LVI.
ROUVA GASTONILTA KREIVITÄR DE L'ESTORADELLE.
Ah, armahin ystävä, kuule siis tuo peloittava, kohtalokas, säälimätön totuus, jonka tuo tyhmyri La Fayette sinkosi herralleen kuninkaalle: "liian myöhäistä!" Oi elämääni! Oi, ihanaa elämääni! Mitkä lääkekeinot voisivatkaan antaa sen minulle takaisin! Kuolema on merkinnyt minut. Ah, enkö ole ollutkin elämäni kaiken vain naisellinen virvatuli, hetken loisteltuaan sammumaan tuomittu! Silmäni ovat enää vain kaksi kyynelpuroa ja… voin ainoastaan itkeä, kun en ole hänen lähellään. Minä pakenen häntä ja hän etsii minua. Epätoivoni on kokonaan sisäistä laatua. Dante on helvetistään unohtanut pois minun rangaistukseni. Tule näkemään kuolemaani!