YHTEENVETO KOMMUNISTIEN ILTAMASTA SUOMUSSALMELLA
Luodessamme katsauksen kommunistien iltamaan Suomussalmella elokuun 10 p:nä iltapuolella, muodostuu yleissilmäys iltamaan ja juhlapuhujan äkilliseen ja ankaraan pahoinvointisuuteen seuraavansisältöiseksi:
Aatteen lipun hulmuttamiseksi ja proletaarin diktatuurin peruskivien paikoilleenvääntämiseksi ilmoittivat Suomussalmen äkkijyrkät toimeenpanevansa iltaman, täysipainoisille ja vaihtelevine ohjelmineen, huippukohtana yleinen suomussalmelainen kansantanssi, edellämainittuna iltapäivänä.
Mihin ilmoitukseen paikalliset valkoisen tasavallan virkanyrkit suhtautuivat eivät ainoastaan viileästi vaan suorastaan kielteisestikin.
Mutta kun määräpäivän aurinko oli sivuuttanut puolipäivän korkeuden ja määrähetki löi, kokoontuivat sorron yöstä Suomussalmen äkkijyrkät, viranomaisten kiellosta huolimatta, iltamapaikalle. Kokoontui myöskin virkavalta, tukenaan osa tasavallan armeijan jalkaväkeä, läsnäolollansa juhlallistuttamaan toverillista yhdessäoloa.
Kun runsaslukuinen kansanaines oli aikansa mulkoillut virkavaltaa, lukeakseen sen valantovaskenkaltaisista piirteistä valtiomahdin aivoitukset ja tarkoitusperät, sekä silmämääräisesti arvioinut rajasotilaiden läsnäolevan lukumäärän ynnä hartialeveyden ja hauislihojen vahvuuden siltä varalta, että tulisi kysymykseen ja ratkaistavaksi, kummanko puolueen kohtalo on määrännyt ensiksi pyörimään portaista alas, Suomussalmen syvät rivitkö vai sodanjumalanko pojat tai ainakin veljenpojat, käänsi mainittu runsaslukuinen kansanaines jäykän silmäyksensä kajaanilaisen kivityömiehen ja kommunistisen kansanedustajan Nahkalan Antin puoleen.
Ja nosti tämä silmäys ikäänkuin vilutaudin oireiden tapaisen kutsumuksen Antin rintaan sekä selkä- ja kylki-, että osittain myöskin vatsapuolelle ruumista.
Sillä olipa Antti lupautunut juhlapuhujaksi tähän tilaisuuteen, ja lähtipä tuo vaativainen, jäykkä ja vääjäämätön katse niistä riveistä, joita edustamaan Antin oli saavuttava Mooseksenpäiväksi Helsinkiin. Mutta olipa myöskin saapunut alle saman kurkihirren se sama virkavalta, joka oli kieltänyt tämän kommunistisen valistus- ja virkistystilaisuuden. Tuntien Antti olevansa tällä hetkellä ikäänkuin puun ja kuoren välissä.
Odotti Suomussalmen kommunistinen kansa, odotti virkakunta ja odotti koko lyhyen Pohjolan kesän luomakunta, kuinka tällä hetkellä menettelisi juhlapuhuja, jossa tunteet erinomaiset mutta vähemmän miellyttävät kulkivat ylös ja alas, ylös ja alas yhä nopeammin ja nopeammin. Puhu, Antti! määräsi kommunistisen joukkotahdon tiukka ja uhkaava tuijotus. Älä puhu! varoitti virkakunnan vakava katsanto. Ja Antista itsestäänkin tuntui siltä kuin olisi puhuminen, ehkä jossain toisessa tilanteessa vaikkapa selvää hopeaa, tällä kertaa useassakin suhteessa taloudellisesti alempiarvoista vaikenemisen keltaisen, täysipainoisen kullan rinnalla.
Mutta sittenkin nousi Antti puhujalavalle. Joukkotahto hänet hypnotisoi, sama tahto, joka oli kohottanut hänet eduskuntaan. Nyt se nosti hänet puhujalavalle.
Ja hän alkoi puhua.
Mitäkö?
Emme tiedä, hyvät ystävät, mitä. Ja on meillä vaistomainen aavistus, ettei hän itsekään sitä niin tarkkaan tiennyt.
Sillä äkillinen ja voimallinen sairaus lankesi hänen päällensä, ja sitä ankarampana, mitä useammin hän katsahti kasvoista kasvoihin viranomaisia.
Läsnäollut »Kajaanin Uutisten» kirjeenvaihtaja selostaa hänen puheensa harvinaisen lakonisesti, kymmenkunnalla sanalla:
»Hän puhui yhtä ja toista, enimmäkseen rykien, aivastellen ja vatsaansa pidellen».
Sitten hän äkkiä keskeytti.
Luoden vähemmän kommunistisen, anteeksipyytävän katseen aateveljiinsä ilmoitti hän äkisti sairastuneensa ja tuli alas puhujalavalta, vikkelämmin kuin oli sille noussut.
Viranomaiset selittivät Suomussalmen kommunisteille, että koska heidän luottamusmiehensäkin oli vähemmän tyydyttävässä, kurkku-, nenä- ja vatsataudin rasittamassa terveydentilassa, niin voisi yleisökin nyt poistua, tyytyväisenä siihen, mitä olivat Nahkalan Antin puheesta kuulleet ja nähneet.
Kirjeenvaihtaja toteaa, että »kehoitusta noudattikin suurin osa, ainoastaan nuoremmat naisihmiset alkoivat räkättää vastaan, jolloin sotilaat tyhjensivät huoneen».
Mutta painuessaan avoimesta ovesta porraspäihin niin että hameenhelmat lepattivat, sinkosivat Suomussalmen harmistuneet keijukaiset ja sinipiiat — vai sanoisiko nykyaikaisemmin: punapiiat — solttupojille seuraavan kaamean uhkauksen:
»Koska ei täällä saa tanssia, niin ei tästä kylästä enää koskaan ilmesty kasarmin tanssiaisiinkaan kevytkenkäisiä tanssijoita!»
Niin päättyi Suomussalmen kommunistien suuri iltama yleiseen nyreyteen, »kevytkenkäisten tanssijoiden» manatessa vormupukuisia kavaljeerejaan entisistä kasarmin muistorikkaista tanssiaisista kasvot suuttumuksesta hehkuen ja kivulloisen juhlapuhujan siirtyessä jonnekin syrjemmälle »rykimään, aivastelemaan ja vatsaansa pitelemään».
Kerrotaan edesmenneestä kuuluisasta ja upporikkaasta kiinalaisesta valtiomiehestä Li-Hung-Tshangista, että hän aina sairastui vakavaan diplomaattiseen tautiin (taisi silloin tällöin tilapäisesti kuollakin), kun neuvotteluissa eurooppalaisten valtiomiesten kanssa tuli tiukka paikka.
Ehkä tulee meille kajaanilaisesta Nahkalan Antista uusi Li-Hung-Tshang?
(1922.)