XXIV
Suljettujen ovien takana harkitsee päätöstään raastuvanoikeus, mutta odotushuoneessa on kova jupina. Milloin se puhkeaa äänekkääksi väittelyksi, silloin hillitsee sen vahtimestari Kompero, sanoen:
— Olkaa hiljaa, akat! Raastuvanoikeus tekee päätöstä!
Jännittävää on odotus oven takana, kun oven toisella puolen ihmisten kohtalot ratkaistaan…
Kuluu viisi minuuttia, kuluu kymmenen minuuttia, kuluupa viisitoistakin minuuttia.
— Kyllä kai se Markula jo nukkuu putkassa, arvelee Häkkisen vaimo.
— Niin, eipäs päässyt päätöstä kuulemaan! ilkkuivat toiset torimatamit.
— Voi voi, nyt se tuomio tulee!
— Niin, ihan tuntuu sydänalassa niin kummalta! Tätä kiusallista odotusta! Mitähän ne nyt niin kauan…?
Herra Menlös seisoo odotushuoneen uunin edessä viiksiään hermostuneena nyppien, kohottamatta katsettaan permannosta. Lähellä häntä seisoo rouva Menlös, puhellen matalalla äänellä Miinan kanssa. Rouva Montonen seisoo selin heihin ikkunan ääressä ja rummuttaa ruutuun sormillaan. Todistajat kuiskuttelevat hiljaa keskenään.
Mutta asianajaja Bums on mennyt viereiseen pieneen tupakkahuoneeseen ja vetelee siellä ankaria haikuja. Eikä hän tiedä, että nuo samassa huoneessa tupakoivat Remes ja Kriikuna ovat juuri ne…
— Antakoon korkeampi voima raastuvanoikeudelle viisautta ja ymmärrystä tekemään päätöksensä sivistyksen ja ihmisyyden vaatimusten mukaan! huokaa setä Salmela.
— Häh! sanoo Nilsperi, kääntyen äkkiä setä Salmelaan päin. — Oikeuden on tehtävä päätöksensä lakipykäläin mukaan, eikä sivistyksen ja ihmisyyden.
— Niin, niin! myöntää setä Salmela. — Mutta huomioon ottaen myöskin sivistyksen ja ihmisyyden vaatimukset…
— Oikeus ei saa ottaa huomioonsa mitään muuta kuin mitä laki säätää! jyrähtää herra Nilsperi, suuri lakimies.
— Jos minä olisin tuomari…, aloittaa setä Salmela.
— Mutta hulluille ei anneta miekkaa! keskeyttää herra Nilsperi töykeästi.
— Puoli tuntia on jo kulunut! sanoi torikauppias Sippo odotushuoneessa.
— Hyvä isä, eikö tästä koko päivänä pääse kahville! päivittelivät torimatamit.
Mutta juuri samassa silmänräpäyksessä kilahti istuntosalin oven vieressä oleva tiuku, ja sen ääni tuntui äkillisenä hermovärähdyksenä jokaisen odotushuoneessa olijan ruumiissa, niskasta kantapäihin asti.
Sisään kiirehti Kompero, mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä avasi hän oven selkosen selälleen ja huusi: — Sisään!
Herra Bums nakkasi palavan sikarin pöydälle, tempaisi asiapaperikäärön kainaloonsa ja kiiruhti joukon etunenään, tunkien torimatamit syrjään, ja tiheänä joukkona pakkautuivat kaikki muut hänen perässään, sanomattoman jännityksen vallassa, kaulojaan kurottaen ja katkonaisesti hengittäen.
Kaksi sekuntia kesti se hiljaisuus, joka seurasi väkijoukon sisään törmäämistä. Raatimies Waaranen oli oikaissut selkänsä ja katsoi juhlallisesti ukko Tujuliniin, joka omissa ajatuksissaan hiljaa höpisi ja huuliaan maiskutteli.
Mutta eipä nyt kukaan katsonut raatimiehiin, vaan hovioikeudenauskultantti Kivilouhokseen kaikki katsoivat…
Kaksi sekuntia vain… mutta sekin tuntui pieneltä iäisyydeltä.
Nyt kohotti oikeuden puheenjohtaja kädessään olevaa paperia… nyt hän katsahtaa asiallisiin ja yleisöön… ja nyt hän avaa suunsa…
— Herra Jumala! huoahti Häkkisen matami, tarttuen kouristuksen tapaisesti sydänalaansa.
"Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti harkittavakseen ja…"
Samalla tavoin jylähtää varmaankin korvissamme viimeisenä päivänä tuomiopasuunan ääni. Silloin kaikki muu olevaisuus häipyy näkyvistämme ja kuuluvistamme, ja me kuulemme ainoastaan tuon äänen, joka tempaa meidät valtaansa kuin valtameren suurin hyökylaine pienen palkoveneen, äänen, joka upottaa meidät, ympäröi meidät joka puolelta ja täyttää meidät viimeistä solua myöten ihmeellisellä, läpitunkevalla voimallaan.
Raastuvanoikeuden päätös:
Koska rouva Maria Menlös, niinkuin todistuksista ja hänen omasta tunnustuksestaan on selville käynyt, on antanut palvelijattarensa kaataa likavedet niin lähelle kauppias Montosen kaivoa, että kaivoveden puhtaus saattaa siitä joutua vaaran alaiseksi, niin langetetaan rouva Maria Menlös Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän nojalla 5. markan sakkoon. Ja koska rouva Mathilda Montonen on levittänyt vastaajasta huhua, että tämä olisi käskenyt heittää kuolleen hiiren kantajan kaivoon, eikä ole voinut tätä väitettään toteennäyttää, niin tuomitaan hänet Rikoslain sen ja sen luvun ja sen ja sen pykälän nojalla vetämään sakkoa 5 markkaa. Kaikki muut edesvastuuvaatimukset raukeavat joko aiheettomina taikka toteennäyttämättöminä, ja velvoitetaan kumpikin riitapuoli korvaamaan todistajainsa palkkiot.
Herra Nilsperi niisti äänekkäästi nenäänsä, kuiskasi jotain rouva Montoselle, joka vastasi siihen pienellä pään nyökkäyksellä, astui kaksi askelta eteenpäin, karautti kurkkuaan, muljautti silmiään ja ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen.
Rouva Menlös rykäisi, astui yhden askeleen eteenpäin ja rykäisi uudestaan.
Vihdoin pääsi hän ääneen:
— Onko — onko minua sakotettu, herra pormestari? kysyi hän värähtelevällä äänellä.
— On, myönsi auskultantti Kivilouhos ystävällisesti.
Raatimies Waaranen nyökäytti päätään, nipsautti viimeisen lastun pöydältä ja sanoi:
— Viisi markkaa.
Tähän asti oli rouva Menlös ollut kalpea, mutta nyt karahti hän tulipunaiseksi ja huudahti:
— Sehän on… sehän on…
— Rouva, rouva! huusi Miina hätäytyneenä.
— Mitä se on? kysyi Nilsperi uteliaasti.
— Rakas Maria, hillitse itsesi! kuiskasi taloustirehtööri Menlös.
— Ole vaiti! sanoi rouva Menlös.
— Mitä se oli? uteli Nilsperi.
Rouva Menlös astui vielä askeleen eteenpäin, kohotti — sitten uhmaavasti päätään ja sanoi lujalla äänellä:
— Minä valitan!