KEHRÄÄJÄ.
Alituiseen aivoissa kehrää ajatukset, viipyy elon vaivoissa, kiinni ilon ukset.
Mustat säikeet kierivät
yhä sukkulalle.
Kyynelvirrat vierivät
kauas maailmalle.
Kuontuu puolat sataset,
liikaa on jo noita!
Ajatusten rataset
kiertää ulapoita:
»Kuinka siellä lainetta
rakkahimmat kyntää.
Ei tuo aalto mainetta,
ohitse vain ryntää.
Kuinka myrsky heittelee,
yllättävi yöhyt.
Heikon pian peittelee
hyrskyaallon vyöhyt.»
Kohoo surun siltoja
synkeähän veteen,
ikäviä iltoja
mustan mielen eteen.
Tumma lanka katkea,
väsynyttä säästä.
Suru suuri ratkea,
painostasi päästä!
Lepää, rukki! — Parahin
miettimättä oisi. —
Aloit aamuvarahin,
seisahtaa jo voisi. —
— Kehrääjä, mi kaihtanet
vieraan ääntä kuulla:
milloin vaivan vaihtanet,
istut lepopuulla? —
Vaan ei vauhti vaimene,
yhä pyörä kiitää.
Eikä murhe laimene. —
Kaiho kauas liitää.