OTTO GIBALE.
Talviyönä
Kattoa vailla olevan puhelu
Ovet suljettiin. Mun vielä minne saakka
täytyy? — Painava on uupumuksen taakka.
Vilun puistutus jo poven pohjaan viiltää.
Jäätyy jäseneni. Ilkkutähdet kiiltää.
Ilkkutähdet, sydämettömät kuin ikään
ihmispedot, joihin kosketa ei mikään.
Hornankaan ei kaameampi liene latu
kuin tää talviöinen, loppumaton katu.
Horjun katuviertä elottomin povin.
— Kuolla taisin jo. Yö kamala on kovin. —
Ovet suljettiin. Myös elämähän uksi
mulle ainiaaks' lie tullut suljetuksi.