VIISIPÄIVÄINEN YHTIÖKOKOUS
Myöskin Amerikassa olevat suomalaiset sosialistit ovat jakautuneet kahteen leiriin, kommunisteihin ja »noskelaisiin», joiden keskinäiset tunteet ja niiden ilmenemismuodot vetävät loistavan voiton kissain ja koirain yleisesti tunnetuista väleistä.
Maaliskuun 16 p:nä alkoi Fitchburgissa Yhdysvalloissa »Raivaajan» talolla Suomalaisen Sosialistisen Kustannusyhtiön vuosikokous. Yhtiökokoukset voivat kestää lyhemmän aikaa ja voivat myöskin kestää pitemmän aikaa. Tämä kokous kesti 5 päivää.
Muutamia päiviä ennen kokouksen alkua saapui Fitchburgin Amerikan suomalaisten kommunistien päämies Vilho Boman järjestämään Fitchburgin »noskelaisille» musertavaa tappiota, ja koska hän pian havaitsi, että yhtiön osakasten enemmistö oli kirottuja noskelaisia, päätti hän koota yhtiökokoukseen muuta väkeä. Mitäs sillä väliä, ukko kuin ukko.
Kokouksen alkaessa saapuikin Vilho Bomanin johdolla kokouspaikalle melkoinen paljous väkeä, joka tuntui ilmeisesti valmiilta ottamaan »Raivaajan» haltuunsa. Tämä joukkue, joka oli varustautunut sadoilla valtakirjoilla, ei tosin kuulunut yhtiöön, mutta niinkuin sanottu, välipä sillä. Kommunistit ovat aina olleet sellaisten muodollisuuksien yläpuolella.
Pikkumainen johtokunta oli järjestänyt valtakirjojen tarkastuksen. Kommunistit huusivat alas johtokunnan ja tarkastuslautakunnan, mutta se ei tullut alas. Se ryhtyi tarkastamaan.
Kommunistit päättivät heittää yhtiön ulos ovesta ja ryhtyivät toteuttamaan aikomustaan, mutta yhtiö jaksoi kuitenkin pysytellä sisässä, ja niin päästiin ensimmäisen kokouspäivän iltana tarkastuksen alkuun.
Toisena päivänä jatkettiin kokousta vilkkaan mielialan vallitessa.
Tarkastuskomitea esitti 900 valtakirjaa hylättäväksi.
Kommunisti Boman esitti, että puheenjohtaja heitettäisiin ulos ja hän, Boman, rupeaisi puheenjohtajaksi. Hra Boman koetti etupäässä päästä käsiksi puheenjohtajan kurkkuun, ja kommunisti Onni Saari, »vaahto suusta valuen, nyrkkiä pöytään takoen ja silmät hurjasti päilyen, milloin pääsisi puheenjohtajan selkäpuolelle», yritti pääasiassa saartaa puheenjohtajan takaapäin, päästäkseen hänen niskaansa samaan aikaan kun toveri Boman pääsee mainittuun niskaan liittyvään kurkkuun käsiksi.
Puheenjohtajan valppaan varovaisuuden vuoksi raukeni tämä hyökkäyssuunnitelma, jolloin kommunistit nostivat niin kovan huudon, että tilaisuuteen saapui joukko poliiseita tiedustelemaan, mistä täällä keskusteltiin.
Tämän johdosta tuli huuto vielä suuremmaksi, kun nyt myöskin poliisit koettivat saada äänensä kuuluville.
Sen jälkeen:
Hyväksyttiin valtakirjain tarkastajain ehdotus 900 valtakirjan hylkäämisestä.
Siitä seurasi, että:
Kommunistit yrittivät taas hajoittaa kokouksen.
Tämäkään yritys ei onnistunut.
Siitä kommunistit hermostuivat.
Jonka johdosta he huusivat nyt niin, ettei semmoista huutoa oltu kuultu
Fitchburgissa eikä monessa muussakaan paikassa siitä lähtien, kun
Kolumbuksen laivan tähystäjä huusi:
— Maata, maata!
Koska puheenjohtaja ei voinut saada ääntään kuuluville, ryhtyi hän kirjoittamaan ehdotuksiaan mustalle taululle.
Siitä oli luonnollisena seurauksena, että:
Kommunistit hyökkäsivät mustalle taululle ja pyyhkivät puheenjohtajan ehdotukset pois.
Sillä välin yhtiön osakkaat järjestivät voimaperäisen hyökkäyksen ja heittivät kommunistien valtakirjattoman varusväen kokoussalista eteiseen.
Sitten he järjestivät poliisit ja lujan vartioväen puolustamaan mustaa taulua.
Tämän jälkeen kirjoitti puheenjohtaja taas esityksensä mustalle taululle.
Koska kommunistien varaväki tuntui alkavan hajoittaa taloa, käytiin välillä heittämässä sanottu varaväki eteisestä kadulle.
Yhtiökokous palasi takaisin ja jatkoi asiain käsittelyä.
Kommunistien varaväki piti kadulla kokouksen, keskustellen uudesta rynnäköstä sekä noskelaisten ja poliisien ulosheittämisestä, mikä kuitenkin jäi tekemättä.
Täten jatkui kokous 5 päivää, ja tulivat siellä sosialidemokraattien ehdotukset päätöksiksi.
Jonka jälkeen »Raivaaja» antoi tovereista kommunisteista seuraavan ystävällisen lausunnon:
»Jos aasit perustavat uuden yhteiskunnan, he myöskin tulevat särkemään sen».
— Luulenpa poikain vähän kiivastuneen, sanoi Karrin isäntä.
(1921.)