KAHDEKSAS KIRJA
1. Ne helleenit, jotka olivat määrätyt laivastossa taistelemaan, olivat nämä. Atenalaiset asettivat satakaksikymmentäseitsemän laivaa, jonka ohella plataialaiset, vaikka olivat kokemattomia meriasioissa, urhoollisuudesta ja alttiudesta palvelivat atenalaisten keralla laivoissa. Korintolaiset asettivat neljäkymmentä laivaa ja megaralaiset kaksikymmentä. Khalkidilaiset olivat miehittäneet kaksikymmentä laivaa, jotka atenalaiset olivat heille jättäneet, aiginalaiset kahdeksantoista, sikyonilaiset kaksitoista, lakedaimonilaiset kymmenen, epidaurolaiset kahdeksan, eretrialaiset seitsemän, troizenilaiset viisi, styralaiset kaksi, keolaiset kaksi kolmisoutua ja kaksi viisikymmenairokasta. Opuntilaiset lokrilaiset olivat tulleet helleenien avuksi, mukanaan seitsemän viisikymmenairokasta.
2. Nämä siis olivat ne, jotka lähtivät sotaretkelle Artemisioniin, ja olen myös maininnut, kuinka suuren määrän laivoja kukin valtio asetti. Ja Artemisioniin kokoontuneitten laivojen luku oli, paitsi viisikymmenairokkaita, kaksisataaseitsemänkymmentäyksi. Mutta ylipäällikön, jolla oli korkein valta, asettivat spartalaiset, nimittäin Eurybiadeen, Eurykleideen pojan. Sillä liittolaiset selittivät, että ellei Lakonian mies johtaisi, eivät he lähtisi eivätkä seuraisi atenalaisten johtoa, vaan hajoittaisivat muodostumaisillaan olevan laivaston.
3. Sillä alusta alkaen, jo ennenkuin lähetettiin sanansaattajia Sikeliaan pyytämään liittoutta, kulki semmoinen puhe, että laivasto oli uskottava atenalaisten huostaan. Mutta kun liittolaiset panivat vastaan, antoivat atenalaiset myöten, koska pitivät Hellaan säilymistä tärkeänä ja oivalsivat, että jos helleenit keskenään kiistelivät ylijohdosta, oli Hellas joutuva perikatoon. Ja siinä he olivat oikeassa. Sillä sisällinen eripuraisuus on saman verran turmiollisempi yksimielistä sotaa, kuin sota rauhaa. Käsittäen siis tämän, atenalaiset eivät vetäneet vastahankaa, vaan väistyivät aina siihen saakka, kunnes muut suuresti tarvitsivat heitä, kuten sittemmin osoittautui. Sillä kun he, häädettyään persialaisen, jo kamppailivat hänen maansa omistamisesta, ottivat he Pausaniaan kopeudesta aiheen riistääkseen ylivallan lakedaimonilaisilta. Mutta tämä tapahtui vasta myöhemmin.
4. Nähdessään nyt, että niin suuri joukko laivoja oli laskenut Afetaihin ja että kaikki paikat olivat täynnänsä sotaväkeä, pelästyivät ne helleenit, jotka todella olivat Artemisionin luo saapuneet, koska barbarien asema olikin aivan toisenlainen, kuin miksi he olivat sitä kuvitelleet, ja aikoivat lähteä Artemisionin luota pakoon Hellaan sisävesille. Huomattuaan heidän miettivän tätä, pyysivät euboialaiset Eurybiadesta viipymään vähän aikaa, kunnes he ehtisivät toimittaa turviin lapsensa ja talon väkensä. Vaan kun he eivät saaneet häntä siihen suostumaan, kääntyivät he atenalaisten päällikön, Themistokleen, puoleen ja taivuttivat tämän kolmenkymmenen talentin hinnasta toimittamaan niin, että helleenit jäisivät Euboian edustalle ja suorittaisivat siellä meritaistelun.
5. Mutta Themistokles sai helleenit pysymään alallaan tällä tavoin. Hän antoi saamistaan rahoista viisi talenttia Eurybiadeelle, kuten omistaan ainakin. Ja hänen taivutettuaan siten puolelleen tämän, teki muitten joukosta ainoastaan korintolainen Adeimantos, Okytoksen poika, tenää, selittäen, että hän aikoi purjehtia Artemisionin luota pois eikä jäädä paikoilleen. Tälle siis Themistokles lausui vannoen: "Et sinä ole meitä jättävä, sillä minä aion antaa sinulle suurempia lahjoja, kuin mitä meedialaisten kuningas voisikaan sinulle lähettää, jos hylkäisit liittolaiset." Samalla kuin hän näin julisti, lähetti hän Adeimantoksen laivalle kolme hopeatalenttia. Niinpä he lahjojen kiehtomina taipuivat ja tekivät euboialaisille mieliksi. Mutta kaikista hyötyi enimmin Themistokles, sillä ei tullut ilmi, että hän itse jäi pitämään loput rahoista. Vaan osansa saaneet luulivat rahojen tulleen atenalaisten puolelta juuri tässä tarkoituksessa.
6. Täten siis helleenit jäivät Euboian luo ja suorittivat meritaistelun. Ja siinä kävi näin. Saavuttuaan varhain iltapäivällä Afetaihin barbarit, jotka jo aikaisemmin olivat saaneet tietää vain muutamien harvojen helleeniläisten laivojen olevan sijoittuneina Artemisionin kohdalle ja nyt itse olivat sen nähneet, halusivat käydä niiden kimppuun, siinä toivossa, että ehkä voisivat ne vallata. Mutta suoraan edestä eivät he vielä katsoneet edulliseksi purjehtia helleenejä vastaan, jott'eivät nämä, nähdessään hyökkääjät, lähtisi pakoon, jolloin yö peittäisi pakenevat. Sillä tietysti helleenit tulisivat pakenemaan. Mutta eipä barbarien puheen mukaan edes "tulenkantajankaan" pitänyt jäädä eloon.
7. Tämän varalta he siis keksivät seuraavan juonen. Eroitettuaan koko laivojensa luvusta kaksisataa lähettivät he nämä Skiathos-saaren ulkopuolitse, jott'eivät viholliset niitä näkisi, niiden purjehtiessa Euboian ympäri Kafareus- ja Geraistos-nienten sivu Euripos-salmeen. Sieltä päin oli näet niiden määrä saapua, saartaen helleenit sekä sulkien heiltä paluun, kun taas päävoiman tuli hyökätä suoraan edestä. Näin päätettyään barbarit lähettivät matkaan tähän tarkoitukseen määrätyt laivat, mutta itse eivät he sinä päivänä, eivätkä, ennenkuin ympäri purjehtijat olivat merkillä ilmoittaneet tulleensa perille, aikoneet käydä helleenien kimppuun. Nämä laivat he lähettivät Euboian ympäri, mutta Afetaissa he panivat toimeen muitten laivojen katselmuksen.
8. Siihen aikaan, jolloin barbarit panivat toimeen laivojen katsastuksen, oli laivaleirissä Skyllias niminen skionelainen, joka aikalaistensa kesken oli paras sukeltaja. Hän oli myös Pelionin luona sattuneessa haaksirikossa pelastanut persialaisille paljon tavaraa, ja paljon hän oli itselleenkin anastanut. Tämä Skyllias oli kyllä jo ennenkin mielessään miettinyt karata helleenien puolelle, mutta hänellä ei ollut siihen saakka ollut tilaisuutta tähän. Millä lailla hän nyt sitten pääsi helleenien luo, en saata täsmälleen mainita, mutta ihmettelen, jos se, mikä kerrotaan, on totta. Kerrotaan näet, että hän Afetaissa sukelsi mereen eikä noussut pinnalle, ennenkuin saapui Artemisioniin, kulkien tämän noin kahdeksankymmenen stadionin pituisen matkan veden alitse. Tästä miehestä kerrotaan myös paljon muuta, mikä tuntuu epätodelta, mutta yhtä ja toista tottakin. Olkoon kuitenkin minun puolestani tästä miehestä se otaksuma lausuttu, että hän veneellä saapui Artemisioniin. Ja heti perille päästyään hän ilmoitti päälliköille, kuinka haaksirikossa oli käynyt ja että osa laivoista oli lähetetty Euboian ympäri.
9. Tämän kuultuaan helleenit alkoivat keskenään neuvotella. Ja niiden monien mielipiteiden joukosta, jotka esitettiin, pääsi voitolle se, että heidän tuli siksi päiväksi jäädä paikoilleen ja leiriytyä rannalle, mutta sitten, annettuaan keskiyön kulua, lähteä kohtaamaan Euboian ympäri purjehtivia laivoja. Mutta sittemmin, kun ei kukaan purjehtinut heitä kohti, laskivat he itse, myöhään iltapäivällä, barbareja vastaan, koetellakseen heidän taistelutapaansa ja kykyään tunkeutua rintaman läpi.
10. Nähdessään helleenien harvalukuisilla laivoillaan purjehtivan päin pitivät Xerxeen sekä sotamiehet että päälliköt heitä kerrassaan mielettöminä ja laskivat hekin laivansa ulapalle, toivoen huokeasti saavansa heidät valtaansa. Heidän toivonsa olikin vallan oikeutettu, kun he näkivät toisaalla helleenien harvat laivat, toisaalla omat lukuisat ja parempikulkuiset laivansa. Tässä vakaumuksessa he koettivat saartaa helleenit, muodostaen piirin heidän ympärilleen. Tällöin kaikki ne ioonilaiset, jotka olivat hyvänsuopia helleenejä kohtaan ja vastahakoisesti ottivat osaa sotaretkeen, olivat suuresti murheissaan, huomatessaan nämä saarretuiksi, sillä he eivät luulleet kenenkään heistä palajavan. Niin heikolta näytti heistä helleenien asema. Kaikki ne sitävastoin, jotka iloitsivat tapauksesta, kilpailivat keskenään siitä, kuinka itsekukin ensi maisena voisi vallata attikalaisen laivan ja saada kuninkaan lupaamat lahjat. Sillä atenalaisista oli heidän leirissään enimmin puhetta.
11. Mutta niin pian kuin merkki oli annettu, asettuivat he ensin, kokka barbareja vastaan, ja tunkivat peräkeulat keskustaa kohti; toisen merkin jälkeen he, vaikka olivat suljetut tiukkaan tilaan, kävivät käsiksi työhön, keula vasten keulaa. Siinä he valtasivat kolmekymmentä barbarien laivaa sekä vangitsivat salaminilaisten kuninkaan Gorgoksen veljen, Filaonin, Khersiin pojan, joka sotajoukossa oli huomattava mies. Ensimäisenä helleenien joukosta valloitti vihollislaivan atenalainen Lykomedes, Aiskhraioksen poika, ja hän sai voitonpalkinnon. Mutta heidän kamppaillessaan vaihtelevalla onnella tässä meritaistelussa yllätti ja hajoitti heidät yö. Niinpä helleenit purjehtivat takaisin Artemisioniin, barbarit taas Afetaihin, taisteltuaan aivan toisella menestyksellä kuin olivat odottaneet. Tässä meritaistelussa meni kuninkaan myötä tulleista helleeneistä ainoastaan lemnolainen Antidoros helleenien puolelle, ja atenalaiset lahjoittivat palkinnoksi siitä hänelle maatilan Salamiissa.
12. Mutta yön tultua syntyi, vaikka oli keskikesän aika, suunnaton sade. jota kesti läpi yön, ja kuului kumeita ukkosenjyrähdyksiä Pelionin puolelta. Ja ruumiit ja laivan hylyt ajautuivat Afetaihin, missä ne sotkeutuivat laivankeuloihin ja särkivät airojen lavat. Ja tämän kuullessaan sikäläiset sotamiehet joutuivat pelon valtaan, luullen kokonaan hukkuvansa, kun olivat moisiin onnettomuuksiin joutuneet. Sillä ennenkuin he vielä olivat toipuneet Pelionin kohdalla sattuneesta haaksirikosta ja myrskystä, oli heidän kestettävä ankara meritaistelu, ja meritaistelun jälkeen seurasi raju rankkasade ja voimakkaat tulvavedet, jotka syöksyivät mereen, sekä kumeat ukkosenjyrähdykset.
13. Sellaiseksi muodostui heidän yönsä. Mutta niille heistä, joitten oli määrä purjehtia Euboian ympäri, oli tämä sama yö vielä paljoa kauheampi, koska se yllätti heidät, heidän ajelehtiessaan ulapalla, ja heidän loppunsa koitui surkeaksi. Sillä kun myrsky ja rankkasade tapasi heidät Koilan kohdalla Euboiassa, ajelehtivat he tuulen varassa, ja tietämättä, minne kulkivat, he viskautuivat vasten kallioita. Kaiken tämän matkaansai jumala, jotta persialainen sotavoima tulisi tasaväkiseksi helleeniläisen kanssa eikä olisi sitä niin paljoa suurempi.
14. Niinpä nämä tuhoutuivat Koilan kohdalla Euboiassa. Mutta Afetaissa olevat barbarit pitivät, sittenkuin päivä heidän ilokseen oli valjennut, laivansa liikkumatta, ja heidän oli huonossa tilassaan tyytyminen pysymään alallaan toistaiseksi. Vaan helleeneille tuli avuksi viisikymmentäkolme attikalaista laivaa. Näiden tulo lisäsi heidän voimiaan, ja samalla saapui sanoma, että kaikki Euboian ympäri purjehtineet barbarit olivat heitä kohdanneessa myrskyssä tuhoutuneet. Ottaen taas vaaria samasta ajasta päivää kuin viimeksikin he läksivät vesille ja hyökkäsivät kilikialaisten laivojen kimppuun. Tuhottuaan nämä purjehtivat he yön tultua jälleen Artemisioniin.
15. Mutta kolmantena päivänä barbarien päälliköt, jotka panivat pahakseen, että niin vähäinen luku vihollislaivoja häpäisi heidän laivansa, ja myös pelkäsivät Xerxeen nuhteita, eivät enää odottaneet, kunnes helleenit alkaisivat taistelun, vaan rohkaisten toinen toistaan he laskivat laivansa keskipäivällä ulapalle. Ja sattui niin, että nämä meritaistelut ja Thermopylain maataistelut tapahtuivat samoina päivinä. Ja merellä olevien koko kamppailu tarkoitti Euriposta, samoinkuin Leonidaan ja hänen seuralaistensa taistelun tarkoitus oli vartioida pääsyä Hellaaseen. Toisella puolen oli kannustimena estää barbareilta pääsy Hellaaseen, toisella puolen tuhota helleeniläinen sotajoukko ja vallata Hellaaseen vievä kulkupaikka.
16. Järjestäydyttyään purjehtivat Xerxeen miehet vihollisiaan kohti, mutta helleenit pysyivät liikkumatta Artemisionin edustalla. Vaan barbarit asettivat laivansa puolikuun muotoon saartaakseen heidät. Vihdoin helleenit purjehtivat päin ja ryhtyivät käsikähmään. Tässä meritaistelussa joutuivat molemmat tasaväkisiksi. Sillä suuruutensa ja lukuisuutensa vuoksi Xerxeen laivasto vahingoitti itseään, kun laivat joutuivat hämmennyksiin ja syöksyivät toisiansa vasten. Kuitenkin se piti puoliaan eikä väistynyt. Sillä barbareja sydämystytti, että muutamien harvojen laivojen piti ajaa heidät pakoon. Niinpä monet helleenien laivat tuhoutuivat ja myös monet miehistä, mutta vielä useampia barbarien laivoja ja miehiä. Näin taisteltuaan he erkanivat toisistaan, kumpikin taholleen.
17. Tässä meritaistelussa kunnostautuivat Xerxeen sotilasten joukosta enimmin egyptiläiset, jotka useiden muiden suorittamiensa suurtöiden ohella myös valtasivat viisi helleeniläistä laivaa miehineen päivineen. Helleeneistä taas kunnostautuivat sinä päivänä atenalaiset, ja atenalaisten joukosta varsinkin Kleinias, Alkibiadeen poika, joka omalla kustannuksellaan otti osaa sotaretkeen, asettaen kaksisataa miestä ja oman laivan.
18. Erottuaan toisistaan molemmat laivastot kiiruhtivat ilomielin ankkuripaikkaansa. Ja helleenien erottua sekä meritaistelusta poistuttua oli heillä tosin hallussaan ruumiit ja laivanhylyt, mutta he olivat saaneet kokea kovia, erittäinkin atenalaiset, joitten laivoista puolet oli vioittunut. Sen vuoksi helleenit siis aikoivat vetäytyä pakoon Hellaan sisävesille.
19. Mutta Themistokles käsitti, että jos ioonilaiset ja kaarilaiset saataisiin erkanemaan barbarien sotavoimasta, niin he kyllä kykenisivät pääsemään voitolle muista. Senvuoksi hän, kun euboialaiset parhaiksi ajoivat karjansa samalle merenrannalle, kutsui kokoon sotapäälliköt ja lausui heille, että hän luuli tietävänsä keinon, jolla toivoi saavansa parhaimmat kuninkaan liittolaiset hänestä luopumaan. Niin pitkälle hän siis sillä kertaa paljasti tuumansa. Mutta asiain silloisessa tilassa hän sanoi, että heidän oli tehtävä näin: heidän tuli teurastaa euboialaisten elukoita, niin paljon kuin kukin tahtoi, sillä oli parempi, että ne sai heidän oma sotajoukkonsa kuin viholliset. Ja hän kehoitti itsekutakin päällikköä käskemään miestensä sytyttää tulia. Mutta lähtöhetkestä hän oli itse pitävä huolta, niin että he vahingoittumatta pääsisivät Hellaaseen. He suostuivat tekemään näin, ja kohta he sytyttivät tulet sekä kävivät karjan kimppuun.
20. Sillä euboialaiset, jotka olivat halveksineet Bakiin ennuslausetta muka tyhjänpäiväisenä, eivät olleet vieneet mitään omaisuudestaan turviin eivätkä olleet varanneet itselleen elintarpeita, ikäänkuin sota olisi kokonaan sivuuttava heidät. Mutta nyt he olivat itse kääntäneet asiansa turmiokseen. Sillä Bakiin näitä seikkoja koskeva ennuslause kuuluu näin:
"Vieras-ääninen mies meren bybloksella kun iestää, muistaos kätkeä pois Euboiasta määkyvät vuohet."
Ja siitä, että he silloisissa ja vastaodotettavissa onnettomuuksissaan eivät ensinkään olleet noudattaneet näitä neuvoja, he saivat mitä haikeimmin murehtia.
21. Helleenien tätä toimittaessa saapui vakooja Trakhiniasta. Artemisionin luona oli näet vakooja Polyas, syntyperältään antikyralainen, jonka oli määrä ilmoittaa Thermopylaissa oleville, jos laivasto joutuisi alakynteen, ja jolla oli sitä varten valmiiksi varustettu alus. Aivan samalla lailla oli myös Leonidaan tykönä atenalainen Abronikhos, Lysikleen poika, valmiina kolmikymmenairokkaalla viemään sanaa Artemisionin luona oleville, jos jotakin odottamatonta kohtaisi maasotajoukkoa. Tämä Abronikhos siis saapui ja ilmoitti, kuinka oli käynyt Leonidaan ja hänen sotajoukkonsa. Saatuaan tästä tiedon eivät helleenit enää lykänneet lähtöään, vaan laittautuivat matkaan, siinä järjestyksessä, mihin kukin osasto oli asetettu, korintolaiset ensiksi ja atenalaiset viimeiseksi.
22. Mutta silloin Themistokles valitsi itselleen atenalaisten parhaiten purjehtivat laivat, läksi vedenotto-paikoille ja hakkautti kiviin kirjoituksia, joita ioonilaiset seuraavana päivänä Artemisioniin saapuessaan lukivat. Mutta kirjoitukset kuuluivat näin: "Ioonian miehet, te ette tee oikein, kun lähdette sotaan isiänne vastaan, orjuuttaaksenne Hellaan. Vaan tulkaa kaikin mokomin meidän puolellemme. Mutta jos teidän on mahdoton tehdä näin, niin pysytelkää ainakin tästä puolin sekä itse erillänne taistelusta että pyytäkää kaarilaisia tekemään samoin. Vaan jos kumpikin näistä on mahdotonta ja teitä painaa liian ankara pakko voidaksenne luopua barbarista, niin esiintykää taistelussa tahallanne pelkureina, silloin kun iskemme yhteen, muistaen, että polveudutte meistä, ja että vihollisuutemme barbaria kohtaan alkuaan on teidän aiheuttamanne." Tämän Themistokles kirjoitti, mielessään luullakseni nämä molemmat mahdollisuudet: joko täytyi kirjoitusten jäädä kuninkaalta huomaamatta, jolloin he saisivat ioonilaiset luopumaan ja käymään helleenien puolelle, tai tulla ilmi ja joutua Xerxeen tietoon, jolloin ne saattaisivat ioonilaiset epäluulonalaisiksi ja poistaisivat heidät meritaisteluista.
23. Nämä kirjoitukset Themistokles kirjoitutti. Vaan barbarien luo tuli kohta tämän jälkeen aluksella histiaialainen mies, ilmoittaen helleenien lähteneen Artemisionista. Mutta he eivät uskoneet, vaan pitivät sanantuojaa vartioituna, ja lähettivät muutamia nopeakulkuisia laivoja tiedustelemaan. Näiden ilmoitettua asianlaidan läksi koko koottu laivasto auringonnousussa purjehtimaan Artemisioniin. Pysyteltyään siinä paikassa keskipäivään saakka he sitten purjehtivat Histiaiaan. Ja sinne saavuttuaan he ottivat haltuunsa histiaialaisten kaupungin ja ahdistivat kaikkia Histiaiotiin alueen rantakyliä Hellopian maakunnassa.
24. Heidän ollessaan siellä lähetti Xerxes laivastoon kuuluttajan, sitä ennen ryhdyttyään erääseen toimenpiteeseen vainajiinsa nähden. Ja toimenpide oli tämä. Kaikista sotaväkeensä kuuluvista, jotka olivat kaatuneet Thermopylaissa — niitten luku nousi ainakin kahteenkymmeneen tuhanteen —, hän jätti paikoilleen noin tuhat ruumista, mutta muut hän hautautti kaivamiinsa hautoihin sekä antoi luoda niiden päälle maata ja levittää ylle lehtiä, jottei laivaston väki niitä näkisi. Kuljettuaan siis Histiaiaan kuuluttaja kutsui koko sotajoukon kokoon ja lausui näin: "Miehet, liittolaiset, Xerxes kuningas sallii sen teistä, joka haluaa, jättää paikkansa ja mennä katsomaan, kuinka hän taistelee noita mielettömiä ihmisiä vastaan, jotka luulivat pääsevänsä voitolle kuninkaan sotavoimasta."
25. Kuuluttajan ilmoitettua tämän ei senjälkeen mikään ollut niin harvinaista kuin alukset: niin monet tahtoivat mennä katsomaan. Perille päästyään he sitten katselivat ruumiita, kulkien niiden ohi. Ja jokainen uskoi kaikkien siinä makaavien olevan lakedaimonilaisia ja thespialaisia, vaikka näkivät joukossa helootejakin. Mutta eipä sinne kulkeneilta kuitenkaan jäänyt huomaamatta, mitä Xerxes oli tehnyt omien miestensä ruumiille. Ja sehän olikin naurettavaa: toisia näkyi vain tuhat ruumista makaamassa, toiset taas makasivat kaikki yhteen paikkaan koottuina, luvultaan neljätuhatta. Sen päivän he omistivat katselemiseen, mutta seuraavana päivänä toiset purjehtivat Histiaiaan laivojen luo, Xerxes taas miehineen lähti maitse etenemään.
26. Ja persialaisten luokse tuli Arkadiasta karkulaisina muutamia miehiä, jotka pyysivät elatusta ja tahtoivat työtä. Persialaiset veivät heidät kuninkaan eteen ja tutkiskelivat heiltä, mitä helleenit tekivät. Ja oli yksi, joka kaikkien puolesta tätä heiltä kyseli. Mutta he kertoivat persialaisille, että helleenit viettivät Olympia-juhlaa ja parhaillaan katselivat voimistelu- ja ratsukilpailuja. Hän kysyi edelleen, mikä palkinto heillä oli säädettynä, jonka voittamisesta he kilpailivat. Ja he sanoivat, että palkinnoksi annettiin öljypuunlehvä-seppele. Tällöin lausui Tigranes, Artabanoksen poika, mitä jaloimman sanan, vaikka kuningas häntä sentakia syytti pelkuruudesta. Saatuaan näet tietää palkintona olevan seppeleen, eikä rahaa, ei hän voinut pysyä ääneti, vaan lausui kaikkien kuullen näin: "Voi Mardonios, millaisia miehiä vastaan oletkaan vienyt meidät taistelemaan, he kun eivät kilpaile saavuttaakseen tavaraa, vaan hyvettä!" Näin siis hän lausui.
27. Sillä välin lähettivät tessalialaiset heti Thermopylain tappion jälkeen kuuluttajan fokilaisten luo, joita kohtaan he alati kantoivat vihaa, mutta varsinkin viimeisen vaurionsa jälkeen. Tessalialaiset itse ynnä heidän liittolaisensa olivat näet muutamia vuosia ennen tätä kuninkaan retkeä hyökänneet koko sotajoukollaan fokilaisten maahan, mutta joutuneet tappiolle ja kärsineet näiltä suuria vaurioita. Fokilaiset tungettiin tosin Parnassokseen, mutta heillä oli mukanaan Elis-maalainen, Tellias niminen tietäjä, joka heidän hyväkseen keksi tämän sotajuonen. Hän siveli kipsillä kuusisataa urhoollisinta fokilaista aseineen päivineen ja käski heidän yöllä käydä tessalialaisten kimppuun, neuvottuaan heitä tappamaan jokaisen kohtaamansa, joka ei ollut valkoinen. Nähtyään heidät pelästyivät ensiksi tessalialaisten vartiastot, pitäen heitä joinakin kummituksina, ja vartiastojen jälkeen itse sotajoukko, niin että fokilaiset saivat haltuunsa neljätuhatta ruumista ynnä kilpeä, joista jälkimäisistä he vihkivät puolet Abaihin, puolet Delfoihin. Mutta tästä taistelusta saatujen tavarain kymmenyksistä tehtiin ne suuret kuvapatsaat, jotka esittävät taistelua kolmijalan omistamisesta ja sijaitsevat Delfoin temppelin edessä. Ja muita samanlaisia pyhitettiin Abaihin.
28. Näin fokilaiset tekivät tessalialaisten jalkaväelle, kun se heidät saartoi. Ja heidän maahansa hyökänneelle ratsuväelle taas he tuottivat korvaamattoman vaurion. He tekivät näet Hyampoliin kohdalla olevaan solaan suuren kaivannon, asettivat siihen tyhjiä ruukkuja ja loivat niiden päälle maata sekä tekivät sen muun paikan näköiseksi. Sitten he asettuivat ottamaan vastaan tessalialaisten hyökkäystä. Kun nyt nämä, muka tallatakseen fokilaiset maahan, ajaa karauttivat näitä vastaan, suistuivat he ruukkuihin. Ja siinä taittoivat hevoset jalkansa.
29. Näitten molempien tapausten vuoksi siis kantaen kaunaa fokilaisia kohtaan, tessalialaiset lähettivät kuuluttajan, joka julisti näin: "Oi fokilaiset, myöntäkää nyt jo, ett'ette ole meidän vertaisiamme. Sillä jo ennenkin, niin kauan kuin meitä halutti pitää helleenien puolta, oli meillä heidän keskuudessaan aina paljoa enemmän vaikutusvaltaa kuin teillä. Ja nyt on meillä barbarin luona niin suuri valta, että meidän varassamme on, riistetäänkö teiltä maa, vieläpä joudutteko orjiksi. Mutta vaikka meillä onkin käsissämme niin suuri mahti, emme mieti kostoa. Vaan annettakoon meille korvaukseksi viisikymmentä hopeatalenttia, ja me lupaamme torjua teidän maatanne uhkaavat vaarat."
30. Tämän tessalialaiset ilmoittivat fokilaisille. Sillä nämä olivat ainoat sikäläisistä asukkaista, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta; ja sen he, kuten minä olen päätellyt ja havainnut, tekivät yksinomaan vihasta tessalialaisia kohtaan. Mutta jos tessalialaiset olisivat kannattaneet helleenien asiaa, olisivat fokilaiset minun luullakseni olleet meedialaismielisiä. Kun siis tessalialaiset ilmoittivat tämän, eivät fokilaiset sanoneet antavansa rahaa: olihan heillä itselläänkin, samoinkuin tessalialaisilla, tilaisuus pitää meedialaisten puolta, jos muuten vain sitä tahtoisivat. Mutta ehdoin tahdoin he eivät aikoneet ruveta Hellaan kavaltajiksi.
31. Ja kun tämä puhe tuotiin perille, vihastuivat tessalialaiset fokilaisille ja näyttivät barbareille tien. Niinpä nämä Trakhiniasta hyökkäsivät Doris-maahan. Doris-maasta pistäytyy näet tältä kohtaa kapea, noin kolmenkymmenen stadionin levyinen kaistale, sijaiten Malis- ja Fokis-maitten välillä. Se oli muinainen Dryopis. Ja tämä Doris on Peloponnesoksessa asuvien doorilaisten emämaa. Tätä Doris-maata siis barbarit eivät ryöstelleet, siihen tunkeuduttuaan. Sillä asukkaat pitivät meedialaisten puolta, eivätkä tessalialaiset tahtoneet sitä ryöstettävän.
32. Hyökätessään Doris-maasta Fokis-maahan he eivät saaneet käsiinsä fokilaisia itseään. Sillä osa fokilaisia oli noussut Parnassoksen kukkuloille. Ja Parnassoksen huippu, joka sijaitsee erillänsä, lähellä Neonin kaupunkia, on kyllin laaja antaakseen tilaa ihmisjoukolle. Sen nimi on Tithorea. Sinne olivat he siis toimittaneet tavaransa sekä itse nousseet. Mutta useimmat heistä olivat laittautuneet ozolilaisten lokrilaisten maahan, Krisan tasangon yläpuolella sijaitsevaan Amfissan kaupunkiin. Vaan barbarit risteilivät kautta koko Fokis-maan. Siten näet tessalialaiset opastivat sotajoukkoa. Ja kaiken, minkä vain barbarit saivat haltuunsa, he polttivat ja ryöstivät, sytyttäen sekä kaupunkeja että pyhättöjä.
33. Sillä matkaten tätä tietä, pitkin Kefisos-joen vartta, he hävittelivät kaiken, polttivat poroksi Drymos-kaupungin, polttivat Kharadran, Erokhoksen, Tethronionin, Amfikaian, Neonin, Pedieain, Triteain, Elateian, Hyampoliin, Parapotamioin ja Abain, missä oli rikas Apollonin pyhättö, täynnään aarrekammioita ja vihkilahjoja. Silloin jo, samoinkuin vielä nytkin, siellä oli ennuspaikka. Ja tämän pyhätön he ryöstivät sekä sytyttivät tuleen, jonka ohella he vuoristossa ottivat kiinni muutamia takaa-ajamiansa fokilaisia sekä raiskasivat paljoudellaan joitakuita naisia kuoliaiksi.
34. Sivuutettuaan Parapotamioi-kaupungin barbarit saapuivat panopeolaisten alueelle. Siitä alkaen heidän sotajoukkonsa jakaantui osastoihin ja hajaantui. Suurin ja vahvin osa sotajoukkoa matkasi itse Xerxeen keralla Atenaan ja hyökkäsi Boiotiaan sekä siellä orkhomenolaisten alueeseen. Koko Boiotian väestö oli meedialaismielistä, ja heidän kaupunkejaan suojelivat niihin sijoitetut makedonialaiset, jotka Alexandros oli sinne lähettänyt. Ja nämä suojelivat heitä sillä, että ilmoittivat Xerxeelle boiotilaisten olevan meedialaisten puolella.
35. Nämä barbarit siis kääntyivät sinne päin, mutta muut heistä läksivät oppaiden johdolla Delfoin pyhättöön, jättäen Parnassoksen oikealle puolelleen. Ja kaiken, minkä nämäkin Fokis-maasta ottivat haltuunsa, he hävittivät. Niinpä he polttivat panopeolaisten, daulilaisten ja aiolidien kaupungit. Ja he erosivat muusta sotajoukosta ja matkasivat tänne, ryöstääkseen Delfoin oraakelin ja tuodakseen Xerxes kuninkaan nähtäväksi sen aarteet. Ja Xerxes tunsi, kuten olen kuullut, kaikki pyhätön merkilliset kalleudet paremmin kuin kotiin jättämänsä, syystä että monet aina niistä puhuivat, ja varsinkin hän tunsi Kroisoksen, Alyatteen pojan, vihkilahjat.
36. Saatuaan tästä tiedon delfolaiset joutuivat kauhuihinsa, ja suuressa pelossaan he kysyivät oraakelilta neuvoa, mitä tehdä pyhille esineille, kaivaako ne kätköön vai viedä toiseen maahan. Mutta jumala kielsi heitä liikuttamasta niitä, sanoen itse kyllä kykenevänsä suojelemaan omaisuuttaan. Tämän kuultuaan delfolaiset huolehtivat vain itsestään. Lapsensa ja vaimonsa he lähettivät salmen poikki Akhaiaan, mutta useimmat itse miehistä nousivat Parnassoksen huipuille ja veivät omaisuutensa Korykionin luolaan; toiset väistyivät Amfissaan Lokris-maahan. Sanalla sanoen, kaikki delfolaiset jättivät kaupunkinsa kylmilleen, lukuunottamatta kuuttakymmentä miestä ynnä ennuspappia.
37. Mutta silloin kun saapuvat barbarit olivat läheisyydessä ja jo matkan päästä näkivät pyhätön, huomasi Akeratos niminen ennuspappi, että temppelin edustalla makasi pyhiä aseita, jotka oli tuotu ulos temppelistä, vaikka ei kenenkään ihmisen ollut lupa niihin koskea. Ja hän meni ilmoittamaan ihmeestä läsnäoleville delfolaisille. Mutta kun barbarit kiiruhtaen saapuivat Athene Pronaian pyhätön kohdalle, yllätti heidät äskeistä vielä suuremmat ihmeet. Onhan tämäkin jo hyvin suuri kumma, kun sota-aseet ilmestyvät maahan, temppelin ulkopuolelle. Mutta se, mikä äskenmainitun jälkeen tapahtui, on kaikkia muita ilmestyksiä ihmeellisempi. Sillä samalla hetkellä, kun barbarit jo olivat lähestyneet Athene Pronaian pyhättöä, iski heihin taivaasta salamoita, ja Parnassoksen huipulta lohkesi kaksi kallionkärkeä, jotka suurella jyskeellä vyöryivät heidän päälleen ja murskasivat useita heistä. Ja Pronaian pyhätöstä kuului ääniä ja sotahuutoja.
38. Kun kaikki tämä sattui näin yht'aikaa, valtasi barbarit kauhistus. Ja huomattuaan heidän pakenevan astuivat delfolaiset alas ja surmasivat melkoisen joukon heitä. Mutta henkiin jääneet pakenivat suoraa päätä Boiotiaa kohti. Ja nämä palanneet barbarit kertoivat, kuten olen kuullut, edellisten lisäksi nähneensä muitakin yliluonnollisia seikkoja. Kaksi ihmiskokoa suurempaa raskasaseista miestä oli heitä seurannut, surmaten ja takaa ajaen.
39. Nämä olivat delfolaisten kertomuksen mukaan kaksi kotimaista sankariolentoa, Fylakos ja Antonoos, joiden temppelialueet sijaitsevat pyhätön läheisyydessä, Fylakoksen itse tien varrella, Pronaian pyhätön yläpuolella, Antonooksen taas lähellä Kastalian lähdettä, Hyampeia-huipun alapuolella. Mutta Parnassokselta syöksyneet lohkareet ovat säilyneet aina minun aikoihini saakka ja sijaitsevat Athene Pronaian temppelikartanossa, siinä paikassa, mihin ne barbarien rivien välitse vieriessään pysähtyivät. Täten tapahtui näiden miesten lähtö pyhätön luota.
40. Mutta Artemisionista lähdettyään pysähtyi helleenien laivasto atenalaisten pyynnöstä Salamiiseen. Ja atenalaiset olivat pyytäneet heitä pysähtymään Salamiin ääreen siitä syystä, että itse voisivat toimittaa lapsensa ja vaimonsa Attikasta turviin ja lisäksi neuvotella, mitä heidän olisi tehtävä. Sillä heidän täytyi tehdä päätös silloiseen asemaan nähden, koska olivat käsityksessään pettyneet. He luulivat näet tapaavansa peloponnesolaiset Boiotiassa miehissä odottamassa barbaria. Mutta mitään semmoista he eivät tavanneet, vaan kuulivat heidän sensijaan linnoittavan Isthmosta, koska pitivät Peloponnesoksen säilymisen tärkeimpänä ja vartioivat sitä, heittäen kaiken muun oman onnensa nojaan. Saatuaan tietää tämän atenalaiset siis pyysivät heitä pysähtymään Salamiin luo.
41. Niinpä muut laskivat laivansa Salamiiseen, mutta atenalaiset omaan rantaansa. Mutta sinne saavuttuaan he julistivat, että kunkin atenalaisen tuli, mihin parhaiten saattoi, pelastaa lapsensa ja kotiväkensä. Silloin useimmat lähettivät ne Troizeniin, toiset Aiginaan, toiset Salamiiseen. He jouduttivat tätä muuttoa halusta noudattaa oraakelinneuvoa ja vielä enemmän seuraavasta syystä. Atenalaiset kertovat näet suuren käärmeen linnan vartijana asustavan pyhätössä. Näin he kertovat, ja sitäpaitsi, että he asettavat sen eteen ja suorittavat sille "kuukautis-uhreja", kuten elävälle olennolle ainakin. Mutta "kuukautis-uhrina" on mesileipä. Tämä mesileipä, joka aina ennen oli kulunut loppuun, oli nyt jäänyt koskematta. Kun papitar oli tämän ilmoittanut, jättivät atenalaiset vielä paljoa halukkaammin kaupunkinsa, koska muka jumalatarkin oli hyljännyt linnan. Ja korjattuaan kaiken omaisuutensa turviin he purjehtivat laivaleiriin.
42. Sittenkuin Artemisionista tulleet olivat laskeneet laivansa Salamiiseen, tulvi, tiedon siitä saatuaan, muukin helleenien laivasto Troizenista sinne. Oli näet käsketty kokoontumaan troizenilaisten satamaan Pogoniin. Ja nyt kokoontui paljoa useampia laivoja kuin ne, mitkä Artemisionin luona olivat taistelleet, ja useammista kaupungeista. Laivastonpäällikkönä oli nyt sama mies kuin Artemisioninkin luona, spartalainen Eurybiades, Eurykleideen poika, joka ei kuitenkaan ollut kuninkaallista sukua. Mutta kaikkein useimmat ja parhaiten purjehtivat laivat asettivat atenalaiset.
43. Ja laivastossa olivat nämä. Peloponnesoksesta lakedaimonilaiset, asettaen kuusitoista laivaa, korintolaiset, asettaen saman täyden määrän kuin Artemisionin luona, sikyonilaiset asettivat viisitoista laivaa, epidaurolaiset kymmenen, troizenilaiset viisi, hermionelaiset kolme; nämä ovat, paitsi hermionelaiset, doorilaista ja makednilaista heimoa, ja olivat viimeksi lähteneet liikkeelle Erineoksesta, Pindoksesta ja Dryopis-maasta. Mutta hermionelaiset ovat dryopeja, jotka Herakles ja malilaiset karkoittivat siitä maasta, minkä nimenä nyt on Doris.
44. Nämä nyt olivat ne peloponnesolaiset, jotka olivat laivastossa mukana. Ulkopuolisesta mantereesta taas olivat nämä. Atenalaiset, jotka, vastapainona kaikille muille, yksin asettivat satakahdeksankymmentä laivaa. Salamiin luona näet eivät plataialaiset taistelleet yhdessä atenalaisten kanssa tällaisesta syystä. Kun helleenit, poistuessaan Artemisionin luota, olivat päässeet Khalkiin kohdalle, kulkivat plataialaiset salmen poikki, vastapäätä olevaan Boiotian rantaan, toimittaakseen kotiväkensä turviin. Ja siten he, pelastaessaan nämä, jäivät muista jälkeen. — Mutta siihen aikaan, jolloin pelasgit pitivät hallussaan sen maan, jota nyt sanotaan Hellaaksi, olivat atenalaiset pelasgeja ja nimitettiin kranaeiksi. Kekrops kuninkaan aikana heitä sanottiin kekropideiksi, Erekhtheuksen otettua vastaan hallituksen muutettiin heidän nimensä atenalaisiksi ja Ionin, Xuthoksen pojan, tultua atenalaisten sodanjohtajaksi nimitti hän heidät ioonilaisiksi.
45. Megaralaiset asettivat saman täyden määrän kuin Artemisioninkin luona, amprakialaiset tulivat seitsemällä laivalla avuksi, leukadilaiset kolmella, ollen nämä doorilaista heimoa, Korintoksesta peräisin.
46. Saarelaisista asettivat aiginalaiset kolmekymmentä laivaa. Heillä oli kyllä muitakin laivoja miehitettyinä, mutta niillä he vartioivat omaa saartaan, vaan kolmellakymmenellä parhaiten purjehtivalla laivallaan he ottivat osaa Salamiin meritaisteluun. Ja aiginalaiset ovat Epidauroksesta tulleita doorilaisia; mutta saaren nimi oli aikaisemmin Oinone. Aiginalaisten jälkeen asettivat khalkidilaiset samat kaksikymmentä laivaansa kuin Artemisioninkin luona, ja eretrialaiset seitsemän laivaansa. Nämä ovat ioonilaisia. Edelleen asettivat keolaiset samat laivansa, ollen ioonilaista heimoa ja Atenasta peräisin. Naxolaiset asettivat neljä laivaa. Heidät olivat heidän maanmiehensä lähettäneet meedialaisten laivastoon, samoinkuin oli laita muidenkin saarelaisten; mutta välittämättä ohjeista he olivat saapuneet helleenien luo erään kansalaistensa kesken arvossa pidetyn miehen, Demokritoksen, vaikutuksesta, joka silloin oli laivaston päällikkönä. Naxolaiset ovat ioonilaisia, Atenasta peräisin. Styralaiset asettivat samat laivat kuin Artemisioninkin luona, kythnolaiset yhden, joka oli viisikymmenairokas, ollen nämä molemmat kansat dryopeja. Myös serifolaiset, sifnolaiset ja melolaiset ottivat osaa sotaan. Nämä olivat näet ainoat saarelaiset, jotka eivät olleet antaneet kuninkaalle maata ja vettä.
47. Kaikki nämä, jotka ottivat osaa taisteluun, asuvat thesprotilaisten ja Akheron-joen tällä puolen. Thesprotilaiset rajoittuivat näet amprakialaisiin ja leukadilaisiin, jotka sotaan tulleiden joukosta olivat kauimpana asuvaiset. Näitten ulkopuolella asuvista olivat krotonilaiset ainoat, jotka tulivat vaaranalaisen Hellaan avuksi ja yhdellä laivalla, jota johti eräs pytholaisissa kilpailuissa kolmasti voittanut Fayllos niminen mies. Krotonilaiset ovat sukuperältään akhaialaisia.
48. Muut, jotka ottivat taisteluun osaa, asettivat kolmisoutuja, mutta melolaiset, sifnolaiset ja serifolaiset viisikymmenairokkaita. Melolaiset, jotka ovat peräisin Lakedaimonista, asettivat kaksi, sifnolaiset ja serifolaiset, jotka ovat ioonilaisia, alkuisin Atenasta, yhden kummatkin. Ja laivojen koko määrä oli, lukuunottamatta viisikymmenairokkaita, kolmesataaseitsemänkymmentäkahdeksan.
49. Kokoonnuttuaan Salamiiseen neuvottelivat mainituista kaupungeista tulleet sotapäälliköt keskenään. Ja tällöin Eurybiades kehoitti jokaista, ken vain halusi, ilmaisemaan mielipiteensä siitä, mikä heidän vallassaan olevista paikoista katsottaisiin soveliaimmaksi meritaistelun suorittamiseen. Attika oli jo heitetty sikseen, mutta hän esitti keskusteltavaksi muista maista. Ja useimpien puhujain mielipiteet kävivät siinä kohden yhteen, että tuli purjehtia Isthmokseen, Peloponnesoksen edustalle, ja he huomauttivat samalla, että jos helleenit voitettaisiin meritaistelussa, niin he Salamiissa ollen joutuisivat piiritykseen saaressa, missä heille ei voisi ilmestyä mitään apua, jota vastoin he Isthmoksen luona ollessaan voisivat pelastua omaistensa tykö.
50. Peloponnesolaisten sotapäällikköjen harkitessa tätä tuli muuan atenalainen ilmoittaen, että barbari oli tunkeutunut Attikaan ja poltteli koko maata. Boiotian kautta Xerxeen kera samoava sotajoukko oli näet, sytytettyään tuleen thespialaisten kaupungin, jonka asukkaat olivat vetäytyneet pois Peloponnesokseen, ja niinikään plataialaisten kaupungin, tullut Atenan alueelle, hävittäen siellä kaikki. Ja se oli sytyttänyt Tbespiain ja Plataiain, saatuaan teebalaisilta tietää, että väestö ei pitänyt meedialaisten puolta.
51. Siitä saakka, kun barbarit astuivat Hellespontoksen yli, mistä he aloittivat marssinsa ja missä he viipyivät yhden kuukauden, jonka kestäessä he menivät Europan puolelle, oli kulunut vielä kolme kuukautta, kun he, Kalliadeen ollessa atenalaisten arkonttina, saapuivat Attikaan. Ja he ottivat haltuunsa kaupungin, joka oli autiona, ja löysivät pyhätöstä muutamia harvoja atenalaisia, pyhätön kaitsijoita ja köyhiä ihmisiä, jotka laudoilla ja hirsillä olivat vahvistaneet linnaa ja koettivat torjua hyökkääjiä; osaksi he elatuksen puutteesta eivät olleet väistyneet pois Salamiiseen, mutta sen lisäksi he myös itse luulivat keksineensä Pytian heille antaman oraakelilauseen merkityksen: puinen muuri oli muka oleva valloittamaton. Tämän näet he luulivat olevan ennuslauseen tarkoittaman pakopaikan, eikä laivojen.
52. Mutta persialaiset asettuivat vastapäätä linnaa olevalle kummulle, jota atenalaiset sanovat Areiopagin kukkulaksi. Ja he käärivät rohtimia nuolenkärkien ympäri ja sytyttivät ne, aina milloin ampuivat vallitusta vasten. Tällöin piiritetyt atenalaiset pitivät puoliaan, vaikka olivatkin joutuneet äärimmäiseen hätään, kun suojus petti. Mutta silti he eivät ottaneet vastaan niitä sopimus-ehtoja, jotka peisistratidit esittivät. Ja muitten käyttämiensä puolustuskeinojen ohella he myös vierittivät kivimöhkäleitä portteja lähestyviä barbareja vastaan, niin että Xerxes kauan aikaa oli neuvotonna, kun ei voinut heitä saada valtaansa.
53. Aikaa myöten kuitenkin ilmaantui barbareille keino päästä pulasta. Sillä ennustuksen mukaan oli niin säädetty, että koko mantereenpuoleinen Attika oli joutuva persialaisten valtaan. Linnan etupuolelta, mutta portin ja nousupaikan takaa, missä ei kukaan vartioinut ja mistä ei kukaan luullut kenenkään ihmisen koskaan voivan kiivetä, nousivat muutamat persialaiset Kekropsin tyttären Aglauroksen pyhätön kohdalta, vaikkakin paikka oli jyrkkä. Nähtyään heidän nousseen linnaan viskautuivat toiset atenalaiset muurilta alas maahan ja tuhoutuivat, toiset taas pakenivat temppelisaliin. Mutta linnanvuorelle kiivenneet persialaiset kääntyivät ensin portille ja avasivat sen; sitten he surmasivat alttareilla turvaa anovat atenalaiset. Ja lyötyään maahan kaikki he ryöstivät pyhätön ja sytyttivät koko linnan tuleen.
54. Saatuaan täydellisesti haltuunsa Atenan Xerxes lähetti ratsumiehen sanansaattajana Susaan ilmoittamaan Artabanokselle persialaisten menestyksestä. Mutta toisena päivänä kuuluttajan lähettämisestä hän kutsui kokoon mukanaan seuranneet atenalaiset pakolaiset ja käski heidän nousta linnaan ja oman tapansa mukaisesti toimittaa uhrit, joko hän sitten näkemänsä unen tähden näin määräsi tai hänen omatuntonsa vaivasi häntä siitä, että hän oli sytyttänyt pyhätön tuleen. Ja atenalaiset pakolaiset tekivät, niinkuin oli määrätty.
55. Minkä vuoksi minä olen tämän maininnut, sen tahdon ilmaista. Tässä linnassa on Erekhtheuksen temppeli, hänen, jonka sanotaan syntyneen maasta, ja siinä on öljypuu ja "meri" ["mereksi" sanottiin erästä Erekhtheionissa olevaa suolavesilähdettä], jotka atenalaisten puheen mukaan Poseidon ja Athene, maan omistuksesta kiistellessään, jättivät todistuksiksi. Tämä öljypuu paloi pyhätön keralla barbarien käden kautta. Mutta kun ne, joita kuningas oli käskenyt uhraamaan, palon jälkeisenä päivänä nousivat pyhättöön, näkivät he noin kyynärän pituisen vesan versoneen kannosta. Sen he siis ilmoittivat kuninkaalle.
56. Vaan kun Salamiissa oleville helleeneille ilmoitettiin, kuinka atenalaisten linnan oli käynyt, joutuivat he niin suureen hämminkiin, että muutamat sotapäälliköt eivät edes odottaneet päätöstä käsiteltävänä olevassa asiassa, vaan syöksyivät laivoihin ja nostivat purjeet puikahtaakseen tiehensä. Mutta jälelle jääneet heidän joukostaan päättivät suorittaa meritaistelun Isthmoksen edustalla. Ja tuli yö, ja kokouksesta eronneet astuivat laivoihinsa.
57. Mutta kun tällöin Themistokles oli saapunut laivaansa, kysyi muuan atenalainen, Mnesifilos, mitä he olivat päättäneet. Saatuaan Themistokleelta tietää, että oli päätetty viedä laivat Isthmokseen ja suorittaa meritaistelu Peloponnesoksen puolesta, lausui hän: "Jos he todella laskevat laivoillaan pois Salamiista, ei sinulla ole oleva isänmaata, minkä puolesta taistella. Sillä he kääntyvät kukin kaupunkiinsa, eikä Eurybiades, enemmän kuin kukaan muukaan ihminen, saata pidättää sotajoukkoa hajaantumasta. Ja Hellas on ymmärtämättömyydestä joutuva hukkaan. Mutta jos mitään keinoa on olemassa, niin mene ja koeta purkaa päätös; kenties voisit taivuttaa Eurybiadeen muuttamaan mieltään, niin että hän jää tänne."
58. Neuvo miellytti suuresti Themistoklesta, ja mitään tähän vastaamatta hän meni Eurybiadeen laivalle. Perille saavuttuaan hän sanoi tahtovansa keskustella tämän kanssa eräästä yhteisestä asiasta. Eurybiades käski hänen astua laivaan ja puhua, jos mitä tahtoi. Siinä Themistokles istuessaan Eurybiadeen vieressä toisti kaiken, minkä hän oli Mnesifilokselta kuullut, omina ajatuksinaan ja lisäsi paljon muutakin, kunnes hän pyynnöillään sai Eurybiadeen taivutetuksi astumaan pois laivasta ja kutsumaan sotapäälliköt kokoukseen.
59. Heidän nyt siis kokoonnuttuaan Themistokles puhui lavealti ja vetosi heihin hartaasti, ennenkuin vielä Eurybiades oli esittänyt syyn siihen, minkä vuoksi hän oli kutsunut kokoon sotapäälliköt. Hänen puhuessaan lausui korintolainen päällikkö Adeimantos, Okytoksen poika: "Oi Themistokles, kilpaleikeissä saavat ne selkäänsä, jotka ennen aikojaan astuvat esiin." Vaan Themistokles virkkoi puolustuksekseen: "Mutta ne, jotka jättäytyvät jälkeen, eivät saa seppeltä."
60. Sillä kertaa Themistokles vastasi näin leppeästi korintolaiselle. Mutta Eurybiadeelle hän ei enää puhunut mitään siitä, mitä aikaisemmin oli puhunut, että nimittäin, kun helleenit kerran olisivat nostaneet ankkurin Salamiin luona, he lähtisivät karkuun; sillä liittolaisten läsnäollessa ei hänen sopinut syyttää ketään. Mutta hän käytti muita perusteluja ja lausui näin: "Sinun vallassasi on nyt pelastaa Hellas, jos tottelet minua ja jäät tänne suorittamaan meritaistelun etkä, noudattaen näiden puheita, anna laivojen lähteä Isthmokseen. Kuule siis ja vertaa keskenään molempia ehdoituksia! Jos Isthmoksen luona isket yhteen, olet taisteleva aukealla ulapalla, mikä ei suinkaan ole edullista meille, joilla on raskasliikkeisemmät ja harvalukuisemmat laivat. Toiseksi menetät Salamiin, Megaran ja Aiginan, vaikkapa meillä muissa kohdin olisikin menestystä. Mutta heidän laivastonsa keralla seuraa heidän maasotajoukkonsakin, ja siten sinä itse olet vievä viholliset Peloponnesosta vastaan ja saattava koko Hellaan vaaranalaiseksi. Mutta jos teet, niinkuin minä puhun, olet tästä voittava kaikki nämä edut. Ensiksi näet, jos me ahtaassa paikassa harvoilla laivoilla iskemme yhteen useiden kanssa, pääsemme me, jos käy, niinkuin on luultavaa, heistä suuressa määrin voitolle. Sillä meritaistelu ahtaassa paikassa on meidän asiamme, laajalla alalla taas heidän. Edelleen säilyy Salamis, johon olemme vieneet vaimomme ja lapsemme turviin. Ja tähän ehdoitukseen sisältyy itse asiassa myöskin se, josta te enimmin pidätte kiinni: jos jäät tänne, olet täällä taisteleva Peloponnesoksen puolesta yhtä hyvin kuin Isthmoksenkin luona. Ja jos olet järkevä, et ole vievä heitä Peloponnesosta vastaan. Jos nimittäin käy, niinkuin minä toivon, ja me voitamme laivoillamme, eivät barbarit saavu teidän Isthmokseenne eivätkä etene kauemmas Attikassa, vaan lähtevät täydessä epäjärjestyksessä pois; ja me voitamme sen edun, että megaralaiset säilyvät, samoinkuin myös Aigina ja Salamis, josta meillä on semmoinen ennuslausekin, että siinä olemme vihollisista saavat voiton. Jos nyt ihmiset tekevät järkeviä päätöksiä, käy yleensä heille tavallisesti mieltä myöten. Mutta jos he eivät tee järkeviä päätöksiä, ei ole jumalankaan tapana edistää inhimillisiä suunnitelmia."
61. Themistokleen puhuttua näin kävi korintolainen Adeimantos taaskin hänen kimppuunsa, käskien hänen vaieta, hänen, jolla ei ollut isänmaata, ja sanoen, ettei Eurybiadeen pitänyt sallia kotikaupunkia vailla olevan miehen äänestää. Ja hän käski Themistokleen esittää ajatuksensa vasta silloin, kun tämä voisi osoittaa kotikaupunkinsa. Tämän moitteen hän kohdisti Themistokleeseen siitä syystä, että Atena oli valloitettu ja vihollisten hallussa. Mutta silloinpa Themistokles lausui hänelle ja korintolaisille monta kovaa sanaa ja todisti, että atenalaisilla oli suurempi sekä kaupunki että maa kuin noilla toisilla, niin kauan kuin heillä oli miehitettynä kaksisataa laivaa; sillä heidän hyökkäystään eivät mitkään helleenit voisi torjua.
62. Tämän hän osoitti ja kääntyi sitten Eurybiadeen puoleen, puhuen jo entistä jyrkemmin: "Jos sinä jäät tänne, olet sinä oleva kunnon mies! Mutta jollet jää, syökset Hellaan turmioon. Sillä sodan ratkaisu riippuu nyt laivoista. Tottele minua! Mutta jos tätä et tee, otamme me muitta mutkitta mukaamme talonväkemme ja laittaudumme Italiaan, Siris-kaupunkiin, joka ammoisista ajoista on meidän, ja johon, kuten ennustukset lausuvat, meidän tulee asettua asumaan. Ja kun te jäätte vaille tämmöisiä liittolaisia, tulette kyllä muistamaan minun sanaani."
63. Tämä Themistokleen puhe sai Eurybiadeen muuttamaan mielensä. Ja minun luullakseni hän muutti mielensä pelosta, että atenalaiset hylkäisivät heidät, jos hän veisi laivat pois Isthmokseen. Sillä atenalaisten poistuttua eivät muut enää olisi taistelussa vihollisten vertaisia. Siksi hän valitsi sen ehdoituksen, että heidän tuli jäädä paikoilleen ja siellä suorittaa meritaistelu.
64. Näin Salamiissa olijat kiistelivät keskenään. Vaan kun Eurybiades tämän sanakiistan jälkeen oli päättänyt jäädä paikoilleen, varustautuivat helleenit suorittamaan meritaistelun. Mutta kun tuli päivä, syntyi auringon noustessa maanjäristys maalla ja merellä. Ja he päättivät rukoilla jumalia ja kutsua liittolaisikseen aiakidit. Näin he päättivät ja tekivätkin. Sillä rukoiltuaan kaikkia jumalia he kutsuivat itse Salamiista avukseen Aiaan ja Telamonin, ja lisäksi vielä he lähettivät laivan Aiginaan tuomaan Aiakoksen ynnä muut aiakidit.
65. Ja Dikaios, Theokydeen poika, muuan atenalainen pakolainen, joka näihin aikoihin nautti arvoa meedialaisten kesken, on kertonut tämän. Silloin kun Xerxeen maasotajoukko oli hävittänyt Attikan alueen ja tämä oli atenalaisista tyhjänä, sattui Dikaios yhdessä lakedaimonilaisen Demaratoksen kanssa olemaan Thrian kedolla. Tällöin hän näki tomupilven nousevan, ikäänkuin kolmikymmentuhantisen joukon liikkuessa, ja kulkeutuvan Eleusiistä päin. Ja ihmetellessään, mitkä ihmiset sen mahtoivat synnyttää, he olivat äkkiä kuulleet äänen, joka Dikaioksesta kuulosti kuin salaismenoja viettävien "Iakkhos"-huuto. Mutta Demaratos, joka ei tuntenut Eleusiin pyhiä menoja, kysyi häneltä, mitä tuo ääni tiesi. Siihen Dikaios virkkoi: "Demaratos, ei ole muuta mahdollista, kuin että joku suuri vahinko kohtaa kuninkaan sotajoukkoa. Sillä on ilmeistä, että koska Attika on autiona, ääni on jumalallinen, tullen Eleusiistä päin atenalaisten ja liittolaisten avuksi. Ja jos se pysähtyy Peloponnesokseen, on vaara uhkaava kuningasta itseään ynnä hänen mantereella olevaa sotajoukkoaan, mutta jos se kääntyy Salamiin luona oleville laivoille päin, on vaara, että kuningas kadottaa merivoimansa. Mutta tätä juhlaa viettävät atenalaiset joka vuosi 'Emon' ja 'Tytön' [s.o. Demeterin ja Koren (Persefonen) kunniaksi] kunniaksi, ja kuka vain heistä itsestään taikka myös muista helleeneistä tahtoo, vihitään näihin salaismenoihin. Ja huuto, jonka kuulet, on sama 'Iakkhos'-huuto, jota he tässä juhlassa kajahuttelevat." Tähän Demaratos virkkoi: "Ole vaiti äläkä kenellekään muulle tätä puhu. Siliä jos nämä sanat saatetaan kuninkaan tietoon, menetät pääsi, enkä minä, yhtä vähän kuin yksikään muukaan ihminen voi sinua suojella. Vaan ole levollinen; tästä sotajoukosta pitävät jumalat huolta." Näin hän varoitti Dikaiosta. Mutta tomupilven ja äänen jälestä nousi pilvenlonka, joka korkeuteen kohoten ajautui Salamista ja helleenien laivaleiriä kohti. Ja tästä he ymmärsivät olevan niin säädetyn, että Xerxeen laivasto oli hukkuva. Näin kertoi Dikaios, Theokydeen poika, vedoten Demaratokseen ynnä muihin todistajiin.
66. Mutta kun Xerxeen laivaston miehistö, käytyään katsomassa lakonilaisten tappiota, Trakhiniasta oli kulkenut meren poikki Histiaiaan, viipyi se siellä kolme päivää, purjehti sitten Euripoksen kautta ja saapui kolmessa päivässä Faleroniin. Eivätkä persialaiset, hyökätessään Atenaan, minun luullakseni olleet mantereella ja laivoilla sen harvalukuisempia kuin saapuessaan Sepias-niemelle ja Thermopylaihin. Sillä korvaukseksi niistä heidän miehistään, jotka hukkuivat myrskyssä, Thermopylaissa ja Artemisionin meritaisteluissa, tahdon asettaa nämä kansat, jotka eivät silloin vielä seuranneet kuningasta, nimittäin: malilaiset, doorilaiset, lokrilaiset ja boiotilaiset, (jotka seurasivat koko sotavoimallaan, lukuunottamatta thespialaisia ja plataialaisia), edelleen karystolaiset, androlaiset, tenolaiset ynnä kaikki muut saarelaiset, paitsi niitä viittä kaupunkia, joiden nimet aikaisemmin mainitsimme. Sillä kuta syvemmälle Hellaaseen persialainen tunki, sitä useammat kansat häntä seurasivat.
67. Sittenkuin nyt kaikki nämä, paitsi parolaiset, olivat saapuneet — parolaiset olivat näet jättäytyneet Kythnokseen, odottaen kuinka sota päättyisi — sittenkuin siis muut olivat saapuneet Faleroniin, läksi Xerxes itse laivoille keskustellakseen laivaston päällikköjen kanssa ja tiedustellakseen heidän mieltään. Ja kun hän perille tultuaan istuutui kunniasijalleen, saapuivat kutsusta kaikkien kansojen hallitsijat ja laivanpäälliköt ja istuutuivat siinä järjestyksessä, kuin kuningas kutakin kunnioitti, ensimäiseksi Sidonin kuningas, toiseksi Tyroksen, ja sitten muut. Ja kun he nyt istuivat kukin paikallaan rivissä, lähetti Xerxes Mardonioksen kysymään ja koettelemaan jokaista, tahtoiko hän, että kuningas panisi toimeen meritaistelun.
68. Kun Mardonios kulki ympäri kysymässä tätä jokaiselta, alkaen sidonilaisesta, esittivät kaikki muut saman ajatuksen ja kehoittivat ryhtymään meritaisteluun, mutta Artemisia virkkoi näin: "Lausupa, Mardonios, kuninkaalle tällä tavoin, kuin minä nyt puhun, minä, joka meritaisteluissa Euboian luona kunnostauduin yhtä paljon kuin muutkin enkä vähimmin urotöitä suorittanut. On kohtuullista, että minä, oi valtias, lausun todellisen mielipiteeni, ja sen, minkä luulen sinun eduillesi parhaimmaksi. Niinpä minä sanon näin. Säästä laivojasi äläkä pane toimeen meritaistelua. Sillä nämä miehet ovat merellä yhtä paljon sinun väkeäsi etevämmät kuin miehet naisia. Minkä vuoksi täytyy sinun kaikin mokomin antautua alttiiksi meritaisteluihin? Eikö sinulla ole vallassasi Atena, jonka takia juuri lähditkin sotaan, eikö muukin Hellas? Eihän tiellesi asetu yksikään. Ja niiden, jotka vastaasi ovat asettuneet, on käynyt ansion mukaan. Mutta minä tahdon ilmaista, kuinka luulen vastustajiemme asiain päättyvän. Jos et jouduta meritaistelun toimeenpanoa, vaan annat laivojesi jäädä tänne maan ääreen tai myös etenet Peloponnesokseen, on huokeasti käyvä sillä tavoin, kuin ajattelit tänne tullessasi, oi valtias. Sillä kauan aikaa eivät helleenit voi pitää puoliaan sinua vastaan, vaan sinä olet hajoittava heidät, ja he tulevat pakenemaan kukin kaupunkiinsa. Sillä, kuten olen kuullut, ei heillä tässä saaressa ole ruokavaroja, eikä ole todennäköistä, että jos marssitat maasotajoukkosi Peloponnesosta vastaan, ne heistä, jotka sieltä ovat tulleet, pysyvät alallaan; eivätkä he huoli merellä taistella Atenan puolesta. Mutta jos heti paikalla joudutat meritaistelua, niin pelkään, että laivastosi kärsii tappion ja vielä syöksee maasotajoukonkin turmioon. Pane vielä lisäksi, oi kuningas, mieleesi tämäkin, että kunnollisilla ihmisillä tavallisesti on huonot orjat, ja huonoilla hyvät. Mutta sinulla, joka kaikista miehistä olet paras, on niitten joukossa, jotka lukeutuvat sinun liittolaisiksesi, huonoja orjia, nimittäin egyptiläiset, kyprolaiset, kilikialaiset ja pamfylit, joista kaikista ei ole mitään hyötyä."
69. Artemisian puhuessa Mardoniokselle näin olivat kaikki ne, jotka soivat naiselle hyvää, pahoillaan hänen sanoistaan, koska pelkäsivät hänen kuninkaan puolelta kärsivän jotakin pahaa, syystä että hän kielsi panemasta toimeen meritaistelua. Mutta ne, jotka Artemisialle soivat pahaa ja kadehtivat häntä senvuoksi, että häntä kaikkien liittolaisten joukosta enimmin kunnioitettiin, iloitsivat hänen vastaväitteestään, koska muka hän sen takia oli joutuva turmioon. Mutta kun eri mielipiteet ilmoitettiin Xerxeelle, oli hän erittäin mielissään Artemisian lausunnosta, ja vaikka hän jo ennenkin oli pitänyt tätä arvossa, niin hän silloin kiitti häntä vielä entistä enemmän. Kuitenkin hän käski noudattaa enemmistön neuvoa. Ja koska hän varmasti uskoi väkensä Euboian luona tahallaan esiintyneen huonosti siksi, että hän itse ei ollut läsnä, oli hän nyt ryhtynyt toimenpiteeseen voidakseen omin silmin katsella meritaistelua.
70. Kun nyt annettiin käsky purjehtia esiin, veivät barbarit laivansa Salamista kohti ja asettautuivat kaikessa rauhassa taistelujärjestykseen. Sillä kertaa ei päivä heille riittänyt meritaistelun toimenpanoon, yö näet yllätti heidät. Mutta he varustautuivat seuraavaksi päiväksi. Vaan helleenit olivat pelon ja huolen vallassa, ja ennen muita peloponnesolaiset. Heitä näet huolestutti se, että heidän piti jääpyä Salamiiseen ja ryhtyä meritaisteluun atenalaisten maan puolesta; jos heidät voitettaisiin, joutuisivat he katkaistuiksi ja saarretuiksi saareen, samalla kuin olivat jättäneet oman maansa suojattomaksi. Mutta barbarien maasotaväki matkasi samana yönä Peloponnesosta kohti.
71. Täällä oli kuitenkin ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin, jotta barbarit eivät mantereen puolelta maahan tunkisi. Sillä heti tiedon saatuaan Leonidaan ja hänen seuralaistensa kuolemasta olivat peloponnesolaiset rientäneet kaupungeistaan kokoon Isthmokseen ja sinne asettuneet, ja heillä oli päällikkönään Kleombrotos, Anaxandrideen poika, Leonidaan veli. Asetuttuaan Isthmokseen ja luotuaan umpeen Skironin tien he rakensivat, niinkuin neuvotellessaan olivat parhaaksi havainneet, muurin Isthmoksen poikki. Ja koska heitä oli useita kymmeniä tuhansia ja joka mies teki työtä, saatiin työ valmiiksi. Sillä sinne kannettiin kiviä, tiilejä, hirsiä ja hiekkaa kantovaunuissa, eivätkä avuksi rientäneet hetkeäkään levähtäneet työstään, ei yöllä eikä päivällä.
72. Ja ne helleenit, jotka miehissä olivat rientäneet Isthmokseen avuksi, olivat nämä: lakedaimonilaiset, kaikki arkadilaiset, elis-maalaiset, korintolaiset, sikyonilaiset, epidaurolaiset, fliuntilaiset, troizenilaiset ja hermionelaiset. Nämä ne olivat, jotka olivat rientäneet avuksi, huolissaan vaaranalaisen Hellaan puolesta. Mutta muut peloponnesolaiset eivät ensinkään siitä välittäneet. Ja kuitenkin olivat jo Olympia- ja Karneia-juhlat ohi.
73. Peloponnesoksessa asuu seitsemän kansaa, joista kaksi on alkuväestöä ja asuu niissä maissa, missä ne ammoisista ajoista ovat eläneet, nimittäin arkadilaiset ja kynuralaiset. Yksi kansa, akhaialaiset, ei tosin ole poistunut Peloponnesoksesta, mutta kuitenkin omasta maastaan, ja asuu nyt vieraassa maassa. Mutta muut neljä noista seitsemästä kansasta ovat tulokkaita, nimittäin doorilaiset, aitolilaiset, dryopit ja lemnolaiset. Doorilaisilla on monta huomattavaa kaupunkia, aitolilaisilla ainoastaan Elis, dryopeilla Hermione ja Lakonian Kardamylen luona sijaitseva Asine; lemnolaisia ovat kaikki parorealaiset. Kynuralaiset taas ovat alkuasukkaita ja näyttävät olevan ainoat ioonilaiset; mutta aikaa myöten he, argolaisten vallan alle jouduttuaan, ovat doorilaistuneet ja ovat orneateja. [Argolaiset olivat saattaneet valtaansa Argoliin Orneai-kaupungin asukkaat, jotka silloin joutuivat samaan asemaan kuin Spartan perioikit. Sittemmin siirtyi nimitys "orneatit" muillekin Argoliin "perioikeille".] Näitten seitsemän kansan muut kaupungit, paitsi luettelemiani, pysyivät erillään taistelusta. Ja jos minun on lupa puhua suuni puhtaaksi, pysyttelivät ne erillään siitä syystä, että olivat meedialaismielisiä.
74. Niinpä Isthmoksessa olijat näkivät tällaista vaivaa, koska heidän mielestään jo oli kysymys elämästä tai kuolemasta ja koska he eivät toivoneet laivoilla saavansa mitään loistavaa tekoa aikaan. Saatuaan tästä tiedon Salamiissa olevat kuitenkin olivat huolissaan — tosin ei niin paljon omasta puolestaan peläten kuin Peloponnesoksen. Jonkun aikaa he nyt kävivät toinen toisensa luona keskustelemassa hiljaa mies mieheltä ja kummeksivat Eurybiadeen ajattelemattomuutta. Mutta lopulta purkautui tyytymättömyys ilmi. Niinpä pantiin toimeen kokous, jossa keskusteltiin paljon noista samoista asioista; toiset olivat sitä mieltä, että tuli purjehtia pois Peloponnesokseen ja sen puolesta antautua vaaraan eikä jäädä taistelemaan jo valloitetun maan puolesta, mutta atenalaiset, aiginalaiset ja megaralaiset vaativat, että jäätäisiin paikoilleen puolustautumaan.
75. Kun nyt siinä peloponnesolaisten mielipide pääsi Themistokleen mielipiteestä voitolle, meni tämä huomaamatta kokouksesta pois. Ja tultuaan ulos hän lähetti meedialaisten leiriin aluksella Sikinnos-nimisen miehen, joka oli Themistokleen orja ja hänen lastensa opettaja, sekä antoi hänelle tehtäväksi sanoa, mitä oli sanottava. Saman miehen Themistokles toimitti näitä tapauksia myöhemmin Thespiain kansalaiseksi, silloin kun thespialaiset ottivat uusia kansalaisia, sekä teki hänet varakkaaksi. Saavuttuaan aluksellaan perille Sikinnos silloin lausui barharien sotapäälliköille näin: "Minut lähetti atenalaisten ylipäällikkö muiden helleenien tietämättä — hän on näet kuninkaan puolella ja tahtoo mieluummin, että te pääsette voitolle kuin helleenit — tänne ilmoittamaan, että helleenit peloissaan miettivät pakoa. Ja nyt on teidän tilaisuus suorittaa kaikista teoista kauniin teko, joll'ette salli heidän päästä karkuun. Sillä he eivät ole keskenään yksimielisiä eivätkä ole vastustavat teitä, vaan saatte nähdä heidän taistelevan keskenään, teidän puoltanne pitävien toisia vastaan."
76. Tämän barbareille ilmoitettuaan Sikinnos poistui. Ja koska sanoma tuntui uskottavalta, laskivat he ensiksi maihin suuren joukon persialaisia Salamiin ja mantereen välillä sijaitsevalle Psyttaleian luodolle. Sitten he sydänyön tultua antoivat läntisen sivustansa lähteä purjehtimaan ja muodostivat piirin Salamista vastaan, ja liikkeelle läksivät ne, jotka olivat sijoitetut Keoksen ja Kynosuran tienoille. Niinpä he ottivat laivoillaan haltuunsa koko salmen aina Munykhiaan saakka. Ja he veivät laivansa vesille siinä tarkoituksessa, ettei helleeneillä edes olisi tilaisuutta paetakaan, vaan he joutuisivat saarroksiin Salamiin luo ja saisivat palkkansa Artemisionin otteluista. Mutta niinsanotulle Psyttaleian luodolle laskivat persialaiset väkeä maihin siitä syystä, että kun meritaistelu oli suoritettu, sinne varsinkin oli ajautuva miehiä ja laivahylkyjä, koska saari sijaitsi siinä väylässä, missä meritaistelu aiottiin suorittaa. He toivoivat näet siten voivansa pelastaa toiset ja tuhota toiset. Ja tämän he tekivät hiljaisuudessa, jott'eivät vastustajat saisi siitä vihiä. Niinpä he, vain hiukan nukuttuaan yöllä, valmistelivat tätä hanketta.
77. Oraakelilauseitten todenperäisyyttä en saata kieltää, ja ottaessani huomioon seuraavan ennustuksen, en edes tahdo koettaakaan kumota niitä, ne kun puhuvat niin selvää kieltä:
"Miekan kultaisen kantaja, Artemis, sun pyhän rantas laivat kun silloittaa merenääreiseen Kynosuraan, sortanut sorjan Ateenan kun on raju vimma, jo uhkan, röyhkeyden pojan, on jumalainen suistava Dike, ääreti raivoavan, joka kaiken ahmata mieli. Lyö näet vaskeen vaski, ja veet verin ruskovi Ares. Silloin Zeus, Kronos-syntyinen, jylyn laatija laajan, Hellaan vapauspäivän tuo sekä korkea Nike."
Kun nyt Bakis puhuu tämmöistä ja näin sattuvasti, en uskalla itse väittää mitään oraakelilauseita vastaan enkä hyväksy muittenkaan vastaväitteitä.
78. Mutta Salamiissa olevien sotapäällikköjen kesken syntyi ankara sanasota. He näet eivät vielä tienneet barbarien saartaneen heidät laivoillaan, vaan luulivat heidän olevan samassa paikassa, mihin päivällä olivat nähneet heidät sijoittuneina.
79. Mutta päällikköjen parhaillaan riidellessä tuli Aiginasta muuan atenalainen, Aristeides, Lysimakhoksen poika, jonka kansa liuskaäänestyksellä oli ajanut maanpakoon. Häntä minä, kuultuani hänen luonteestaan, pidän Atenan parhaimpana ja oikeamielisimpänä miehenä. Tämä mies jäi seisomaan kokouksen edustalle ja kutsui sieltä pois Themistokleen, joka ei ollut hänen ystävänsä, vaan päinvastoin ankarin vihamiehensä. Mutta silloisten onnettomuuksien suuruus sai hänet unohtamaan tuon vihollisuuden, ja hän kutsui Themistokleen ulos keskustellakseen hänen kanssaan. Hän oli nimittäin ennestään kuullut, että peloponnesolaiset pyrkivät laivoineen laskemaan Isthmokseen. Themistokleen tultua ulos Aristeides lausui näin: "Meidän tulee joka tilaisuudessa, mutta varsinkin tässä, kilpailla siitä, kumpiko meistä saattaa tehdä suurempia palveluksia isänmaalle. Niinpä minä sanon, että on yhdentekevää, puhuuko peloponnesolaisille paljon vai vähän laivaston lähdöstä täältä. Sillä minä väitän silminnäkijänä, että vaikka korintolaiset ja Eurybiades itse nyt tahtoisivat purjehtia matkoihinsa, eivät he sitä kykene tekemään. Viholliset ovat näet saartaneet meidät piiriin. Mene nyt sinä sisälle ilmoittamaan heille tämä."
80. Themistokles vastasi näin: "Vallan oivallisen neuvon sinä annat ja hyvän sanoman olet tuonut. Sinä olet näet silminnäkijänä tullut kertomaan juuri sen, jonka minä tahdoin tapahtuvaksi. Sillä tiedä, että se, minkä meedialaiset ovat tehneet, on minun aloitteestani tapahtunut. Kun nimittäin helleenit eivät vapaaehtoisesti tahtoneet ryhtyä taisteluun, täytyi heidät saattaa puolellemme vasten heidän omaa tahtoaan. Mutta koska nyt olet tullut ilmoittaen näin oivallisen uutisen, niin ilmoita se heille itse. Sillä jos minä sen kerron, luulevat he minun sepittävän valheita, enkä voi saada heitä uskomaan barbarien näin tekevän. Vaan mene sinä itse saapuville ja osoita heille, kuinka asianlaita on. Parasta on, jos he uskovat ilmoituksesi, mutta jos he eivät sitä usko, on asia meille samantekevä. Sillä nyt he eivät enää pääse karkuun, koska kerran olemme joka puolelta saarretut, kuten sinä sanot."
81. Silloin Aristeides meni sisälle ja kertoi tulleensa Aiginasta sekä töin tuskin päässeensä huomaamatta vihollisten ankkurissa väijyvältä miehistöltä, kulkiessaan heidän laivojensa välitse. Sillä koko helleenien sotavoima oli Xerxeen laivojen saartama. Ja hän neuvoi heitä valmistautumaan torjuakseen viholliset. Tämän sanottuaan hän astui syrjään, mutta kokouksessa olijain sanakiista alkoi uudestaan. Sillä useimmat sotapäälliköistä eivät uskoneet koko sanomaa.
82. Mutta heidän ollessaan epäilevällä kannalla karkasi kuninkaan luota tenolaisten miehittämä kolmisoutu, jonka päällikkönä oli Panaitios, Sosimeneen poika, ja ne kertoivat koko totuuden. Tämän teon johdosta piirrettiin tenolaisten nimi siihen Delfoissa olevaan kolmijalkaan, johon barbarin kukistaneitten nimet kirjoitettiin. Tämän Salamiiseen karanneen ynnä aikaisemmin, Artemisioniin saapuneen lemnolaisen laivan kautta tuli helleenien laivojen määrä täyteen kolmeksisadaksikahdeksaksikymmeneksi. Sillä kaksi laivaa puuttui silloin tästä luvusta.
83. Helleenit uskoivat tenolaisten ilmoituksen ja valmistautuivat meritaisteluun. Ja aamunkoiton valjetessa he kutsuivat kokoon merisotilaansa. Tällöin lausui ennen muita Themistokles oivallisia ajatuksia, ja hänen puheessaan oli kauttaaltaan asetettuina vastakkain ihmisen luonnosta ja laadusta johtuvat paremmat ja huonommat vaikuttimet. Ja kehoitettuaan heitä valitsemaan näistä paremmat hän päätti puheensa käskemällä astumaan laivoihin. Niinpä he astuivat laivoihin, ja samalla tuli Aiginasta se kolmisoutu, joka oli lähtenyt hakemaan aiakideja.
84. Tällöin laskivat helleenit kaikilla laivoillaan esiin, mutta heidän laskiessaan kävivät barbarit kohta heidän kimppuunsa. Silloin muut helleenit alkoivat huovata taapäin ja ajaa kohti rantaa, mutta muuan atenalainen, pallenelainen Ameinias, laski rivistä ulos ja ajoi vihollislaivaa vastaan. Kun nyt molemmat laivat takertuivat toisiinsa eivätkä voineet irtautua, riensivät muut Ameiniaan avuksi ja joutuivat siten käsikähmään. Näin kertovat atenalaiset meritaistelun alkaneen, aiginalaiset taas väittävät, että Aiginaan aiakideja hakemaan lähtenyt laiva oli se, joka sen alkoi. Kerrotaan myös, että helleeneille oli näyttäytynyt naisen haamu, joka ilmestyttyään oli heitä rohkaissut, niin että koko helleenien laivasto sen kuuli; mutta ensin se oli nuhdellut heitä näillä sanoin: "Oi te kurjat, kuinka kauan aiotte huovata taapäin?"
85. Vastapäätä atenalaisia olivat nyt foinikialaiset asetetut — näillä oli näet hallussaan Eleusiiseen ja länteen päin oleva siipi — lakedaimonilaisia vastassa taas olivat ioonilaiset. Näillä oli itään ja Peiraieukseen päin oleva sivusta. Mutta vain harvat näistä esiintyivät, Themistokleen kehoituksia noudattaen, tahallaan pelkurimaisesti, vaan useimmat eivät sitä tehneet. Saatanpa luetella useita kolmisoudunpäälliköitä, jotka valloittivat helleeniläisiä laivoja, mutta en tahdo niistä mainita muita kuin Theomestorin, Androdamaan pojan, ja Fylakoksen, Histiaioksen pojan, molemmat samolaisia. Minä mainitsen ainoastaan nämä siitä syystä, että Theomestor tämän tekonsa johdosta persialaisten asettamana pääsi Samoksen itsevaltiaaksi. Fylakos taas kirjoitettiin kuninkaan hyväntekijäin joukkoon ja sai lahjaksi paljon maata. Ja kuninkaan hyväntekijöillä on persiankielellä nimenä "orosangit".
86. Näin oli siis heidän laitansa. Mutta enin osa laivoja hukkautui, mitkä atenalaisten, mitkä aiginalaisten tuhoamina. Sillä koska helleenit taistelivat järjestyksessä ja rintamassa, barbarit taas eivät enää olleet järjestyksessä, vaan tekivät kaikki umpimähkään, oli luonnollista, että heidän oli käyvä, niinkuin kävikin. Ja kuitenkin he sinä päivänä esiintyivät paljon urhoollisemmin kuin Euboian luona, koska itsekukin kohdastaan osoitti alttiutta ja pelkäsi Xerxestä, sillä jokainen luuli kuninkaan katselevan juuri häntä itseään.
87. Mitä nyt muihin tulee, en saata täsmälleen mainita, miten mikin barbarien tai helleenien osasto otteli. Mutta Artemisialle sattui tapaus, josta hän saavutti entisestään vielä enemmän arvoa kuninkaan puolelta. Silloin kun jo kuninkaan asiat olivat joutuneet suureen hämminkiin, ajoi näet attikalainen laiva Artemisian laivaa takaa. Ja kun hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä pakoon hänen edessään oli näet muita oman laivaston laivoja ja hän itse sattui olemaan lähimpänä vihollislaivoja, päätti Artemisia menetellä tavalla, jonka toimeenpano koitui hänelle hyödyksi. Attikalaisen laivan takaa-ajamana se kiidätti kohti omia laivoja, iskien erääseen, jossa oli kalyndalainen miehistö ja jossa kulki itse kalyndalaisten kuningas Damasithymos. Oliko nyt Artemisialla siitä ajasta perin, jolloin he vielä olivat Hellespontoksen seuduilla, jotakin riitaa tämän kanssa, sitä en kuitenkaan saata mainita, enkä myöskään, tekikö hän sen tarkoituksella, vai joutuiko kalyndalaisten laiva sattumalta hänen tielleen. Mutta iskemällä siihen ja upottamalla sen saavutti kuningatar tämän onnellisen tapauksen kautta kaksinkertaisen edun. Sillä nähdessään hänen iskevän barbarilaivaan attikalaisen kolmisoudun päällikkö joko piti Artemisian laivaa helleeniläisenä tai luuli sen karanneen barbarien puolelta ja auttavan helleenejä, jonka vuoksi hän kääntyi siitä pois ja suuntausi muita vastaan.
88. Niinpä Artemisian ensiksi onnistui päästä pakoon ja pelastua hukkumasta ja toiseksi kävi niin, että juuri hänen aikaansaamansa vahinko tuotti hänelle enimmin kunnioitusta Xerxeen puolelta. Kerrotaan näet kuninkaan katsellessaan huomanneen, kuinka Artemisian laiva iski toiseen, jolloin joku läsnäolijoista lausui: "Näetkö valtias, kuinka hyvin Artemisia ottelee ja mitenkä hän äsken juuri upotti vihollislaivan?" Kun Xerxes kysyi, oliko Artemisia todella sen tehnyt, väittivät he varmasti tuntevansa laivan kokkamerkin, vaan tuhoutunutta he luulivat vihollislaivaksi. Mutta paitsi muuta, joka Artemisialle kääntyi parhaaksi, oli hänellä, kuten on mainittu, siinäkin onni, ettei yksikään kalyndalaisen laivan miehistöstä pelastunut ja voinut häntä syyttää. Vaan Xerxeen kerrotaan lisänneen: "Minun mieheni ovat tulleet naisiksi ja naiseni miehiksi." Näin mainitaan Xerxeen lausuneen.
89. Tässä taistelussa kaatui sotapäällikkö Ariabignes, Dareioksen poika ja Xerxeen veli, kaatuipa myös useita muitakin mainittavia persialaisia ja meedialaisia ynnä liittolaisia, mutta vain muutamia harvoja helleenejä. Sillä koska nämä osasivat uida, niin ne, joitten laivat tuhoutuivat ja jotka eivät käsikähmässä saaneet surmaansa, uivat Salamiiseen. Mutta barbareista hukkuivat useat mereen, koska eivät osanneet uida. Ja silloin kun ensimäiset kääntyivät pakosalle, tuhoutuivat useimmat. Sillä koettaessaan laivoillaan tunkeutua esiin, itsekin kuninkaan nähden suorittaakseen jonkun urotyön, törmäsivät taakse asetetut laivat pakenevien kanssa yhteen.
90. Tässä hämmingissä sattui myös seuraava tapaus. Muutamat foinikialaiset, joitten laivat olivat tuhoutuneet, tulivat kuninkaan tykö ja panettelivat ioonilaisia, väittäen laivojen heidän kavalluksensa kautta joutuneen hukkaan. Mutta kävikin niin, että ioonilaisten sotapäälliköt eivät joutuneetkaan turmioon, vaan että päinvastoin panettelevat foinikialaiset saivat tällaisen palkan. Heidän näet vielä näin puhuessaan syöksi samothrakelainen laiva attikalaista vastaan. Attikalainen laiva vajosi, mutta aiginalainen kävi samothrakelaisten laivan kimppuun ja upotti sen. Vaan samothrakelaiset, ollen taitavia heittokeihästen käyttäjiä, lennähyttivät ne sen laivan miehistöön, joka ajoi heidän omansa upoksiin, syöksivät heidät veteen, astuivat itse laivaan ja valtasivat sen. Tämä tapaus pelasti ioonilaiset. Sillä nähdessään heidän suorittavan tämän suurtyön kääntyi Xerxes foinikialaisia vastaan, koska oli perin pahoillaan ja syytteli kaikkia; ja hän käski hakata heiltä päät poikki, jott'eivät, itse pelkureina, parempiansa parjaisi. Sillä aina milloin Xerxes, istuessaan vastapäätä Salamista olevan Aigaleos nimisen vuoren juurella, näki jonkun väestään meritaistelussa suorittavan urotyön, tiedusteli hän sen tekijää, ja kirjurit merkitsivät muistiin laivanpäällikön nimen ynnä hänen isänsä ja kotikaupunkinsa. Tähän foinikialaisten vastoinkäymiseen vaikutti osaltaan myös muuan saapuvilla oleva persialainen Ariaramnes, joka oli helleenien ystävä. Niinpä teloittajat kävivät käsiksi foinikialaisiin.
91. Mutta kun barbarit kääntyivät pakoon, purjehtien Faleroniin päin, asettuivat aiginalaiset heidän tielleen kulkuväylään ja suorittivat siinä muistettavia tekoja. Sillä atenalaiset hävittivät taistelun tuoksinassa sekä vastarintaa tekevät että pakoon pyrkivät laivat, aiginalaiset taas ne, jotka purjehtivat taistelusta. Ja aina milloin jotkut vihollisista pääsivät atenalaisten käsistä pakoon, ajautuivat he aiginalaisia kohden.
92. Siinä tapasivat toisensa Themistokleen laiva, joka ajoi takaa erästä vihollislaivaa, ja muutaman aiginalaisen, Polykritoksen, Krioksen pojan, laiva, joka juuri iski sidonnaiseen laivaan. Tämä oli sama, joka oli vallannut Skiathos-saaren luona vartioivan aiginalaisen laivan, missä purjehti Pytheas, Iskhenooksen poika, hän, jota persialaiset pahasti haavoitettuna pitivät laivassaan, koska ihailivat häntä hänen urhoollisuutensa vuoksi. Nyt samainen sidonilainen laiva, joka persialaisten keralla kuljetti Pytheasta, vallattiin, joten tämä näin pelastui Aiginaan. Mutta nähdessään attikalaisen laivan, jonka tunsi merkistä päällikönlaivaksi, huusi Polykritos Themistoklesta nimeltä ja ilkkui häntä, ivallisesti viitaten aiginalaisten muka meedialaismielisyyteen. Tämän letkauksen siis Polykritos antoi Themistokleelle iskiessään vihollislaivaan. Mutta kaikki ne barbarit, joiden laivat säilyivät, pakenivat ja saapuivat maasotajoukon suojassa Faleroniin.
93. Tässä meritaistelussa saavuttivat helleenien joukosta aiginalaiset enimmin mainetta, toisessa sijassa atenalaiset; yksityisistä taas aiginalainen Polykritos ja atenalaiset Euraenes, Anagyruksen kunnasta, sekä pallenelainen Ameinias, joka myös oli ajanut takaa Artemisiaa. Ja jos hän olisi tietänyt Artemisian siinä laivassa kulkevan, niin eipä hän olisi herjennyt, ennenkuin joko olisi vanginnut tämän tai itse joutunut vangiksi. Sillä semmoinen käsky oli annettu kolmisoutujen päälliköille, ja lisäksi oli säädetty kymmenentuhannen drakman palkinto sille, joka hänet elävänä ottaisi kiinni; sillä atenalaiset pitivät sietämättömänä, että nainen oli mukana sotaretkellä Atenaa vastaan. Mutta Artemisia pääsikin pakoon, kuten ylempänä mainittiin. Ja myös muut, joiden laivat olivat säilyneet, olivat Faleronissa.
94. Atenalaiset kertovat, että korintolainen sotapäällikkö Adeimantos heti alussa, kun laivat iskivät yhteen, oli hämmentyneenä ja perin peloissaan nostanut purjeensa ja lähtenyt pakoon; ja nähdessään päällikkölaivan pakenevan olivat korintolaiset niinikään lähteneet tiehensä. Mutta heidän päästyään pakomatkallaan Athene Skiraan pyhätön kohdalle Salamiissa oli heitä jumalallisesta vaikutuksesta kohdannut pikapursi, jonka lähettäjästä ei koskaan saatu mitään tietoa. Se oli laskenut korintolaisia kohti, jotka eivät ollenkaan vielä tienneet, kuinka taistelussa oli käynyt. Ja tästä seikasta he päättävät tapauksen olleen yliluonnollisen. Pikapurren näet tultua lähelle korintolaisten laivoja oli sen miehistö puhunut näin: "Adeimantos, sinä olet kääntänyt laivasi poispäin ja lähtenyt pakoon, pettäen helleenit. Vaan nämä saavat nyt vihollisista niin loistavan voiton, kuin mitä ikinä ovat toivoneet." Kun Adeimantos ei uskonut heidän sanojaan, lausuivat he uudestaan voivansa vaikka antautua panttivangeiksi ja kuolla, jollei ilmenisi helleenien voittaneen. Niinmuodoin olivat siis Adeimantos ynnä muut kääntäneet laivansa takaisin, mutta tulleet laivaston luo, kun kaikki jo oli suoritettu. Tämmöinen huhu liikkuu heistä atenalaisten kesken. Korintolaiset itse kuitenkaan eivät tätä myönnä, vaan katsovat olleensa ensimäiset meritaistelussa. Heidän puolestaan todistaa myös muu Hellas.
95. Mutta atenalainen Aristeides, Lysimakhoksen poika, josta vähän aikaisemmin mainitsin, sanoessani häntä mitä parhaimmaksi mieheksi, teki tässä Salamiin luona syntyneessä hämmingissä näin. Hän otti mukaansa useita raskasaseisia, jotka olivat sijoitetut pitkin Salamiin maan rantaa ja olivat syntyperältään atenalaisia, sekä vei ja laski heidät maihin Psyttaleian saareen. Nämä surmasivat kaikki tällä luodolla olevat persialaiset.
96. Ja kun meritaistelu oli tauonnut, vetivät helleenit maihin Salamiiseen kaikki ne laivahylyt, joita vielä sattui siellä olemaan, ja valmistautuivat uuteen meritaisteluun, siinä luulossa, että kuningas vielä aikoi käyttää säilyneitä laivojaan. Mutta suuren joukon laivahylkyjä tempasi länsituuli ja ajoi niinsanottua Kolias-nientä kohti Attikaan. Siten kävi kaiken muun ohella, mitä Bakis ja Musaios tästä meritaistelusta olivat ennustaneet, toteen myös se, minkä tähän paikkaan ajautuneista laivahylyistä monta vuotta tätä ennen eräässä ennuslauseessa oli maininnut muuan atenalainen oraakelinselittäjä Lysistratos. Tämä ennustus, jonka merkitys oli jäänyt kaikille helleeneille käsittämättömäksi, kuului:
"Airoill' ohria kerran, Kolias, naisesi paahtaa."
Tämä oli nyt kuninkaan lähdettyä toteutuva.
97. Saatuaan tiedon kärsimästään tappiosta Xerxes pelkäsi, että joko joku ioonilaisista neuvoisi helleenejä tai he itsestään purjehtisivat Hellespontokseen purkamaan sillat, joten syntyisi vaara, että hänen paluunsa katkaistaisiin ja hän joutuisi Europassa perikatoon. Hän mietti senvuoksi pakoa. Mutta koska hän ei tahtonut, että tämä tulisi tunnetuksi helleeneille, yhtä vähän kuin hänen omallekaan väelleen, koetti hän luoda padon salmen poikki Salamiiseen ja kiinnitti toisiinsa foinikialaisia kauppalaivoja, jotta ne kävisivät samalla kertaa sekä sillasta että linnoituksesta, sekä teki sotavarustuksia ikäänkuin pannakseen toimeen uuden meritaistelun. Nähdessään hänen tätä puuhaavan uskoivatkin kaikki varmasti, että hän täydellä todella oli valmistautunut jäädäkseen taistelemaan. Mutta Mardoniokselta, joka parhaiten tunsi Xerxeen mielenlaadun, ei jäänyt huomaamatta, mikä oli kaikkien näiden hankkeiden tarkoitus.
98. Samalla kuin Xerxes tämän teki, lähetti hän myös Persiaan viestinviejän ilmoittamaan heitä kohdanneen onnettomuuden. Ei ole olemassa mitään kuolevaista olentoa, joka nopeammin tulisi perille kuin nämä sanansaattajat. Ja sen ovat persialaiset saaneet aikaan tällä tavoin. Kerrotaan näet, että määrätyn välimatkan päähän toisistaan on sijoitettuina yhtä monta hevosta ja miestä, kuin koko matkaan menee päiviä, niin että hevonen ja mies on asetettuna kutakin päivämatkaa kohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade, ei helle eikä yö erinomaisen kiireesti suorittamasta heille säädettyä pikamatkaa. Riennettyään määrämatkansa ensimäinen jättää sanan toiselle, toinen taas kolmannelle. Siitä perin viesti kulkee niin, että toinen aina uskoo sen toiselle, aivan kuten on laita helleenien soihtujuhlassa, jota he viettävät Hefaistoksen kunniaksi. Tälle hevospostille persialaiset ovat antaneet nimeksi "angareion".
99. Ensimäisen sanoman saavuttua Susaan siitä, että Xerxes oli vallannut Atenan, herätti se kotiin jääneissä persialaisissa niin suurta riemua, että he levittivät myrtinoksia pitkin kaikkia katuja, polttivat suitsutusta ja panivat toimeen uhrijuhlia ja kemuja. Mutta toinen heille saapunut sanoma hämmensi heidät siihen määrään, että he kaikki repivät vaatteensa ja huusivat sekä vaikeroivat suunnattomasti, syyttäen Mardoniosta. Eivätkä persialaiset niin paljon tätä tehneet murheissaan laivoista, kuin peloissaan itse Xerxeen puolesta.
100. Ja Persiassa vallitsi tämä mieliala koko ajan, aina siihen saakka, kunnes Xerxes itse tulollaan teki siitä lopun. Mutta nähdessään Xerxeen olevan kovasti pahoillaan meritaistelun takia Mardonios, joka epäili hänen ajattelevan lähtöä Atenasta, harkitsi itsekseen, että hän tulisi kärsimään rangaistuksen, koska oli taivuttanut kuninkaan lähtemään sotaan Hellasta vastaan. Ja hänestä näytti edullisemmalta yrittää joko kukistaa Hellas tai itse suurien tarkoitusperien puolesta antautua vaaraan ja jalosti kuolla. Enemmän kuitenkin kallistui hänen luulonsa sille puolelle, että hän oli saava Hellaan kukistetuksi. Ottaen tämän huomioon hän siis esitti kuninkaalle tämmöisen ehdoituksen: "Valtias, älä murehdi äläkä ensinkään ole kovin pahoillasi äskeisestä tapahtumasta. Sillä ei sotaamme ratkaise puu-, vaan mies- ja hevostaistelu. Ei kukaan näistä, jotka luulevat jo kaiken tehneensä, ole astuva laivoista ja yrittävä tehdä sinulle vastarintaa, eikä myöskään kukaan tältä mantereelta. Ja ne, jotka ovat meitä vastaan tulleet, ovat kärsineet rangaistuksensa. Mutta jos nyt hyväksi näet, niin käykäämme heti Peloponnesoksen kimppuun. Jos taas katsot parhaaksi toistaiseksi pidättyä siitä, saattaa niinkin tehdä. Mutta älä ole alakuloinen. Sillä helleeneillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua kärsimästä rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet nyt ja ennen, ja joutumasta sinun orjiksesi. Tee nyt mieluummin sillä tavoin. Mutta jos olet vakaasti päättänyt itse lähteä pois ja viedä sotajoukon mukaasi, on minulla siltäkin varalta neuvo. Älä anna, kuningas, persialaisten joutua helleenien silmissä naurettaviksi. Sillä ei sinun mahtisi persialaisten toimesta ole kärsinyt mitään vauriota, etkä saata mainita, missä kohden me olisimme olleet huonoja. Vaan jos foinikialaiset, egyptiläiset, kyprolaiset ja kilikialaiset ovat pelkurimaisesti esiintyneet, ei niiden tuottama tappio persialaisille kuulu. Koska nyt siis persialaiset eivät ole sinua kohtaan rikkoneet, niin tottele minua. Jos olet hyväksi nähnyt olla tänne jäämättä, niin lähde kotia ja vie mukaasi enin osa sotajoukkoa; minun velvollisuuteni taas on valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostasi ja saattaa Hellas orjuutettuna valtaasi."
101. Tämän kuultuaan Xerxes, mikäli hän onnettomuuksiensa jälkeen vielä saattoi, ihastui ikihyväksi ja sanoi vastaavansa Mardoniokselle, kummanko ehdoituksen hän oli paneva toimeen, ensin siitä neuvoteltuaan. Mutta neuvotellessaan koolle kutsuttujen persialaisten kanssa hän päätti noudattaa neuvotteluun myös Artemisian, koska tämä aikaisemmin oli osoittautunut ainoaksi, joka ymmärsi, mitä oli tehtävä. Artemisian saavuttua Xerxes käski kaikkien muiden, sekä persialaisten neuvonantajien että henkivartijoiden, poistua, jonka jälkeen hän puhui näin: "Mardonios kehoittaa minua jäämään tänne käydäkseni Peloponnesosta vastaan, väittäen, että persialaiset ja maasotaväki eivät ole syypäitä mihinkään minun tappiooni, ja että tilaisuus tämän seikan osoittamiseksi olisi heille tervetullut. Siispä hän joko kehoittaa minua tekemään tämän tai tahtoo itse valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostani, saattaakseen valtaani Hellaan orjuutettuna, ja käskee minua itseäni lähtemään muun sotajoukon keralla kotia. Neuvo nyt siis minua, kumminko minun tulee menetellä, tehdäkseni hyvän päätöksen. Sillä sinähän annoit niin hyvän neuvon äsken tapahtuneeseen meritaisteluun nähden, kieltäessäsi siihen ryhtymästä."
102. Näin Xerxes kysyi Artemisialta neuvoa, ja tämä vastasi täten: "Kuningas, vaikeata on minun antaa parasta neuvoa, kun sitä kysyt; nykyisessä asemassa minusta kuitenkin näyttää edullisimmalta, että itse lähdet takaisin, mutta jätät Mardonioksen tänne niitten keralla, jotka hän haluaa pitää, jos hän nimittäin niin tahtoo ja lupaa tämän tehdä. Sillä toiselta puolen, jos hän kukistaa sen, minkä hän väittää tahtovansa kukistaa, ja hänelle onnistuvat ne aikomukset, joista hän puhuu, on kaikki oleva sinun työtäsi, oi valtias. Sillä silloinhan sinun orjasi ovat sen toimittaneet. Toiselta puolen taas, jos käy päinvastoin kuin Mardonios ajattelee, ei vahinko ole oleva kovinkaan suuri, kun vain sinä säilyt sekä sinun apuvarasi tuolla Aasiassa. Sillä jos sinä ja sinun huoneesi säilytte, saavat helleenit omasta puolestaan vielä useasti kestää monet kamppailut. Mutta jos Mardoniosta jokin onnettomuus kohtaa, ei siitä ensinkään välitetä, eivätkä helleenit mitään voita, jos voittavatkin, koska vain ovat tuhonneet sinun orjasi. Ja koska nyt olet polttanut Atenan ja siten saavuttanut retkesi tarkoituksen, voit lähteä takaisin."
103. Tästä neuvosta ihastui Xerxes, sillä Artemisia osui puhumaan juuri niin, kuin hän itsekin ajatteli. Mutta vaikka kaikki miehet ja kaikki naiset olisivatkin neuvoneet Xerxestä jäämään, ei hän luullakseni sittenkään olisi jäänyt. Siihen määrään hän oli peloissaan. Mutta nyt hän kiitti Artemisiaa ja lähetti tämän viemään hänen lapsensa Efesokseen. Sillä muutamat Xerxeen äpäräpojista olivat seuranneet hänen mukanaan.
104. Lastensa keralla Xerxes lähetti niiden vartijaksi Hermotimoksen, joka syntyperältään oli pedasalainen ja kuohilasten joukosta nautti suurinta arvoa kuninkaan luona. [Pedasalaiset asuvat Halikarnassoksen tuolla puolen. Ja Pedasassa tapahtuu tällä tavoin. Aina milloin tämän kaupungin naapureita, keitä hyvänsä, jonkun ajan kuluttua on kohtaava joku kova isku, kasvaa sikäläiselle Athenen papittarelle pitkä parta. Tämä on jo kahdesti heille tapahtunut.]
[Hakasten välinen kappale on aikaisemmin (I. 175) esiintynyt, vieläpä osaksi samoilla sanoilla, ja on nähtävästi tässä paikassa myöhempi lisäys.]
105. Näitä pedasalaisia oli siis Hermotimos, joka ankarammin kuin kukaan muu ihminen, jonka me tunnemme, kosti kärsimänsä vääryyden. Hän joutui näet vihollisten vangiksi ja myytiin, jolloin hänet osti muuan khiolainen Panionios, joka eli mitä jumalattomimmasta toimesta. Hän hankki nimittäin itselleen kauniita poikia, jotka hän aina kuohitsi ja vei suurista rahasummista myytäväksi Sardeeseen ja Efesokseen. Sillä barbarien keskuudessa ovat kuohilaat uskollisuutensa vuoksi kaikissa kohdin suuremmassa arvossa kuin kuohitsemattomat. Niinpä Panionios useiden muiden muassa — tästä ammatista hän näet sai toimeentulonsa — myös kuohitsi Hermotimoksen. Mutta eipä tämä kuitenkaan kaikessa ollut onneton; hän saapui näet Sardeesta kuninkaan tykö muiden lahjojen myötä, ja jonkun ajan vierittyä hän oli kaikkein kuohilasten joukosta saavuttanut suurimman arvon Xerxeen luona.
106. Silloin kun kuningas pani liikkeelle persialaisen sotajoukon Atenaa vastaan ja oleskeli Sardeessa, matkusteli Hermotimos jossakin asiassa Myysian maahan, jossa khiolaiset asuvat ja jolla on nimenä Atarneus. Siellä hän tapasi Panionioksen. Tunnettuaan tämän hän lausui hänelle monta ystävällistä sanaa, luetellen ensiksi kaikkia niitä etuja, mitkä hän Panionioksen toimesta oli saavuttanut. Ja sitten hän, palkaksi tästä, lupasi tehdä hänelle hyvää, jos hän toisi talonväkensä Hermotimoksen luo ja asettuisi sinne asumaan. Panionios otti ilolla vastaan tarjouksen ja toimitti sinne lapsensa ja vaimonsa. Kun nyt Hermotimos oli saanut hänet koko huonekuntineen käsiinsä, lausui hän näin: "Oi sinä, joka kaikkein ihmisten joukosta olet jumalattomimmalla toimella hankkinut elatuksesi, mitä pahaa olin minä itse tai joku minun esi-isistäni tehnyt sinulle tai jollekin sinun esi-isistäsi, ettäs teit minut miehestä epatoksi? Sinä luulit jumalilta jäävän huomaamatta tekosesi. Mutta oikeutta noudattaen he ovat saattaneet sinut, jumalattomien töiden tekijän, minun käsiini, niin että sinun ei tarvitse moittia sitä palkkaa, minkä minulta olet saapa." Näin hän ilkkui Panioniosta, ja sitten hän tuotti eteensä tämän pojat. Ja Panionios pakoitettiin kuohitsemaan neljä poikaansa; ja hänen oli pakko tehdä se. Mutta hänen tehtyään tämän pakoitettiin hänen poikansa tekemään hänelle itselleen samoin. Siten tapasi Panionioksen samalla kertaa Hermotimos sekä kosto.
107. Uskottuaan poikansa Artemisian huostaan Efesokseen vietäviksi Xerxes kutsui luokseen Mardonioksen ja käski hänen valita sotaväestä ne, mitkä hän tahtoi, ja koettamaan tehdä, niinkuin oli sanonut. Sinä päivänä tapahtui sen verran; mutta yöllä laskivat päälliköt kuninkaan käskystä laivoillaan Faleronista ulapalle Hellespontosta kohti niin kiireesti kuin kukin taisi, suojellakseen siltoja, niin että kuningas niitä myöten pääsisi kulkemaan Aasian puolelle. Mutta kun barbarit purjehtiessaan olivat lähellä Zosteria, missä tästä mantereesta pistäytyy mereen vähäisiä kallio-särkkiä, luulivat he näitä laivoiksi ja pakenivat kauas. Viimeiseltä kuitenkin huomattuaan, että ne eivät olleetkaan laivoja, vaan särkkiä, he kokoontuivat jälleen ja matkasivat edelleen.
108. Päivän tultua nähdessään maasotajoukon viipyvän paikoillaan luulivat helleenit laivojenkin olevan Faleronin seuduilla ja otaksuivat niiden aikovan ryhtyä meritaisteluun, jonka vuoksi he hankkiutuivat puolustautumaan. Mutta saatuaan tietää laivojen menneen menojaan he kohta päättivät ajaa niitä takaa. Niinpä he ajoivat takaa Xerxeen laivastoa Androkseen saakka, kuitenkaan näkemättä sitä. Mutta Androkseen saavuttuaan he neuvottelivat keskenään. Themistokles lausui nyt sen ajatuksen, että heidän tuli suunnata matkansa saarien välistä ja, ajaen laivoja takaa, purjehtia oikopäätä Hellespontosta kohti purkamaan sillat. Eurybiades taas esitti tälle vastakkaisen mielipiteen sanoen, että jos he purkaisivat sillat, tuottaisivat he sen kautta Hellaalle mitä suurimman onnettomuuden. Jos näet persialaisen paluu katkaistaisiin ja hänet pakoitettaisiin jäämään Europaan, ei hän mielisi pysyä levossa. Sillä jos hän jäisi lepoon, ei mikään hänen hankkeistaan voisi menestyä, eikä hänelle tarjoutuisi mitään tilaisuutta paluuseen, vaan hänen sotajoukkonsa menehtyisi nälkään; jos hän sitävastoin ryhtyisi toimeen ja kävisi käsiksi tehtäväänsä, joutuisi kaikki Europassa, niin kaupungit kuin kansatkin, hänen valtaansa, joko niin, että ne heti vallattaisiin, tai että ne ensin tekisivät välirauhan. Ja elatusta tulisivat barbarit aina saamaan helleenien vuotuisesta viljasadosta. Mutta Eurybiadeesta näytti siltä, kuin persialainen ei aikoisi jäädä Europaan, jouduttuaan voitetuksi meritaistelussa; oli siis sallittava hänen paeta, kunnes hän paeten pääsisi kotiinsa. Ja hän kehoitti sitten vasta ryhtymään taisteluun kuninkaan omasta maasta. Tähän mielipiteeseen yhtyivät muidenkin peloponnesolaisten päälliköt.
109. Huomattuaan, ettei hän voisi taivuttaa enemmistöä purjehtimaan Hellespontokseen, kääntyi Themistokles atenalaisten puoleen. Nämä olivat näet enimmin suutuksissaan vihollisten paosta ja paloivat halusta purjehtia Hellespontokseen omalla uhallaankin, vaikk'eivät muut sitä tahtoisikaan. Heille hän puhui näin: "Olen itsekin ollut läsnä monessa sellaisessa tapauksessa ja vielä useammin olen kuullut semmoista tapahtuneen, että kun ihmiset ovat joutuneet tappiolle ja ovat saatetut pakkotilaan, he uudistavat taistelun ja korjaavat aikaisemmin kärsimänsä vaurion. Niinpä älkäämme me, jotka olemme ikäänkuin löytäneet itsemme ja Hellaan, torjuessamme luotamme moisen ihmispilven, ajako takaa pakenevia miehiä. Sillä emme me ole tätä suorittaneet, vaan jumalat ja puolijumalat, jotka katsoivat karsaasti, että yksi ainoa mies, vieläpä jumalaton ja rikollinen, oli päässyt Aasian ja Europan hallitsijaksi — mies, joka yhtälailla kohteli pyhiä ja yksityisiä esineitä, polttaen ja maahan syösten jumalten kuvia, joka myös ruoski merta ja laski siihen kahleita. Vaan koska tällä haavaa asiamme ovat hyvällä kannalla, on meidän edullisempi pysyä Hellaassa ja pitää huolta itsestämme ynnä talonväestämme. Ja rakentakoon kukin jälleen talonsa ja toimittakoon huolellisesti kylvön, koska täydellisesti olemme karkoittaneet barbarin maasta pois. Mutta kevään tullen purjehtikaamme Hellespontokseen ja Iooniaan." Näin hän lausui, siten ikäänkuin velvoittaaksensa persialaista kiitollisuuteen, jotta hänellä olisi turvapaikka, jos jokin onnettomuus atenalaisten puolelta häntä kohtaisi. Ja niin kävikin.
110. Näin puhumalla Themistokles petti atenalaiset, ja he tottelivat. Sillä kun hän, jota jo ennenkin oli pidetty viisaana, nyt oli osoittautunut todella viisaaksi ja hyväksi neuvonantajaksi, olivat he empimättä valmiit noudattamaan hänen ehdoitustaan. Ja kun nyt atenalaiset olivat suostuneet tuumaan, lähetti Themistokles heti aluksen ja miehiä, joitten hän varmasti tiesi pitävän salassa, mitä hän oli käskenyt heidän ilmoittaa kuninkaalle, vaikkakin heitä kidutettaisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Niiden joukossa oli taaskin hänen kotiväkeensä kuuluva Sikinnos. Attikan rantaan saavuttuaan jäivät toiset alukseen, mutta Sikinnos astui Xerxeen eteen ja lausui näin: "Minut lähetti Themistokles, Neokleen poika, atenalaisten sotapäällikkö ja kaikkien liittolaisten joukosta paras ja viisain mies, ilmoittamaan sinulle, että hän, tehdäkseen sinulle palveluksen, on pidättänyt helleenit, kun he tahtoivat ajaa laivojasi takaa ja purkaa Hellespontoksen sillat. Ja matkusta nyt kaikessa rauhassa." Tämän ilmoitettuaan he purjehtivat takaisin.
111. Mutta senjälkeen kuin atenalaiset olivat päättäneet olla enää kauemmas takaa ajamatta barbarien laivoja ja purjehtimatta Hellespontokseen purkamaan siltoja, saartoivat he Andros-saaren valloittaakseen sen. Themistokles oli näet saarelaisten joukosta ensiksi näiltä vaatinut rahaa, mutta he eivät olleet sitä antaneet. Hän huomautti silloin heille, että atenalaiset olivat tulleet, tuoden mukanaan kaksi mahtavaa jumalaa, Taivutuksen ja Pakon, jonka vuoksi androlaisten ehdottomasti oli annettava rahaa. Vaan nämä vastasivat siihen sanoen, että Atena luonnollisesti kyllä oli mahtava ja varakas ja että se oivallisten jumaliensa turvissa oli onnellinen, jota vastoin androlaiset itse olivat päässeet mitä pisimmälle puutteessa. Oli näet olemassa kaksi kelvotonta jumalaa, jotka eivät heidän saarestaan luopuneet, vaan alati siellä viihtyivät, nimittäin Köyhyys ja Mahdottomuus. Ja kun androlaisilla oli sellaiset jumalat, eivät he aikoneet antaa rahaa. Sillä atenalaisten voima ei milloinkaan ollut voittava heidän voimattomuuttaan.
112. Koska androlaiset siis näin vastasivat eivätkä antaneet rahaa, joutuivat he piiritetyiksi. Mutta Themistokles, joka ei herjennyt ahneudestaan, lähetti muihin saariin uhkaavia julistuksia ja vaati rahoja niiden samojen lähettilästen kautta, joita hän oli käyttänyt kuninkaankin luo toimittaessaan sanan. Ja hän käski lausua, että jos he eivät antaisi, mitä vaadittiin, niin hän oli vievä helleenien sotajoukon heitä vastaan ja piirittävä sekä hävittävä heidän kaupunkinsa. Näin puhumalla hän sai suuria rahasummia kerätyksi kokoon karystolaisilta ja parolaisilta. Kuullessaan näet Androsta kostoksi sen meedialaismielisyydestä piiritettävän ja Themistokleen nauttivan suurinta mainetta sotapäällikköjen joukossa, he peloissaan tästä lähettivät rahaa. En saata mainita, antoivatko jotkut muutkin saarelaiset rahaa, mutta luulen kuitenkin muutamien muidenkin antaneen, eikä ainoastaan näiden. Ei siltä kuitenkaan, ainakaan karystolaisiin nähden, onnettomuus lykkäytynyt toistaiseksi. Mutta parolaiset pelastuivat sotajoukon tulosta, rahoilla lepyttämällä Themistokleen. Niinpä Themistokles Androksesta käsin hankki itselleen rahoja saarelaisilta muiden sotapäällikköjen tietämättä.
113. Mutta viivyttyään muutamia päiviä meritaistelun jälkeen Xerxes ynnä hänen väkensä marssi samaa tietä takaisin Boiotiaan. Mardonios katsoi näet hyväksi saattaa kuningasta tielle, ja samalla hänestä näytti olevan liian myöhäinen vuodenaika sodankäyntiin. Hänestä oli nimittäin edullisempi talvehtia Tessaliassa ja sitten, kevään tullen, käydä Peloponnesoksen kimppuun. Ja sotajoukon saavuttua Tessaliaan Mardonios ensin valitsi itselleen kaikki niinsanotut kuolemattomat persialaiset, paitsi heidän päällikköään Hydarnesta — tämä näet selitti, ettei hän aikonut luopua kuninkaasta —, sitten muista persialaisista haarniskapukuiset ja nuo tuhat ratsumiestä, sekä meedialaiset, sakit, baktrialaiset ja indialaiset, sekä jalkaväen että ratsuväen. Nämä kansat hän otti kokonaan mukaansa, mutta muista liittolaisista hän otti vain pieniä joukkoja, valiten semmoisia miehiä, joilla oli kaunis ulkomuoto, tai joiden tiesi suorittaneen jonkun kelpotyön. Enimmin hän kansojen joukosta valitsi persialaisia, nimittäin kaulakäätyjä ja rannerenkaita kantavia miehiä, toisessa sijassa meedialaisia. Nämä eivät olleet lukumäärältään persialaisia harvemmat, mutta voimiltaan he olivat heikommat. Ja heidän lukunsa teki kaikkiaan, ratsumiehet niihin luettuina, kolmesataatuhatta miestä.
114. Siihen aikaan, jolloin Mardonios muodosti itselleen eri sotajoukon ja Xerxes oleskeli Tessaliassa, oli lakedaimonilaisille Delfoista tullut sellainen oraakelilause, että heidän tuli vaatia Xerxeeltä hyvitystä Leonidaan surmasta ja ottaa vastaan se korvaus, minkä hän tarjosi. Niinpä spartalaiset kiireimmiten lähettivät kuuluttajan, joka saavutti koko sotajoukon Tessaliassa ja astui Xerxeen eteen sanoen näin: "Oi meedialaisten kuningas, lakedaimonilaiset ja Spartan herakleidit vaativat sinulta hyvitystä taposta, kun surmasit heidän kuninkaansa hänen puolustaessaan Hellasta." Xerxes naurahti ja pysyi kauan aikaa ääneti; sitten hän, viitaten Mardoniokseen, joka sattui seisomaan hänen vieressään, lausui: "Kyllä tämä Mardonios tässä on maksava heille sellaisen korvauksen, kuin heille sopii."
115. Tämän vastauksen saatuaan läksi kuuluttaja tiehensä. Mutta jätettyään Mardonioksen Tessaliaan Xerxes itse matkasi kiireesti Hellespontoksen rannalle ja saapui ylimenopaikalle viidessäviidettä päivässä, viemättä mukaansa sanalla sanoen ainoatakaan osaa sotajoukostaan. Mutta mihin tahansa persialaiset matkallaan joutuivat ja keiden ihmisten luo vain tulivat, he ryöstivät ja söivät näiden viljan. Ja milloin he eivät mitään viljaa löytäneet, niin he nyhtivät maasta versovan ruohon, koloivat puiden, sekä istutettujen että metsäpuiden, kuoren, riipivät niistä lehdet ja söivät ne, eivätkä jättäneet jälelle mitään. Tämän ne tekivät nälissään. Lisäksi tarttui sotaväkeen rutto ja vatsatauti, jotka tuhosivat sitä matkan kestäessä. Muutamia sairaita Xerxes myös jätti jälkeensä, käskien niitä kaupunkeja, joihin hän milloinkin marssiessaan joutui, hoitamaan ja elättämään näitä; niinpä hän jätti muutamia Tessaliaan ja Paionian Siris-kaupunkiin sekä Makedoniaan. Siris-kaupunkiin hän marssiessaan Hellasta vastaan myös oli jättänyt Zeun pyhät vaunut. Mutta poistuessaan Xerxes ei niitä saanutkaan takaisin. Hänen niitä vaatiessaan väittivät näet paionit, jotka olivat antaneet ne traakialaisille, että hevosten ollessa laitumella olivat Strymon-joen lähteillä asuvat ylämaan traakialaiset ryöstäneet ne vaunuineen päivineen.
116. Tällöin teki myös bisaltilaisten ja Krestonian-maan kuningas hirmuisen teon. Hän oli itse selittänyt, ettei hän vapaaehtoisesti rupeaisi Xerxeen orjaksi, ja oli vetäytynyt Rhodopen vuoristoon. Olipa hän myös kieltänyt poikiaan lähtemästä sotaan Hellasta vastaan. Mutta nämä eivät siitä piitanneet, taikka sitten heidän muuten teki mieli katsella sotaa; ja he olivat persialaisen keralla ottaneet osaa sotaretkeen. Kun senvuoksi kaikki kuusi olivat vahingoittumatta palanneet, puhkaisi isä heiltä silmät.
117. Niinpä nämä saivat sen palkan. Mutta matkallaan Traakiasta saavuttuaan ylimenopaikalle kulkivat persialaiset kiireesti laivoillaan Hellespontoksen yli Abydokseen. Sillä he eivät enää tavanneet siltoja kunnossa, vaan ne olivat myrskyn hajoittamat. Sinne he pysähtyivät ja saivat enemmän ruokaa, kuin mitä matkan varrella olivat saaneet. Mutta kun he nyt hillittömästi ahmivat ja vaihtoivat juomavetensä toiseen, kuoli säilyneestä sotaväestä useita. Vaan muut saapuivat yhdessä Xerxeen kanssa Sardeeseen.
118. On myös olemassa toinen kertomus, että sittenkuin Xerxes Atenasta lähdettyään oli saapunut Eioniin Strymonin varrelle, ei hän enää matkustanut maitse, vaan uskoi sotajoukon Hydarneen vietäväksi Hellespontokseen ja astui itse foinikialaiseen laivaan sekä matkusti Aasiaan. Mutta hänen purjehtiessaan yllätti hänet ankara ja laineita nostava Strymonin-tuuli. Ja myrsky kävi sitä vaarallisemmaksi hänelle, kun laiva oli täpötäysi, syystä että kannella oli useita Xerxeen keralla matkustavia persialaisia. Tällöin oli kuningas joutunut pelon valtaan ja huutaen kysynyt perämieheltä, oliko heillä mitään pelastuksen toivoa, johon tämä oli vastannut: "Valtias, ei ole mitään toivoa, ellei jollakin tavoin päästä tästä lukuisasta miehistöstä." Tämän kuultuaan kerrotaan Xerxeen silloin lausuneen: "Persian miehet, osoittakoon nyt kukin teistä, että hän huolehtii kuninkaasta. Teistä näet näyttää minun pelastukseni riippuvan." Näin hän puhui, mutta he lankesivat maahan hänen eteensä ja heittäytyivät sitten mereen. Ja täten keventyneenä laiva pelastui Aasiaan. Mutta heti maihin astuttuaan oli Xerxes tehnyt näin. Hän lahjoitti perämiehelle kultaisen seppeleen siitä hyvästä, että oli pelastanut kuninkaan hengen; mutta koska hän oli syössyt perikatoon monta persialaista, käski kuningas leikata häneltä pään poikki.
119. Tämä on se toinen kertomus, joka Xerxeen paluusta on olemassa. Mutta minä en sitä saata uskoa, en muissa kohdin, enempää kuin mitä tulee tähän persialaisten onnettomuuteenkaan. Sillä jos perämies olisi näin puhunut Xerxeelle, en kymmenentuhannen henkilön joukosta voisi tavata yhtä ainoatakaan, joka olisi eri mielipidettä ja väittäisi kuninkaan semmoista tehneen; vaan hän olisi käskenyt kannella olevien, jotka olivat persialaisia, vieläpä persialaisten ensimäisiä, astua laivanruumaan ja heittänyt soutajista, jotka olivat foinikialaisia, mereen yhtä suuren määrän kuin oli persialaisia. Mutta, kuten jo ennenkin olen maininnut, palasi Xerxes muun sotajoukon keralla maitse Aasiaan.
120. Siitä on tärkeänä todistuksena myös tämä seikka. On näet tunnettua, että Xerxes paluumatkallaan saapui Abderaan, teki asukasten kanssa kestiystävyysliiton ja lahjoitti heille kultaisen tikarin ynnä kultakirjaisen hiippalakin. Ja, kuten abderalaiset itse kertovat, vaikka tosin minä puolestani en saata sitä uskoa, irroitti Xerxes siellä ensi kerran, Atenasta takaisin paetessaan, vyönsä, koska vasta siellä katsoi olevansa turvissa. Mutta nytpä Abdera sijaitsee lähempänä Hellespontosta kuin Strymon ja Eion, missä juuri väitetään hänen astuneen laivaan.
121. Mutta kun helleenit eivät kyenneet valloittamaan Androsta, kääntyivät he Karystokseen, ja hävitettyään tämän alueen he läksivät takaisin Salamiiseen. Ensi työkseen he nyt muusta saaliista eroittivat esikoislahjat jumalille; muiden muassa he pyhittivät kolme foinikialaista kolmisoutua, yhden Isthmokseen, joka on ollut siellä aina minun aikoihini saakka, toisen Sunioniin, kolmannen Aiaalle itse Salamiiseen. Tämän jälkeen he jakoivat saaliin ja lähettivät esikoislahjat Delfoihin, ja näistä tehtiin kuva, joka esittää miestä, keulankärki kädessä, ja on kahdentoista kyynärän korkuinen. Se sijaitsee samassa paikassa, missä makedonialaisen Alexandroksenkin kultapatsas.
122. Lähetettyään esikoislahjat Delfoihin kysyivät helleenit yhteisesti jumalalta, oliko hän saanut riittävän määrän ja mieleisiänsä esikoislahjoja. Ja jumala vastasi muilta helleeneiltä kyllä saaneensa, mutta ei aiginalaisilta, vaan vaati heiltä itselleen kunniapalkinnon Salamiin meritaistelusta. Saatuaan tämän tietää aiginalaiset pyhittivät Delfoihin kolme kultatähteä, jotka ovat kiinnitetyt vaskisen maston nenään ja sijaitsevat nurkassa, aivan lähellä Kroisoksen sekoitusastiaa.
123. Saaliinjaon toimitettuaan helleenit purjehtivat Isthmokseen antaakseen kunniapalkinnot niille helleeneille, jotka sodassa olivat esiintyneet urhoollisimmin. Kun sotapäälliköt sinne saavuttuaan jakoivat äänestysliuskansa Poseidonin alttarin ääressä ratkaistakseen, ketkä kaikkien joukosta saisivat ensimäisen ja toisen palkinnon, silloin antoi jokainen heistä itselleen ensimäisen äänen, katsoen kukin itse esiintyneensä urhoollisimmin, mutta toisen sijan yhtyivät useimmat antamaan Themistokleelle. Siten he siis jäivät yksikseen, mutta toiseen palkintoon nähden Themistokles pääsi paljon edelle muita.
124. Vaikka helleenit kateudesta eivät tahtoneet ratkaista tätä kysymystä, vaan purjehtivat kukin kotiinsa sitä ratkaisematta, joutui kuitenkin Themistokles suureen huutoon ja häntä pidettiin kautta koko Hellaan kaikkein viisaimpana miehenä helleenien joukossa. Mutta koska, Themistokleen voitosta huolimatta, Salamiin luona taistelleet eivät häntä kunnioittaneet, saapui hän kohta tämän jälkeen Lakedaimoniin saadaksensa kunnioitusta osakseen. Ja lakedaimonilaiset ottivat hänet komeasti vastaan ja kunnioittivat häntä suuresti. Ja urhoollisuuden palkintona he tosin antoivat Eurybiadeelle öljypuunlehvä-seppeleen, mutta viisauden ja taitavuuden palkinnon he antoivat Themistokleelle, ollen sekin öljypuunlehvä-seppele. Ja he lahjoittivat hänelle kauniimmat vaunut, mitä Spartassa oli. Ja lakedaimonilaisten paljon ylistettyä vierastaan saattoi häntä kolmesataa valiospartalaista, nuo, joita nimitetään ratsumiehiksi, aina Tegean rajoille saakka. Ja hän on kaikista meille tunnetuista ihmisistä ainoa, jolle spartalaiset ovat suoneet kunniasaaton.
125. Themistokleen saavuttua Lakedaimonista Atenaan soimasi afidnalainen Timodemos, joka oli hänen vihamiehiään, mutta muuten ei mikään huomattava henkilö, kateudesta aivan hurjistuneena Themistoklesta. Hän veti esille tämän tekemän matkan Lakedaimoniin ja väitti hänen Atenan vuoksi saaneen lakedaimonilaisilta nuo kunnianosoitukset eikä suinkaan oman itsensä vuoksi. Kun nyt Timodemos ei herjennyt näin puhumasta, lausui Themistokles: "Asianlaita on näin. En minä spartalaisten puolelta olisi näin paljon kunniaa osakseni saanut, jos olisin belbinalainen, yhtä vähän kuin sinä, hyvä mies. vaikka oletkin atenalainen." Sen verran tapahtui silloin.
126. Vaan Artabazos, Farnakeen poika, joka jo ennestäänkin oli persialaisten kesken huomattava mies, mutta Plataiain taistelun jälkeen tuli vieläkin huomattavammaksi, saattoi, mukanaan kuusikymmentätuhatta miestä Mardonioksen valitsemasta sotaväestä, kuninkaan ylimenopaikalle saakka. Mutta kun nyt kuningas oli Aasiassa, matkasi Artabazos takaisin ja saapui Pallenen kohdalle. Ja koska hänellä ei vielä ollut mitään kiirettä lähteä toiseen leiriin — Mardonios talvehti näet Tessaliassa ja Makedoniassa —, ei hän katsonut voivansa jättää valtansa alle laskematta kuninkaasta luopuneita poteidaialaisia, koska he kerran olivat hänen tielleen joutuneet. Sillä kuninkaan marssittua heidän ohitseen ja persialaisten laivaston lähdettyä pakoon Salamiista, he olivat julkisesti luopuneet barbareista. Niin myös muut Pallenen asukkaat.
127. Silloin siis Artabazos piiritti Poteidaiaa. Mutta koska hän epäili myös olyntholaisten luopuvan kuninkaasta, piiritti hän heidänkin kaupunkiaan. Se oli bottiaiïlaisten hallussa, jotka makedonialaiset olivat karkoittaneet Thermen lahden ääreltä. Ja piiritettyään sekä vallattuaan kaupungin hän antoi viedä asukkaat järven rannalle ja teurastutti heidät siellä, mutta kaupungin hän uskoi toronelaisen Kritobuloksen ja Khalkidiken väestön hoidettavaksi, ja siten saivat khalkidikelaiset haltuunsa Olynthoksen.
128. Valloitettuaan tämän Artabazos innokkaasti puuhasi Poteidaian valloittamista. Ja hänen tätä hartaasti puuhatessaan teki skionelaisten päällikkö Timoxeinos hänen kanssaan sopimuksen kavalluksesta — millä tavoin hän aluksi sen teki, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Lopulta kuitenkin kävi näin. Aina milloin Timoxeinos tahtoi lähettää kirjeen Artabazokselle ja Artabazos Timoxeinokselle, käärivät he kirjoittamansa kirjeen nuolen uurteiden viereen ja sulittivat sen, jonka jälkeen he ampuivat sovittuun paikkaan. Mutta Timoxeinos joutuikin ilmi Poteidaian kavaltamisesta. Sillä ampuessaan kerran sovittuun paikkaan Artabazos ampui siitä harhaan ja osasikin erästä poteidaialaista olkapäähän. Ammutun ympärille kertyi, kuten sodassa tapa on, pian paljon väkeä, jotka heti poistivat nuolen, jolloin he huomasivat kirjeen ja veivät sen sotapäälliköille. Ja saapuvilla oli myös muiden pallenelaisten liittolaisjoukko. Mutta luettuaan kirjeen ja saatuaan selville kavallukseen syyllisen sotapäälliköt päättivät Skionen vuoksi olla murskaksi musertamatta hänet kavalluksesta, jottei skionelaisia vastaisuudessa aina pidettäisi kavaltajina.
129. Tällä tavoin siis hän joutui ilmi. Mutta Artabazoksen kolmatta kuukautta piirittäessä kaupunkia syntyi sattumalta meressä vahva luode, jota kesti kauan aikaa. Huomattuaan, että oli muodostunut matalikko, alkoivat barbarit samota sitä myöten Palleneen. Mutta kun he olivat kulkeneet kaksi viidennestä koko matkasta ja vielä oli jälellä kolme, heidän päästäkseen Palleneen, nousi meressä ankara vuoksi, jommoista ei vielä monasti, kuten maan asukkaat kertovat, ollut sattunut. Niinpä ne persialaiset, jotka eivät osanneet uida, tuhoutuivat, uimataitoisten kimppuun taas purjehtivat aluksillaan poteidaialaiset ja tekivät heistä lopun. Ja syyksi vuokseen ja persialaisten tapaturmaan mainitsevat poteidaialaiset sen, että juuri ne persialaiset, jotka meri tuhosi, olivat rikkoneet Poseidonin temppeliä ja etukaupungissa olevaa jumalankuvaa vastaan. Ja mainitessaan tämän syyn he mielestäni puhuvat hyvin. Mutta henkiin jääneet Artabazos vei Tessaliaan Mardonioksen luo. Siten kävi näiden, jotka olivat saattaneet kuningasta matkalle.
130. Kun Xerxeen säilynyt laivasto pakomatkallaan Salamiista oli laskenut maihin Aasiaan ja oli kuljettanut kuninkaan ynnä sotajoukon Khersonesoksesta Abydokseen, piti se talvea Kymessä. Mutta aikaisin, kevään tultua, se kokoontui Samokseen, mihin myös muutamat laivoista olivat jääneet talvehtimaan. Useimmat laivasoturit olivat persialaisia ja meedialaisia, ja heidän päällikköinään olivat Mardontes, Bagaioksen poika, ja Artayntes, Artakhaieen poika. Heidän mukanaan oli päällikkönä myös Artaynteen veljenpoika Ithamitres, jonka Artayntes itse oli ottanut myötänsä. Mutta koska heitä oli niin ankarasti lyöty, eivät he edenneet kauemmas länteen — eikä myöskään kukaan heitä siihen pakoittanut, — vaan he jäivät Samokseen pitämään silmällä, ettei Ioonia luopuisi; ja heillä oli kolmesataa laivaa, ioonilaiset niihin luettuina. Eivätkä he edes odottaneetkaan helleenien tulevan Iooniaan, vaan luulivat näiden tyytyvän suojelemaan omaa maatansa. Ja sen he päättivät siitä, että helleenit eivät olleet persialaisia ajaneet takaa, näiden paetessa Salamiista, vaan olivat iloisina lähteneet taistelusta pois. Niinpä persialaiset mielestään olivat merellä joutuneet tappiolle, mutta maalla luulivat he Mardonioksen suuresti pääsevän voiton puolelle. Samoksessa ollessaan he nyt miettivät, voisivatko he tuottaa jotakin vauriota vihollisille, samalla kuin he myös pitivät silmällä, mihin päin Mardonioksen hankkeet kallistuisivat.
131. Mutta helleenit pani liikkeelle kevään tulo ja Mardonios, joka oleskeli Tessaliassa. Heidän maavoimansa ei vielä ollut kokoontunut, mutta laivasto, luvultaan satakymmenen laivaa, saapui Aiginaan. Sotapäällikkönä ja laivaston johtomiehenä oli Leutykhides, Menarcen poika, Hegesilaoksen pojanpoika. Tämän isä oli Hippokratides, tämän Leutykhides, tämän Anaxilaos, tämän Arkhidemos, tämän Anaxandrides, tämän Theopompos, tämän Nikandros, tämän Kharilaos, tämän Kunomos, tämän Polydektes, tämän Prytanis, tämän Euryfon, tämän Prokles, tämän Aristodemos, tämän Aristomakhos, tämän Kleodaios, tämän Hyllos ja tämän isä Herakles. Ja Leutykhides kuului toiseen kuningashuoneeseen. Kaikki nämä, paitsi niitä seitsemää, jotka ensiksi lueteltiin Leutykhideestä taaksepäin, olivat olleet Spartan kuninkaita. Atenalaisten päällikkönä taas oli Xanthippos, Arifronin poika.
132. Kaikkien laivojen saavuttua Aiginaan tuli ioonilaisilta lähettiläitä helleenien laivaleiriin. He olivat vähän tätä ennen myös saapuneet lakedaimonilaisten tykö ja pyytäneet näitä vapauttamaan Ioonian. Heidän joukossaan oli muiden muassa Herodotos, Basileideen poika. Nämä ioonilaiset olivat keskenään tehneet salaliiton ja väijyivät Strattiin, Khioksen itsevaltiaan henkeä, ollen alkujaan luvultaan seitsemän. Mutta kun yksi yritykseen osallisista antoi sen ilmi ja heidän salajuonensa siten tuli tunnetuksi, väistyivät muut kuusi Khioksesta ja saapuivat Spartaan sekä sitten myös Aiginaan, missä pyysivät helleenejä purjehtimaan Iooniaan. Kuitenkin he töin tuskin saivat nämä houkutelluiksi Delokseen saakka. Sillä kaikki, mikä oli edempänä, oli helleeneistä peloittavaa, koska nämä eivät tunteneet paikkoja, vaan otaksuivat kaiken siellä olevan täynnä sotaväkeä; ja Samoksen luulivat he olevan yhtä kaukana kuin Herakleen patsaat. Niinpä sattui sillä tavoin, että barbarit peloissaan eivät uskaltaneet purjehtia Samosta edemmäksi länteen päin ja että helleenit, khiolaisten pyynnöistä huolimatta, eivät uskaltaneet purjehtia Delosta edemmäksi itään. Siten pelko varjeli heidän välillään olevaa aluetta.
133. Siispä helleenit purjehtivat Delokseen, mutta Mardonios talvehti Tessaliassa. Sieltä käsin hän lähetti oraakeleihin Mys nimisen miehen, joka oli syntyisin Europos-kaupungista, ja antoi hänelle toimeksi käydä kysymässä neuvoa joka paikassa, missä persialaisten oli lupa kysellä. Mitä hän nyt tämän tehtävän antaessaan tahtoi oraakeleilta saada selville, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Mutta minä puolestani luulen hänen lähettäneen kysymään neuvoa silloisista hankkeistaan, eikä muista asioista.
134. On tunnettua, että tämä Mys saapui Lebadeiaan ja sai palkalla taivutetuksi erään kotimaisen miehen astumaan alas Trofonioksen luo ja että hän myös saapui Fokis maassa olevaan Abaihin. Ensiksi hän tuli Teebaan ja sinne päästyään hän kysyi neuvoa ismenolaiselta Apollonilta; siellä kysytään oraakelia tarkastamalla uhriteuraita, kuten on laita Olympiassakin. Toiseksi hän rahalla taivutti erään muukalaisen, joka ei ollut teebalainen, menemään nukkumaan Amfiaraoksen pyhättöön. Sillä ei kenenkään teebalaisen ole lupa sieltä pyytää ennustusta. Ja siihen on syynä tämä. Amfiaraos käski antamallaan oraakelilauseella teebalaisten valita, kumpaako näistä kahdesta he halusivat, käyttääkö häntä ennustajana vai liittolaisena; sillä jommastakummasta heidän täytyi luopua. Ja he valitsivat sen, että saisivat Amfiaraoksen liittolaisekseen. Tästä syystä ei kenenkään teebalaisen ole lupa siellä nukkua.
135. Mutta seuraava teebalaisten kertoma tapaus on minusta mitä suurin ihme. Tämä Europoksesta oleva Mys oli, kierrettyään kaikki oraakelipaikat, tullut Apollon Ptooksen temppelikartanoon. Tämän pyhätön nimenä on Ptoon, se on teebalaisten oma ja sijaitsee Kopais-järven yläpuolella erään vuoren luona, aivan lähellä Akraifian kaupunkia. Kun mainittu Mys tuli tähän pyhättöön, hänellä oli seurassaan kolme miestä, jotka valtion puolesta olivat kansalaisten joukosta valitut kirjoittamaan muistiin, mitä jumala oli julistava, — alkoi ennuspappi heti ennustaa barbarikielellä. Ja mukana seuranneet teebalaiset olivat ihmeissään, kun kuulivat barbarikieltä Hellaan kielen sijasta, eivätkä osanneet mitään siihen asiaan. Mutta europolainen Mys tempaisi heidän käsistään kirjoitustaulun, joka heillä oli mukanaan, ja kirjoitti siihen ennuspapin sanat, selittäen hänen antavan vastauksen Kaarian kielellä. Ja kirjoitettuaan tämän muistiin hän läksi matkoihinsa Tessaliaan.
136. Luettuaan oraakelien lauseet Mardonios lähetti sitten Atenaan sanansaattajana makedonialaisen Alexandroksen, Amyntaan pojan. Sen hän teki osaksi siitä syystä, että persialaiset olivat sukua Alexandrokselle. Muuan persialainen Bubares oli näet nainut Alexandroksen sisaren, Gygaian, Amyntaan tyttären, josta hänelle oli syntynyt aasialainen Amyntas; tälle, jolla oli äidinisänsä nimi, antoi kuningas suuren Alabandan kaupungin Fryygiassa asuttavaksi. Osaksi Mardonios lähetti Alexandroksen siksi, että oli saanut tietää hänen olevan Atenan valtion kestiystävän ja hyväntekijän. Täten näet hän luuli parhaiten voittavansa puolelleen atenalaiset, joiden hän tietenkin kuuli olevan lukuisan ja uljaan kansan ja joiden hän ennen muita tiesi tuottaneen persialaisille merellä kärsityt vauriot. Jos hän saisi nämä puolelleen, toivoi hän varmaan helposti pääsevänsä meren valtiaaksi, niinkuin todella olisikin käynyt. Ja koska hän maalla katsoi olevansa paljoa voimakkaampi, laski hän niin, että hän täten oli pääsevä helleeneihin nähden voiton puolelle. Kenties myös oraakelit julistivat hänelle tämän, neuvoen häntä tekemään Atenan kansan liittolaisekseen, jossa tapauksessa hän siis niitä totellen olisi lähettänyt Alexandroksen Atenaan.
137. Tämän Alexandroksen seitsemäs esi-isä oli Perdikkas, joka oli hankkinut itselleen makedonialaisten itsevaltiuden. Ja se tapahtui tällä tavalla. Argoksesta pakeni Illyriaan kolme veljestä, jotka olivat Temenoksen jälkeläisiä, Gauanes, Aeropos ja Perdikkas. Illyriasta he kulkivat rajan toiselle puolelle Ylä-Makedoniaan ja saapuivat Lebaian kaupunkiin. Siellä he palvelivat kuninkaan palkkalaisina, yksi paimentaen hevosia, toinen härkiä ja nuorin heistä, Perdikkas, pientä karjaa. Ja kuninkaan vaimo keitti itse heille ruuat; muinoin näet olivat ihmisten hallitsijatkin rahoista köyhiä. Mutta aina milloin hän leipoi leivän, tuli Perdikkas pojan leipä kaksinkertainen. Kun joka kerta kävi samalla tavoin, ilmoitti hän sen miehelleen. Sen kuultuaan juolahti kuninkaalle heti mieleen, että tapaus oli ihme ja että se merkitsi jotakin suurta. Niinpä hän kutsui luokseen päiväpalkkalaiset ja käski heidän poistua maastaan. He sanoivat, että heillä oli oikeus saada palkkansa ja vasta sen saatuaan he lupasivat mennä pois. Ja juuri silloin paistoi päivä savureiästä huoneeseen. Kun kuningas tällöin kuuli palkasta puhuttavan, lausui hän jumalain sokaisemana: "Palkaksi annan minä ansionne mukaan tämän." Ja samalla hän viittasi auringonpaisteeseen. Sen kuultuaan jäivät molemmat vanhemmat veljekset, Gauanes ja Aeropos, siihen ällistyneinä seisomaan. Mutta poikanen, jolla sattui olemaan kädessään veitsi, lausui: "Me otamme, oi kuningas, vastaan, mitä sinä annat", ja piirsi samassa veitsellään huoneen permantoon piirin päivänpaisteen ympäri. Ja sen tehtyään hän kolmasti ammensi poveensa auringonpaistetta, jonka jälkeen hän läksi matkaansa, ja muut hänen kanssaan.
138. Siispä he läksivät tiehensä. Mutta eräs kuninkaan neuvoksista huomautti hänelle, kuinka epäviisaasti hän oli menetellyt ja kuinka mielevästä nuorin veljeksistä oli ottanut, mitä annettiin. Tämän kuultuaan kuningas vihastuneena lähetti veljesten jälkeen ratsumiehiä surmaamaan heidät. Tässä maassa on joki, jolle näiden Argoksesta tulleiden miesten jälkeläiset uhraavat kuten pelastajalleen. Kun nyt temenidit olivat kulkeneet joen yli, paisui se niin suureksi, että ratsumiehet eivät kyenneet pääsemään sen poikki. Vaan veljekset saapuivat toiseen osaan Makedoniaa ja asettuivat lähelle niinsanottuja Midaan, Gordiaan pojan, puutarhoja, missä itsestään kasvaa ruusuja, joissa kussakin on kuusikymmentä terälehteä ja joitten tuoksu voittaa kaikkien muiden tuoksun. Näissä puutarhoissa vangittiin myös, kuten makedonialaiset kertovat, Silenos. Puutarhojen yläpuolella sijaitsee Bermion niminen vuori, joka talvisen ilmanalansa vuoksi on pääsytön. Otettuaan tämän maan haltuunsa veljekset sieltä käsin laskivat valtaansa muunkin Makedonian.
139. Tästä Perdikkaasta polveutui Alexandras näin. Alexandras oli Amyntaan poika, Amyntas Alketeen; Alketeen isä oli Aeropos, Filippoksen poika, Filippoksen isä Argaios, ja hänen isänsä taas Perdikkas, joka hankki itselleen hallituksen.
140. Tämä siis oli Alexandroksen, Amyntaan pojan, sukujohto. Vaan saavuttuaan nyt Mardonioksen lähettämänä Atenaan hän lausui: "Atenan miehet, Mardonios sanoo näin: Minulle on kuninkaalta tullut täten kuuluva viesti: 'Minä annan atenalaisille anteeksi kaikki heidän minua kohtaan tekemänsä rikokset. Mutta tee nyt, Mardonios, tämä. Anna heille ensiksi takaisin heidän maansa, ja valitkoot he sitten itse tämän lisäksi vielä toisen maan, minkä hyvänsä tahtovat, ja olkoot itsenäisiä. Ja jos he tahtovat tehdä kanssani sovinnon, niin pystytä jälleen kaikki heidän pyhättönsä, mitkä minä olen polttanut.' — Ja koska nyt kerran tämä käsky on minulle tullut, täytyy minun välttämättömästi tehdä näin, jollei teidän puoleltanne ole mitään estettä. Ja minä lausun teille tämän. Miksi te nyt olette mielettömät ja nostatte sodan kuningasta vastaan? Ettehän te kuitenkaan pysty häntä voittamaan ettekä te kaikiksi ajoiksi voi häntä vastustaa. Olettehan nähneet Xerxeen sotajoukon lukuisuuden ja teot, olettehan myös kuulleet, mikä sotavoima minulla tätä nykyä on, niin että, vaikka pääsisittekin voitolle ja etukynteen — josta teillä tosin ei voi olla mitään toivoa, jos olette ymmärtäväisiä, — on heti oleva käsillä toinen monta vertaa suurempi sotajoukko. Älkää siis, koettamalla vetää vertoja kuninkaalle, laittako niin, että menetätte maanne ja saatte henkenne kaupalla puolustautua, vaan sopikaa hänen kanssaan. Teillä on tilaisuus mitä kunniakkaimmalla tavalla tehdä sovinto, koska kerran kuningas on tälle kannalle asettunut. Olkaa vapaat, tehkää meidän kanssamme aseliitto vilpittä ja petoksetta!' Tämän, oi atenalaiset, Mardonios käski minun sanoa teille. Omasta hyväntahtoisuudestani teitä kohtaan taas en tahdo puhua mitään, sillä ette kaiketi nyt ensi kertaa sitä huomaa. Mutta minäkin pyydän teitä tottelemaan Mardoniosta. Näenhän minä, ett'ette kaikiksi ajoiksi kykene sotimaan Xerxestä vastaan. Jos olisin teissä tämän kyvyn havainnut, en näet olisi koskaan teidän luoksenne tullut esittämään näitä ehdoituksia. Sillä kuninkaan mahti käy yli ihmisten voimain, ja hänellä on pitkä käsi. Mutta jos te nyt ette kohta tee sovintoa, vaikka he tarjoavat näin edullisia rauhanehtoja, niin pelkään teidän puolestanne, jotka enimmin kaikista liittolaisista asutte valtatien varrella ja yksin joudutte kärsimään vaurioita, koska te omistatte erikoisen, sotajoukkojen välisen riitamaan. Vaan taipukaa! Teillehän tuottaa suurta kunniaa, jos suurkuningas yksin teille kaikista helleeneistä antaa rikoksenne anteeksi ja tahtoo tulla ystäväksenne."
141. Näin puhui Alexandras. Mutta saatuaan tietää Alexandroksen tulleen Atenaan saattaakseen atenalaiset tekemään sovinnon barbarin kanssa, pelkäsivät lakedaimonilaiset kovasti, että atenalaiset sopisivat persialaisen kanssa. He muistelivat näet niitä ennuslauseita, joiden mukaan meedialaisten ja atenalaisten oli määrä karkoittaa heidät ynnä muut doorilaiset Peloponnesoksesta. He päättivät senvuoksi heti lähettää sanansaattajia. Nytpä osui niin, että molempien lähetystöjen esiintyminen sattui samaan aikaan. Atenalaiset olivat näet vitkastelleet ja venytelleet aikaa, hyvin ymmärtäen, että lakedaimonilaiset saisivat tietää kuninkaan luota saapuneesta sanansaattajasta, jonka tuli keskustella sopimuksesta. Ja he käsittivät, että lakedaimonilaiset, siitä tiedon saatuaan, kiireimmiten tulisivat lähettämään sanansaattajia. Siksi he olivat tahallaan näin menetelleet, siten osoittaakseen lakedaimonilaisille kantansa.
142. Mutta kun Alexandros oli lakannut puhumasta, lausuivat vuorostaan Spartasta tulleet sanansaattajat näin: "Meidät lähettivät lakedaimonilaiset pyytämään teitä, ett'ette panisi toimeen selkkauksia Hellaalle ettekä barbarilta ottaisi vastaan ehdoituksia. Sillä se ei ole suinkaan oikeata eikä soveliasta kenellekään helleenille, ja monesta syystä kaikkein vähimmin teille. Tehän olette tämän sodan herättäneet, vaikka me emme sitä ensinkään tahtoneet, ja teidän maastanne on alusta alkaen kamppailu ollut, jos kohta se nyt koskee koko Hellastakin. Mutta, puhumatta tästä kaikesta, ei ole suinkaan siedettävä, että helleenien orjuuteen joutuvat syypäiksi atenalaiset, te, jotka alati ja ammoisista ajoista saakka olette olleet tunnettuja siitä, että olette useita heimoja saattaneet vapaiksi. Me suremme kanssanne ahdinkotilaanne samoinkuin sitä, että teiltä jo on mennyt kaksi satoa hukkaan ja niin kauan jo olette elannonpuutetta kärsineet. Korvaukseksi tästä ilmoittavat lakedaimonilaiset ynnä liittolaiset aikovansa elättää teidän vaimojanne ja kaikkea sotaan kykenemätöntä kotiväkeänne koko sen ajan, jonka tämä sota kestää. Mutta älköön makedonialainen Alexandras, joka näin siloittelee Mardonioksen sanoja, teitä taivuttako. Hänen on kyllä niin tehtävä. Sillä koska hän on itsevaltias, niin hän auttaa toista itsevaltiasta. Mutta teidän ei tule niin tehdä, jos nimittäin olette mielevät; ymmärrättehän, että barbareihin ei ole mitään luottamista ja ettei heissä ole mitään totuutta." Näin puhuivat sanansaattajat.
143. Atenalaiset vastasivat Alexandrokselle näin: "Me ymmärrämme kyllä itsekin sen, että meedialaisen mahti on monta vertaa suurempi kuin meidän, niin ettei tarvitse meitä siitä herjata. Mutta kuitenkin me, innolla vapauden puolesta taistellen, voimiemme takaa aiomme puolustautua. Älä sinä koeta taivuttaa meitä tekemään sovintoa barbarin kanssa, sillä me emme aio siihen suostua. Vaan ilmoita Mardoniokselle, että niin kauan kuin aurinko kulkee tätä samaa rataansa, jota se nyt kulkee, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Vaan me menemme häntä torjumaan, luottaen jumalien ja puolijumalien apuun, joiden asumukset ja kuvat hän poltti, vähintäkään heistä välittämättä. Älä sinä vastedes tämmöisiä ehdoituksia tuoden näyttäydy atenalaisille, äläkä, muka tehdäksesi meille hyviä palveluksia, kehoita tekemään rikollisia tekoja. Sillä me emme tahdo, että sinä, joka olet kestituttavamme ja ystävämme, atenalaisten puolelta kärsisit jotakin ikävyyttä."
144. Näin he vastasivat Alexandrokselle, mutta Spartasta tulleille sanansaattajille he lausuivat: "Oli vallan inhimillistä, että lakedaimonilaiset pelkäsivät meidän aikovan tehdä sovinnon barbarin kanssa. Mutta kuitenkin näyttää teidän pelkonne olevan häpeällinen, koska hyvin tunnette atenalaisten mielenlaadun ja tiedätte, ettei missään koko maailmassa ole niin paljon kultaa eikä mitään kauneudessa ja hyvyydessä niin erinomaista maata, jonka tahtoisimme ottaa vastaan sillä ehdolla, että kävisimme meedialaisten puolelle ja orjuuttaisimme Hellaan. On näet monta tärkeätä syytä, jotka estävät meitä tätä tekemästä, vaikka tahtoisimmekin. Ensiksi, ja ennen muita, poltetut ja hävitetyt jumalien kuvat ja asumukset, joiden puolesta meidän on pakko mieluummin kostaa kuin tehdä sopimus sen kanssa, joka tämän teon on tehnyt. Toiseksi Hellaan heimo, joka on yhtä verta ja yhtä kieltä, yhteiset jumalien sijat ja uhrit sekä samankaltaiset tavat, joitten kaikkien kavaltajiksi rupeaminen ei olisi atenalaisille onneksi. Tietäkää siis, joll'ette ennestään sitä tiedä, että niin kauan kuin yksikään atenalainen on hengissä, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Mitä kuitenkin teihin tulee, niin me kiitämme huolenpitoanne meistä, kun siihen määrään olette meistä murhetta nähneet, että tahdotte elättää meidän kotiväkeämme. Niinpä te olette kylliksi osoittaneet suosiotanne, mutta kuitenkin tahdomme edelleen pysyä samalla kannalla kuin tähänkin asti, tuottamatta teille mitään rasitusta. Mutta kun nyt asiat ovat tällä kannalla, niin lähettäkää mitä pikimmin sotajoukko. Sillä, niinkuin me arvelemme, ei ole kauan aikaa viipyvä, ennenkuin barbari hyökkää maahamme, vaan sen hän tekee heti saatuaan sanoman, että me emme aio täyttää mitään hänen pyyntöään. Ennenkuin hän siis saapuu Attikaan, on tärkeätä, että sitä ennen riennämme puolustamaan Boiotiaa." Atenalaisten tällä tavoin vastattua läksivät lähettiläät kotia Spartaan.