»VAARALLINEN NAINEN» VARKAUDESSA
Hiljainen huokaus kohoaa rinnastamme ajatellessamme eroa maaseudun ja pääkaupungin välillä. Meillä on täällä kaikki nykyajan mukavuudet, niin että sen kuin vain vääntää tai painaa nappia taikka vetää alaspäin nuorasta riippuvasta kahvasta, niin saa valoa taikka vettä, mitä kulloinkin tarvitaan. Ja monet muut käytännölliset laitokset, jotka useimmiten vielä puuttuvat maaseudulta, vaikka sitäkin on jo alettu sähköistää.
Mitä taas taiderientoihin tulee, niin on maaseutu valitettavasti vielä enemmän takapajulla, koska Helsinki on kuin suuri pesusieni, joka imee itseensä kaiken korkeimman ja ylevimmän taiteen jättäen maaseudun tulemaan toimeen omine seuranäytelmineen, rohtimisine tekopartoineen ja pahasti värisevine elokuvineen. Täällä Helsingissä taas on meillä joka päivä tarjolla kaikenlaista taidetta ja kaikenlaisia taidetilaisuuksia enemmän kuin Israelin lapsilla mannaa korvessa, niin että meidän käy välistä niinkuin Israelin lastenkin ja me ryhdymme yltäkylläisyydessämme napisemaan ja mutisemaan, että meidän sielumme suuttuu tähän taiteellisen ravinnon paljouteen. Me voimme sananmukaisesti vaikka piehtaroida taiteessa.
Välistä kuitenkin yksi tai toinen taiteellinen kiertue päättää armahtaa maaseutua ja lähteä ravitsemaan maaseutu-Latsarusta niillä taiteen muruilla, jotka rikkaan Helsingin pöydältä putoavat. Useimmiten se tapahtuu teatteriseurueen muodossa, koska Suomen kansa herkimmin tajuaa näyttämötaidetta.
Niinpä tapahtui, että Varkauteenkin muutama päivä takaperin saapui eräs tuollainen kiertue ilmoittaen esittävänsä Varkauden taidettaharrastavalle yleisölle murhenäytelmän »Vaarallinen nainen».
Varkauslaiset saapuivat joukolla tähän harvinaiseen taidetilaisuuteen, varustaen puhtaat nenäliinat taskuihinsa murhenäytelmän aiheuttamien itkukohtausten varalta, ja ennen esiripun nousemista vallitsi katsomossa harras hiljaisuus, niinkuin ainakin traagillisen murhenäytelmän edellä, ja jos kenellä oli jotakin sanottavaa naapurilleen, niin tapahtui se kuiskauksilla… ja nyt esirippu kohosi.
Minuutin kuluttua alkoi Varkauden taiteenharrastajien kasvoille levitä omituinen hymy, ja pienen ajan perästä kuuluivat jo ensimmäiset, aluksi hieman hillityt nauruntyrskähdykset.
Teatteriseurueen mielenmaltin kunniaksi on kuitenkin mainittava, etteivät nämä sopimattomat ilonpurkaukset sanottavasti tuntuneet saavan heitä sekaantumaan osissaan, ja primadonna, »vaarallinen nainen», lukea paukutti täyttä vauhtia osaansa, jonka hän tuntui lukeneen aika hyvin ulkoa, ja kappaleen murheellinen toiminta kehittyi tärisyttäviksi ristiriidoiksi; ja mitä surullisemmaksi toiminta näyttämöllä kehittyi, sitä iloisemmaksi kehittyi mieliala katsomossa, ja kaikkein liikuttavimmissa kohdissa puhkesi yleisö ukkosenkaltaiseen naurunremakkaan.
Vihdoin koko teatteriyleisö vääntelehti vastustamattoman, hysteerisen naurun kourissa, ja kun eräälle naurajista tuli pieni, mutta äänekäs vahinko, ulvoi koko sali naurusta. Ja lopuksi täytyi suurimman osan yleisöä poistua kesken näytännön, koska se pelkäsi kuolevansa naurusta, mutta jotkut lujarakenteisemmat kestivät loppuun asti nauraen, uikuttaen, nikotellen ja käsiään paukuttaen, joten teatterikiertue niitti Varkaudessa verrattoman »naurumenestyksen», jota se kuitenkaan ei liene murhenäytelmällään tarkoittanut.
Mutta vielä seuraavana päivänä kaikui Varkaudessa joka talosta väsynyt, sortunut nauru, ja se räjähti aina uudella voimalla, kun joku läsnäolijoista yritti matkia murhenäytelmän liikuttavimpia kohtia ja »vaarallisen naisen» eleitä.
On hauskaa, että maaseudullakin saadaan välistä taidenautintoa. Se on jalostavaa ja virkistävää, vaikka se välistä paneekin vatsa- ja naurulihakset liian kovalle koetukselle.
(1921.)