KAHDESKYMMENESENSIMÄINEN RUNO.
Penelope nousi neitostensa kera palatsin aarrehuoneisiin kädessä kultainen avain, jossa oli norsunluinen pää. Täällä aarrekammioissaan säilytti Odysseus kerran nuorena spartalaiselta Ifitolta saamaansa arvokasta jousta. Hän ei milloinkaan kuljettanut sitä muassaan, piti vain tallessa nuoruudenaikuisen ystävyyden muistona. Täällä huoneissa oli suuria arkkuja täpö täynnä kallisarvoisia vaatteita ja muita rikkauksia. Penelope otti naulasta jousen ja silloin tulvehtivat voimakkaina mieleen onnellisten vuosien muistot. Itkien hän katseli Odysseun lempijousta. Sitten hän läksi alas, parin neitosen kantaessa silmukkarenkaita, joiden läpi nuolen tuli lentää. Saavuttuaan alas saliin hän pysähtyi ovelle virkkaen:
"Rohkeat kosijat! Te täällä mielin määrin majailette ja pakotatte minut ratkaisuun. Kuulkaa, tänään pidämme kilpailut, silloin näemme, ken teistä voittaa. Tässä on jalon puolisoni jousi. Ken sen jaksaa jännittää ja yhdellä laukauksella nuolen kaikkien kahdentoista renkaan läpi ampuu, häntä puolisona seuraan ja jätän ainiaaksi tämän minulle niin rakkaan kodin."
Samalla hän ojensi jousen Eumaiolle kosijoille annettavaksi. Mutta Eumaioskaan ei voinut kyyneleitään pidättää, niin selvästi muistui rakas isäntä mieleen ja Filoitioskin ratkesi itkuun.
"Te tomppelit! Vai tässä te rupeatte vetistelemään ja lisäätte kuningattaren surua. Ellette voi itseänne hillitä, menkää ulos itkemään, niin ei kilpailumme häiriinny. Tässä on työtä tarpeeksi, sillä harva pystyy Odysseun kanssa kilpailemaan."
Niin lausui Antinous, mutta sydämessään hän kuitenkin luuli jaksavansa jousen jännittää ja voiton saada. Silloin virkkoi Telemakos:
"Miten mieletön olenkaan, kun riemuitsen kilpailusta! Miehet, koettakaa onneanne, katsokaa, onhan palkkannekin verraton, nainen ihana, jollaista toista ei etsimälläkään löydä! Tekeepä minunkin mieleni yrittää. Jos voitan, silloin saan pitää äidin luonani."
Hän asetti renkaat pitkään riviin, heitti vaipan hartioiltaan, tarttui jouseen ja yritti jännittää, mutta turhaan. Kolmesti hän koetti, mutta aina yhtä huonolla menestyksellä. Silloin Odysseus viittasi häntä luopumaan yrityksestä ja Telemakos kehoitti muita koettamaan onneaan.
Antinous ehdotti aloitettavaksi samassa järjestyksessä, jossa he pöydässä istuvat. Nousi silloin Leiodes ja tarttui jouseen, mutta turhaan yrittivät hänen hienot, töihin tottumattomat sormensa sitä jännittää. Toivotonna hän jätti jousen virkkaen:
"Turhaa työtä taidatte tehdä. Viisainta lie ajoissa luopua tavoittelemasta sitä, mitä ei kuitenkaan saa. Te kaikki luulette onnistuvanne, mutta jouseen tartuttuanne huomaatte saavanne lähteä etsimään itsellenne puolisoa muualta."
Harmistuneena virkkoi silloin Antinous: "Mitä puhetta se sellainen on! Jollei sinun äitisi sinua jousenjännittäjäksi synnyttänytkään, ei sinun tule ajatella kaikkia yhtä mahdottomiksi. Melanteus, tuo talia, lämmitä sitä ja voitele sillä jousi, niin näette, miten käy."
Melanteus teki kuten käskettiin, kosijat koettivat vuoroitellen, mutta ainoakaan ei onnistunut. Nyt olivat jäljellä ainoastaan Eurymakos ja Antinous, joukon etevimmät urheilijat.
Kilpailujen kestäessä oli Odysseus Eumaion ja Filoition seuraamana astunut ulos. Täällä hän kysyi heiltä, kenen puolta he pitäisivät, jos Odysseus kerran palaisi. Empimättä vastasivat silloin molemmat henkensä Odysseun puolesta antavansa ja rukoilivat, että Zeus kerran sallisi rakastetun isännän palata.
"Toivonne on toteutunut", lausui nyt Odysseus. "Katsokaa, tässä hän seisoo edessänne kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua. Te olette palvelijoista ainoat, jotka kotiatuloani olette odottaneet. Jos jumalat minun voittaa suovat, maksan teille runsaan palkan. Puolison teille hankin ja kodin läheltä omaani annan ja siitä lähtien teitä kohdellaan Telemakon ystävinä ja veljinä. Osoittaakseni totta puhuvani, katsokaa arpea polvessani, jonka kerran Antolykon vieraana ollessani sain."
Nähdessään suuren arven tunsivat uskolliset palvelijat heti isäntänsä ja lankesivat itkien hänen kaulaansa.
"Ystävät, ei ole nyt itkuun aikaa", virkkoi Odysseus; "varovaisia on meidän vielä oltava. Nyt käyn minä yksin sisään, seuratkaa te vasta hetken päästä. Sinä, Eumaios, käy sulkemaan ovet naisten puolelle ja varoita, ettei kenkään sieltä mihinkään liikahda, vaikka melua alkaisikin täältä kuulua. Sulje sinä, Filoitios, lujasti linnan portit. Tuolla sisällä pyydän minäkin saada jännittää jousta. Kukaan ei sitä tietysti minulle anna, mutta ojenna sinä, Eumaios, se käteeni, kosijain vastusteluista huolimatta."
Nyt hän astui jälleen sisään ja istuutui entiselle paikalleen.
Eurymakos oli parast'aikaa voimiaan ponnistaen koettamassa onneaan,
mutta vaikka hän kuinka rasvasi jousta, ei hän jaksanut sitä jännittää.
Sekä harmissaan että murheissaan hän luopui yrityksestä huoaisten:
"Tämäpä häpeä! En yksin Penelopen menettämistä sure, onhan sekä Itakassa että muualla neitoja kyllin, mutta se on harmini syynä, että me kaikki olemme niin paljoa huonompia kuin jumalainen Odysseus. Johan jälkimaailmakin meitä siitä pilkkaa."
"Ei, Eurymakos, ei niin", lohdutti Antinous. "Etkö muista, että tänään on Apollon juhlapäivä, tuon jousenampujan suojelijan. Onhan mahdotonta, että kenkään nyt voisi onnistua. Mutta yrittäkäämme huomenna ja silloin paremmalla onnella."
Toiset olivat samaa mieltä ja meluten he tarttuivat viinipikareihinsa, kun Odysseus sanoi:
"Oikeassa olette. Huomenna jumalat varmasti antavat jonkun teistä voittaa. Mutta antakaa jousi minulle, minäkin koettaisin, vieläkö on jäsenissäni voimaa, vai joko vaivat ovat sen kokonaan vieneet."
Mutta silloinkos kosijat raivostuivat ja Antinous, joka tavallisesti esiintyi heidän puhemiehenään, huudahti:
"Kaikkea sitä kuullakin saa! Olethan, mies, vallan järkeä vailla! Eikö se jo riitä, että saat olla täällä sisällä, syödä kanssamme ja kuunnella keskustelujamme. Jätä jousi rauhaan! Jos voittamaan sattuisitkin, lähettäisimme sinut säälittä julman kuningas Eketon luo ja siellä et vähällä selviäisi."
Mutta Penelope, pahastuneena Antinoun karkeista sanoista, nuhteli puhujaa:
"On väärin puhua noin Telemakon vieraille. Jos hän pystyisikin kokeeseen, eihän tarvitsisi pelätä, että hän minua puolisokseen vaatisi."
"Oi, jalo Penelope", vastasi hälle kosijain puolesta Eurymakos. "Sitähän emme pelkää, mutta ihmisten nauru ja pilkka on heti valmiina ja kautta maitten sanotaan: jopa oli ylväällä kuningattarella vähävoimaisia kosijoita, koska kuljeskeleva kerjäläinen heidät voitti."
"Teidän maineenne ei tähänkään asti liene suuri", virkkoi Penelope. "Sallikaa vieraan voimiaan koettaa. Jos hän onnistuu, annan hälle juhlavaatteet, miekan ja keihään."
Mutta Telemakos kääntyi kuningattaren puoleen, sanoen:
"Äitini, kenelläkään ei ole jouseen suurempaa oikeutta kuin minulla. Joko sen sitten annan tai en. Käy sinä huoneisiisi, hoitele siellä tehtäviäsi, miesten asia on aseista puhua."
Hämmästyneenä katsahti Penelope poikaansa ja huoneisiinsa käydessään hän mietti Telemakon sanoja. Mutta samassa nousivat taas mieleen muistot Odysseusta ja kyyneleet kohosivat kauniin kuningattaren silmiin.
Salissa Eumaios tarttui jouseen aikoen jättää sen Odysseulle, mutta kosijat nostivat silloin sellaisen melun, että paimen laski säikähtyneenä jousen kädestään.
"Eumaios, ethän kaikkia voi totella", nuhteli Telemakos. "Ojenna heti jousi vieraalle, jos vihaani välttää tahdot. Ellet tottele, karkoitan sinut heti pois talostani."
Eumaios totteli silloin heti, ojensi Odysseulle jousen ja kiirehti sitten Eurykleian luo, käskien sulkea naisten ovet Odysseun määräysten mukaan. Filoitios niinikään pujahti ulos ja sulki lujasti palatsin portit.
Odysseus otti jousen käteensä, käänteli ja katseli sitä joka taholta, olisiko se hänen poissaollessaan päässyt pilaantumaan. Kosijat naureskelivat hänen tarkastukselleen.
"Kas, kas, miten hän tarkastelee niinkuin olisi oikein asiantuntija. Ehkäpä hänellä on kotonaan useitakin tuollaisia. Tai kenties hän aikoo tehdä samanlaisen itselleen", ivailivat he.
Heidän puhettaan ei Odysseus edes kuunnellut, näpäytti vain jousen jännettä, kuten taitava sitran soittaja uutta soitinta koetellessaan. Jänne soinnahti kirkkaasti, ja silloin kalpenivat kosijat. Samassa jyrähti Zeun ukkonen merkiksi sydämessään riemuitsevalle Odysseulle. Hän otti pöydältä nuolen, asetti sen jouseen ja ampui. Nuoli lennähti kaikkien kahdentoista renkaan läpi ja tarttui väristen vastakkaiseen seinään.
"Telemakos, ei tarvitse sinun hävetä vieraasi vuoksi", lausui hän jatkaen sitten levollisesti: "Yhä näkyvät voimani olevan jäljellä. En kauan tähdännyt enkä kauan jännittänyt. Nyt on illallinen vielä valmistamatta ja kun se on loppunut, seuraa voitto ja tanssi, kuten ainakin."
Ja nyykäytettyään päätään merkiksi Telemakolle, tarttui tämä miekkaan ja asettui seisomaan isänsä viereen.