RUUSUMAJA
Syysautio ja hiljainen on luonto, ja väsyneenä värjyy sairas puu. Nyt halla heittää viileen härmähunnun ylitse ruusuin, jotka ruskettuu. Pois kesä mennyt on! — Niin yksin laitaan paljaan puistikon nään jäävän tyhjän säleristikon.
Oi varjopaikka unelmaini nuorten, mi tuoksuit lyhyen hetken hurmaten, kuin syliin kanssas kadotetun onnen taas hiivin alle lehväkatoksen ja hiljaa itkien sun osaas' suren — itse tuntien elämän pyörryttävän tyhjyyden!