HERÄTYSKELLO
Hra konttoriapulainen Sopu Sammal on illan virkku, mutta aamun torkku, mikä tapa, niinkuin tiedetään, olisi omiaan hävittämään Sopu Sammalen talon, jos hänellä sellainen olisi. Mutta vaikka ei hänellä onneksi taloa olekaan, on hänen aamu-unisuutensa tuottanut hänelle ikävyyksiä useita kertoja sekä pakottanut hänet joka aamu henki kurkussa juoksemaan halki kaupungin, mistä huolimatta hän on saanut konttoripäälliköltään kolme vakavaa muistutusta liiallisesta ja usein toistuvasta myöhästymisestään, ja neljännellä kerralla käskettiin hänet korkeimpaan paikkaan, liikkeen johtajan eteen.
Johtaja väänsi päätä ja murti suuta ja oli ylimalkaan harmistunut, ja hra konttoriapulainen Sopu Sammal näytti masentuneelta mieheltä eikä tahtonut kieltää vikojaan, mutta oli kuitenkin taipuvainen lykkäämään syyn vähävaraisuutensa niskoille, kun ei hänellä ollut rahaa ostaa uutta herätyskelloa, ja entinen on jo ammoin ollut auttamattomasti loppuunkulunut.
Johtaja antoi Sopu Sammalelle 50 mkn tilapäisen apurahan herätyskellon ostamista varten, ja konttoriajan päätyttyä meni hra Sammal matkan varrella olevaan kellokauppaan ja osti sieltä keskinkertaisen herätyskellon summalla, jolla hän ennen sotaa olisi saanut tusinan herätyskelloja.
Illalla asetti Sopu Sammal herätyskellon soimaan klo 7 aamulla, ja nukkui sitten klo puoli 9:ään aamulla. Tätä aikaa osoitti hänen taskukellonsa. Herätyskello osoitti levollisesti klo kahta yöllä. Se oli nimittäin pysähtynyt, vaikka Sopu Sammal oli sen illalla vetänyt kaikista nastoista, mitä hän kellon takaseinästä löysi.
Sopu Sammal kirosi kellon ja ravisteli sitä, mutta se oli tunteeton ja välinpitämätön molemmille menettelytavoille, ja sitten alkoi hän pukeutua kiireesti ja otti kellon kainaloonsa ja juoksi ohimennessään kellokauppaan ja käski laittaa kellon kuntoon iltaan mennessä, ja saapui tavan mukaan myöhästyneenä konttoriinsa.
Iltapäivällä kotiin palatessaan saikin hän kellonsa takaisin, ja ajantietoammattilainen vakuutti sen nyt käyvän. Sopu Sammal uskoi ja kiitti, saapui kotiinsa, vietti loppuillan lukemalla Monte Kriston kreiviä, uutta painosta ja suomennosta, asettaen kellon herättämään hänet klo 7 aamulla, veti vielä varmuuden vuoksi kaikki kellon takalistossa olevat vetopaikat, ja nukkui sitten hänelle ominaiseen sikeään uneensa.
Hän heräsi hirvittävään melskeeseen ja toinnuttuaan hiukan unenpöpperöstään, huomasi herättäjäkellonsa ryhtyneen virantoimitukseensa. Kellon ääntä vastaan ei Sopu Sammalella ollut mitään muistuttamista, mutta sitä enemmän tuntui siihen olevan aihetta hänen naapureillaan, jotka ilmaisivat tunteensa jyskyttämällä sekä itä- että länsipuolella olevaan seinään nyrkeillään, kun taas yläpuolella asuvat kolisuttivat Sopu Sammalen huoneen kattoa jollakin esineellä, mikä synnyttämiensä ääniaaltojen laadusta päättäen tuntui olevan hiilihanko.
Sopu Sammal väänteli kellon nappuloita, saadakseen sen lakkaamaan hälytyksestään, mutta kun se ei tehnyt tähän koneeseen mitään vaikutusta, kätki hän laitoksen sänkyynsä, tyynyjen ja peitteiden alle, mistä sen ääni sitten kuului hillitymmin, mutta kuitenkin vielä selvästi.
Sopu Sammal alkoi hitaasti pukeutua, huomaten silloin, että kaikki kadun toisella puolen olevan talon ikkunat olivat pimeinä. Silloin katsoi hän taskukelloaan ja näki sen olevan neljännestä vaille 3. Hän kaivoi sitten esille herätyskellon, joka tuntui kuluttaneen äänivaransa loppuun. Se oli kymmentä vaille 3.
Sopu Sammal ei uskaltanut ruveta enää nukkumaan, vaan pukeutui ja pesi kasvonsa jääkylmällä vedellä, alkaen sitten lukea Monte Kriston kreiviä.
Aamulla konttoriin mennessään vei hän taas kellon siihen liikkeeseen, josta hän sen oli ostanut. Sopu Sammal käytti tilaisuutta lausuakseen halveksimisensa, ja kelloseppä lausui — tarkoittaen herätyskelloa — että »p—kos sitä sitten vaivaa?»
Sopu Sammal ei sinä aamuna myöhästynyt konttorista, mutta hän oli koko päivän niin uninen ja tohelona, että konttoripäällikkö luuli hänen alkaneen viettää epäsäännöllistä elämää ja lausui yleisiä mietelmiä kieltolain tinkimättömän noudattamisen moraalisesta ja taloudellisesta merkityksestä.
Iltapäivällä sanoi kelloseppä »koettaneensa uutta konstia», ja antoi herätyskellon Sopu Sammalelle salaperäisen, mutta varman näköisenä. Herätyskellolla oli myöskin uudet konstit, sillä se alkoi kileästi soida jo kotimatkalla. Hätääntynyt Sopu Sammal lähti juoksemaan, herättäen siten vielä suurempaa huomiota katu yleisön kaikille tällaisille vaikutelmille herkissä piireissä.
Kotona työskenteli Sopu Sammal noin tunnin herätyskellokokeilijana. Tulos oli kuitenkin aina sama: kello soi heti, kun sen soittolaitos oli vedetty.
Sopu Sammal paiskasi lopuksi herätyskellon permantoon. Kun ei hän sen päällä hyppimällä saanut sitä tarpeeksi litteäksi, niin otti hän vasaran, onnistuen melkoista paremmin. Sitten avasi hän ikkunan ja heitti ent. herätyskellon jäännökset ulos ikkunasta. Epähuomiossa heitti hän vasarankin samaa tietä, mutta sekin oli nyt oikeastaan yhdentekevää, koska vasara kerran oli täyttänyt tehtävänsä.
Sitten meni hän soittamaan erään naapuriherrasväen ovikelloa ja pyysi saada, puhutella herrasväen palvelijatarta.
Sopu Sammal sai palvelijattaren lupaamaan käydä joka arkiaamu herättämässä Sopu Sammalen.
Ja kun tyttö oli nuori ja hyvin muodostunut ja punaposkinen, niin pyöritteli hra Sammal jonkin aikaa hieman epäröiden lakkia kädessään ja lisäsi sitten, että jos neiti puoli vuotta hoitaa tehtävänsä säntillisesti, niin on hän valmis mielihyvällä menemään vihille neidin kanssa.