VI

Seoravan aamun Vilkk meinas, ett meijän darvittis jääds sinn odottama stää Parkno-noitta, nii ett saadais nähd, kuis se stää tooppi noitu takasi, vaikk se jo o löydett Mutt em mes suastunns siihen, go vaadesi ett lähdetäis Turkku kohden goht ja Vilkun däydys anttap perä vihdo viime. Kyll händ sendä harmitt ja hän meinas, ett siit olis tuli hyvingi lysti, ko hän olis saannp pelat sem Barknolaisen gans. Mutt Iiro sanos, ettei muitte ol mittä hausk katellk, kon gaks velhot yhten dörmävä. — Me rupesi sitt säälimä lähtöän, mutt ko me oli siint toimes, niin dlee naapri emänd ja tua meill aika knyytilise juustoj ja kakoj ja panngakoj ja sanos, ett hän dahdos tuli viäl kerran giittämä Vilkku. Vilkk ott kiitokse ja panngako hyväll miälell vasta ja sitt me läksi. Eik meill juur pali mittän dapattunns sitt enä matkall. — Vaikk tapadus kylläkki, mutt en diäd, viitingön jutell niit kaikki, ko niist voi tulls siihen gäsityksehe, ett me oli niit kaikkjam bahimppi tappelpässej mailmas siihe aikka. Mutt em mes sendä semssi ollp, päivasto me oli hyvingi lakkjoi poikki, ko meijä vaa annetti rauhas oll, mutt ko meit härnätti ja suututetti, ni vois kyll tapattu, ett mekki näyti voimian. — Mihistis ihmne luanostas pääse? — Nii händ. Asja lait ol näättäk semne, ett ko mep pääsi Mynämäen gankkall, ni mes sautin golm heost miähines, kon gulkivat Turkku kohde niingo mekki. Mutt he menivä nii vendavast, ett Vilkk sanos Iirot: "Nappastas stää Valkot selkkä, ett päästä siutte!"

Iiro tek, niingo Vilkk käsk, ja Valko pist parast travias, ett hari vingus. Mutt juur ko meijäm bit pääsemä sem berämäise siutte, ni rupesivakkin gaikk kolm ajama niim bali ko heijän gaakkis pääsivä ettippäi. Ja me jäim berä, ei siin mikkä auttann.

— No nii, meinas Vilkk, sama se o, ajetang edellt taikk peräs, ko vaa ettippäi mennä eik annet heoste unisas kondeijas siirell.

Mutt ei ol aikkaka, ennengo ne edellmenijä annoiva heostes jäll ruvet venuttleema ettippäi ittiäs nii vendavast, ett tuski huamas, ett liikkell oltti. Iiro rupes koittamani bann asjak kuntto sovinoll ja sanos: "Mistäs kaukka olla?"

— Uudestkaupungist olla!

— Vai nii. Ja Turkkuhu olla menos.

— Turkkuhu oikke mennä hiljaksis.

— Hiljaksis oikken dek kuljett, mutt meijä olis vähä niingon giiru, tehkäst hiukan diät, ni me aja siutte.

— Tee oikkem; bual tiät ja korttel kappatte väli o maandiä laki. Andakka luista vaa! — Ja kyll se väistiki ja väistivä ne muukki, mutt ko mep pääsi se etumaise rinnall, ni algo sama peli jäll ja kaikk kolm uuskaupungilaist pysysivä meijä edellän.

— O hän nys sendä harmin gappal, sanos Vilkk ja silmäk kipenöittiväk kiukust.

— Älä yhtä hual, tuumal Iiro, ensmäises ylösmäes met täst harmist pääse.

Pia siins sitt tulttingi yhde ahte ali, uuskaupungilaise hyppäsivä alas rattaildas kävelemä, mutt Iiro löi Valkot selkkä, nii ett me yks kaks oli etumaisin. Ja kaikk olis päättynn hyvi, jos ei se uuskaupungilainen, go etumaisen ol ajann, olis huutann meill: "Ongost teillp pitsei myyd, Raumam boja?"

Siilo meijän gärsvälisyten ol lopp. Vilkk hyppäs niingo syästäv alas rattaild, rupes sill isävainajas kepillk kurittama uuskaupungilaist ja sanos: "O oikke meillp pitsei myyd ja runssall mitali me niit annangi. Niingos nää ja tunne, ni on dämä vähä pitk kyynärpuu, mutt em me tämsis kaupois niin duumam bääll räkn."

Mutt ko net toise uuskaupungilaise huamasiva Vilku vehke, ni hek karasiva Vilkum bääll. Sillo mnää tiätystengi menin gans lengeihi ja huusi Vilkull: "Ann snää sill vaa oikke miähen gädest, kyll Iiro ja mnää näit kaht sillaikka pysyttle."

Mutt liiaks mnää siin luppaili, sillett Iiro ei tullukka alas rattaild, ko ajo aika kyytti mäem bääll ja katos sitt sen daam bois näkyvist Nek kaks uuskaupungilaist, ko mnuum bit hoitaman, garasiva molema mnuun gimppuhun ja selkkän mnää rupesi saama, niingo hyvi ymmärätt. — Ei yks sendän gaht vastan gest, vaikk vahvembiki olis. Nii oikke, nii mnuu rupes käymä eik stää Iirom bahust vaa näkynn eik kuulunn. Hädisän mnää huusi jo Vilkullekki, ett hän dliis appuhu, mutt Vilkk ol täödes touhus sen gans, jong kraissuhu hän ol karannk kii. Se ol vahv klupu, ja vaikk Vilkk ol vahveve, ni ei hän sills sendäm bali saannk kepilläs pitsei mitat, ennengo hän joudus paindlema. — Sillaill oikke, eik mnuull Vilkust mittä appu oll. Ne mnuun gaks viholistan saivakki viime mnuu nokillen maandiäll ja sitt istus töine muu selkäm bääll ja töine rupes kurittama mnuu Vilkun gepillk, ko ol pudonns siihe meijän gondeihin. Mutt em mnää sendä muut kerjenns saaman gom bari oikken gippjä naskaust, ennengo Iiro tlee joukkoho hirmuse iso kuusengarakk kädes ja ruppe sipelemä niit kaikki uuskaupunkilaissi.

— Vai pitsej tet tahdott, sanos Iiro. — Näättäk, täsä o "blondervalakka", ja täsä "viidem bari utti", ja tämä o "Muuri mummu laj". Händäst tämä sitt, se o stää "min sortti".

Ja ain go hän sanos yhdem bitsi nime, ni hän löi niit uuskaupungilaissi, nii ett ryhä komis. Eik niitte sitt enä mikkä muu auttannk, ko lähtip pakko, niim bali kom bääsivä.

Se ol kova tyät oli, ja me oli valla hengästynnyk, ko mes siit selkesi. Mutt mnää oli viäläkkin giukkune siit, ettei Iiro oli aikanas tuli appuhu ja sanosingin goht, ko oli saann hengen dakka: "Helkkrisäk snää klekkroittik, kos jäti mnuu noittem behmitettäväks."

— Niin gaiketakki! Mnuu olis pitänn jättämä heose siihem baikkaha ja ruvet tapplema. Ei poja! — Mnuu isävainan sanos ai: "Muist se, Iiro, ettäs pane heoses ja paattis lailes kii, vaikk kumnen giiru olis." Nii oikke mnuu isän sanos ja stää neovo mnää ole seorann ja meina vastakki seorat. Sendähde mnää nykki vei Valkon donn ahten daa yhtem buuhun giip, pani heini ette ja leikkasi ittellen hyvän garaka, ennengo mnää teili appuhun dlii. Muuto meijä olis käynn niingo uuskaupungilaisten; "gattokast nyt, tuall maka yks heone väärim buali ojas ja nek kaks muut ova Uuttkaupunkki päi menos, niim bali, kom bääsevä!"

Ja Iiro oliki oikkjas. Em mes siink kohinas oli lainkka huamann, ett uuskaupungilaiste heose olivak kiärtänn ymbärs ja lähtennt toissippäi. — Sitt me rupesin gattlema vaatteitan ja totisestakko, ni me häpesi ittiän, go mes siit toimest olim bääss. Vilkk meinas: "Kyll se sendä on glookku, ko ihmsem bitä suuttuman gaikist piänist."

— On gyll vaa, sanosi mnää, — mutt pahustak heijän gans tarvitte ai hirvitell ja härnät meit raumlaissi siit, ett meillp pitsej tehdä. Ong se mikkä häppi? Mnää ole itt saann mukulan hakat pitsi sisarten gans ja tiädä sanno, ett siins saa hikkoll, ennengo siin leipäs ansatte, eik stää kaikk taulpääp pyst tekemänkkä. Sendähde em mnää suutukka mistä, niingo siit, ett raumlaisist tehdäm bilkka pitsetten dähde.

— Nii händ, ja se sitt vast mahta suututtak, ko ruveta niit mittama omallk kyynärpuull oma selkkähä, sanos Iiro, mutt siihe hänem buhes sillk kertta lopusikin, go hän näk mnuum bääldän, ett siit olis tuli uus hiistlemine.

Ko mes sitt viäl olim bess itten ja juann joest, ko juaks siit ahte ald, ni me meni Valkon dyä. Valko hirnautt kerran, go näk meijä ja Vilkk sanos, ett se meinas stää, ett Valkongi miälest ol oikke, ett uuskaupungilaises saivaf fliiteihis.

— Nii oikke, hes saiva ja annova, tuumal Iiro, mutt sillo Vilkk suutus ja sanos: — Joses, pahus soikkon, daed ollp pistlemät, niim bids suus kiis sitt valla.

Ja sitt Vilkk ott ruakvaka rattaild ja me istusin gaikin kolme ojam barttall ja söi oikke vahva aterja. Ja kyll kestkeevri emänäm banngako nyk kiärus saiva. Ko ol syätt, ni lähdetti jällp painaman Durkku kohde ja ilma erinomasemppi kommeluksi mes sitt pääsingi sinnt tosa vähä ennem bualdpäevä.