SURULLINEN ILTA
Syttyy liekit rantalyhtyjen, ilman täyttää löyhkä ruohon mädän. Usvan halki huutaa humisten ääni yksinäisen ihmishädän.
Palaa posket puiden kuolevain,
vaahteroista valuu tummaa verta.
Turhaa ilo hetkein hukkuvain —
elämä on pettävä sun kerta.
Kaikki kukkasi vie kuihtumus,
suvenonnesi on poissa, poissa,
täyttymättömyyden kaipaus
rikkirevityissä unelmoissa!
Lyhyt, lyhyt nuoruutemme on — pian pilvi nousee päivän eteen. On kuin värisevän kohtalon lyhdyn liekki kuvais öiseen veteen…