oli naisiakin; ja niiden piti asettua leiriin likelle amazoneja ja tehdä samalla lailla kuin nämäkin tekivät. Mutta jos viimemainitut ajaisivat heitä takaa, ei heidän pitänyt taistella, vaan paeta heidän edestään. Vaan aina milloin he herkeäisivät, tulisi nuorukaisten jälleen leiriytyä heidän läheisyyteensä. Niin skyytit päättivät tehdä, koska tahtoivat heistä saada lapsia.

112. Nuorukaiset lähetettiin matkaan ja tekivät niinkuin oli käsketty. Mutta kun amazonit huomasivat, etteivät he olleet ensinkään tulleet vahinkoa tekemään, niin he jättivät heidät rauhaan. Ja päivä päivältä leirit likenivät likenemistään toisiaan. Nuorukaiset eivät enemmän kuin amazonitkaan omistaneet mitään muuta kuin aseensa ja hevosensa, vaan he hankkivat elatuksensa samalla tavoin kuin nekin, nimittäin metsästämällä ja ryöstelemällä.

113. Mutta amazoneilla oli tapana puolipäivän aikaan tehdä näin. He hajaantuivat yksitellen tai kaksitellen poistuen edemmäs toisistaan toimittaakseen tarpeensa. Huomattuaan sen skyytitkin tekivät samalla tavalla. Ja yksi heistä lähenteli erästä yksikseen jäänyttä amazonia, eikä tämä työntänyt häntä luotaan, vaan salli hänen seurustella kanssaan. Ja vaikka nainen ei osannut puhua — he näet eivät ymmärtäneet toistensa kieltä — niin hän kädellään viittasi, että nuorukainen seuraavaksi päiväksi tulisi samaan paikkaan, muassaan toinen, osoittaen, että heitä tuli olla kaksi, ja itse tulisi hän tuomaan muassaan toisen. Nuorukainen meni pois ja kertoi sen muille. Seuraavana päivänä hän tuli itse samaan paikkaan, muassaan toinen, ja tapasi amazonin toisen keralla odottamassa. Niin pian kuin nuorukaisten toverit kuulivat sen, kesyttivät hekin muut amazonit.

114. Sitten he liittivät leirinsä yhteen ja asuivat yhdessä, kullakin vaimonaan se, jonka kanssa ensin oli pitänyt yhteyttä. Mutta miehet eivät saattaneet oppia vaimojensa kieltä, jota vastoin vaimot omaksuivat miestensä kielen. Ja sittenkuin he olivat alkaneet käsittää toisiaan, lausuivat miehet amazoneille näin: "Meillä on vanhemmat, meillä on omaisuutta. Älkäämme siis enää kauemmin viettäkö tällaista elämää, vaan menkäämme pois kansamme luo ja eläkäämme siellä. Mutta teitä me tulemme pitämään vaimoinamme, emmekä ketään muita." Siihen virkkoivat naiset näin: "Me emme voisi asua yhdessä teidän naistenne kanssa, sillä meillä ei ole samoja tapoja kuin heillä. Me ammumme jousella, heitämme keihästä ja ratsastamme, mutta emme ole oppineet naisten töitä. Teidän naisenne taas eivät tee mitään sellaista, mitä me olemme maininneet, vaan harjoittavat naisaskareitaan pysytellen vankkureissaan menemättä metsästämään tai mihinkään muuallekaan. Emme me siis heidän kanssaan voisi elää sovussa. Mutta jos tahdotte pitää meitä vaimoinanne ja käydä oikeamielisistä, niin menkää vanhempienne tykö, arpokaa itsellenne teille tuleva osuus omaisuudesta, ja menkäämme sitten asumaan itseksemme."

115. Nuorukaiset tottelivat ja tekivätkin niin. Mutta sittenkuin he arpomalla olivat saaneet osuutensa ja olivat tulleet takaisin amazonien tykö, virkkoivat naiset heille näin: "Meidät valtaa pelko ja kauhu ajatellessamme, miten meidän tulee asua tässä maassa, osaksi sentähden että olemme riistäneet teidät isienne luota, osaksi koska olemme paljon havitelleet teidän maatanne. Mutta koska tahdotte pitää meitä vaimoinanne, niin tehkää yhdessä meidän kanssamme näin. Lähtekäämme tästä maasta ja kulkekaamme Tanais-joen yli ja sinne asettukaamme asumaan."

116. Nuorukaiset tottelivat siinäkin, ja mentyään Tanaan yli he vaelsivat kolmen päivän matkan Tanaiista itään päin sekä kolmen päivän matkan Maietis-järvestä pohjoiseen päin. Ja saavuttuaan siihen maahan, jossa nyt asuvat, he asettuivat sinne. Ja siitä pitäen noudattavat sauromatien vaimot vanhaa elintapaansa, kulkevat ratsain metsästämässä sekä yhdessä miesten kanssa että erikseen, käyvät sotia ja kantavat samaa pukua kuin miehetkin.

117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä vanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet kunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse naimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut heistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole voineet lakia täyttää.

118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö saapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin persialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän oli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle ja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti siltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa. "Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua turmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette tee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai pysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän käy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan helpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin vastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja pysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus. Sillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä vastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä kaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää kaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti kun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen tielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja näiden ohella myös naapureitamme getejä."

119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet kuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille. Niinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja lupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja melankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin: "Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet sotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein pyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja toimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä olette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan kuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla, sittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin ole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä loukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja alkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta siksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että persialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat syypäitä loukkaukseen."

120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet, joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen, jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen, jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan, tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.

121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan, lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien aina ajamaan pohjoista kohti.

122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa, kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.

123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.

124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.

125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta, pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle, johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat persialaiset omaan maahansa.

126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy, lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi, niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden herrallesi lahjoina maata ja vettä."

127. Siihen vastasi skyytien kuningas Idanthyrsos sanoen: "Näin on minun laitani, oi persialainen. Minä en ole vielä ennen pelosta ketään ihmistä paennut enkä nytkään sinua pakene; enkä minä nyt tee mitään outoa, vaan samaa, mitä olen rauhan aikana tottunut tekemään. Mutta tahdon ilmoittaa senkin, minkä vuoksi en heti paikalla kanssasi taistele. Meillä ei ole kaupunkeja eikä viljeltyä maata, joitten valloittamisen ja hävittämisen pelosta meidän tarvitsisi nopeammin ruveta teidän kanssanne taisteluun. Mutta jos kaikin mokomin täytyy pian niiksi tulla, onhan meillä esi-isiemme haudat. Niinpä siis, etsikää ne ilmi ja koettakaa niitä turmella: silloin saatte kyllä tuntea, tulemmeko hautojen puolesta kanssanne taistelemaan vai emme. Mutta sitä ennen, taikka jollemme niin hyväksi näe, emme aio ryhtyä otteluun. Sen verran olkoon taistelusta sanottuna, mutta herroikseni tunnustan ainoastaan esi-isääni Zeusta ja Hestiaa, skyytien kuningatarta. Mutta maan ja veden sijasta aion lähettää sinulle semmoisia lahjoja, kuin sinulle sopiikin tulla, ja siitä että väitit olevasi minun herrani, sanon että olet itkevä."

128. Kuuluttajapa läksi matkaan ilmoittamaan tämän Dareiokselle. Mutta kuultuaan sanan "orjuus" skyytien kuninkaat suuttuivat silmittömästi. Niinpä he lähettivät sen osaston, joka oli määrätty menemään sauromatien kanssa, ja jota Skopasis johti, niitten ioonilaisten puheille, jotka vartioivat Istrosta ynnä siltaa. Ne taas heistä, jotka olivat jääneet jälelle, katsoivat parhaaksi olla enää viemättä persialaisia harhaan ja käydä heidän kimppuunsa, aina kun nämä keräsivät elintarpeita. Siispä he, milloin vain havaitsivat Dareioksen väen keräävän elintarpeita, tekivät niinkuin oli päätetty. Ja skyytien ratsuväki käänsi aina pakosalle persialaisten ratsuväen, mutta näiden ratsumiehet pakenivat ja syöksyivät jalkaväen sekaan, joka silloin tuli auttamaan. Mutta ajettuaan ratsuväen pakosalle skyytit palasivat, koska pelkäsivät jalkaväkeä, öisinkin skyytit tekivät samanlaisia päällekarkauksia.

129. Mutta minä tahdon mainita mitä suurimman ihmeen, mikä oli edullinen persialaisille, mutta haitaksi skyyteille. Monasti kun kesken hyökkäystä persialaisia vastaan hevoset kuulivat aasien äänen, niin ne hämmentyivät ja kääntyivät ihmeissään takaisin, korviaan heristäen, koska eivät olleet ennen semmoista ääntä kuulleet eivätkä semmoista ulkomuotoa nähneet. Sillä Skyytianmaa ei tuota aasia eikä muulia, niinkuin ennenkin olen osoittanut, eikä ylimalkaan koko Skyytianmaassa ole pakkasten vuoksi ollenkaan aaseja eikä muuleja. Siten aasit riuhtomisellaan saattoivat skyytien ratsuväen hämmennyksiin.

130. Tämä oli se etu, jonka persialaiset vähäksi aikaa saivat sodassa. Mutta aina milloin skyytit näkivät persialaisten hämmentyneen, he tekivät seuraavalla tavalla, jotta persialaiset jäisivät pitemmäksi aikaa Skyytianmaahan ja siellä viipyessään joutuisivat ahdinkoon, kaiken puutteessa kun olivat. He jättivät näet jälkeensä osan karjaansa paimenineen, ja aina milloin niin tekivät, he lähtivät pois toiseen paikkaan. Mutta persialaiset hyökkäsivät karjan kimppuun, ottivat aina elukat ja sen tehtyään ylvästelivät teostaan.

131. Kun tämä monasti uudistui, ei Dareios viimein tietänyt mitä tehdä. Ja huomattuaan sen skyytien kuninkaat lähettivät kuuluttajan, joka toi Dareiokselle lahjaksi linnun, hiiren, sammakon ja viisi nuolta. Persialaiset kysyivät lahjojen tuojalta, mitä antimet merkitsivät. Mutta hän sanoi, ettei ollut muuta toimekseen saanut kuin antaa ne ja sitten heti mennä matkoihinsa. Vaan persialaisia itseään hän käski, jos olivat viisaita, harkitsemaan, mitä lahjat tiesivät. Ja sen kuultuaan persialaiset neuvottelivat.

132. Dareioksen mielipide oli tällöin, että skyytit antoivat sekä itsensä että maata ja vettä, ja sen hän arvasi siitä, että hiiri elää maassa ja syö samaa viljaa kuin ihminenkin, mutta sammakko vedessä; lintu taas näyttää enimmin hevoselta, ja nuolet muka tiesivät, että he jättivät pois puolustusaseensa. Tämän mielipiteen esitti Dareios, mutta sitä vastaan soti Gobryaan mielipide, hänen, joka oli yksi niistä seitsemästä miehestä, jotka surmasivat maagin. Hän nimittäin arvasi, että lahjat tiesivät tämän: "Jollette te, oi persialaiset, lintuina taivaalle lennä tai hiirinä maan alle pujahda tai sammakkoina lätäkköihin sukella, niin ette palaja, vaan näillä vasamoilla teidät ammutaan."

133. Sitenpä persialaiset arvailivat lahjoja. Mutta se skyytien osasto, joka aikaisemmin oli määrätty vartioimaan Maietis-järven luona, vaan nyt oli saanut käskyn mennä Istrokselle ioonilaisten puheille, puhui sillalle saavuttuaan näin: "Ioonian miehet, me olemme tulleet tuomaan teille vapauden, jos nimittäin tahdotte meitä kuunnella. Tietoomme on tullut, että Dareios on antanut toimeksenne ainoastaan kuusikymmentä päivää vartioida siltaa, ja jollei hän tämän ajan kuluttua tule saapuville, saatte lähteä matkoihinne omaan maahanne. Niinmuodoin, jos te tämän teette, tulette hänen silmissään olemaan syyttömiä ja syyttömiä myös meidän silmissämme. Viipykää siis säädetyt päivät ja lähtekää niiden kuluttua tiehenne!" Kun nyt ioonilaiset lupasivat tehdä näin, kiiruhtivat skyytit pikimmiten takaisin.

134. Sen jälkeen kuin lahjat olivat tulleet Dareiokselle, järjestyivät paikoilleen jääneet skyytit persialaisia vastaan, jalka- ja ratsuväellään iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Mutta skyytien jo ollessa järjestyneinä, kiiti jänis rivien keskitse. Ja aina sitä myöten kuin kukin heistä sen näki, he alkoivat ajaa jänistä takaa. Kun skyytit olivat joutuneet epäjärjestykseen ja huutelivat, kysyi Dareios syytä vihollisten meluun. Saatuaan tietää heidän ajavan takaa jänistä, lausui hän niille, joille hänen oli tapana muutenkin puhua: "Nämä miehet halveksivat meitä paljon, ja nyt näyttää minusta Gobryas ilmeisesti puhuneen oikein mitä skyytien lahjoihin tulee. Koska niinmuodoin minä itsekin jo olen sitä mieltä, on tarvis hyvää neuvoa, jotta paluumatkamme voisi turvassa tapahtua." Siihen virkkoi Gobryas: "Oi kuningas, jo kertomuksesta minä jotakuinkin ymmärsin, että näiden miesten kimppuun on mahdoton päästä, mutta tänne tultuani olen minä vielä täydellisemmin sen huomannut, nähdessäni, miten he meitä pitävät pilkkanaan. Minusta näyttää nyt siis parhaalta, heti kun on tullut yö, sytyttää nuotiotulet, niinkuin meillä on tapana muulloinkin tehdä, viekoitella niitä sotamiehiä, jotka ovat heikoimmat rasituksia kestämään, jäämään tänne sekä kytkeä kiinni kaikki aasit ja sitten lähteä tiehemme, ennenkuin skyytit suuntaavat kulkunsa Istrostakin kohti hajoittaakseen sillan, taikka myös ioonilaiset tekevät jonkun päätöksen, joka on omiaan tekemään meistä lopun."

135. Sen neuvon antoi Gobryas. Sitten tuli yö, ja Dareios noudatti tätä neuvoa. Raihnaat miehistön joukosta ja ne, joiden hukkumisesta oli vähimmin väliä, sekä kaikki kiinni kytkettämänsä aasit hän jätti siihen paikkaan leiriin. Ja hän jätti sinne aasit sekä sotaväen heikot sitä varten, että aasit kirkuisivat; ihmiset taas jätettiin sinne heikkoutensa vuoksi, mutta syyksi ilmoitettiin, että Dareios itse muka taistelukuntoisella osalla sotajoukkoaan aikoi käydä skyytien kimppuun, ja sill'aikaa tuli heidän suojella leiriä. Ilmoitettuaan sen paikoilleen jääneille Dareios sytytti nuotiotulet ja kiiruhti pikimmiten Istrokselle. Mutta väkijoukosta yksikseen jääneet aasit päästivät nyt vielä paljoa enemmän ääntä. Ja kuultuaan aasien kiljunnan uskoivat skyytit vallan varmasti persialaisten olevan paikoillaan.

136. Niin pian kuin päivän tultua leiriin jätetyt huomasivat, että Dareios oli kavaltanut heidät, kurottivat he käsiään skyytejä kohti ja kertoivat, missä tilassa olivat. Sen kuultuaan nämä pikimmiten vetäytyivät yhteen, sekä skyytien molemmat muut osastot että yksinäinen osasto, ynnä sauromatit, budinit, gelonit ja ajoivat takaa persialaisia suoraan Istrosta kohti. Mutta koska persialainen sotajoukko enimmäkseen oli jalkaväkeä eikä tuntenut teitä, kun ei ollut mitään raivattuja teitä, mutta skyytiläinen taas oli ratsuväkeä ja tunsi lyhyimmän tien, niin he eivät tavanneetkaan toisiaan, vaan skyytit ennättivät paljon ennen persialaisia sillalle. Huomattuaan, että persialaiset eivät vielä olleet saapuneet, he lausuivat laivoissaan oleville ioonilaisille: "Ioonian miehet, päivien luku on kulunut umpeen, ettekä te tee oikein enää viipyessänne täällä. Mutia jos te aikaisemmin olette pelosta viipyneet, niin purkakaa nyt silta ja lähtekää pikimmiten kaikessa rauhassa, vapaina, kiittäen jumalia ja skyytejä. Mutta hänet, joka ennen oli teidän herranne, me tulemme masentamaan niin, ettei hän enää lähde sotaretkelle keitään ihmisiä vastaan."

137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli atenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli Hellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli totella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen mielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä Dareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen mahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan muukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin haluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios esitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen, vaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.

138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa kuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin abydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen Herofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja byzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet. Iooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen Laodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen Miltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi huomattava mies, kymeläinen Aristagoras.

139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen liittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien puoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta he myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja jott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan vievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä skyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi kaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: "Skyytian miehet, oivallisia neuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte kiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme huolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette, me sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta, koska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme, on teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät löydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion mukaan."

140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset puhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta hairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat skyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja luoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi heidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää persialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri sen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit kulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille sekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin samojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin noudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan. Vaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he joutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät hyljänneet.

141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli vahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen äyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja Histiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki laivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.

142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään persialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista skyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat pelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä suurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän moitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.

143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle Sestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta jätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle Dareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan seuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja juuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä Artabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin oli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada yhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä lausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti hänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä sotajoukostaan.

144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston hellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet Byzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen tähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän väitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he olisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua kauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos jätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski valtansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän nyt toimitti.

145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki syystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan. Niiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat ryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa kulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja asettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään lakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja mistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa minyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat näet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun heidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään, missä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He väittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan vallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä heidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä maapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit niillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät tekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon matkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä jakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti avioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta mukanaan tuoneet.

146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi vaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä. Lakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset tappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta kun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot, jotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada mennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille. Spartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän puoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet sisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet, mitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit, puettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja päästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.

147. Samaan aikaan hankki Theras, Autesionin poika, Teisamenoksen pojanpoika, Thersandroksen pojanpojanpoika ja Polyneikeen pojanpojanpojanpoika, lähtöä Lakedaimonista pois. Tämä Theras, joka sukuperältään oli kadmolainen, oli Aristodemoksen lasten, Eurystheneen ja Prokleen, eno. Näiden alaikäisyyden aikana Theras hoiti holhous-kuninkuutta Spartassa. Mutta sisarenpoikien vartuttua ja otettua vastaan hallituksen Theras piti ikävänä joutua muiden hallittavaksi kerran päästyään hallituksen makuun eikä sanonut enää aikovansa jäädä Lakedaimoniin, vaan purjehtivansa pois heimolaistensa tykö. Nykyisessä Theran saaressa, jonka nimi aikaisemmin oli Kalliste, oli näet erään foinikialaisen Membliaroksen, Poikileen pojan, jälkeläisiä. Etsiessään Europaa oli näet Kadmos, Agenorin poika, laskenut maihin Therassa, niinkuin sen nykyinen nimi on. Ja hänen laskettuaan sinne maihin, joko maa häntä miellytti tai hän jostakin muusta syystä tahtoi tehdä näin. Hän jätti näet tähän saareen useita foinikialaisia, niiden muassa oman sukulaisensa Membliaroksen. Nämä asuivat tässä niinsanotussa Kallistessa kahdeksan miespolvea, ennenkuin Theras tuli Lakedaimonista.

148. Näiden luokse siis Theras hankkiutui lähtemään mukanaan muita heimopiirien jäseniä, asuakseen yhdessä heidän kanssaan eikä suinkaan ajaakseen heitä pois, vaan lukien heidät varsin läheisiksi ystävikseen. Ja kun myös minyit vankilasta karattuaan olivat asettuneet Taygetokseen, ja lakedaimonilaiset tahtoivat tuhota heidät, pyysi Theras, ettei heitä surmattaisi, vaan lupasi itse viedä heidät maasta pois. Lakedaimonilaisten suostuttua ehdoitukseen hän purjehti kolmella kolmikymmensoudulla Membliaroksen jälkeläisten luo, viemättä kuitenkaan muassaan kaikkia minyejä, vaan ainoastaan muutamia harvoja. Sillä useimmat heistä kääntyivät parorealaisten ja kaukonien puoleen, ajoivat heidät maasta pois, jakoivat itsensä kuuteen osaan ja perustivat sitten alueelleen seuraavat kaupungit: Lepreon, Makistos, Frixai, Pyrgos, Epion ja Nudion. Useimmat näistä ovat elis-maalaiset minun aikanani hävittäneet. Mutta saari sai asuttajansa mukaan nimen "Thera".

149. Mutta Theraan poika ei mielinyt purjehtia hänen mukanaan, jonka vuoksi isä sanoi jättävänsä hänet lampaaksi susien keskelle. Tästä sanasta sai nuorukainen nimen Oiolykos [s.o. Lammassusi], ja jostakin syystä se nimi pääsi voimaan. Oiolykoksen poika oli Aigeus, jonka mukaan aigeidien suuri heimo Spartassa on saanut nimensä. Koska mainitun heimon miesten lapset eivät jääneet eloon, niin he oraakelin neuvosta perustivat pyhätön Laioksen ja Oidipuksen Kostottarille; ja tämän jälkeen he jäivät eloon. Ja sittemmin tapahtui, että näiden miesten jälkeläiset Therassakaan eivät jääneet eloon.

150. Aina tähän kohtaan saakka kertomusta pitävät lakedaimonilaiset yhtä theralaisten kanssa, mutta tästä alkaen kertovat ainoastaan theralaiset; ja he kertovat näin. Grinnos, Aisanioksen poika, joka oli yllämainitun Theraan jälkeläinen ja hallitsi Theran saarta, saapui Delfoihin, tuoden mukanaan hekatombin kaupungistaan. Muiden kansalaisten muassa, jotka häntä seurasivat, oli myös Battos, Polymnestoksen poika, joka polveutui Eufemos nimisestä minyistä. Kun theralaisten kuningas Grinnos kyseli oraakelilta muita asioita, neuvoi Pytia häntä perustamaan kaupungin Libyaan. Mutta hän vastasi sanoen: "Minä puolestani, oi valtias, olen jo liian vanha ja ikäloppu lähteäkseni liikkeelle. Vaan käske sinä jotakuta näistä nuoremmista niin tekemään." Ja niin sanoessaan hän viittasi Battokseen. Sen verran tapahtui silloin. Mutta sittemmin he kotiin tultuaan eivät välittäneet oraakelilauseesta, syystä etteivät tietäneet, missä päin maailmaa Libya oli, eivätkä uskaltaneet lähettää siirtokuntaa tuiki tuntemattomiin seutuihin.

151. Seitsemään vuoteen senjälkeen ei Therassa satanut, ja niiden kuluessa heiltä kuivi kaikki saaressa olevat puut, paitsi yhtä. Kun theralaiset kysyivät neuvoa oraakelilta, nuhteli Pytia heitä siitä, etteivät olleet perustaneet siirtokuntaa Libyaan. Koska heillä nyt ei ollut mitään keinoa päästä onnettomuudesta, niin he laittoivat lähettiläitä Kreetaan tutkistelemaan, oliko joku kreetalaisista tai heidän keskuudessaan asuvista muukalaisista saapunut Libyaan. Harhaillessaan ympäri saarta lähettiläät saapuivat myös Itanoksen kaupunkiin, ja siellä he tapasivat Korobios nimisen purppurasimpukan-pyydystäjän, joka väitti tuulten ajelemana saapuneensa Libyaan ja siellä Platean saareen. Hänet he palkkaa vastaan taivuttivat ja veivät Theraan. Therasta purjehti sitten miehiä vakoilemaan, aluksi ei varsin monta. Kun nyt Korobios oli johdattanut heidät mainittuun Platean saareen, niin he jättivät Korobioksen sinne annettuaan hänelle ruokavaroja muutamaksi kuukaudeksi, mutta purjehtivat itse pikimmiten tuomaan theralaisille tietoja saaresta.

152. Kun nämä viipyivät poissa kauemman aikaa kuin sovittu oli, loppui Korobiokselta kaikki. Sittemmin ajautui mainittuun Plateaan samolainen laiva, jonka isäntänä oli Kolaios ja joka oli matkalla Egyptiä kohti. Saatuaan Korobiokselta tietää koko asianlaidan samolaiset jättivät hänelle ruokavaroja vuodeksi. Itse he lähtivät saaresta merelle pyrkien Egyptiä kohti, mutta joutuivat itätuulen ajamina pois suunnastaan. Ja kun tuuli ei hellittänyt, niin he kulkivat Herakleen patsasten sivu ja saapuivat jumalallisesta sallimasta Tartessokseen. Tämä kauppapaikka oli siihen aikaan koskematon, niin että he palattuaan takaisin saivat tavaroistaan suurimman voiton kaikista helleeneistä, mikäli me varmuudella tiedämme, nimittäin aiginalaisen Sostratoksen, Laodamaan pojan, jälkeen; sillä tämän kanssa ei pysty toinen kilpailemaan. Mutta ottamalla voitostaan pois kymmenyksenä kuusi talenttia samolaiset teettivät niistä vaskiastian argolilaisen sekoitusmaljan malliin, ja yltympäri sen reunaa kohoaa aarnikotkanpäitä. Sen he vihkivät Heraioniin ja asettivat sen alle kolme seitsemän kyynärän korkuista polvistuvaa vaskista jättiläiskuvaa. Mutta yllämainitun tapauksen johdosta tuli kyreneläisten ja theralaisten ensimäinen läheinen ystävyys solmituksi samolaisten kanssa.

153. Sittenkuin theralaiset, jätettyään Korobioksen saareen, olivat saapuneet Theraan, niin he ilmoittivat asuttaneensa saaren Libyan luona. Theralaiset katsoivat silloin hyväksi lähettää aina kahdesta veljestä arvan nojalla toisen sekä kaikista maalaiskunnista, joita oli seitsemän, joukon miehiä; ja heidän sekä johtajanaan että kuninkaanaan oli oleva Battos. Siten he laittoivat kaksi viisikymmensoutua Plateaan.

154. Näin kertovat theralaiset, ja kertomuksen loppuosassa theralaiset pitävät yhtä kyreneläisten kanssa. Sillä mitä Battokseen tulee, eivät jälkimäiset suinkaan ole samaa mieltä kuin theralaiset. He näet kertovat täten. Kreetassa on Oaxos-kaupunki, jossa oli kuninkaana Etearkhos. Hänellä oli Fronime niminen äiditön tytär, mutta hän nai vielä toisen vaimon. Taloon tultuaan tämä tahtoi tositeossakin olla äitipuolena Fronimelle; niinpä hän tuotti hänelle pahaa ja keksi hänen varalleen kaikkea kiusaa. Ja vihdoin hän syyttäen Fronimea hekumallisuudesta sai miehensä uskomaan, että niin oli laita. Niinpä tämä vaimonsa suostuttamana mietti jumalattoman teon tyttärensä pään varalle. Oaxoksessa oleskeli näet muuan theralainen kauppamies Themison. Hänet kutsui Etearkhos vieraakseen ja vannotti häntä lupaamaan panna täytäntöön mitä ikänä Etearkhos pyytäisi. Hänen siis vannottuaan toi Etearkhos tyttärensä, antoi tämän hänen käsiinsä ja käski hänen viedä pois sekä upottaa hänet mereen. Mutta vimmastuneena valasta, johon hänet oli viekoiteltu, Themison purkaa kestiystävyyden ja tekee näin. Hän otti vastaan tytön ja purjehti pois. Vaan ulapalle päästyään hän täytti Etearkhokselle antamansa lupauksen siten, että sitoi tytön köysiin ja laski hänet mereen, mutta vedätti hänet heti ylös. Ja sitten hän saapui Theraan.

155. Sitten otti Fronimen vastaan muuan theralaisten kesken arvossapidetty mies, Theraion, joka piti häntä jalkavaimonaan. Ajan vierittyä hänelle syntyi poika, joka änkytti ja sammalsi ja jonka nimeksi pantiin Battos, kuten theralaiset ja kyreneläiset kertovat, mutta, niinkuin minä kuitenkin luulen, joku muu. Vaan Battokseksi muutettiin nimi, senjälkeen kuin hän oli saapunut Libyaan, ja sen nimen hän sai Delfoissa annetun oraakelivastauksen johdosta sekä siitä arvosta, jonka hän sai. Libyalaiset kutsuvat nimittäin kuningasta nimellä "battos", ja luulen Pytian ennustaessaan kutsuneen häntä libyankielellä siitä syystä, että hänestä oli tuleva Libyan kuningas. Sillä senjälkeen kuin tämä oli mieheksi varttunut, niin hän tuli Delfoihin kysyäkseen neuvoa äänestään. Hänen kysymykseensä antoi Pytia tällaisen vastauksen:

"Battos, ääntäsi käyt, vaan ruhtinas Foibos Apollon lammashyötysän Libyan viljelemään sinut laittaa",

ikäänkuin olisi sanonut meidän kieltä käyttämällä: "Oi kuningas, sinä ääntäsi käyt." Mutta Battos vastasi näin: "Oi ruhtinas, minä olen tullut kysymään sinulta neuvoa äänestäni, mutta sinä neuvot minulle muuta, mahdottomuuksia, kun käsket minua asuttamaan Libyaa — mutta millä väellä ja millä miesvoimalla?" Näillä sanoillaan hän ei kuitenkaan voinut taivuttaa jumalaa antamaan hänelle toista vastausta. Ja kun jumala antoi Battokselle saman vastauksen kuin ennenkin, niin tämä jätti Pytian kesken hänen puhettaan ja meni Theraan.

156. Senjälkeen kävi niin hyvin hänelle itselleen kuin muillekin theralaisille uudestaan huonosti. Mutta kun theralaiset eivät tunteneet syytä onnettomuuksiinsa, niin he lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa siihen kurjaan tilaan, jossa parhaillaan olivat. Pytia antoi heille sen vastauksen, että jos yhdessä Battoksen kanssa rakentaisivat Kyrenen Libyassa, tulisi heidän käymään paremmin. Senjälkeen theralaiset lähettivät Battoksen pois, mukanaan kaksi viisikymmensoutua. Nämä purjehtivat Libyaan, mutta kun eivät voineet mitään muuta tehdä, läksivät he taas kotia Theraan. Mutta kun he saapuivat sinne, niin theralaiset ampuivat näitä eivätkä sallineet heidän laskea rantaan, vaan käskivät heidän purjehtia takaisin. Pakosta nämä purjehtivat pois ja tekivät asutuksi Libyan luona sijaitsevan saaren, jonka nimi, kuten ennenkin on mainittu, on Platea. Ja saaren kerrotaan olevan yhtä suuri kuin nykyinen kyreneläisten kaupunki.

157. Siinä he asuivat kaksi vuotta, mutta kun ei mikään heillä menestynyt, niin, jätettyään yhden joukostaan jälkeensä, muut kaikki purjehtivat pois Delfoihin. Ja oraakeliin saavuttuaan he kysyivät neuvoa sanoen, että asuivat Libyassa, mutta ettei heidän siltä yhtään käynyt paremmin. Siihen vastasi heille Pytia näin:

"Lammashyötysän Libyan jos tuta, käymätön, voisit kuin minä, käynyt, niin ylen viisaaks' sun ylistäisin."

Sen kuultuaan Battos seuralaisineen purjehti takaisin. Sillä jumala ei hellittänyt vaatimasta heitä perustamaan siirtolaa, ennenkuin olivat saapuneet itse Libyaan. Saavuttuaan saareen ja otettuaan mukaansa hänet, jonka olivat jättäneet, he asuttivat erään itse Libyassa, vastapäätä saarta sijaitsevan paikan, jonka nimi oli Aziris; sitä ympäröivät kahden puolen mitä kauniimmat notkot ja yhdeltä puolen sen sivu virtaa joki.

158. Siinä paikassa he asuivat kuusi vuotta. Mutta seitsemäntenä vuotena libyalaiset pyysivät saada viedä heidät parempaan paikkaan ja taivuttivat heidät siten jättämään sen. Saatuaan heidät liikkeelle libyalaiset veivät heidät sieltä länttä kohti, ja, jotteivät helleenit kulkiessaan kauniimman paikan ohi, sitä näkisi, niin he sovittivat päivän ajan siten, että veivät heidät yöllä siitä ohi. Mainitun paikan nimi on Irasa. Ja he veivät helleenit lähteelle, jonka sanotaan olevan Apollonin oma, sekä lausuivat: "Hellaan miehet, tässä on teidän mukava asua. Sillä täällä on taivas puhki."

159. Battos perustajan eläessä, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta, ja hänen poikansa Arkesilaoksen aikana, joka hallitsi kuusitoista vuotta, asuivat siinä kyreneläiset, ollen heitä vain niin suuri joukko kuin mitä heitä alun pitäen oli lähtiessään siirtolaan. Mutta kolmannen hallitsijan, niinsanotun "onnellisen" Battoksen aikana sai Pytia oraakelilauseellaan helleenejä kaikista heimoista lähtemään Libyaan ja asuttamaan sitä yhdessä kyreneläisten kanssa. Kyreneläiset kutsuivat näet heitä maanjaolle. Mutta Pytian lause kuului näin:

"Sen, joka saapuva lie ylen armaan Libyan maille, kun jako niist' on tehty jo, kerran käy katumoiksi."

Kun nyt suuri väkijoukko kerääntyi kokoon Kyreneen, hupeni ympärillä asuvien libyalaisten ja heidän Adikran nimisen kuninkaansa alue melkoisesti. Koska jälkimäisiltä näin riistettiin maata, ja kyreneläiset heitä kohtelivat röyhkeästi, niin he lähettivät sanan Egyptiin ja antautuivat Egyptin kuninkaan Aprieen valtaan. Tämä kokosi suuren sotajoukon egyptiläisiä ja lähetti sen Kyreneä vastaan. Mutta kyreneläiset lähtivät sotaan yllämainittuun Irasa nimiseen paikkaan sekä Theste-lähteelle, iskivät yhteen egyptiläisten kanssa ja voittivat taistelussa. Sillä koska egyptiläiset eivät olleet aikaisemmin koetelleet helleenejä ja ylenkatsoivat heitä, joutuivat he niin perinpohjaiseen häviöön, että vain aniharvat palasivat kotiinsa Egyptiin. Tämän tappion tähden ja koska syyttivät Apriesta siitä, luopuivat egyptiläiset hänestä.

160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän riitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet ja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin, jota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen perustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä. Sittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan, jotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet. Peläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö. Mutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui Leukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa. Ja taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että seitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion jälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut lääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas tappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.

161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli huonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset lähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli parhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän Arkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin. Kyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset antoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään miehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan tietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen heimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja ympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen peloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista saarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja pappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin oli ollut, hän laski kansan käsiin.

162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa Arkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista. Battos "ontuvan" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei hän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen Demonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän nosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen; hänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi siihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan suitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen luoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi heidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle mieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja sanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos kuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi joka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi kultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime taas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja naisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.

163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen kokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos Delfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli onnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: "Neljän Battoksen ja neljän Arkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita Kyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita. Palaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät uunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne vahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene merenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että kaunihin härkä." Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.

164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen. Mutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan kosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät kokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän lähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset, joiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan. Muutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen omistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti pinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi, että tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä polttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi kyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen "merenhuuhtomalla" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona muuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan tytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät Kyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin he tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko sitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen suhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.

165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa turmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja Kyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan saatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin. Hän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli tehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se Arkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille veron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi häntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli meedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.

166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka jonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että tahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja nähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin, jommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli tätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa niin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt Aryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä nytkin on "aryandikon" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän niin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että hän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.

167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä kohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että meriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen marafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka syntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi sotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka oli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat syyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon pahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon Feretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen aihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni Libyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia kansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta useimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.

168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä alkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen noudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin muutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan vaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa täin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois. Nämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös ainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä miehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa neitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos nimiseen satamaan asti.

169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin Afrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka asuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä Aziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa kasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun saakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.

170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat yläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu. Sillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole vähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten joukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.

171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat Barkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin kohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa, joka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne noudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.

172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa kansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila nimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä runsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he pyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat jauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta juomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he pitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he pystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen mies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä yönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa. Ja senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut mukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He vannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen oikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen koskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä esi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja sitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä uskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse toisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he ottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.

173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla tavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat; koko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä. Silloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä sotaan etelätuulta vastaan — kerron tässä mitä libyalaiset kertovat; mutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka hautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit pitäneet tätä maata hallussaan.

174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella garamantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua; heillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.

175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja viimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa töyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden puolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien nahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta "Sulotarten kummusta" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa taajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on paljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.

176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset kantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä, kuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä pitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy parhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.

177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä kallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan syömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan mastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli. Tästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.

178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin käyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue ulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee suureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja väitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla lakedaimonilaisten asuttavaksi.

179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin juurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen muun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten Peloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan matkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa kohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven matalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos, ilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi hänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että saattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka Triton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä asettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla istuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan, nimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka Argo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään voisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin Tritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset maanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.

180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä, samoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana heidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi takaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa jakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat toisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa toimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me kutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he kutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät taistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin kauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä sotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä järven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan, ennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en saata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä aseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen helleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja Tritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen vihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi tyttärekseen. Niin he kertovat. — Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä he vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun jonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena kuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi on, sitä pidetään.

181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset. Mutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa Libyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä hiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka. Tässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja, jotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin kummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden ympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten alueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä Teebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta alkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on oinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä, joka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin tori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja tällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys lauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se lämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee kiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun koittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä "Auringon lähde".

182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan päässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka ympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa käyvät nasamonit korjaamassa taateleita.

183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu ynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita Augilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä garamantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja kylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista heille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös nuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja syödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on eteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä takaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet pistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista häristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua ja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa asustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat nopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet kerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita sentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään muun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.

184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu ynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit. Ne ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät; yhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään yksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa, silloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia häijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä ihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on taas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä suolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja joka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että ei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä peittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan kannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet nimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan, etteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.

185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien kansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju ulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja siellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka ääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt suolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi vettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun tuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota, vedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään kosteutta.

186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka paimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä kuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata sikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden katso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä juhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset nauti sianlihaakaan.

187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin eivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja eivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on tapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin — tekevätkö kaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun heidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla lampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia, siitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi vahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä itse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me tunnemme, — tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa, mutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa lapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet parannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne siten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.

188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät esikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen tehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle ja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven ympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja Poseidonille.

189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty libyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että libyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat heillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene kaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin todistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset käyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla värjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut nimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku pyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan naiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja libyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä hevosta.

190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit, lukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja pitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän heittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän asumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja niitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.

191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo maataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla on nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä kasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat ruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita miehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon enemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä Libyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista aina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva maataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta eläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia, elefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet, koirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin niinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä paljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.

192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan seuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja — ei kuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä kun ei janota —, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn haarat tehdään, — kooltaan tämä eläin on härän suuruinen —, libyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita, verkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen kyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat sisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi sarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita muuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa ei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia. Toisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi — tämä nimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä "kumpua", toisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät silfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia. Niin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa, mikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.

193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset ohjaavat sotavaunuja.

194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset valmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten sitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään punaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan heidän vuorillaan.

195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset kertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta kapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita ja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten neidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En tiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa hyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä järvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä, mutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja syvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat kiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien, jolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen piki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he ovat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta ruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee näkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten on myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta, todennäköistä.

196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen patsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen karkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan ne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun maanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he asettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he vetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat maihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan tavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa. Mutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät niihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee pahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta heistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa tavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.

197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja useimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan välitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta mainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme, joista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja etiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat Libyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit taas ovat tulokkaita.

198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä voisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan Kinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita kantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet mustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että sen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian paljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen määriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin maa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan, sadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.

199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä paimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi näet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi. Kun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella olevat keskipaikat, joita kutsutaan "kummuiksi". Ja kohta kun tämä keskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä maassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu, joutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan kuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.

200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä lähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan, saartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen murhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen osallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset piirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo johtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä. Mutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan vaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä sisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan. Silloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut mitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski. Nytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne persialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin, ja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.

201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen useita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon ylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset väkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin. Hän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä; hirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin muun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia keskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat hyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla molemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin tämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna; barkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja persialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin. Valan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos kaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä vihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta persialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin sisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa, että he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet, että nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi semmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat repineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.

202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet syyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät piiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä kiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski persialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän joukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille Feretime uskoi kaupungin.

203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset läksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin kohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn, heidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski laivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon päällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen kaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat kulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen kukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä. Ja he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät sitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset pelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin asettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen luota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset pyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he läksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin libyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja aseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat jälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.

204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi, oli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet orjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas antoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille kylälle nimeksi "Barka", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut Baktrianmaassa asuttuna.

205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä heti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut Egyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli täyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot nostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. — Sellainen ja niin suuri oli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen puolelta.