KUOPION TYÖVÄENTALON VIHKIÄISIIN.
1 P. MARRASK. 1901.
I.
Ken nähnyt ompi köyhän miehen surun, sen kädet känsäiset ja kehnon nutun. Ken tietävi sen niukan leipämurun ja arvaapi sen ahdistuksen tutun, hän varmaan kylmempi on hyistä hallaa, jos heikon oikeutta sortain tallaa.
Ja ken on tiennyt, miten alle pinnan tuon mustan moni kultajyvä vaipuu. Ja moni sykähtely nuoren rinnan kuin säkene vain hämärähän haipuu, hän varmaan kylmä on kuin pohjatuuli, jos itkutta sen näki tahi kuuli.
Ja ken on aavistanut toivottuutta, min nääntynehen synkkä silmä näyttää, tai nähnyt kuntoa ja tarmokkuutta, kun puute matalaisen majan täyttää, hän varmaan sydämett' on kokonansa, jos tulta tuntene ei rinnassansa, jos tult' ei tuntene ja pakoilusta, mi ajaa köyhälistön suuren luoksi ja vaatii toimintaa ja uhrausta vain noiden unhotettuin onnen vuoksi. Oi, syttyköön tuo tuli mielten yöhön ja nostakoon se tuhansia työhön!
Nyt aik' on roudan sulaa rinnan suosta ja suuren suvipäivän meille koittaa ja vuolahitten veljesvirtain juosta ja kukkain puhjeta ja lämmön voittaa. Jo aik' on katsoa sen kansan puoleen, mi on nääntymässä tuskaan, huoleen.
II.
Valtava voima on hengen voima, konsa se koskena mielihin lyö, kalveten kaatuvi sorto ja soima, juuretta horjuvi arvoton työ.
Hengen voima se korkean sielun
toimiin suurihin innostaa.
Halpain pelvoksi mittaa se nielun,
jonneka heikot ne herpoaa.
Hengen voima se velvoittaapi
puhdasta lippua kantamaan.
Työssään ken aatteensa unhoittaapi,
kuolee kuin autio kaiku vaan.
Hengen voima se aateliskilven
sankarin otsahan painaltaa;
hällä on usko, mi huolien pilven
päivänpaisteeksi kirkastaa.
Hengen voima se antaa uskon
vastais-aikahan parempaan,
jolloinka hehkulla aamuruskon
oikeus täyttävi kaiken maan.
Silloin syömmissä ihmislasten
asuvi verraton sointuisuus,
kuuluvi huulilta voimakasten
rauhan julistus aina uus.
Valtahan silloin ei astu kukaan
heikkoa, raukkaa sortaakseen.
Jokainen ilolla rientää mukaan
avuksi ollen veljelleen. —
— Hengen voima jo koskena kulje!
Tulvana suurena syöksähdä!
Alheat pyyteet salpaa ja sulje,
mielet nosta ja virkistä!
III.
Nouskohon Suomeni kaikkiin ääriin aatteen uljahan linnat Heimomme kallihin lunastimeksi suokaamme korkeat hinnat.
Tuokaamme uhria tuhansittain
kansamme kohottimeksi;
itsemme työlle vihkikäämme
ajaksi ainaiseksi.
Takokaa, takokaa, Suomen sepot,
ahjossa hiilos kiiltää.
Ulkona pakkanen uhmailee ja
heikkojen sydäntä viiltää.
Lietsoen hehkuu yhäti hiilos,
elkäämme säästäkö kättä.
Mies se, ken pajassa paljehtiipi
helteestä väsähtämättä.
Aattehen linnoja, ahjoja näitä
saakoon Suomehen monta!
Suojatkoot jalot vartiojoukot
Kansaamme onnetonta!