ELÄMÄ
Peittää mustimmankin kulon kesä kukkaverhoon heleään, hehkuu ruusut hautojenkin yllä.
Versoo metsät nuoret, vehreät raunioilla linnain, mökkien: ihmissuvun hautaa unhoitus, — keväällä jo uusi kukkaan puhkee.
Ihmeellinen lahja elämän! Ilonsävel kukkanurmikoilla, kesäpäivä — paimenhuilun ääni, heläjävä nauru neitojen taikka laulu järven tyvenellä, — sitten yö ja kuolinvalitukset, taru tuskasta ja kyynelistä, — sitten tutkimaton hiljaisuus: — — silmäin lumetta on ollut kaikki niinkuin synkkäin syvyyksien yllä lainehilla loiste auringon.