KESÄYÖN KIRJE.
Motto: "Älä näytä kenellekään kuolevaiselle!"
Voi kun mull' on ikävä
Sinua, ah Sinua!
Yö jo joutuu. Rastas laulaa.
Turhaan etsin kultani kaulaa.
Tyhjä — Tyttöni vuode on!
Unissani onneton
Hapuelen hellän rintaa,
Tuota mulle turvaisinta…
Tyhjä — Tyttöni tyyny on!
Sitä vastaan, vaimoton,
Itken verikyyneleitä,
Sydämestä syntyneitä.
Oi! ja tuhat kertaa oi:
Sinutta en elää voi.
Sinutta on kolkko yöni.
Rauhaton ja raskas työni!
Tunnen selvään: ilman naista
Elämä on puolinaista,
Hätä suuri sielussani…
Avo-haava rinnassani…
Orpo, orpo! Poika polo!
Nurinniskoin koko olo!
Hengityskin keuhkoloista
Aivan niinkuin — vailla toista.
Luontoakin katsellessa
Aina olet aattehessa:
"Jos nyt tässä kulta ois,
Toisin nauttiakkin vois."
Minä hullu, hulivili!
Sinä — — —!
Miksi erkanimmekaan
Laisinkaan?
Ei nyt mulle mikään maista,
Huvi kaikki hullumaista.
Koti vanha kolealle
Haiskahtaapi, happamalle…
Pihlajakin, pyhä puu,
Suotta mulle sulostuu.
Oman kullan rintaa vastaan
Tertut taitoin taivahasta.
Jumala! Kun muistan sen,
Hurma täyttää sydämen.
Rukousta sopertelen,
Kaitselmusta kumartelen.
"Kaitselmus, ah kaitselmus!
Kuule orvon huokaus:
Anna mulle takaisin
Pulmuni, se puhtahin!
Jollen saa, en tätä kestä,
Ellös, luoja rakas, estä!
Muuten sorrun, muuten murrun,
Suruhuni tuiki turrun.
Salli vielä tuta mun
Tyttöni raikkaan suutelun,
Kädet hennot… pehmotukan.
Kaiken kauniin, hempikukan."
Hengelläni, ruumiillain
Sinua nyt varron vain.
Joudu lintuni, lennä, liidä
Unhoita usvat… Kiidä!