KYYKKÄKISA.
Luvajärvessä tutustuin omituiseen kisaan, jota en ollut ennen nähdyt. Sitä nimitettiin "kyykkäkisaksi", ja on se siksi yleinen ja varmaan vanhakin, että siihen kannattaa tutustua.
Metsän takaa kohoova vihanta pilvi uhkasi rankkasadetta, mutta siitä huolimatta lähtivät eräänä sunnuntaina Luvajärven miehet kisakedolle, kuultuaan, että halusin heidän kisansa valokuvata. Tanner oli kylän laidassa, tasaisella paikalla, ja kymmenkunta miestä, kylän isäntiä kaikki, rupesi kisaan osamiehiksi. Paljon muuta väkeä, nuorta ja vanhaa, kokoontui tanteren laitaan katselemaan. Kisaajat jakaantuivat kahteen tasaväkiseen puolueeseen ja sitten ryhdyttiin valmistuksiin.
Ensinnäkin tarvitaan kummallakin puolella noin viisitoista paria "kyykkiä". Ne ovat ehkä neljän tuuman mittaisia lieriöitä, pyöreästä puusta sahattuja. Toiseksi tulee jokaisella kisaajalla olla sauva eli "paalikka", joka on keskeltä hiukan vahvempi ja päistä ohuempi, niin että se paremmin pyyhkäisee maata. Paalikalla mitataan sitten tanterelle kaksi neliötä, joitten sivut ovat noin kolme paalikan mittaa. Neliöitten etusivujen välille jätetään viiden sylen välimatka. Näitä neliöitä sanotaan "konoiksi", ja niitten kohdalla tulee maan olla niin tasaista kuin suinkin, jottei toinen eikä toinen puolue saa tanteren laadusta etua. Kyykät asetetaan yksinkertaiseen riviin konojen rintamaan, viisitoista paria kummallekin puolelle ja enemmänkin, jos on paljon kisaajia, jossa tapauksessa konotkin mitataan suuremmiksi.
Siinä ovat sitten kaikki tarpeelliset valmistukset tehtyinä ja kisa voi alkaa.
Jompikumpi puolue heittää ensiksi. Lähdet puolueesi kyykkärivin eteen ja koetat siitä nakata paalikkasi sillä tavalla, että se pyyhkäisee vastustajain konosta pois niin monta kyykkää kuin mahdollista. Jos heität voimakkaasti ja paalikka sattuu koko mitallaan tapaamaan vastustajain kyykkärivin, niin mukeltavat, lentävät siitä kyykät kauas tanterelle, jättäen riviin ammottavan aukon. Semmoista heittoa tervehtii oma puolue äänekkäillä riemuhuudoilla. Mutta harvinainen on niin hyvä heitto, etenkin jos konot ovat etäällä toisistaan. Oman puolueesi miehet heittävät sitten kaikki perätysten paalikkansa, tehden vastustajille niin suurta hallaa kuin mahdollista. Tarkotus on saada vastustajain kyykät kaikki pois konosta, mutta se on jotenkin vaikeata, kun kaatuneita kyykkiä ei nosteta ylös, vaan konoon kaatuneet täytyy maahan osata. Ei edes semmoista kyykkää, joka on vierähtänyt pieneen kuoppaan taikka kivennyppylän taa, saa vaatia paremmalle paikalle, ja semmoinen joskus ratkaisee koko pelin, pysyen itsepintaisesti paikallaan, vaikka koko puolue sitä paalikoillaan tavoittelee.
Kisan meno on sitten seuraava. Kun toinen puolue on paalikkansa nakannut, tulee vastapuolueen vuoro tehdä samoin. Se heittää sekä omansa, että ensimmäisenkin puolueen paalikat. Sitten ensimmäinen puolue niinikään nakkaa kahdet paalikat, ja sillä tavalla jatketaan, kunnes toinen taikka toinen puolue on saanut kaikki kyykät lennätetyksi pois vastapuolueen konosta. Kun tämä on tapahtunut, niin saa hävinnyt puolue vielä nakata takaisin ne paalikat, jotka jo ovat sen puolelle lentäneet. Mutta ellei se niillä saa kaikkia kyykkiä karkoitetuksi vastakkaisesta konosta, niin ei ole muuta neuvoa, kuin ruveta "selkää antamaan."
Tämä on kisan toinen ja hauskempi osa. Kyykät asetetaan jälleen kummallakin puolella pystyyn konon etulaitaan, niinkuin äskenkin. Kutsumme nyt kisapuolueita "selän antajiksi" ja "selän ottajiksi". Joku selän antajista rupeaa oman kononsa takalaitaan etukumaraan, niska kyyryyn, hieman hajasäärin, nojaten käsillään paalikkaansa vastaan, melkein voimistelijain tunnettuun "pukkiasentoon". Joku selän ottajista hyppää sitten hajareisin hänen niskaansa, niinkuin hevosen selkään ainakin.
Näin hän ratsunsa selästä nakkaa paalikkansa, koettaen saada kyykkiä vierähtämään pois vastakkaisesta konosta. Jos yritys onnistuu, niin siirrytään toiselle puolelle ja sieltä samalla tavalla nakataan, vastakkaisen konon kyykkiä tavotellen. Ellei ensimmäinen nakkaaja osaa, niin nousee joku seuraava selän ottaja sijaan, ja niin edelleen, kunnes joku saa kyykän vierähtämään vastakkaisesta konosta. Heti kun se on tapahtunut, niin siirrytään jälleen toisella puolella olevaan konoon. Sillä tavalla jatketaan sitten leikkiä, niin kauan kuin kyykkiä vierähtää pois konoista puolelta ja toiselta ja selän antajat saavat kaiken aikaa toimittaa ratsujen virkaa. Kun on taitavia heittäjiä, niin tätä lystiä voi kestää sangen kauan, usein kunnes melkeinpä kumpikin kono on kyykistä puhtaana. Mutta useammin kuitenkin tapahtuu siten, että selän ottajat kaikki heittävät kerran sivu, ja silloin kisa taas alkaa alusta. Selän ottajat jäävät sille puolelle, jolla olivat viimeistä kertaa heittäessään, ja selän antajat alkavat vastakkaiselta puolelta kaikilla paalikoilla.
Semmoista on kyykkäkisa, ja hauskaa kyykkämaalla pidettiin, varsinkin sitten kuin selän antaminen alkoi. Monet kisaajista olivat partasuita uroita, mutta poikamaisuutta täynnään; tepasteltiin, kannustettiin ratsuja, taikka itse kantajiksi jouduttaissa kirmailtiin, hypitettiin ratsumiehiä, niin että heikommat ratsastajat valittivat päätä pyörryttävän. Vanhemmat miehet olivat milt'ei innokkaammat kuin nuoremmat, joilta tämäkin tapa alkoi jäädä unohdukseen, ja siitä päättäen kisa on Vienan Karjalassa vanhaa juurta. Sitä sanottiin kisattavan kaikissa sen puolen kylissä. Luvajärvessä naureskeltiin muuatta Akonlahden ukkoa, joka oli niin innokas kyykän kisaaja, että hän poikineen vietti kaiket pyhät kyykkämaalla, vaikka olikin jo vanhuuttaan heikompi ja sen vuoksi tavallisesti joutui alakynteen. Mutta vakaasti ukko kantoi poikiaan niskassaan, näiden meiskaten jatkaessa kisan jälkimmäistä osaa.
Kylä katseli kisaamme, josta otin koko sarjan valokuvia, ja pienet poikaset kohensivat lystiä sytyttämällä tuleen kaikki katajapensaat, mitä oli likitienoilla, niin että kankaan reunasta pian pöllysi sankka savu. Palavat tuohitötteröt kädessä he kirmasivat pensaitten ja savun keskellä kuin ilmetyt paholaiset. Varmaan olisi moni Suomen paitaressu kadehtinut heidän vallatonta lystiään, jolle vanhemmat ihmiset makeasti nauroivat. Mutta vaaralliseksi se olisi voinut käydä, ellei olisi onneksi ollut sammuttaja lähellä. Kumea ukkospilvi läheni lähenemistään. Tyttäret viettivät aikaansa somemmalla lystillä, he olivat ruvenneet pallosille, joka Karjalan tyttöjen kesken onkin hyvin yleistä ajanviettoa. Viisin- kuusintoista he olivat asettuneet kankaan laitaan hieman viettävälle maalle ja pallo lenteli edes takaisin sievin käsin sirosti nakeltuna. Hyvin miellyttävän vaikutuksen teki tämä ryhmä värikkäine pukuineen ja sulavine liikkeineen. "Meätshyksi" sanoivat tuota pallokisaa, jonka sääntöjä en kuitenkaan muista.
Humahti sitten taivaasta määrätön lämpöinen rankkasade, joka hajoitti kisaväen kuin akanat tuuleen. Kilvan laukattiin taloja kohti suojaan. Pitkät kuivat, ja kolkot lumensekaiset säät jäidenlähdön jälkeen olivat saaneet oraat kellastumaan, koko luonto oli surkastunut alkukesän ynseyttä. Mutta nyt saatiin runsas, lämmin kaste. Ja niinkuin olisi taikasauvalla koskettanut tähän pohjoiseen, karuun maahan, niin se verestyi ja vihannoitui kaikkialla. Melkeinpä silmällä näki, miten ohran oraat loivat päästään ruosteen, ruveten verekselle terälle, ja kun aurinko sateen jälkeen puhkesi esiin pilvistä, niin nauroivat kaikki vainiot sille mielihyväänsä. Isännät katsoivat tyytyväisinä laihojaan, sillä nyt voitiin odottaa hyvää ja aikaista vuotta. Kumpikin oli tarpeen.