SEITSEMÄS KIBJA.
1. Kun tieto Marathonin taistelusta oli saapunut kuningas Dareiokselle, Hystaspeen pojalle, joka jo ennestäänkin oli suuresti katkeroitunut atenalaisia kohtaan heidän hyökkäyksestään Sardesta rastaan, suuttui hän paljoa ankarammin ja hankkiutui vielä innokkaammin lähtemään sotaan Hellasta vastaan. Ja heti hän lähetti kautta kaupunkien käskyn asettaa jalkeille sotajoukon, määräten kunkin varustamaan entistä paljoa enemmän väkeä ynnä sotalaivoja, hevosia, viljaa ja kuorma-aluksia. Tämän käskyn kiertäessä maita oli Aasia järkyksissä kolmen vuoden ajan, sillä parhaimmat miehet kerättiin kokoon ja harjoitettiin ikäänkuin Hellaan retkeä varten. Mutta neljäntenä vuotena egyptiläiset, jotka Kambyses oli tehnyt orjiksi, luopuivat kapinallisesti persialaisista. Silloin Dareios vieläkin innokkaammin hankkiutui sotaretkelle molempia kansoja vastaan.
2. Sillä välin kuin Dareios hankki lähtöä Egyptiä ja Atenaa vastaan, syntyi hänen poikiensa kesken riita hallituksesta, koska kuninkaan, persialaisten lain mukaan, tuli nimittää seuraajansa ennen sotaan lähtemistä. Dareiokselle oli näet, jo ennenkuin hän pääsi kuninkaaksi, hänen edellisestä vaimostaan, Gobryaan tyttärestä, syntynyt kolme poikaa, ja, hänen kuninkaaksi tultuaan, Kyroksen tyttärestä, Atossasta, toiset neljä. Edellisistä oli vanhin Artobazanes, myöhemmin syntyneistä taas Xerxes. Ja koska nämä eivät olleet saman äidin lapsia, niin he olivat keskenään eripuraiset; Artobazanes vetosi siihen, että hän oli vanhin koko lapsijoukosta ja että kaikkien ihmisten kesken vanhimmalla on tapana pitää hallitusta. Xerxes taas siihen, että hän oli Atossan, Kyroksen tyttären, poika ja että Kyros oli se, joka oli persialaisille vapauden hankkinut.
3. Ennenkuin Dareios vielä oli ajatuksensa ilmaissut, sattui niin, että samoihin aikoihin saapui Susaan myös Aristonin poika Demaratos, joka oli menettänyt Spartan kuninkuuden ja oli vapaaehtoisesti lähtenyt maanpakoon Lakedaimonista. Kuultuaan Dareioksen lasten eripuraisuudesta tuli tämä mies, kuten huhu kertoo, Xerxeen tykö ja neuvoi tätä sen lisäksi, mitä hän jo oli lausunut, huomauttamaan, että hän oli syntynyt Dareioksen jo ollessa kuninkaana ja hallitessa persialaisia, jota vastoin Artobazanes oli syntynyt Dareioksen vielä ollessa yksityisenä miehenä. Niinmuodoin ei ollut oikein eikä kohtuullista, että jollakin toisella kuin Xerxeellä oli tuo arvo ja etuus. Sillä, niinkuin Demaratos neuvoessaan lausui, Spartassakin vallitsee semmoinen laki. että jos muutamat pojista ovat syntyneet ennenkuin heidän isänsä on päässyt hallitukseen, mutta, yksi syntyy myöhemmin, isän jo hallitessa, niin tämä jälestäpäin syntynyt perii kuninkuuden. Xerxes käytti hyväkseen Demaratoksen neuvoa, ja Dareios, joka arveli tämän poikansa puhuvan oikein, nimitti hänet kuninkaaksi. Minun luullakseni kuitenkin olisi Xerxes ilman tätä neuvoakin päässyt kuninkaaksi, sillä Atossaila oli käsissään kaikki valta.
4. Nimitettyään Xerxeen persialaisten kuninkaaksi alkoi Dareios varustella sotaanlähtöä. Mutta tämän tapauksen sekä Egyptin kapinan jälkeisenä vuotena kohtasi kuolema Dareioksen. kesken hänen sotavalmistuksiaan, hänen hallittuaan kaikkiaan kuusineljättä vuotta; eikä hänen ollut onnistunut kostaa egyptiläisille enempää kuin atenalaisillekaan.
5. Dareioksen kuoltua siirtyi kuninkuus hänen pojalleen Xerxeelle. Aluksi Xerxes ei lainkaan ollut halukas käymään Hellaan kimppuun, vaan kokosi sotajoukkoa Egyptiä vastaan. Mutta hänen luonaan oleskeli Gobryaan poika Mardonios, joka oli Xerxeen serkku ja Dareioksen sisarenpoika sekä nautti suurinta arvoa persialaisten kesken, ja tällä oli aina tapana lausua näin: "Herra, ei ole kohtuullista, että atenalaiset, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa persialaisille, eivät saa mitään rangaistusta teoistaan. Vaan pane nyt toimeen se, mikä sinulla juuri on käsillä. Mutta jahka olet suistanut Egyptin röyhkeyden, niin vie sotajoukkosi Atenaa vastaan, jotta saavuttaisit hyvän maineen ihmisten kesken ja jokainen vastedes kavahtaisi ryhtyä sotaan sinun valtakuntaasi vastaan." Tämä hänen puheensa siis tarkoitti kostoa. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että Europa on erittäin kaunis maa, joka kantaa kaikenlaisia istutettuja puita, on erinomaisen hedelmällinen ja sen arvoinen, että kaikkien kuolevaisten joukosta vain kuninkaan tulee saada se omakseen.
6. Näin Mardonios puhui, koska hän halusi valtiollisia seikkailuja ja itse tahtoi päästä Hellaan käskynhaltijaksi. Ja aikaa myöten hänen onnistuikin taivuttaa ja suostuttaa Xerxes tähän. Oli myös muita seikkoja, jotka osaltaan auttoivat häntä siinä. Ensiksikin näet saapui Tessaliasta aleuadien lähettämiä sanansaattajia, jotka vakuuttivat näiden täydellistä alttiutta ja kutsuivat kuningasta Hellaaseen. Nämät aleuadit olivat Tessalian kuninkaita. Toiseksi pitivät ne peisistratidit, jotka olivat tulleet Susaan, samaa puhetta kuin aleuaditkin ja kärttivät Xerxestä vielä enemmän kuin edelliset. Sinne tullessaan he olivat ottaneet mukaansa Onomakritos nimisen atenalaisen ennuslauseitten selittäjän ja Musaioksen oraakelivastausten järjestäjän, jonka kanssa he sitä ennen olivat tehneet sovinnon. Peisistratoksen poika Hipparkhos oli näet karkoittanut Onomakritoksen Atenasta, syystä että hermionelainen Lasos oli todistanut hänen liittäneen Musaioksen oraakelilauseisiin ennustuksen, jonka mukaan Lemnoksen edustalla sijaitsevat saaret kerran vajoaisivat meren pohjaan. Siitä syystä oli Hipparkhos karkoittanut hänet, vaikka hän ennen kyllä oli paljon tämän kanssa seurustellut. Nyt oli Onomakritos matkannut peisistratidien myötä Susaan, ja nämä puhuivat hänestä ihmeellisiä asioita. Siitä syystä hän, aina milloin saapui kuninkaan eteen, luki julki ennuslauseitaan. Ja jos ne sisälsivät jotakin, joka tiesi onnettomuutta barbarille, ei hän puhunut asiasta mitään, vaan valikoi ja luki vain onnekkaimmat kohdat ja sanoi olevan säädetyn, että persialainen mies oli tekevä sillan Hellespontoksen yli, sekä kuvaili, kuinka ylimeno oli tapahtuva. Niinpä hän, lukemalla julki ennustuksiaan, ahdisti kuningasta, samoinkuin myös tekivät peisistratidit ja aleuadit esittämällä mielipiteitään.
7. Niin pian kuin Xerxes oli päättänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, pani hän, toisena vuotena Dareioksen kuolemasta, toimeen sotaretken kapinoitsijoita vastaan. Kukistettuaan nämät ja saatettuaan koko Egyptin vielä ankarampaan orjuuteen, kuin missä se oli Dareioksen aikana ollut, hän uskoi sen veljensä Akhaimeneen, Dareioksen pojan, huostaan. Mutta Akhaimeneen hoitaessa Egyptiä surmasi hänet jonkun ajan perästä libyalainen Inaros, Psammetikhoksen poika.
8. Kun Xerxes Egyptin valloituksen jälkeen oli aikeessa ryhtyä sotaretkeen Atenaa vastaan, kutsui hän etevimmät persialaiset kokoukseen, kuullakseen heidän mielipiteensä ja itse kaikkien läsnäollessa ilmaistakseen oman tahtonsa. Heidän kokoonnuttuaan Xerxes lausui näin: "Persian miehet, en minä ensimäisenä aio keskuudessanne ottaa käytäntöön tätä tapaa, vaan noudatan tapaa, jonka itse olen vastaanottanut. Sillä niinkuin vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, emme koskaan vielä ole nauttineet lepoa aina siitä saakka kuin me, silloin kun Kyros oli kukistanut Astyageen, meedialaisilta perimme tämän vallan. Mutta näin ohjaa asioita jumala, ja meidän monet toimemme saavat onnellisen päätöksen. Mitä nyt Kyros ja Kambyses ja minun isäni Dareios ovat suorittaneet ja mitkä kansat he ovat entisten lisäksi hankkineet, sitä ei tarvinne mainita, koska sen hyvin tunnette. Mutta siitä perin kuin minä itse otin vastaan tämän valtaistuimen, olen miettinyt, millä tavoin menettelisin, jotta en jäisi jälelle niistä, jotka aikaisemmin ovat tässä arvossa olleet, enkä heitä vähemmin lisäisi persialaisten valtaa. Ja miettiessäni huomaan, että samalla kuin meille karttuu kunniaa eikä tuo maa ole pienempi tai huonompi, vaan päinvastoin tuottavampi tätä maata, jonka nyt omistamme, samalla me saamme kostaa ja rangaista. Senvuoksi olen nyt kutsunut teidät kokoon, jotta esittäisin teille, mitä aion tehdä. Minä aion rakentaa sillan Hellespontoksen yli ja marssittaa sotajoukon Europan halki Hellasta vastaan, kostaakseni atenalaisille sen, minkä he ovat tehneet persialaisille ja minun isälleni. Olettehan nähneet, kuinka isäni Dareioskin valmisti sotaretkeä näitä miehiä vastaan. Mutta hän kuoli, eikä hän saanut kostetuksi heille. Vaan minä en aio herjetä hänen enkä muiden persialaisten puolesta heille kostamasta, ennenkuin valloitan ja poltan Atenan, joka ensiksi on alkanut harjoittaa vääryyttä minua ja isääni vastaan. Ensinnäkin näet he tulivat Sardeeseen, jonne saapuivat orjamme, miletolaisen Aristagoraan kera, ja sytyttivät siellä lehdot ynnä pyhätöt. Ja mitä he sitten tekivät meille, kun me Datiin ja Artafreneen johdolla olimme heidän maahansa tunkeutuneet, sen luultavasti tiedätte kaikki. Tämän vuoksi olen nyt siis varustautunut lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, ja harkitessani huomaan tästä yrityksestä koituvan meille näin suuria etuja: jos kukistamme heidät sekä heidän naapurinsa, jotka asuvat fryygialaisen Pelopsin maassa, niin teemme Zeus jumalan ilmankannen rajaksi Persian valtakunnalle. Ei näet aurinko ole katseleva yhtään maata, joka meidän valtakuntaamme rajoittuisi, vaan kaikki ne olen minä teidän kerallanne saattava yhdeksi ainoaksi maaksi, koko Europan halki samottuani. Olen nimittäin kuullut asianlaidan olevan sellaisen, että jos meidän vain onnistuu poistaa mainitsemani kansat vihollistemme luvusta, niin ei ole jääpä jälelle mitään miesten kaupunkia eikä ihmisheimoa, joka meidän kanssamme pystyisi ottelemaan. Niin tulevat niskoilleen saamaan orjuuden ikeen sekä meitä vastaan syylliset että syyttömät. Jos te tämän teette, niin varmaan saavutatte suosioni. Kun minä teille ilmoitan ajan, jolloin on tultava, pitää kunkin teistä alttiisti saapua. Ja sille, joka tullessaan tuo mukanaan parhaiten järjestetyn sotajoukon, annan semmoisia lahjoja, joita meidän kesken pidetään arvokkaimpina. Teidän on siis tehtävä näin. Mutta jotten teistä näyttäisi tekevän tätä päätöstä omin päin, niin minä esitän asian yhteisesti keskusteltavaksi, samalla kuin käsken sitä teistä, kuka vain haluaa, lausumaan mielipiteensä." Näin sanottuaan hän lopetti puheensa.
9. Hänen jälkeensä lausui Mardonios: "Oi herra, sinä et ainoastaan ole paras kaikista tähän asti eläneistä ja elävistä persialaisista, vaan myös kaikista vastedes elävistäkin, koska kaikki, mitä olet kosketellut, on ylen oivallista ja totta, mutta varsinkin, koska et salli Europassa asuvien arvottomien ioonilaisten pitää meitä pilkkanaan. Sillä olisihan kauhea asia, jos me, vain lisätäksemme valtaamme, olemme kukistaneet ja pidämme orjinamme sakeja. indialaisia, etiopilaisia, assyrialaisia yunä monta muuta suurta kansaa, vaikka nämä eivät ole persialaisille tehneet mitään pahaa, mutta emme kosta helleeneille, jotka ensin ovat ruvenneet meitä loukkaamaan. Mitä me pelkäämme? Millaista väkijoukkoa? Minkälaisia rahavaroja? Tunnemmehan heidän taistelutapansa, tunnemmehan, että heidän valtansa on heikko. Olemmehan kukistaneet ja pidämme hallussamme heidän lapsensa, jotka asuvat maassamme ja joita kutsutaan ioonilaisiksi, aiolilaisiksi ja doorilaisiksi. Olenhan jo minä itsekin näitä miehiä koetellut, isäsi käskystä marssiessani heitä vastaan. Ja kun minä silloin olin samonnut Makedoniaan saakka ja olin vähällä päästä itse Atenaan, ei yksikään tullut vastaani taisteluun. Ja kuitenkin on, kuten olen kuullut, helleeneillä tapana ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä järjestää sotansa mitä ajattelemattomimmalla tavalla. Sillä aina milloin he julistavat sodan toisiansa vastaan, he hakevat itselleen kauniimman ja tasaisimman paikan ja menevät sinne taistelemaan, niin että voittajatkin poistuvat sieltä suurella tappiolla; voitetuista taas ei minun kannata puhuakaan, he kun kokonaan joutuvat tuhon omiksi. Ja kuitenkin pitäisi heidän, koska samaa kieltä puhuvat, ratkaista riitansa käyttämällä kuuluttajia ja sanansaattajia ja vaikka mitä keinoa tahansa mieluummin kuin taisteluita. Jos nyt kaikin mokomin täytyisi taistella toisiansa vastaan, pitäisi toki kummankin riitapuolen etsiä itselleen semmoinen paikka, missä sitä olisi vaikeampi ahdistaa, ja siinä koetella voimiaan. Mutta vaikka helleenit muuten noudattavat tätä huonoa tapaa, eivät he ajatelleetkaan taistelua silloin, kun olin marssinut Makedonian maahan saakka. Vaan kuka, oi kuningas, on sinua vastaan tuleva sotimaan, silloin kun Aasiasta tuot muassasi koko väenpaljoutesi ja kaikki laivasi. Minun luullakseni ei helleenien mahti moiseen röyhkeyteen kohoa. Mutta jos nyt minä mielipiteessäni pettyisin ja he ajattelemattomuudessaan pöyhkeinä todella käyvät meitä vastaan taisteluun, niin he kyliä saavat huomata, että me sota-alalla olemme etevimmät kaikista ihmisistä. Älköön siis jätettäkö mitään koettamatta. Sillä itsestään ei ihmisille mikään onnistu, vaan yrittämällä he ylimalkaan saavat kaikkensa toimeen."
10. Tällä tavoin suositeltuaan Xerxeen mielipidettä Mardonios lakkasi puhumasta. Kun nyt muut persialaiset olivat vaiti eivätkä uskaltaneet lausua esitetylle vastakkaista mielipidettä, virkkoi Artabanos, Hystaspeen poika, joka oli Xerxeen setä, juuri tähän asemaansa luottaen, näin: "Oi kuningas, jollei keskenään vastakkaisia mielipiteitä esitetä, ei saata valitessa ottaa parempaa, vaan täytyy noudattaa sitä, mikä kerran on lausuttu, mutta kyllä, jos on eri mielipiteitä esitetty, aivan niinkuin emme semmoisenaan saata eroittaa sekoittamatonta kultaa, vaan vasta kun hivutamme sitä rinnan muun kullan kanssa, me havaitsemme sen paremmaksi. Minä jo kielsin isääsi, veljeäni Dareiosta, lähtemästä sotaretkelle skyytejä vastaan, miehiä, joilla ei missään kohden maataan ole kaupunkia. Vaan hän, joka toivoi kukistavansa heidät, ei minua totellut. Hän läksi sotaretkelle, mutta kääntyi takaisin, kadotettuaan monta hyvää miestä sotaväestään. Vaan sinä, oi kuningas, aiot lähteä miehiä vastaan, jotka ovat paljoa etevämmät skyytejä ja joiden sanotaan sekä maalla että merellä olevan kaikista parhaimmat. Mikä vaara tässä uhkaa, se tulee minun ilmaista sinulle. Sinä väität rakentavasi sillan Hellespontoksen yli ja sitten kuljettavasi sotajoukon Europan halki Hellaaseen. Nytpä saattaa käydä niin, että sinä joko maa- tai meritaistelussa joudut tappiolle, taikka molemmissakin. Sillä noiden miesten kerrotaan olevan uljaita, ja sen saattaa myös päättää siitä, että atenalaiset yksin tuhosivat sen suuren sotajoukon, joka Datiin ja Artafreneen johdolla tuli Attikan alueelle. Mutta otaksutaanpa, että meillä ei molemmilla tahoilla ole menestystä. Jos he nyt kuitenkin laivoillaan tekevät hyökkäyksen, voittavat meritaistelussa, purjehtivat Hellespontokseen ja purkavat sitten sillan, koituu siitä sinulle, oi kuningas, suuri vaara. Enkä minä päätä tätä minkään oman viisauteni nojalla, vaan siitä onnettomuudesta, joka oli vähällä kohdata meitä, silloin kun sinun isäsi teki sillan traakialaisen Bosporoksen ja Istros-joen yli sekä astui skyytien maahan. Silloin skyytit pyytämällä pyysivät niitä ioonilaisia, joille sillan vartioiminen oli uskottu, purkamaan sen. Ja jos silloin Miletoksen itsevaltias Histiaios olisi seurannut muiden valtiasten mielipidettä eikä olisi sitä vastustanut, olisi persialaisten mahti ollut mennyttä. Ja kuitenkin, onhan kauheata kuulla mainittavankaan, että kuninkaan koko mahti kerran on riippunut yhdestä ainoasta miehestä. Älä siis huoli saattaa itseäsi mihinkään tämmöiseen vaaraan, kun ei ole mitään pakkoa, vaan tottele sinä minua. Hajoita nyt tämä kokous, harkitse ensin itseksesi ja, milloin katsot hyväksi, ilmoita sitten se, mikä sinusta näyttää parhaalta. Hyvää neuvoa näet minä pidän mitä suurimpana voittona. Sillä joskin se kohtaa vastustusta, on neuvo yhtäkaikki hyvä, ja sattumasta vain riippuu, että se joutuu tappiolle. Mutta se, joka on huonon neuvon keksinyt, on onnellisimmassa tapauksessa vain tehnyt hyvän löydön, sillä huonon neuvon hän yhtäkaikki on keksinyt. Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita ylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella, vaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina suurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä jumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi. Samaten myös saattaa lukuisan sotajoukon tuhota vähäinen, kun jumala kateellisena sotilaissa herättää pelkoa tai heihin iskee ukkosensa, niin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä jumala ei salli kenenkään muun kuin itsensä olla korkea. Hätiköiminen kaikessa synnyttää hairahduksia, joista tavallisesti aiheutuu suuria vahinkoja. Mutta maltti tuottaa, jos kohta ei heti paikalla näkyviä etuja, niin kuitenkin semmoisia, joita aikaa myöten huomataan. Tämän neuvon siis annan sinulle, oi kuningas. Mutta lakkaa sinä, Gobryaan poika Mardonios pitämästä joutavaa puhetta helleeneistä, jotka eivät huonoa mainetta ansaitse. Sillä helleenejä parjaamalla yllytät kuningasta lähtemään sotaan. Ja juuri sitä vartenhan sinä näytät ponnistavan kaikki voimasi. Vaan älköön niin käykö. Sillä parjaus on mitä kauheinta, koska siinä on kaksi väärintekijää ja yksi vääryyttä kärsivä. Parjaaja näet tekee väärin syyttäessään poissaolevaa, toinen taas tekee väärin uskoessaan, ennenkuin täsmälleen on päässyt selville asiasta. Ja se, joka ei ole läsnä tässä keskustelussa, kärsii tällöin heidän puoleltaan vääryyttä siinä, että toinen häntä parjaa ja toinen hänestä saa huonon käsityksen. Mutta jos nyt välttämättömästi täytyy näitä miehiä vastaan lähteä sotaan, no hyvä, silloin jääköön kuningas itse persialaisten kotiseuduille, me molemmat taas pankaamme lapsemme pantiksi, ja valitse sinä itse ne miehet, joita tahdot, ja lähde sotaan, mukanasi niin suuri sotajoukko kuin vain haluat. Ja jos nyt kuninkaan asioiden käy, niinkuin sinä sanot, tapettakoon minun lapseni, ja niiden lisäksi minut itsenikin. Mutta jos käy niinkuin minä ennustan, kärsikööt sinun lapsesi tämän, ja niitten mukana sinä itsekin, jos nimittäin palaat. Jos sitä vastoin et tahdo alistua tähän, vaan kaikin mokomin aiot viedä sotajoukon Hellasta vastaan, niin väitän, että moni tänne jääneistä kerran on saava kuulla Mardonioksen, jonkun suuren onnettomuuden persialaisille tuotettuaan, joutuneen koirien ja lintujen raadeltavaksi joko ehkä atenalaisten tai ainakin lakedaimonilaisten maassa, jollei jo aikaisemminkin matkalla, ja saaneen kokea, millaisia miehiä vastaan kehoitat kuningasta sotaan lähtemään."
11. Täten virkkoi Artabanos, mutta Xerxes vastasi vihastuneena näin: "Artabanos, sinä olet isäni veli. Se sinua suojelee saamasta ansaittua palkkaa tyhjänpäiväisistä sanoistasi. Sen häväistyksen toimitan kuitenkin sinulle, rangaistukseksi kehnoudestasi ja pelkuruudestasi, ettet saa seurata myötäni Hellasta vastaan, vaan että sinun täytyy jäädä tänne naisten pariin. Minä olen kyllä ilman sinuakin paneva toimeen, mitä olen lausunut. En näet soisi olevani Dareioksen poika enkä polveutuvani Hystaspeesta, Arsameesta, Ariaramneesta, Teispeestä, Kyroksesta, Kambyseestä ja Akhaimeneesta, ellen saa kostaa atenalaisille. Sillä minä ymmärrän hyvin, että joskin me pysymme rauhallisina, eivät he kuitenkaan sitä tee, vaan lähtevät toistamiseenkin maatamme vastaan, jos nimittäin voi päättää heidän alkuhankkeistaan, kun he nimittäin sytyttivät Sardeen tuleen ja samosivat Aasiaan. Ei kumpikaan siis saata vetäytyä takaisin, vaan kysymyksessä on molempien onni tai onnettomuus: joko on kaikki, mikä tällä puolen on, joutuva helleenien, tai kaikki, mikä tuollapuolen on, joutuva persialaisten valtaan, sillä meidän vihollisuutemme välillä ei ole mikään sovinto mahdollinen. On siis oikein, että me, jotka ensiksi olemme kärsineet loukkausta, nyt kostamme, yksin senkin vuoksi, jotta minä oppisin tuntemaan tuon kauhean vaaran, marssimalla näitä miehiä vastaan, jotka isieni orjakin, fryygialainen Pelops, siihen määrään kukisti, että aina näihin saakka sekä ihmiset itse että heidän maansa ovat kukistajansa mukaan kantaneet nimeään."
12. Niin pitkälle tätä puhetta jatkui. Mutta kun sitten tuli yö, vaivasi Artabanoksen tuuma Xerxestä. Ja yön varrella mietiskellessään hän huomasi, ettei hänen lainkaan ollut edullista lähteä sotaan Hellasta vastaan. Tehtyään nyt taas tämän päätöksen hän nukkui. Ja nähtävästi unessa hän, kuten persialaiset kertovat, näki tämmöisen näyn. Xerxeestä tuntui siltä, kuin olisi kookas ja kaunismuotoinen mies asettunut hänen viereensä ja lausunut: "Muutatko, oi persialainen, todella päätöksesi, niin ettet viekään sotajoukkoa Hellasta vastaan, vaikka jo annoit persialaisille käskyn kerätä sotaväkeä? Et sinä niin ollen tee oikein, jos muutat päätöksesi, enkä minä, joka tässä vieressäsi seison, ole sitä sinulle antava anteeksi. Vaan seuraa sinä sitä tietä, jota päivällä päätit kulkea."
13. Sen lausuttuaan hän Xerxeestä näytti liitävän pois. Mutta päivän valjettua ei kuningas ollenkaan välittänyt tästä unennäöstä, vaan kerättyään ne persialaiset, jotka hän edelliselläkin kertaa oli kutsunut kokoon, hän lausui heille näin: "Persian miehet, antakaa minulle anteeksi, että niin äkkiä muutan päätökseni. En ole näet vielä saavuttanut ymmärrykseni huippua, eivätkä ne, jotka kehoittavat minua tuolla tavoin tekemään, hetkeksikään jätä minua rauhaan. Kuultuani Artabanoksen mielipiteen tosin aluksi kyllä minun nuoruuteni kuohahti, niin että syydin vanhempaani miestä vastaan varsin sopimattomia sanoja, mutta nyt olen kuitenkin myöntynyt ja aion noudattaa hänen neuvoaan. Koska siis olen päättänyt olla lähtemättä Hellasta vastaan, niin olkaa te levolliset."
14. Tämän kuultuaan persialaiset iloissaan heittäytyivät maahan hänen eteensä. Mutta yön tultua asettui unessa sama haamu nukkuvan Xerxeen ääreen ja virkkoi: "Oi Dareioksen poika, sinä olet siis julkisesti persialaisten kuullen peruuttanut sotaretken ja vähäksynyt minun sanojani, aivan kuin jos joltakin mitättömältä olisit ne kuullut. Niinpä tiedä siis tämä! Ellet heti lähde sotaan, tulee siitä tämä sinulle seuraukseksi. Yhtä suureksi ja mahtavaksi kuin lyhyessä ajassa olet paisunut, yhtä halpa olet myös ennen pitkää jälleen oleva."
15. Kovin säikähtyneenä unennäöstään Xerxes kavahti vuoteeltaan pystyyn ja lähetti sanansaattajan kutsumaan Artabanoksen luokseen. Tämän saavuttua virkkoi Xerxes hänelle näin: "Artabanos, heti aluksi minä tosin olin epäviisas lausuessani sinulle tyhjänpäiväisiä sanoja oivallisen neuvosi johdosta. Vaan vähän ajan kuluttua minä kaduin ja huomasin, että minun olikin tehtävä, niinkuin sinä olit neuvonut. Mutta kuitenkaan en kykene tätä tekemään, vaikka haluankin. Sillä siitä saakka kuin nyt olen kääntynyt ja muuttanut päätökseni, käy minun luonani ja ilmestyy minulle unessa haamu, joka ei lainkaan hyväksy, että teen näin. Ja nyt se poistuessaan vielä uhkasikin minua. Jos siis sen lähettäjä on jumala ja hänen tahtonsa on, että kaikin mokomin sotaretki Hellasta vastaan tehdään, on tämä sama unennäkö liitävä sinunkin luoksesi, antaen sinulle saman käskyn kuin minullekin. Ja minä luulen, että tämä voisikin tapahtua, jos ottaisit kaikki minun vaatteeni, pukisit ne yllesi, sitten istuutuisit valtaistuimelleni ja lopuksi paneutuisit nukkumaan minun vuoteeseeni."
16. Näin lausui Xerxes Artabanokselle. Mutta tämä ei totellut ensimäisestä käskystä, koska hän ei katsonut olevansa oikeutettu istuutumaan kuninkaalliselle valtaistuimelle; lopulta kuitenkin, kun hänet siihen pakoitettiin, hän teki työtä käskettyä ja lausui näin: "Minun mielestäni, oi kuningas, on samantekevää, ajatteleeko itse oikein, vai tahtooko totella sitä, joka antaa hyvän neuvon. Mutta sinut, joka olet kummankin näistä saavuttanut, vievät huonojen ihmisten puheet harhaan, aivan niinkuin kerrotaan, että tuulten vihurit ahdistavat merta, tuota ihmisille mitä hyödyllisintä, eivätkä salli sen noudattaa omaa luontoaan. Kuullessani sinulta soimauksia, eivät ne surettaneet minua niin katkerasti kuin se, että, kun persialaisilla oli edessään kaksi mielipidettä, joista toinen kiihoitti röyhkeyttä, toinen sitä taltutti ja sanoi olevan pahaa opettaa sielua aina tavoittamaan jotakin enempää, kuin mikä käsillä on, — että kun siis sellaiset mielipiteet olivat tarjona, sinä valitsit itsellesi ja persialaisille vaarallisemman. Nyt siis, kun olet kallistunut parempaan mielipiteeseen ja heittänyt sikseen retken helleenejä vastaan, väität, että luonasi unessa käy jonkun jumalan lähettämä haamu, joka ei salli sinun jättää kesken retkeä. Mutta ei tämä, poikani, ole mitään jumalallista. Ihmisten luo liitelevät unikuvat ovat sellaisia, kuin minä, joka olen sinua monta vuotta vanhempi, nyt tahdon sinulle opettaa. Ne asiat, joita päivällä ajattelee, tavallisesti liitelevät unennäköinä. Nytpä me viimeksi kuluneina päivinä aivan erityisesti olemme pohtineet juuri tätä sotaretkeä. Jos taas tämän asian laita ei ole sellainen kuin minä selitän, vaan siinä on jotakin jumalallista, niin olet sinä lyhyesti jo maininnut kaiken; niinpä ilmestyköön näky siis minullekin, samoinkuin sinulle, ja käskien samaa. Mutta ei sen silti tarvitse pikemmin minulle ilmestyä, jos minulla on ylläni sinun pukusi, kuin jos minulla ei sitä ole, eikä ennemmin sinun vuoteellasi kuin omallani, jos se ylipäänsä tahtoo näyttäytyä. Sillä eihän se ole niin yksinkertainen — mikä sitten lieneekään tuo, joka sinulle unessa ilmestyy —, että se päättää vain puvustasi ja, nähdessään siinä minut, luulee minua sinuksi. Mutta nyt on tutkittava, eikö se pidä minua missään arvossa tai huoli ilmestyä ja käydä luonani, olipa minulla sitten yllä oma pukuni tai sinun. Sillä jos se yhtämittaa saapuu, niin sanoisin minäkin sen olevan jumalallisen. Mutta jos nyt olet vakaasti päättänyt, että tulee tapahtua näin, eikä ole mahdollista sitä välttää, vaan minun todella täytyy sinun vuoteessasi nukkua, no niin, silloin minä tahdon sen tehdä. Ja ilmestyköön näky minullekin. Mutta siihen saakka tahdon pysyä esittämässäni mielipiteessä."
17. Sen verran lausuttuaan Artabanos, joka toivoi voivansa osoittaa, että Xerxes puhui joutavia, teki niinkuin käskettiin. Hän pukeutui Xerxeen vaatteisiin ja istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle, ja Artabanoksen käytyä levolle tuli hänen nukkuessaan sama näky, joka oli käynyt Xerxeenkin luona, asettui Artabanoksen yläpuolelle ja lausui: "Sinäkö se olet, joka neuvot Xerxestä luopumaan sotaretkestään Hellasta vastaan, muka huolenpidosta häntä kohtaan? Vaan etpä sinä vastedes, enempää kuin tälläkään haavaa, ole rankaisematta koettava torjua sitä, minkä kerran täytyy tapahtua. Ja Xerxeelle itselleen on jo osoitettu, kuinka hänen on käyvä, jos hän ei tottele."
18. Artabanoksesta näytti kuin olisi unikuva näin uhkaillut ja hehkuvilla rauta-aseilla aikonut polttaa häneltä silmät päästä. Ääneen huudahtaen hän kavahti pystyyn ja istuutui Xerxeen viereen sekä kertoi juurta jaksaen unennäkönsä. Sitten hän lausui näin: "Minä, oi kuningas, miehenä, joka jo olen nähnyt monen suuren vallan sortuneen heikompansa kautta, en sallinut sinun kaikessa noudattaa nuoruuttasi, koska ymmärsin, että on pahaa haluta paljon tavaraa, ja muistelin, kuinka kävi Kyroksen retken massagetejä vastaan, ja niinikään muistelin Kambyseen retkeä etiopilaisia vastaan, samoinkuin myös jouduin ottamaan osaa Dareioksen sotaan skyytejä vastaan. Tämän käsittäen arvelin, että jos pysyisit alallasi, olisit kaikkien ihmisten silmissä oleva onnellinen. Mutta koska nyt joku yliluonnollinen voima meitä työntää eteenpäin ja, kuten näyttää, jokin jumalan tuoma tuho tapaa helleenit, niin minä itsekin käännyn ja muutan mielipiteeni; mutta ilmoita sinä persialaisille jumalan lähettämä sana ja käske itse heidän noudattaa aikaisempaa määräystäsi varustuksiin nähden sekä tee niin, että kun jumala kerran tämän sallii, sinä puolestasi et mitään laiminlyö." Hänen näin lausuttuaan he rohkaistuivat unennäöstä. Heti päivän tultua Xerxes ilmoitti tämän persialaisille, ja Artabanos, joka aikaisemmin yksin peittelemättä oli varoittanut sotaretkestä, kehoitti nyt yhtä avonaisesti siihen.
19. Xerxeen parhaillaan varustaessa sotaanlähtöä ilmestyi hänelle unessa kolmas näky, jonka maagit, siitä kuultuaan, selittivät tarkoittavan koko maan piiriä, väittäen, että kaikki ihmiset olivat joutuvat hänen orjikseen. Ja unennäkö oli tämä. Xerxeestä tuntui ikäänkuin olisi hänellä ollut päässään öljypuunlehvä-seppele ja kuin öljypuusta lähtevät oksat olisivat kattaneet koko maan, mutta sitten oli seppele hänen päästään hävinnyt. Maagien annettua tämän selityksen matkusti kohta joka mies kokoonkutsuttujen persialaisten joukosta omaan maakuntaansa ja osoitti mitä suurinta alttiutta käskyjen täyttämisessä, koska itsekukin tahtoi saada tarjona olevat lahjat. Sillä tavoin Xerxes pani toimeen sotajoukon keräyksen, tutkistellen joka paikkaa mannermaalla.
20. Sillä Egyptin valloituksesta saakka hän neljä täyttä vuotta varusti sotajoukkoa sekä sotajoukon tarpeita, mutta viidennen vuoden kuluessa hän suurella väenpaljoudella lähti sotaan. Niistä sotaretkistä, jotka me tunnemme, oli näet tämä kaikkein suurin, niin ettei sille vertoja vetänyt Dareioksen retki skyytejä vastaan, ei skyytien retki, kun nämä, ajaessaan takaa kimmeriläisiä, hyökkäsivät Meedianmaahan, laskivat valtansa alaiseksi melkein koko Yiä-Aasian ja siinä asustivat — retki, josta heille Dareios myöhemmin koetti kostaa — ei, mikäli kertomuksesta voi päättää, atreidien matka Ilioniin, eikä myysialaisten ja teukrolaisten ennen Troian sotaa suorittama retki, jolloin he Bosporoksen kohdalta tunkivat Europan puolelle, saattoivat valtansa alle kaikki traakialaiset, laskeutuivat Ioonian-meren rannalle ja samosivat etelään päin Peneios-joelle saakka.
21. Kaikkia näitä, ja jos mitä sotaretkiä niiden lisäksi on ollut, ei voida tähän verrata. Sillä mitä kansaa ei Xerxes Hellasta vastaan vienyt? Mikä vesi, lukuunottamatta suuria jokia, ei juotaessa häneltä ehtynyt? Sillä toiset kansat asettivat laivoja, toisia käskettiin tulemaan jalkaisin, toisten oli määrä antaa ratsuväkeä, toisten asettaa aluksia hevosten kuljetusta varten, samalla kuin heidän itsensä tuli ottaa osaa sotaan, toisten hankkia sotalaivoja siltojen laatimista varten, toisten taas toimittaa viljaa ja aluksia.
22. Ja aluksi, koska ensimäisten Athos-niemen ympäri purjehtineitten oli käynyt onnettomasti, tehtiin noin kolmen vuoden aikana pääsyvalmistuksia varsinkin Athos-niemen varalle. Elaius-kaupungissa Khersonesoksessa oli nimittäin kolmisoutuja ankkurissa. Sieltä käsin läksi sotajoukosta kaikenlaatuista väkeä, jotka saivat kaivaa ruoskaniskujen alla, ja toisia tuli aina sijaan. Kaivoivatpa myös Athos-vuoren seuduilla asuvaiset. Työtä johti kaksi persialaista, Bubares, Megabazoksen poika, ja Artakhaies, Artaioksen poika. Athos on laaja ja kuuluisa vuori, joka pistää mereen ja on ihmisten asuma. Siltä kohtaa, missä vuori liittyy mannermaahan, se jatkuu niemimaan tapaisena ja muodostaa noin kahdentoista stadionin levyisen kannaksen. Tämä on tasankoa, jossa on matalia kumpuja ja joka ulottuu Akanthoksen merestä Toronea vastassa olevaan mereen. Tällä kannaksella, johon Athos päättyy, sijaitsee eräs helleeniläinen kaupunki, Sane, mutta Sanen ulkopuolella ja itse Athos-niemellä ovat ne kaupungit, jotka persialainen silloin ryhtyi tekemään mannermaakaupungeista saarikaupungeiksi. Nämät ovat: Dion, Oiofyxos, Akrothoon, Thyssos ja Kleonai.
23. Nämät ovat ne kaupungit, jotka sijaitsevat Athos-niemellä. Mutta jaettuaan työ-alueen kansojen kesken barbarit kaivoivat näin. He vetivät suoran viivan Sane-kaupungin kohdalta, ja kun kaivanto oli saatu syväksi, kaivoivat alimpana seisovista toiset, toiset taas jättivät aina sen maan, mikä luotiin, toisille, jotka seisoivat yläpuolella, portailla, vastaanottajat puolestaan toisille, kunnes se saapui ylimpänä oleville. Nämä kantoivat maan sieltä ja kaatoivat sen pois. Muilta, paitsi foinikialaisilta, luhistuivat tällöin kaivannon seinät, tuottaen siten kaksin verroin vaivaa. Sillä koska muut tekivät sen yhtä leveäksi alhaalta kuin ylhäältäkin, täytyi heille käydä näin. Mutta foinikialaiset, jotka kaikissa muissakin toimissaan osoittavat älyä, osoittivat sitä tässäkin. Saatuaan näet heille tulevan osuuden laittoivat he kaivannon yläosan kaksi vertaa niin leveäksi kuin miksi kaivanto itse oli tuleva, ja työn edistyessä he aina vain kavensivat sitä. Ja kun tultiin pohjaan, oli heidän kaivannollaan sama leveys kuin muiden tekemillä osuuksilla. — Siellä on niitty, jossa heillä oli tori ja myyntipaikka. Ja Aasiasta tuli heille runsaassa määrin jauhoja.
24. Ja niinkuin minä päätellessäni olen havainnut, käski Xerxes ylpeydestä kaivattaa kannaksen, koska tahtoi näyttää mahtiaan ja jättää jälkeensä muistomerkin. Sillä vaikka persialaisten olisi ollut mahdollista ilman mitään vaivaa vetää laivat kannaksen poikki, käski hän kaivaa merikanavan, niin leveän, että kaksi kolmisoutua saattoi soudettaessa kulkea rinnan. Mutta näille samoille miehille, joitten oli määrä tehdä kaivanto, annettiin myös tehtäväksi rakentaa silta Strymon-joen yli.
25. Näin hän nyt tässä kohden menetteli. Ja siltojen varalle hän varusti bybloksesta ja valkoliinasta tehtyjä köysiä, annettuaan foinikialaisille ja egyptiläisille käskyn hankkia näitä ja niinikään muonavaroja, kerätäkseen niitä kokoon sotajoukkoa varten, jotteivät sotajoukko ja juhdat, marssiessaan Hellasta vastaan, tulisi näkemään nälkää. Ja tutkittuaan paikkoja hän käski koota muonavaroja sopivimpiin kohtiin sekä kaikkialta Aasiasta kuormalaivoilla ja lautoilla tuoda mitä minnekin. Viljan ainakin toivat toiset Traakian niinkutsutulle "Valkorannalle", toisia käskettiin viemään sitä perintholaisten omistamaan Tyrodizaan, toisia Doriskokseen, toisia Eioniin, Strymon-joen varrelle, ja vielä toisia Makedoniaan.
26. Sillä välin kuin nämä puuhasivat siinä työssä, mikä heillä oli käsillä, matkasi koko maasotajoukko Xerxeen keralla Sardeeseen, lähtien liikkeelle Kappadokian Kritallasta. Sinne oli näet koko sen sotajoukon, jonka mannermaata myöten oli määrä matkata yhdessä Xerxeen itsensä kanssa, käsketty kokoontua. Kuka nyt käskynhaltijoista oli tuonut parhaiten järjestetyn sotajoukon ja kuninkaalta saanut tarjona olevat lahjat, sitä en saata ilmoittaa. En näet edes tiedä, joutuivatko he siitä ensinkään kilpailemaan. Kuljettuaan nyt Halys-joen yli he joutuivat Fryygiaan ja tämän kautta matkatessaan he saapuivat Kelainaihin, jossa kumpuaa ilmoille Maiandroksen sekä erään toisen joen lähteet, joka ei ole Maiandrosta vähempi ja jonka nimi on Katarrektes. Viimemainittu pulppuaa esiin itse Kelainain torilla ja laskee Maiandros-jokeen. Sen luona on myös näytteille ripustettuna Marsyas sileenin nahka, hänen, jonka fryygialaisten puheen mukaan Apollon oli nylkenyt ja jonka nahan hän sitten oli sinne ripustanut.
27. Tässä kaupungissa odotti heitä eräs lyydialainen Pythios, Atyksen poika, joka kestitsi mitä suurenmoisimmalla tavalla kuninkaan koko sotajoukkoa ja Xerxestä itseään, ja ilmoitti olevansa halukas asettamaan rahaa sotaan. Kun Pythios teki tämän rahatarjouksen, kysyi Xerxes läsnäolevilta persialaisilta, mikä Pythios oli miehiään ja kuinka suuria summia hän omisti, koska semmoista tarjoili. He lausuivat: "Oi kuningas, tämä on se, joka isällesi Dareiokselle lahjoitti kultaisen plataanin ja viiniköynnöksen. Hän on vielä nytkin, mikäli me tiedämme, rikkaudessa ensimäinen mies sinun jälkeesi."
28. Ihmeissään heidän puheensa loppuosasta Xerxes sitten kysyi Pythiokselta itseltään, kuinka paljon rahaa hänellä oli. Tämä virkkoi: "Oi kuningas, en minä tahdo sinulta salata omaisuuttani enkä puolustella itseäni tietämättömyydelläni, vaan, koska asian tunnen, tahdon täsmälleen mainita sen. Sillä heti kun sain tietää sinun astuvan Hellaan merta kohti, niin minä, joka tahdoin sinulle antaa rahaa sotaan, otin selvän asiasta ja laskiessani havaitsin, että minulla on hopeassa kaksituhatta talenttia ja kullassa seitsemäätuhatta vaille neljäsataa kertaa kymmenentuhatta Dareios-stateria [s.o. 3,093,000 stateria]. Ja nämä minä sinulle lahjoitan. Itse saan minä riittävän toimeentulon orjistani ja maatiluksistani."
29. Näin hän virkkoi, mutta ihastuksissaan näistä sanoista Xerxes lausui: "Lyydialainen vieras, aina siitä asti, jolloin minä läksin Persian maasta, en, lukuunottamatta sinua, ole tähän saakka tavannut ainoatakaan miestä, joka olisi mielinyt sotajoukolleni tarjota vieraslahjoja, enkä ketään, joka olisi tullut kasvojeni eteen ja itsestään tahtonut kerätä kokoon rahoja sotaan. Mutta sinähän olet suurenmoisesti kestinnyt sotajoukkoani ja lisäksi vielä ilmoitat antavasi suuria rahasummia. Niinpä minä palkaksi niistä annan sinulle nämä kunnialahjat. Minä teen sinut kestiystäväkseni ja saatan sinun neljäsataa kertaa kymmenentuhatta stateriasi täyteen antamalla omistani seitsemäntuhatta, jotta eivät nuo sinun neljä miljoonaasi olisi vajanaiset, vaan että summa, minun täyttämänäni, tasoittuisi. Pidä omanasi, mitä itse omin neuvoin olet hankkinut, ja ymmärrä aina olla sellainen. Sillä jos näin teet, ei sinun tällä hetkellä, enempää kuin vastedeskään, tarvitse katua."
30. Näin lausuttuaan ja täytettyään lupauksensa Xerxes matkasi yhä vain eteenpäin. Ja sivuutettuaan Anaua nimisen fryygialaisen kaupungin sekä järven, josta saadaan suolaa, hän saapui suureen Kolossai-kaupunkiin Fryygiassa. Siellä on Lykos-joki, joka syöksyy maan aukeamaan ja häviää näkymättömiin, mutta ilmestyy sitten noin viiden stadionin päässä jälleen, purkautuakseen sekin Maiandros-jokeen. Lähtien Kolossaista Fryygian ja Lyydian rajoille sotajoukko saapui Kydrara-kaupunkiin, missä on maahan isketty patsas, jonka on pystyttänyt Kroisos ja johon piirretty kirjoitus osoittaa rajoja.
31. Astuessaan Fryygiasta Lyydiaan Xerxes tuli tienhaaraan, missä toinen tie vie vasemmalle, Kaariaan päin, toinen taas oikealle, Sardeeseen. Jälkimäistä matkatessa on pakko kahlata Maiandros-joen yli ja kulkea Kallatebos-kaupungin sivuitse, missä asuu käsityöläisiä, jotka valmistavat hunajaa tamariskista ja vehnästä. Tätä tietä matkatessaan Xerxes tapasi plataanin, jolle hän sen kauneuden vuoksi lahjoitti kultaiset koristeet ja jonka hän uskoi ainaisen hoitajan huostaan. Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten pääkaupunkiin.
32. Sardeeseen saavuttuaan hän ensiksikin lähetti kuuluttajia Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä sekä julistamaan, että valmistettaisiin aterioita kuninkaalle. Ainoastaan Atenaan ja Lakedaimoniin hän jätti lähettämättä sanansaattajat vaatimaan maata, mutta kaikkialle muuanne hän lähetti. Ja toistamiseen hän lähetti vaatimaan maata ja vettä tästä syystä. Hän otaksui, että kaikki ne, jotka aikaisemmin eivät olleet sitä Dareiokselle antaneet, nyt ainakin, hänen lähetettyään sanan, pelosta sen tekisivät. Koska hän siis tarkalleen tahtoi saada tämän selville, lähetti hän taas sanan.
33. Tämän jälkeen hän varustautui marssimaan Abydokseen. Sillä välin toiset rakensivat sillan Hellespontoksen yli Aasiasta Europaan. Hellespontoksen Khersonesoksessa on Sestos- ja Madytos-kaupunkien välillä leveä, mereen pistäytyvä kallioniemi, vastapäätä Abydosta. Siellä ottivat vähän myöhemmin atenalaiset sotapäällikkönsä Xanthippoksen, Arifronin pojan, johdolla vangiksi Sestoksen käskynhaltijan, Artayktes nimisen persialaisen ja naulitsivat hänet elävältä paaluun — saman miehen, joka Protesilaoksen pyhättöön Elaiuksessa oli kuljetellut naisia ja siellä harjoitellut rikollisuutta.
34. Tähän kallioniemeen siis ne, joitten tehtävänä se oli, rakensivat kaksi siltaa Abydoksesta käsin, jolloin foinikialaiset rakensivat toisen, valkoliina-köysistä, egyptiläiset toisen, byblos-köysistä. Abydoksesta on seitsemän stadionia vastapäiseen rantaan. Mutta kun sillat oli tehty salmen poikki, nousi ankara myrsky, joka särki ja hajoitti ne.
35. Saatuaan tästä tiedon käski Xerxes, pahoillaan siitä, antaa Hellespontokselle kolmesataa ruoskaniskua sekä upottaa mereen kahleparin. Olenpa kuullut, että hän tämän toimeenpanijain myötä myös lähetti vasituisia miehiä painamaan orjanleiman Hellespontokseen. Joka tapauksessa hän käski pieksijöitä lausumaan nämä barbariset ja syntiset sanat: "Oi sinä katkera vesi, sinun valtiaasi on tämän rangaistuksen sinulle säätänyt, siksi että olet hänelle vääryyttä tehnyt, vaikk'et häneltä ole mitään vääryyttä kärsinyt. Ja kuningas Xerxes on sinun ylitsesi astuva, tahdoitpa tai et. Syystä siis ei kukaan ihminen sinulle uhraa, sinä samea ja suolainen virta." Näitten tehtäväksi hän siis määräsi meren kurittamisen, mutta niiltä, jotka olivat johtaneet Hellespontoksen sillanrakennus-työtä, hän leikkautti päät.
36. Ja ne, joitten toimena tämä epämieluinen tehtävä oli, tekivät sen, mutta sillat rakensivat toiset rakennusmestarit. Ja he rakensivat ne täten. He asettivat riviin viisikymmen-airokkaita ja kolmisoutulaivoja, Pontos Euxeinoksen puolelle kolmesataa kuusikymmentä, toisaalle, Hellespontoksen puolelle taas kolmesataa neljätoista, suorassa kulmassa Pontosta vastaan, mutta yhdensuuntaisesti Hellespontoksen virran kanssa, jotta laivasilta kannattaisi pingoitettuja köysiä. Ja asetettuaan laivat riviin he laskivat veteen suunnattoman suuria ankkureita, toiset Pontosta vastaan, toisen sillan kohdalle, sisäpuolelta puhaltavien tuulien varalle, toiset toisen sillan kohdalle, länteen ja Aigeian-merelle päin, länsi- ja etelätuulen varalle. Mutta viisikymmen-airokkaitten ja kolmisoutujen väliin he jättivät läpikulkua varten aukon, jotta, kuka vain tahtoisi, voisi keveillä aluksilla purjehtia sekä Pontokseen että Pontoksesta ulos. Ja tehtyään tämän he maasta käsin jännittivät köysiä, pingoittaen niitä puisilla keloilla. Mutta nyt he eivät enää järjestäneet molempia köysilajeja erikseen, vaan määräsivät kumpaakin siltaa kohti kaksi valkoliina- ja neljä byblos-köyttä. Niitten paksuus ja kauneus oli sama, mutta liinaiset olivat suhteellisesti painavammat, sillä kyynärä tätä painoi talentin. Ja kun nyt oli laskettu köydet salmen poikki, sahasivat he hirsiä, tekivät ne sillan leveyden pituisiksi ja asettivat ne järjestykseen jännitettyjen köysien päälle; ja pantuaan ne riviin toistensa viereen he liittivät ne toisiinsa. Tämän tehtyään he toivat niitten päälle lautoja ja asetettuaan järjestykseen laudatkin he loivat vielä näitten päälle maata, jonka he sitten polkivat lujaksi, sekä laittoivat vihdoin suojuksen kumpaakin laitaa pitkin, jotta eivät juhdat pelästyisi nähdessään meren allaan.
37. Kun sillanteko oli suoritettu ja samoin työt Athos-vuorella, nimittäin ne kanavan suiden kohdalla olevat padot, jotka oli luotu aallokon varalle, jott'eivät kaivannon suut täyttyisi, sekä itse kanava ilmoitettiin kokonaan valmistuneeksi, läksi sotajoukko talvehdittuaan kevään tullen liikkeelle Sardeesta marssiakseen Abydokseen. Ja juuri sen lähtiessä matkalle poistui aurinko paikaltaan taivaalla ja meni näkymättömiin, ja vaikkei taivas ollut pilvessä vaan oli selkeä, tuli päivän sijasta yö. Kun Xerxes sen näki ja huomasi, alkoi ilmiö häntä huolestuttaa, ja hän kysyi maageilta, mitä se tiesi. He selittivät, että jumala ennusti helleenien kadottavan kaupunkinsa, sanoen auringon olevan helleenien kohtalon ennustajan, kuun taas heidän omansa. Saatuaan tämän tietää Xerxes ylen iloisena antoi lähtökäskyn.
38. Kun hän parhaillaan pani sotajoukkonsa liikkeelle, tuli lyydialainen Pythios, säikähdyksissään taivaalla näkyneestä merkistä, mutta ylpeästi luottaen antamiinsa lahjoihin Xerxeen luo ja virkkoi näin: "Oi valtias, minä tahtoisin anoa ja saada sinulta jotakin, joka sinun on helppo minulle suoda, mutta jonka saaminen minulle on suuriarvoinen." Xerxes, joka luuli hänen aikovan anoa mitä muuta tahansa ennemmin kuin sitä, mitä hän todella pyysi, sanoi sen täyttävänsä ja käski niinmuodoin Pythiosta lausumaan julki, mitä halusi. Tämän kuultuaan Pythios rohkaistuneena lausui näin: "Oi valtias, minulla sattuu olemaan viisi poikaa, ja nyt on niin osunut, että heidän kaikkien täytyy sinun seurassasi lähteä sotaan Hellasta vastaan. Mutta, oi kuningas, sääli minua, joka olen näin korkean iän saavuttanut, ja vapauta sotapalveluksesta yksi pojistani, nimittäin vanhimpani, jotta hän voisi hoitaa sekä minua itseäni että tavaroitani. Mutta muut neljä vie myötäsi ja saapuos aikeesi täyttäjänä takaisin."
39. Xerxes vihastui kovin ja vastasi näin: "Oi kurja ihminen, oletko sinä, silloin kun minä itse olen lähtenyt sotaan Hellasta vastaan ja vienyt myötäni poikani, veljeni, omaiseni ja ystäväni, uskaltanut muistella omaa poikaasi, sinä, minun orjani, jonka olisi vaimoinesi ja kaikkine kotiväkinesi pitänyt seurata mukanani? Niinpä tiedä nyt, että ihmisten korvissa asustaa mieli, joka hyviä kuullessaan täyttää koko olennon mielihyvällä, mutta kuullessaan päinvastaista joutuu kuohuksiin. Ja vaikka sinä nyt olet tehnyt hyvää ja olet ilmoittanut tekeväsi vielä enemmänkin, ei sinun kuitenkaan pidä kehuman hyvillä töilläsi voittaneesi kuningasta. Vaan koska nyt olet kääntynyt julkeaksi, olet saava palkkasi, jos kohta et koko ansiosi mukaista Kestilahjasi pelastavat sinut ja neljä poikaasi; mutta sen rangaistuksen olet kärsivä, että se yksi, johon enimmin olet kiintynyt, menettää henkensä." Näin vastattuaan hän heti käski niitä, joitten toimena se oli, etsimään esille vanhimman Pythioksen pojista ja hakkaamaan hänet keskeltä kahtia, ja sen tehtyään sijoittamaan molemmat puoliskot, toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle tietä, ja antoi sitten sotajoukon marssia niitten välitse.
40. Heidän tehtyään täten kävi sotajoukko siitä välitse. Ensimäisinä kulkivat kuormarengit ynnä juhdat, näitten jälestä tuli kaikenlaisista kansoista kokoonhaalittu väkijoukko, sikinsokin ja epäjärjestyksessä. Mutta kun enemmän kuin toinen puoli oli mennyt, oli kulkueessa väliaukko; nämä näet eivät vielä kuuluneet kuninkaan seuraan. Etunenässä kulki sitten tuhat persialaista ratsumiestä valittua väkeä. Näiden jälestä tuli tuhat keihäänkantajaa, nekin valittuja persialaisia, ja ne pitivät peitsenkärkensä maahan käännettyinä. Sitten tuli kymmenen niinkutsuttua pyhää nesaionilaista hevosta, jotka olivat mitä oivallisimmin koristetut. Niitä kutsutaan nesaionilaisiksi hevosiksi tästä syystä: Meediassa on suuri tasanko, jonka nimi on Nesaionin tasanko. Tältä tasangolta ovat nuo suuret hevoset kotoisin. Näiden kymmenen hevosen taakse oli sijoitettu Zeun pyhät vaunut, joita veti kahdeksan valkoista hevosta, ja niiden takana seurasi jalan ohjaksia pitävä ajaja. Sillä ei yksikään ihminen saa nousta niiden päällä sijaitsevalle valtaistuimelle. Niiden takana ajoi itse Xerxes nesaionilaisten hevosten vetämissä vaunuissa. Hänen vieressään seisoi ajaja, nimeltä Patiramfes, persialaisen Otaneen poika.
41. Tällä tavoin Xerxes aloitti marssin Sardeesta, mutta aina milloin hänen mielensä teki, hän astui sotavaunuista katettuihin matkavaunuihin. Hänen takanaan kulki tuhat keihäänkantajaa, parhaimmat ja jaloimmat persialaisten joukosta, pitäen keihäitään tavalliseen tapaan, sitten tuli toinen, persialaisten keskuudesta valittu tuhatmiehinen ratsujoukko, ja ratsujoukon jälestä kymmenen tuhatta muiden persialaisten joukosta valittua miestä. Nämä olivat jalkaväkeä. Heistä oli tuhannella keihäissään kenkäinten sijasta kultaiset granaattiomenat ja he sulkivat joka puolelta muut, mutta niitten sisäpuolella olevilla yhdeksällä tuhannella oli hopeiset granaattiomenat. Kultaiset granaattiomenat oli myös niillä, jotka käänsivät keihäänkärkensä maahan, ja kultaiset omenat niillä, jotka lähinnä seurasivat Xerxestä. Näiden kymmenentuhannen jälkeen oli sijoitettu ratsujoukko, jossa oli kymmenentuhatta miestä. Ratsujoukon taakse oli jätetty aina kahden stadionin pituinen väli ja sitten seurasi muu joukko sikin sokin.
42. Mutta Lyydiasta sotajoukko matkasi Kaikos-jokea ja Myysian maata kohti, Kaikoksen luota taas se, kulkien niin, että Kane-vuori joutui sen vasemmalle puolelle, marssi Atarneuksen kautta Karene-kaupunkiin. Sieltä se kulki Teeban tasangon halki, sivuuttaen Adramytteion-kaupungin sekä pelasgilaisen Antandroksen. Jättäen Ida-vuoren vasemmalle kädelleen se sitten samosi Ilias-maakuntaan. Mutta ensi aluksi, sen viettäessä yötä Ida-vuoren juurella, yllättivät sen ukkonen ja salamat, tuhoten sangen paljon väkeä.
43. Sieltä sotajoukko saapui Skamandros-joelle, joka, siitä saakka kun he Sardeesta käsin olivat matkalle lähteneet, oli ainoa joki, minkä vesi ehtyi ja mikä juotaessa ei sotajoukolle ja elukoille riittänyt. Niin pian kuin siis Xerxes saapui tälle joelle, nousi hän Priamoksen linnaan, koska häntä halutti sitä katsella. Katseltuaan sitä ja tiedusteltuaan sikäläisiltä asukkailta juurta jaksaen kaikkea hän uhrasi iliolaiselle Athenelle tuhat lehmää, ja maagit valoivat sankarien kunniaksi juomauhreja. Kun he sen olivat tehneet, valtasi yöllä kauhu leirin. Päivän tullen sotajoukko läksi sieltä, jättäen vasemmalle kädelle Rhoitionin kaupungin sekä Ofryneionin ja Dardanoksen, joka viimemainittu rajoittuu Abydokseen, oikealle taas teukrolaiset gergithit.
44. Mutta kun sotajoukko oli päässyt Abydokseen, tahtoi Xerxes nähdä sen kokonaisuudessaan. Ja koska vartavasten hänelle ennakolta oli tähän paikkaan tehty korkea marmorinen istuin — abydolaiset olivat näet kuninkaan käskystä aikaisemmin sen tehneet —, istuutui hän siihen. Ja kääntäen silmänsä rannikolle päin hän katseli sekä maasotajoukkoa että laivoja, ja hänen katsellessaan teki hänen mieli nähdä, kuinka suoritettiin kilpataistelu laivojen kesken. Ja kun se suoritettiin ja Sidonin foinikialaiset voittivat, joutui hän ihastuksiinsa kilpaleikistä ja laivastosta.
45. Vaan nähdessään koko Hellespontoksen laivojen peittämänä ja kaikki rannat sekä Abydoksen tasangot täynnänsä ihmisiä hän kiitteli itseään onnelliseksi, mutta sitten hän vuodatti kyyneleitä.
46. Kun Artabanos, joka alussa vapaasti oli lausunut mielipiteensä, kehoittaessaan Xerxestä olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan —, kun tämä mies sen huomasi ja näki Xerxeen vuodattavan kyyneleitä, kysyi hän näin: "Oi kuningas, kuinka vallan toisin menettelet nyt, kuin vastikään. Silloinhan kiittelit itseäsi onnelliseksi, nyt itket." Xerxes virkkoi: "Minun tuli näet sääli, punnitessani, kuinka lyhyt kaikki inhimillinen elämä on, sillä näistä näin monesta ei sadan vuoden perästä ole ketään jälellä." Mutta Artabanos vastasi lausuen: "Vielä toisesta, tätäkin säälittävämmästä seikasta täytyy meidän elämämme varrella kärsiä. Sillä ihmisluonto on sellainen, että tässä näin lyhyessä elämässä ei ole ketään, ei näitten eikä muittenkaan joukossa, jonka mieleen ei monasti, eikä vain kerran, se ajatus johtuisi, että hän mieluummin haluaisi kuolla kuin elää. Sillä kohtaavat onnettomuudet ja taudit järkyttävät meitä ja vaikuttavat sen, että elämä, joka on lyhyt, kuitenkin tuntuu pitkältä. Koska nyt elämä on niin vaivaloinen, koituu kuolema näin ihmisen toivotuimmaksi turvapaikaksi. Ja jumala, joka ensin on antanut maistaa elonajan makeutta, havaitaankin juuri sen kautta kateelliseksi."
47. Xerxes vastasi sanoen: "Artabanos, koska nyt ihmiselo on sellainen, kuin sinä sitä kuvailet, niin lakatkaamme siitä puhumasta, älkäämmekä muistelko pahoja asioita, kun meillä on käsillä hyviä. Mutta ilmoita minulle tämä. Olisitko sinä, jos unennäkö ei olisi näin selvästi sinulle ilmestynyt, pysynyt vanhalla kannallasi ja kehoittanut minua olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan vai olisitko muuttanut mieltäsi? Sanoppa tämä minulle tarkkaan!" Artabanos vastasi sanoen: "Oi kuningas, päättyköön ilmestynyt unennäkö sillä tavoin, kuin me molemmat haluamme; minä puolestani olen yhä vielä täynnä pelkoa enkä voi saavuttaa mieleni tasapainoa, niin hyvin punnitessani useita muita asioita kuin erittäin nähdessäni kaksi sinun pahinta vihollistasi."
48. Tähän virkkoi Xerxes näin: "Kummallinen mies, mitkä nämä kaksi minun pahinta vihollistani ovat, joista puhut? Onko maasotaväki lukumääränsä puolesta moitittava, ja näyttääkö siltä, että helleenien sotajoukko on oleva monta vertaa suurempi meidän joukkoamme, vai onko meidän laivastomme jäävä heistä jälelle vai onko molempien käyvä niin? Sillä jos meidän voimamme tässä kohden näyttävät puutteellisilta, kerättäköön mitä pikimmin kokoon toinen sotajoukko."
49. Artabanos vastasi sanoen: "Oi kuningas, ei kukaan, jolla järkeä on, moittisi tätä sotajoukkoa eikä laivojen lukumäärää. Mutta jos kokoot useampia sotajoukkoja, tulevat ne kaksi vihollista, joista puhun, vieläkin vaarallisemmiksi. Nämä kaksi ovat maa ja meri. Sillä minun nähdäkseni ei ole missään kohti merta niin suurta satamaa, että se myrskyn noustua riittäisi ottamaan vastaan tämän laivastosi ja pelastamaan laivat. Eikä kuitenkaan tarvita ainoastaan yhtä semmoista, vaan useita, pitkin koko sitä rannikkoa, jota matkasi noudattaa. Ja koska nyt ei ole olemassa satamia, jotka voivat ottaa laivoja vastaan, niin ota huomioon, että sattumat hallitsevat ihmisiä eivätkä ihmiset sattumia. Ja kun siis näistä kahdesta vihollisesta toinen on mainittu, lähden nyt puhumaan toisesta. Maa on tässä kohden vihollisesi. Jos ei mikään vastarinta ole sinua kohtaava, tulee maa sinulle sitä vaarallisemmaksi, mitä kauemmaksi etenet, alati huomaamatta tunkeutuessasi eteenpäin. Mitään täydellistä menestystä ei ole ihmisillä. Niinpä minä väitän, että, vaikkei kukaan asettuisikaan vastaasi, maa aikaa myöten laajenemistaan laajetessaan on synnyttävä nälänhädän. Siksi se mies minusta olisi paras, joka suunnitellessaan pelkää ja ottaa huomioon jokaisen mahdollisen tappionsa, mutta toimeenpanossa olisi rohkea."
50. Xerxes vastasi näin: "Artabanos, sinä arvostelet näitä molempia seikkoja niinkuin tuleekin. Mutta älä kuitenkaan kaikkea pelkää äläkä punnitse kaikkea samalla lailla. Jos nimittäin tahtoisit jokaisen kulloinkin kohtaavan tapauksen edellä punnita kaikkea samalla lailla, et saisi koskaan mitään aikaan. On parempi uskaltaa kaikkea ja vaikkapa kärsiä puolet tappioista kuin jokaista asiaa ennakolta pelätä eikä koskaan kärsiä mitään vauriota. Ja jos vain intät kaikkea vastaan, mitä sanotaan, etkä itse esitä mitään varmaa, niin sinä saatat siinä erehtyä yhtä hyvin kuin se, joka on väittänyt päinvastaista. Toinen on siis yhtä hyvä kuin toinenkin. Mutta kuinka saattaa, kun kerran on ihminen, tietää mitään varmaan? Minun luullakseni se on mahdotonta. Tavallisestihan voitto suosii yritteliäitä, mutta ei hevin niitä, jotka kaikessa arvelevat ja vitkastelevat. Sinä näet, mihin valta-asemaan persialaisten mahti on kohonnut. Jos nyt ne, jotka ennen minua ovat olleet kuninkaina, olisivat samoin ajatelleet kuin sinä, tai jos heillä, vaikk'eivät itse olisikaan niin ajatelleet, olisi ollut joitakin samanlaisia neuvonantajia, et olisi koskaan saanut nähdä sen kehittyvän tälle kannalle. Mutta nyt he juuri antautumalla vaaroihin ovat vieneet asiansa näin pitkälle. Sillä suurten vaarojen uhalla saavutetaan tavallisesti suuria tuloksia. Heidän esimerkkiään siis seuraten me oivallisimpana vuodenaikana lähdemme liikkeelle, ja laskettuamme valtamme alaiseksi koko Europan palaamme takaisin, kohtaamatta missään nälkää tai kärsimättä mitään epämieluista. Sillä ensiksikin me matkaamme, vieden itse mukanamme paljon rehua, ja toiseksi saamme niiden viljaa, joiden maan ja väestön kimppuun käymme. Mehän lähdemme sotaan kyntäjä-, ei paimentolaiskansaa vastaan."
51, Artabanos lausui tämän jälkeen: "Oi kuningas, koska et salli pelätä mitään asiaa, niin ota ainakin vastaan tämä neuvoni. Sillä laajaperäiset asiat vaativat välttämättömästi, että niistä puhutaan laveammalti. Kyros, Kambyseen poika, laski koko Ioonian, paitsi Atenaa, veronalaiseksi persialaisille. Neuvon siis sinua, ettet millään muotoa veisi näitä miehiä heidän isiänsä vastaan. Pystymmehän me ilman näitäkin pääsemään vihollisista voitolle. Sillä jos he seuraavat, täytyy heidän joko esiintyä mitä väärämielisimpinä, orjuuttaessaan emäkaupunkinsa tai mitä oikeamielisimpinä, osaltaan puoltaessaan sen vapautta. Edellisessä tapauksessa he eivät tuota meille erinäistä etua; jälkimäisessä taas he saattavat suuresti vahingoittaa sotajoukkoasi. Siispä muista myöskin, mitä vanha tosi sananlasku sanoo, ettei loppu näy asian alussa."
52. Tähän vastasi Xerxes: "Artabanos, niitten mielipiteitten joukosta, joita olet esittänyt, on tämä kaikkein väärin, kun pelkäät ioonilaisten muuttavan mielensä; onhan meillä heistä mitä paras näyte, jonka todistajana sinä itse voit olla, samoinkuin muut Dareioksen mukana skyytejä vastaan sotaan lähteneet. Silloin kun koko persialaisen sotajoukon hukkuminen tai säilyminen riippui heistä, osoittivat he oikeamielisyyttä ja uskollisuutta eivätkä mitään epämieluista meille tuottaneet. Sitäpaitsi, kun olemme omaan maahamme jättäneet heidän lapsensa ja vaimonsa ynnä rahansa, ei tarvitse ajatellakaan heidän ryhtyvän joihinkin kumouksellisiin hankkeisiin. Näin ollen älä pelkää tätä, vaan ole rohkealla mielin ja suojaa taloani sekä itsevaltiuttani. Sinun huostaasi näet yksin kaikkien joukosta minä uskon valtikkani."
53. Näin lausuen Xerxes lähetti Artabanoksen Susaan. Sitten hän kutsutti luokseen arvokkaimmat persialaiset. Ja heidän saavuttuaan hän lausui heille näin: "Olen kutsunut teidät kokoon ja pyydän, että esiintyisitte, persialaiset, kelpo miesten lailla ettekä häpäisisi persialaisten muinaisia, suuria ja ansiokkaita tekoja, vaan osoittakaamme kukin erikseen ja kaikki yhdessä alttiutta. Sillä se hyvä, jonka puolesta uurastetaan, on yhteistä kaikille. Tämän takia kehoitan teitä innokkaasti antautumaan sotaan. Sillä niinkuin minä olen kuullut, lähdemme sotaan urhoollisia miehiä vastaan, ja jos me heidät voitamme, ei varmaankaan mikään muu sotajoukko ikinä meitä vastaan asetu. Vaan nyt astukaamme yli salmen, rukoiltuamme niitä jumalia, jotka Persian ovat huomaansa ottaneet."
54. Sinä päivänä he valmistautuivat ylimenoon. Mutta seuraavana päivänä he odottivat, kunnes näkisivät auringon nousevan, ja sytyttivät kaikenmoista suitsutusta silloilla sekä siroittivat myrtinoksia tielle. Mutta kun aurinko nousi, valoi Xerxes kultaisesta maljasta juomauhrin mereen ja rukoili aurinkoa, ettei hänelle sattuisi mitään sellaista onnettomuutta, joka estäisi häntä laskemasta valtansa alle Europan, ennenkuin hän sen viimeisiin ääriin olisi ehtinyt. Ja rukoiltuaan hän viskasi Hellespontokseen maljan, kultaisen sekoitusastian ja persialaisen miekan, jota he kutsuvat nimellä "akinake". Sitä en kuitenkaan saata tarkalleen ratkaista, auringolleko pyhittäen hän heitti ne mereen, vai katuiko hän ruoskineensa Hellespontosta ja tahtoi tekonsa hyvitykseksi lahjoittaa ne merelle.
55. Niin pian kuin tämä oli suoritettu, astuivat toista, Pontoksen puoleista siltaa myöten jalkaväki ja koko ratsuväki, Aigeian-meren puoleista myöten taas juhdat ja palvelusväki. Etunenässä kulkivat nuo kymmenentuhatta persialaista, kaikki seppelöityinä, näiden jälestä kulki kaikenmoisista kansoista sekoitettu sotajoukko. Sinä päivänä kulkivat nämä, seuraavana päivänä ensiksi ratsumiehet ja ne, jotka käänsivät keihäänkärkensä maahan. Nämätkin olivat seppelöidyt. Sitten tulivat pyhät hevoset ja pyhät vaunut, ja näitten jälestä Xerxes itse ynnä keihäänkantajat sekä tuhat ratsumiestä, ja näitten perästä muu sotajoukko. Ja samalla laivat läksivät merelle ja laskivat vastakkaista rantaa kohti. Olenpa myös kuullut kuninkaan kaikkein viimeisenä kulkeneen ylitse.
56. Astuttuaan Europan puolelle Xerxes katseli, kuinka sotajoukko ruoskien hoputtamana kulki yli. Ja se kulki siitä seitsemässä päivässä ja seitsemässä yössä, hetkeksikään herkeämättä. Siellä kerrotaan, Xerxeen jo astuttua Hellespontoksen yli, erään hellespontolaisen miehen lausuneen: "Oi Zeus, minkä vuoksi sinä, tekeytyen persialaisen miehen näköiseksi ja ottaen Zeus nimen sijasta nimeksi Xerxes, tahdot hävittää Hellaan, tuoden mukanasi koko maailman ihmiset? Olisithan sinä ilman näitäkin sen saattanut tehdä."
57. Niin pian kuin kaikki olivat astuneet yli ja alkoivat taivaltaa, ilmestyi heille suuri ihme, josta Xerxes ei vähintäkään välittänyt, vaikka se oli niin helposti selitettävissä. Tamma synnytti näet jäniksen. Se oli nimittäin helposti selitettävissä sillä, että Xerxes suuresti rehennellen ja kopeillen aikoi marssittaa sotajoukkonsa Hellasta vastaan, mutta oman henkensä hädässä juosten oli palaava samaan paikkaan. Ja Xerxeelle sattui toinenkin enne, hänen ollessaan Sardeessa. Muuli synnytti nimittäin muulin, jolla oli kahdet siittimet, oriin ja tamman, ja oriin olivat yläpuolella. Välittämättä kummastakaan hän kuitenkin matkasi edelleen, ja hänen mukanaan maasotajoukko.
58. Mutta laivasto purjehti ulkopuolelle Hellespontosta ja kulki pitkin rannikkoa, päinvastaiseen suuntaan kuin maasotajoukko. Se purjehti näet länteen päin, suunnaten matkansa Sarpedonin nientä kohti, jonne tultuaan sen oli määrä pysähtyä. Mutta maasotajoukko marssi itään päin ja auringon nousua kohti Khersonesoksen kautta, oikealla puolellaan Hellen, Athamaan tyttären, hauta, vasemmalla Kardian kaupunki, ja matkaten erään kaupungin läpi, jonka nimi on Agora. Sieltä se, kiertäen niin kutsutun Melas-lahden, astui Melas-joen yli, jonka vesi ei silloin riittänyt sotajoukolle, vaan loppui kesken. Astuttuaan siis tämän joen yli, josta myös mainittu lahti on nimensä saanut, se läksi länteen päin, kulkien aiolilaisten Ainos-kaupungin ja Stentoris-järven ohi, kunnes se saapui Doriskokseen.
59. Doriskos on Traakiassa oleva rannikko ja suuri tasanko, ja tämän halki virtaa suuri Hebros-joki. Sinne oli rakennettu kuninkaallinen vallitus, tuo, jota juuri kutsutaan nimellä Doriskos, ja siellä oli Dareioksen asettama persialainen varusväki aina niistä ajoista saakka, jolloin hän läksi sotaan skyytejä vastaan. Tämä paikka siis näytti Xerxeestä sopivalta sotaväen järjestämiseen ja lukemiseen ja hän tekikin niin. Kaikki laivat olivat myös saapuneet Doriskokseen, ja laivainpäälliköt toimittivat ne Xerxeen käskystä Doriskoksen läheisyydessä olevaan rantaan, missä sijaitsee samothrakelainen kaupunki Sale sekä Zone, ja joka päättyy kuuluisaan Serreionin niemenkärkeen. Tämä paikka oli muinoin kikonien oma. Laskettuaan laivat tähän rantaan he vetivät ne maihin kuivumaan. Mutta Doriskoksessa Xerxes sillä välin pani toimeen sotajoukon katselmuksen.
60. En saata täsmälleen sanoa, kuinka suuren osuuden kukin kansa suoritti koko määrään. Sillä sitä ei kukaan ihminen kerro. Mutta koko maasotajoukon miesluku osoittautui miljoonaksi seitsemäksisadaksi tuhanneksi mieheksi. Ja ne laskettiin tällä tavalla: he ajoivat kokoon samaan paikkaan kymmenentuhatta ihmistä, ja sullottuaan heidät yhteen niin tiiviisti kuin saattoivat, he piirsivät niitten ympäri piirin. Piirrettyään ja laskettuaan nuo kymmenentuhatta menemään he laativat pitkin piiriä aitauksen, niin korkean, että se ulottui miehen navan kohdalle. Tehtyään tämän he antoivat toisten astua aitaukseen, kunnes kaikki tällä tavoin olivat lasketut. Ja laskettuaan he järjestivät heidät kansojen mukaan.
61. Ne, jotka ottivat osaa sotaretkeen, olivat seuraavat. Ensiksi persialaiset, jotka olivat tällä tavoin varustetut. Päässään heillä oli veltosti riippuvat "tiara" nimiset päähineet, ruumiin verhona oli heillä kirjavat pitkähihaiset ihotakit ja kalansuomuja muistuttavat rautasuomu-haarniskat, jaloissa roimahousut ja tavallisten kilpien sijasta pajuista palmikoidut kilvet, joiden alapuolella viinet riippuivat. Heillä oli lyhyet keihäät, suuret jouset, ruo'oista tehdyt nuolet ja lisäksi tikarit, jotka riippuivat oikealla kupeella vyöstä. Päällikkönään oli heillä Otanes, Amestriin, Xerxeen vaimon isä, ja helleenit kutsuivat heitä muinoin kefeneiksi, mutta itse he, samoinkuin heidän naapurinsakin, kutsuivat itseään artalaisiksi. Mutta sittenkuin Danaen ja Zeun poika Perseus oli saapunut Beloksen pojan, Kefeuksen, luo, ja ottanut vaimokseen hänen tyttärensä Andromedan, syntyi hänelle poika, jolle hän antoi nimeksi Perses, ja tämän hän jätti sinne. Kefeuksella näet ei sattunut olemaan miespuolista perillistä. Hänestä siis ovat persialaiset saaneet nimensä.
62. Samalla tavoin puettuina läksivät meedialaiset sotaan. Sillä nämä tamineet ovat meedialaisia, eivätkä persialaisia. Meedialaisten päällikkönä oli Tigranes niminen akhaimenidi, ja heitä kutsuivat muinoin kaikki arialaisiksi, mutta kolkhilaisen Medeian saavuttua Atenasta näitten arialaisten tykö muuttivat he nimensä. Näin kertovat meedialaiset itse itsestään. Sotaan lähtevät kissiläiset taas olivat muuten varustetut samalla tavoin kuin persialaiset, mutta tiarain sijasta he pitivät päänauhoja. Ja kissiläisiä komensi Anafes, Otaneen poika. Hyrkanialaiset taas olivat asestetut samalla lailla kuin persialaiset, ja heillä oli johtajanaan Megapanos, joka myöhemmin tuli Babylonin hallitusmieheksi.
63. Sotaan lähtiessään assyrialaisilla oli vaskikypärät, punotut jollakin barbarisella tavalla, jota ei ole helppo selittää, heillä oli kilvet, keihäät ja egyptiläisten veitsien kaltaiset tikarit, edelleen rautanauloilla nastoitetut puunuijat ynnä pellavahaarniskat. Näitä kutsuvat helleenit syyrialaisiksi, mutta barbareilta he ovat saaneet nimen assyrialaiset. Heitä komensi Otaspes, Artakhaieen poika.
64. Baktrialaiset läksivät sotaan, päässään aivan samanlaiset päähineet kuin oli meedialaisilla, mutta heillä oli kotimaiset ruokojouset ja lyhyet keihäät. Skyytiläisillä sakeilla oli päässään terävähuippuiset kankeat pystylakit, jaloissa roimahousut sekä aseina kotimaiset jouset ja tikarit, ja lisäksi vielä "sagaris" nimiset kirveet. Näitä, jotka ovat amyrgolaisia skyytejä, he kutsuivat sakeiksi. Persialaiset kutsuvat näet kaikkia skyytejä sakeiksi. Baktrialaisia ja sakeja komensi Hystaspes, Dareioksen ja Kyroksen tyttären, Atossan, poika.
65. Indialaisilla oli yllään puuvillavaatteet, ja heillä oli ruokojouset ynnä ruokonuolet, joissa oli rautakärki. Tällä tavoin olivat indialaiset varustettuina, ja heillä oli päällikkönään Farnazathres, Artabateen poika.
66. Arialaiset olivat varustetut meedialaisilla jousilla, mutta muuten niinkuin baktrialaisetkin. Arialaisia johti Sisamnes, Hydarneen poika. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset, gandarit ja dadikit läksivät sotaan samoissa tamineissa kuin baktrialaisetkin. Näiden johtajina olivat seuraavat: parthilaisten ja khorasmilaisten Artabazos, Farnakeen poika, sogdilaisten Azanes, Artaioksen poika, gaudarien ja dadikien Artyfios, Artabanoksen poika.
67. Kaspialaisilla sotureilla oli yllään turkit, ja aseina kotimaiset ruokojouset sekä lyhyet miekat. Näin olivat nämä asestetut, ja johtajanaan heillä oli Ariomardos, Artyfioksen veli, sarangit taas koreilivat värjätyissä vaatteissaan, ja heillä oli polviin ulottuvat saappaat sekä meedialaiset jouset ja keihäät. Sarangeja komensi Ferendates, Megabazoksen poika. Paktyeillä oli turkit sekä kotimaiset jouset ja tikarit. Paktyeillä oli päällikkönään Artayntes, Ithamitreen poika.
68. Utilaiset, mykiläiset ja parikanit olivat asestetut samalla lailla kuin paktyit. Heidän johtajinaan olivat: utilaisten ja mykiläisten Arsamenes, Dareioksen poika, parikanien taas Siromitres, Oiobazoksen poika.
69. Arabialaisilla oli pitkät, vöillä sonnustetut viitat, ja oikealla kupeellaan pitkät, taapäin jännitettävät jouset. Etiopilaisilla oli verhonaan pantterin- ja jalopeurantaljat ja heillä oli pitkät, jopa neljänkin kyynärän pituiset, taatelipalmun lehtien varsista tehdyt jouset ja lisäksi pienet ruokonuolet. Mutta raudan sijasta oli teräväksi hiottu kivi, jommoisella he myös kaivertavat sinettisormuksensa. Lisäksi heillä oli keihäät, joiden nenässä oli peitsenkärjen tavoin teräväksi hiottu gasellin sarvi. Heillä oli myös nauloilla nastoitetut nuijat. Mutta taisteluun mennessään he sivelivät toisen puolen ruumistaan kipsillä, toisen puolen punamaalilla. Arabialaisia ja Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia komensi Arsames, Dareioksen ja Artystonen, Kyroksen tyttären, poika, — hänen, jota Dareios vaimojensa joukosta enimmin rakasti ja jonka kuvan hän oli takomalla teettänyt kullasta.
70. Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia ja arabialaisia siis komensi Arsames, itäiset etiopilaiset taas — heitä oli näet sotajoukossa kahta lajia — olivat liitetyt indialaisiin eivätkä ulkonäöltään ollenkaan eronneet toisista, vaan ainoastaan kieleensä ja hiuksiinsa nähden. Itäiset etiopilaiset ovat näet suorahiuksiset, Libyan etiopilaiset taas ovat kiharatukkaisimmat kaikista ihmisistä. Nämä Aasian etiopilaiset olivat enimmäkseen asestetut samalla tavoin kuin indialaisetkin, ja heillä oli päässään hevosen otsanahka, nyljetty korvineen harjoineen. Harja kävi heillä töyhdöstä, ja he antoivat hevosten korvien jäykkinä törröttää. Ja suojanaan he kilpien sijasta käyttivät kurjennahkoja.
71. Libyalaiset kulkivat nahkaisissa tamineissa ja käyttivät tulessa karaistuja heittokeihäitä. Heidän päällikkönään oli Massages, Oarizoksen poika.
72. Paflagonit läksivät sotaan, päässään punotut kypärät, ja heillä oli pienet kilvet ja lyhyet keihäät sekä lisäksi heittokeihäät ja tikarit ja jaloissa kotimaiset, puolipohkeeseen ulottuvat saappaat. Ligyiläiset, matienit, mariandynit ja syyrialaiset läksivät sotaan samalla tavoin puettuina kuin paflagonit. Näitä syyrialaisia kutsuvat persialaiset kappadokialaisiksi. Paflagoneja ja matieneja komensi Dotos, Megasidroksen poika, mariandynejä, ligyiläisiä ja syyrialaisia Gobryas, Dareioksen ja Artystonen poika.
73. Fryygialaisilla oli lähinnä samanlaiset tamineet kuin paflagoneilla, vain hiukan niistä poikkeavat. Mutta, kuten makedonialaiset kertovat, kutsuttiin fryygialaisia brigeiksi, niin kauan kuin he Europassa asuen olivat makedonialaisten naapureina, mutta siirryttyään Aasiaan he, samalla kertaa kuin vaihtoivat maansa, muuttivat nimensäkin fryygialaisiksi. Armenialaiset, jotka ovat fryygialaisten siirtolaisia, olivat samalla lailla asestetut kuin fryygialaisetkin. Näitä molempia komensi Artokhmes, joka oli nainut Dareioksen tyttären.
74. Lyydialaisilla oli aivan samanlaiset aseet kuin helleeneillä. Lyydialaisia kutsuttiin muinoin maioneiksi, mutta Lydoksen, Atyksen pojan, mukaan he saivat tämän nimityksen, vaihtaen siihen entisen nimensä. Myysialaisilla oli päässään kotimaiset kypärät, heillä oli pienet kilvet ja he käyttivät tulessa karaistuja heittokeihäitä. He ovat lyydialaisten siirtolaisia, ja Olympos-vuoren mukaan heitä kutsutaan olympieneiksi. Lyydialaisia ja myysialaisia komensi Artafrenes, Artafreneen poika, hänen, joka yhdessä Datiin kanssa oli hyökännyt Marathoniin.
75. Traakialaiset läksivät sotaan päässään ketunnahkaiset päähineet ja ruumiinsa yllä ihotakit, joitten päälle he olivat kietoneet kirjavia viittoja, jaloissaan ja pohkeillaan heillä oli hirvennahkaiset saappaat, ja aseina heittokeihäät, keveät kilvet ja pienet tikarit. Näiden muutettua Aasian puolelle ruvettiin heitä kutsumaan bithynialaisiksi, mutta aikaisemmin, Strymon-joen luona asuessaan, heillä oli, kuten he itse kertovat, nimenä strymonilaiset. Väitetään, että teukrolaiset ja myysialaiset karkoittivat heidät heidän olinpaikoiltaan. Aasiassa asuvia traakialaisia komensi Bassakes, Artabanoksen poika.
76. ……illa [tässä mainitun kansan nimi on käsikirjoituksista hävinnyt] oli pienet karvaamattomasta härännahasta tehdyt kilvet, jokaisella oli kaksi lykialais-tekoista metsästyskeihästä, ja päässään heillä oli vaskikypärät. Kypäriin oli liitetty vaskiset häränkorvat ja -sarvet, ja niitten yläpuolella oli töyhdöt. Mutta pohkeittensa ympäri he olivat käärineet purppuranvärisiä vaatekaistaleita. Näitten ihmisten maassa on Areen ennuspaikka.
77. Maionilaisilla kabaleilla, joita kutsutaan lasoneiksi, oli samat tamineet kuin kilikialaisilla, ja aion kuvata niitä, silloin kun kuvauksessani joudun kilikialaisten osastoon. Milyeillä oli lyhyet keihäät ja soijilla kiinnitetyt vaatteet. Muutamilla heistä oli lykialaiset jouset, ja päässään heillä oli nahasta tehdyt sotalakit. Näitä kaikkia komensi Badres, Hystaneen poika.
78. Moskheilla oli päässään puiset kypärät, ja heillä oli pienet kilvet ja keihäät, joissa oli pitkät kärjet. Tibarenit, makronit ja mossynoikit läksivät sotaan, asestettuina samalla tavoin kuin moskhitkin. Heitä johtivat seuraavat päälliköt: moskheja ja tibareneja Ariomardos, Dareioksen ja Parmyksen, Kyroksen pojan Smerdiin tyttären, poika, makroneja ja niossynoikeja Artayktes, Kherasmiin poika, joka oli hallitusmiehenä Hellespontoksen Sestoksessa.
79. Mareilla oli päässään kotimaiset, punotut kypärät sekä aseina pienet nahkakilvet ja heittokeihäät. Kolkhilaisilla oli päässään puukypärät, pienet karvaamattomasta nahasta tehdyt kilvet ja lyhyet keihäät, ja lisäksi heillä oli väkipuukot. Mareja ja kolkhilaisia komensi Farandates, Teaspiin poika. Alarodit ja saspeirit läksivät sotaan, varustettuina samalla tavoin kuin kolkhilaisetkin. Näitä komensi Masistios, Siromitreen poika.
80. Punaisen meren saarilta mukana seuraavilla kansoilla — nimittäin niiltä saarilta tulevilla, joihin kuningas lähettää niinsanotut maastakarkoitetut asumaan, — oli lähinnä samanlaiset vaatteet ja aseet kuin meedialaisilla. Näitä saarelaisia komensi Mardontes, Bagaioksen poika, joka Mykalen luona päällikkönä ollessaan toisena vuotena tämän jälkeen kaatui taistelussa.
81. Nämä olivat ne kansat, jotka maitse läksivät sotaan ja jotka olivat määrätyt palvelemaan jalkaväkenä. Nämä mainitut henkilöt siis komensivat tätä sotajoukkoa ja he myös järjestivät ja laskivat miehet sekä nimittivät tuhannen- ja kymmenentubannen-päälliköt, ja kymmenentuhannenpäälliköt taas sadan- ja kymmenenpäälliköt. Mutta osastoilla oli toiset, kansoilla toiset päällysmiehet.
82. Päällikköinä olivat siis nämät, jotka mainittiin, mutta näiden sekä koko yhteisen jalkaväen ylipäällikköinä olivat Mardonios, Gobryaan poika, Tritantaikhmes, Artabanoksen poika, hänen, joka oli esittänyt sen mielipiteen, ettei pitänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, ja Smerdomenes, Otaneen poika, molemmat viimemainitut Dareioksen veljenpoikia ja Xerxeen serkkuja, Masistes, Dareioksen ja Atossan poika, Gergis, Ariazoksen poika, ja Megabyzos, Zopyroksen poika.
83. Nämä olivat koko yhteisen jalkaväen ylipäälliköt, lukuunottamatta kymmentätuhatta. Näiden kymmenentuhannen ylipäällikkönä oli Hydarnes, Hydarneen poika, ja näitä persialaisia kutsuttiin kuolemattomiksi seuraavasta syystä. Jos luku tuli vajanaiseksi sen kautta, että joku joko kuoli tai sairastui, oli jo ennakolta valittu sijaan toinen mies, eikä heitä koskaan tullut olemaan kymmentätuhatta useampia eikä harvempia. Parasta järjestystä osoittivat kaikkien joukosta persialaiset, ja he olivat myös urhoollisimmat. Heillä oli sellaiset tamineet, kuin olen maininnut, sitäpaitsi he upeilivat suunnattomalla kullallaan ja kuljettivat mukanaan katettuja matkavaunuja, ja niissä jalkavaimonsa sekä lukuisan ja hyvin varustetun palvelusväkensä. Ja kamelit ynnä vetojuhdat kuljettivat, muusta sotaväestä erillään, ruokavaroja heitä varten.
84. Ratsupalvelusta taas suorittavat seuraavat kansat; kaikki kuitenkaan eivät asettaneet ratsuväkeä, vaan ainoastaan nämä. Ensiksi persialaiset, varustettuina samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä, paitsi että muutamilla heistä oli päässään myös vaskesta ja raudasta taotut kypärälaitokset.
85. On olemassa eräs paimentolais-kansa, nimeltään sagartit, jotka ovat persialaista heimoa ja puhuvat persiankieltä ja joitten varukset ovat persialaisten ja paktyiläisten varustusten keskivälillä. Nämä asettivat kahdeksantuhatta ratsumiestä, mutta heidän ei ole tapana pitää vaski- eikä rauta-aseita, lukuunottamatta tikareita, vaan he käyttävät hihnoista punottuja pauloja. Näihin luottaen he menevät taisteluun. Ja näiden miesten taistelutapa on tämmöinen. Jouduttuaan vihollisten kanssa käsikähmään he viskaavat paulat, joiden nenässä on silmukka. Mihin hyvänsä mikin heistä osaa, hevoseen tai mieheen, niin hän vetää sen puoleensa. Ja toiset saavat surmansa, ikäänkuin satimeen joutuen.
86. Tämmöinen on niiden taistelutapa, ja he olivat liitetyt persialaisiin. Edelleen meedialaiset, samoissa tamineissa kuin heidän jalkaväkensäkin, ja kissiläiset niinikään. Indialaiset olivat varustetut samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä ja he sekä ratsastivat että ajoivat vaunuissa; mutta vaunujen eteen oli valjastettu hevosia ja villiaaseja. Baktrialaiset olivat asestetut samalla tavoin kuin heidän jalkaväkensä, ja paktyit niinikään, ja libyalaiset myös samaten kuin heidän jalkaväkensä. Nämätkin kaikki ajoivat vaunuissa. Niinikään olivat kaspialaiset ja parikanit varustetut samalla lailla kuin heidän jalkaväkensä. Arabialaisilla oli samat tamineet kuin heidän jalkaväellään ja he ratsastivat kaikki kameleilla, jotka nopeudessa eivät jää hevosista jälelle.
87. Ainoastaan nämä kansat suorittavat ratsupalvelusta. Ratsuväen luku teki kahdeksankymmentä tuhatta miestä, lukuunottamatta kameleja ja vaunuja. Muut ratsumiehet olivat järjestetyt osastoittain, mutta arabialaiset olivat asetetut viimeisiksi. Sillä koska hevoset eivät siedä kameleja, olivat nämä asetetut viimeisiksi, jott'eivät hevoset niitä säikähtäisi.
88. Ratsuväen päällikköinä olivat Datiin pojat Harmamithres ja Tithaios. Mutta heidän kolmas toverinsa päällikkyydessä, Farnukhes, oli sairauden takia jätetty Sardeeseen. Sillä kun he juuri olivat lähtemässä liikkeelle Sardeesta, oli häntä kohdannut surkea onnettomuus. Hänen ratsastaessaan oli näet hevosen jalkoihin juossut koira, jolloin hevonen, joka ei ollut katsonut eteensä, säikähti, nousi pystyyn ja viskasi selästään Farnukheen. Lankeemuksesta oli se seuraus, että hän alkoi sylkeä verta, ja sairaus päättyi näivetystautiin. Mutta hevonen rangaistiin heti ensi aluksi sillä tavoin kuin Farnukhes käski. Palvelijat taluttivat sen siihen paikkaan, missä se oli herransa heittänyt maahan, ja leikkasivat poikki sen jalat polvien kohdalta. Sillä tavoin Farnukhes joutui pois johdosta.
89. Kolmisoutujen luku taas teki tuhat kaksisataa seitsemän, ja laivoja asettivat seuraavat kansat. Foinikialaiset yhdessä Palestinan syyrialaisten kanssa antoivat kolmekymmentä ja olivat tällä tavoin varustettuina. Heillä oli päässään melkein aivan helleeniläisten tapaan tehdyt kypärät, he olivat puetut pellavahaarniskaan ja heillä oli kilvet, joissa ei ollut reunoja, sekä heittokeihäät. Nämä foinikialaiset asuivat, kuten he itse kertovat, muinoin Punaisen meren rannalla, mutta siirtyivät sieltä ja asuvat nyt Syyriassa, meren ääressä. Tätä Syyrian osaa ynnä koko Egyptiin ulottuvaa aluetta kutsutaan Palestinaksi. Egyptiläiset asettivat kaksisataa laivaa. Heillä oli päähineinä punotut kypärät, edelleen kuperat kilvet, joissa oli suuret reunat, sekä laivapeitset ja suuret sotakirveet. Useimmilla heistä oli haarniska ja pitkä väkipuukko.
90. Sillä tavoin nämä olivat varustetut. Kyprolaiset puolestaan asettivat sataviisikymmentä laivaa, ja heillä oli tämmöiset tamineet. Heidän kuninkaillaan oli pään ympäri kiedotut nauhat, toisilla heistä oli ihotakit, mutta muuten he olivat puetut niinkuin helleenit. Näitä ovat seuraavat heimot: Salamiista ja Atenasta, Arkadiasta, Kythnoknesta, Foinikiasta sekä Etiopiasta alkuisin olevat, kuten kyprolaiset itse kertovat.
91. Kilikialaiset asettivat sata laivaa. Näillä taas oli kotimaiset kypärät päässään, tavallisten kilpien sijasta heillä oli karvaamattomasta härännahasta tehdyt pienet kilvet, ja he olivat puetut villaisiin ihotakkeihin. Kullakin oli kaksi heittokeihästä ja miekka, lähinnä samanlainen kuin egyptiläiset väkipuukot. Heitä kutsuttiin muinoin hypakhaialaisiksi, nykyisen nimensä he saivat Kilix nimisen foinikialaisen, Agenorin pojan, mukaan. Pamfylit asettivat kolmekymmentä laivaa ja olivat varustetut helleeniläisillä aseilla. Nämä pamfylit ovat niitä, jotka yhdessä Amfilokhoksen ja Kalkhaan kanssa hajaantuivat Troiasta.
92. Lykialaiset asettivat viisikymmentä laivaa ja heillä oli haarniskat sekä säärystimet. Heillä oli edelleen kanukkapuiset jouset, sulattomat ruokonuolet ja heittokeihäät, heidän hartioillaan riippui vuohennahka, päässään heillä oli sulkien reunustama hattu. Heillä oli tikarit ja sirpit. Lykialaisia, jotka ovat kotoisin Kreetasta, kutsuttiin ennen termileiksi, nykyisen nimityksensä he saivat Lykos nimisen atenalaisen, Pandionin pojan, mukaan.
93. Aasian doorilaiset asettivat kolmekymmentä laivaa, heillä oli helleeniläiset aseet ja he ovat alkuisin Peloponnesoksesta. Kaarilaiset asettivat seitsemänkymmentä laivaa ja olivat muuten asestetut samalla tavoin kuin helleenit, mutta heillä oli sirpit ja tikarit. Kuinka heitä aikaisemmin kutsuttiin, se on tämän historian ensimäisissä kertomuksissa mainittu.
94. Ioonilaiset asettivat sata laivaa ja olivat varustetut samalla tavoin kuin helleenit. Niin kauan kuin ioonilaiset asuivat siinä Peloponnesoksen maakunnassa, jonka nimenä nykyään on Akhaia, ja ennenkuin Danaos ja Xuthos saapuivat Peloponnesokseen, kutsuttiin heitä, kuten helleenit kertovat, aigialolaisiksi pelasgeiksi, mutta Ionin, Xuthoksen pojan, mukaan heitä sittemmin nimitettiin ioonilaisiksi.
95. Saarelaiset asettivat seitsemäntoista laivaa ja olivat asestetut niinkuin helleenit, ollen hekin pelasgilaista heimoa; mutta myöhemmin kutsuttiin heitä ioonilaisiksi, samalla tavalla kuin Atenasta kotoisin olevia "kahdentoista kaupungin" ioonilaisia. Aiolilaiset asettivat kuusikymmentä laivaa ja olivat varustetut samalla tavoin kuin helleenit; helleenien kertomuksen mukaan kutsuttiin heitä muinoin pelasgeiksi. Hellespontolaiset — lukuunottamatta Abydos-kaupungin asukkaita, joille kuningas oli antanut toimeksi pysyä alallaan ja vartioida siltoja, — lähtivät Pontoksesta sotaan, asettaen sata laivaa, ja olivat varustetut samalla tavoin kuin helleenit. Nämä olivat ioonilais- ja doorilais-heimoisia siirtolaisia.
96. Kaikissa laivoissa palveli merisotureina persialaisia, meedialaisia ja sakeja. Parhaiten purjehtivat laivat näistä olivat foinikialaiset, ja heidän joukostaan sidonilaiset, asettaneet. Näillä kaikilla, samoinkuin niillä, joita oli käsketty maata myöten kulkemaan, oli kullakin kotimaiset johtajansa, joita minä en tässä ole maininnut, ne kun eivät ole tutkimukselleni välttämättömiä. Sillä eivät jokaisen kansan johtajat olleet merkillisiä, ja kussakin kansassa oli yhtä monta johtajaa kuin oli kaupunkejakin, eivätkä nämä seuranneet sotapäällikköinä, vaan orjina, kuten muutkin, pelkät sotilaat. Ja minä olenkin jo maininnut kaikki ne persialaiset sotapäälliköt, joilla oli ylin valta ja jotka johtivat kutakin kansaa.
97. Laivaston ylipäällikköinä olivat Ariabignes, Dareioksen poika, Prexaspes, Aspathineen poika, Megabazos, Megabateen poika, ja Akhaimenes, Dareioksen poika. Ioonilaista ja kaarilaista sotavoimaa johti Ariabignes, Dareioksen ja Gobryaan tyttären poika, egyptiläisten päällikkönä oli Akhaimenes, joka oli Xerxeen veli sekä isän että äidin puolelta, ja muuta sotajoukkoa johtivat molemmat muut. Kolmikymmen- ja viisikymmen-airokkaitten sekä pursien ynnä pitkien hevos-alusten havaittiin yhteen laskettuina tekevän kolmetuhatta laivaa.
98. Huomattavimmat laivastossa olevista, ylipäällikköjen jälkeen, olivat nämä: sidonilainen Tetramnestos, Anysoksen poika, tyrolainen Matten, Siromoksen poika, Merbalos, Agbaloksen poika, Arados-kaupungista, kilikialainen Syennesis, Oromedonin poika, lykialainen Eyberniskos, Sikaan poika, ja kyprolaiset Gorgos, Khersiin poika, ja Timonax, Timagoraan poika, sekä kaarilaisista Histiaios, Tymneen poika, Pigres, Hysseldomoksen poika, ja Damasithymos, Kandauleen poika.
99. Muita osastonpäällikköjä en ole maininnut, koska en pidä sitä välttämättömänä, mutta enimmin minä ihailen Artemisiaa, joka, jos kohta nainen, otti osaa sotaretkeen Hellasta vastaan. Vaikka hän näet miehensä kuoltua itse hoiti hallitusta ja hänellä jo oli poika nuorukais-iässä, läksi hän innosta ja miehuudesta sotaan, olematta siihen mitenkään pakoitettu. Hänen nimensä oli siis Artemisia, ja hän oli Lygdamiin tytär, ollen isän puolelta peräisin Halikarnassoksesta, äidin puolelta taas kreetalainen. Hän johti halikarnassolaisia sekä Kos-, Nisyros- ja Kalydna-saarten miehistöä ja asetti viisi laivaa. Sidonilaisten jälkeen hän asetti koko laivaston mainioimmat laivat ja antoi kaikkien liittolaisten joukosta parhaimmat neuvot kuninkaalle. Mutta kaikkien niiden kaupunkien koko väestön, joita olen maininnut Artemisian johtaneen, minä väitän olevan doorilaista heimoa; halikarnassolaiset ovat näet troizenilaisia, muut epidaurolaisia. Sen verran olkoon mainittuna laivastosta.
100. Mutta sittenkuin sotajoukko oli laskettu ja järjestetty, halusi Xerxes, itse kulkien joukkojen läpi, niitä katsella. Niinpä hän tekikin sen. Ja ajaen vaunuissa kunkin kansan sivu hän tiedusteli kutakin, ja kirjurit merkitsivät kaikki muistiin. Ja hän ajoi, kunnes oli saapunut sekä ratsu- että jalkaväen toisesta päästä toiseen. Kun Xerxes tämän oli tehnyt, työnnettiin laivat mereen, jonka jälkeen hän vaunuista siirtyi sidonilaiseen laivaan, istuutui kultaisen teltan alle ja purjehti laivankokkien editse, tiedustellen jokaista niistä samalla tavalla, kuin maasotajoukolle oli tehnyt, ja kirjoituttaen tiedot muistiin. Mutta kaikki laivanpäälliköt olivat vieneet laivansa noin neljän pletrin päähän rannasta, ankkuroineet ne sinne, kokat maahan päin, ja asettaneet merisotilaat kuten taisteluun ainakin. Vaan kuningas purjehti laivan kokkien ja rannikon välitse ja katseli niitä.
101. Purjehdittuaan näidenkin ohi ja astuttuaan laivasta hän noudatti luokseen Demaratoksen, Aristonin pojan, joka hänen seurassaan otti osaa sotaretkeen Hellasta vastaan. Ja kutsuttuaan tämän luokseen hän kysyi häneltä näin: "Demaratos, nyt minua huvittaa kysyä sinulta erästä asiaa, jonka tahdon tietää. Sinä olet helleeni ja, kuten sinulta sekä muilta puheilleni saapuvilta helleeneiltä olen saanut tietää, olet kotoisin kaupungista, joka ei ole pienin eikä heikoin. Sano siis minulle tämä: uskaltavatko helleenit tehdä vastarintaa minulle? Sillä minun luullakseni, vaikka kaikki helleenit ja kaikki muut lännessä asuvat ihmiset kokoontuisivat, eivät he kykene kestämään minun hyökkäystäni, joll'eivät nimittäin ole keskenään ystäviä. Tahdon kuitenkin kuulustella sinunkin mielipidettäsi, mitä sinä heistä sanot." Niin hän kysyi, mutta Demaratos virkkoi vastaukseksi: "Kuningas, tuleeko minun noudattaa totuutta vai puhua sinulle mieliksi?" Xerxes käski hänen noudattaa totuutta sanoen, ettei hän siltä olisi vähemmän kuninkaan mieleen kuin ennenkään.
102. Tämän kuultuaan Demaratos lausui näin: "Kuningas, koska käsket kokonaan noudattamaan totuutta ja puhumaan niin, ettet myöhemmin jostakin valheesta tapaisi, niin tiedä tämä: köyhyys on aina ollut Hellaan toveri, mutta hyve on jälestäpäin saavutettu, ymmärryksen ja ankaran lain hankkimana. Ja tätä käyttämällä Hellas torjuu luotaan sekä köyhyyden että sortovallan. Minä tosin kiitän kaikkia noissa doorilaisissa maissa asuvia helleenejä, mutta se, mitä nyt lähden kertomaan, ei koske näitä kaikkia, vaan lakedaimonilaisia yksin. Ensiksi on mahdotonta, että he milloinkaan hyväksyisivät sinun sanojasi, jos ne tarkoittavat Hellaan orjuuttamista, ja toiseksi he lähtevät vastaasi taisteluun, vaikkapa kaikki muut helleenit pitäisivät sinun puoltasi. Mitä taas lukumäärään tulee, niin älä tiedustele, kuinka monta heitä tarvitaan kyetäkseen sen tekemään. Sillä jos heitä, lähtiessään sotaan, on tuhat miestä, taistelevat he sinua vastaan ja samoin, jos heitä on siitä joko päälle tai alle."
103. Tämän kuultuaan virkkoi Xerxes naurahtaen: "Demaratos, millaisen sanan lausuitkaan, kun väität, että tuhat miestä on taisteleva näin suurta sotajoukkoa vastaan. No niin, sano minulle tämä. Sinä väität itse olleesi näiden miesten kuninkaana. Tahdotko siis heti paikalla taistella kymmentä miestä vastaan? Ja kuitenkin, jos teidän valtiolaitoksenne on kokonaan sellainen, kuin miksi sinä sitä kuvailet, tulee sinun, heidän kuninkaansa, teidän lakienne mukaan asettua kahta vertaa niin suurta vihollisvoimaa vastaan. Sillä jos kukin heistä on kymmenen minun sotajoukkoni miehen veroinen, niin minä vaadin, että sinä asetut kahtakymmentä vastaan. Silloinhan pitäisi sinun väitteesi paikkansa. Mutta jos te olette sellaisia ja sen mittaisia kooltanne kuin sinä ja ne helleenit, jotka ovat olleet minun puheillani, ja kuitenkin näin kovin kehutte, niin varo vain, ettei tämä puheesi ole joutavaa kerskausta. Sillä katsotaanpa, miten kaiken todennäköisyyden mukaan on asianlaita. Kuinka voisi tuhat, tai kymmenenkin tuhatta taikkapa viisikymmentäkin tuhatta miestä, jotka kaikki yhtäläisesti ovat vapaita eivätkä yhden ainoan hallitsemia, asettua näin suurta sotajoukkoa vastaan? Sillä jos heitä on viisituhatta, tulee meitä olemaan enemmän kuin tuhat jokaista vastaan. Jos näet heitä, samalla tavoin kuin meitä, hallitsisi yksi, niin he tämän pelosta saattaisivat, vastoin omaa luontoaan, tulla urhoollisiksi ja ruoskan pakoittamina mennä harvalukuisempina useampia vastaan. Mutta vapauteen päässeinä he eivät varmaankaan tee kumpaakaan näistä. Luullakseni helleenit, vaikka lukumäärältään olisivatkin tasaväkiset, tuskin taistelisivat yksistään persialaisiakaan vastaan. Mutta meillä sitävastoin juuri tavataan sitä, mistä sinä puhut, jos kohta ei suuressa määrässä, vaan harvassa. Sillä minun peitsenkantajieni joukossa on semmoisia, jotka tahtoisivat taistella yhtaikaa kolmeakin helleeniläistä miestä vastaan. Vaan sitä sinä et tunne ja siksi puhut joutavia."
104. Siihen virkkoi Demaratos: "Oi kuningas, alun pitäen minä ymmärsin, että jos noudatan totuutta, en saata puhua sinulle mieliksi. Mutta koska pakoitit minua puhumaan totista totta, kerroin, miten spartalaisten on laita. Ja kuitenkin ymmärrät itse parhaiten, missä määrin minä tätä nykyä rakastan noita, jotka vietyään minulta arvoni ja isiltä perityt etuoikeuteni ovat riistäneet minulta kaupungin ja tehneet minut maanpakolaiseksi, kun sitävastoin sinun isäsi otti minut vastaan ja antoi minulle elatuksen ja kodin. On siis kohtuullista, että järkevä mies ei työnnä luotaan ilmeistä hyväntahtoisuutta, vaan rakastaa sitä mitä suurimmassa määrin. Enpä minä lupaa kykeneväni taistelemaan kymmentä enkä kahtakaan miestä vastaan, ja mieluimmin olisin taistelematta yhtäkään vastaan. Mutta jos olisi pakko tai jokin suuri kilvoitus yllyttäisi, taistelisin kaikkein kernaimmin yhtä vastaan niistä, jotka kukin väittävät olevansa kolmen helleenin veroisia. Niinpä myös lakedaimonilaiset, taistellessaan yksitellen, eivät ole keitäkään miehiä kehnompia, mutta joukkona ollen he ovat kaikista miehistä urhoollisimmat. Sillä vaikka ovatkin vapaita, eivät he kuitenkaan ole vapaita kaikessa. Heidän valtiaanaan on näet laki, jota he pelkäävät vielä paljoa enemmän kuin sinun väkesi sinua. He tekevät siis, mitä ikinä se käskee. Ja se käskee aina samaa, taistelemaan mitään ihmispaljoutta pakenematta ja jäämään paikoilleen joko voittaen tai kuollen. Jos katsot minun tässä jutelleen joutavia, tahdon vaieta, sen pitemmältä enää puhumatta. Minkä puhuin, sen olin pakoitettu puhumaan. Käyköön kuitenkin mielesi mukaan, kuningas."
105. Näin Demaratos vastasi. Mutta Xerxes käänsi asian leikiksi eikä ensinkään suuttunut, vaan lähetti hänet suosiollisesti luotaan. Sittenkuin Xerxes tämän keskustelun jälkeen oli asettanut käskynhaltijaksi yllämainittuun Doriskos-kaupunkiin Maskameen, Megadosteen pojan, sitä ennen pantuaan viralta Dareioksen asettaman, marssitti hän sotajoukkonsa Traakian kautta Hellasta vastaan.
106. Niinpä Xerxes sinne jätti Maskameen, joka esiintyi niin miehuullisesti, että Xerxeen oli tapana hänelle lähettää lahjoja, koska hän oli enimmin kunnostanut itseään kaikkien niiden joukosta, jotka Xerxes itse tai Dareios oli asettanut käskynhaltijoiksi. Ja hänen oli tapana lähettää niitä joka vuosi. (Samoin teki myös Artaxerxes, Xerxeen poika, Maskameen jälkeläisille.) Sillä jo ennen tätä sotaretkeä oli kaikkialle Traakiassa ja Hellespontoksessa asetettu käskynhaltijoita. Kaikki nämä, sekä Traakiassa että Hellespontoksessa olevat, paitsi Doriskoksen käskynhaltijaa, karkoittivat tämän sotaretken jälkeen helleenit; mutta Doriskoksessa olevaa Maskamesta eivät ketkään vielä ole voineet karkoittaa, vaikka monet ovat sitä koettaneet. Siitä syystä siis hänelle lähettää lahjoja se, joka kulloinkin Persiassa hallitsee.
107. Mutta helleenien karkoittamista käskynhaltijoista ei kuningas Xerxes pitänyt ketään niin urhoollisena kuin Bogesta Eionissa. Vaan tätä hän ei lakannut kiittelemästä ja hän kunnioitti mitä suurimmassa määrin hänen Persiaan jääneitä lapsiaan. Ja Boges ansaitsikin todella suurta kiitosta. Sillä kun atenalaiset ja Kimon, Miltiadeen poika, häntä piirittivät, olisi hänellä ollut tilaisuus, sopimuksen tehden, lähteä pois ja palata Aasiaan. Mutta siihen hän ei suostunut, jottei kuningas luulisi hänen pelkuruudesta jääneen henkiin, vaan hän kesti piirityksen viimeiseen asti. Vaan kun linnoituksessa ei enää ollut mitään muonaa, käski hän pinota suuren rovion, tappoi lapsensa, vaimonsa, jalkavaimonsa ja palvelijansa ja viskasi ne sitten tuleen, jonka jälkeen hän kokosi kaiken kullan ja hopean, mitä kaupungissa oli, ja siroitti sen muurilta Strymon-jokeen. Ja sen tehtyään hän itse heittäytyi tuleen. Siksi persialaiset vielä tänäkin päivänä syystä kiittävät häntä.
108. Doriskoksesta Xerxes matkasi Hellasta vastaan ja pakoitti kaikki, jotka vain tiellään tapasi, ottamaan osaa sotaretkeen. Sillä kuten jo ennenkin olen osoittanut, oli koko maa Tessaliaan saakka laskettu kuninkaan vallan alle ja maksoi hänelle veroa, sittenkuin Megabazos ja myöhemmin Mardonios olivat sen kukistaneet. Ja Doriskoksesta matkatessaan hän ensiksi sivuutti samothrakelaiset linnoitukset, joista viimeisenä lännessä on Mesambria niminen kaupunki. Siihen rajoittuu thasolaisten kaupunki Stryme, ja näiden molempien keskitse virtaa Lisos-joki, jonka vesi silloin ei riittänyt Xerxeen sotaväelle, vaan loppui. Tämän maan nimenä oli muinoin Gallaike, nyt se on Briantike. Oikeinta on sanoa tätäkin kikonien maaksi.
109. Astuttuaan Lisos-joen kuivaneen uoman poikki hän sivuutti seuraavat helleeniläiset kaupungit: Maroneian, Dikaian ja Abderan. Näiden ohi hän siis kulki ja samoin seuraavien, niiden kohdalla olevien järvien: Maroneian ja Strymen välillä sijaitsevan Ismaris-järven, Dikaian kohdalla olevan Bistonis-järven, johon kaksi jokea, Trauos ja Kompsantos laskevat vetensä. Abderan kohdalla Xerxes ei sivuuttanut mitään kuuluisata järveä, mutta sensijaan Nestos-joen, joka virtaa mereen. Näiden paikkojen jälkeen hän sivuutti thasolaisten mannermaalla sijaitsevat kaupungit, joista yhden ääressä on ympärimitaten noin kolmenkymmenen stadionin laajuinen, kalainen ja erittäin suolainen järvi. Tämän saattoivat kuivilleen jo juhdat yksinään, kun niitä juotettiin. Ja tämän kaupungin nimi on Pistyros.
110. Näitten helleeniläisten rannikkokaupunkien ohi hän siis kulki, jättäen ne vasemmalle kädelleen. Mutta ne traakialaiset kansat, joiden maan kautta hän matkasi, olivat: paitilaiset, kikonit, bistonit, sapalaiset, dersalaiset, edonit ja satrit. Näistä seurasivat retkelle meren ääressä asuvat laivoillaan, mutta ne näistä luettelemistani kansoista, jotka asuivat sisämaassa, paitsi satrit, pakoitettiin kaikki seuraamaan jalan.
111. Satrit eivät ole vielä olleet kenenkään alamaisia, mikäli me tiedämme, vaan he, yksin kaikkien traakialaisten joukosta, ovat aina minun aikoihini saakka yhtämittaa pysyneet vapaina. He asustavat näet korkeilla, kaikenlaatuista metsää taajaan kasvavilla, lumen peittämillä vuorilla ja ovat sodassa erinomaisia. Nämä juuri omistavat Dionysoksen ennuspaikan. Tämä ennuspaikka sijaitsee mitä korkeimmassa vuoristossa, ja satrien joukosta ovat bessit ne, joitten keskuudesta pyhätön ennuspapit otetaan, mutta ennuslauseet julistaa papitar, samoinkuin Delfoissa; eikä ole hevin mitään sen pulmallisempaa.
112. Kuljettuaan mainitun alueen ohi Xerxes sitten sivuutti pieriläisten linnoitukset, joista toisen nimenä on Fagres ja toisen Pergamos. Tästä hän matkasi näiden linnoitusten sivu, jättäen oikealle kädelleen laajan ja korkean Pangaion-vuoren, missä on kulta- ja hopeakaivoksia, joita pieriläiset, odomantit ja varsinkin satrit käyttävät.
113. Sitten hän, mennen Pangaion-vuoren pohjoispuolella asuvien paionien, doberien ja paioplien ohi, kulki länteen päin, kunnes saapui Strymon-joelle ja Eion-kaupunkiin, jonka päällikkönä oli silloin vielä elossa oleva Boges, sama, josta vähän aikaisemmin mainitsin. Tämän Pangaionvuoren ympärillä olevan maan nimenä on Fyllis, ja se ulottuu länteen päin Angites-jokeen saakka, joka laskee Strymoniin, etelään taas itse Strymoniin. Viimemainitulle maagit uhrasivat valkoisia hevosia saadakseen onnellisia enteitä.
114. Suoritettuaan nämä taikatemput ynnä sen lisäksi paljon muutakin joen kunniaksi he saapuivat Ennea Hodoi ("Yhdeksän tietä") nimiseen paikkaan ja kulkivat siellä Strymonin poikki niitä siltoja myöten, jotka he siellä tapasivat. Mutta saatuaan tietää, että tämän paikan nimi oli "Yhdeksän tietä", kaivoivat he siellä yhtä monta maan asukasten poikaa ja neitosta elävinä maahan. Tämä elävältä maahan kaivaminen on persialainen tapa, koska olen kuullut, että myös Xerxeen vaimo Amestris vanhoilla päivillään oli maahan kaivattanut neljätoista persialaista poikaa, jotka olivat huomattavien miesten lapsia, siten omasta puolestaan osoittaakseen kiitollisuuttaan sille jumalalle, jonka sanotaan asuvan maan alla.
115. Ja kun sotajoukko oli lähtenyt Strymonin luota, oli lännessä rannikko ja siinä Argilos niminen helleeniläinen kaupunki, jonka ohi kulku kävi. Tämän, samoinkuin sen yläpuolella olevan seudun nimenä on Bisaltie. Sieltä Xerxes, vasemmalla kädellään Posideionin luona oleva lahti, kulki niinkutsutun Syleuksen tasangon halki, sivuuttaen helleeniläisen Stagiros-kaupungin, ja saapui Akanthokseen, vieden mukaansa jokaisen sekä näistä että Pangaion-vuoren ympärillä asuvista kansoista, menetellen samalla tapaa kuin aikaisemmin luettelemilleni kansoille; merenrannalla asuvat hän näet pakoitti laivoillaan ottamaan osaa sotaretkeen, mutta merestä loitolla asuvat seuraamaan jalan. Tätä tietä, jota myöten kuningas Xerxes marssitti sotajoukkonsa, eivät traakialaiset luo umpeen eivätkä sille kylvä, vaan pitävät sitä vielä tänäkin päivänä erinomaisen pyhänä.
116. Niin pian kuin siis Xerxes oli saapunut Akanthokseen, julisti hän asukkaille kestiystävyyttä, lahjoitti heille meedialaisen puvun ja kiitti heitä nähdessään, kuinka he itse olivat halukkaat sotaan, ja kuullessaan heidän uutteruudestaan kaivaustyössä.
117. Xerxeen ollessa Akanthoksessa sattui, että kaivaustyön esimies Artakhaies, jota Xerxes piti arvossa ja joka oli syntyperältään akhaimenidi sekä kooltaan suurin persialaisista (hän oli näet neljää sormea vaille viittä kuninkaallista kyynärää pitkä) ja vahvaäänisin kaikista ihmisistä, kuoli tautiin. Siksi oli Xerxes suuresti pahoillaan tästä ja toimitti hänelle mitä komeimmat hautajaiset. Ja koko sotajoukko loi hänelle kummun. Tälle Artakhaieelle uhraavat akantholaiset erään oraakelilauseen johdosta kuten puolijumalalle, mainiten häntä nimeltä.
118. Näin siis kuningas Xerxes suri Artakhaieen kuolemaa. Mutta ne helleenit, jotka olivat ottaneet vastaan sotajoukon ja kestinneet Xerxestä, joutuivat täydelliseen kurjuuteen, niin että heidän täytyi jättää kotinsa ja kontunsa. Niinpä olivat thasolaiset, joitten mannermaalla olevien kaupunkiensa puolesta oli täytynyt ottaa vastaan Xerxeen sotajoukko ja sitä kestitä, tätä toimittamaan valinneet erään kansalaistensa joukossa erittäin suurta arvoa nauttivan miehen, Antipatroksen, Orgeuksen pojan. Ja tämä todensi, että ateriaa varten oli suoritettu neljäsataa hopeatalenttia.
119. Jotenkin samanlaiset laskut esittivät muidenkin kaupunkien päämiehet. Ateria, josta jo kauan ennen oli ilmoitettu ja jota pidettiin erittäin tärkeänä, toimeenpantiin seuraavalla tavalla. Ensiksi, heti kun kaupunkilaiset ympäri maata ilmoittavilta kuuluttajilta olivat saaneet asiasta tiedon, jakoivat he kaupunkien kesken viljan ja valmistivat kaikki useiden kuukausien kuluessa vehnä- ja ohrajauhoja. Sitten he, voidakseen ottaa vastaan sotaväen, hakivat kauniimmat elukat, jotka he ostivat ja syöttivät, sekä ruokkivat häkeissä ja lammikoissa maa- ja vesilintuja. Edelleen he laittoivat kultaisia ja hopeaisia juoma-astioita sekä sekoitusmaljoja ynnä kaikkea muuta, mitä pöydälle pannaan. Tämä tehtiin ainoastaan kuninkaalle ja hänen pöytäkumppaneilleen, mutta muulle sotajoukolle valmistettiin vain semmoista, joka kuului ruokintaan. Ja aina milloin sotajoukko saapui, oli siihen valmiiksi pystytetty teltta, johon Xerxes itse asettui asumaan, mutta muu sotaväki oleskeli taivasalla. Vaan kun tuli aterian aika, saivat isännät nähdä vaivaa, mutta persialaiset söivät kyllikseen, viettivät siellä yönsä, ja seuraavana päivänä he kiskoivat maasta teltan, ottivat mukaansa kaiken irtaimiston ja läksivät siten matkoihinsa, jättämättä mitään ja vieden kaiken mukaansa.
120. Tämän johdosta lausui sattuvasti eräs Megakreon niminen abderalainen, neuvoessaan abderalaisia menemään järjestänsä, miehet ja vaimot, pyhättöihinsä rukoilemaan jumalia ja pyytämään, että nämä vastakin torjuisivat toisen puolen heitä uhkaavista onnettomuuksista, ja lausumaan entisistä hartaat kiitokset jumalille siitä, että kuningas Xerxeellä ei ollut tapana kahdesti joka päivä aterioida. Sillä jos abderalaisia olisi käsketty valmistamaan aamiainen samalla lailla kuin päivällinen, ei heillä olisi ollut valittavanaan muuta kuin joko olla jäämättä odottamaan Xerxeen tuloa tai odottaa ja joutua huutavimpaan hukkaan.
121. Mutta vaikka he siis olivat näin ahtaalla, niin he kuitenkin panivat täytäntöön, mitä käskettiin. Akanthoksesta Xerxes antoi laivojen lähteä luotaan, käskettyään sitä ennen laivaston päälliköitä odottamaan Thermessä, tuossa Thermen lahden äärellä sijaitsevassa kaupungissa josta tämä lahtikin on nimensä saanut. Sinne näet hän kuuli olevan lyhyimmän tien. Sillä Akanthokseen saakka matkasi sotajoukko Doriskoksesta tällä tavoin järjestettynä: jaettuaan koko maasotajoukon kolmeen osastoon Xerxes käski yhden niistä mennä meren rantaa myöten ja pysytellä laivaston läheisyydessä; sen päällikköinä olivat Mardonios ja Masistes. Toinen sotajoukon kolmannes oli käsketty kulkemaan sisämaan kautta ja sen päällikköinä olivat Tritantaikhmes ja Gergis. Ja kolmas osasto, jonka mukana Xerxes itse matkasi, kulki edellisten keskitse, ja sen päällikköinä olivat Smerdomenes ja Megabyzos.
122. Niin pian kuin nyt Xerxes oli päästänyt luotaan laivaston, purjehti se Athos-niemen poikki kaivetun kanavan läpi, joka ulottui siihen lahteen, minkä ääressä sijaitsevat kaupungit Assa, Piloros, Singos ja Sarte. Otettuaan näistäkin kaupungeista sotaväkeä se purjehti edelleen, laskien suoraan Thermen lahtea kohti. Ja kiertäen Toronen alueella sijaitsevan Ampelos-niemen se sivuutti seuraavat helleeniläiset kaupungit, joista se myös otti laivoja ja sotaväkeä: Toronen, Galepsoksen, Sermylen, Mekybernan ja Olynthoksen.
123. Tämän alueen nimenä on Sithonia. Mutta laivasto oikaisi Ampelos-niemestä suoraa päätä Kanastraia-nientä kohti, mikä on ulkonevin kärki koko Pallenen niemimaalla, ja sieltä se otti laivoja ja sotaväkeä Poteidaiasta, Afytiistä, Neapoliista, Aigesta, Therambosta, Skionesta, Mendestä ja Sanesta. Nämä näet ovat siinä maassa sijaitsevat kaupungit, jonka nimenä nykyään on Pallene, mutta jolla aikaisemmin oli nimenä Flegra. Purjehdittuaan tämänkin maan ohi laivasto saapui määräpaikkaansa ja otti mukaansa sotaväkeä myös Pallenesta eteenpäin Thermen lahden varrella olevista kaupungeista, joiden nimet ovat: Lipaxos, Kombreia, Aisa, Gigonos, Kampsa, Smila ja Aineia. Sen alueen nimenä, jossa ne sijaitsevat, oli vielä siihen aikaan Krossaia. Mutta Aineiasta alkaen, johon kaupunkeja luetellessani lopetin, kävi laivaston matka jo Thermen lahtea ja Mygdonian maata kohti. Ja purjehtiessaan se saapui yllämainittuun Thermeen sekä Sindos-kaupunkiin ja Khalestraan Axios-joen varrella, joka eroittaa toisistaan Mygdonian ja Bottiaiïs-maan; viimemainitun kapealla rannikkokaistaleella sijaitsevat kaupungit Ikhnai ja Pella.
124. Tähän paikkaan siis, Axios-joen ja Therme-kaupungin sekä näiden molempien välisten kaupunkien seuduille, laivasto asettui leiriin odottamaan kuningasta. Mutta Xerxes ynnä maasotajoukko kulki Akanthoksesta suoraa tietä sisämaan halki saapuakseen Thermeen. Ja hän matkasi Paionian ja Krestonian kautta Kheidoros-joelle, joka, alkaen krestonien maasta, virtaa Mygdonian alueen halki ja laskee Axios-joen ääressä olevan suon kohdalla mereen.
125. Hänen matkatessaan tätä tietä hyökkäsi jalopeuroja hänen muonaa kantavien kameliensa kimppuun. Sillä jalopeurat laskeutuivat öisin olinpaikoistaan, mutta eivät kajonneet mihinkään muuhun, ei juhtiin eikä ihmisiin, vaan raatelivat ainoastaan kameleja. Ja minä ihmettelen, mikä syy mahtoi pakoittaa jalopeuroja pysymään erillään muista ja käymään vain kamelien kimppuun, jota eläintä eivät ennen olleet nähneet eivätkä koetelleet.
126. Näillä seuduin on runsaasti sekä jalopeuroja että villihärkiä, joiden ylen suuria sarvia tuodaan Hellaaseen. Jalopeurojen asuinpaikkojen rajoina ovat Abderan alueen halki virtaava Nestos-joki ja Akarnanian läpi virtaava Akheloos. Sillä itäpuolella Nestos-jokea ei missään koko etupuolisessa Europassa saata nähdä jalopeuraa, eikä myöskään Akheloos-joen länsipuolella koko muulla mantereella, vaan niitä tavataan ainoastaan näiden kahden joen välillä. [Tämä kohta on joko kirjoitettu Aasiassa, tai on Herodotos tässä käyttänyt aasialaista lähdettä.]
127. Thermeen saavuttuaan Xerxes sijoitti sinne sotajoukkonsa. Ja siihen paikkaan leiriytyvä sotajoukko täytti niin suuren osan merenrantaa, että se, alkaen Thermen kaupungista ja Mygdoniasta, ulottui Lydias- ja Haliakmon-joille saakka, jotka eroittavat Bottiaiïs-maan ja makedonialaisten alueen toisistaan, ja yhdistävät vetensä samaan uomaan. Näissä seuduissa siis barbarit pitivät leiriä. Mutta näistä luetelluista joista vain Kheidoros yksin ei riittänyt sotajoukolle, vaan ehtyi juotaessa.
128. Mutta Thermestä Xerxes näki nuo ylen korkeat Tessalian vuoret, Olympoksen ja Ossan. Ja kun hän sai tietää, että niiden välillä oli vain kapea laakso, jonka läpi virtaa Peneios, ja kuuli, että sieltä vei tie Tessaliaan, teki hänen mieli purjehtia katsomaan Peneioksen suuta, koska hän sitten aikoi marssia ylempänä asuvien makedonialaisten alueen kautta perraibien maahan ja Gonnos-kaupungin luo. Tästä näet hän kuuli olevan turvallisimman tien. Ja hän noudattikin heti tätä mielitekoaan. Hän astui sidonilaiseen laivaan, johon hänen aina oli tapana astua, milloin hän tahtoi tehdä jotakin tämmöistä, ja antoi merkin muillekin laivoille lähteä merelle sekä jätti maasotajoukon paikoilleen. Mutta kun Xerxes oli saapunut ja katsellut Peneioksen suuta, ihmetteli hän suuresti ja kutsui luokseen oppaat sekä kysyi, oliko mahdollista kääntää joen suunta muuanne ja antaa sen toiselta kohtaa laskea mereen.
129. Mutta on sellainen puhe, että Tessalia muinoin oli järvenä, sitä kun kaikkialta saarsivat ylen korkeat vuoret. Sillä idässä sen sulkevat Pelion- ja Ossa-vuoret, jotka juurelta yhtyvät toisiinsa, pohjoisessa Olympos, lännessä Pindos, etelässä ja suvituulen puolelta Othrys. Näiden lueteltujen vuorten keskellä oleva umpilaakso on Tessalia. Tähän laskee useita jokia, mutta huomattavimmat niistä ovat nämä viisi: Peneios, Apidanos, Onokhonos, Enipeus ja Pamisos, jotka, omanimisinä Tessaliaa sulkevilta vuorilta laskien, yhtyvät tällä tasangolla ja purkautuvat yhden ainoan solan kautta, joka sekin vielä on kapea, mereen, sitä ennen kaikki yhdistettyään vetensä toisiinsa. Vaan heti kun ne ovat yhtyneet, pääsee jo Peneios nimi voitolle ja saattaa muut joet nimettömiksi. Mutta muinoin — niin väitetään —, silloin kun ei vielä ollut tätä solaa eikä tätä läpikulkua, ei näillä joilla eikä näiden jokien lisäksi Boibeis-järvellä ollut niitä nimiä, jotka niillä nyt on. Ne virtasivat kuitenkin yhtäkaikki samalla tavoin kuin nytkin ja tekivät virratessaan koko Tessalian mereksi. Nytpä tessalialaiset itse väittävät Poseidonin luoneen sen solan, jonka läpi Peneios virtaa, ja puhuvatkin siinä todenmukaisesti. Jokainen näet, joka arvelee Poseidonin järkyttävän maata ja maanjäristyksien aikaansaamien halkeamien olevan tämän jumalan töitä, saattaisi senkin nähdessään väittää sitä Poseidonin tekemäksi. Sillä, niinkuin minusta näyttää, on tuo vuorten halkeama maanjäristyksen työtä.
130. Mutta kun Xerxes kysyi, oliko Peneioksella muuta laskupaikkaa mereen, virkkoivat oppaat, jotka tarkalleen tunsivat asian: "Kuningas, tällä joella ei ole muuta laskua mereen kuin juuri tämä; sillä koko Tessalia on ylt'ympäri vuorten reunustama." Siihen kerrotaan Xerxeen virkkaneen: "Ovelaa väkeä ovat tessalialaiset. Tätähän he, muuttaessaan mielensä, jo aikoja sitten pitivät silmällä, nimittäin muun muassa juuri sitä seikkaa, että heillä oli helposti valloitettava ja nopeaan otettava maa. Sillä ei tarvittaisi muuta kuin että laskettaisiin joki heidän maahansa, padolla tunkemalla se pois solasta ja kääntämällä sen kulku, niin että koko Tessalia, vuoria lukuunottamatta, joutuisi tulvaveden alle." Tämän hän lausui silmällä pitäen Aleuaan poikia, jotka olivat tessalialaisia ja ensimäisinä helleenien joukosta olivat antautuneet kuninkaalle. Xerxes luuli nimittäin heidän julistaneen ystävyyttään koko kansan puolesta. Tämän sanottuaan ja katseltuaan paikkaa hän purjehti takaisin Thermeen.
131. Niinpä hän Pierian seuduilla kulutti useita päiviä. Yksi sotajoukon kolmannes raivasi näet puhtaaksi Makedonian vuoren, jotta koko sotajoukko tätä tietä kulkisi perraibien maan puolelle. Mutta Hellaaseen maata vaatimaan lähetetyt kuuluttajat saapuivat, toiset tyhjin käsin, toiset tuoden maata ja vettä.
132. Ja ne, jotka sitä antoivat, olivat seuraavat: tessalialaiset, dolopit, ainianit, perraibit, lokrilaiset, magnetit, Maalis-maalaiset, Fthian akhaialaiset ja teebalaiset ynnä muut boiotilaiset, paitsi tessalialaisia ja plataialaisia. Näiden varalle olivat barbareja vastaan sotaan nousseet helleenit tehneet valaliiton. Ja vala sisälsi sen, että kun heidän oli sodassa käynyt hyvin, he Delfoin jumalalle pyhittäisivät kymmenykset kaikkien niiden helleenien omaisuudesta, jotka, olematta siihen pakoitettuja, olivat antautuneet persialaisille. Näin kuului helleenien vala.
133. Mutta Atenaan ja Spartaan Xerxes ei tästä syystä lähettänyt kuuluttajia vaatimaan maata. Sillä kun Dareios juuri tätä varten oli lähettänyt airuet, olivat atenalaiset viskanneet heidät kuiluun ja lakedaimonilaiset kaivoon, käskien heitä sieltä tuomaan maata ja vettä kuninkaalle. Tästä syystä Xerxes ei lähettänyt sinne maanvaatijoita. Mikä onnettomuus kohtasi atenalaisia sen johdosta, että he olivat näin kohdelleet kuuluttajia, sitä en saata mainita — paitsi että heidän maansa ja kaupunkinsa hävitettiin. Vaan sen en luule tästä syystä tapahtuneen.
134. Mutta lakedaimonilaisia ainakin kohtasi Talthybioksen, Agamemnonin kuuluttajan, viha. Spartassa on näet olemassa Talthybioksen pyhättö, onpa siellä myöskin Talthybioksen jälkeläisiä, niinsanotut talthybiadit, joille kaikki Spartan puolesta suoritettavat kuuluttajatoimet ovat kunniakirjaksi annetut. Kun nyt spartalaiset tuon tapauksen jälkeen uhrasivat, ei mikään uhri heille onnistunut. Tätä jatkui näin jonkun aikaa. Lakedaimonilaiset olivat murheissaan ja pahoillaan, jonka vuoksi he pitivät useita kansankokouksia ja kuuluttamalla kysyivät, tahtoiko joku lakedaimonilainen kuolla Spartan puolesta. Silloin Sperthias, Aneristoksen poika, ja Bulis, Nikolaan poika, kaksi ylhäissukuista ja varakasta spartalaista, vapaaehtoisesti ottivat kärsiäkseen rangaistuksen Xerxeeltä Dareioksen Spartassa tuhoutuneitten kuuluttajain hyvitykseksi. Siten spartalaiset lähettivät heidät Meediaan, kuten kuolemaan ainakin.
135. Tämä miesten rohkeus ansaitsee ihailua, samoinkuin myös nämä heidän sanansa. Matkallaan Susaan he näet saapuivat Hydarneen luo. Ja Hydarnes oli syntyperältään persialainen sekä Aasian rannikolla asuvaisten ylipäällikkö. Tämä kutsui heidät vieraikseen ja kestitsi heitä, ja kestitessään hän kyseli heiltä näin: "Lakedaimonin miehet, minkä vuoksi vierotte kuninkaan ystävyyttä? Katsokaa minua ja minun tilaani ja nähkää, kuinka kuningas ymmärtää kunnioittaa urhoollisia miehiä. Niinpä, jos tekin antautuisitte kuninkaalle — hän näet pitää teitä urhoollisina miehinä —, voisi kukin teistä kuninkaan suostumuksella hallita Hellasta." Tähän he vastasivat näin: "Hydarnes, se neuvo, jonka meille annat, on yksipuolinen. Sillä toista olet kokenut ja osaat neuvoa, mutta toista et. Orjana kyllä ymmärrät olla, mutta vapautta et ole kokenut etkä tiedä, onko se suloinen vai ei. Sillä jos olisit sitä kokenut, niin neuvoisit meitä sen puolesta taistelemaan ei vain keihäin, vaan kirveinkin."
136. Näin he vastasivat Hydarneelle. Kun sitten heidän saavuttuaan Susaan ja tultuaan kuninkaan eteen henkivartijat ensin käskivät heitä lankeamaan kasvoilleen ja osoittamaan kunnioitustaan kuninkaalle sekä koettivat väkisin pakoittaa heitä siihen, niin he lausuivat, että vaikka heidät työnnettäisiin suin päin maahan, he eivät ikinä sitä tekisi. Sillä heillä ei ollut tapana maassa ryömien ketään ihmistä kumartaa eivätkä he sitä varten olleet tulleet. Saatuaan tämän torjutuksi he sitten pitivät tämmöisen puheen ja lausuivat sen yhteydessä vielä tämänkin: "Oi meedialaisten kuningas, lakedaimonilaiset ovat lähettäneet meidät kärsimään rangaistusta Spartassa tuhottujen kuuluttajien hyvitykseksi." Heidän puhuessaan näin sanoi Xerxes jalomielisyydessään, ettei hän aikonut olla lakedaimonilaisten kaltainen. Nämä olivat näet hämmentäneet yleistä kansainoikeutta surmaamalla kuuluttajat, mutta itse hän ei aikonut tehdä sitä, josta hän heitä moitti, eikä, kostoksi surmaamalla näitä lähettejä, vapauttaa lakedaimonilaisia syyllisyydestä.
137. Siten taukosi, spartalaisten tehtyä näin, Talthybioksen viha heti, vaikkakin Sperthias ja Bulis palasivat Spartaan. Mutta kauan aikaa myöhemmin, peloponnesolaisten ja atenalaisten välisen sodan aikana, heräsi se jälleen, kuten lakedaimonilaiset kertovat. Ja tämä näyttää minusta olevan kaikkein ihmeellisimpiä tapauksia. Sillä se, että Talthybioksen viha kohtasi sanansaattajia eikä tauonnut, ennenkuin se oli täyttynyt, se oli sulaa oikeutta. Mutta että se kohtasi niiden miesten lapsia, jotka tuon vihan johdosta olivat laittautuneet matkaan kuninkaan tykö, nimittäin Buliin poikaa, Nikolasta, ja Sperthiaan poikaa, Aneristosta, joka miehitetyllä laivalla purjehti Halieis-kaupunkiin ja valloitti tämän sen Tirynsistä tulleilta asujamilta, se on minusta selvästi tapahtunut jumalallisesta sallimuksesta. Lakedaimonilaiset lähettivät näet nämä miehet sanansaattajina Aasiaan, mutta traakialaisten kuninkaan Sitalkeen, Tereuksen pojan, ja erään abderalaisen Nymfodoroksen, Pytheuksen pojan, kavaltamina heidät vangittiin Hellespontoksen alueella sijaitsevan Bisanthen tienoilla, vietiin Attikaan, jossa he saivat surmansa atenalaisten toimesta, ja heidän mukanaan myös muuan korintolainen, Aristeas, Adeimantoksen poika. Tämä nyt kuitenkin tapahtui monta vuotta kuninkaan retken jälkeen. Mutta minä tahdon palata aikaisempaan kertomukseeni.
138. Kuninkaan sotaretki oli nimeksi aiottu Atenaa vastaan, mutta tarkoitti todellisuudessa koko Hellasta. Vaan helleenit, jotka jo aikoja sitten olivat siitä saaneet tietää, eivät kaikki tätä viestiä ottaneet samalla tavoin vastaan. Toiset näet niistä, jotka persialaisille olivat antaneet maata ja vettä, olivat siinä rohkeassa luottamuksessa, etteivät tulisi barbarin puolelta kärsimään mitään ikävyyttä. Ne taas, jotka eivät olleet sitä antaneet, olivat suuressa pelossa, koska Hellaassa ei ollut riittävää määrää laivoja uhkaavan vihollisen torjumiseksi ja koska useimmat eivät tahtoneet ryhtyä sotaan, vaan olivat varsin meedialaismieliset.
139. Tässä paikassa olen pakoitettu lausumaan mielipiteen, joka kyllä on epämieluisa useimmille, mutta jota en saata olla lausumatta, koska se minusta näyttää olevan tosi. Jos näet atenalaiset säikähtyneinä uhkaavasta vaarasta, olisivat lähteneet maastaan tai myös, sieltä lähtemättä ja paikoilleen jääden, olisivat antautuneet Xerxeen valtaan, ei olisi yksikään yrittänyt merellä tehdä kuninkaalle vastarintaa. Jos nyt siis ei yksikään olisi merellä Xerxestä vastustanut, olisi mantereella käynyt näin: joskin peloponnesolaiset olisivat Isthmoksen kautta rakentaneet suojamuureja ikäänkuin haarniskapaidaksi itselleen, olisivat lakedaimonilaiset jääneet yksikseen; sillä liittolaiset olisivat jättäneet heidät pulaan, ei tosin vapaaehtoisesti, mutta pakosta, kun barbarien laivasto olisi heiltä vallannut kaupungin toisensa perästä. Ja yksikseen jääneinä he suurtöitä suoritettuaan olisivat urheasti kaatuneet. Joko olisi heidän käynyt näin, tai olisivat he jo ennen, nähdessään muiden helleenien pitävän meedialaisten puolta, tehneet Xerxeen kanssa sovinnon. Ja siten olisi Hellas kummassakin tapauksessa joutunut persialaisten valtaan. Sillä minä en saata käsittää, mikä hyöty oli Isthmoksen poikki rakennetuista muureista, jos kerran kuningas vallitsi merellä. Jos nyt joku sanoisi atenalaisten tulleen Hellaan pelastajiksi, ei hän erehtyisi totuuteen nähden. Sillä sille puolelle, johon he kääntyivät, täytyi asiain kallistua. Ja sen kautta, että atenalaiset valitsivat Hellaan vapaana säilymisen, tuli heistä juuri ne, jotka herättivät koko muun Hellaan, paitsi meedialaisten puolelle menneitä, ja, lähinnä jumalten jälkeen, torjuivat kuninkaan. Eivätkä nuo kauheat Delfoista tulevat oraakelilauseet, jotka syöksivät heidät pelkoon, voineet taivuttaa heitä hylkäämään Hellasta, vaan paikoilleen jääden he uskalsivat kohdata maatansa vastaan hyökkäävää vihollista.
140. Atenalaiset olivat näet lähettäneet Delfoihin tiedustelijoita, koska halusivat saada oraakelilta neuvoa. Ja kun tiedustelijat, pyhätön ääressä suoritettuaan säädetyt menot, olivat astuneet temppelisaliin, antoi Pytia, jonka nimi oli Aristonike, tämän vastauksen.
Mies-polot, oi mitä viivytte? Pois, pois maailman ääriin, taa kodit, korkeat taa jätä kaupungin kehämuurit, sillä sen ei pysy pystynä pää, ei vankkana varsi, ei jalat allaan, ei kädet, ei muu vyötärys säily, tyhjiin raukenevat, tuli kaataa kaikki ja tuima Ares, kiidättäin sotavaunuin syyrialaisin. Sortaa myös monet muut hän linnat, ei sinun yksin, suojat kuolematonten suo rajun valkean raastaa. Kaiketi kammoissaan jopa huojunevat, hiki tihkuu virtana heistä, jo mustan hurmehtii katonharjat hurmeen, ennustain tuhopäivää torjumatonta. Vaan pyhätöstäni pois, epätoivoon valmihit olkaa!
141. Tämän kuultuaan joutuivat atenalaisten tiedustelijat mitä suurimman murheen valtaan. Mutta heidän ollessaan ennustetusta onnettomuudesta epätoivoissaan neuvoi Timon, Androbuloksen poika, delfolaisten kesken suurta arvoa nauttiva mies, heitä ottamaan käteensä turvananojan-oksat ja, kuten turvananojat ainakin, uudestaan kääntymään oraakelin puoleen. Atenalaiset tottelivat neuvoa ja lausuivat: "Oi ruhtinas, anna meille parempi vastaus isänmaahamme nähden kunnioituksesta näitä turvananojan-oksia kohtaan, jotka sinulle tuomme tullessamme, sillä muuten emme poistu pyhästä suojastasi, vaan jäämme tänne hamaan kuolemaan saakka." Heidän näin lausuttuaan julisti papitar heille tämän toisen vastauksen:
Zeusta Olympon ei rukoukset taivuta Pallaan, vaikk' ylen runsaat hällä ne lie sekä mielevät neuvot. Tää toki säilyvä on sana kuin teräs särkymätönnä: muun vihamies kun on kaiken vallannut, mitä äärtää kallio Kekropsin ja Kithaironin pyhä rotko, Tritogeneialle turvan kestävän Zeus jylylaaja lahjoittaa: puumuuri on sun sekä lastesi suoja, ällös vartoamaan toki tyynnä sä sankkoja jääkö joukkoja miesten ja ratsuin, saavia manteren puolta, väistyös, selkäsi kääten, viel' olet iskevä päinkin. Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin, kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan.
142. Koska tämä vastaus heistä näytti suotuisammalta, niinkuin se olikin, kirjoittivat he sen muistiin ja läksivät matkoihinsa Atenaan. Kun tiedustelijat palattuaan ilmoittivat vastauksen kansalle, lausuttiin useita eri arveluja ennustuksen tarkoituksesta. Mutta varsinkin nämä kaksi keskenään vastakkaista ajatusta esitettiin. Muutamat iäkkäämmät arvelivat jumalan julistaneen, että linna oli säilyvä. Atenalaisten muinainen linna oli näet pensasaitauksen ympäröimä. Toiset päättivät siis, että tämä juuri oli tuo puinen muuri, toiset taas väittivät jumalan tarkoittavan laivoja ja käskivät varustamaan näitä sekä jättämään kaiken muun sikseen. Mutta niitä, jotka sanoivat puisen muurin merkitsevän laivoja, arvelutti kaksi Pytian viimeksi lausumaa säettä:
"Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin, kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan."
Nämä säkeet hämmensivät niiden mielipidettä, jotka väittivät laivoilla tarkoitettavan puista muuria. Ennuslauseidenselittäjät tekivät näet tästä lausunnosta sen johtopäätöksen, että heidän oli joutuminen tappiolle Salamiin luona, jos hankkiutuisivat meritaisteluun.
143. Atenalaisten kesken oli eräs äskettäin ensimäisten riviin kohonnut mies, jonka nimi oli Themistokles ja joka mainittiin Neokleen pojaksi. Tämä mies väitti, että ennuslauseidenselittäjät eivät päätelleet vallan oikein, ja hän puhui näin: jos tuo sana todella olisi atenalaisia tarkoittanut, ei se hänen mielestään olisi niin lempeässä muodossa lausuttu, vaan kuuluisi: "Oi Salamis, sinä hirveä", eikä: "Oi Salamis jumalainen" — koska kerran asukkaiden oli määrä siinä paikassa saada surmansa. Mutta jos oikein ymmärsi oraakelilauseen, oli jumala lausunut tämän sanan vihollisista. Hän neuvoi siis näitä varustautumaan meritaisteluun, koska muka juuri laivat olivat tuo puinen muuri. Tätä Themistokleen neuvoa katsoivat atenalaiset itselleen otollisemmaksi kuin ennustustenselittäjäin käsitystä, nämä kun epäsivät varustautumasta meritaisteluun ja sanalla sanoen tahtoivat, ettei kohotettaisi kättäkään, vaan että lähdettäisiin Attikasta pois ja siirryttäisiin asumaan johonkin toiseen maahan.
144. Mutta jo tätä ennen oli eräs toinen Themistokleen ehdoitus kaikeksi onneksi pantu täytäntöön. Kun nimittäin atenalaisten valtiorahastoon oli kertynyt paljon rahaa, jota heille tuli Laureionin metallikaivoksista, ja heidän piti itse kunkin vuoroonsa saaman kymmenen drakmaa, taivutti Themistokles atenalaiset lakkaamaan tuosta jakelusta ja näistä rahoista teettämään kaksisataa laivaa Aiginan sotaa varten, kuten hän sanoi. Tämän sodan syttyminen siis sillä kertaa pelasti Hellaan, koska se pakoitti Atenan rupeamaan merivallaksi. Laivoja tosin ei käytetty siihen tarkoitukseen, jota varten ne oli tehty, mutta Hellaan menestykseksi ne täten saatiin aikaan. Nämä laivat olivat siis atenalaisilla jo valmiiksi tehtyinä, mutta toisia oli niiden lisäksi rakennettava. Ja neuvoteltuaan oraakelivastauksesta he päättivät miehissä lähteä laivoillaan Hellaaseen hyökkäävää barbaria vastaan, luottaen jumalaan ja yhdessä niiden helleenien kanssa, jotka tahtoivat seurata.
145. Nämä oraakelilauseet olivat siis atenalaiset saaneet. Ja kun nyt kaikki Hellaan menestyksestä huolehtivat helleenit olivat kokoontuneet ja antoivat toisilleen lupauksia ja uskollisuuden-vakuutuksia, katsoivat he neuvotellessaan parhaaksi kaikkein ensiksi sovittaa omat vihollisuutensa ja keskenäiset sotansa. Useatkin heistä olivat selkkauksissa toistensa kanssa, mutta ankarin oli atenalaisten ja aiginalaisten välinen sota. Saatuaan sitten tietää Xerxeen olevan sotajoukkoineen Sardeessa päättivät he lähettää miehiä Aasiaan vakoilemaan kuninkaan toimia ja laittaa sanansaattajia Argokseen tekemään aseliittoa persialaisia vastaan sekä toisia Sikeliaan, Gelonin, Deinomeneen pojan, luo ja Kerkyraan kutsumaan kumpiakin Hellaan avuksi ja vielä toisia Kreetaan. Heillä oli näet huolenaan, että kaikki, mitä vain helleenejä oli, liittyisivät yhteen ja toimisivat yksissä tuumin, koska vaarat yhtäläisesti uhkasivat kaikkia helleenejä. Mutta Gelonin mahtia sanottiin suureksi, jopa paljoa suuremmaksi kaikkein muitten helleenien valtaa.
146. Tämän päätöksen tehtyään he sovittivat keskenäiset vihollisuutensa ja lähettivät ensiksi kolme miestä vakoojina Aasiaan. Saavuttuaan Sardeeseen nämä ottivat selvän kuninkaan sotajoukosta, mutta joutuivat ilmi, jonka jälkeen maasotajoukon päälliköt antoivat kiduttaa heitä ja viedä heidät surmattavaksi. Niinpä heillä oli varmasti kuolema edessään. Mutta saatuaan tietää tämän Xerxes paheksui sotapäällikköjen tuumaa ja lähetti muutamia henkivartijoistaan matkaan, käskien näiden, jos tapaisivat vakoojat hengissä, tuoda heidät hänen luoksensa. He tapasivatkin heidät vielä hengissä ja toivat heidät kuninkaan eteen. Kuultuaan sitten, mitä varten he olivat tulleet, käski Xerxes henkivartijoiden kuljettaa heitä ympäri ja näyttää heille koko jalka- ja ratsuväkensä; ja kyllältään kaikkea ihailtuansa olivat he vahingoittumatta lähetettävät mihin maahan vain itse tahtoivat.
147. Ja antaessaan tämän käskyn hän lisäsi, että jos vakoojat tuhoutuisivat, eivät helleenit ennakolta saisi tietoa hänen valtansa suuruudesta, jota ei saattanut kielin kertoa, eivätkä he toiselta puolen sanottavasti vahingoittaisi vihollisia, jos surmaisivat heistä kolme miestä. Jos sitä vastoin nämä palaisivat Hellaaseen, arveli hän helleenein luovuttavan hänelle vapautensa, kun ennen suunniteltua sotaretkeä kuulisivat hänen mahdistaan. Siten ei hänen tarvitsisi nähdä vaivaa lähtemällä sotaretkelle. Samantapaisen ajatuksen hän lausui toisenkin kerran. Ollessaan näet Abydoksessa Xerxes näki Pontoksesta viljaa kuljettavia aluksia purjehtimassa Hellespontoksen kautta, matkalla Aiginaan ja Peloponnesokseen. Saatuaan tietää alusten olevan vihollisten omia valmistautuivat Xerxeen seuralaiset ottamaan ne valtaansa ja katsoivat kuninkaaseen, odottaen tämän käskyä. Mutta Xerxes kysyi laivamiehiltä, minne he purjehtivat. He vastasivat: "Me viemme viljaa sinun vihollisillesi, oi valtias." Siihen kuningas virkkoi: "Emmekö me itsekin, varustettuina sekä viljalla että muillakin tarpeilla, purjehdi juuri sinne, mihin nämäkin? Mitä vahinkoa siis nämä meille tekevät, kun toimittavat meille viljaa?"
148. Saatuaan siten katsella kaikkea vakoojat lähetettiin matkoihinsa ja palasivat Europpaan. — Mutta vakoojat lähetettyään laittoivat persialaista vastaan valaliiton tehneet helleenit toiseksi sanansaattajia Argokseen. Ja argolaiset kertovat näille käyneen tällä tavoin. Argolaiset olivat näet heti alussa kuulleet barbarin keräävän sotavoimia Hellasta vastaan. Ja sen tiedon saatuaan ja käsittäen, että helleenit koettaisivat voittaa heidät puolelleen sodassa persialaista vastaan, lähettivät he tiedustelijoita Delfoihin kysymään jumalalta, kuinka heidän oli parasta tehdä. Heitä oli näet äskettäin kaatunut kuusituhatta miestä taistelussa lakedaimonilaisia ja Kleomenesta, Anaxandrideen poikaa, vastaan. Siitä syystä he siis lähettivät Delfoihin sanan. Ja Pytia antoi heidän kysymykseensä tämän vastauksen:
"Naapuries vihamies, vaan suosima kuolematonten,
Vartiopaikallas pysy peitsin varjelu-valmiin,
Päätäsi varjellos, näet pää on ruumihin turva."
Näin oli Pytia aikaisemmin julistanut. Mutta sanansaattajat tulivat Argokseen ja saapuivat neuvostoon sekä lausuivat sanottavansa. Lausuman johdosta neuvosto selitti argolaisten olevan valmiit noudattamaan sitä, jos lakedaimonilaiset kolmeksikymmeneksi vuodeksi tekisivät välirauhan heidän kanssaan ja argolaiset itse saisivat toisen puolen koko liiton johdosta. Oikeastaan olisi koko johdon pitänyt joutuman heidän käsiinsä, mutta yhtäkaikki he tyytyivät puoleen johtoon.
149. Näin he kertovat neuvoston vastanneen, vaikka oraakeli oli kieltänyt heitä yhtymästä helleenien liittoon. Mutta ennuslauseen pelosta he halusivat saada aikaan sotalakkoa kolmeksikymmeneksi vuodeksi, jotta heidän poikansa näiden vuosien kuluessa ehtisivät miehistyä. Siinä tapauksessa taas, että sotalakkoa ei saataisi aikaan, pelkäsivät he vastaisuudessa joutuvansa lakedaimonilaisten alamaisiksi, jos jo tapahtuneen onnettomuuden lisäksi heitä vielä kohtaisi joku toinen vaurio, nimittäin persialaisten puolelta. Näihin neuvoston sanoihin virkkoivat Spartasta tulleet lähetit näin: mitä välirauhaan tuli, aikoivat he siitä tehdä esityksen kansankokoukselle, mutta ylijohdosta oli heitä käsketty itse vastaamaan; niinpä he siis lausuivat spartalaisilla olevan kaksi kuningasta, argolaisilla vain yhden. Näin ollen ei käynyt päinsä riistää jommaltakummalta Spartan kuninkaalta johtoa, mutta ei mikään estänyt argolaista saamasta yhtäläistä äänioikeutta, kuin mikä heidän kahdella kuninkaallaan oli. Tämän johdosta siis argolaiset selittävät, etteivät he voineet sietää spartalaisten vallanhimoa, vaan valitsivat mieluummin barbarien herruuden kuin sen, että jossakin kohden olisivat antaneet myöten lakedaimonilaisille. Ja he julistivat sanansaattajille, että näiden ennen auringon laskua oli poistuttava argolaisten alueelta; muutoin heitä kohdeltaisiin vihollisina.
150. Näin kertovat argolaiset itse näistä tapauksista. Mutta helleenien kesken kerrotaan myös toisin, nimittäin että Xerxes oli lähettänyt kuuluttajan Argokseen, ennenkuin hän lähti sotaretkelle Hellasta vastaan. Ja perille tultuaan kerrotaan airuen lausuneen: "Argoksen miehet, kuningas Xerxes lausuu teille näin: me olemme sitä mieltä, että kantaisämme on Perses, Perseuksen, Danaen pojan, poika, joka syntyi Kefeuksen tyttärestä Andromedasta. Siten polveudumme tavallaan teistä. Ei ole siis kohtuullista, että lähdemme sotaretkelle esi-isiämme vastaan ja että te, muita auttaen, asetutte meitä vastaan, vaan tulee teidän pysyä erillänne ja alallanne. Sillä jos minulle käy mieltäni myöten, en ole kunnioittava keitään enemmän kuin teitä." Tämän kuultuaan kerrotaan argolaisten, jotka pitivät asiaa tärkeänä, aluksi olleen lupaamatta tai pyytämättä mitään. Mutta kun helleenit koettivat saattaa heidät liittoonsa, niin he, käsittäen, että lakedaimonilaiset eivät antaisi heille osaa päällikkyydessä, vaativat tätä, jotta siten saisivat tekosyyn pysyäkseen alallaan.
151. Tämän esityksen kanssa pitää yhtä myös seuraava, helleenien kertoma kohtaus, joka sattui useita vuosia näiden tapausten jälkeen. Memnonilaisessa Susassa osuivat jollakin asialla olemaan atenalaisten sanansaattajina Kallias, Hipponikoksen poika, ynnä hänen seurassaan sinne matkanneet. Samaan aikaan lähettivät myös argolaiset sanansaattajia Susaan kysymään Xerxeen pojalta Artaxerxeeltä, vieläkö heidän Xerxeen kanssa solmimansa ystävyys, josta he itse pitivät kiinni, pysyi voimassa, vai katsoiko kuningas heitä vihollisikseen. Siihen kuningas Artaxerxes virkkoi, että ystävyys kyllä pysyi voimassa ja ettei hän pitänyt mitään kaupunkia Argosta rakkaampana.
152. Lähettikö nyt todella Xerxes tuolla tavoin puhuvan kuuluttajan Argokseen ja lähtivätkö argolaisten sanansaattajat Susaan kysymään Artaxerxeeltä heidän ystävyydestään, sitä en saata täsmälleen sanoa enkä siitä esitä mitään arvelua, vaan ilmoitan juuri sen, mitä argolaiset itse kertovat. Mutta sen verran minä ymmärrän, että jos kaikki ihmiset toisivat yhteen paikkaan nähtäväksi omat onnettomuutensa, vaihtaakseen niitä lähimmäistensä kanssa, niin kukin tarkastettuaan lähimmäistensä onnettomuuksia mielellään veisi omat tuomansa takaisin. Niinpä ei ole argolaistenkaan menettely niinkään paljoa häpeällisempi kuin muitten. Minä olen velvollinen kertomaan, mitä kerrotaan, mutta en suinkaan ole velvollinen kaikkea uskomaan; ja tämä sanani pitäköön paikkansa joka kertomukseeni nähden. Kerrotaanhan niinkin, että juuri argolaiset ne olivat kutsuneet persialaisen Hellaaseen, koska heidän oli käynyt huonosti sodassa lakedaimonilaisia vastaan ja he siis halusivat vaikka mitä ennemmin kuin jäädä silloiseen surkeaan tilaansa.
153. Näin on argolaisista sanottu. Mutta Sikeliaan tuli niiden muiden, liittolaisten lähettämien sanansaattajien muassa, joitten tuli ryhtyä keskusteluihin Gelonin kanssa, myös lakedaimonilaisten luota Syagros. Tämän Gelonin esi-isä, Gelan asuttaja, oli kotoisin Triopionin ääressä sijaitsevasta Telos-saaresta. Hän näet ei jäänyt kotiinsa, silloin kun Rhodoksen lindolaiset ja Antifemos perustivat Gelan. Aikaa myöten pääsivät hänen jälkeläisensä maanalaisten jumalatarten ylipapeiksi ja pysyivät tässä toimessa, sittenkuin Telines oli sen hankkinut itselleen seuraavalla tavalla. Muutamat puolueriidassa tappiolle joutuneet gelalaiset olivat paenneet Maktorionin kaupunkiin. Heidät Telines toi takaisin Gelaan, käyttämättä mitään sotavoimaa, vaan ainoastaan mainittujen jumalatarten pyhien esineiden avulla. Mistä hän ne oli saanut tai hankkinut itselleen, sitä en saata sanoa. Joka tapauksessa hän, niihin luottaen, toi gelalaiset takaisin. Ja hän teki sen sillä ehdolla, että hän itse ja hänen jälkeläisensä pääsisivät jumalatarten ylipapeiksi. Ja katsoen siihen, mitä Telineestä olen saanut tietää, on ihme sekin, että hän moisen teon suoritti. Sillä sellaisia tekoja en luule joka miehen toimittavan, vaan ne vaativat rohkeata mieltä ja miehekästä voimaa. Mutta nytpä Sikelian asukkaat kertovat hänen päinvastoin olleen naisellisen ja jotenkin hempeähkön miehen.
154. Niin siis Telines oli saanut tämän kunniatoimen. — Mutta Kleandroksen, Pantareen pojan kuoltua, joka seitsemän vuotta oli ollut Gelan itsevaltiaana ja oli saanut surmansa erään Sabyllos nimisen gelalaisen kädestä, anasti yksinvaltiuden Hippokrates, Kleandroksen veli. Hippokrateen itsevaltiaana ollessa oli Gelon, Telines ylipapin jälkeläinen, samoinkuin monet muut, kuten Ainesidemos, Pataikoksen poika, Hippokrateen henkivartijana. Mutta jonkun ajan kuluttua hänet urhoollisuutensa vuoksi nimitettiin koko ratsuväen päälliköksi. Sillä Hippokrateen piirittäessä kallipolilaisia, naxolaisia, zanklelaisia, leontinoilaisia ja lisäksi vielä syrakusalaisia ynnä lukuisia barbareja Gelon esiintyi näissä sodissa mitä loistavimmalla tavalla. Eikä mainitsemistani kaupungeista yksikään, lukuunottamatta Syrakusaa, välttynyt joutumasta Hippokrateen orjuuteen. Syrakusalaiset taas, jotka olivat kärsineet tappion Eloros-joen rannalla, pelastuivat korintolaisten ja kerkyralaisten avulla, ja nämä pelastivat heidät aikaansaamalla sellaisen sovinnon, että syrakusalaiset luovuttivat Kamarinan Hippokrateelle. Kamarina kuului näet vanhastaan syrakusalaisille.
155. Mutta Hippokrateen oltua itsevaltiaana yhtä monta vuotta kuin hänen veljensä Kleandros, kohtasi kuolema hänetkin Hyblan kaupungin luona, kun hän oli lähtenyt sotaretkelle sikelialaisia vastaan. Silloin Gelon oli puolustavinaan Hippokrateen poikien, Eukleideen ja Kleandroksen oikeutta näiden maanmiehiä vastaan, jotka eivät enää tahtoneet olla heidän alamaisinaan; mutta tosiasiassa hän, masennettuaan taistelussa gelalaiset, riisti Hippokrateen pojilta hallituksen ja hallitsi itse. Tämän myötäkäymisen jälkeen hän vei rahvaan ja omien orjiensa, niin sanottujen kyllyrien karkoittamat, gamoreiksi nimitetyt syrakusalaiset Kasmene-kaupungista takaisin Syrakusaan, jolloin hän sai haltuunsa tämänkin. Sillä Gelonin lähestyessä jätti syrakusalaisten rahvas Gelonin haltuun kaupunkinsa ja oman itsensä.
156. Mutta saatuaan valtaansa Syrakusan Gelon vähemmän välitti Gelan hallituksesta ja jätti sen veljelleen Hieronille. Sen sijaan hän vahvisti Syrakusaa, ja Syrakusa oli hänelle kaikki kaikessa. Ja ennen pitkää se alkoi kohota ja kukoistaa. Sillä ensiksikin Gelon toi kaikki kamarinalaiset Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet sekä hävitti Kamarinan kaupungin; sitten hän teki useammille kuin toiselle puolelle gelalaisista maanmiehistään samoin kuin kamarinalaisille. Ja kun piiritetyt Sikelian megaralaiset sopimuksen nojalla olivat antautuneet, niin hän toi heidän varakkaansa, jotka juuri olivat panneet vireille sodan häntä vastaan ja siitä syystä odottivat joutuvansa tuhon omiksi, Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet. Megaralaisten rahvaan taas, joka ei ollut syypää tähän sotaan eikä odottanut mitään pahaa kärsivänsä, hän niinikään toi Syrakusaan, mutta möi sen vietäväksi muuanne Sikeliasta. Samoin hän myös teki Sikelian euboialaisille, kohdellen eri kansanluokkia eri tavoin. Näin hän teki kummankin kaupungin asukkaille, koska piti rahvasta mitä hankalimpina asuintovereina.
157. Moisella tavalla oli siis Gelonista tullut mahtava itsevaltias. Mutta nyt, kun helleenien sanansaattajat saapuivat Syrakusaan, niin he menivät hänen puheilleen ja lausuivat näin: "Meidät ovat lakedaimonilaiset ynnä näiden liittolaiset lähettäneet pyytämään sinua kanssansa liittoon barbaria vastaan. Varmaankin olet jo kuullut, että hän lähestyy Hellasta, että Persian mies aikoo tehdä sillan Hellespontoksen poikki, tuoda koko itämaisen sotajoukkonsa Aasiasta, ja lähteä sotaretkelle Hellaaseen, näennäisesti marssiakseen Atenaa vastaan, mutta todellisuudessa aikoen saattaa koko Hellaan valtaansa. Koska nyt olet kohonnut suureen mahtavuuteen etkä, Sikelian hallitsijana ollen, vallitse vähintä osaa Hellaasta, niin tule niiden avuksi, jotka aikovat pelastaa Hellaan, ja ota itse osaa sen pelastamiseen. Sillä koko Hellaan kokoontuminen on aikaansaanut suuren sotavoiman, ja me vedämme vertoja niille, jotka meitä vastaan hyökkäävät. Mutta jos toiset meistä pettävät, toiset eivät tahdo auttaa, ja se osa Hellasta, mikä on terveenä, on vähäinen, niin silloin kyllä pyörii vaara, että koko Hellas sortuu. Sillä älä toivo, että kun persialainen taistelussa on meidät kukistanut, hän ei tule sinun luoksesi, vaan pidä sinä vain sitä ennen varasi. Jos meitä autat, puolustat näet itseäsi. Ja hyvin harkittua hanketta seuraa tavallisesti hyvä loppu."
158. Näin he puhuivat. Mutta Gelon vastasi kiivaasti näin sanoen: "Hellaan miehet, te pidätte julkeata puhetta, kun olette uskaltaneet tulla pyytämään minua liittolaiseksi barbaria vastaan. Silloin kun oli syttynyt sota minun ja karkhedonilaisten välillä ja minä pyysin teitä kerallani käymään barbari-sotajoukon kimppuun sekä panin sydämellenne, että kostaisitte egestalaisille Dorieuksen, Anaxandrideen pojan surman, ja lupasin avustaa teitä kauppapaikkojen vapauttamisessa, joista teille on koitunut suurta hyötyä ja voittoa, silloin te itse ette tulleet auttamaan minua ja kostamaan Dorieuksen surmaa. Ja, teidän varaanne jääden, olisi nyt kaikki tämä barbarien vallassa. Mutta asiat ovat kääntyneet meille onneksi ja parempaan päin. Vaan nyt vasta, kun sota on tehnyt kiertokulkunsa ja saapunut teillekin, muistuu mieleen Gelon. Mutta vaikka teidän puoleltanne olen kohdannut halveksumista, en tahdo olla teidän kaltaisenne, vaan olen valmis auttamaan ja asettamaan kaksisataa kolmisoutua, kaksikymmentätuhatta raskasaseista, kaksituhatta hevosmiestä, kaksituhatta jousimiestä, kaksituhatta linkoojaa ja kaksituhatta kevytaseista ratsastajaa. Ja minä sitoudun hankkimaan viljaa koko helleenien sotajoukolle siksi ajaksi, minkä sota kestää. Ja tämän minä lupaan sillä ehdolla, että minä pääsen helleenien ylipäälliköksi ja johtajaksi barbaria vastaan. Mutta muulla ehdolla en tahtoisi itse tulla enkä lähettää muitakaan."
159. Tämän kuultuaan ei Syagros voinut itseään hillitä, vaan lausui näin: "Kyllä tosiaan pelopidi Agamemnon kovasti vaikeroisi, jos kuulisi Gelonin ja syrakusalaisten riistäneen spartalaisilta johdon. Mutta älä enää mainitse mitään siitä ehdoituksesta, että meidän tulisi sinulle luovuttaa ylijohto. Vaan jos tahdot auttaa Hellasta, niin tiedä, että olet oleva lakedaimonilaisten johdon alaisena. Jos siis et tahdo alistua hallittavaksi, niin älä tule avuksikaan."
160. Kun Gelon kuuli Syagroksen tylyt sanat, lausui hän lopuksi näin: "Oi spartalainen vieras, kun ihmistä kohtaan syydetään herjauksia, joutuu tavallisesti hänen mielensä kuohuksiin. Mutta vaikka puheesi on osoittanut röyhkeyttä, et kuitenkaan ole saattava minua vuorostani esiintymään sopimattomasti. Vaan koska te niin kiivaasti pidätte kiinni ylijohdosta, olisi luonnollista, että minä, vielä enemmän kuin te, siitä pitäisin kiinni, minä, joka olen paljoa suuremman sotajoukon ja monta vertaa lukuisampien laivojen johtaja. Mutta koska tämä ehdoitus on niin kovin vastenmielinen teille, tahdomme mekin jossakin kohden peräytyä entisestä vaatimuksestamme. Jos siis te johdatte maasotajoukkoa, johdan minä laivastoa. Mutta jos teitä haluttaa johtaa merellä, tahdon minä johtaa maajoukkoa. Ja teidän täytyy joko tyytyä tähän tai mennä matkoihinne, vailla tämmöisiä sotatovereita."
161. Tämän esityksen siis Gelon teki. Mutta atenalaisten sanansaattaja ehätti lakedaimonilaisen edelle ja vastasi näin: "Oi syrakusalaisten kuningas, ei johtajan, vaan sotajoukon tarpeessa on Hellas meidät luoksesi lähettänyt. Mutta näyttää siltä kuin et sinä tahtoisi lähettää sotajoukkoa muulla ehdolla, kuin että itse pääset Hellaan ylijohtajaksi, ja että vain halusta tähän olet tuova sotajoukkosi. Niin kauan kuin nyt pyysit johtaa koko helleeniläistä sotajoukkoa, oli meille atenalaisillo kyllin pysyä alallamme, koska ymmärsimme lakonilaisen jaksavan puhua meidän molempienkin puolesta. Mutta koska luovut koko sotajoukon johdosta ja pyydät vain laivaston päällikkyyttä, niin on asianlaita tämä. Vaikkakin lakonilainen sallisi sinun olla sen päällikkönä, niin me emme kuitenkaan ole sitä sallivat. Sillä se on meidän, jos nimittäin eivät lakedaimonilaiset itse sitä halua. Jos siis nämä tahtovat sitä johtaa, emme me pane vastaan, mutta kenenkään muun emme aio sallia olla laivaston päällikkönä. Suottahan olisimme silloin itsellemme hankkineet suurimman merivoiman helleenein kesken, jos myöntäisimme johdon syrakusalaisille — me atenalaiset, jotka muodostamme vanhimman kansan ja olemme ainoat helleenit, jotka emme ole muualta siirtyneet. Atenalaisten keskuudestahan runoilija Homeroskin sanoi sen miehen tulleen Ilioniin, joka parhaiten osasi asettaa taistorintamaan ja järjestää sotajoukon. Niinpä ei meitä ollenkaan voi moittia, kun näin puhumme."
162. Gelon vastasi näin: "Atenalainen vieras, näyttää siltä kuin teillä olisi käskijöitä, mutta ei tulisi olemaan käskettäviä. Koska nyt kuitenkin, missään kohden myöntymättä, tahdotte kaikkea, niin lähtekää, kuta pikemmin, sitä parempi, takaisin ja ilmoittakaa Hellaalle, että sen vuodelta on riistetty kevät." Sen lausunnon merkitys on tämä. Samoinkuin on selvää, että vuodessa kevät on arvokkain, samoin oli helleenien sotajoukossa Gelonin sotavoima arvokkain. Hän oli siis sitä mieltä, että kun Hellaalta oli riistetty liitto hänen kanssaan, oli ikäänkuin jos vuodelta olisi riistetty kevät.
163. Näin siis Gelonin kanssa neuvoteltuaan helleenien sanansaattajat purjehtivat tiehensä. Senvuoksi Gelon, joka pelkäsi, että helleenit eivät voisi päästä voitolle barbarista, ja piti kovana ja sietämättömänä tulla Peloponnesokseen ja joutua lakedaimonilaisten hallittavaksi, vaikka itse oli Sikelian itsevaltias, heitti sikseen sen tien ja kääntyi toiselle. Sillä heti saatuaan tietää persialaisen astuneen Hellespontoksen yli, hän lähetti erään Kos-saaren miehen, Kadmoksen, Skytheen pojan, kolmella viisikymmenairokkaalla Delfoihin, mukanaan paljon rahaa ja huulillaan ystävällisiä sanoja, odottamaan, mille puolelle taistelu kallistuisi; ja jos barbari voittaisi, tulisi hänen antaa tälle rahat sekä maata ja vettä niiden puolelta, joita Gelon hallitsi, mutta jos helleenit voittaisivat, tuli hänen tuoda ne takaisin.
164. Mainittu Kadmos oli ennen näitä tapauksia isältään vastaanottanut Kos-saaren vahvaksi lujitetun itsevaltiuden, mutta vapaaehtoisesti, eikä minkään vaaran pakosta, vaan oikeamielisyydestä, hän oli luovuttanut hallituksen Kos-saarelaisten omiin käsiin ja lähtenyt Sikeliaan, missä hän samolaisilta oli ottanut Zanklen kaupungin, joka sittemmin on saanut nimen Messene, ja sinne asettunut. Tämän Kadmoksen, joka sillä tavoin oli Sikeliaan saapunut, siis Gelon lähetti matkaan hänen oikeamielisyytensä takia, minkä hän muistakin seikoista tunsi. Ja muitten oikeamielisten tekojensa lisäksi Kadmos jätti muistoksi myös tämän, joka ei ollut vähimpiä. Vaikka hän olisi voinut jäädä pitämään niitä suuria rahasummia, jotka Gelon hänen huostaansa oli uskonut, ei hän sitä tahtonut tehdä, vaan senjälkeen kuin helleenit olivat meritaistelussa päässeet voitolle ja Xerxes lähtenyt matkoihinsa, saapui hänkin Sikeliaan, tuoden takaisin kaikki rahat.
165. Sikelian asukkaat kertovat myös näin, että vaikkakin Gelon olisi joutunut olemaan lakedaimonilaisten päällikkyyden alaisena, hän kuitenkin olisi auttanut helleenejä, ellei Terillos, Krinippoksen poika ja Himeran itsevaltias, akragantilaisten yksinvaltiaan, Theronin, Ainesideraoksen pojan, Himerasta karkoittamana olisi tähän samaan aikaan tuottanut maahan kolmeasataatuhatta foinikialaista, libyalaista, iberiläistä, ligyiläistä, elisykiä, sardolaista ja kyrnolaista heidän päällikkönsä Amilkaan, Annonin pojan, karkhedonilaisten kuninkaan johdolla, jonka Terillos oman kestiystävyytensä nojalla ja varsinkin Anaxilaoksen, Kretineen pojan alttiuden avulla oli siihen taivuttanut. Tämä, joka oli Rhegionin itsevaltias, oli antanut omat lapsensa panttivangeiksi Amilkaalle ja sitten, appeansa auttaakseen, tuonut Amilkaan Sikeliaan. Anaxilaos oli näet nainut Terilloksen tyttären, jonka nimi oli Kydippe. Tästä syystä ei muka Gelon kyennyt auttamaan helleenejä ja siksi hän lähetti rahat Delfoihin.
166. Tähän he vielä lisäävät senkin, että samana päivänä, jolloin Gelon ja Theron voittivat karkhedonilaisen Amilkaan Sikeliassa, myös helleenit voittivat persialaisen Salamiin luona. Mutta Amilkaasta, joka isän puolelta oli karkhedonilainen, vaan äidin puolelta syrakusalainen, ja miehuutensa vuoksi oli päässyt karkhedonilaisten kuninkaaksi, olen kuullut, että hän hävisi heti taistelun jälkeen, jouduttuaan siinä tappiolle. Sillä häntä ei näkynyt missään, ei elävänä eikä kuolleena, vaikka Gelon antoi etsiä häntä järjestänsä kaikkialta.
167. Mutta karkhedonilaiset itse kertovat tällaisen tarinan, joka onkin todennäköinen, että nimittäin barbarit taistelivat helleenejä vastaan Sikeliassa, alkaen aamunkoitosta iltamyöhään saakka — niin pitkälle kerrotaan näet ottelun venyneen —, mutta että Amilkas sill'aikaa viipyi leirissä uhraten ja poltti suurella roviolla kokonaisia teuraanruumiita. Ja kun hän parhaillaan valellessaan uhriteuraita, näki omaistensa pakenevan, heittäytyi hän tuleen. Ja siten hän paloi poroksi ja hävisi. Mutta Amilkaan kunniaksi, hävisipä hän sitten sillä lailla, kuin foinikialaiset kertovat, tai jollakin muulla tavoin, he edelleen uhraavat, ja lisäksi he ovat siirtolain kaikkiin kaupunkeihin tehneet hänestä muistomerkkejä, mutta varsinkin itse Karkhedoniin.
168. Sen verran Sikeliasta. Mutta kerkyralaiset vastasivat lähettiläälle seuraavasti, ja tekivät näin. Sillä samat henkilöt, jotka olivat saapuneet Sikeliaan, koettivat saada puolelleen kerkyralaisetkin, puhuen heille samalla tavoin kuin Gelonille. Ja nämä lupasivatkin heti paikalla lähettää apua, selittäen, etteivät voineet sietää Hellaan joutuvan perikatoon. Sillä jos se sortui, ei heillä itsellään ollut edessään muuta kuin ensi tilassa joutua orjiksi. Niinpä heidän tulisi auttaa, mikäli mahdollista. Näin kauniilta kuulostavan vastauksen he antoivat. Vaan kun tuli aika lähteä avuksi, miehittivät he, vaikka heillä olikin mielessään muuta, kuusikymmentä laivaa, mutta laskivat töin tuskin ulapalle ja pysyttelivät lähellä Peloponnesosta, pitäen laivoja ankkurissa Pyloksen ja Tainaronin kohdalla, lakedaimonilaisten maassa, ja odottaen hekin, mille puolelle sota oli kallistuva. Eivätkä he uskoneet helleenien pääsevän voitolle, vaan luulivat persialaisen täydellisesti voittavan ja saavan koko Hellaan valtaansa. He tekivät siis tahallaan näin, voidakseen persialaiselle lausua tähän tapaan: "Oi kuningas, silloin kun helleenit koettivat saada meidät liittolaisiksi tähän sotaan, emme me tahtoneet asettua vastaasi emmekä tehdä mitään sinun mieltäsi vastaan, vaikka meidän sotavoimamme ei ollut suinkaan pienin ja vaikkemme olisi mukaamme ottaneet vähintä laivamäärää, vaan päinvastoin useimmat, ainakin atenalaisten jälkeen." Näin sanomalla he toivoivat voittavansa suurempia etuja kuin muut. Ja niin olisikin luullakseni käynyt. Helleenien varalle taas oli heillä valmiina toinen puolustus, jota he todella käyttivätkin. Kun nimittäin helleenit syyttivät heitä siitä, etteivät he olleet tulleet avuksi, sanoivat he miehittäneensä kuusikymmentä kolmisoutua, mutta eivät muka olleet asuntatuulilta voineet sivuuttaa Maleaa. Tämä oli ollut syynä siihen, etteivät olleet tulleet Salamiiseen, eivätkä he suinkaan mistään pahasta aikeesta olleet jättäytyneet meritaistelusta pois.
169. Täten he pettivät helleenit. Mutta kun kreetalaisten luokse määrätyt helleenit koettivat saada nämä puolelleen, tekivät kreetalaiset näin. He lähettivät yhteisesti tiedustelijoita Delfoihin kysymään jumalalta, olisiko heidän edullista auttaa Hellasta. Mutta Pytia vastasi: "Oi te houkkiot, te valitatte niitä kyyneleitä, joita Minos Menelaokselle antamanne avun vuoksi teille tuotti, vihoissaan siitä, että helleenit eivät auttaneet kostamaan hänen surmaansa Kamikoksessa, mutta että itse autoitte heitä, silloin kun muukalainen mies ryösti tuon naisen Spartasta." Kuultuaan tämän vastauksen kreetalaiset pidättäytyivät lähtemästä avuksi.
170. Kerrotaan näet Minoksen, etsiessään Daidalosta, saapuneen Sikaniaan, jota nyt sanotaan Sikeliaksi, ja siellä kärsineen väkivaltaisen kuoleman. Mutta jonkun ajan kuluttua saapuivat kreetalaiset jumalan yllytyksestä, kaikki, lukuunottamatta polikhnelaisia ja praisolaisia, suurella sotajoukolla Sikaniaan ja piirittivät viiden vuoden ajan Kamikos-kaupunkia, jossa minun aikoinani akragantilaiset ovat asuneet. Vaan kun he eivät kyenneet sitä valloittamaan eivätkä nälän ahdistamina voineet jäädä paikoilleenkaan, jättivät he aikeensa sikseen ja läksivät tiehensä. Mutta heidän jouduttuaan matkallaan Iapygian kohdalle, yllätti heidät ankara myrsky, joka viskasi heidät maihin. Ja kun alukset särkyivät eikä heillä niinmuodoin näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta matkata Kreetaan, perustivat he siihen paikkaan Hyrian kaupungin, jäivät sinne ja muuttuivat kreetalaisista iapygilaisiksi messapiolaisiksi sekä saarelaisista mannermaalaisiksi. Hyrian kaupungista käsin he perustivat muitakin kaupunkeja, joita tarantolaiset paljoa myöhemmin koettivat hävittää, mutta kärsivät suuren tappion, niin että siitä koitui kaikista meille tunnetuista tappioista suurin helleenein mieshukka. Ja siinä kuoli sekä tarantolaisia itse että kolmesataa Rhegionin kansalaista, jotka Mikythoksen, Khoiroksen pojan, pakoittamina, olivat saapuneet auttamaan tarantolaisia, mutta kaatuneita tarantolaisia itseään ei laskettu. Vaan Mikythos oli Anaxilaoksen palvelija ja oli jätetty Rhegionin vallanpitäjäksi. Sittemmin hänet karkoitettiin Rhegionista, jonka jälkeen hän asutti Tegean Arkadiassa sekä vihki Oiympiaan useita kuvapatsaita.
171. Mutta se, mikä rhegionilaisista ja tarantolaisista mainittiin, on välikohtaus kertomuksessani. Vaan autioksi jääneeseen Kreetaan asettui, kuten praisolaiset kertovat, paljon ihmisiä, muiden muassa varsinkin helleenejä. Ja kolme miespolvea Minoksen kuoleman jälkeen sattuivat Troian tapaukset, joissa kreetalaiset eivät esiintyneet kehnoimpina Menelaoksen puoltajina. Tämän johdosta kohtasivat, heidän Troiasta palattuaan, nälkä ja rutto heitä, samoinkuin heidän karjaansa, kunnes Kreeta toistamiseen joutui autioksi ja siihen asettui kolmas asujaimisto, joka nykyään, vanhan väestön jäännösten keralla, sitä viljelee. Näistä seikoista siis muistuttamalla Pytia pidätti kreetalaisia, kun he halusivat lähteä avustamaan helleenejä.
172. Tessalialaiset taas pitivät aluksi pakosta meedialaisten puolta, sillä he osoittivat, että aleuadien vehkeet eivät heitä miellyttäneet. Heti näet saatuaan tietää persialaisen aikovan astua Europan puolelle he lähettivät sanansaattajia Isthmokseen. Isthmoksessa olivat nimittäin koolla Hellaan edustajat, jotka Hellaan parasta tarkoittavat kaupungit olivat valinneet. Heidän luokseen saavuttuaan lausuivat tessalialaisten sanansaattajat: "Hellaan miehet, tulee vartioida Olympoksen ääreistä pääsypaikkaa, jotta Tessalia ja koko Hellas olisivat turvassa sodalta. Me puolestamme olemme valmiit ottamaan osaa vartioimiseen, mutta teidänkin täytyy lähettää suuri sotajoukko, sillä, jollette lähetä, niin tietäkää, että aiomme tehdä sovinnon persialaisen kanssa. Sillä ei meidän yksinään tarvitse, niin kaukana muun Hellaan edustalla vahtia pitäen, teidän puolestanne tuhoutua. Mutta jollette tahdo auttaa, ette toisaalta myöskään saata pakoittaa meitä mihinkään. Sillä kaikkea pakkoa voimakkaampi on mahdottomuus. Ja silloin me itse koetamme keksiä jonkun keinon pelastuaksemme." Näin lausuivat tessalialaiset.
173. Helleenit päättivät tämän johdosta lähettää Tessaliaan merta myöten maasotajoukon vartioimaan pääsypaikkaa. Ja kun sotajoukko oli kokoontunut, purjehti se Euripoksen kautta. Päästyään Alokseen Akhaiassa se astui maihin ja matkasi Tessaliaan, jätettyään laivat siihen paikkaan, sekä saapui Tempe-laaksoon, joka alisesta Makedoniasta kulkee Tessaliaan Peneios-joen vartta pitkin, Olympos- ja Ossa-vuorten välitse. Sinne asettuivat kokoontuneet helleenit, noin kymmenentuhatta raskasaseista, leiriin, ja niitten lisäksi tuli tessalialaisten ratsuväki. Lakedaimonilaisten päällikkönä oli Euainetos, Karenoksen poika, joka oli valittu polemarkkien joukosta, mutta ei ollut kuninkaallista sukuperää, atenalaisten taas Themistokles, Neokleen poika. Siellä he viipyivät vain muutamia päiviä. Sillä makedonialaisen Alexandroksen, Amyntaan pojan, luota saapui sanansaattajia, jotka neuvoivat heitä lähtemään matkoihinsa eikä jäämään solaan, jotteivät joutuisi lähestyvän sotaväen jalkoihin tallatuiksi, viitaten sillä lukuisaan sotajoukkoon ja laivastoon. Kun sanansaattajat neuvoivat heitä näin ja kun neuvo näytti hyvältä ja makedonialainen ilmeisesti oli heitä kohtaan hyvänsuopa, niin he noudattivat sitä. Mutta minun luullakseni taivutti heidät siihen pelko, koska kuulivat toisestakin Tessaliaan vievästä tiestä, joka ylisen Makedonian puolelta kulki perraibien alueen kautta Gonnos-kaupungin kohdalta ja josta itse asiassa Xerxeen sotajoukko tunkeutuikin maahan. Niinpä helleenit astuivat takaisin laivoihinsa ja matkasivat jälleen Isthmokseen.
174. Tämä Tessalian-retki tapahtui silloin, kun kuningas juuri oli astumaisillaan Aasiasta Europan puolelle ja jo oli Abydoksessa. Mutta liittolaisensa menettäneet tessalialaiset kävivät nyt alttiisti, eikä enää epäröiden, meedialaisten puolelle, niin että he tapausten kehittyessä osoittautuivat kuninkaalle mitä hyödyllisimmiksi.
175. Mutta Isthmokseen saavuttuaan helleenit keskenään neuvottelivat Alexandroksen sanojen johdosta, miten ja mihinkä paikkoihin he järjestäisivät sodan. Ja voitolle pääsi se mielipide, että tuli vartioida Thermopylain solaa. Se näet näytti olevan kapeampi Tessaliassa olevaa ja samalla lähempänä heidän omaa maataan. Vaan siitä polusta, jonka avulla helleenit sitten Thermopylaissa saarrettiin, he eivät tienneet mitään, ennenkuin Thermopylaihin saavuttuaan saivat siitä tiedon trakhinialaisilta. Tätä solaa he siis päättivät vartioida estääkseen barbaria tunkeutumasta Hellaaseen; laivaston taas oli määrä purjehtia Histiaiotis-maakunnassa sijaitsevaan Artemisioniin. Nämä paikat ovat näet lähellä toisiaan, niin että toisesta voi saada tietää, mitä toisessa tapahtuu, ja ne ovat tämänluontoiset.
176. Mitä ensiksikin Artemisioniin tulee, on siinä leveä Traakian-meri joka kapenee kaidaksi, Skiathos-saaren ja Magnesian mantereen väliseksi väyläksi. Ja heti tämän kapean salmen ääressä on jo Artemisionin rannikko Euboiassa, ja siinä on Artemiin pyhättö. Trakhinian kautta Hellaaseen vievä sola taas on kapeimmalta kohdaltaan puolen pletrin levyinen. Kapein väli ei kuitenkaan ole tällä kohdalla, vaan muualla maassa, nimittäin Thermopylain edessä ja takana; toinen paikka on solan takana olevan Alpenoin ääressä, missä on vain yksien vaunujen kuljettava tie, toinen sen edessä, Foinix-joen varrella, lähellä Anthelen kaupunkia, missä niinikään on vain yksien vaunujen kuljettava tie. Thermopylain länsipuolella on pääsytön, jyrkkä ja korkea vuori, joka jatkuu Oitaan saakka. Tiestä itäänpäin taas alkavat meri ja rämeet. Solassa on tällä kohtaa lämpimiä lähteitä, joitten nimenä maan asukasten kesken on Khytroi (s.o. "Padat"), ja näitten ääressä sijaitsee Herakleen alttari. Tämän solan kohdalle oli rakennettu muuri, jossa vanhastaan oli portti. Muurin olivat fokilaiset pelosta rakentaneet, silloin kun tessalialaiset olivat tulleet thesprotien alueelta asettuakseen asumaan Aiolismaahan, jonka he vielä nytkin omistavat. Ja kun nyt siis tessalialaiset silloin koettivat laskea heidät valtansa alle, torjuivat fokilaiset heidät ja johdattivat kuumaa vettä solaan, saattaakseen seudun tulvilleen. Ja he tekivät kaiken voitavansa estääksensä tessalialaisia samoamasta heidän maahansa. Ikivanha muuri oli nyt siis ennestään olemassa, mutta enin osa siitä oli aikojen kuluessa jo sortunut. Vaan nytpä helleenit päättivät uudestaan pystyttää sen ja siltä kohtaa torjua barbarin Hellaasta. Aivan lähellä tietä on Alpenoi niminen kylä. Siitä arvelivat helleenit saavansa elatusta.
177. Nämä paikat siis näyttivät helleeneistä sopivilta. Sillä kaikkea ennakolta harkittuaan ja ottaen huomioon, että barbarit eivät voisi käyttää suurta mieslukuaan eikä ratsuväkeään, he päättivät siellä kohdata Hellaaseen hyökkäävää vihollista. Ja saatuaan tietää persialaisen olevan Pieriassa he hajaantuivat Isthmoksesta ja läksivät sotaan, toiset heistä jalkasin Thermopylaihin, toiset merta myöten Artemisioniin.
178. Siispä helleenit kiireimmän kautta riensivät sinne, mihin kukin oli määrätty. Mutta sillä välin delfolaiset, peloissaan omasta ja Hellaan puolesta, kysyivät jumalalta neuvoa, ja heille vastattiin, että heidän tuli rukoilla tuulia; näistä näet oli Hellas saapa vahvat liittolaiset. Saatuaan tämän oraakelinvastauksen delfolaiset ensiksi ilmoittivat niille helleeneille, jotka tahtoivat pysyä vapaina, saamansa vastauksen, ja ilmoittamalla sen näille, jotka kovasti pelkäsivät barbareja, he hankkivat itselleen ikuista kiitosta. Tämän jälkeen delfolaiset vihkivät tuulille alttarin Thyiassa. missä Kefisoksen tyttären, Thyian, pyhä alue sijaitsee, hänen jonka mukaan itse paikkakin kantaa tätä nimeä, ja uhrasivat niille.
179. Niinpä delfolaiset oraakelinlauseen johdosta vielä nytkin suostuttavat tuulia. Mutta Xerxeen laivasto lähti liikkeelle Thermen kaupungista ja suuntausi kymmenellä parhaiten kulkevalla laivallaan suoraa päätä Skiathosta kohti, missä ennestään oli vartioimassa kolme helleeniläistä laivaa, troizenilainen, aiginalainen ja attikalainen. Vaan nähdessään kaukaa barbarien laivat helleenit lähtivät pakoon.
180. Jälestä seuraavat barbarit valtasivat heti troizenilaisen laivan, jonka päällikkönä oli Prexinos, ja sitten he veivät sen miehistön kauniimman miehen laivan kokkaan ja teurastivat hänet, pitäen onnellisena enteenä, että se helleeni, jonka he kaikista ensiksi olivat saaneet haltuunsa, myös oli kauniin. Mutta tämän teurastetun miehen nimi oli Leon. Ja kenties hän kohtalostaan osaksi myös sai kiittää nimeään [Leon merkitsee "jalopeuraa">[.
181. Mutta aiginalainen laiva, jonka päällikkönä oli Asonides, tuotti heille vastusta. Siinä oli soturina Pythes, Iskhenooksen poika, joka sinä päivänä esiintyi mitä urhoollisimmin. Sillä laivan jouduttua vihollisten valtaan hän teki vastarintaa siihen saakka, kunnes oli miltei kappaleiksi hakattu. Mutta kun hän kaatuessaan ei kuollut, vaan jäi henkiin, tekivät laivastosotureina palvelevat persialaiset kaikkensa pelastaakseen hänet, lääkiten hänen haavojaan mirhamilla ja käärien niitten ympäri byssos-liinaisia siteitä. Ja saavuttuaan takaisin omaan leiriinsä he suuresti ihaillen näyttelivät häntä koko sotajoukolle ja hoitelivat häntä hyvin. Mutta muita, samasta laivasta vangitsemiaan helleenejä, he kohtelivat orjina.
182. Sillä tavoin vallattiin kaksi näistä laivoista. Kolmas sitä vastoin, jonka päällikkönä oli eräs atenalainen Formos, pakeni, mutta ajautui karille Peneioksen suulla, jolloin barbarit saivat haltuunsa laivan, mutta eivät miehistöä. Sillä heti karille jouduttuaan atenalaiset hyppäsivät maihin Tessaliassa ja matkasivat kotia Atenaan.
183. Tämän saivat Artemisionin luo leiriytyneet helleenit tietää Skiathos-saaressa olevista vartionuotioista. Ja saatuaan sen tietää he pelästyivät ja siirtyivät Artemisionista Khalkiiseen, vartioidakseen Euriposta, mutta jättivät päivävahteja Euboian kukkuloille. Vaan barbarien kymmenestä laivasta kulki kolme Skiathos-saaren ja Magnesian välisen riutan luo, jonka nimenä on Myrmex. Sinne barbarit pystyttivät kivipatsaan, jonka olivat tuoneet muassaan. Sitten itse laivasto lähti liikkeelle Thermestä, ja koska heillä oli reitti selvänä, laskivat he kaikilla laivoillaan vesille, yhdentoista päivän kuluttua siitä, kun kuningas oli alkanut marssia Thermestä. Mutta riutan, joka on melkein itse salmessa, oli heille näyttänyt skyrolainen Pammon. Ja koko päivän purjehtien barbarit suorittivat matkan Magnesian aluetta olevaan Sepias-niemeen saakka sekä Kasthanaian kaupungin ja Sepias-niemen väliseen rantaan.
184. Tähän paikkaan ja Thermopylaihin saakka oli sotajoukko päässyt vaurioitta, ja sen lukumäärä oli silloin vielä, kuten minä laskemalla olen havainnut, tämä. Aasiasta tulleilla laivoilla, joita oli tuhatkaksisataaseitsemän, teki alussa kaikista kansoista muodostunut väkijoukko kaksisataaneljäkymmentäyksituhatta neljäsataa miestä, kun laskee kussakin laivassa olleen kaksisataa miestä. Näillä laivoilla palveli sotilaina, lukuunottamatta kunkin laivan vakinaisia merisotamiehiä, kolmekymmentä miestä, persialaisia, meedialaisia ja sakeja; tämä toinen joukko tekee kolmekymmentäkuusituhattakaksisataakymmenen miestä. Tähän ja aikaisempaan lukumäärään minä vielä lisään viisikymmenairokkaitten miehistön, olettaen sen — oli se sitten suurempi tai pienempi — kahdeksaksikymmeneksi mieheksi kutakin kohti. Näitten alusten luku laskettiin, kuten jo ennen on mainittu, kolmeksi tuhanneksi; siis tekisi niissä olevien miesten luku kaksikymmentäneljätuhatta. Tämä siis oli Aasiasta tullut merisotaväki, joka teki kaikkiaan viisisataaseitsemäntoistatuhatta kuusisataakymmenen miestä. Jalkaväkeä taas oli miljoona seitsemänsataatuhatta, ratsuväkeä kahdeksankymmentätuhatta. Näihin minä vielä tahdon lisätä kameleilla ratsastavat arabialaiset ja vaunuissa ajavat libyalaiset, joitten määrän oletan kahdeksikymmeneksituhanneksi. Siispä laivaväen ja maasotajoukon lukumäärä yhteenlaskettuna tekee kaksi miljoonaa kolmesataaseitsemäntoistatuhatta kuusisataakymmenen miestä. Tässä on mainittu itse Aasiasta tuotu sotajoukko, jättämällä sikseen myötäseuraava palvelusväki ja viljankuljetus-alukset sekä kaikki ne, jotka niissä purjehtivat.
185. Mutta nyt on koko tämän jo yhteenlasketun sotajoukon lisäksi luettava vielä Europasta tuotu sotajoukko. Tässä täytyy kuitenkin rajoittua vain arveluihin. Niinpä Traakian ja Traakian edustalla olevien saarten helleenit asettivat satakaksikymmentä laivaa, ja näitten laivojen miehistö teki kaksikymmentäneljätuhatta. Ja sen maasotaväen määrä, jonka asettivat traakialaiset, paionit, eordit, bottiaiïlaiset, khalkidien heimo, brygit, pieriläiset, makedonialaiset, perraibit, ainianit, dolopit, magnetit, akhaialaiset ja kaikki Traakian rannikolla asustavaiset — näiden kansojen maasotaväen lukumäärä teki luullakseni kolmesataatuhatta miestä. Tämä summa, lisättynä Aasiasta tulleitten lukuun, tekee kaikkiaan kaksi miljoonaa kuusisataaneljäkymmentäyksituhatta kuusisataakymmenen taistelukuntoista miestä.
186. Näin suuri oli luvultaan taistelukuntoinen sotaväki, mutta sen mukana seuraavaa palvelusväkeä, viljankuljetusveneitä ynnä muitten sotajoukon myötä purjehtivien alusten miehistöä en arvele olleen ensinmainittua joukkoa vähemmän, vaan enemmän. Mutta minä oletan niiden luvun yhtä suureksi kuin taistelukuntoisen väen, en ollenkaan suuremmaksi enkä pienemmäksi. Ja jos niiden luku pannaan yhtä moneksi kuin oli taistelukuntoisia, teki niitten määrä täyteen yhtä monta tuhatta miestä. Niin muodoin vei Xerxes, Dareioksen poika, Sepias-niemeen ja Thermopylaihin saakka viisi miljoonaa kaksisataakahdeksankymmentäkolmetuhatta kaksisataakaksikymmentä miestä.
187. Tämä siis oli Xerxeen koko sotajoukon miesluku, mutta naisten, sekä ruuanlaittajain että jalkavaimojen, samoinkuin kuohilasten määrää ei kukaan saattane täsmälleen sanoa. Eikä myöskään juhtien ynnä muiden taakkoja kantavien elukoiden sekä mukana seuraavien indialaisten koirien lukumäärää kukaan voisi ilmoittaa. Näin ollen ei minusta ole ensinkään ihme, että jokien vedet ehtyivät, vaan enemmänkin minua kummastuttaa, että ruokavarat riittivät niin monelle kymmenelle tuhannelle hengelle. Sillä olen laskenut ja havainnut, että jos kukin päivässä olisi saanut khoiniksin vehnää, eikä enempää, olisi kutakin päivää kohti suoritettu satakymmenentuhatta kolmesataaneljäkymmentä medimniä. [Summassa on laskuvirhe. Jos jokainen 5,283,220:sta miehestä kunakin päivänä sai khoiniksin, tekee, koska 1 medimni oli 48 khoiniksia, puheenalainen määrä 110,067 1/12 medimniä.] Vaan sitä, mikä meni naisille, kuohilaille, juhdille ynnä koirille, en laske. Mutta niin monien tuhansien miesten joukossa ei yksikään kauneutensa eikä kokonsa puolesta paremmin ansainnut olla tämän sotajoukon johtajana kuin Xerxes itse.
188. Ja kun nyt laivasto liikkeelle lähdettyään purjehti vesille ja laski Kasthanaian kaupungin ja Sepias-niemen väliseen rantaan, kiinnitettiin ensimäiset laivat maahan, mutta muut näitten eteen ankkureihin. Sillä koska rannikko ei ollut laaja, olivat laivat asetetut, keula merelle päin, kahdeksaan riviin. Sen yön he viettivät täten, mutta varhain aamulla alkoi, ilman oltua selkeä ja tyyni, meri kohista, ja nousi ankara myrsky ja raju itätuuli, jota näitten seutujen asujamet sanovat "Hellespontoksen tuuleksi". Kaikki ne miehistöstä, jotka huomasivat tuulen yltyvän ja joitten ankkuripaikka sen salli, vetivät ennen myrskyn tuloa laivansa maihin ja pelastuivat siten itse, samoinkuin heidän laivansa. Mutta kaikki ne laivat, jotka myrsky ulapalla yllätti, se ajoi osaksi niinsanottuun Ipnoihin, Pelionin äärelle, osaksi rannikkoa kohti. Toiset ajautuivat itse Sepias-nientä vastaan, toiset Meliboian kaupunkiin, toiset taas viskautuivat Kasthanaiaan. Ja myrskyä oli kerrassaan mahdoton kestää.
189. Mutta kerrotaan sellainen tarina, että atenalaiset erään ennuslauseen nojalla olivat kutsuneet avukseen Boreaan [s.o. Pohjatuulen], koska heille aikaisemmin oli tullut toinen oraakelineuvo, joka käski heidän kutsua avukseen vävynsä. Helleenien kertomuksen mukaan on näet Boreaalla attikalainen vaimo, Erekhtheuksen tytär Oreithyia. Tämän lankouden nojalla siis, kuten maine käy, atenalaiset päättivät Boreaan olevan heidän vävynsä. Ja kun he, ollessaan laivaleirissä Euboian Khalkiissa, huomasivat myrskyn kiihtyvän tai jo sitä ennen, he kutsuivat avuksi Boreasta ja Oreithyiaa, rukoillen näitä auttamaan heitä itseään sekä tuhoamaan barbarien laivat, kuten ennenkin olivat Athoksen luona tehneet. Tämänkö vuoksi Boreas kävi barbarien kimppuun heidän ollessaan ankkurissa, sitä en saata sanoa. Mutta ainakin atenalaiset kertovat Boreaan, joka jo ennen oli heitä auttanut, nytkin tämän teon aikaansaaneen. Ja palattuaan kotiin he pystyttivät Boreaalle pyhätön Ilisos joen partaalle.
190. Tässä onnettomuudessa kertovat ne, jotka vähimmän määrän mainitsevat, tuhoutuneen ainakin neljäsataa laivaa ja miehiä suunnattoman luvun sekä äärettömän paljon tavaraa. Niinpä tämä haaksirikko koitui erinomaisen hyödylliseksi eräälle Ameinokles nimiselle magnetille, Kretineen pojalle, joka omisti maata Sepias-niemen seuduilla. Hän korjasi näet haltuunsa paljon kultaisia juoma-astioita, jotka myöhemmin ajautuivat maihin, ja niinikään paljon hopea-astioita; löysipä hän persialaisten sotarahastonkin ja anasti suunnattomat määrät tavaraa. Mutta vaikka hän löydöstään suuresti rikastuikin, ei hän muissa kohdin ollut onnellinen. Sillä hänelle tuotti surua muuan tuskallinen tapaus, hän kun joutui oman poikansa surmaajaksi.
191. Mutta tuhoutuneitten viljankuljetus- ja muiden alusten määrää ei laskettukaan. Niinpä laivaston päälliköt, peloissaan että tessalialaiset heitä ahdistaisivat, kun heidän oli käynyt näin huonosti, laittoivat itselleen korkean suoja-aitauksen laivahylyistä. Sillä myrskyä kesti kolme päivää. Lopuksi maagit toimittivat teurasuhreja ja koettivat loitsuilla tyynnyttää tuulta, jonka ohella he myös uhrasivat Thetiille ja nereideille. Ja neljäntenä päivänä he taltuttivat tuulen, taikka sitten se muuten itsestään asettui. Mutta Thetiille he uhrasivat, kuultuaan ioonilaisilta sen tarinan, että hänet oli tästä paikasta ryöstänyt Peleus ja että koko Sepias-niemen rannikko oli hänen ja muiden nereidien oma.
192. Niinpä tuuli neljäntenä päivänä asettui. Mutta seuraavana päivänä, ensimäisenä siitä, kun myrsky oli päättynyt, juoksivat päivävahdit alas Euboian kukkuloilta ja ilmoittivat helleeneille kaikki, mitä haaksirikossa oli tapahtunut. Saatuaan siitä tiedon nämä rukoilivat Poseidon pelastajaa ja valoivat juomauhrin, jonka jälkeen he kiireimmän kautta riensivät takaisin Artemisioniin, toivoen tapaavansa vain aniharvoja laivoja vastassansa.
193. Tultuaan nyt toisen kerran Artemisionin kohdalle he asettuivat sinne laivaleiriin. Ja helleenit ovat siitä perin käyttäneet Poseidon "pelastajan" nimitystä aina näihin saakka. Mutta tuulen taltuttua ja laineiden asetuttua barbarit työnsivät laivansa vesille ja lähtivät purjehtimaan manteren rantaa myöten. Ja kierrettyään Magnesian niemen kärjen he oikopäätä purjehtivat Pagasaihin johtavaan poukamaan. Tässä Magnesian poukamassa on se paikka, mihin Iasonin tovereineen kerrotaan jättäneen Herakleen, silloin kun tämä, heidän ollessaan matkalla kolkhilaiseen Aiaan noutaakseen oinaantaljan, oli Argo-laivasta lähetetty hakemaan vettä. Sieltä oli heidän määrä, otettuaan vettä, laskea ulapalle. Tämän johdosta paikka sai nimen Afetai. [Nimi muistuttaa erästä kreikkalaista verbiä, joka merkitsee: lähettää pois t. liikkeelle.] Siihen siis Xerxeen väki asettui ankkuriin.
194. Mutta viisitoista näistä laivoista sattui lähtemään vesille paljoa myöhemmin kuin muut, ja ne nähtävästi huomasivat Artemisionin luona olevat helleenien laivat. Tällöin barbarit luulivat näitä omikseen, mutta purjehtiessaan niitä kohti he joutuivatkin helleenien käsiin. Niitten päällikkönä oli Aiolian Kymen käskynhaltija Sandokes, Thamasioksen poika, jonka Dareios kuningas ennen näitä tapauksia tällaisesta syystä oli otattanut kiinni ja käskenyt ristiinnaulita. Sandokes, joka oli kuninkaallisia tuomareita, oli ottanut lahjoja ja langettanut väärän tuomion. Mutta kun hän parhaillaan ristissä riippui, havaitsi Dareios punnitessaan, että Sandokeen kuninkaallista huonetta kohtaan tekemät hyvät työt olivat suuremmat kuin hänen hairahduksensa. Sen havaittuaan ja käsittäen itse menetelleensä suuremmalla pikaisuudella kuin viisaudella Dareios päästi hänet vapaaksi. Mutta vaikka siis Sandokes täten oli pelastunut Dareios kuninkaan määräämästä kuolemanrangaistuksesta ja jäänyt henkiin, ei hänen nyt, helleenejä vastaan purjehtiessaan, ollut sallittu toistamiseen pelastua ja jäädä eloon. Sillä nähtyään barbarien purjehtivan päin, helleenit, jotka huomasivat heidän tekemänsä erehdyksen, laskivat heitä vastaan ja vangitsivat heidät huokeasti.
195. Yhdessä näistä laivoista purjehti ja joutui vangiksi Aridolis, Kaarian Alabandan itsevaltias, toisessa pafolainen sotapäällikkö Penthylos, Demonooksen poika, joka toi kaksitoista laivaa Pafoksesta, mutta, Sepias-niemen luona vallinneessa myrskyssä kadotettuaan niistä yksitoista, purjehti ainoalla jälellejääneellä laivallaan, silloin kun hän Artemisionin luona joutui vangiksi. Näiltä utelivat helleenit, mitä tahtoivat saada tietää Xerxeen sotajoukosta, ja lähettivät heidät sitten sidottuina Korintoksen kannakselle.
196. Barbarien laivasto, lukuunottamatta niitä viittätoista, joita mainitsin Sandokeen johtaneen, saapui siis Afetaihin. Mutta Xerxes ynnä maasotajoukko matkasi Tessalian ja Akhaian kautta ja oli jo kolme päivää sitten tunkeutunut Malis-maakuntaan. Sitä ennen hän oli Tessaliassa pannut toimeen ratsukilpailun, missä koetteli omaansa ja tessalialaista hevosväkeä, koska hän oli kuullut tämän olevan helleenien kesken parhaimman. Mutta siinä jäivät helleeniläiset hevoset toisista paljon jälelle. Ja Tessalian joista oli Onokhonos ainoa, joka ei riittänyt sotaväelle, kun sen vettä juotiin. Mutta Akhaiassa virtaavista joista yksin sekin, joka niistä on suurin, nimittäin Epidanos, riitti vain töin tuskin.
197. Xerxeen saavuttua Alokseen Akhaiassa kertoivat hänelle oppaat, jotka tahtoivat kaikkea selittää, Zeus Lafystioksen pyhättöä koskevan paikallistarun, jonka mukaan Athamas, Aioloksen poika, oli, yksissä neuvoin Inon kanssa, keksinyt Frixoksen pään varalle salajuonen ja kuinka sittemmin akhaialaiset oraakelinlauseen johdosta ovat säätäneet tämän jälkeläisille tämmöiset tehtävät. Sitä, joka tästä suvusta on vanhin, he käskevät pysyttelemään poissa "Leiton'ista" (s.o. kansantalosta) ja vartioivat sitä itse. "Leiton'iksi" sanoivat näet akhaialaiset prytaneionia. Mutta jos hän käy siihen sisälle, ei hän millään keinoin pääse sieltä ulos, ennenkuin hänen on määrä joutua uhrattavaksi. Jo monet näistä, joitten täytyy joutua uhrattaviksi, ovat, tätä peläten, lähteneet karkuun toiseen maahan; mutta jos he ajan vierittyä palaavat takaisin ja saadaan kiinni, toimitetaan heidät prytaneioniin. Sitten viedään mies ylt'yleensä seppeleiden peittämänä ja juhlasaatossa uhrattavaksi. Tämä kohtalo on tullut Kytissoroksen, Frixoksen pojan, jälkeläisten osaksi, siitä syystä, että kun akhaialaiset oraakelinlauseen johdosta aikoivat tehdä Athamaasta, Aioloksen pojasta, sovitusuhria maan puolesta ja juuri olivat uhraamaisillaan hänet, tämä Kytissoros saapui kolkhilaisesta Aiasta ja pelasti hänet. Mutta tämän tekonsa kautta hän nostatti jumalan vihan omiin jälkeläisiinsä. Vaan kun Xerxes tämän kuultuaan saapui pyhän lehdon läheisyyteen, pysytteli hän itse aina siitä syrjässä ja käski koko sotajoukon tehdä samoin; ja Athamaan jälkeläisten taloa hän piti kunniassa samalla tavoin kuin temppelialuettakin.
198. Tämä tapahtui Tessaliassa ja Akhaiassa. Niiltä seuduilta Xerxes kulki Malis-maahan merenlahden vartta, jossa joka päivä syntyy vuoksi ja luode. Tämän lahden rannoilla on tasainen kohta, joka toiselta puoleltaan on leveä, toiselta hyvin kaita. Paikan ympärillä on korkeita pääsyttömiä vuoria, niinsanotut Trakhinian kalliot, jotka sulkevat koko Malis-maan. Ensimäinen kaupunki lahden äärellä, Akhaiasta tullessa, on Antikyra, jonka luona ainianien maasta virtaava Sperkheios-joki laskee mereen. Siitä on noin kahdenkymmenen stadionin päässä toinen, Dyras niminen joki, jonka tarina tietää ilmestyneen Herakleen avuksi, silloin kun tämä paloi. Siitä on, taaskin kahdenkymmenen stadionin päässä, kolmas joki, jonka nimenä on Melas.
199. Tästä Melas-joesta on noin viiden stadionin päässä Trakhis-kaupunki. Siltä kohtaa on koko tämän maan levein väli vuorilta mereen, ja niiden luona sijaitsee Trakhis. Tasanko on näet siitä paikasta kahdenkymmenenkahden tuhannen pletrin levyinen. Mutta Trakhinian maata ympäröivässä vuoressa on, Trakhis-kaupungista etelään päin, rotko, ja tämän rotkon halki virtaa Asopos-joki pitkin vuoren juurta.
200. On myös toinen, ei varsin suuri joki, Foinix, joka on etelään päin Asopoksesta ja, virraten näistä vuorista, laskee Asopokseen. Foinix-joen kohdalla on väli kapein, sillä siellä on ainoastaan siihen rakennettu ajotie. Foinix-joesta taas on viisitoista stadionia Thermopylaihin. Mutta Foinix-joen ja Thermopylain välillä on Anthele niminen kylä, jonka ohitse juuri Asopos virtaa ja sitten laskee mereen, ja sen ympärillä on leveä tasanko, mihin on perustettu Demeter Amfiktyoniin pyhättö ja missä sijaitsevat amfiktyonien istuimet ja itse Amfiktyonin pyhättö.
201. Kuningas Xerxes siis piti leiriä Malis-maan Trakhiniassa, mutta helleenit solatiessä. Tämän paikan nimenä on useimpien helleenien kesken Thermopylai, mutta maanasukasten ja ympärillä asuvaisten kesken Pylai. Molemmat sotajoukot olivat niinmuodoin leirissä näissä paikoissa, ja Xerxes vallitsi koko pohjoista seutua Trakhis-kaupunkiin saakka, helleenit taas koko etelän ja suven puoleista seutua tällä mantereella.
202. Ja ne helleenit, jotka tässä paikassa jäivät odottamaan persialaista, olivat seuraavat: kolmesataa raskasaseista spartalaista, tuhat tegealaista ja mantineialaista, puolet kumpiakin, satakaksikymmentä miestä Arkadian Orkhomenoksesta sekä muusta Arkadiasta tuhat. Näin monta oli arkadialaisia. Korintoksesta taas oli neljäsataa ja Flius-kaupungista kaksisataa sekä Mykenaista kahdeksankymmentä miestä. Nämä olivat saapuneet Peloponnesoksesta; boiotilaisia taas oli seitsemänsataa thespialaista ja neljäsataa teebalaista.
203. Näitten lisäksi tulivat opuntilaiset lokrilaiset, jotka koko sotavoimineen olivat aseisiin kutsutut, sekä tuhat fokilaista. Heidät olivat näet helleenit kutsuneet avukseen, sanansaattajien kautta ilmoittaen itse tulleensa toisten etujoukkona ja muiden liittolaisten olevan joka päivä odotettavissa; meri oli heillä turvattuna, sitä kun vartioivat atenalaiset, aiginalaiset ynnä muut laivastopalvelukseen määrätyt, eikä heillä ollut mitään pelättävää. Sillä se, joka Hellasta vastaan hyökkäsi, ei ollut jumala, vaan ihminen, eikä ollut eikä tulisi olemaan ketään kuolevaista, jota ei heti hänen syntymästään saakka onnettomuus olisi seurannut; ja kuta suurempi henkilö oli, sitä suurempi oli onnettomuuskin. Siis täytyi myös hyökkääjän, koska kerran oli kuolevainen, voida suistua kunniastaan. Tämän kuultuaan he riensivät helleenien avuksi Trakhis-kaupunkiin.
204. Näillä oli kyllä useitakin sotapäällikköjä, kullakin kaupungilla omansa, mutta se, jota enimmin ihailtiin ja joka johti koko sotajoukkoa, oli lakedaimonilainen Leonidas, Anaxandrideen poika; tämän isä oli Leon, hänen isänsä Eurykratides, hänen Anaxandros, hänen Eurykrates, hänen Polydoros, hänen Alkamenes, hänen Teleklos, hänen Hegesilaos, hänen Doryssos, hänen Leobotes, hänen Ekhestratos, hänen Agis, hänen Eurysthenes, hänen Aristodemos, hänen Aristomakhos, hänen Kleodaios, hänen Hyllos ja hänen isänsä Herakles. Ja Leonidas oli saavuttanut Spartan kuninkuuden odottamattaan.
205. Sillä koska hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Kleomenes ja Dorieus, oli kuninkuuden toivo häneltä riistetty. Mutta kun Kleomenes oli kuollut jättämättä jälkeensä miespuolista perillistä eikä Dorieuskaan enää ollut elossa, vaan hänkin oli Sikeliassa kuollut, joutui kuninkuus niinmuodoin Leonidaalle, niin hyvin siitä syystä, että hän oli syntynyt ennen Kleombrotosta — tämä näet oli Anaxandrideen nuorin poika — kuin siitä syystä, että hän myös oli nainut Kleomeneen tyttären. Tämä Leonidas läksi silloin Thermopylaihin, valittuaan mukaansa tavanmukaiset kolmesataa miestä semmoisten joukosta, joilla oli lapsia. Ja hän saapui kutsuttuaan aseisiin nämä sekä teebalaisia niin monta kuin luetellessani mainitsin; näiden päällikkönä oli Leontiades, Eurymakhoksen poika. Ja Leonidas oli siitä syystä katsonut tärkeäksi kutsua aseisiin ainoastaan nämä helleenit, että heitä kovasti syytettiin meedialaismielisyydestä. Senvuoksi hän kutsui heidät sotaan, koska tahtoi tietää, lähettäisivätkö he väkeä muitten mukana vai hylkäisivätkö he julkisesti helleenien liittolaisuuden. Ja he lähettivät, vaikka heiliä olikin muuta mielessään.
206. Spartalaiset olivat lähettäneet Leonidaan ja nämä hänen seuralaisensa ensimäisiksi, jotta muut liittolaiset, nähdessään heidät, lähtisivät sotaan eivätkä menisi meedialaisten puolelle hekin, jos kuulisivat näiden vitkastelevan. Mutta sitten — heillä oli näet esteenä Karneia-juhla — he aikoivat, juhlittuaan ja jätettyään vartiostoja Spartaan, kiiruimmiten miehissä rientää avuksi. Samalla tavoin aikoivat myös muut liittolaiset tehdä. Sillä samoihin aikoihin näiden tapausten kanssa sattui Olympia-juhla. Ja koska he eivät luulleet Thermopylain ottelun niin nopeasti tulevan ratkaistuksi, lähettivät he vain nämä etujoukot.
207. Näin nyt siis he aikoivat tehdä. Mutta kun persialainen lähestyi solaa, ajattelivat Thermopylaissa olevat helleenit peloissaan lähteä pois. Niinpä nyt muut peloponnesolaiset päättivät mennä Peloponnesokseen ja vartioida Isthmosta. Mutta koska fokilaiset ja lokrilaiset tästä päätöksestä olivat kovin suutuksissaan, äänesti Leonidas, että jäätäisiin siihen paikkaan ja lähetettäisiin sanansaattajia kaupunkeihin, käskien näitä tuomaan heille apua, koska itse olivat liian harvalukuiset torjuakseen meedialaisten sotajoukon.
208. Heidän tästä neuvotellessaan lähetti Xerxes vakoojana ratsumiehen katsomaan, montako heitä oli ja mitä he mahtoivat tehdä. Vielä Tessaliassa ollessaan hän näet oli kuullut, että tähän paikkaan oli koottu vähäinen sotavoima, ja että johtajina olivat lakedaimonilaiset ja Leonidas, joka sukuperältään oli herakleidi. Leirin luo lähestyttyään ratsumies katseli sitä, mutta ei nähnyt sitä kokonaan. Sillä sen muurin sisäpuolelle asetettuja, jonka he olivat pystyttäneet ja jota he vartioitsivat, ei ollut mahdollista nähdä. Vaan hän tarkasti ulkopuolella olijoita, jotka olivat asettuneet muurin edustalle. Ja sillä haavaa sattuivat lakedaimonilaiset olemaan sijoitettuina ulkopuolelle. Tällöin hän näki toisten miesten voimistelevan, toisten sukivan hiuksiaan. Tätä katsellessaan hän ihmetteli ja otti selvän heidän luvustaan. Ja täsmälleen otettuaan joka asiasta selvän hän kaikessa rauhassa ratsasti takaisin. Sillä ei yksikään häntä ajanut takaa, vaan häntä kohtasi täydellinen välinpitämättömyys. Ja palattuaan hän kertoi Xerxeelle kaiken, mitä oli nähnyt.
209. Sen kuullessaan Xerxes ei voinut käsittää asianlaitaa, että he nimittäin voimiensa takaa varustautuivat itse kuolemaan ja vihollisia surmaamaan. Vaan koska he hänestä näyttivät tekevän jotakin naurettavaa, noudatti hän luokseen Demaratoksen, Aristonin pojan, joka oleskeli leirissä. Hänen saavuttuaan kysyi Xerxes tätä kaikkea, koska hän tahtoi saada selville, mitä lakedaimonilaiset tekivät. Mutta Demaratos lausui: "Sinä olet ennenkin minulta kuullut näistä miehistä, silloin kun läksimme liikkeelle Hellasta vastaan. Mutta sen kuultuasi teit minusta pilkkaa, sanoessani, kuinka näin tämän kaiken päättyvän. Sillä korkein pyrkimykseni on sinun edessäsi, kuningas, noudattaa totuutta. Kuule siis nytkin. Nämä miehet ovat saapuneet taistelemaan meitä vastaan solasta, ja siihen he valmistautuvat. Sillä heillä on tällainen tapa. Aina milloin he ovat aikeessa panna alttiiksi henkensä, he koristavat päänsä. Ja tiedä, että jos kukistat nämä sekä Spartaan jääneen joukon, ei yksikään muu kansa maailmassa ole jäävä paikoilleen nostaen kättään sinua vastaan, kuningas. Sillä nyt käyt Hellaan kauneinta kuningaskuntaa ja sen parhaimpia miehiä vastaan." Kovin uskomattomalta tuntui Xerxeestä tämä kuulemansa, ja toistamiseen hän kysyi, millä tavoin he, noin vähäinen määrä, voivat hänen sotajoukkoaan vastaan taistella. Vaan Demaratos virkkoi: "Oi kuningas, kohtele minua valehtelijana, jollei tämä asia pääty, niinkuin minä sanon."
210. Näin hän lausui, mutta ei voinut saada Xerxesta uskomaan sanojaan. Ja neljä päivää oli jo Xerxes antanut kulua, aina vain toivoen helleenien karkaavan tiehensä. Mutta kun he viidentenäkään päivänä eivät lähteneet pois, vaan, kuten hänestä näytti, julkeudesta ja ymmärtämättömyydestä aikoivat edelleen sinne jäädä, lähetti hän suutuksissaan heitä vastaan meedialaiset ja kissiläiset, joille hän oli antanut tehtäväksi ottaa helleenit elävinä käsiinsä ja tuoda heidät hänen eteensä. Ja kun meedialaiset hyökkäsivät ja kävivät helleenien kimppuun, kaatui heitä useita; mutta uusia tuli sijaan, kääntymättä takaisin, vaikka he kärsivätkin suuren tappion. Ja he tekivät selväksi jokaiselle, eikä vähimmin kuninkaalle itselleen, että heitä kyllä oli paljon ihmisiä, mutta vähän miehiä. Ja ottelua kesti koko päivän.
211. Mutta saatuaan näin tuiman vastaanoton väistyivät meedialaiset pois, ja heidän sijalleen astuen hyökkäsivät ne persialaiset, joita kuningas nimitti "kuolemattomiksi" ja joitten päällikkönä oli Hydarnes; näiden piti muka helposti tehdä loppu helleeneistä. Mutta jouduttuaan näitten kanssa käsikähmään ei heidän ollenkaan käynyt sen paremmin kuin meedialaisenkaan sotajoukon, vaan samalla tavoin, syystä että he taistelivat ahtaassa paikassa ja käyttivät lyhyempiä keihäitä kuin helleenit eivätkä voineet levittää sotavoimaansa. Mutta lakedaimonilaiset taistelivat mainehikkaasti. Ja he osoittivat monella tavoin taistelevansa sotataitoisina taitamattomia vastaan. Mutta varsinkin he sen tekivät, aina milloin he käänsivät selkänsä ja olivat joukossa pakenevinaan. Silloin barbarit, nähdessään heidän pakenevan, huudolla ja melulla kävivät päin, mutta juuri kun he olivat saavuttamaisillaan helleenit, kääntyivät nämä heitä vastaan ja löivät, kääntyessään takaisin lukemattomia persialaisia. Kuolipa siinä myös muutamia itse spartalaisista. Mutta kun persialaiset kaikista yrityksistään huolimatta eivät ollenkaan voineet saada haltuunsa solaa, vaikka he sekä osastottain että koko voimallaan hyökkäsivät, vetäytyivät he takaisin.
212. Näiden rynnäkköjen kestäessä kerrotaan kuninkaan, joka katseli taistelua, kolmasti kavahtaneen valtaistuimeltaan, pelästyen sotajoukkonsa puolesta. Näin he silloin kamppailivat, mutta seuraavana päivänä eivät barbarit otelleet ollenkaan sen paremmin. Sillä koska helleenejä oli niin vähän, luulivat he näiden olevan yli-yltään haavoitettuja eikä enää kykenevän kättänsä kohottamaan, ja kävivät heidän kimppuunsa. Mutta helleenit olivat järjestyneinä aselajien ja heimojen mukaan ja taistelivat kukin rivissään, lukuunottamatta fokilaisia. Nämä olivat asetetut vuorelle vartioimaan polkua. Ja kun nyt persialaiset huomasivat, ettei edellisestä päivästä ollut mitään muutosta tapahtunut, vetäytyivät he pois.
213. Mutta kuninkaan ollessa neuvotonna, mitä tehdä asian tällä kannalla ollessa, tuli hänen puheilleen eräs Efialtes niminen malilainen, Eurydemoksen poika. Arvellen kuninkaalta saavansa suuren palkinnon, tämä ilmoitti, että vuoren kautta vei Thermopylaihin polku, ja syöksi siten turmioon sinne jääneet helleenit. Myöhemmin hän, peläten lakedaimonilaisia, pakeni Tessaliaan, ja hänen paettuaan julistivat Pylaia-istuntoon kokoontuneet pylagorit palkkion hänen hengestään. Sittemmin hän palasi Antikyraan, jossa sai surmansa Athenades nimisen trakhinialaisen kädestä. Tämä Athenades kuitenkin tappoi hänet toisesta syystä, jonka myöhemmissä kertomuksissani aion mainita; mutta yhtä kaikki iakedaimonilaiset sen johdosta osoittivat hänelle kunniata.
214. Tällä tavoin siis Efialtes kuoli näitä tapauksia myöhemmin. Mutta on myös olemassa toinen kertomus, jonka mukaan karystolainen Onetes, Ifanagoraan poika, ja antikyralainen Korydallos ovat ne, jotka asian ilmaisivat kuninkaalle ja veivät persialaiset vuoren ympäri. Vaan tämä ei ainakaan minusta ole ensinkään uskottava. Sen saattaa näet ensiksikin päättää siitä, että helleenien pylagorit, jotka kaiketi tarkimmin olivat asian tutkineet, eivät kuuluttaneet palkkiota Oneteen eikä Korydalloksen, vaan trakhiniaiaisen Efialteen päästä. Toiseksi tiedämme Efialteen tästä syystä paenneen. Olisihan tosin Onetes voinut tuntea tuon polun, vaikkei ollutkaan malilainen, syystä että oli siinä maassa paljon oleskellut. Mutta oli miten oli, Efialtes oli se, joka johdatti persialaiset vuoren ympäri polkua myöten, ja siksi minä mainitsen hänet syylliseksi.
215. Mutta koska Efialteen lupaus miellytti Xerxestä, ihastui hän heti suuresti ja lähetti matkaan Hydarneen ynnä hänen johdonalaisensa väen. Ja he läksivät liikkeelle leiristä siihen aikaan, jolloin valot sytytetään. Tämän polun olivat Malis-maan asukkaat keksineet, ja sen keksittyään he olivat opastaneet tessalialaiset fokilaisia vastaan, silloin kun fokilaiset, sulkemalla solan muurilla, olivat turvanneet itsensä sodalta. Ja näistä ammoisista ajoista saakka oli malilaisille selvää, ettei sola ollut miksikään hyödyksi.
216. Tämä polku on tällainen. Se alkaa Asopos-joen luota, joka virtaa rotkon halki, ja vuorella sekä polulla on sama nimi, Anopaia. Anopaia-polku kulkee pitkin vuorenselkää ja päättyy Alpenos-kaupungin kohdalla, joka on lokrilaisten ensimäinen kaupunki malilaisia vastassa, sekä niinsanotun Melampygos-kiven ja kerkopien istuinten kohdalla, siinä, missä myös on kapein väli.
217. Tätä tämänluontoista polkua myöten persialaiset, astuttuaan Asopos-joen yli, kulkivat koko yön, oikealla kädellään Oitan, vasemmalla Trakhinian vuoret. Aamunkoitossa he pääsivät vuoren kukkulalle. Tällä kohtaa vuorta vartioi, kuten ennenkin olen osoittanut, tuhat fokilaista raskasaseista, varjellen omaa maataan ja suojellen polkua. Sillä allaolevaa pääsypaikkaa vartioivat mainitut helleenit, mutta vuoren päällitse kulkevaa polkua olivat fokilaiset Leonidaalle tarjoutuneet vartioimaan.
218. Ja tällä tavoin fokilaiset havaitsivat vihollisten päässeen vuorelle. Noustessaan olivat näet persialaiset jääneet heiltä huomaamatta, koko vuori kun on puiden peitossa. Mutta koska oli tyyni, syntyi luonnollisesti kova kahina lehdistä, joita oli paksulta kulkijain jaloissa. Silloin fokilaiset kavahtivat pystyyn ja pukivat aseet ylleen. Ja samassa olivatkin barbarit läsnä. Nähdessään siinä aseellista väkeä hämmästyivät barbarit, sillä he olivat toivoneet, etteivät kohtaisi mitään vastarintaa; sensijaan he tapasivatkin edessään sotajoukon. Tällöin Hydarnes, joka pelkäsi näiden olevan lakedaimonilaisia, kysyi Efialteelta, mitä miehiä he olivat. Saatuaan tarkoin tietää tämän hän järjesti persialaiset taisteluun. Ja kun nyt fokilaiset joutuivat ankaran ja taajan nuolisateen alaisiksi, läksivät he pakoon vuoren huipulle, siinä uskossa, että viholliset ensi sijassa olivat heitä vastaan lähteneet, ja valmistautuivat kuolemaan. Tämä siis oli heidän ajatuksensa, mutta Efialtesta ja Hydarnesta seuraavat persialaiset eivät ensinkään välittäneet fokilaisista, vaan laskeutuivat kiireesti vuorelta.
219. Thermopylaissa oleville helleeneille oli ensiksi Megistias tietäjä, uhriteuraita tutkittuaan, julistanut, että heitä aamun tullen odotti kuolema; lisäksi oli myös saapunut karkulaisia, jotka ilmoittivat persialaisten kiertomarssin. Nämä ilmaisivat tietonsa vielä yön aikana. Mutta kolmanneksi, päivän jo valjetessa, toivat sanan päivävahdit, juosten kukkuloilta alas. Helleenit silloin neuvottelivat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri suuntiin. Toiset näet kehoittivat jäämään paikoilleen, toiset epäsivät. Vihdoin he erkanivat toisistaan, jolloin toiset läksivät pois ja hajaantuivat eri tahoille sekä kääntyivät kukin kaupunkiinsa; toiset taas valmistautuivat yhdessä Leonidaan kanssa jäämään paikoilleen.
220. Kerrotaan myös Leonidaan itsensä lähettäneen heidät pois, pitäen huolta siitä, etteivät joutuisi hukkaan; mutta hänen itsensä, samoinkuin saapuvilla olevien spartalaisten ei käynyt päinsä jättää sitä paikkaa, mitä he alun pitäen olivat tulleet vartioimaan. Itsekin olen täydellisesti sitä mieltä, että kun Leonidas näki liittolaisten olevan haluttomia ja vastahakoisia kohtaamaan yhteisesti vaaraa, niin hän käski heidän lähteä tiehensä, mutta katsoi sopimattomaksi itse poistua; jos hän sitävastoin pysyi paikoillaan, oli hän jättävä muistoksi suuren kunnian, eikä Spartan onni ikipäivinä ollut sammuva. Kun näet spartalaiset heti sodan sytyttyä olivat tämän johdosta kysyneet oraakelilta neuvoa, oli Pytia vastannut heille, että joko Lakedaimon oli joutuva barbarien hävitettäväksi tai heidän kuninkaansa hukkuva. Tämän hän heille julisti näin kuuluvin kuusimitta-säkein:
"Teilt', oi Spartan aukeatanterisen asujoilta, suuren, mainion kaupungin joko Perseun pojat kaatavat, tai jää kaihoamaan Lakedaimonin ääret kaattua valtijataan, jok' on Herakleen sukukantaa. Ei näet estää voi väki sonnin, ei jalopeuran vainoajaa, väki Zeun häll' on, eik' estyvä ennen lie, kuin raastanut jommankumman on kappalehiksi."
Tätä lauselmaa siis Leonidas ajatteli, ja koska hän tahtoi jättää kunnian yksistään spartalaisille, niin luulen pikemmin hänen lähettäneen luotaan liittolaiset, kuin poislähteneiden olleen eri mieltä hänen kanssaan ja siksi noin kurittomasti menneen menojaan.
221. Tästä on mielestäni melkoisena todistuksena se, että Leonidas ilmeisesti myös käski luotaan sotajoukon mukana seuraavan tietäjän, akarnanilaisen Megistiaan, jonka sanottiin polveutuvan Melampuksesta ja joka uhriteuraitten nojalla oli lausunut, kuinka heidän oli käyvä. Ja tämän Leonidas oli tehnyt siinä tarkoituksessa, ettei tietäjä kuolisi hänen kerallaan. Mutta vaikka hänen käskettiinkin poistua, ei hän kuitenkaan hyljännyt Leonidasta. Sen sijaan lähetti hän luotaan sotajoukon myötä olleen ainoan poikansa.
222. Leonidaan luota lähetetyt liittolaiset läksivät nyt pois, totellen häntä, mutta thespialaiset ja teebalaiset jäivät yksin lakedaimonilaisten luo. Näistä jäivät teebalaiset vastahakoisesti ja tahtomattaan, sillä Leonidas pidätti heidät luonaan ikäänkuin panttivankeina. Sitävastoin jäivät thespialaiset täysin vapaaehtoisesti, selittäen etteivät aikoneet jättää Leonidasta ynnä hänen seuralaisiaan ja lähteä matkoihinsa; vaan he jäivät paikoilleen ja kuolivat heidän kerallaan. Ja heidän päällikkönään oli Demofilos, Diadromeen poika.
223. Auringon noustessa toimitettuaan juomauhrin Xerxes pysyi alallaan noin toriaikaan saakka ja teki sitten hyökkäyksen. Sillä niin oli Efialtes neuvonut. Vuorelta lasku on näet suorempi ja väli siltä kohtaa paljoa lyhyempi kuin kiertotie ja vuorelle nousu. Niinpä Xerxes joukkoineen kävi lähemmäksi. Ja Leonidas ynnä hänen mukanaan olevat helleenit, jotka nyt astuivat kuoloa kohti, etenivät tällä kertaa jo paljoa loitommas kuin alussa, nimittäin solan leveimpään kohtaan. Muurin suojavallia tosin vielä vartioitiin, mutta sen sijaan, että he edellisinä päivinä olivat väistyneet kapeaan kohtaan ja siellä taistelleet, ottelivat he nyt sen ulkopuolella. Ja lukuisa joukko barbareja kaatui. Sillä osastojen takana seisoivat päälliköt, jotka ruoskalla sivalsivat joka miestä, siten aina vain hoputtaen heitä eteenpäin. Siksi monet heistä suistuivat mereen ja hukkuivat, vielä useammat tallaantuivat kuoliaiksi toistensa jalkoihin; eikä yhtään välitetty siitä, joka hukkui. Sillä koska helleenit käsittivät, että heitä uhkasi kuolema vuoren ympäri kiertäneitten puolelta, ponnistivat he, mistään piittaamatta ja vihan vimmoissaan, kaikki voimansa barbareja vastaan.
224. Jo olivat useimmilta keihäät katkenneet, mutta nyt he miekoillaan alkoivat tuhota persialaisia. Ja tässä ottelussa kaatui Leonidas, mitä urhoollisimmin taisteltuaan, ja hänen kerallaan muut mainehikkaat spartalaiset, joiden nimistä olen ottanut selvää, koska he sen ovat ansainneet. Ja minä olen saanut selville kaikkien kolmensadan nimet. Mutta persialaistenkin puolella kuoli tässä monta mainittavaa miestä, muiden muassa myös kaksi Dareioksen poikaa, Abrokomes ja Hyperanthes, jotka Artaneen tytär Fratagune oli Dareiokselle synnyttänyt. Tämä Artanes oli Dareios kuninkaan veli ja Arsameen pojan, Hystaspeen, poika. Ja naittaessaan tyttärensä Dareiokselle hän samalla antoi tälle koko omaisuutensa, koska hänellä ei ollut muuta lasta kuin tämä yksi tytär.
225. Niinpä kaatui täällä taistellen kaksi Xerxeen veljeä. Mutta Leonidaan ruumiista syntyi persialaisten ja lakedaimonilaisten kesken ankara temmellys, kunnes helleenit urhoudellaan vetivät sen puolelleen ja käänsivät vastustajat neljästi pakoon. Tätä kesti siihen saakka, kunnes Efialtes tovereineen saapui. Helleenien saatua tiedon näiden tulosta, muuttui jo taistelu. He näet väistyivät jälleen solatiehen, ja kuljettuaan muurin ohi he asettuivat miehissä kaikki, paitsi teebalaiset, eräälle kummulle. Tämä kumpu on siinä paikassa, mistä pääsee solaan ja missä nyt sijaitsee Leonidaan muistoksi pystytetty kivijalopeura. Tässä paikassa puolustautuivat puukoilla ne, joilla vielä sattui semmoisia olemaan, toiset taas käsin ja hampain. Ja siinä he hautaantuivat barbarien heittoaseitten alle, kun toiset näistä hyökkäsivät heitä kohti suoraan edestä ja hajoittivat muurin vallituksen, toiset taas kiersivät heidät ylt'ympäri joka puolelta.
226. Miten urhoollisesti lakedaimonilaiset ja thespialaiset esiintyivätkään, mainitaan kuitenkin erään spartalaisen Dienekeen olleen kaikista urhoollisimman. Kerrotaan näet hänen, ennenkuin helleenit iskivät yhteen meedialaisten kanssa, kuulleen eräältä trakhinialaiselta, että kun barbarit ampuvat, pimenee heidän nuoliensa paljoudesta aurinko. Niin suuri oli muka niiden luku. Mutta tästä hämmästymättä ja meedialaisten paljoudesta välittämättä hän sanoi, että trakhinialainen vieras ilmoitti pelkkää hyvää, jos meedialaiset pimittivät auringon: silloinhan helleenit saivat taistella varjossa eikä päivänpaisteessa.
227. Tämän ynnä muita samankaltaisia lausuntoja kerrotaan lakedaimonilaisen Dienekeen jättäneen muistoksi itsestään. Hänen jälkeensä kerrotaan kahden lakedaimonilaisen veljeksen, Alfeoksen ja Maronin, Orsifantoksen poikien, kunnostautuneen parhaiten. Thespialaisten joukosta taas herätti enimmin huomiota eräs, jonka nimi oli Dithyrambos, Harmatideen poika.
228. Nämä, samoinkuin ne, jotka olivat kaatuneet ennenkuin Leonidas lähetti osan helleeneistä pois, ovat haudatut siihen paikkaan, mihin he kaatuivatkin. Ja niiden hautapatsaisiin on piirretty näin kuuluvat kirjoitukset:
Torjui kolmea miljoonaa tuhatkuntia neljä
tässä; ne Pelopsin niemi on kasvattanut.
Tämä siis on kirjoitettuna kaikille yhteisesti; mutta spartalaisille erityisesti:
"Vieras, Spartaan vie tämä viesti, me uinumme tässä,
käskyjä noudattain näin Lakedaimonin lain."
Tämä siis on omistettu lakedaimonilaisille, tietäjälle taas tämä:
"Tään sai haudan kuulu Megistias; surmasi meedit tietäjän, kun yli pääs' Sperkheios-joen nuo. Tuiman vartoavan tuhosurman ties, toki voinut ei Lakedaimonin pään luota hän luopua pois."
Nämä hautakirjoitukset ja patsaat, paitsi tietäjälle omistettua kirjoitusta, ovat amfiktyonit heidän kunniakseen toimittaneet. Mutta Megistias tietäjälle sepitetyn kirjoituksen teki Simonides, Leoprepeen poika, syystä että he olivat toistensa kestiystäviä.
229. Kerrotaan, että kaksi näistä kolmestasadasta, Eurytos ja Aristodemos, olisivat molemmat yksissä tuumin voineet yhdessä pelastua Spartaan; he olivat näet Leonidaalta saaneet luvan lähteä sotajoukosta pois ja viruivat Alpenoissa, sairastaen ankaraa silmätautia. Jos he taas eivät olisi tahtoneet palata, olisivat he toistensa kera voineet kuolla. Mutta vaikka heidän olisi ollut tilaisuus tehdä jompikumpi näistä, eivät he tahtoneet menetellä samalla tapaa, vaan joutuivat erimielisiksi. Kuultuaan näet persialaisten kiertomarssista Eurytos pyysi saada aseensa, ja puettuaan ne ylleen hän käski helootin viedä itsensä taistelevien keskelle. Ja vietyään hänet perille palvelija läksi pakoon, mutta Eurytos syöksyi keskelle taisteluntuoksinaa ja tuhoutui. Aristodemos sitävastoin jättäytyi pelkurimaisesti taistelusta pois. Ja jos nyt Aristodemos yksin olisi, mistään väliä pitämättä, palannut Spartaan taikka myös heidän molempien matkansa olisi tapahtunut yhteisesti, eivät spartalaiset luullakseni ensinkään olisi kantaneet vihaa häntä kohtaan. Nyt sitävastoin, kun toinen heistä oli saanut surmansa, mutta toinen, jolla ei ollut sen parempaa perustetta menettelyynsä kuin toisellakaan, ei ollut tahtonut kuolla, seurasi välttämättömästi, että he vihastuivat ankarasti Aristodemokseen.
230. Tällä tavoin ja tämmöisestä syystä kertovat muutamat Aristodemoksen pelastuneen Spartaan, toiset taas kertovat, että hänet sanansaattajana oli lähetetty leiristä ja että hän, vaikka ajoissa olisi voinut ehtiä parhaillaan kestävään taisteluun, ei sitä tahtonut, vaan oli viipynyt matkalla ja siten jäänyt henkiin; mutta hänen toverinsa oli saapunut taisteluun ja kuollut.
231. Mutta Lakedaimoniin palattuaan Aristodemos sai osakseen häpeätä ja kunniattomuutta. Ja kunniattomana ollen hänen täytyi kärsiä tällaista kohtelua: ei yksikään spartalainen sytyttänyt hänelle tulta eikä häntä puhutellut, ja hänen täytyi kestää sitä häväistystä, että hän kulki nimellä "pakolais-Aristodemos".
232. Vaan Plataian taistelussa hän puhdistautui koko siitä syytöksestä, jonka hän oli vastaansa aiheuttanut. Kerrotaan, että myös eräs toinen näiden kolmensadan joukkoon kuuluva mies, joka oli sanansaattajana lähetetty Tessaliaan, siten oli pelastunut, ja hänen nimensä oli Pantites. Mutta kun hän Spartaan palattuaan menetti kunniansa, niin hän hirttäytyi.
233. Mutta teebalaiset, joiden päällikkönä oli Leontiades, taistelivat pakosta jonkun aikaa yhdessä helleenien kanssa kuninkaan sotajoukkoa vastaan. Vaan kun he näkivät persialaisten pääsevän voitolle, niin he, Leonidaan mukana olevien helleenien rientäessä kummulle, erosivat näistä ja menivät, kurottaen käsiään, lähemmäs barbareja. Ja samalla he vallan totuudenmukaisesti sanoivat olevansa meedialaismielisiä ja olleensa ensimäisiä, jotka kuninkaalle antoivat maata ja vettä; he olivat pakosta saapuneet Thermopylaihin ja olivat syyttömiä kuningasta kohdanneeseen vaurioon. Tämän ilmoituksen johdosta he saivat jäädä eloon, sillä näiden heidän väitteittensä puolesta todistamassa olivat myös tessalialaiset. Mutta ei heillä kuitenkaan kaikessa ollut onnea. Sillä kun he tulivat barbarien luo, niin nämä vangitsivat heidät ja surmasivat muutamia heistä heidän lähestyessään. Vaan useimpiin heistä he Xerxeen käskystä polttivat kuninkaalliset poltinmerkit, alkaen ylipäälliköstä Leontiadeesta, jonka pojan Eurymakhoksen plataialaiset myöhemmin surmasivat, kun hän neljänsadan teebalaisen miehen etunenässä oli vallannut plataialaisten kaupungin.
234. Näin kamppailivat helleenit Thermopylain luona. Mutta Xerxes kutsui luokseen Demaratoksen ja alkoi kysyä häneltä näin: "Demaratos, sinä olet kunnon mies. Sen minä päätän tosiasioista. Sillä kaikki on päättynyt sillä lailla, kuin olet maininnut. Sano nyt siis minulle, kuinka monta muuta lakedaimonilaista on olemassa ja kuinka monet näistä ovat yhtä sotakuntoisia kuin nämä, vai ovatko kaikki sellaisia." Hän virkkoi: "Oi kuningas, kaikkien lakedaimonilaisten luku on suuri ja monet ovat niiden kaupungit. Mutta sen, minkä tahdot saada tietää, olet saava. Lakedaimonissa on Spartan kaupunki, jossa on noin kahdeksantuhatta miestä. Kaikki nämä ovat samanlaiset kuin ne, jotka täällä ovat taistelleet. Muut lakedaimonilaiset eivät tosin ole samanlaisia kuin nämä, mutta ovat kelpo miehiä nekin." Tähän lausui Xerxes: "Demaratos, millä keinoin me vähimmällä vaivalla saamme nämä miehet kukistetuiksi? Selitä se! Sinähän tunnet heidän ajatusjuoksunsa, koska olet ollut heidän kuninkaanaan."
235. Ja Demaratos vastasi: "Oi kuningas, koska nyt niin hartaasti kysyt mieltäni, on kohtuullista, että ilmaisen parhaimman neuvoni. Niinpä sinun pitäisi lähettää laivastostasi kolmesataa laivaa Lakonian maahan. Sen ääressä on Kythera niminen saari, josta Khilon, viisain meidän keskuudessamme elänyt mies, sanoi, että spartalaisille olisi etuisampaa, jos se vajoaisi mereen, kuin että se siitä kohoaa. Hän näet aina aavisti siitä koituvan jotakin sentapaista, kuin mitä minä nyt lähden esittämään. Ja kuitenkaan ei hän ennakolta sinun retkestäsi mitään tietänyt, vaan pelkäsi yhtä lailla mitä miesten retkeä hyvänsä. Tästä saaresta käsin säikytelköön sinun väkesi lakedaimonilaisia. Sillä, jos heillä on läheisyydessään heitä itseään koskettava sota, ei sinun ensinkään tarvitse pelätä, että he rientävät muun Hellaan avuksi, silloin kun maasotajoukkosi sen valtaa. Ja jos muu Hellas orjuutetaan, jää Lakonia yksin heikoksi. Mutta jos et tätä tee, saat odottaa käyvän näin. Peloponnesoksessa on kapea kannas. Jos kaikki peloponnesolaiset siinä paikassa liittyvät kohtaamaan sinua, on sinulla odotettavissa toisia taisteluita, vielä ankarampia kuin tähänastiset. Mutta jos menettelet neuvoni mukaan, on tämä kannas, samoinkuin kaupungit, taistelutta joutuva sinulle."
236. Hänen jälkeensä puhui Akhaimenes, Xerxeen veli ja merivoiman ylipäällikkö, joka sattumalta oli keskustelussa läsnä ja pelkäsi, että Xerxes taipuisi tekemään, niinkuin neuvottiin. Ja hän lausui näin: "Oi kuningas, minä näen, että kuuntelet miehen sanoja, joka kadehtii sinun myötäkäymistäsi taikka myös kavaltaa sinun asiasi. Sillä tämmöinen on helleenien tapa ja tästä he iloitsevat: toisen myötäkäymistä he kadehtivat ja etevämmyyttä he vihaavat. Mutta jos, asiain tällä kannalla ollen, niistä laivoista, joista neljäsataa on joutunut haaksirikkoon, lähetät vielä toiset kolmesataa kiertämään Peloponnesosta, tulevat vastustajamme tasaväkisiksi. Vaan jos merivoimamme pysyy koossa, on vihollisten oleva hankala käydä sen kimppuun, eivätkä he ensinkään voi vetää sille vertoja, ja koko laivasto on puolustava maasotajoukkoa ja maasotajoukko laivastoa, jos ne liikkuvat yhdessä. Mutta jos poistat nuo laivat, et sinä voi olla niille hyödyksi, eivätkä ne sinulle. Ja minä olen sitä mieltä, että sinun tulee vain hyvin järjestää omat asiasi, puuttumatta vihollisten asioihin ja välittämättä siitä, mihin paikkaan he tahtovat sijoittaa sodan, mitä he aikovat tehdä ja kuinka suuri heidän mieslukunsa on. Sillä kun he kykenevät itse hoitamaan omat asiansa, niin kykenemmehän mekin samalla lailla hoitamaan omamme. Ja joskin lakedaimonilaiset käyvät persialaisia vastaan taisteluun, eivät he kuitenkaan voi parantaa jo kärsimäänsä vauriota."
237. Xerxes vastasi näin: "Akhaimenes, sinä puhut mielestäni hyvin, ja minä tahdon tehdä tällä tavoin. Ja Demaratos lausuu myöskin, mitä hän katsoo minulle parhaimmaksi, mutta sinun mielipiteesi vie hänen antamastaan voiton. Vaan sitä väitettä minä en hyväksy, että muka hän ei olisi hyvänsuopa minua kohtaan. Sen minä päätän jo hänen aikaisemmista lausunnoistaan, mutta varsinkin tästä tosiasiasta: kansalainen kadehtii toista, onnellista kansalaista ja hautoo mielessään ääneti nurjuutta häntä kohtaan; ja jos kansalainen kysyy toiselta neuvoa, ei luultavasti tämä neuvo hänelle sitä, mikä hänestä itsestään on parasta, ellei hän ole erittäin pitkälle edistynyt hyveen tiellä. Mutta semmoisia on harvassa. Kestiystävä sitävastoin on onnellista kestiystäväänsä kohtaan kaikkein hyväntahtoisin ja olisi valmis antamaan tälle, hänen neuvoa kysyessään, mitä parhaimman neuvon. Niinpä minä siis en salli kenenkään vastaisuudessa panetella Demaratosta, joka on minun kestiystäväni."
238. Näin lausuttuaan Xerxes kulki kuolleitten välitse, ja tultuaan Leonidaan luo sekä kuultuaan hänen olleen lakedaimonilaisten kuninkaan ja ylipäällikön, hän käski hakata häneltä pään ja naulita sen paaluun. Monesta merkistä, mutta kaikkein parhaiten tästä minusta käy ilmi, että Leonidas oli kaikkein ihmisten joukosta se, johon kuningas Xerxes hänen eläessään oli enimmin vihastunut. Sillä ei kuningas muuten olisi näin vasten kaikkea lakia ja tapaa kohdellut vainajaa, koska juuri persialaisilla, enemmän kuin keilläkään ihmisillä, joita minä tunnen, on tapana kunnioittaa sodassa urhoollisia miehiä. Niinpä ne, joitten tehtävänä se oli, panivat käskyn toimeen.
239. Mutta minä palaan siihen kohtaan kertomustani, mihin se aikaisemmin keskeytyi. Lakedaimonilaiset olivat ensimäiset, jotka olivat saaneet tietää kuninkaan hankkiutuvan sotaan Hellasta vastaan, ja lähettivät niinmuodoin sanan Delfoin oraakelin luo, mistä heille annettiin vähän ylempänä mainitsemani vastaus. Ja tästä he saivat ihmeellisellä tavalla tiedon. Demaratos. Aristonin poika, joka oli paennut meedialaisten luo, ei ollut, kuten luulen, — ja sen puolesta puhuu myös todennäköisyys — lakedaimonilaisia kohtaan suopea; kuitenkin on täysi valta otaksua hänen tehneen sen, josta kohta tulee puhe, joko hyväntahtoisuudesta tai vahingonilosta. Kun näet Xerxes oli päättänyt lähteä sotaretkelle Hellasta vastaan, tahtoi Demaratos, joka oleskeli Susassa ja oli kuullut asian, ilmoittaa sen lakedaimonilaisille. Mutta kun hän ei muulla tavoin voinut sitä ilmaista — hän oli näet vaarassa joutua kiinni teostaan — keksi hän tämän juonen. Hän otti kahdenkertaisen kirjoitustaulun, kaapi siitä pois vahan ja kaiversi puuhun kuninkaan päätöksen. Ja sen tehtyään hän valoi sulaa vahaa kirjoitukselle, jottei tyhjä taulu kuljetettaessa herättäisi mitään epäluuloa tienvartijoissa. Kun sitten taulu tuli perille Lakedaimoniin, eivät lakedaimonilaiset voineet arvata sen merkitystä, ennenkuin, kuten olen kuullut, Kleomeneen tytär Gorgo, Leonidaan vaimo, itsestään sen keksi. Hän näet neuvoi ja käski heitä kaapimaan pois vahan, sanoen heidän silloin löytävän kirjoituksen puusta. He tottelivat, löysivät kirjoituksen ja lukivat sen; ja sitten he lähettivät taulun muille helleeneille. Näin kerrotaan tämän tapahtuneen.