HE KOLME
He kolme mun kulkuni johtaa yli yön, yli tyhjyyden; he kohtalon tähtinä hohtaa yli elämän erheitten.
Hänet, valkean onneni, aamuin
valon välkkeessä säihkyvän nään
kun kaikkoo harmahin haamuin
yö unhojen hämärään.
Se toinen mun illoin kohtaa,
kun kaipuu sairaaksi saa,
hän villiin juhlaan mun johtaa
ja liekkinä riuduttaa.
Se kolmas, se kalvea aave, mua vainoo varjona yön. — Oi hullu onnen haave: olet häneen sa vihkitty, syön!