KULLAKIN OVAT OMAT KYYTINSÄ
Tasavallan v.t. presidentti on sosialisti. Pääministeri on sosialisti, ja sisäministeri on sosialisti. Ulkoministeri ja kaikki muutkin ministerit ovat sosialisteja, kaikki tyyni, suurimmasta pienimpään. Maan ohjakset ovat sosialistien enemmän tai vähemmän — arvattavasti kuitenkin vähemmän — känsäisissä kourissa; valtakunta, voima ja kunnia lepää suurena taakkana heidän hartioillaan. Ehkä on se taakka kuitenkin, kokoonsa nähden, merkillisen keveä kantaa, melkoista keveämpi kuin leiviskä höyheniä, koska niin moni äärettömän kernaasti haluaisi alistua sen alle.
Mutta se on nyt taas eri juttu.
Tahdoimme vain päästä siihen, että kun nyt sosialistit ovat kukkoina tunkiolla tasavallan kotipellolla, ei olisi ihmeteltävää, tuskinpa tuomittavaakaan, vaikkapa yksi ja toinen syrjäisemmässäkin asemassa oleva toveri tuntisi rintansa paisuvan puolueensa vallan ja voiman tunnosta.
Joutsan puolesta on tämä asia:
Siellä oli verotuslautakunta ähkinyt joutsalaisten oikeudenmukaisen ja tasapuolisen verollelaskun hyväksi, minkä lieneekin ähkinyt kolmisen kuukautta. Mutta maailman palkka on yleensä tiedossa, eikä se jäänyt nytkään tulematta. Melkoisen suuri prosentti äyritettyjä joutsalaisia ei suinkaan huokunut kiitollisuutta ja tunnustusta oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta verotuksesta, vaan valitti kuin Israel Egyptin orjuudessa taikka Baabelin pajupehkoja kasvavien virtain rannalla ja päätti valittaa ankarasti myöskin tutkijalautakunnan edessä.
Saadakseen kuitenkin mahdollisimman paljon pontta ja terästä valituksiinsa päättivät tyytymättömät Joutsan sosialistit hankkia itselleen »vullmahin» eli valtuutetun asiamiehen, jotta kaikki vastaansanomattoman lakijuristillisesti täytettäisiin.
Naapuripitäjässä on sosialistinen pienviljelijä, joka tosin ei ole tuomarin kouluja käynyt eikä tutkintoja suorittanut, mutta joka on ennenkin hoidellut tällaisia tehtäviä. Joutsalaisten valittajien keskuudessa pidettiin puhetta, että siinä kuuluu olevan mato miehekseen.
Lopputuloksena oli, että Joutsan tyytymättömien verovelvollisten lähetyskunta t.k. alussa matkusti naapuripitäjään, pyytämään pienviljelijää vullmahikseen.
Nyt oli pahin kelirikko, ja sosialisti sanoi, että periaatteellisessa katsannossa hän kylläkin on valmis ottamaan vastaan hänelle tarjotun tehtävän. Onhan niitä ennenkin suoritettu. Mutta kyyti hänelle pitää olla Joutsaan, muuten ei hän paikaltaan hievahda, niin puoluetovereita kuin tässä lietäneenkin.
Arvoisat puoluetoverit katselivat toisiinsa epätietoisina korvantaustojaan kyhnien ja myönsivät, että pitäisihän se kyyti kyllä… mutta kun ne tiet nyt ovat niin mahdottomat, ettei niitä pääse reellä eikä rattailla eikä — autoilla. Jos miten kuten passaisi kuitenkin kävellä…?
— Ei, sanoi aateveli jyrkästi. Puolta kolmatta peninkulmaa hän kun ei rupea kävelemään, ei sitä vastenkaan. Ei yleensäkään, eikä tuommoisessa siivossa missään tapauksessa.
Se oli paha paikka, ja eräs lähetystön jäsenistä tiedusteli, eikö vullmahti ottaisi ratsastaakseen Joutsaan? Kyllä he hevosen hommaisivat.
Naapuripitäjän toveri ei kai ollut havainnut itsessään mitään ratsumestarimaisia taipumuksia, sillä hän suhtautui ratsastusesitykseenkin lievimmin sanoen viileästi. Mutta hyväksi onneksi johtivat neuvottelut kuitenkin lopulta onnelliseen ratkaisuun.
Ja kuluvan toukokuun 2 p:nä nähtiin Joutsan ja naapuripitäjän välisellä keväisen hatarahkolla järven jäällä mieltäkiinnittävä näky.
Naapuripitäjän sosialistinen luottamusmies ja toimihenkilö istui piippua poltellen selkä suorana ja asiakirjanippu sylissään potkukelkassa, Napoleonin kaltaisena, kun tämä samosi kohti Moskovaa, laskeakseen valtansa alle koko itäisen maan.
Tosin ei naapuripitäjän toverilla ollut muassaan sellaista karaistua ja pelättävää armeijaa kuin kuuluisalla Korsikan pienellä korpraalilla, mutta joka tapauksessa oli hänellä olosuhteisiin nähden säädyllinen saattue: sillä samalla kuin yksi hänen päämiehistään ja puoluetovereistaan veti potkuria jukkonuorasta ja toinen aateveljistä hiki hatussa lykkäsi kelkkaa takaapäin, asteli 5-6 hänen muuta päämiestään vartiostona kelkan kummallakin puolella siltä varalta että jää pettäisi.
Ja niin eteni kulkue arvokkaasti ja juhlallisesti kohti Joutsan kirkonkylää.
(1927)