KUOLLUT KAUPUNKI
Aamu nousee, tummuu ilta, vuodet tulee, lähtee pois… Raunioituu kaarisilta, elämä kuin kuollut ois.
Villi köynnös veteen putoo,
lankee joen laiteelle.
Vanha hämähäkki kutoo
seitin sinikaiteelle.
Joku yksinäinen kulkee,
askel katuun kajahtaa,
säikkyy, kiirein portin sulkee,
varjon lailla katoaa.
Ikkunasta verhon takaa
yli pelargooniain
tähyy katse arka, vakaa
taakse kattoin korkeain.
Hymyy hetken muistollensa,
painuu alas valju pää,
kalvenneelle poskellensa
kyynel kimmeltämään jää:
Aina sama, tuttu taulu,
muutosta ei milloinkaan! —
Viirikukkoin vanha laulu
mielen murheiseksi saa.
Kaikkeen, mitä uskoit ennen,
kuolo kylmän varjon luo.
Mitä toivoit vuotten mennen,
elämä ei nähdä suo!
Aika sammuu lepoon lauhaan, kirkonkellot yössä soi. Unhoittuen syvään rauhaan rannan raidat unelmoi…