II.
»Ystäväni.
Kello on nyt 1 päivällä ja minä olen jo ennättänyt elää kaksi onnellista tuntia. Ensin tuli Georg Brandes ja sitten sinun kirjeesi. — Minulla on hetkinen aikaa ja siksi kerron yhtä ja toista, jota haluat tietää. Edvard Brandesin ja minun suhdettani et ymmärrä ottaa oikealta kannalta, se on ja jää semmoiseksi kuin se on ollutkin. — Ihmiset ovat täällä kuin olisivat järkeä vailla. He sanovat, ettei heillä sitten rouva Heibergin ole ollut suurta näyttelijää. Eräänä iltana olin loistavissa kutsuissa kamariherra Linden luona, kaikki ihmiset pyysivät minua opettelemaan tanskaa ja liittymään kuninkaalliseen teatteriin. Mutta ole huoleti, ystäväni. Niin kiittämätön en ole. Tulen takaisin Suomeen, en hylkää työtäni, ensi lempeäni. Mutta minun täytyy ensin saada vähän moitetta, sitä tulen täällä saamaan ja se koituu minulle suureksi hyödyksi. Jouluksi en tule kotiin. Vasta myöhemmin. — Georg Brandes alottaa luentonsa tänään. Niissä käy niin paljon väkeä, että pitää mennä tuntia aikaisemmin saadakseen istumapaikan, hänen täytyy ahdingon vuoksi pitää jokainen luento kahteen kertaan. — Ibsen oli täällä, Kjellandt on tullut. Lauantaina olimme G.B:n luona. Kjellandt istui ja tuijotti minuun koko illan. Ja eilen sain häneltä kirjeen ja tänään hän kai tulee käymään luonani. — Bergenistä olen saanut vierailunäytäntötarjouksen huhti- tai toukokuuksi, mutta vielä en ole mitään luvannut. Koetan saada rouva Canthin esille täällä. Puhuin hyvän ystäväni kanssa siitä tänään, koetamme saada Työmiehen vaimon esitetyksi Dagmar-teatterissa. Se olisi voitto! Rouva Edgren oli täällä, teki kaikkensa, mutta ei saanut »Todellisia naisia» eikä »Hyväntekeväisyyttä» mihinkään teatteriin. — Olen Georg Brandesille lukenut Runebergiä. Runebergin lyyrillisistä runoista hän piti enimmän runosta »Hvi styrde hit din väg» [»Miks' tiesi tänne toi?»], minä väitin, että hänellä oli tyhmä maku ja luin »Den enda stunden» [Ainoa hetki.] Me arvostelemme toisiamme kauheasti.» —
Myöhemmin alkaa tunnelma muuttua tämmöiseksi:
III.
»Tämä uusi elämä, jota olen ikävöinyt ja koko sielustani palavasti kaivannut, tämä ulkoilmaelämä, josta olen uneksinut kauneimmat unelmani, tämä henkinen vapautuminen kaikesta pikkumaisesta ja valheellisesta, tämä, johon olin kaiken perustanut, mitä löydän siitä, en mitään, en mitään! Sama tyhjyys sama yksinäisyys kuin kaikkialla muuallakin. Maailma näyttää minusta haudalta, minä itse olen hyödytön ruumis.» – – –