XXVIII
Kauno Tuulonen näki heti sisääntultuaan pöydällään suljetun, hienolla naisen käsialalla hänelle osoitetun kirjeen, jonka Saara, palvelijatar, oli pistänyt pöydälle kirjailijan poissa ollessa.
Hra Tuulonen kokosi rohkeutensa ja avasi kuoren hieman vapisevin käsin.
Sieltä putosi pöydälle toinen, aivan pieni, valkoinen nimikorttikuori.
Sen sisällä oli kaksi nimikorttia. Toisessa oli nimi Anni Kuronen.
Toisessa Otto Sakkamaa.
Kun kirjailija vähitellen oli alkanut tointua ensi huumauksestaan, huomasi hän pöydälle pudonneen jotain muutakin tuosta kirjekuoresta, jota hän heilutteli koneellisesti kädessään.
Se oli valokuva.
Kauno Tuulonen tuijotti siihen ällistyneenä.
Mitä tämä oli?!
Valokuvassa näkyi louhikkoista rantaa ja vähän vettä. Eräällä kivellä istui kirjailija Kauno Tuulonen, suudellen neiti Julia Leijasta. Molempien kasvot näkyivät niin selvästi, ettei mitään epäilystä henkilöihin nähden voinut olla olemassa…
Viisi minuuttia myöhemmin kirjoitti hra Tuulonen herrasväki Kuroselle lyhyen jäähyväiskirjeen, jossa kiitti herrasväkeä hänelle osoittamastaan ystävällisyydestä ja ilmoitti matkustaneensa pois paikkakunnalta.
Sitten hän puki ylleen päällystakin, pani hatun päähänsä, otti pienen matkalaukun käteensä ja lähti.
Niin me ainakin luulemme hänen lähtönsä tapahtuneen. Kukaan talon asukkaista ei nimittäin ollut sitä huomannut. Ensimmäisen laivan piti lähteä seuraavana yönä kello kahden aikaan. Kirjailija meni laivaan ja tilasi itselleen hyttipaikan.
* * * * *
Iltama seurahuoneella onnistui suurenmoisesti. Suurenmoisesti! Siellä oli koolla kaupunkimme koko parhaimmisto. Varatuomari Sakkamaa piti lennokkaan puheen isänmaalle. Valtaavia suosionosoituksia! Näyttelijä Cangastus lausui vaikuttavasti runon "Sua lemmin!" Suuria suosionosoituksia!
Sitten seurasi näytelmäkappale "Kihlaus".
Sen esityksessä sattui muuan pieni kommellus, jota me, totuuden nimessä, emme voi vaitiollen sivuuttaa.
Vastoin ankaria varoituksia ja nimenomaisia, juhlallisia lupauksia oli Jooseppi, parturi Jönsson, näet pahasti päissään ja takerteli kiusallisesti osassaan. Lopuksi hän pysähtyi kokonaan eikä saanut selvää Illikaisen pojan kuiskauksista, vaikka ne kuuluivat salin perälle asti. Silloin kauhistunut rakennusmestari Illikainen, joka istui ensimmäisellä tuolirivillä ja osasi Joosepin osan ulkoa, tahtoi auttaa Jooseppia ja sanoi jokseenkin kuuluvalla äänellä paikaltaan ne sanat, joihin Jooseppi ei päässyt kiinni.
Parturi Jönsson, kuullessaan jotain sanottavan katsomosta, kumartui eteenpäin, katsoa pöllötteli yleisöön ja änkytti:
— E-ettäs… mitä?
Silloin astuivat kraatari Aapeli ja Herrojen-Eeva päättäväisesti sisään ennen vuoroaan ja jatkoivat näytelmän suoritusta, antamatta Joosepille enää tilaisuutta häväistä itseään ja teatteriseuruetta. Kaikki sujui nyt erinomaisesti.
Kirjailija Tuulonen oli hämärän tultua lähtenyt viimeisen kerran kävelemään kaupunkimme kaduille, joilla hän ei enää koskaan elämässään tulisi tämän illan jälkeen kävelemään, seurahuoneelle päin.
Hän pysähtyi erään sivuhuoneen ikkunoiden alle.
Huoneessa viettivät rakennusmestarit juhlailtaa laulaen. Mutta he eivät laulaneet enää Kauno Tuuloselta oppimaansa "Eipä meittiä", vaan uutta, viisivärssyistä laulua, jonka hra Jassi Muttonen oli heille opettanut.
Ikkunat olivat auki, ja kirjailija ehti kuulla laulun viimeisen värssyn:
"Kun vihdoin päättyy päiväntyö.
Ja lähdönhetki täältä lyö.
Niin sukukunta sureva
Mun etsii testamenttia.
Se sisältää, kun avataan:
Tee työ ja opi pelaamaan!"
Hra Tuulonen, joka oli tosin tehnyt työn, mutta ei ollut osannut pelata, kääntyi takaisin laivalle.
Kesäyön hämäryys peittää kaupungin, mutta seurahuone säteilee valomerenä, josta kuuluu äänekäs puheen sorina, lasien kilinä, nauru, laulu ja kaupunkimme V.P.K:n torvisoittokunnan sävelet sekä tanssin jytinä. Johtaja Cangastus tanssii neiti Leijasen kanssa, varatuomari Sakkamaa luonnollisesti Anni Kurosen kanssa, kauppias Jaakkola yhtä luonnollisesti enimmäkseen tietysti Fanny Svebeliuksen kanssa, mutta tanssittaa myöskin Anna Peranderia sekä Martta Saksmania, joka viimemainittu valloittaa yhdellä vilauksella kaikkien kaupungin poikamiesten sydämet. Kalle Kannas tanssittaa ainoastaan Maikki Grönbergiä, mutta punatukkainen ystävämme hra Jassi Muttonen tanssittaa ilman erotusta jokaista, jolla on hameet yllä. Ja niin omituiselta kuin se kuuluneekin, niin väittävät hänen tanssittamansa, että hra Muttonen oikeastaan tanssii kaikkein parhaiten koko joukosta. Vaikka hän käveleekin vähän ontuen. Maikki Grönbergiä tanssittaa hän kuitenkin useammin kuin muita.
Eikä ukko Grönberg iske häntä sukalla, johon on kivi pistetty, vaikka näkeekin tyttärensä tanssivan punatukkaisen näyttelijän kanssa. Meidän rehti vaskiseppämme on nyt rauhallisemmissa puuhissa ja keskustelee runsailla nautintoaineilla lastatun pöydän ääressä Riku Nikin ja Topi Pösösen kanssa ikuisen rauhaa ehdoista.
Sivuhuoneista kuuluu rakennusmestarien laulu, kaikuen joskus voimakkaasti yli soiton ja tanssin jytinän. Ja jokainen värssy päättyy mahtavaan säkeeseen:
"Tee työ ja opi pelaamaan!"
Mutta äkkiä puhkeaa koko iltamayleisö eläköönhuutoon, niin järisyttävään, että kattokruunujen liekit alkavat lepattaa ja ällistyneet rakennusmestarit juoksevat salin ovelle katsomaan, mitä on tekeillä.
Vahvasti punoittava ukko Grönberg on vain temmannut kainaloonsa sosialidemokraattisen ammattiosaston sihteerin Riku Nikin ja tanssittaa häntä ympäri permantoa…
End of Project Gutenberg's Tee työ ja opi pelaamaan, by Ilmari Kivinen