JUHLARUNO MIKKELIN TYÖVÄENYHDISTYKSEN 15-VUOTISJUHLASSA
13 P. ELOKUUTA 1905.
I.
Käy itään, etelään tai pohjan periin, maaseudulle tai kaupunkihin kulje, näät kaikkialla saman eroituksen mi jakaa rikkahat ja köyhälistön, suo tuolle etuja ja tälle puutteen, tuon loistoon, voimahan ja valtaan nostaa ja tämän kurjuutehen painaltaapi.
Kun kodin kasvatti on rikkaan lapsi, niin mieron kiertäjänä köyhä kulkee. Kun rikkahalle elon aamu aukee ja kukat nuoruuden ne puhkeaapi, niin kyyneltyypi köyhän elon taivas. — Ja miehuus-ijän taisteloissa vielä tie rikkahan vie kultaan, kukoistukseen, mut köyhän edessä on synkkä muuri. —
Ja vihdoin rikkahalla elon ilta niin huoleton on lempeä ja lauha, vaan ruoturina köyryselkä köyhä käy pitäjätä, kunnes korjaa tuoni.
Sä silmäs aukaise, ja kaikkialla on edessäsi eroitus se sama. — Sä kysyt: »miksi näin — vai ihmisetkö ne toinen toistaan oisi huonompia, yks' ylhäiseksi luotu, toinen kurja vain kantamahan kahlehia orjan».
Sä kysyt noin ja etpä ensimmäisnä sä vaadi vastausta ongelmahan. Sun laillas tuhannet jo ennen tutki ja heille vastauskin valmistettiin tuo jota soitetahan nytkin korviin.
Näin lausutaan: »se Jumalan on sääntö ja laki ikuinen ja järkkymätön niin viisaus se tutkimaton sääsi, siks' siihen parast' ompi alistua, mut napina ja niskoittelu vainen on turhan ihmisluonnon itsekkyyttä, mi henkemme vie tyyten perikatoon, — se autuas ken täällä tyytyy, kärsii».
Vuossadat korviimme noin soitettihin tok' aina eli epäilijät, jotka ei kansaa suostunehet syöksemähän tuon sorron orjuutehen, kahlehisin vaan oikeutta heikoillekin vaati.
Niin nousi harvat nuo, ne uraa uursi ja veljillensä valon tietä viittoi. He vapauden aatteen marttyyreinä sai kestää pakkovallan vainon, vihat ja kantaa taakan usein raskahimman, kun eestä totuuden he taistelivat. Mut sankarit ne taisteli, ne kesti, ja työnsä hedelmän sai köyhälistö.
Työn heelmä se on veljeyden oppi, mi käskee kaatamahan raja-aidat ja poistamahan eroituksen väärän, tuon, jok' on kansan kadotus ja surma, kun käskijät ja orjat luo se maahan.
Ken sisko, veli liet sä, mieles avaa ja tutki olemuksen salaisuutta ja kärsimysten siemen esiin etsi. Sä henkes harhailla suo vapahasti kas itsekullekinhan oma taival on kuljettavaks' suotu, miksi sitten ois kytkyessä tarvis tallustella, se tapa tuskin sopii ihmiselle.
Pois vanha virsi siis ja uusi soimaan. Nyt kansan pohjakerrokset jo havaa ja tasa-arvohon on kulkemassa tie joskin jyrkkä lie ja louhikkoinen.
Ei enää muutamat vaan miljoonat on heränneet ja tenhoton on lumo mi muinen unehen sai orjalaumat
On orjat heränneet ja kautta maiden he toisillensa veljeskättä tarjoo, se rauhanlämpöinen on kädenlyönti niin voimakas ja rintaa riemastava.
Näin veljyet ja siskot liitto luodaan, mi ihmisyyden vaatimukset täyttää ja tekee lopun vääryydestä maassa, se ompi proletaarein veljesliitto.
Pois vanha virsi siis ja kautta maiden halk' idän, etelän ja pohjan kulman nyt soikoon vapauden valtalaulu.
II.
Ihminen, ihminen vapaaks' korkeaks' on luotu eikä madoks' maan. Ilmoihin, korkeihin aatosten on nousta suotu lentoon ioistoisaan.
Kaukana, kaukana siintää vetten siniseljät saaret kaihojen. Lainehet tuuloset kummun koivahaiset heljät soittaa kutsuen.
Vapaus, vapaus sua aatellessa aivan mieli hurmaantuu. Ies pois, kenpä vois elää alla tuskan, vaivan orja vain, ei muu.
Kutsut soi, kutsut soi mielet syttyy sankartöihin eestä kansan, maan. Peikot vaan kauhuissaan sitois' meitä hornan öihin, kuoloon kauheaan.
Ies pois, inha ois kestää orjan ikeen kauhu. — Nyt se murskataan. Tuulet soi, huminoi, vapauden taiston pauhu kaikuu yli maan.
Kahleita, kahleita kuulkaa kuinka kalskuttaa ne naurain, irvistäin. Kytkyet rautaiset toisten ympäri jo saa ne vieden tyrmään päin.
Taisteluun, taisteluun sinne miss' on aaltoin hyrske, miss' on mustin yö! Eteenpäin kiirehtäin! Valitus ja itkun tyrske raukkojen on työ.
Katkotaan, ratkotaan toki tyrmän, manan mahdit, lyödään estehet. Nousemme, tietkää se niinkuin vapauden vahdit uljaat, urhoiset.
Hetki lyö, loppuu yö, eteenpäin nyt siskot, veikot valoon hulmutaan. Aika on tuomion, vapisten jo hornan peikot surmaa aavistaa.
III.
Käsityksin, rinnatusten luona punavaatteen uurahasti toimikaamme eestä veljesaatteen.
Louhikkoa lonkeroista
raivatkaamme joukoin.
Suur' on eessä perkaamaton
pelto veljestoukoin.
Vasta kun on korvet syvät,
suokin hallanpesä
raivattuna, silloin koittaa
köyhälistön kesä.
Poistukoon nyt väsymys ja
epätoivo, pelko.
Että työ vie määrän päähän
siit' on meillä selko.
Toivon kaukorantamalla
näkyy onnen kuvat,
jotka veljestyömme kautta
kerran toteutuvat.
Käsityksin, rinnatuksin raatajain käy retki. Eteenpäin, jo kohta lyöpi vapautuksen hetki.