PIMEYS
Kohtalon korkea valta, oi päästä mun tuskani alta! Se yö, mi ei valkene milloinkaan, minut kietoo, saartaa kauhuillaan. Minä näännyn taakkani alle, oi armoa uupujalle! Joka puolla on synkintä synkin yö, jota tähti ei valkase yksikään, jota aamun koi ei voittaa voi, joka varjoon mun hautaa äänettömään ja hulluudella mun lyö.
Kuin pitkä marttyyripiina elo mulle ollut on. Vain kuolon käärinliina voi lääkitä haavain polttelon. Joka riehunnan yö nyt kauhulla lyö elon tyhjyyden portit auki: — onneton sielu, nyt aukee allesi sun epätoivon pohjaton nielu. — — Pimeys ja tyhjyys! Ah, ota pois tämä tuskan kalkki, ikuinen tyhjyys!
1912.