KUOLINKELLOT.
Pitkät minuutit ja tunnit monta, monta pitkää päivää tehtahassa aamust' iltaan luona koneen ryskiväisen istuu kalvas, kaunis neito rinta tuskan liekkilöissä, sydän kivun kipinöissä. — Kuule, kuolinkellot soi.
Istuu neito koneen luona, mieli karkais kukkamaille, taivahille aatteen lento houkuttaisi, jospa saisi hieman, hieman levähdystä, mutta ei, ne ryskää, ulvoo, kiljuu, karjuu, repii, raivoo tehtaan koneet aamust' iltaan, — sielun syvintä se leikkaa. — Kuule, kuolinkellot soi.
Pitkät minuutit ja tunnit nuoruudesta elon iltaan kaunis neito koneen luona elävältä pirstautuu, särkyy, murtuu mureniksi. — Kuule kuinka elon halki kuolinkellot hälle soi.