Herodotoksen historia-teos III-VI

by Herodotus

VIIDES KIRJA

1. Dareioksen Europpaan jättämät persialaiset, joiden päällikkönä oli Megabazos, laskivat hellespontolaisten joukosta valtansa alle ensiksi perintholaiset, jotka eivät tahtoneet alistua Dareiokselle alamaisiksi ja joita aikaisemmin paionitkin olivat tylysti kohdelleet. Strymonin seudun paionit saivat nimittäin jumalalta semmoisen oraakelineuvon, että heidän tuli lähteä sotaan perintholaisia vastaan, ja jos perintholaiset, leiriytyessään vastarintaa varten, huutaisivat heitä nimeltä, tulisi heidän käydä näiden kimppuun, mutta jolleivät heitä huutaisi, ei heidän pitänyt tehdä hyökkäystä. Ja paionit tekivätkin näin. Kun sitten perintholaiset asettuivat heitä vastaan leiriin kaupungin edustalle, haastoivat he toinen toisensa taisteluun, jonka jälkeen heidän kesken pantiin toimeen kolminkertainen kaksintaistelu; siinä iski yhteen mies ja mies, hevonen ja hevonen, sekä koira ja koira. Mutta kun perintholaiset kahdessa ottelussa voittivat ja siitä iloissaan virittivät "paian"-laulua, päättivät paionit, että tätä juuri oraakeli olikin tarkoittanut, ja lausuivat toisilleen tähän suuntaan: "Nyt kaiketi on meille annettu oraakelin lause täyttynyt, nyt on meidän vuoromme". Ja niin paionit kävivät "paian"-virttä laulavien perintholaisten kimppuun, pääsivät heistä täydellisesti voitolle ja jättivät heistä vain muutamia jälelle.

2. Näin olivat paionit aikaisemmin menetelleet. Vaan nyt perintholaiset vapauttansa puolustaessaan esiintyivät kelpo miesten tavoin, mutta kuitenkin persialaiset ja Megabazos ylivoimallaan saivat heistä voiton. Mutta niin pian kuin Perinthos oli saatu kukistetuksi, marssitti Megabazos sotajoukkonsa Traakian kautta laskien kuninkaan vallan alle jokaisen sikäläisen kaupungin ja kansan. Sillä sen oli Dareios hänelle antanut tehtäväksi, että nimittäin laskisi Traakian valtansa alle.

3. Traakian kansa on indialaisten jälkeen suurin kansa maailmassa. Ja jos sitä hallitsisi yksi mies, tai se olisi yksimielinen, olisi se minun käsitykseni mukaan voittamaton ja kaikista kansoista vahvin. Mutta koska on kerrassaan mahdotonta, että milloinkaan voisi näin käydä, ovat traakialaiset heikkoja. Heillä on useita nimiä, kunkin maan asujamilla kun on omansa, ja he noudattavat kaikissa kohdin keskenään samankaltaisia tapoja, lukuunottamatta getejä ja trauseja sekä niitä, jotka asuvat tuollapuolen krestonilaisia.

4. Näistä olen jo maininnut, miten sielun kuolemattomuuteen uskovat getit tekevät. Trausit menettelevät kaikissa muissa kohdin samalla tavoin kuin muut traakialaiset, mutta aina kun heillä syntyy tai kuolee joku, he tekevät tällä tavoin. Sukulaiset istuutuvat vastasyntyneen ympäri ja valittavat niitä suuria onnettomuuksia, jotka sen on kestettävänä, sittenkuin se kerran on maailmaan syntynyt; ja samalla he luettelevat kaikkia inhimillisiä kärsimyksiä. Mutta manalle menneen he leikkiä laskien ja iloiten kätkevät maahan, ja samalla he mainitsevat, kuinka suurista onnettomuuksista hän on vapautunut ja kuinka hän nyt nauttii kaikkea autuutta.

5. Krestonilaisten tuollapuolella asuvaiset tekevät näin. Jokaisella on monta vaimoa. Kun siis joku heistä kuolee, syntyy heidän vaimojensa kesken suuri riita siitä, ketä heistä mies on enimmin rakastanut. Ja ystävät puuhaavat kovasti saadaksensa sen selville. Sitä vaimoa, jolle myönnetään etusija ja palkinto, ylistävät miehet ja naiset, ja hänet teurastaa haudalle hänen lähin sukulaisensa; ja sittenkuin vaimo on teurastettu, haudataan hän yhdessä miehensä kanssa. Mutta muut pitävät tätä suurena onnettomuutena, sillä siitä koituu heille mitä suurin häpeä.

6. Muilla traakialaisilla on tämä tapa. He myyvät lapsiaan vietäväksi maasta ulos eivätkä he vartioi neitojaan, vaan sallivat niiden pitää yhteyttä keiden kanssa vain tahtovat. Mutta vaimojaan he ankarasti vartioivat ja ostavat nämä heidän vanhemmiltaan suurista summista. Ja jalona pidetään, jos kellä on ihoon piirrettyjä merkkejä, mutta epäjalona, jos ei ole merkkejä. On erinomaisen kunniakasta olla harjoittamatta maatöitä, mutta mitä kunniattominta tehdä niitä. Sitävastoin on erittäin kunniakasta elää sodasta ja ryöstöstä.

7. Nämä ovat heidän huomattavimmat tapansa. Jumalina taas he kunnioittavat ainoastaan näitä: Aresta, Dionysosta ja Artemista. Mutta heidän kuninkaansa kunnioittavat, toisin kuin muut kansalaiset, jumalien joukosta enimmin Hermestä, vannovat ainoastaan hänen nimeensä ja sanovat polveutuvansa Herneestä.

8. Heidän varakkaittensa kunniaksi tapahtuvat hautajaismenot ovat tämmöiset. Kolmen päivän ajaksi he asettavat ruumiin näytteille ja teurastavat kaikenlaatuisia uhrieläimiä sekä pitävät kemuja, sitä ennen itkettyään vainajaa. Sitten he tekevät haudan, ensin joko poltettuaan tai jollakin muulla tavoin kätkettyään ruumiin maahan, jonka jälkeen he luovat päälle maakummun ja panevat toimeen kaikenmoisia kilpaleikkejä, jolloin palkintojen suuruus määrätään sen mukaan, miten tärkeä mikin kilpa on. Semmoiset siis ovat traakialaisten hautausmenot.

9. Mitä tulee siihen seutuun, joka on tästä maasta vielä edempänä, ei kukaan saata täsmälleen ilmoittaa, mitä ihmisiä siellä asuu, mutta se näyttää olevan ääretöntä erämaata. Ainoat niistä ihmisistä, jotka asuvat tuollapuolen Istroksen, ja joista olen saanut tietoa, ovat nimeltään sigynnit ja he käyttävät meedialaista pukua. Heidän hevosensa taas kuuluvat olevan yli koko ruumiin pitkäkarvaiset, ollen karvat jopa viiden sormen pituiset; ne ovat pienet ja tylppäkuonoiset eivätkä jaksa selässään kantaa miestä, mutta jos ne valjastetaan vaunujen eteen, ovat ne mitä ripeimmät. Siitä syystä maan asukkaat ajavatkin vaunuissa. Heidän alueensa ulottuu lähelle Adrian enetejä, jotka sanovat olevansa meedialaisten siirtolaisia. Millä lailla he muka ovat meedialaisten siirtolaisia, sitä minä puolestani en saata ilmoittaa, mutta saattaahan pitkän ajan kuluessa tapahtua vaikka mitä. Joka tapauksessa ylämaissa Massilian tuollapuolen asuvat ligyit kutsuvat sigynneiksi kaupustelijoita, kyprolaiset taas samalla nimellä keihäitä.

10. Ja kuten traakialaiset kertovat, on Istroksen tuonpuolinen maa mehiläisten vallassa ja näiden vuoksi on muka mahdotonta tunkeutua edemmäs. Minusta tämä heidän kertomuksensa ei kuitenkaan tunnu todenmukaiselta, sillä onhan tunnettua, että mainitut eläimet eivät siedä pakkasta. Vaan minusta näyttävät pohjanpuoleiset seudut pakkasten vuoksi olevan asumattomia. Näin nyt kerrotaan tästä maasta. — Sen rannikkoseudut siis Megabazos saattoi persialaisten valtaan.

11. Heti kun Dareios oli kulkenut Hellespontoksen yli ja saapunut Sardeeseen, hän muistellen miletolaisen Histiaioksen hyvää työtä ja mytileneläisen Koeen neuvoa noudatti heidät luokseen Sardeeseen ja antoi heidän valita, mitä halusivat. Histiaios, joka jo oli Miletoksen itsevaltiaana, ei pyytänyt entisen lisäksi mitään muuta itsevaltiaskuntaa, mutta anoi edonien omistamaa Myrkinosta, perustaakseen sinne kaupungin. Hän puolestaan siis valitsi itselleen tämän, mutta Koes, joka ei ollut itsevaltias, vaan yksityinen kansalainen, pyysi päästä Mytilenen itsevaltiaaksi.

12. Kummankin saatua toivomuksensa täytetyksi he läksivät valitsemiinsa paikkoihin. Mutta sattumalta Dareios tuli nähneeksi erään kohtauksen, jonka johdosta hänessä heräsi halu käskeä Megabazosta ottamaan ja siirtämään paionit Europasta Aasiaan. Oli nimittäin kaksi paionilaista miestä, Pigres ja Mantyes, jotka itse tahtoivat päästä paionien itsevaltiaiksi. Siksi he senjälkeen kuin Dareios oli mennyt Aasian puolelle, saapuivat Sardeeseen, tuoden mukanaan kookkaan ja hyvännäköisen sisarensa. Ja nyt he siitä ottivat vaarin, milloin Dareios meni lyydialaisten etukaupunkiin istuntoa pitämään, ja tekivät sitten tällä tavoin. Koristeltuaan sisartaan parhaimpansa mukaan he laittoivat hänet hakemaan vettä, astiaa päänsä päällä kantaen ja kuljettaen hevosta talutusnuora käsivarrellaan sekä kutoen pellavaa. Ja kun nyt nainen kulki siitä ohitse, herätti tämä Dareioksen huomiota. Sillä se, mitä nainen teki, ei ollut persialaisen eikä lyydialaisen tavan mukaista eikä yleensä minkään Aasian kansan. Ja niin pian kuin kuninkaan huomio oli tähän kiintynyt, lähetti hän muutamia henkivartijoistaan ottamaan vaaria siitä, mitä nainen hevosella aikoi tehdä. Niinpä he seurasivat naisen jälestä. Joelle saavuttuaan tämä juotti hevosta ja juotettuaan sekä ammennettuaan astian täyteen vettä hän meni takaisin samaa tietä siitä sivu, kantaen päänsä päällä vettä, taluttaen käsivarrellaan hevosta ja kiertäen värttinää.

13. Ihmeissään sekä siitä, mitä vakoojilta kuuli, että mitä itse näki, Dareios käski tuoda naisen nähtäväkseen. Ja kun tämä tuotiin, saapuivat paikalle myöskin hänen veljensä, jotka jotenkin läheltä pitivät silmällä, mitä tapahtui. Dareios silloin kysyi, mitä kansaa nainen oli, jolloin nuorukaiset sanoivat itse olevansa paionilaisia ja naisen olevan heidän sisarensa. Edelleen kuningas kysyi, mitä miehiä paionit olivat, missä päin maailmaa he asuivat ja missä aikomuksessa nuorukaiset itse olivat tulleet Sardeeseen. He ilmoittivat kuninkaalle tulleensa sinne antautuakseen tämän valtaan. Paionia oli Strymon-joen varsilla sijaitseva maa, Strymon taas oli lähellä Hellespontosta, ja itse he olivat Troiasta tulleitten teukrolaisten siirtolaisia. — Kaiken tämän he kertoivat, mutta kuningas kysyi, olivatko kaikki naiset sielläpäin yhtä uutteria. Siihen he mielellään vastasivat myöntävästi; tämänhän kysymyksen varalle kaikki olikin valmistettu.

14. Silloin Dareios kirjoitti kirjeen Megabazokselle, jonka hän oli jättänyt ylipäälliköksi Traakiaan, ja antoi hänelle siinä toimeksi ajaa paionit liikkeelle heidän olinpaikoiltaan ja tuoda luokseen sekä heidät itsensä että heidän lapsensa ja vaimonsa. Heti riensi muuan ratsumies viemään sanaa Hellespontokseen ja kuljettuaan salmen poikki antoi tämä kirjeen Megabazokselle. Sen luettuaan viimemainittu otti mukaansa oppaita Traakiasta ja läksi sotaretkelle Paioniaa vastaan.

15. Saatuaan tietää persialaisten tulevan vastaansa paionit miehissä läksivät sotaan ja kulkivat merelle päin, koska luulivat persialaisten sieltä käsin tekevän hyökkäyksen. Niinpä paionit olivat valmistautuneet torjumaan Megabazoksen lähenevää sotajoukkoa. Mutta kun persialaiset saivat tietää paionien keräytyneen kokoon ja vartioivan meren puoleista pääsöpaikkaa, niin he oppaitten johdolla kääntyivät ylemmälle tielle ja tunkivat paionien huomaamatta näiden miehistä autioiksi jääneisiin kaupunkeihin. Ja tyhjiä kun olivat persialaisten niitten kimppuun hyökätessä, saivat nämä helposti ne haltuunsa. Mutta heti kun paionit saivat tietää, että kaupungit olivat vallatut, hajaantuivat he eri tahoille, kääntyivät kukin kotipuoleensa ja antautuivat persialaisten valtaan. Sillä tavoin siis paionien joukosta siriopaionit, paioplit ja Prasias-järveen saakka asuvaiset karkoitettiin asuinsijoiltaan ja vietiin Aasiaan.

16. Mutta Pangaion-vuoren seuduilla ja itse Prasias-järvellä asuvaiset eivät ensinkään joutuneetkaan Megabazoksen vallan alle. Tämä koetti nimittäin myös karkoittaa järvi-asukkaita, jotka siinä asuivat tällä tavoin. Keskellä järveä on korkeiden paalujen nenään kiinnitettyjä palkkeja, joihin mannermaalta pääsee yhtä ainoata kaitaa siltaa myöten. Palkkeja kannattavia paaluja pystyttivät kaiketi alkujaan yhteisesti kaikki kansalaiset, mutta sittemmin on heillä ollut tapana pystyttää niitä tällaista lakia noudattamalla. Ne tuodaan Orbelos nimiseltä vuorelta, ja jokainen naimisiin menevä pystyttää kultakin vaimoltaan kolme paalua; jokainen ottaa nimittäin itselleen lukuisan joukon vaimoja. Ja he asuvat sillä tavoin, että kukin omistaa palkeille rakennetun majan, missä elelee, sekä iaskuoven, joka palkkien läpi vie alas järveen. Pikkulapsensa he sitovat nuoralla jalasta, koska pelkäävät niiden muuten vierähtävän veteen. Mutta hevosilleen ja juhdilleen he antavat appeeksi kaloja. Ja näitä on niin runsaasti, että kun avaa laskuoven ja nauhasta laskee tyhjän kopan järveen, ei tarvitse kauan odottaa, ennenkuin sen saa vetää ylös täynnään kaloja. Ja kaloja on kahta laatua, joista toisia kutsutaan nimellä "paprax", toisia nimellä "tilon".

17. Ne paionit, jotka kukistettiin, vietiin siis Aasiaan. Mutta niin pian kuin Megabazos oli kukistanut paionit, lähetti hän sanansaattajina Makedoniaan seitsemän persialaista, jotka hänen itsensä jälkeen nauttivat suurinta arvoa leirissä. Nämä lähetettiin Amyntaan luo vaatimaan maata ja vettä Dareios kuninkaalle. Prasias-järvestä on nimittäin varsin lyhyt matka Makedoniaan. Ensiksi näet on järven laidassa se metallikaivos, josta näitä tapauksia myöhemmin joka päivä kertyi Alexandrokselle hopeatalentti, kaivoksen jälestä taas on Dysoron-vuori, ja sen yli kuljettua ollaan jo Makedoniassa.

18. Niin pian kuin siis nämä Amyntaan luo lähetetyt persialaiset olivat perille saapuneet, astuivat he tämän eteen ja vaativat Dareios kuninkaalle maata ja vettä. Amyntas sekä antoi heille kumpaakin että kutsui heidät vieraikseen. Ja valmistettuaan komeat pidot hän otti persialaiset ystävällisesti vastaan. Mutta aterialta päästyään ja kilvan juodessaan lausuivat persialaiset näin: "Makedonilainen kestiystävä, meillä persialaisilla on semmoinen tapa, että aina milloin panemme toimeen suuret pidot, tuotamme sisälle sekä jalkavaimomme että lailliset vaimomme ja annamme heidän istua viereemme. Niinpä seuraa nyt sinäkin tätä tapaa, koska auliisti olet meitä ottanut vastaan ja suurenmoisesti meitä kestitset sekä annat kuninkaalle maata ja vettä." Siihen virkkoi Amyntas: "Oi persialaiset, meillä ei ole semmoista tapaa, vaan meillä ovat miehet eroitettuina naisista. Mutta koska kerran te, jotka olette valtiaina, sitä haluatte, niin on sekin tapahtuva." Sen verran lausuttuaan Amyntas lähetti noutamaan naiset. He tulivat kutsusta ja istuutuivat riviin vastapäätä persialaisia. Nähtyään siinä nuo kaunismuotoiset naiset persialaiset puhuivat Amyntaalle ja sanoivat, että se, mikä oli tehty, ei suinkaan ollut viisasta. Olisi näet ollut parempi, jos naiset eivät ensinkään olisi tulleet, kuin että tulivat ja istuivat siinä persialaisten silmäkipuna. Amyntaan oli niinmuodoin pakko käskeä heidän istua miesten viereen. Naiset tottelivat, ja heti persialaiset tarttuivat heidän rintoihinsa, liiaksi kun olivat juoneet, yrittipä kaiketi joku suudellakin.

19. Nähdessään tämän Amyntas, vaikka panikin sen pahakseen, pysyi alallaan, syystä että kovasti pelkäsi persialaisia. Mutta Amyntaan poika, Alexandros, joka oli saapuvilla ja näki tämän, ei, nuori ja loukkauksia kokematon kun oli, enää kyennyt itseään hillitsemään, vaan virkkoi närkästyneenä Amyntaalle näin: "Oi isä, anna myöten iällesi ja lähde levolle äläkä itsepintaisesti jää juominkeihin. Minä taas tahdon pysyä täällä tarjotakseni vieraille kaikkea, mikä asiaan kuuluu." Siihen virkkoi Amyntas, vaikka kyllä ymmärsi, että Alexandros aikoi panna toimeen selkkauksia: "Oi poikani, melkeinpä minä, kun olet noin kuohuksissa, ymmärrän sanasi, että nimittäin aiot panna toimeen selkkauksia, jahka ensin olet lähettänyt minut pois. Minä sen vuoksi pyydän sinua olemaan panematta toimeen mitään selkkauksia näiden miesten kanssa, jottet syöksisi meitä turmioon, vaan katsele kärsivällisesti sitä, mikä tapahtuu. Mitä poislähtööni tulee, tahdon kuitenkin totella sinua."

20. Niin pian kuin Amyntas tämän pyydettyään oli mennyt tiehensä, lausui Alexandros persialaisille: "Näihin naisiin nähden on teillä, oi vieraat, täysi valta, joko sitten tahdotte pitää yhteyttä kaikkien tai muutamien kanssa heistä. Ilmoittakaa vain itse, mitä tässä kohden haluatte. Mutta koska teidän nyt kohdakkoin tulee aika käydä levolle, ja näen teidän olevan kelpolailla juovuksissa, niin antakaa, jos niin suvaitsette, näiden naisten mennä kylpemään ja ottakaa heidät jälleen vastaan, sen jälkeen kuin ovat kylpeneet." Näin hän virkkoi, ja koska persialaiset tähän suostuivat, käski hän naisten mennä ulos ja lähetti heidät naisten huoneeseen. Mutta itse Alexandros puki naisten vaatteisiin muutamia sileäposkisia nuorukaisia, luvultaan yhtä monta kuin oli naisia, antoi heille tikarit ja vei heidät sisälle. Ja tuodessaan nämä hän virkkoi persialaisille näin: "Oi persialaiset, kylläpä te näytätte tulleen kestityiksi niin perinpohjaisesti kuin suinkin. Sillä kaikkea, mitä meillä on ollut, ja mitä sen lisäksi olemme voineet keksiä ja tarjota, on teillä ollut saatavana, ja, mikä on kaikista suurinta, tämän lisäksi me annamme teille vielä omat äitimme ja sisaremme, jotta täysin huomaisitte meidän kunnioittavan teitä arvonne mukaisesti. Ja ilmoittakaa lisäksi vielä kuninkaalle, joka teidät on lähettänyt, että helleeniläinen mies, hänen käskynhaltijansa Makedoniassa, on hyvästi teitä vastaanottanut sekä pöydällä että vuoteella." Sen lausuttuaan Alexandros asetti kunkin persialaisen viereen makedonilaisen miehen, muka naisena. Ja kun sitten persialaiset koettivat kosketella näitä, tekivät jälkimäiset heistä lopun.

21. Sellaisen lopun saivat osakseen sekä persialaiset itse että heidän paivelijajoukkonsa. Heidän mukanaan oli näet seurannut sekä ajoneuvoja että palvelijoita ynnä kaikki heidän runsaat laitoksensa. Kaikki tämä joutui kadoksiin samalla kertaa kuin kaikki persialaiset. Sitten, jonkun aikaa myöhemmin, alkoivat kyllä persialaiset innokkaasti etsiä näitä miehiä, mutta Alexandros rauhoitti heidät viekkaudellaan ja antamalla paljon rahaa sekä oman sisarensa, jonka nimi oli Gygaia. Ja Alexandros rauhoitti heidät antamalla mainitut lahjat Bubares nimiselle persialaiselle, joka oli hukkuneita etsivien ylipäällikkö.

22. Täten nyt saatiin näiden persialaisten kuolema unohduksiin painetuksi. Mutta nämä Perdikkaasta polveutuvat ovat, sen mukaan kuin he itse sanovat, helleenejä; itsekin olen minä sitä käsitystä ja aion myöhemmin historiassani osoittaa, että he ovat helleenejä. Ja lisäksi vielä Olympian kilpaleikkejä järjestävät hellenodikit ovat sen julistaneet. Sillä kun Alexandroksen piti ottaa osaa kilpailuihin ja hän siinä tarkoituksessa oli astunut alas radalle, tahtoivat ne helleenit, jotka tulivat hänen kilpakumppaneikseen, sulkea hänet niistä pois, väittäen, että kilpaleikki ei ollut barbarisia, vaan helleeniläisiä kilpailijoita varten. Mutta sittenkuin Alexandros oli todistanut olevansa argolainen, julistettiin, että hän oli helleeni, ja ottaessaan osaa kilpajuoksuun hän yhdessä erään toisen kanssa sai ensimäisen sijan.

23. Jotenkin näin oli tämä tapahtunut. Mutta tuoden muassaan paionit Megabazos saapui Hellespontoksen rannalle. Ja sieltä hän, salmen poikki kuljettuaan, saapui Sardeeseen. Mutta silloin miletolainen Histiaios linnoitti sitä paikkaa, jonka hän pyynnöstään oli Dareiokselta saanut palkaksi laivasillan vartioimisesta, ja joka sijaitsee Strymon-joen varrella sekä on nimeltään Myrkinos. Huomattuaan siis, mitä Histiaios teki, Megabazos, heti kun saapui Sardeeseen, muassaan paionit, lausui Dareiokselle näin: "Oi kuningas, mitä oletkaan tehnyt antaessasi taitavan ja viisaan helleenin perustaa kaupungin Traakiaan, missä on viljalti metsää laivanrakennustarpeiksi, airopuita ja kaivoksia, ja jonka ympärillä asuu suuri helleeniläinen ja barbarinen väestö, joka saatuaan hänestä johtajan tulee öin päivin noudattamaan jokaista hänen vihjaustaan. Saata nyt tämä mies lakkaamaan tätä tekemästä, jottet joutuisi sisälliseen sotaan; mutta tee se suopeasti, noudattamalla hänet luoksesi. Ja jahka kerran olet saanut hänet valtaasi, niin laita niin, ettei hän enää Hellaaseen pääse."

24. Näin puhumalla Megabazos helposti taivutti Dareioksen, koska hän niin hyvin ennakolta näki, mitä oli tulossa. Sitten kuningas lähetti sanansaattajan Myrkinokseen ja käski sanoa näin: "Histiaios, tämä on Dareios kuninkaan sana. Harkitessani olen havainnut, ettei ole ketään miestä, joka olisi minua ja minun asioitani kohtaan altismielisempi kuin sinä. Ja tämän tiedän en ainoastaan sanojesi, vaan myös tekojesi kautta. Nyt siis, koska aion suorittaa suuria tekoja, tule kaikin mokomin luokseni, jotta uskoisin sinulle aikeeni." Luottaen näihin sanoihin ja samalla pitäen suurena kunniana päästä kuninkaan neuvonantajaksi, Histiaios saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Dareios lausui hänelle näin; "Histiaios, olen noudattanut sinut luokseni seuraavasta syystä. Kun olin palannut Skyytiasta, ja sinä jouduit pois näkyvistäni, en minä, lyhyesti sanoen, ole vielä ikävöinyt mitään niin paljon, kuin että saisin nähdä sinua, ja että sinä tulisit puheilleni Sillä käsitän, että arvokkainta kaikesta, mitä saattaa omistaa, on järkevä ja hyväntahtoinen ystävä; ja näitä molempia ominaisuuksia saatan kokemuksesta todistaa sinun osoittaneen minun hankkeitani kohtaan. Sinä olet nyt siis tehnyt hyvin saapuessasi luokseni, ja tahdon sinulle ehdoittaa tämän. Heitä mielestäsi Miletos ja äsken rakentamasi kaupunki Traakiassa ja seuraa minua Susaan. Siellä olet saava samaa, mitä minullakin on, ja pääsevä minun pöytätoverikseni ja neuvonantajakseni."

25. Näin lausuttuaan ja asetettuaan Artafreneen, velipuolensa isän puolelta, Sardeen käskynhaltijaksi, Dareios matkusti Susaan vieden mukaansa Histiaioksen, nimitettyään sitä ennen Otaneen rannikkolaisten päämieheksi. Viimemainitun isä, Sisamnes, oli ollut kuninkaallisia tuomareita, mutta oli rahasta langettanut väärän tuomion, josta syystä Kambyses kuningas oli teurastuttanut hänet ja nylkenyt pois koko hänen nahkansa; ja vedätettyään pois hänen nahkansa hän siitä leikkautti hihnoja ja antoi punoa ne siihen tuoliin, jolla Sisamnes tuomitessaan oli istunut. Ja levitettyään ne istuimen yli Kambyses nimitti Sisamneen sijaan, jonka oli tappanut ja nylkenyt, tuomariksi Sisamneen pojan ja teroitti hänen mieleensä, että muistelisi millä istuimella istui tuomitsemassa.

26. Siispä mainittu Otanes, joka tällä istuimella istui, tuli silloin Megabazoksen seuraajaksi ylipäällikkyydessä. Ja hän kukisti byzantionilaiset ja kalkhedonilaiset, valloitti Troian maassa sijaitsevan Antandroksen, valloitti Lamponeionin ja otettuaan lesbolaisilta laivoja hän valloitti Lemnoksen ja Imbroksen, joissa molemmissa silloin vielä asui pelasgeja.

27. Lemnolaiset taistelivat urhoollisesti ja pitivät puoliaan, mutta joutuivat kuitenkin aikaa myöten tappiolle. Vaan eloonjääneille heistä asettivat persialaiset käskynhaltijaksi Lykaretoksen, Samoksen entisen hallitsijan, Maiandrioksen, veljen. Tämä Lykaretos hallitsi Lemnoksessa kuolemaansa saakka. Ja Otanes syytti yllämainittuja kansoja siitä, että toiset olivat karanneet sotaretkeltä skyytejä vastaan, toiset taas ryöstäneet Dareioksen sotajoukkoa sen palatessa takaisin skyytien maasta.

28. Niin paljon hän sotajoukkoa johtaessaan sai aikaan. Senjälkeen oli vähäksi aikaa rauhaa onnettomuuksilta, mutta sitten alkoivat onnettomuudet toistamiseen Naxoksen ja Miletoksen puolelta tulla ioonilaisille. Sillä toiselta puolen Naxos hyvinvoinnissa voitti muut saaret, toiselta puolen oli Miletos samaan aikaan kukoistavimmillaan ja koko Ioonian koriste, oltuaan sitä ennen kahden miespolven ajan kovin heikkona sisällisistä riidoista, kunnes parolaiset sovittivat ne; viimemainitut näet miletolaiset kaikkien helleenien joukosta olivat valinneet itselleen riidanratkaisijoiksi.

29. Ja parolaiset sovittivat heidät seuraavalla tavalla. Heidän parhaimmat miehensä saapuivat Miletokseen ja kun he näkivät asukasten olevan kovassa taloudellisessa rappiotilassa, niin he sanoivat tahtovansa kulkea näiden maan läpi. Niin he tekivätkin. Ja aina milloin he kautta koko Miletoksen alueen kulkiessaan näkivät muuten autiossa maassa hyvin hoidetun maatilan, he kirjoittivat muistiin tilan isännän nimen. Ja heti kun he koko maan läpi matkattuaan ja vain muutamia harvoja semmoisia tavattuaan olivat tulleet kaupunkiin, panivat he toimeen kansankokouksen ja määräsivät ne hoitamaan kaupunkia, joiden tilat he olivat havainneet hyvin hoidetuiksi. He sanoivat nimittäin luulevansa, että nämä tulisivat samalla lailla huolehtimaan yleisistä asioista kuin omistaan. Mutta muita miletolaisia he käskivät tottelemaan näitä.

30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin alkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle. Naxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta, ja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen hallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras, joka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota Dareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen itsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin Histiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen saavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos mahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat palata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen avullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen hallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla seuraavan puheen: "Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille niin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla on kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne. Sillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta raskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki voimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla sattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on Hystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia Aasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri laivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain häneltä pyydämme." Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle tehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata lahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat suorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he vain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea, mitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä Kykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.

31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos oli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava sekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. "Lähde siis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka sieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle tarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet kohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle hankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja Andros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit helposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei pienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia valtaamaan riittää sata laivaa." Artafrenes vastasi hänelle näin: "Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot tätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan sadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina kaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa suostumuksensa."

32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan läksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän Susaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli siihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä erittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia, ja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen, joka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären — jos nimittäin se puhe on tosi — lakedaimonilainen Pausanias, Kleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli ruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen päälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.

33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen sotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta kohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan Kaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei ollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti tuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri tarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla sattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski henkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli Skylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä tavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun Skylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli sitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras tuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu mihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan Megabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan tämä virkkoi: "Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö Artafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne, mihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?" Näin virkkoi Aristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti Naxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä uhkasi.

34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon lähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin tietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla, varustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä parantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan varalle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet Khioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin suojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin ne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat kuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon rahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen karkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa matkoihinsa mannermaalle.

35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle. Samalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois, ja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä Megabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös, että häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä tuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös, että Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli piirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta luopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä tehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman orjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen olivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän lähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin että, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta ajamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta pilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun oli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin, että syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle, mutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän otaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.

36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja sattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän neuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman mielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut. Kaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta historiankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta sotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita Dareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä taivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että tulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä, kuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten mahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä pois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin hänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja sillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että viholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet, joista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide kyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa yhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston luo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi laivoilla palvelevat päälliköt.

37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti petoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan, termeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan, jolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan, Herakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti luopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä vastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi tasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti yhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin Iooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne itsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan purjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden, antoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.

38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he veivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman hallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän mennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun miletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta, niin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä, ja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle oli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.

39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän kun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes, Anaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut kunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli nimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä mukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat hänet luokseen ja lausuivat: "Jos todella et itse välitä itsestäsi, niin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt se vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen. Ja jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen." Mutta hän vastasi ja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet hyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä oli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei hän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.

40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät Anaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: "Koska nyt siis näemme, kuinka kiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä, jotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä. Emme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle kaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen toinen vaimo, joka lapsia synnyttää." Heidän puhuessaan tähän suuntaan Anaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi vaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten tavan mukaista.

41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän Kleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi vallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka aikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun vastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli siunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen ilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he olivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit lapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä. Mutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja tämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja Leonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli synnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää toista kertaa synnyttänyt.

42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan raivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä joukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta hänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun Anaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla olivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen pahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana. Senvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan, kysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan sen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan närkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina oli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten kauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset, makilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat sieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.

43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien oraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta Sikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska Herakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi Delfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan, johon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen valloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt Libyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.

44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja heidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta krotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja hän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän mukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin kertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen. Krotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän kerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta ainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän oli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut Sybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän luokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta uhrit eivät olleet onnistuneet.

45. Näin he kertovat. Ja molemmat esittävät siihen todistuksia. Sybarilaiset puolestaan mainitsevat erään Krathis-joen kuivuneen uoman varrella sijaitsevan temppelin pyhine alueineen, jonka he kertovat Dorieuksen perustaneen krathilaiseksi nimitetylle Athenelle, senjälkeen kuin oli hävittänyt kaupungin. Ja toiseksi he pitävät itse Dorieuksen kuolemaa mitä tärkeimpänä todistuksena, koska hän tekemällä vastoin oraakelin neuvoja joutui turmioon. Sillä jos hän ei olisi tehnyt asiaan kuulumatonta, vaan olisi tehnyt sen, mitä varten läksi matkaan, olisi hän vallannut Eryxin alueen ja sen vallattuaan saanut sen pitääkin, eikä hän itse eikä sotajoukko olisi joutunut turmioon. Krotonilaiset taas näyttävät Krotonin alueella useita elis-maalaiselle Kalliaalle annettuja valtiotiloja, joita Kalliaan jälkeläiset aina minun aikoihini saakka ovat omistaneet, mutta ei mitään Dorieukselle ja Dorieuksen jälkeläisille annettua. Ja kuitenkin, jos Dorieus olisi ottanut osaa Sybariin sotaan, olisi hänelle annettu monta vertaa enemmän kuin Kalliaalle. Nämä todistukset siis he molemmat esittävät, ja kunkin on tilaisuus kallistua siihen näistä kahdesta, jota uskoo.

46. Dorieuksen kanssa purjehti muitakin spartalaisia siirtolanperustajia, nimittäin Thessalos, Paraibates, Kelees ja Euryleon. Saavuttuaan koko laivastoineen Sikeliaan he joutuivat tappiolle taistelussa foinikialaisia ja egestalaisia vastaan ja kaatuivat. Ainoastaan Euryleon jäi siirtolanperustajista eloon tästä onnettomuudesta. Koottuaan sotajoukosta jälelle jääneet tämä otti haltuunsa Selinus-kaupungin siirtolan Minoian ja auttoi selinuntilaisia vapautumaan yksinvaltiaansa Peithagoraan ikeestä. Mutta myöhemmin, kukistettuaan tämän, hän itse anasti saman kaupungin itsevaltiuden ja oli lyhyen ajan yksinvaltiaana. Sillä selinuntilaiset nousivat kapinaan ja tappoivat hänet, vaikka hän oli paennut Zeus Torinsuojelijan alttarin turviin.

47. Dorieuksen mukana seurasi ja yhdessä hänen kanssaan kuoli krotonilainen Filippos, Butakideen poika, joka kihlattuaan sybarilaisen Telyksen tyttären oli paennut Krotonista. Mutta kun avioliitosta ei tullut mitään, niin hän läksi purjehtimaan Kyreneen, ja sieltä käsin hän seurasi mukana omalla kolmisoudullaan itse kustantaen miehistönsä. Hän oli olympialainen voittaja ja kaunein aikalaisistaan helleeneistä. Ja kauneutensa tähden hän egestalaisten puolelta sai osakseen sellaista kunnioitusta, mitä ei yksikään muu; hänen haudalleen näet he ovat pystyttäneet puolijumalan pyhätön ja lepyttelevät häntä uhreilla.

48. Siten Dorieus päätti päivänsä. Mutta jos hän olisi sietänyt olla Kleomeneen hallittavana ja olisi jäänyt paikoilleen Spartaan, olisi hän päässyt Lakedaimonin kuninkaaksi. Sillä Kleomenes ei hallinnut pitkää aikaa, vaan kuoli ilman poikaa, jättäen jälkeensä ainoastaan Gorgo nimisen tyttären.

49. Miletoksen itsevaltias Aristagoras saapui siis Spartaan Kleomeneen pitäessä siellä hallitusta. Hän meni, kuten lakedaimonilaiset kertovat, tämän puheille, mukanaan vaskitaulu, johon oli kaiverrettu koko maanpiiri, koko meri ja kaikki joet. Hänen puheilleen saapuessaan Aristagoras virkkoi hänelle näin: "Kleomenes, älä ihmettele, että pidän niin tärkeänä tänne tuloani. Meidän nykyinen tilamme on nimittäin tämmöinen. Ioonian lapset ovat vapaista joutuneet orjiksi, suurimmaksi häpeäksi ja tuskaksi meille itsellemme ja vielä muiden muassa teillekin, sikäli kuin olette Hellaan ensimäiset. Niinpä siis, nimessä Hellaan jumalien, pelastakaa orjuudesta veriheimolaisenne ioonilaiset. Helposti on tämä teille onnistuva. Sillä barbarit eivät ole taistelukuntoisia, jota vastoin te, mitä tulee uljuuteen sodassa, olette korkeimman asteen saavuttaneet; ja heidän taistelutapansa on tämmöinen: heillä on jouset ja lyhyet keihäät, ja he menevät taisteluun, yllään roimahousut ja päässään suippolakit. Niinpä on helppoa kukistaa heidät. Onpa myös tuon mannermaan asujamilla etuja semmoisia, joita ei ole kellään muilla: alkaen kullasta hopeata, vaskea, kirjavia pukuja, juhtia ja orjia, joista te voitte saada, mitä ikänä haluatte. Ja he asuvat toistensa vieressä siinä järjestyksessä kuin olen mainitseva. Ioonilaisten vieressä ovat nämä lyydialaiset, jotka asuvat hyvässä ja metallirikkaassa maassa." Niin hän sanoi osoittaen maanpiiriin, joka hänellä oli mukanaan, tauluun kaiverrettuna. "Lyydialaisiin taas", lausui puhuessaan Aristagoras, "rajoittuvat nämä fryygialaiset, jotka asuvat itään päin ja joilla on suurimmat karjalaumat ja runsaimmin hedelmiä kaikista kansoista, joita tunnen. Fryygialaisiin rajoittuvat nämä kappadokialaiset, joita me kutsumme syyrialaisiksi. Näiden naapureina ovat kilikialaiset, jotka ulottuvat tähän mereen saakka, missä tämä Kypros-saari sijaitsee. Ne suorittavat kuninkaalle vuotuisena verona viisisataa talenttia. Näihin kilikialaisiin rajoittuvat nämä armenialaiset, nekin omistaen suuria karjalaumoja, ja armenialaisiin matienelaiset, joilla on hallussaan tämä maa. Näihin rajoittuu tämä Kissian maa, jossa sijaitsee tämän Khoaspes-joen varrella tämä Susa, missä suurkuningas elelee, ja siellä nuo raha-aarteet ovat. Jos te sen kaupungin saatte haltuunne, voitte jo huoleti kilpailla Zeus jumalan kanssa rikkaudessa. Mutta nythän teidän täytyy vähäisen, eikä varsin oivallisen maan ja ahtaitten rajojen puolesta ryhtyä sotaan sekä messenialaisia vastaan, jotka ovat vertaisianne, että arkadilaisia ja argolaisia vastaan, joilla ei ole vähintäkään kultaa eikä hopeata, jonka tähden toki saattaa viehättyä taistelemaan ja kuolemaan. Kun teillä siis on tilaisuus huokeasti hallita koko Aasiata, niin miksi te valitsette itsellenne jotakin muuta?" Niin lausui Aristagoras, Kleomenes taas vastasi seuraavin sanoin: "Oi miletolainen vieras, vastauksen antamisen lykkään kolmanteen päivään."

50. Niin pitkälle he sillä kertaa pääsivät. Mutta kun vastausta varten määrätty päivä oli joutunut, ja he tulivat sovittuun paikkaan, niin Kleomenes kysyi Aristagoraalta, kuinka monen päivän matka oli ioonilaisten mereltä kuninkaan tykö. Tällöin Aristagoras, joka muuten oli ovela ja osasi hyvästi häntä pettää, teki erehdyksen. Vaikka hänen ei olisi pitänyt lausua, niinkuin asia todella oli, jos kerran tahtoi viedä spartalaiset Aasiaan, hän kuitenkin sanoi sinne saakka olevan kolmen kuukauden matkan. Mutta silloin Kleomenes keskeyttämällä Aristagoraan, kun tämä alkoi edelleen kertoa matkasta, lausui: "Oi miletolainen vieras, lähde matkoihisi Spartasta ennen auringon laskua! Sillä et esitä lakedaimonilaisille mitään mieluista ehdoitusta, kun tahdot viedä heidät kolmen kuukauden matkan merestä."

51. Näin sanottuaan Kleomenes meni kotiinsa. Mutta Aristagoras otti turvananojan oksan ja meni Kleomeneen taloon. Tultuaan sisälle kuten turvananoja ainakin hän käski Kleomenesta häntä kuulemaan, mutta sitä ennen lähettämään pois lapsen. Kleomeneen vieressä näet seisoi hänen tyttärensä, jonka nimi oli Gorgo; tämä olikin hänen ainoa lapsensa ja iältään kahdeksan- tai yhdeksänvuotias. Mutta Kleomenes käski Aristagoraan puhua, mitä halusi, eikä lapsen vuoksi pidättyä siitä. Siinä nyt Aristagoras lupasi rahaa, alkamalla kymmenestä talentista, jos Kleomenes täyttäisi hänen pyyntönsä. Vaan kuu Kleomenes hylkäsi ehdoituksen, meni Aristagoras rahantarjouksissaan yhä pitemmälle, kunnes hän jo lupasi viisikymmentä talenttia. Mutta silloin huudahti lapsi: "Isä, vieras lahjoo sinut, jollet nouse ja mene pois." Iloissaan lapsen neuvosta Kleomenes meni toiseen huoneeseen, ja Aristagoras läksi tykkönään tiehensä Spartasta saamatta tilaisuutta sen laveammin selvittää matkaa kuninkaan tykö.

52. Tämän tien laita on seuraava. Kaikkialla on kuninkaallisia asemapaikkoja ja mitä kauneimmat majatalot, ja koko tie kulkee asutun ja turvallisen seudun kautta. Pitkin Lyydiaa ja Fryygiaa on jonossa kaksikymmentä asemapaikkaa, ja matkaa on yhdeksänkymmentäneljä ja puoli parasangia. Fryygian jälestä seuraa Halys-joki; sen varrella on sola, jonka läpi välttämättömästi on kuljettava, ja vasta sitten pääsee joen yli, jonka vieressä on suuri vartiasto. Kun on tullut joen yli Kappadokiaan ja edelleen matkustaa kilikialaisten rajoille asti, on sillä välillä kahdeksankolmatta asemapaikkaa sadanneljän parasangin matkalla. Näiden rajoilla on kuljettava kahden solan läpi ja sivuutettava kaksi vartiastoa. Niiden läpi kuljettua ja Kilikian kautta matkattaessa on kolme asemapaikkaa, viidentoista ja puolen parasangin matkalla. Kilikian ja Armenian rajana on laivoilla kuljettava joki, jonka nimi on Eufrates. Armeniassa on viisitoista asemapaikkaa majataloineen viidenkymmenenkuuden ja puolen parasangin matkalla ynnä vartiasto. Kun sieltä on mennyt Matienen maan puolelle, on siellä kolmekymmentäneljä asemapaikkaa sadankolmenkymmenenseitsemän parasangin matkalla. Sen läpi virtaa neljä laivoilla kuljettavaa jokea, joitten yli välttämättömästi täytyy kulkea; ensimäinen on Tigris, toinen ja kolmas ovat sitten samannimiset, vaikka eivät ole samaa jokea eivätkä virtaa samasta paikasta. Sillä ensinmainittu virtaa Armeniasta, jälkimäinen Matienestä. Neljäs joki on nimeltään Gyndes, jonka Kyros kerran jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Sieltä taas Kissian maahan tullessa on yksitoista asemaa, ja neljäkymmentäkaksi ja puoli parasangia on Khoaspes-joelle, joka sekin on laivoilla kuljettava. Ja sen varrelle on Susan kaupunki rakennettu. Kaikkia näitä asemia on yhteensä satayksitoista. Niin monta majataloa ynnä asemaa siis on Sardeesta Susaan noustessa.

53. Jos nyt kuninkaallinen valtatie on oikein mitattu parasangeissa, ja parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, niinkuin se todella tekeekin, on Sardeesta niinsanottuun memnonilaiseen kuninkaanlinnaan kolmetoistatuhatta viisisataa stadionia eli neljäsataaviisikymmentä parasangia. Ja jos joka päivää kohti tulee sataviisikymmentä stadionia, kuluu matkaan juuri yhdeksänkymmentä päivää.

54. Siten miletolainen Aristagoras puhui oikein sanoessaan lakedaimonilaiselle Kleomeneelle, että kuninkaan tykö oli kolmen kuukauden matka. Ja jos kuka haluaa tietää vielä tarkemmin, tahdon ilmoittaa senkin. Täytyy näet laskea tähän lisäksi vielä matka Efesoksesta Sardeeseen. Niinpä minä sanon olevan Hellaanmerestä Susaan asti siksi nimittäin sanotaan memnolaista kaupunkia — kaikkiaan neljätoistatuhatta neljäkymmentä stadionia. Efesoksesta Sardeeseen on nimittäin viisisataa neljäkymmentä stadionia, joten kolmikuukautinen matka pitenee kolmella päivällä.

55. Lähtiessään pois Spartasta Aristagoras meni Atenaan, joka seuraavalla tavalla oli päässyt vapaaksi itsevaltiaista. Aristogeiton ja Harmodios, jotka esi-isiensä puolelta olivat gefyralaisia, olivat surmanneet Peisistratoksen pojan Hipparkhoksen, Hippias tyrannin veljen, joka unessa oli nähnyt vallan selvään, kuinka hänen oli käyvä. Mutta vielä senkin jälkeen atenalaiset neljän vuoden ajan kärsivät itsevaltiudesta yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin ennen.

56. Hipparkhoksen unennäkö oli tällainen. Panathenaia-juhlan edellisenä yönä Hipparkhos oli näkevinään, kuinka hänen viereensä seisahtui kookas ja komea mies, joka lausui seuraavat hämärät sanat:

"Sietämätöntäkin sietäös, leijona, sietävin mielin.
Rikkoja ainoakaan ei vältä rankaisijaansa."

Tiettyä on, että hän ilmoitti tämän unenselittäjille, heti kun päivä valkeni. Mutta sitten hän heitti mielestään unen ja otti osaa siihen juhlasaattoon, jossa kuolikin.

57. Gefyralaiset, joihin kuuluivat Hipparkhoksen surmaajat, polveutuivat, niinkuin he itse väittävät, alkujaan Eretriasta, mutta, niinkuin minä tutkiessani olen havainnut, ne olivat niitä foinikialaisia, jotka Kadmoksen keralla olivat saapuneet nyt niinsanottuun Boiotiaan ja asuivat siinä maassa, saatuaan osakseen Tanagran alueen. Mutta sittenkuin ensin argolaiset sieltä olivat karkoittaneet kadmolaiset, ja sitten boiotialaiset mainitut gefyralaiset, niin viimemainitut kääntyivät Atenaan päin. Ja atenalaiset ottivat heidät määrätyillä ehdoilla kansalaisikseen, sulkemalla kuitenkin pois heidät useista oikeuksista, joista ei kannata mainita.

58. Tähän maahan asetuttuaan toivat mainitut Kadmoksen keralla saapuneet foinikialaiset, joita olivat gefyralaisetkin, useiden muiden taitojen muassa helleenien keskuuteen kirjoitusmerkit, joita ei ollut ennen helleeneillä ja jotka minun luullakseni aluksi olivat samoja kuin ne, joita kaikki foinikialaiset käyttävät. Myöhemmin he ajan edetessä muuttivat, samalla kertaa kuin kielensä, myös kirjainten muodon. Siihen aikaan asui heidän ympärillään enimmäkseen helleeniläisiä ioonilaisia, jotka opittuaan foinikialaisilta kirjaimet käyttivät niitä hiukan muunneltuina, ja käyttäessään he tekivät yleiseksi nimityksen "foinikialaiset merkit", niinkuin kohtuus vaatikin, syystä että foinikialaiset olivat tuoneet ne Hellaaseen. Ja kirjoja ioonilaiset vanhastaan kutsuvat nahoiksi, sen vuoksi että muinoin byblos-niinen puutteessa käyttivät vuohen- ja lampaannahkoja. Ja vielä minun aikoinani kirjoittavat monet barbarit semmoisiin nahkoihin.

59. Minä olen itsekin nähnyt kadmolaisia kirjaimia ismenolaisen Apollonin pyhätössä Boiotian Teebassa; ne ovat uurretut kolmijalkoihin ja enimmäkseen samanlaiset kuin ioonilaiset. Kolmijalkoihin tehty päällekirjoitus kuuluu näin:

"Amfitryon minut vihki, kun teleboein tuli maasta."

Tämä olisi siis Laioksen, Labdakoksen pojan, Polydoroksen pojanpojan ja
Kadmoksen pojanpojanpojan, ajoilta.

60. Toinen kolmijalka sanoo kuusimittarunossa näin:

"Skaios, voittaen nyrkillään, minut sulle, Apollon, kauas-ampuja, vihkinyt on, ylen kaunihin lahjan."

Skaios olisi kaiketi Hippokoonin poika, jos nimittäin tämä on se, joka lahjan vihki, eikä kukaan muu samanniminen, ja Laioksen pojan, Oidipuksen aikalainen.

61. Kolmas kolmijalka, sekin kuusimittasäkeellä, sanoo:

"Valtias Laodamaalta, Apollon sattuva-nuoli, kolmijalka on tää, ylen kaunis, lahjana sulle."

Mainitun Laodamaan ollessa yksinvaltiaana karkoittivat argolaiset kadmolaiset, ja nämä kääntyivät enkheleiläisten puoleen. Mutta gefyralaiset, jotka jäivät paikoilleen, läksivät myöhemmin boiotilaisia paeten Atenaan. Ja he ovat Atenaan perustaneet pyhättöjä, joissa muilla atenalaisilla ei ole mitään osaa, vaan jotka ovat muista pyhätöistä erilaiset, ja niinikään akhaialaisen Demeterin pyhätön salaismenoineen.

62. Olen siis kertonut Hippiaan unennäöstä ja mistä olivat peräisin gefyralaiset, joita olivat Hipparkhoksen surmaajat. Mutta nytpä täytyy minun tämän lisäksi vielä uudestaan ryhtyä siihen kertomukseen, jota aloin esittää, nimittäin mitenkä atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaista. Hippiaan ollessa itsevaltiaana ja katkeroituneena atenalaisia kohtaan Hipparkhoksen kuoleman vuoksi, koettivat alkmaionidit, jotka sukuperältään olivat atenalaisia, mutta olivat peisistratidien vainoamina lähteneet maanpakoon, yhdessä muiden atenalaisten maanpakolaisten kanssa väkivoimalla päästä takaisin. Mutta he kärsivät suuren tappion koettaessaan palata ja vapauttaa Atenan, sitä ennen varustettuaan Leipsydrion nimisen paikan Paionian tuollapuolella. Tällöin alkmaionidit, jotka tekivät kaiken voitavansa peisistratideja vastaan, ottivat amfiktyoneilta urakalla rakentaakseen sen Delfoin temppelin, joka nyt on olemassa, mutta jota silloin ei vielä ollut. Mutta varakkaita ja vanhastaan arvossa pidettyjä miehiä kun olivat, niin he rakensivat temppelin sekä muissa kohdin kauniimmaksi kuin malli oli, että laativat sen etupuolen Paroksen marmorista, vaikka olivat tehneet semmoisen välipuheen, että tekisivät temppelin karstakivestä.

63. Niinkuin siis nyt atenalaiset kertovat, olivat mainitut miehet Delfoissa oleskellessaan lahjomalla taivuttaneet Pytian, joka kerta kun tuli spartalaisia joko yksityisasioissa tai valtion puolesta, vaatimaan näitä vapauttamaan Atenan. Kun lakedaimonilaisille aina julistettiin samaa, niin he lähettivät Asterin pojan Ankhimolioksen, joka kansalaisten kesken oli arvossa pidetty mies, sotajoukkoineen karkoittamaan peisistratidit Atenasta, huolimatta siitä, että nämä olivat heidän hyvin läheisiä kestiystäviään; sillä he pitivät jumalan tahtoa ihmis-suhteita korkeampana. Nämä he lähettivät laivoilla merta myöten. Ankhimolios purjehti Faleroniin ja laski siellä sotajoukon maihin. Mutta peisistratidit, jotka ennakolta olivat saaneet siitä vihiä, kutsuivat Tessaliasta itselleen apua. He olivat nimittäin ennen tehneet liiton tessalialaisten kanssa. Heidän pyynnöstään viimemainitut yhteisestä päätöksestä lähettivät tuhat ratsumiestä ynnä kuninkaansa Kineaan, joka oli kotoisin Kytinasta. Saatuaan nämä liittolaiset avukseen peisistratidit keksivät tällaisen juonen. He raivasivat faleronilaisten kentän tasaiseksi ja tekivät sen paikan hevosilla kuljettavaksi, jonka jälkeen antoivat ratsuväkensä hyökätä leiriä vastaan. Ja päällekarkauksellaan se tuhosi useita lakedaimonilaisia, muiden muassa myös Ankhimolioksen, eloonjääneet taas he tunkivat laivoihin. Siten päättyi ensimäinen Lakedaimonista tehty retki; ja Ankhimolioksen hauta sijaitsee Attikan Alopekessä, lähellä Kynosargeessa olevaa Herakleen pyhättöä.

64. Myöhemmin lakedaimonilaiset varustivat ja lähettivät Atenaa vastaan suuremman sotajoukon, jonka päälliköksi nimittivät Kleomenes kuninkaan, Anaxandrideen pojan; mutta tätä he eivät enää lähettäneet meritse, vaan mannermaata myöten. Ja heidän hyökättyään Attikan maahan joutui ensiksi tessalialaisten ratsuväki heidän kanssaan käsikähmään, mutta kääntyi vähän ajan perästä pakosalle, ja heitä kaatui viidettäkymmentä miestä. Eloonjääneet läksivät ilman muuta suoraapäätä Tessaliaa kohti. Mutta Kleomenes saapui yhdessä niiden atenalaisten kanssa, jotka tahtoivat olla vapaita, kaupunkiin ja alkoi piirittää pelargilaislinnaan suljettuja vallanpitäjiä.

65. Mutta yhtäkaikki eivät lakedaimonilaiset olisi voineet karkoittaa peisistratideja. Sillä heillä ei ollut mielessä panna toimeen säännöllistä piiritystä, ja toiselta puolen olivat peisistratidit hyvin varustautuneet ruoalla ja juomalla. Ensinmainitut olisivat niinmuodoin muutamien päivien saarron jälkeen lähteneet tiehensä Spartaan. Mutta nytpä sattui tapaus, joka toisille oli vahingollinen, mutta toisille edullinen. Kun nimittäin koetettiin salaa toimittaa peisistratidien lapset ulos maasta, niin ne joutuivat vangiksi. Tämä saattoi kaikki heidän asiansa hämmennyksiin, ja sitä vastaan, että saisivat takaisin lapset, he suostuivat atenalaisten asettamaan ehtoon, nimittäin lähtemään pois Attikasta. Senjälkeen he läksivät pois Skamandroksen luona olevaan Sigeioniin hallittuaan atenalaisia kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan, ja olivat hekin alkujaan pylolaisia ja neleidejä, polveutuen samoista esi-isistä kuin Kodroksen ja Melanthoksen sukukin, jotka olivat muualta tulleet ja aikaisemmin olivat heidän kuninkainaan. Sen johdosta myös Hippokrates antoi pojalleen nimen Peisistratos, Nestorin pojan Peisistratoksen muistoksi.

Sillä tavoin atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaistaan. Ja nyt tahdon ensiksi ilmoittaa, mitä kaikkea kertomista ansaitsevaa he vapaiksi päästyään suorittivat ja kokivat, ennenkuin Joonia luopui Dareioksesta, ja miletolainen Aristagoras saapui Atenaan.

66. Atena, joka jo ennestäänkin oli suuri, tuli silloin, itsevaltiaista vapauduttuaan, vieläkin suuremmaksi. Siinä oli kaksi mahtavaa miestä, alkmaionidi Kleisthenes, josta tarina tietää, että hän oli lahjonut Pytian, ja Isagoras, Teisandroksen poika, arvossa pidettyä sukua, jonka alkujuurta en kuitenkaan saata ilmoittaa. Hänen heimolaisensa uhraavat kaarilaiselle Zeulle. Mainitut miehet kiistelivät keskenään vallasta, ja kun Kleisthenes joutui tappiolle, niin hän otti kansan puolelleen. Senjälkeen hän jakoi atenalaiset, jotka muodostivat neljä heimoa, kymmeneen heimoon sekä poisti Ionin poikien, Geleonin, Aigikoreuksen, Argadeen ja Hopleen nimet, keksien sijaan toisten puolijumalien nimiä, jotka, lukuunottamatta Aiasta, ovat kotimaisia. Viimemainitun, joka oli vieras, hän lisäsi, syystä että tämä oli naapuri ja liittolainen.

67. Sen tehdessään mainittu Kleisthenes minun luullakseni jäljitteli äidinisäänsä Kleisthenestä, Sikyonin itsevaltiasta. Sillä jouduttuaan sotaan argolaisia vastaan tämä Kleisthenes ensiksikin kielsi ja lakkautti rapsodien laulukilpailut Sikyonissa; ja sen hän teki homerolaisten runoelmien vuoksi, koska niissä yltä yleensä laulellaan argolaisista ja Argoksesta. Ja toiseksi, koska oli ja vieläkin on olemassa itse Sikyonin torilla Talaoksen pojalle Adrastokselle omistettu puolijumalan-pyhättö, niin Kleisthenes halusi karkoittaa hänet maasta pois, syystä että hän oli argolainen. Siksi hän tuli Delfoihin ja kysyi, tuliko hänen karkoittaa Adrastos. Mutta Pytia julisti hänelle, että Adrastos oli sikyonilaisten kuningas, mutta Kleisthenes heidän teloittajansa. Kun nyt jumala ei tätä sallinut, niin Kleisthenes, tultuaan kotiin, uudestaan mietti keinoa, miten Adrastos itsestään lähtisi pois. Niin pian kuin hän luuli keksineensä sen, lähetti hän sanan Boiotian Teebaan ilmoittaen tahtovansa tuottaa tykönsä Astakoksen pojan Melanippoksen. Ja teebalaiset antoivat hänet. Tuotettuaan kotiin Melanippoksen Kleisthenes määräsi hänelle temppelialueen itse prytaneionin viereen ja pystytti hänelle pyhätön parhaiten varustettuun paikkaan. Ja Kleisthenes tuotti maahansa Melanippoksen — sillä sekin täytyy kertoa —, siitä syystä että viimemainittu muka oli Adrastoksen verivihollinen, joka oli tappanut sekä hänen veljensä Mekisteen että vävynsä Tydeuksen. Määrättyään hänelle temppelialueen hän otti Adrastokselta pois uhrit ja juhlat sekä antoi ne Melanippokselle. Mutta sikyonilaisilla oli ollut tapana suuresti kunnioittaa Adrastosta, sillä tämä maa oli Polyboksen oma, Adrastos taas oli Polyboksen tyttärenpoika; ja kun Polybos kuoli jättämättä jälkeensä poikaa, niin hän antoi Adrastokselle hallitukeen. Ja sikyonilaiset kunnioittivat Adrastosta monella tavoin, muun muassa he viettivät hänen kärsimystensä muistoa traagillisilla kuorotansseilla, niillä kunnioittaen, ei Dionysosta, vaan Adrastosta. Mutta Kleisthenes omisti kuorotanssit Dionysokselle, vaan kaikki muut uhrijuhlallisuudet Melanippokselle.

68. Niin hän oli menetellyt Adrastokseen nähden. Ja doorilaisten heimonimet taas hän muutti toisiksi, jotteivät ne olisi samat sikyonilaisilla ja argolaisilla. Tällöin hän vasta oikein teki pilaa sikyonilaisista. Muuttaessaan näet näitä nimiä hän johti ne siasta, aasista ja porsaasta ja lisäsi niihin ainoastaan itse päätteet — paitsi mitä tulee hänen omaan heimoonsa; viimemainitulle hän antoi nimen oman hallituksensa mukaan. Näitä nimitettiin arkhelaeiksi (kansanvaltiaiksi), toisia hyateiksi, toisia oneateiksi ja vielä toisia khoireateiksi [sika on kreikankielellä "hys", aasi "onos" ja porsas "khoiros">[. Näitä heimojen nimiä sikyonilaiset käyttivät niin hyvin Kleistheneen hallitessa kuin hänen kuoltuaan vielä kuudenkymmenen vuoden ajan. Myöhemmin he kuitenkin keskenään harkiten muuttivat ne, nimittäen itsensä hylleeiksi, pamfyleiksi ja dymanateiksi, ja neljänneksi he niihin lisäsivät aigialeit, jotka saivat nimensä Adrastoksen pojan Aigialeuksen mukaan.

69. Näin siis oli sikyonilainen Kleisthenes menetellyt. Atenalainen Kleisthenes taas, joka oli ensinmainitun tyttärenpoika ja oli nimitetty hänen mukaansa, halveksi minun luullakseni hänkin ioonilaisia, niinkuin edellinen doorilaisia, ja jäljitteli kaimaansa Kleisthenestä, jottei heillä olisi samoja heimoja kuin ioonilaisilla. Sillä kun hän oli voittanut puolellensa atenalaisten rahvaan, joka silloin oli suljettuna pois kaikista oikeuksista, niin hän muutti heimojen nimet ja lisäsi niiden luvun. Ja hän asetti kymmenen heimonpäämiestä neljän sijaan ja jakoi kunkin heimon kohdalle kymmenen kuntaa. Ja voitettuaan rahvaan puolelleen hän oli paljon voitolla vastustajistaan.

70. Mutta kun nyt Isagoras vuorostaan oli alakynnessä, niin hän ryhtyi tällaiseen vastajuoneen. Hän kutsuu avukseen lakedaimonilaisen Kleomeneen, joka oli hänen kestiystävänsä peisistratidien piirityksen ajoilta; muuten Kleomenesta syytettiin siitä, että hän muka oli suhteissa Isagoraan vaimon kanssa. Aluksi nyt siis Kleomenes lähetti Atenaan kuuluttajan julistaen Kleistheneen ja hänen kerallaan useita muita atenalaisia maasta karkoitetuiksi, syyttäen heitä samalla veripattoisiksi. Tämän sanan hän lähetti Isagoraan neuvosta. Alkmaionideja ja heidän puoluelaisiaan syytettiin nimittäin murhateosta, mutta Isagoras itse ei ollut siihen osallinen eivätkä myöskään hänen ystävänsä.

71. Mutta muutamia atenalaisia kutsuttiin seuraavasta syystä veripattoisiksi. Kylon oli muuan atenalainen ja olympialainen voittaja. Saadakseen itsevaltiuden hän esiintyi pöyhkeästi ja koetti, voitettuaan liittoonsa ikätoverinsa, anastaa linnan. Mutta kun hän ei voinut sitä vallata, niin hän istuutui turvananojana jumalankuvan ääreen. Vaan laivakuntien päällysmiehet, jotka silloin hoitivat Atenaa, ajoivat heidät pois, mutta takasivat heille hengen. Siitä huolimatta heidät murhattiin ja heidän murhastaan syytetään alkmaionideja. Tämä tapahtui ennen Peisistratoksen aikaa.

72. Niin pian kuin Kleomenes oli julistanut karkotetuiksi Kleistheneen ja nuo veripattoiset, väistyi Kleisthenes itse. Mutta yhtäkaikki Kleomenes saapui Atenaan muassaan vähäinen sotavoima, ja sinne saavuttuaan hän karkoitti veripattoisina seitsemänsataa atenalaista perhettä, jotka Isagoras oli hänelle ilmoittanut. Sen tehtyään hän sitten koetti hajoittaa neuvoston ja jätti hallintovirat kolmellesadalle Isagoraan puoluelaiselle. Mutta kun neuvosto asettui vastarintaan eikä tahtonut totella, anastivat Kleomenes ja Isagoras puoluelaisineen linnan. Silloin kaikki muut atenalaiset yksissä neuvoin piirittivät heitä kahden päivän ajan. Mutta kolmantena päivänä tekivät välirauhan ja läksivät maasta pois kaikki ne heistä, jotka olivat lakedaimonilaisia. Niinpä kävi Kleomeneelle toteen ennustus. Sillä kun hän oli noussut linnaan ottaakseen sen haltuunsa, meni hän jumalattaren pyhättöön muka häntä tervehtimään. Mutta ennenkuin hän oli ovesta astunut sisälle, virkkoi papitar, istuimeltaan nousten: "Oi lakedaimonilainen vieras, väisty takaisin äläkä tule sisälle pyhättöön! Sillä tänne ei ole lupa doorilaisten astua." Mutta hän lausui: "Oi nainen, minäpä en olekaan doorilainen, vaan akhaialainen." Ja ollenkaan noudattamatta kehoitusta hän käytti väkivaltaa, mutta tuli silloin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa karkoitetuksi. Vaan atenalaiset vangitsivat muut mestattaviksi, niiden joukossa myös delfolaisen Timesitheoksen, jonka kätten töistä ja rohkeudesta voisin hyvinkin paljon kertoa.

73. Nämä nyt vangittiin ja saivat surmansa. Mutta atenalaiset noudattivat sen jälkeen takaisin Kleistheneen ynnä nuo seitsemänsataa Kleomeneen karkoittamaa perhettä; sitten he lähettivät sanansaattajia Sardeeseen, koska tahtoivat tehdä liiton persialaisten kanssa. Sillä he ymmärsivät, että lakedaimonilaiset ja Kleomenes olivat ärsytetyt sotaan heitä vastaan. Sanansaattajien saavuttua Sardeeseen ja ilmoittaessa asiansa, kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes, Hystaspeen poika, mitä väkeä he olivat ja missä he asuivat, kun tahtoivat päästä persialaisten liittolaisiksi. Saatuaan sanansaattajilta tietää sen, hän vastasi heille lyhyesti näin. Jos atenalaiset antavat Dareios kuninkaalle maata ja vettä, suostuu hän rupeamaan liittoon, mutta jolleivät anna, niin hän käski heidän mennä matkoihinsa. Silloin sanansaattajat, jotka tahtoivat tehdä liiton, omalla vastuullaan sanoivat antavansa. Mutta kotimaahan palattuaan he saivat tästä kärsiä suurta moitetta.

74. Mutta Kleomenes, jota hänen mielestään atenalaiset sanalla ja teolla olivat ankarasti loukanneet, keräsi koko Peloponnesoksesta kokoon sotajoukon, ilmoittamatta kuitenkaan, mitä varten hän sen keräsi. Hän tahtoi nimittäin kostaa Atenan kansalle ja asettaa Isagoraan itsevaltiaaksi; viimemainittu oli nimittäin seurannut hänen mukanaan ulos linnasta. Ja Kleomenes hyökkäsi suurella sotajoukolla Eleusiiseen, samalla kun boiotilaiset sopimuksen mukaan valtasivat Attikan äärimmäiset kunnat, Oinoen ja Hysiain, ja toisella puolen khalkidilaiset hyökkäsivät Attikan alueelle ja ryöstivät sitä. Mutta vaikka atenalaisia ahdistettiin kahtaalta, niin he aikoivat vasta myöhemmin kostaa boiotilaisille ja khalkidilaisille, mutta asettuivat nyt tekemään vastarintaa Eleusiissä oleville peloponnesolaisille.

75. Mutta kun he olivat hyökkäämäisillään toisiansa vastaan, alkoivat ensiksi korintolaiset keskenään arvella, etteivät tehneet oikein, jonka vuoksi kääntyivät takaisin ja läksivät tiehensä. Ja sitten teki samoin Aristonin poika Demaratos, joka hänkin oli spartalaisten kuningas ja niinikään oli johdattanut sotajoukkoa Lakedaimonista eikä sitä ennen ollut Kleomeneen kanssa ollut eri mieltä. Tämän eripuraisuuden johdosta säädettiin Spartassa semmoinen laki, etteivät molemmat kuninkaat saisi seurata mukana sotajoukon lähtiessä sotaan; sillä siihen asti olivat molemmat seuranneet. Samalla säädettiin, että koska toinen heistä vapautettiin päällikkyydestä, myös toinen tyndarideista jäisi kotiin. Sitä ennen näet molemmat nämäkin olivat apulaisiksi kutsuttuina seuranneet mukana.

76. Kun silloin muut liittolaiset Eleusiissä näkivät, että lakedaimonilaisten kuninkaat eivät olleet yksimielisiä, ja että korintolaiset olivat jättäneet paikkansa rintamassa, niin hekin läksivät matkoihinsa. Tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset saapuivat Attikaan. Kahdesti nimittäin he hyökkäsivät maahan vihollisessa tarkoituksessa ja kahdesti he tulivat Atenan kansan hyväksi, ensimäisen kerran, silloin kun he myös asuttivat Megaran — tätä retkeä voitanee syystä kutsua atenalaisten kuninkaan Kodroksen aikuiseksi —, toisen ja kolmannen kerran, silloin kun he, Spartasta lähtien olivat saapuneet karkoittamaan maasta peisistratidit, ja neljännen kerran, silloin kun Kleomenes, peloponnesolaisten kera, hyökkäsi Eleusiiseen. Siten tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset hyökkäsivät Atenan alueelle.

77. Senjälkeen kuin nyt tämä retki näin kunniattomasti oli mennyt myttyyn, ryhtyivät atenalaiset, jotka tahtoivat kostaa, ensiksi sotaretkeen khalkidilaisia vastaan. Mutta boiotilaiset tulivat Euripoksen rannalle khalkidilaisten avuksi. Vaan huomattuaan sen atenalaiset päättivät ennemmin käydä boiotilaisten kuin khalkidilaisten kimppuun. Niinpä atenalaiset iskivät yhteen boiotilaisten kanssa ja saivat suuren voiton; ja surmattuaan varsin monta heistä he ottivat seitsemänsataa vangiksi. Sinä samana päivänä atenalaiset kulkivat salmen poikki Euboiaan ja iskivät yhteen khalkidilaistenkin kanssa. Ja voitettuaan heidätkin he jättivät neljätuhatta palstasiirtolaista hippobotien tiluksille. Hippoboteiksi (s.o. ratsunpitäjiksi) sanottiin varakkaita khalkidilaisia. Kaikki ne, jotka he näiden joukosta ottivat vangiksi, he kahlehtivat ja pitivät vartioituina yhdessä vangittujen boiotilaisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua nämä vangitut kuitenkin lunastivat itsensä maksamalla kukin puolestaan kaksi minaa. Mutta heidän kahleensa, joihin he olivat olleet kytkettyinä, atenalaiset ripustivat linnaan. Ja ne ovat säilyneet aina minun päiviini saakka ja riippuvat siinä muurin seinässä, jonka meedialainen ylt'ympärinsä tulella kärvensi, vastapäätä sitä temppelisalia, joka antaa länteenpäin. Ja kymmenykset lunnaista he pyhittivät teettämällä niistä vaskisen nelivaljakon. Se seisoo vasemmalla kädellä, heti kun käy sisälle linnan esikartanoon. Ja siinä on tämä päällekirjoitus:

"Boiotian sekä Khalkiin kansaa kamppaelussa poiat Atenan löi, sortelivat sotatöin, rautaisiin polokahleisiin heilt' uhman he kytki; kymmenyslahjana tään Pallas valjakon sai."

78. Ja nyt alkoi Atenan mahti kasvaa. Niinpä osoittautuu kaikkialla — eikä vain jossakin kohden —, mikä arvokas asia tasavertaisuus on. Sillä niin kauan kuin atenalaisia hallitsivat itsevaltiaat, eivät he sota-alalla olleet ketään naapuriansa etevämpiä. Mutta päästyänsä itsevaltiaista vapaiksi heistä tuli kaikista ensimäiset. Tämän osoittaa se, että he ollessaan hallittuina tahallaan esiintyivät pelkureina, valtiaan hyväksi kun toimivat; mutta vapauduttuaan kukin osoittautui alttiiksi, koska omaksi hyväkseen toimi.

79. Näin oli asiain tila Atenassa. Mutta teebalaiset puolestaan lähettivät tämän jälkeen sanan jumalalle, koska tahtoivat kostaa atenalaisille. Pytia kuitenkin lausui, ettei heistä itsestään olisi kostajiksi, vaan käski heidän esittää neuvostolle, että tulisi pyytää apua "lähimmiltä". Kotiin tultuaan lähetit siis panivat toimeen kansankokouksen, missä esittivät oraakelinkäskyn. Niin pian kuin teebalaiset kuulivat heidän sanovan, että tuli pyytää apua "lähimmiltä", virkkoivat he sen kuullessaan: "Eivätkö lähimpänä meitä asu tanagralaiset, koroneialaiset ja thespialaiset? Ja nämähän aina taistelevat meidän puolellamme ja auttavat meitä alttiisti sotaa käymään. Miksi juuri heitä tarvitsisi pyytää? Eiköhän oraakeli pikemmin tarkoittanut jotakin muuta?"

80. Heidän näin puhuessaan virkkoi joku, joka myöskin oli asian kuullut: "Minä luulen käsittäväni, mitä oraakeli mielii meille sanoa. Asopoksella kerrotaan olleen tyttäret Teeba ja Aigina. Koska siis nämä ovat sisaruksia, luulen jumalan neuvoneen meitä pyytämään aiginalaisia rupeamaan auttajiksemme." Ja koska ei mikään muu mielipide näyttänyt sen paremmalta, niin he heti lähettivät sanan aiginalaisille ja vetoamalla oraakelilauseeseen kutsuivat ja pyysivät heitä tulemaan avukseen, he kun muka olivat heidän "lähimpänsä". Ja teebalaisille avunpyytäjille aiginalaiset lupasivat lähettää heidän myötään aiakidit.

81. Mutta kun teebalaiset, luottaen aiakidien apuun, kävivät atenalaisten kimppuun, tuottivat nämä heille ankaraa vauriota. Silloin teebalaiset toistamiseen lähettivät aiginalaisille sanan ja antoivat heille takaisin aiakidit, mutta pyysivät sijaan miehiä. Kun nyt teebalaiset tekivät tämän pyynnön, alottivat suuresta varallisuudestaan ylvästelevät aiginalaiset, muistellen vihollisuuttaan, joka heillä vanhastaan oli atenalaisia kohtaan, näitä vastaan leppymättömän sodan. Sillä sill'aikaa kuin atenalaiset parhaillaan ahdistelivat boiotilaisia, purjehtivat he sotalaivoillaan Attikaan ja hävittivät Faleronin ynnä useita muitakin rannikko-kuntia. Ja näin tehdessään he suuresti vahingoittivat atenalaisia.

82. Aiginalaisten vanha, vielä kostamaton vihamielisyys atenalaisia kohtaan oli saanut alkunsa seuraavasta tapauksesta. Maa ei kantanut epidaurolaisille mitään hedelmiä. Tämän onnettomuuden tähden epidaurolaiset siis kysyivät neuvoa Delfoin oraakelilta. Pytia käski heidän pystyttää itselleen Damian ja Auxesian kuvapatsaat; sen jos tekisivät, tulisi heidän käymään hyvin. Epidaurolaiset kysyivät nyt, tuliko heidän tehdä kuvat vaskesta vai kivestä. Pytia kielsi heitä käyttämästä kumpaakaan, vaan neuvoi tekemään ne istutetusta öljypuusta. Epidaurolaiset pyysivät niinmuodoin, että atenalaiset antaisivat heidän hakata maahan öljypuun, koska pitivät sikäläisiä öljypuita pyhimpinä; kerrotaanpa niinkin, että siihen aikaan ei missään muualla maailmassa ollutkaan öljypuita. Atenalaiset sanoivat sallivansa sen sillä ehdolla, että epidaurolaiset joka vuosi toisivat uhreja kaupungin jumalattarelle Athenelle sekä Erekhteukselle. Kun epidaurolaiset suostuivat tähän ehtoon, saivat he, mitä pyysivät, ja tekivät näistä öljypuista itselleen jumalankuvia sekä pystyttivät ne. Ja maa kantoi heille hedelmiä, ja he täyttivät sopimuksensa atenalaisille.

83. Siihen aikaan tottelivat aiginalaiset vielä, niinkuin olivat sitä ennenkin tehneet, epidaurolaisia, niinpä he muun muassa kulkivat Epidaurokseen, aina kun heidän, keskinäisissä riitajutuissaan, täytyi esiintyä joko kantajana tai vastaajana. Mutta sitten he alkoivat rakentaa sotalaivoja ja luopuivat uhkamielin epidaurolaisista. Ja koska aiginalaiset nyt olivat heidän vihollisiaan, niin he, meren valtijoina, tuottivat heille vahinkoa. Niinpä he salaa ryöstivät mainitut Damian ja Auxesian kuvat, toivat ne kotiinsa ja pystyttivät ne keskelle omaa maataan, Oia nimiseen paikkaan, joka on noin kahdenkymmenen stadionin päässä kaupungista. Ja pystytettyään ne tähän paikkaan he suostuttelivat niitä uhreilla ja pilkkaavilla naiskuoroilla, jolloin kummallekin jumaluudelle määrättiin kymmenen miestä kuoronjohtajiksi. Kuorot eivät herjanneet ketään miespuolta, vaan ainoastaan oman maan naisia. Samat pyhät menot olivat myös epidaurolaisilla, mutta heillä on sitäpaitsi vielä salaisia menoja.

84. Kun nyt jumalankuvat olivat varastetut, eivät epidaurolaiset enää täyttäneet sopimuksiaan atenalaisille. Silloin viimemainitut lähettivät epidaurolaisille sanan ja nuhtelivat heitä. Mutta nämä osoittivat pätevillä syillä, etteivät menetelleet väärin. Sillä koko sen ajan, jolloin heillä oli kuvat maassaan, he näet olivat täyttäneet sopimuksensa, mutta senjälkeen kuin ne oli heiltä riistetty, eivät he enää olleet velvolliset tuomaan veroa, vaan käskivät heitä kiristämään sitä niiltä, joilla kuvat oli, nimittäin aiginalaisilta. Tämän johdosta lähettivät atenalaiset sanan Aiginaan ja vaativat pois kuvia. Vaan aiginalaiset sanoivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä atenalaisten kanssa.

85. Nytpä atenalaiset kertovat, että tämän vaatimuksen jälkeen oli kolmisoudussa kansalaisten joukosta lähtenyt muutamia valtion puolesta lähetettyjä miehiä, jotka saapuivat Aiginaan. Siellä he koettivat kiskoa jumalankuvat jalustoistaan irti, koska ne muka olivat heidän omista puistaan, viedäkseen ne sitten kotiinsa. Vaan kun he eivät sillä keinoin voineet saada kuvia valtaansa, heittivät he köysiä niiden ympäri ja alkoivat vetää. Mutta heidän vetäessään jyrähti ukkonen, ja ukkosen jälkeen tuli maanjäristys. Siitä joutuivat kolmisoudun miehet, jotka vetivät, mielipuoliksi, ja siinä tilassa he tappoivat toinen toisensa, kuten vihollisensa, kunnes kaikista vain yksi ainoa jäi jälelle ja palasi yksinään Faleroniin.

86. Näin kertovat atenalaiset tapauksen. Aiginalaiset sitävastoin eivät myönnä atenalaisten vain yhdellä laivalla saapuneen. Olisivathan he huokeasti kyenneet torjumaan yhden laivan, jopa hiukan useampiakin, vaikkakaan heillä itsellään ei olisi ollut laivoja. Vaan useilla laivoilla atenalaiset purjehtivat heidän maatansa vastaan, ja siitä syystä he väistyivät vihollista, antautumatta meritaisteluun. Mutta he eivät saata tarkalleen ilmoittaa, väistyivätkö he siitä syystä, että huomasivat olevansa heikompia merivoimaltaan, vai siksi, että tahtoivat tehdä sen, minkä tekivätkin. Mutta koska nyt ei ketään asettunut taisteluun atenalaisia vastaan, astuivat atenalaiset laivoista maihin ja kääntyivät jumalankuvain puoleen. Vaan kun he eivät jaksaneet kiskoa niitä jalustoista, kietoivat he vihdoin köysiä niitten ympäri ja alkoivat vetää, kunnes molemmat kuvat vedettäessä tekivät samalla tavoin. Ja tässä he kertovat semmoista, jota minä puolestani en saata uskoa, mutta kenties joku muu. Kuvat olivat muka näet langenneet polvilleen heidän eteensä ja jääneet siihen asentoon ainiaaksi. Niin olivat — aiginalaisten mukaan atenalaiset tehneet; itse taas olivat aiginalaiset, saatuaan tietää, että atenalaiset aikoivat heitä vastaan alottaa sotaretken, suostuttaneet argolaiset puolelleen. Niinpä kun atenalaiset olivat astuneet maihin Aiginassa, olivat myös argolaiset tulleet aiginalaisten avuksi, salaa kulkeneet Epidauroksesta salmen poikki saareen, hyökänneet atenalaisten kimppuun, jotka eivät siitä olleet saaneet mitään vihiä, ja katkaisseet heiltä paluun laivoille; ja siinäpä samassa oli ukkonen jyrähtänyt ja maanjäristys käynyt.

87. Näin nyt kertovat argolaiset ja aiginalaiset. Ja myös atenalaiset myöntävät, että vain yksi heistä pelastui takaisin Attikaan. Muuten kertovat argolaiset itse tuhonneensa attikalaisen sotajoukon, jolloin tuo yksi jäi henkiin, atenalaiset taas väittävät, että sen teki jumaluus. He kertovat kuitenkin, ettei tämä yksikään saanut jäädä eloon, vaan että hän sai tuhonsa seuraavalla tavalla. Atenaan päästyään hän nimittäin ilmoitti onnettomuuden. Mutta kun siitä saivat tiedon Aiginan-sotaan lähteneitten miesten vaimot, tarttuivat he joka puolelta tuohon ihmiseen, pistivät häntä viittojensa solkineuloilla ja kyselivät kukin järjestänsä, missä hänen miehensä oli.

88. Sillä lailla oli hän tuhoutunut. Mutta atenalaisten mielestä oli naisten teko vielä kamalampi kuin itse onnettomuus. Vaan koska eivät voineet millään muulla tavoin naisia rangaista, muuttivat he heidän pukunsa ioonilaiseksi. Siihen asti olivat näet atenalaisten naiset käyttäneet doorilaista pukua, joka on vallan korintolaisen näköinen. Sen he siis vaihtoivat pellavamekkoon, jottei heidän tarvitsisi käyttää solkia. Tosiasiassa kuitenkaan tämä puku alkujaan ei ole ioonilainen, vaan kaarilainen, koskapa naisten koko vanha puku juuri oli sama kuin se, jota nyt kutsumme doorilaiseksi. Mutta argolaiset ja aiginalaiset ottivat kummatkin tämän johdosta käytäntöön semmoisen tavan, että tekivät solkineulansa puolitoista vertaa siihenastista mittaa pitemmiksi. Ja naiset vihkivät näiden jumalatarten pyhättöön varsinkin solkia, mutta mitään attikalaista eivät he pyhättöön vie, ei mitään muuta esinettä eikä saviastiaa, vaan kotimaisista astioista on heillä siitä saakka ollut tapana siellä juoda.

89. Siitä asti nyt argolaisten ja aiginalaisten naiset riidan vuoksi atenalaisten kanssa ovat vielä minunkin aikoihini saakka kantaneet pitempiä solkineuloja kuin ennen. Mainitulla tavalla siis sai atenalaisten vihollisuus aiginalaisia kohtaan alkunsa. Ja kun nyt teebalaiset kutsuivat aiginalaisia avukseen, riensivät nämä boiotilaisten avuksi muistellen, mitä jumalankuville oli tapahtunut. Mutta kun aiginalaiset parhaillaan ryöstelivät Attikan rannikkoa, ja atenalaiset juuri olivat lähdössä aiginalaisia vastaan, tuli näille Delfoista ennuslause, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä vuotta aiginalaisten väärinteosta lukien, mutta ensimäisenäneljättä vuotena säätää Aiakokselle pyhitetty alue. Vasta sitten tuli heidän alottaa sota aiginalaisia vastaan ja silloin oli heidän aikeensa menestyvä. Mutta jos he heti paikalla ryhtyisivät sotaan, tulisivat he sillävälin paljon kärsimään ja paljon myös toimittamaan; lopuksi he kuitenkin tulisivat kukistamaan aiginalaiset. Niin pian kun atenalaiset olivat tämän viestin kuulleet, sääsivät he Aiakokselle sen temppelialueen, joka nykyjään sijaitsee torilla. Mutta vaikka kuulivatkin, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä vuotta, eivät he kestäneet odotusta, koska aiginalaisten puolelta olivat kärsineet sietämätöntä kohtelua.

90. Mutta heidän valmistautuessaan kostamaan nousi heille este lakedaimonilaisten puolelta. Saatuaan näet tietää sekä alkmaionidien vehkeet Pytiaan nähden että Pytian menettelyn heitä itseään ja peisistratideja vastaan pahastuivat lakedaimonilaiset kaksin verroin, syystä että ensiksikin olivat karkoittaneet miehiä, jotka olivat heidän kestiystäviään, näiden maasta, ja toiseksi, että ilmeisesti ei osoitettu mitään kiitollisuutta atenalaisten puolelta, vaikka olivatkin näin tehneet. Tämän lisäksi heitä vielä kiihoittivat oraakelilauseet, jotka kertoivat, että he tulisivat atenalaisten puolelta kokemaan paljon sietämätöntä. Niistä ei heillä aiemmin ollut mitään vihiä, mutta nyt he saivat tietää ne Kleomeneelta, kun hän oli Spartaan kotiutunut. Kleomenes oli näet Atenan linnasta saanut käsiinsä oraakelilauseet, jotka ennen olivat olleet peisistratidien hallussa. Mutta joutuessaan karkotetuiksi nämä jättivät ne pyhättöön, josta ne Kleomenes korjasi.

91. Kun silloin lakedaimonilaiset olivat saaneet käsiinsä oraakelilauseet ja näkivät, kuinka atenalaisten mahti kasvoi ja kuinka nämä eivät suinkaan olleet taipuvaisia heitä tottelemaan, niin he ymmärsivät, että jos Attikan väestö tulisi vapaaksi, tulisi se heidän kanssaan tasaväkiseksi, mutta jos se jäisi itsevaltiuden alaiseksi, olisi se voimaton ja valmis tottelemaan. Kaikkia näitä asianhaaroja silmällä pitäen he noudattivat luokseen Hippiaan, Peisistratoksen pojan, Hellespontoksen rannalla sijaitsevasta Sigeionista. Ja kun Hippias spartalaisten kutsusta oli tullut, ja nämä olivat noudattaneet myös muiden liittolaisten luota sanansaattajia, lausuivat spartalaiset heille näin: "Miehet, liittolaiset, me myönnämme, ettemme ole oikein menetelleet. Kierojen ennuslauseitten yllyttäminä olemme isänmaastaan karkoittaneet miehiä, jotka olivat mitä läheisimpiä kestiystäviämme ja olivat ottaneet saattaakseen Atenan valtamme alle, ja sen tehtyämme olemme kiittämättömälle rahvaalle uskoneet kaupungin. Mutta sittenkuin se, meidän avullamme vapaaksi päästyään, oli kohonnut, alkoi se röyhkeästi kohdella meitä ja kuningastamme sekä karkoitti meidät. Ja nyt se pöyhkeydessään paisumistaan paisuu. Sitä ovatkin jo kovin saaneet kokea heidän naapurinsa boiotilaiset ja khalkidilaiset, ja pian kai moni muukin on huomaava hairahtaneensa. Ja koska me noin tehdessämme erehdyimme, niin tahdomme nyt yhdessä teidän kanssanne käydä sinne ja koettaa kostaa heille. Juuri siitä syystä näet olemme noudattaneet luoksemme Hippiaan ja teidät kaupungeista, jotta yksissä tuumin ja yhteisellä retkellä toisimme hänet Atenaan ja antaisimme hänelle takaisin, mitä me juuri olemme häneltä riistäneet."

92. Näin he puhuivat, mutta liittolaisten enemmistö ei hyväksynyt ehdoituksia. Vaan kun muut nyt pysyivät ääneti, puhui korintolainen Sokles näin: "Totta tosiaan, silloin taivas joutuu maan alle, ja maa tulee häilymään taivaan yläpuolella, ihmiset saavat asuinsijansa mereen ja kalat ihmisten entiset asuinpaikat, kun te, oi lakedaimonilaiset, kumoatte tasavaltoja ja valmistaudutte kaupunkeihin palauttamaan itsevaltiuden, jota väärempää tai verisempää ei ihmiskunnassa ole toista. Sillä jos nyt teistä näyttää edulliselta, että kaupungit ovat itsevaltiaitten hallussa, niin asettakaa itse ensin itsellenne itsevaltias ja koettakaa vasta sitten asettaa niitä muille. Mutta nyt, vaikka itse ette ole itsevaltiaita kokeneet, ja mitä ankarimmin valvotte, ettei semmoista Spartaan tulisi, käyttäydytte nurjasti liittolaisia kohtaan. Jos sitä olisitte kokeneet, niinkuin me, olisi teillä siitä esitettävänä parempia mielipiteitä kuin nyt."

Korintolaisilla oli näet tämmöinen valtiomuoto. Siellä oli harvainvalta, ja kaupunkia hallitsivat bakkhiadit, jotka naittoivat tyttärensä ja ottivat vaimonsa vain omasta keskuudestaan. Nytpä syntyi Amfionille, joka oli näitä miehiä, ontuva tytär. Tämän nimi oli Labda. Koska ei kukaan bakkhiadi tahtonut häntä naida, sai hänet Eetion, Ekhekrateen poika, joka oli kotoisin Petran kunnasta, mutta esi-isiensä kautta lapithi ja Kaineuksen jälkeläinen. Vaan hänelle ei tästä, enempää kuin muustakaan vaimosta, syntynyt lapsia. Hän matkusti siis Delfoihin tiedustelemaan, saisiko hän jälkeläisiä. Ja hänen astuessaan pyhättöön puhuttelee häntä oitis Pytia näillä sanoin:

"Ei sua, arvoisa Eetion, pidä arvossa kenkään. Labda on kantava; kohdustaan kivi vyöryvä kirpoo murskaten hallitsijat, tilin käyden kanssa Korinton."

Tämä Eetionin saama oraakelilause tuli jollain tavoin bakkhiadien tietoon, jotka eivät olleet ymmärtäneet aiemmin tullutta, Korintosta koskevaa ennuslausetta, joka tarkoitti samaa kuin Eetionin saama ja kuului näin:

"Kallion kotka on kantava, synnyttäin jalopeuran
ankaran, raateliaan, monen polvet hervaisevaisen.
Huomatkaa tämä, kansa Korinton, kaikk' asuvaiset
Peirenen suloreunan ja kaupungin monikunnaan."

Tämä aikaisemmin bakkhiadeille annettu ennuslause oli jäänyt selittämättömäksi. Mutta kun he nyt kuulivat Eetionille annetun ennuslauseen, niin he heti käsittivät, että edellinenkin piti yhtä Eetionin lauseen kanssa. Tämän käsitettyään he pysyivät alallaan, koska tahtoivat tuhota sen lapsen, joka Eetionille oli syntyvä. Ja heti kun vaimo oli synnyttänyt, lähettivät he joukostaan kymmenen miestä siihen kuntaan, missä Eetion asui, surmaamaan lapsukaisen. Saavuttuaan Petraan ja tultuaan Eetionin taloon he pyysivät lasta. Ja Labda, joka ei ensinkään tiennyt, minkä vuoksi he olivat saapuneet, ja luuli heidän ystävyydestä hänen isäänsä kohtaan pyytävän lasta, toi ja ojensi tämän eräälle heistä. Nytpä he tullessaan olivat päättäneet niin, että se heistä, joka ensin ottaisi lapsen, murskaisi sen maata vasten. Mutta kun siis Labda toi lapsen esille ja antoi sen pyytäjälle, niin lapsi jostakin jumalallisesta vaikutuksesta hymyili tälle miehelle, joka sen otti vastaan. Tämän nähdessään ei hän raskinut lasta surmata, vaan antoi sen säälistä toiselle, ja tämä taas kolmannelle. Sillä tavoin se siirtyen toiselta toiselle kulki kautta kaikkien kymmenen sylin, kun ei kukaan tahtonut sitä tuhota. He antoivat niinmuodoin lapsen takaisin äidille ja läksivät ulos. Mutta ovella seistessään he alkoivat soimata ja syytellä toinen toistansa ja varsinkin sitä, joka ensimäisenä oli ottanut vastaan lapsen, koska hän ei ollut tehnyt, niinkuin oli sovittu. Ja vihdoin he hetkisen kuluttua päättivät mennä kaikki uudestaan sisälle yksissä neuvoin suorittaakseen surmatyön.

Mutta oli niin säädetty, että Eetionin kannasta oli versova turma Korintokselle. Labda oli näet kuullut kaiken tämän seisoen oven takana. Ja koska hän pelkäsi, että he alkaisivat katua ja, toistamiseen saatuaan käsiinsä lapsen, tappaisivat sen, niin hän vei ja kätki sen mielestään parhaimpaan piilopaikkaan, erääseen laatikkoon; hän ymmärsi nimittäin, että jos he palaisivat ja saapuisivat etsimään, he tutkisivat kaikkia läpikotaisin. Ja niinpä kävikin. He tulivat, mutta kun heidän etsiessään ei mitään löytynyt, katsoivat he parhaaksi lähteä tiehensä ja sanoa lähettäjille täyttäneensä kaikki heidän määräyksensä.

Niinpä he läksivät pois ja kertoivat sillä tavoin. Mutta Eetionin poika kasvoi sittemmin ja koska hän laatikon avulla oli tästä vaarasta pelastunut, annettiin hänelle sen mukaan nimeksi Kypselos [laatikko on kreikaksi "kypsele">[. Mieheksi vartuttuaan Kypselos kysyi neuvoa Delfoin oraakelilta ja sai sieltä kaksimielisen vastauksen, johon luottaen hän kävi Korintoksen kimppuun ja otti sen haltuunsa. Tämä oraakelilause kuului näin:

"Miekkonen mies, joka luokseni käy, juurt' Eetionin Kypselos, kuulun Korinton valtias, miekkonen itse, miekkoset lapset myös, mut lastenlapsensa eivät."

"Näin kuului oraakelilause. Mutta itsevaltiaaksi päästyään esiintyi Kypselos tällä tavoin. Monta korintolaista hän ajoi maanpakoon, monelta hän riisti omaisuuden ja vielä useammalta hengen. Ja hänen hallittuaan kolmekymmentä vuotta onnellisesti päiviensä päähän saakka seurasi häntä hallituksessa hänen poikansa Periandros. Aluksi Periandros oli lempeämpi isäänsä, mutta siitä pitäen kun hän lähettien välityksellä oli joutunut tekemisiin Miletoksen itsevaltiaan Thrasybuloksen kanssa, tuli hän vielä Kypselostakin verenhimoisemmaksi. Hän lähetti näet Thrasybuloksen luo airuen kysymään, millä tavoin hän turvallisimmin järjestäisi hallituksen ja parhaiten kaupunkiaan hoitaisi. Thrasybulos silloin vei Periandroksen luota tulleen sanantuojan kaupungin ulkopuolelle ja astui viljavainioon; ja laihon läpi kulkiessaan hän samalla uudestaan kyseli ja tutkiskeli kuuluttajalta syytä hänen tuloonsa Korintoksesta. Ja aina milloin hän huomasi jonkun muista ylenevän tähkäpään, niin hän liisti sen poikki; ja niin tehdessään hän viskasi ne pois, kunnes hän tuolla tavalla oli tärvellyt kauniimman ja rehevimmän osan laihoa. Mutta kuljettuaan vainion läpi laski hän airuen luotaan, sanaakaan sitä ennen lausumatta. Vaan kun airut oli palannut Korintokseen, oli Periandros halukas saamaan tietää, minkä neuvon hän oli saanut. Airut virkkoi, ettei Thrasybulos ollut hänelle mitään neuvonut ja lisäsi ihmettelevänsä, että Periandros oli hänet lähettänyt semmoisen miehen tykö, joka oli mielenhäiriössä ja vahingoitti omaa tavaraansa; ja samalla hän kertoi, mitä oli nähnyt Thrasybuloksen tekevän."

"Mutta Periandros älysi asianlaidan ja käsitti, että Thrasybulos oli neuvonut häntä surmaamaan muita ylemmäksi kohoavat kaupunkilaiset. Siksi hän tekikin kaikkea mahdollista pahaa kansalaisilleen. Sillä kaikki, jotka Kypselos oli jättänyt tappamatta ja karkoittamatta, Periandros raivasi järjestänsä pois. Niinpä hän yhtenä päivänä riisutti vaatteet kaikilta korintolaisten naisilta oman vaimonsa Melissan vuoksi. Hän oli näet lähettänyt sanansaattajia siihen vainajain ennuspyhättöön, joka sijaitsee thesprotien maassa Akheron-joen varrella, kysymään, mihin erään vieraan hänelle uskoma tavara oli joutunut. Mutta kun Melissa tällöin oli ilmestynyt, oli hän kieltäytynyt osoittamasta ja ilmaisemasta, missä uskottu tavara oli kätkettynä. Hänen oli näet vilu ja hän oli alaston. Sillä niistä vaatekappaleista, jotka Periandros hänen myötänsä oli haudannut, ei hänellä ollut mitään hyötyä, koska niitä ei oltu poltettu. Ja todistuksena siitä, että hän, Melissa, puhui totta, oli se, että Periandros oli pistänyt leivät kylmään uuniin. Kun tämä vastaus oli tuotu Periandrokselle — merkki oli nimittäin luotettava, koska hän oli yhtynyt Melissaan, kun tämä jo oli kuollut —, käski hän oitis kuuluttaa, että kaikki korintolaisten naiset kokoutuisivat Heran temppeliin. He menivät siis sinne, mitä kauniimmin koristeltuina kuten juhlaan ainakin. Mutta Periandros oli salaa asettanut sinne henkivartijoita, joiden avulla hän riisutti heiltä kaikilta vaatteet, eroituksetta vapailta ja palvelijattarilta. Sitten hän antoi viedä kaikki vaatteet kuoppaan, missä hän, Melissaa avukseen huutaen, poltti ne. Hänen tehtyään tämän ja toistamiseen lähetettyään sanan ennuspaikkaan, ilmaisi Melissan haamu, mihin hän oli pannut vieraan uskoman esineen. Semmoinen, oi lakedaimonilaiset, on itsevaltius ja semmoisia tekoja se aikaansaa. Mutta meidät korintolaiset valtasi suuri ihmettely jo heti silloin, kun saimme tietää teidän lähettävän noutamaan Hippiasta, ja nyt olemme vieläkin enemmän ihmetelleet, kun olette näin puhuneet. Ja Hellaan jumalien nimessä me vannotamme teitä, ettette asettaisi itsevaltiaita kaupunkeihin. Mutta jollette herkeä, vaan koetatte vastoin oikeutta tuoda takaisin Hippiasta, niin tietäkää, että korintolaiset eivät tule tekoanne hyväksymään."

93. Näin puhui Korintoksesta saapunut lähettiläs Sokles. Mutta avukseen huutamalla samoja jumalia, kuin hänkin, Hippias vastasi, että korintolaiset kyllä tulisivat kaikista enimmin peisistratideja kaipaamaan, jahka ne päivät olivat käsissä, jolloin heidän oli joutuminen atenalaisten sorrettaviksi. Näillä sanoin Hippias vastasi, hän kun tarkemmin kuin kukaan muu tunsi oraakelilauseet. Sillä välin olivat muut liittolaiset pysyneet ääneti. Mutta kun he kuulivat Sokleen puhuvan rohkeamielisesti, ratkesi kukin heistä puhumaan ja yhtyi korintolaisen mielipiteeseen; ja he vannottivat lakedaimonilaisia, etteivät panisi toimeen valtiollisia mullistuksia missään Hellaan kaupungissa.

94. Siten se yritys raukesi. Hippiaan jouduttua sieltä poisajetuksi, tarjosi makedonilaisten kuningas Amyntas hänelle Anthemus-kaupunkia ja tessalialaiset Iolkosta. Mutta hän ei ottanut kumpaakaan näistä, vaan vetäytyi jälleen Sigeioniin, jonka Peisistratos kahakassa oli voittanut mytileneläisiltä ja sen vallattuaan asettanut sinne itsevaltiaaksi äpäräpoikansa Hegesistratoksen, joka oli syntynyt argolaisesta naisesta. Hän ei kuitenkaan saanut taistelutta pitää, mitä hän oli Peisistratokselta saanut. Sillä pitkän aikaa sotivat Akhilleionin ja Sigeionin kaupungeista mytileneläiset ja atenalaiset keskenään. Ensin mainitut vaativat takaisin maata, atenalaiset taas eivät siihen myöntyneet, vaan osoittivat pätevillä syillä, että heillä ja niillä muilla helleeneillä, jotka yhdessä Menelaoksen kanssa olivat lähteneet kostamaan Helenan ryöstön, oli aivan yhtä paljon oikeutta Ilionin alueeseen, kuin konsanaan aioleilla.

95. Heidän sotiessaan sattui taisteluissa kaikenmoisia kohtauksia, niinpä muun muassa Alkaios runoilija muutamassa ottelussa, missä atenalaiset voittivat, pakeni ja pelastui tosin itse, mutta kadotti aseensa, jotka atenalaiset saivat haltuunsa ja ripustivat Athenen pyhättöön Sigeionissa. Tästä sepitti Alkaios runon, jonka hän lähetti Mytileneen, kertoen siinä tapaturmastaan Melanippos nimiselle ystävälleen. Mutta mytileneläiset ja atenalaiset sovitti keskenään Periandros, Kypseloksen poika. Tämän ratkaistavaksi näet he olivat uskoneet asiansa. Ja hän sovitti heidät niin, että kumpienkin piti saada pitää, mitä heillä oli.

96. Siten joutui Sigeion atenalaisten valtaan. Mutta saavuttuaan Lakedaimonista Aasiaan Hippias pani liikkeelle kaikkensa parjatakseen atenalaisia Artafreneen edessä ja teki, mitä voi, jotta Atena joutuisi hänen oman ja Dareioksen vallan alle. Näin Hippias puuhasi. Saatuaan siitä tiedon atenalaiset taas lähettivät sanansaattajia Sardeeseen ja kielsivät persialaisia kuuntelemasta atenalaisia maanpakolaisia. Mutta Artafrenes käski heidän, jos tahtoivat ehoina säilyä, jälleen ottaa vastaan Hippiaan. Vaan atenalaisetpa eivät suostuneet moisiin esityksiin. Ja ne hyljätessään he tiesivät asettuneensa persialaisten ilmi vihollisiksi.

97. Juuri siihen aikaan, jolloin he näin ajattelivat ja riitaantuivat persialaisten kanssa, saapui miletolainen Aristagoras, lakedaimonilaisen Kleomeneen karkoittamana Spartasta Atenaan. Tämä kaupunki näet oli mahtavampi kaikkia muita. Astuttuaan kansankokoukseen Aristagoras puhui samaa, mitä hän oli puhunut Spartassa Aasian rikkauksista ja persialaisten sotatavasta, ja mainitsi, kuinka persialaiset eivät käyttäneet kilpeä eivätkä keihästä, ja kuinka helppo oli kukistaa heidät. Näin hän kertoi ja lisäksi, että miletolaiset olivat atenalaisten siirtolaisia, jonka vuoksi oli kohtuullista, että nämä, ollessaan niin mahtavia, heitä suojelivat. Ja hän lupaili jos mitä, kunnes sai heidät taivutetuiksi. Näyttääpä näet olevan huokeampi pettää useita kuin yhtä, koska hän ei kyennyt pettämään lakedaimonilaista Kleomenesta yksinään, mutta teki sen kolmellekymmenelle tuhannelle atenalaiselle. Niinpä atenalaiset taipuivat tuumaan ja päättivät äänestettyään lähettää ioonilaisten avuksi kaksikymmentä laivaa, joiden päälliköksi he nimittivät kaupunkilaisten kesken erittäin suurta arvoa nauttivan miehen nimeltä Melanthios. Näistä laivoista johtui sitten onnettomuuksia sekä helleeneille että barbareille.

98. Mutta Aristagoras purjehti edeltä ja saapui Miletokseen. Ja siellä hän keksi tuuman, josta ioonilaisille ei ollut koituva mitään hyötyä, — eikä hän tässä tarkoituksessa sitä tehnyt, vaan suututtaakseen Dareios kuningasta. Hän lähetti nimittäin miehen Fryygiaan, paionien luo, jotka Megabazos oli tehnyt orjiksi ja vienyt pois Strymon-joen varsilta; nyt he itsekseen asuivat eräässä paikassa Fryygiassa, missä heillä oli oma kylänsä. Paionien luo saavuttuaan tämä mies virkkoi näin: "Paionilaiset miehet, minut lähetti Miletoksen itsevaltias Aristagoras esittämään teille pelastuskeinon, jos nimittäin tahdotte totella neuvoani. Nyt on näet koko Ioonia luopunut kuninkaasta, ja teillä on tilaisuus pelastua omaan maahanne. Mereen saakka täytyy teidän itse pitää matkastanne huolta, mutta siitä perin me kyllä aiomme sen tehdä." Tämän kuultuaan paionit tervehtivät ehdotusta ilolla, ottivat myötänsä lapsensa ja vaimonsa ja läksivät karkuun meren rannalle; muutamat heistä kuitenkin olivat peloissaan ja jäivät paikoilleen. Meren rannalle saavuttuaan paionit kulkivat salmen poikki Khiokseen. Ja heidän jo Khiokseen päästyään tuli lukuisa persialainen ratsujoukko, ajaen kintereillä paioneja takaa. Kun he eivät siis näitä saavuttaneet, niin he lähettivät Khiokseen paioneille käskyn palata takaisin. Mutta paionit eivät suostuneet vaatimukseen, vaan Khioksesta veivät heidät khiolaiset Lesbokseen, lesbolaiset taas toimittivat heidät Doriskokseen, ja sieltä he jalan matkaten saapuivat Paioniaan.

99. Sillävälin saapuivat atenalaiset kahdellakymmenellä laivalla ja tuoden matkassaan viisi eretrialaisten kolmisoutua, jotka eivät atenalaisten vuoksi ottaneet osaa sotaretkeen, vaan miletolaisten itsensä vuoksi. Ja siinä he maksoivat vanhan velkansa. Miletolaiset olivat näet aikaisemmin auttaneet eretrialaisia sodassa khalkidilaisia vastaan, silloin kun samolaiset tulivat khalkidilaisten avuksi eretrialaisia ja miletolaisia vastaan. Sittenkuin nyt nämä olivat saapuneet, ja muutkin liittolaiset jo olivat koolla, pani Aristagoras toimeen sotaretken Sardeeseen. Itse hän ei kuitenkaan sotaretkelle lähtenyt, vaan jäi Miletokseen, mutta määräsi miletolaisten päälliköksi muita, nimittäin Kharopinos veljensä ja erään toisen, Hermofantos nimisen kaupunkilaisen.

100. Tällä laivastolla saavuttuaan Efesokseen ioonilaiset jättivät aluksensa Efesoksen alueella olevaan Koresokseen, mutta läksivät itse efesolaisten opastamina lukuisalla sotavoimalla sisämaahan. He matkasivat pitkin Kaystrios-joen vartta, astuivat sitten Tmolos-vuoren yli ja saapuivat Sardeeseen. Ja kun ei kukaan heille tehnyt vastarintaa, niin he valloittivat Sardeen kokonaan, lukuunottamatta linnaa. Mutta linnaa suojeli Artafrenes itse, jolla oli melkoinen miesvoima.

101. Mutta seuraava seikka esti heitä ryöstämästä kaupunkia, sittenkuin olivat sen vallanneet. Sardeessa olivat useimmat rakennukset kaisloista tehdyt, ja kaikissa niissäkin, jotka olivat tiilestä, oli kaislakatto. Yhden näistä sytytti muuan sotamies tuleen, ja heti levisi tuli kautta koko kaupungin, kulkien talosta taloon. Siinä nyt kaupungin palaessa lyydialaiset ja kaikki kaupungissa olevat persialaiset joka puolelta joutuivat saarroksiin, kun tuli levisi ylt'ympärinsä, eikä heidän ollut mahdollista päästä kaupungista ulos. Niinpä he juoksivat kokoon torille ja Paktolos-joelle, joka kuljettaen kultahiekkaa Tmoloksesta virtaa torin halki ja sitten yhtyy Hermos-jokeen, joka taas laskee mereen. Tämän Paktolos-joen varrelle ja torille kerääntyivät lyydialaiset ja persialaiset joukottain ja olivat siellä pakoitetut puolustautumaan. Mutta nähdessään muutamien vihollisista puolustautuvan, toisten lukuisassa joukossa rientävän päin, säikähtyivät valloittajat ja vetäytyivät niinsanotulle Tmolos-vuorelle; ja sieltä he yön tullen läksivät tiehensä laivoille.

102. Ja Sardes paloi poroksi ja siinä myös kotimaisen Kybele jumalattaren pyhättö. Tähän vedoten sytyttivät persialaiset myöhemmin kostoksi helleenien pyhätöt tuleen. Saatuaan tapahtumasta tiedon ne persialaiset, jotka tällä puolen Halys-jokea hallitsivat maaherrakuntia, kokoontuivat ja riensivät lyydialaisten avuksi. Mutta osuikin niin, että he eivät enää tavanneet ioonilaisia Sardeesta; he siis seurasivat näiden jälkiä ja yllättivät heidät Efesoksessa. Ioonilaiset kyllä asettuivat vastarintaan, mutta käsikähmässä he kärsivät suuren tappion. Ja paitsi useita muita kreikkalaisten mainioita miehiä, persialaiset surmasivat myös eretrialaisten päällikön Eualkideen, joka oli saanut voitonseppeleitä kilpailuissa ja jota keolainen Simonides paljon oli ylistänyt. Mutta ne heistä, jotka pääsivät taistelusta pakoon, hajaantuivat sinne tänne kaupunkeihinsa.

103. Näin he silloin kamppailivat. Vaan sittemmin atenalaiset kokonaan hylkäsivät ioonilaiset eivätkä enää sanoneet tulevansa näille avuksi, kun Aristagoras lähettien kautta hartaasti heitä kutsui. Mutta vaikka ioonilaiset olivatkin menettäneet atenalaisten liittouden, varustautuivat he yhtäkaikki sotaan kuningasta vastaan, koska he jo olivat niin paljon Dareiosta vihoittaneet. He purjehtivat Hellespontokseen, panivat valtansa alle Byzantionin ynnä kaikki muut sikäläiset kaupungit ja purjehdittuaan jälleen Hellespontoksesta ulos he saattoivat puolellensa enimmän osan Kaariata. Niinpä Kaunos-kaupunkikin, joka aiemmin ei tahtonut olla heidän kanssaan liitossa, yhtyi nyt heihin.

104. Ja kaikki kyprolaiset liittyivät vapaaehtoisesti heihin, paitsi amathusilaiset. Nämäkin luopuivat meedialaisista, ja se tapahtui näin. Oli muuan Onesilos, salaminiläisten kuninkaan Gorgoksen nuorempi veli, Khersiin poika, Siromoksen pojanpoika ja Euelthonin pojanpojanpoika. Tämä mies oli jo monasti ennenkin kehoitellut Gorgosta luopumaan kuninkaasta, mutta kun hän nyt kuuli ioonilaistenkin luopuneen, niin hän varsin kiihoittamalla kiihoitti häntä siihen. Mutta kun Onesilos ei saanut Gorgosta taivutetuksi, käytti hän kerran tilaisuutta, kun veli oli poistunut Salamiin kaupungista, ja sulki puoluelaistensa avulla hänet porttien ulkopuolelle. Kaupunkinsa menetettyään Gorgos pakeni Meediaan, mutta Onesilos hallitsi Salamista ja kehoitti kaikkia kyprolaisia luopumaan yhdessä hänen kanssaan. Ja muut hän saikin taivutetuiksi, mutta Amathus-kaupungin asukkaat, jotka eivät tahtoneet häntä totella, hän saartoi ja alkoi piirittää heitä.

105. Niinpä Onesilos piiritti Amathus-kaupunkia. Mutta niin pian kun Dareios kuninkaalle oli ilmoitettu, että atenalaiset ja ioonilaiset olivat vallanneet ja polttaneet Sardeen, ja että tämän kapinahankkeen oli punonut miletolainen Aristagoras, niin kerrotaan, ettei hän aluksi ollenkaan välittänyt ioonilaisista, hän kun hyvin tiesi, että he luopumisestaan kyllä saisivat palkkansa. Mutta hän kysyi, keitä atenalaiset olivat, ja saatuaan sen tietää hän pyysi jousta. Otettuaan jousen asetti hän siihen nuolen ja lennätti sen kohti taivasta. Ja ampuessaan ilmaan hän virkkoi: "Oi Zeus, suo minun kostaa atenalaisille!" Sen sanottuaan hän käski yhtä palvelijoistaan, aina kun ateria oli valmiina, kolmasti lausumaan: "Valtias, muista atenalaisia!"

106. Käskettyään tämän hän kutsutti eteensä miletolaisen Histiaioksen ja lausui: "Olen saanut tietää, Histiaios, että sinun viransijaisesi, jolle olet uskonut Miletoksen, on ryhtynyt vehkeilemään minua vastaan. Hän on näet toiselta mantereelta tuottanut luokseen miehiä, yllyttänyt ioonilaisia, jotka minä kyllä aion rangaista heidän teostaan, seuraamaan heidän mukanaan ja sitten riistänyt minulta Sardeen. Onko nyt tämä siis sinusta kaunista? Ja kuinka sellaista on voinut tapahtua ilman sinun neuvonpiteitäsi? Varo vain, ettet vielä saa syyttää itseäsi!" Siihen virkkoi Histiaios: "Kuningas, millaisen sanan lausuitkaan! Minäkö olisin keksinyt hankkeen, josta voisi koitua sinulle jotakin ikävää, oli se sitten suurta tai pientä? Mitä tavoitellen ja minkä puutteessa minä sen tekisin? Minä, jolla on tarjona kaikki, mitä sinullakin on, ja jonka sinä olet katsonut kyllin arvokkaaksi kuulemaan kaikkia päätöksiäsi. Vaan jos viranhaltijani todella toimittaa jotakin semmoista, kuin olet maininnut, niin tiedä, että hän on tehnyt sen omalla uhallaan. Mutta minä en ollenkaan saata uskoa todeksi, että miletolaiset ja minun viranhaltijani vehkeilisivät sinun valtaasi vastaan. Vaan jos he todella tekevät jotakin semmoista, ja sinä, oi kuningas, olet kuullut totuuden, niin katso nyt, kuinka pahoin teit muuttaessasi minut tänne meren luota. Ioonilaiset ovat kaiketi tehneet sen, mitä heidän kauan aikaa on tehnyt mieli, koska minä olin joutunut pois heidän näkyvistään. Sillä jos minä olisin ollut Iooniassa, ei olisi yksikään kaupunki liikahtanut. Anna nyt siis minun mitä pikimmin matkustaa Iooniaan sovittamaan kaikki sikäläiset asiat entiselleen ja saattamaan käsiisi tuo Miletoksen haltija, joka nämä vehkeet on pannut toimeen. Ja minä vannon kautta kuninkaallisten jumalien, että kun olen toimittanut nämä asiat mieltäsi myöten, en ole riisuva yltäni sitä ihotakkia, joka minulla on päälläni astuessani Ioonian maahan, ennenkuin olen tekevä suuren Sardo-saaren veronalaiseksesi."

107. Näin puhui Histiaios petollisella mielellä. Ja Dareios suostuikin hänen sanoihinsa ja lähetti hänet menemään, käskien häntä saapumaan luoksensa Susaan, lupauksensa täytettyään.

108. Sillävälin kun sanoma Sardeen kohtalosta saapui kuninkaalle, ja Dareios teki joutsellaan ylläkerrotulla tavalla sekä rupesi puheisiin Histiaioksen kanssa, ja Histiaios Dareioksen lähettämänä matkusti merenrannalle — sillävälin kun kaikki tämä tapahtui, sattui seuraava seikka. Salaminilaisen Onesiloksen piirittäessä Amathusia, ilmoitettiin hänelle, että muuan Artybios niminen persialainen, joka laivoissaan kuljetti suurta persialaista sotajoukkoa, oli odotettavissa Kyprokseen. Saatuaan tästä tiedon lähetti Onesilos kuuluttajia Iooniaan kutsumaan ioonilaisia avukseen. Ja sen pitemmältä arvelematta ioonilaiset tulivat lukuisalla sotajoukolla. Niinpä ioonilaiset saapuivat Kyprokseen, ja persialaiset kulkivat laivoillaan Kilikiasta saareen ja menivät sitten jalkaisin Salamista vastaan. Foinikialaiset taas purjehtivat laivoillaan sen niemenkärjen ympäri, jota nimitetään "Kyproksen avaimiksi".

109. Kun tämä oli näin tapahtunut, kutsuivat Kyproksen itsevaltiaat kokoon ioonilaisten päälliköt ja virkkoivat heille: "Ioonian miehet, me kyprolaiset annamme teidän valita, kumpiako vastaan tahdotte hyökätä, persialaisiako vai foinikialaisia. Sillä jos te tahdotte maalla asettua taistelujärjestykseen mittelemään voimianne persialaisten kanssa, olisi teidän nyt aika astua laivoista ja asettua rintamaan maalla, meidän taas astua teidän laivoihinne otellaksemme foinikialaisten kanssa. Mutta jos te mieluummin tahdotte taistella foinikialaisten kanssa, täytyy teidän, kumman tahansa näistä valitsettekin, tehdä niin, että mikäli teistä riippuu, Ioonia ja Kypros tulevat vapaiksi." Siihen virkkoivat ioonilaiset: "Meidät lähetti ioonilaisten liittoneuvosto matkaan vartioidaksemme merta, mutta ei luovuttaaksemme kyprolaisille laivoja ja itse hyökätäksemme maalla persialaisia vastaan. Niinpä me aiomme kunnostaa itseämme siinä paikassa, mihin meidät on asetettu. Teidän taas tulee, muistaen mitä orjina ollessanne olette meedialaisten puolelta kärsineet, esiintyä kunnon miehinä."

110. Näillä sanoin vastasivat ioonilaiset. Kun sittemmin persialaiset tulivat salaminilaisten kentälle, järjestivät kyprolaisten kuninkaat muut kyprolaiset muita sotamiehiä vastaan, mutta asettivat salaminilaisten ja soloilaisten valiomiehistön persialaisia vastaan. Ja persialaisten ylipäällikköä Artybiosta vastaan asettui vapaaehtoisesti Onesilos.

111. Artybios ratsasti hevosella, jota oli opetettu raskasaseisen edessä nousemaan pystyyn takajaloilleen. Nytpä oli Onesiloksella aseenkantaja, syntyperältään kaarilainen, erittäin sotakuntoinen ja muuten lujaluontoinen mies. Saatuaan siis tietää Artybioksen hevosesta Onesilos virkkoi aseenkantajalleen: "Kuulen, että Artybioksen hevonen nousee pystyyn ja etujaloillaan sekä suullaan tekee lopun jokaisesta, jota vastaan se karkaa. Mieti nyt siis ja lausu sitten kohta, kumpaako tahdot pitää silmällä ja iskeä, hevostako vai Artybiosta itseänsä?" Tähän virkkoi hänen palvelijansa: "Oi kuningas, olen valmis tekemään kumpaisenkin tai jommankumman, ja ylimalkaan, mitä sinä vain määräät. Tahdon kuitenkin ilmaista sinulle, mikä sinun asemallesi on edullisinta. Minun mielestäni kuninkaan ja ylipäällikön tulee käydä kuninkaan ja ylipäällikön kimppuun. Sillä jos surmaat ylipäällikön, koituu sinulle siitä suuri kunnia, ja toisekseen, jos hän sinut, mikä älköön tapahtuko, on onnettomuus puolta vähempi, jos vertaisensa kädestä kuolee. Meidän, palvelijoiden, taas tulee hyökätä muita palvelijoita ja myös hevosta vastaan. Äläkä sinä yhtään pelkää tämän temppuja. Sillä minä lupaan sinulle, ettei se tästä puolen enää nouse ketään miestä vastaan."

112. Näin hän virkkoi, ja kohta joutuivat sotajoukot käsikähmään sekä maalla että merellä. Laivoilla esiintyivät sinä päivänä ioonilaiset erinomaisesti ja saivat voiton foinikialaisista, ja yli muiden kunnostivat itseään etenkin samolaiset. Maalla taas ryntäsivät sotajoukot toisiansa vastaan, iskivät yhteen ja taistelivat. Mutta molempien ylipäälliköiden kävi näin. Kun hevosen selässä istuva Artybios hyökkäsi Onesilosta kohti, iski Onesilos, niinkuin oli aseenkantajansa kanssa sopinut, itse hyökkäävätä Artybiosta. Mutta silloin kun hevonen löi etujalkansa Onesiloksen kilpeen, iski kaarilainen sirpillään ja leikkasi hevoselta etujalat poikki.

113. Siten persialaisten ylipäällikkö Artybios sortui yhdessä hevosensa kanssa siihen paikkaan. Mutta muiden vielä parhaillaan taistellessa petti heidät Stesenor, joka oli Kurionin itsevaltias ja jolla oli ympärillään melkoinen miesvoima. Näiden kurionilaisten sanotaan olevan argolaisten siirtolaisia. Kun nyt kurionilaiset olivat pettäneet, tekivät myös salaminilaisten sotavaunut samalla tavoin kuin kurionilaiset. Tämän johdosta pääsivät persialaiset voitolle kyprolaisista. Niinpä koko sotajoukko kääntyi pakosalle, ja siinä kaatuivat useiden muiden muassa myöskin Onesilos, Khersiin poika, joka juuri oli aikaansaanut kyprolaisten luopumisen, sekä Soloi-kaupungin kuningas Aristokypros, Filokyproksen poika, saman Filokyproksen, jonka luo atenalainen Solon saapui Kyprokseen ja jota hän runoelmissaan kiitti kaikista itsevaltiaista enimmin.

114. Ja koska Onesilos oli piirittänyt Amathus-kaupungin asukkaita, leikkasivat nämä pois hänen päänsä ja ripustivat sen kaupungin portin yläpuolelle. Kun nyt pää siinä riippui ja jo oli tullut ontoksi, pujahti sen sisälle mehiläisparvi, joka täytti sen vahakakuilla. Kun amathusilaiset tämän tapauksen johdosta kysyivät neuvoa oraakelilta, vastattiin heille, että heidän tuli ottaa alas ja haudata pää ja joka vuosi uhrata Onesilokselle kuten puolijumalalle ainakin; jos nimittäin niin tekisivät, olisi heidän käyvä hyvin.

115. Amathusilaiset tekivätkin sen ja tekevät niin yhä vielä minun aikoihini saakka. Mutta kun ne ioonilaiset, jotka Kyproksessa suoritettuaan meritaistelun saivat tietää Onesiloksen joutuneen perikatoon ja kaikkia Kyproksen kaupunkeja piiritettävän, paitsi Salamista, jonka salaminilaiset olivat luovuttaneet entiselle, Gorgos nimiselle kuninkaalle, niin he heti paikalla purjehtivat matkoihinsa Iooniaan. Ja Kyproksessa olevista kaupungeista kesti kauimman ajan piiritystä Soloi, jonka persialaiset, kaivamalla ylt'ympäri puhki muurien perustan, viidentenä kuukautena valloittivat.

116. Vain vuoden ajan vapaina oltuaan kyprolaiset toistamiseen joutuivat orjuuteen. Mutta Daurises, joka oli nainut Dareioksen tyttären, ja Hymaies sekä Otanes, jotka nekin olivat naineet Dareioksen tyttäret, ajoivat takaa Sardesta vastaan lähteneitä ioonilaisia ja tunkivat heidät takaisin laivoihin. Ja lyötyään heidät taistelussa he jakoivat keskenään kaupungit ja hävittivät ne.

117. Mutta Daurises, joka oli kääntynyt Hellespontoksen rannalla sijaitsevia kaupunkeja vastaan, valloitti Dardanoksen ja valloitti myös Abydoksen, Perkoten, Lampsakoksen ja Paisoksen. Nämä hän valloitti, yhden kunakin päivänä. Mutta hänen marssiessaan Paisoksesta Parion-kaupunkia vastaan tuli viesti, että kaarilaiset olivat yhtyneet ioonilaisiin ja luopuneet persialaisista. Hän kääntyi siis Hellespontoksesta poispäin ja marssitti sotajoukkonsa Kaariata vastaan.

118. Mutta ennenkuin Daurises saapui, ilmoitettiin tämä jollakin tavoin kaarilaisille. Saatuaan siitä tiedon kerääntyivät kaarilaiset niinsanottujen "Valkoisten pylväitten" luo Marsyas-joen varrelle, joka virraten Idrias-maasta laskee Maiandros-jokeen. Kaarilaisten kokoonnuttua esitettiin siinä useita mielipiteitä, ja sen, joka minusta näyttää parhaalta, lausui muuan kindyeläinen Pixodaros, Mausoloksen poika, joka oli nainut kilikialaisten kuninkaan Syennesiin tyttären. Tämän miehen mielipide oli, että kaarilaisten tuli kulkea Maiandros-joen yli ja, saatuaan näin joen selkänsä taakse, sitten iskeä yhteen, jotta kaarilaiset esiintyisivät vieläkin urhoollisempina kuin mitä luonnostaan olivat, kun heillä ei olisi tilaisuutta paeta takaisin, vaan olisivat pakoitetut jäämään paikoilleen. Tämä mielipide tosin ei päässyt voitolle, vaan päinvastoin se, että Maiandros-joen pikemmin tuli joutua persialaisten kuin heidän itsensä taakse, tietenkin siksi, että jos persialaiset lähtisivät pakoon ja kahakassa joutuisivat alakynteen, he eivät voisi palata, vaan sortuisivat jokeen.

119. Kun sittemmin persialaiset saapuivat ja olivat kulkeneet Maiandroksen yli, iskivät kaarilaiset persialaisten kanssa yhteen Marsyas-joen varsilla, taistelivat siellä ankaran taistelun ja kauan aikaa, mutta lopulta he sortuivat ylivoiman alle. Persialaisia miehiä kaatui noin kaksituhatta, kaarilaisia noin kymmenentuhatta. Sieltä paenneet tungettiin Labraundaan Zeus Stratioksen temppelitarhaan, joka on suuri ja pyhä plataanilehto. Kaarilaiset ovat, mikäli me tiedämme, ainoat, jotka toimittavat uhreja Zeus Stratiokselle. Kun heidät siis oli tänne tungettu, neuvottelivat he, miten pelastuisivat, ja olisiko heidän parempi antautua persialaisille vai kokonaan lähteä Aasiasta.

120. Heidän tästä neuvotellessaan saapuivat miletolaiset ynnä näiden liittolaiset avuksi. Tällöin kaarilaiset heittivät aikaisemmat tuumansa ja valmistautuivat jälleen taistelemaan alusta alkaen. Ja he iskivät hyökkäävien persialaisten kanssa yhteen, mutta taistelussa he kärsivät vieläkin suuremman tappion kuin ennen. Ja kaikista kaatui useita, vaan suurimman tappion kärsivät miletolaiset.

121. Mutta sittemmin kaarilaiset korjasivat tämän vamman ja rupesivat jälleen taistelemaan. Saatuaan näet tietää, että persialaiset lähtivät liikkeelle heidän kaupunkejansa vastaan, he asettuivat väijyksiin Pedasokseen vievän tien varrelle. Ja kun persialaiset yön aikaan joutuivat sille paikalle, tuhoutuivat he itse sekä heidän päällikkönsä, Daurises, Amorges ja Sisamakes. Yhdessä heidän kanssaan kaatui myös Myrsos, Gygeen poika. Mutta tämän väijytysjoukon päällikkönä oli muuan mylasalainen, Herakleides, Ibanolliin poika.

122. Sillä tavoin nyt tuhoutuivat nämä persialaiset. Hymaies, joka hänkin oli Sardesta vastaan lähteneitten ioonilaisten takaa-ajajia, kääntyi Propontis-merelle päin ja valtasi Kios-kaupungin Mysiassa. Niin pian kuin hän tämän vallattuaan sai tietää Dauriseen Hellespontoksesta lähteneen Kaariata vastaan, niin hän Propontiin luota poistuen vei sotajoukkonsa Hellespontosta vastaan ja kukisti kaikki Ilionin alueella asuvat aiolit, samoinkuin myös gergithit, jotka ovat muinaisten teukrolaisten jäännöstä. Mutta näitä kansoja kukistaessaan sairastui Hymaies itse ja kuoli Troas-maakunnassa.

123. Siten hän kuoli. Mutta Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja kolmas sotapäällikkö, Otanes, määrättiin lähtemään Iooniaa ja sen viereistä Aiolista vastaan. Ja Iooniassa he valtasivat Klazomenain, Aioliissa Kymen.

124. Sillä aikaa kuin nyt kaupunkeja vallattiin, osoittautui, ettei miletolainen Aristagoras ollut mikään rohkea mies, vaikka hän oli nostattanut Ioonian kapinaan ja matkaansaanut suurta hämminkiä. Nähdessään näet tämän hän mietti pakoa. Sen lisäksi hänestä myös näytti mahdottomalta päästä voitolle Dareios kuninkaasta. Tämän johdosta hän siis kutsui kokoon puoluelaisensa ja neuvotteli heidän kanssaan. Ja siinä hän lausui, että olisi edullista, jos heillä olisi tarjona joku pakopaikka siinä tapauksessa, että heidät häädettäisiin Miletoksesta; ja hän kysyi, tuliko hänen viedä siirtokunta tästä paikasta Sardoon vai edonien maassa sijaitsevaan Myrkinokseen, jonka ympäri Histiaios oli alkanut rakentaa muuria, saatuaan sen lahjaksi Dareiokselta.

125. Näin kysyi Aristagoras. Silloin esitti historiansepittäjä Hekataios, Hegesandroksen poika, sen mielipiteen, ettei hänen tulisi lähteä kumpaankaan näistä paikoista, vaan rakentaa itselleen linnoitus Leros-saareen ja siellä pysyä alallaan, jos hän joutuisi Miletoksesta karkoitetuksi; sitten hän voisi sieltä käsin palata Miletokseen.

126. Tämän neuvon siis antoi Hekataios. Mutta Aristagoraan itsensä teki enimmin mieli lähteä Myrkinokseen. Niinpä hän uskoi Miletoksen Pythagoraan, erään arvossapidetyn kaupunkilaisen huostaan, otti itse mukaansa jokaisen, joka halusi tulla, purjehti Traakiaan ja otti haltuunsa sen maan, johon oli matkalle suoriutunut. Sieltä käsin liikkeelle lähtiessään Aristagoras itse ynnä hänen sotajoukkonsa saivat surmansa traakialaisten kautta, kun hänen piirittäessään erästä kaupunkia traakialaiset välirauhan tehtyään tahtoivat vapaasti lähteä kaupungista.