JÄLKIKATSAUS SUURIEN LÖYTÖRETKIEN SAAVUTUKSIIN.
Amerikan löydön jälkeinen vuosisata avasi maailmaa laajemmalta kuin ennen monta vuosituhatta. Keskiaika oli verraten vähän voinut ulottaa maantuntemusta Vanhan ajan näköpiiriä ulommaksi, toisilla kulmilla se oli taantunutkin, länsimaiden kannalta katsoen. Keski-Aasian arot ja Kiina olivat tulleet näköpiiriin. Afrikan länsiranta tutkittu, mutta sen sijaan olivat muhamedilaisuuden voiton kautta Etu-Aasia ja Intian meren maat tulleet melkein kokonaan erotetuiksi länsimaiden yhteydestä.
Joka puolelta tuo ahdas tuntemattomuuden muuri nyt revittiin, ja kaksi kansaa, jotka siihen saakka olivat olleet Europan kansaperheen piintyneimmät koturit, lyhyessä ajassa purjehti kaikki meret, tutki kaikki rannat, niin että maan ja veden suhteet maapallollamme edellä käsitellyn aikakauden lopulla olivat pääpiirtein tunnetut ja Europpa oli saanut yleiskäsityksen maapallomme edellytyksistä ja mahdollisuuksista.
Rohkein ja uraa aukaisevin näistä löytöretkistä oli Columbuksen matka tuntemattoman länsimeren poikki. Hän luuli tulleensa Intiaan, ja hakiessaan suurkaanin maita, Cipangua, Kultaista Khersonnesoa ja tietä Gangeen suistamoon. hän löysi tärkeimmät Länsi-Intian saarista, Etelä-Amerikan koillisrannan ja Keski-Amerikan itärannan; mutta hartaasti etsimäänsä salmea hän ei löytänyt, vaikka olikin vakuutettu sen olemassa olosta ja kuoli siinä lujassa uskossa, että hän oli tullut Intiaan.
Siinä vakaumuksessa, että löydetyt uudet maat todella olivat Aasian itärannalla ja lähellä sen rikkauksia. Espanjan hallitus riensi perustamaan niihin siirtokuntia, saadakseen toimilleen varmat perusasemat. Ei puuttunut meren taa lähtijöitä, vaikka merentakaiset maat tuottivatkin pettymyksiä ja tropiikin petollinen luonto sorti lukemattomia varhaiseen hautaan. Haitista tuli aluksi Espanjalaisten päämaa, mutta pian vei Cuba siltä voiton. Ja Länsi-Intian kaikkikin saaret jäivät varjoon, kun mannermaan kehittyneemmät, metalleista rikkaammat ja valkoisten asuttaviksi paljon sopivammat maat löydettiin ja vallotettiin.
Uudella mannermaalla yritettiin ensiksi perustaa siirtokuntia Venezuelan rannikolle, jossa varsinkin Ojeda hukkaan kulutti varoja ja ihmisiä, sitten paremmalla menestyksellä Panaman kannakselle, vaikka ihmishukka siellä oli suunnaton. Balboa kulki kannaksen poikki ja löysi Tyynen meren, ja tämä antoi sekä kannaksen asutukselle että uusille löytöretkille erinomaisen virikkeen. Pedrarias Davilan aikana vallattiin Keski-Amerikkaa aina Nicaraguaan saakka, mutta sitä edemmä ei sille puolelle päästy. Toiset olivat ennättäneet vastakkaiselta puolelta anastaa Nicaraguan pohjoispuolella olevat maat. Fernando Cortes, löytöretkien aikakauden loistavimpia sankareita, oli verrattoman rohkean ja älykkäästi johdetun sotaretken kautta vallottanut Aztekkien suuren valtakunnan ja tehnyt heidän pääkaupungistaan Mexicosta Uuden Espanjan pääkaupungin. Anahuakin ylängön terveellisessä ilmastossa espanjalaiset siirtolaiset menestyivät hyvin ja espanjalainen aines nopeaan vahvistui Mexicossa. Corteksen toimesta vallotettiin sieltä käsin Guatemala ja itse hän teki Yucatanin tyven poikki rohkean retken Honduraaseen. Cortes edisti Mexicon rantain tutkimista pohjoiseen päin ja hänen seuraajainsa aikana vakoiltiin sisämaakin aina Coloradon suureen kanjoniin ja Arkansaaseen saakka. Espanjalaiset Coronadon retkellä ensi kerran tutustuivat prerioihin ja niiden suunnattomiin puhvelilaumoihin. Toiselta puolen, Floridasta käsin, jonka Ponce de Leon löysi, tutkittiin Mexicon lahden rannat, löydettiin Mississipin suu, ja Hernando de Soto teki Floridasta suuren retken sisämaahan, kulkien Mississipin poikki Arkansaan seuduilla, ja hänen kuoltuaan retkikunnan tähteet vielä samosivat länttä kohti Kalliovuorille saakka ja sieltä palattuaan laskivat Mississipin Mexicon lahteen.
Francisco Pizarro ja Diego Almagro purjehtivat Panamasta etelää kohti ja löysivät ja vallottivat Perun kultamaan, josta ylänköjen terveellisen ilmanalan ja metallirikkauden vuoksi tuli Espanjalaisten päämaa Uudessa maailmassa. Perun suunnattomat aarteet antoivat tavattoman voimakkaan vauhdin Etelä-Amerikan sisäosien tutkimiselle, siellä kun luultiin vielä rikkaamman maan odottavan sitä, joka ensiksi perille ennättäisi. Almagro teki retken Chileen. Benalcazar vallotti Quiton ja maan siellä Bogotan ylängölle saakka. Gonzalo Pizarro tunkeutui Quitosta Andien poikki Amazonjoelle, jonka Orellana sitten aluksella laski mereen saakka. Welserien asiamiehet Venezuelassa samoilivat sen maan ristiin rastiin ja Gasparo de Quesada nousi Magdalena jokea Bogootán ylängölle. La Plata joki tuli ensiksi tunnetuksi de Soliin matkan kautta, ja kun Peru oli vallotettu, niin retkeiltiin La Plata joelta maan poikki kultamaahan Andien ylängöille, joten nykyinen Argentinakin tuli pääpiirtein tunnetuksi. Brasilian rannikon löysi Vicente Pinzon, mutta Cabral matkalla Itä-Intiaan otti sen Portugalin omaksi. Brasiliasta ei kuitenkaan aluksi tultu tuntemaan paljoa muuta kuin rannat, Amazonijokea lukuun ottamatta, mutta koko pitkä rannikko vähitellen asutettiin. Guayanan olivat Espanjalaiset jo osasta asuttaneet ja arvatenkin ristiin rastiin kulkeneet, kun englantilainen Walter Raleigh saapui sinne Doradoa etsimään. Kun Patagonian rannikko Magalhãesin salmeen saakka ja samoin Chilen rannikko salmesta pohjoiseen päin tuli 16:nnen vuosisadan kuluessa tunnetuksi, niin oli koko tämä valtava maanosa verraten lyhyessä ajassa pääpiirtein tutkittu.
Siitä, mihin Espanjalaiset jättivät Pohjois-Amerikan rannikon tutkimisen, sitä jatkoivat useat muut kansallisuudet. John Cabot Englannista käsin löysi Newfoundlandin ja Uuden Skotlannin rannikon ja luuli hänkin Kiinaan tulleensa. Miten hänen toisen retkensä kävi, siitä ei ole säilynyt mitään varmaa tietoa. Portugalilaiset Cortereal veljekset toivat tiedon Newfoundlandin matalikkojen erinomaisesta kalaisuudesta; ensinnä Portugalilaiset ja vähän myöhemmin Länsi-Europan kaikki kansat alkoivat joka vuosi tehdä sinne kalastusretkiä. Nämä matalikot ovat sitten aikain kuluessa antaneet pyydystäjille paljon enemmän varallisuutta kuin Mexicon ja Perun parhaatkaan vuorikaivokset.- Gomes ja Verrazzano ensimäiseksi purjehtivat nykyisten Yhdysvaltain itärannikon, edellinen Espanjan, jälkimäinen Ranskan palveluksessa. Ranskalainen Jacques Cartier tutki Laurentin lahden rannat ja ensimäiseksi nousi Laurentin jokeen. Kaikki nämä purjehtijat etsivät väylää Tyynelle merelle, mutta turhaan. Englantilaisista purjehtijoista, joilla oli sama päämäärä, tutki Hudson Hollannin palveluksessa joen, joka hänestä nimen sai, ja kotimaansa Englannin palveluksessa Hudsonin salmen ja lahden, jonka perukassa hän. luullessaan jo tehtävän suorittaneensa. sai surkean lopun. Ennen häntä oli Frobisher löytänyt Meta incognitan (Baffinin maan). Hudsonin jälkeen Davis, Baffin ja useat muut purjehtijat tutkivat Pohjois-Amerikan luoteiskulman niin tarkkaan, että 17:nnen vuosisadan alulla jo voitiin melkoisella varmuudella päättää kauppatieksi kelvollista luoteisväylää ei olevan olemassa. Pohjois-Amerikan sisäosat pysyivät tällä aikakaudella vielä salattuina, eteläisimpiä osia lukuun ottamatta. Länsirannikkoa Espanjalaiset ja Francis Drake seurasivat pohjoista kohti aina nykyisen British Columbian rajoille saakka.
Portugalilaiset olivat Keskiajan lopulla prinssi Henrik Purjehtijan alotteesta tutkineet Afrikan koko länsirannikon, ja kun Diaz oli löytänyt Hyvän toivon niemen, niin oli meritie Intiaan samalla avoinna. Mutta vasta Columbuksen matkan jälkeen he lähtivät tätä tietä käyttämään. Vasco da Gama purjehti Malabaar-rannikolle ja laski uljaan retkensä kautta perustukset Portugalin mahdille Intiassa. Matkalla hän poikkesi Afrikan itärannikon satamiin, joissa hän tapasi sangen voimallisen arabialaisen kauppamahdin. Hänen seuraajansa pakottivat sataman toisensa jälkeen tunnustamaan Portugalin ylivallan. Afrikan koko itärannikko joutui siten Portugalin vaikutusvallan alaiseksi, mutta sisämaahan he eivät yrittäneet tunkeutua kauaksi muuta kuin Sotalasta käsin, jonka kohdalla sieltä saapui merenrannalle kultaa, ja vanhan Puntin rannikolta. Marokosta aina Punaisen meren suulle saakka Portugalilaiset vallitsivat mustain maanosan rantoja. He löysivät vihdoin Abessinian vuorimaasta kauan etsimänsä pappikuninkaankin ja saattoivat hänen apunaan vaihtaa miekaniskuja vihattujen maurien kanssa.
Almeidan ja Albuquerquen toimien kaulia Portugalilaiset saivat hegemonian koko Intian merellä, jonka kaikki rannat ja useimmat saaret. Madagaskarista alkaen, tulivat samalla tunnetuiksi ja osapuilleen kartotetuiksi. He tunkeutuivat Etu-Intiasta Malaiji-saaristoon. vallottaen Malakan toimiensa keskustaksi. Näin tuli etäisempikin Intia maineen, valtavine saarineen hyvin tunnetuksi europpalaisille, ja vihdoin kauan etsityt Molukitkin, kalliitten mausteitten pääpaikat; mutta sitä kauemmaksi itää kohti Portugalilaiset eivät toimintaansa ulottaneet. Kiinan rannikon he tosin purjehtivat ja kävivät Japanissakin, mutta huomasivat itsensä varsin pian aivan liian heikoiksi yrittääkseen näitä kehittyneitä, väkirikkaita maita asevoimalla lannistaa. Heidän täytyi päin vastoin tyytyä siihen, että kaupankäyntikin heiltä kiellettiin Kiinan satamissa, kun he olivat siellä koettaneet esiintyä tavanmukaisella ylimielisyydellään. Ja Cipangun asukkaat visusti pitivät kultalevynsä, joista Marco Polo oli huhuja tuonut. Etu-Intiassa Portugalilaisten maantuntemus ja valta rajottuivat rannikkoon. Laivatykkien kantomatkaa kauemmaksi he eivät voineet lähteä, meren ja kaupan vallitseminen täydelleen riitti heidän tarkotuksiinsa, Kuitenkin oli Intian ikivanhoista ajoista kuulu aarremaailma nyt tullut hyvin tutuksi lännen kansoille.
Espanjalaiset, vähitellen päästyään selville siitä, etteivät heidän löytämänsä rannat olleetkaan Intiaa, vaan välillä oleva tuntematon maanosa, jatkoivat läntisen meritien etsimistä Itä-Intiaan. Soliin huonosti päättyneen yrityksen jälkeen Magalhães sai Espanjan hallitukselta laivoja Molukeille purjehtiakseen, ja hän löysi vihdoin salmen, joka on hänestä nimensä saanut, ja purjehti Tyynelle merelle. Hän luuli salmesta lähtiessään jo olevansa lähelläkin Itä-Aasian rikkaita rantoja, mutta se vesi, jolle hänen laivastonsa siitä ulkoni, olikin äärettömän laaja tuntematon valtameri. Magalhães purjehti sen poikki, näkemättä kuitenkaan juuri mitään sen saarimaailmasta, ennenkuin oli lähellä Filippinejä. Ainoastaan yksi Magalhãesin laivoista, johtajan itsensä kaaduttua tappelussa, suoritti matkan maan ympäri. »Victorian» voitokas retki on maantieteen suurin merkkitapaus. Espanja sai tämän matkan kautta jalansijaa Itä-Aasiassa ja sinne alkoi Keski-Amerikasta säännöllinen laivaliike, kun monen turhan yrityksen jälkeen oli opittu Tyynen meren poikki takaisin purjehtimaan, käyttäen sen pohjoisosissa puhaltavia länsituulia. Näillä retkillä löydettiin Tyynen meren saaristoista toinen toisensa jälkeen, vaikkeivät Espanjalaiset antaneetkaan kaikista löydöistään tietoa aikalaisille. Silloisten paikanmääräysten puutteellisuuden vuoksi on mahdoton enää tarkalleen määrätä, mitkä heidän löytämänsä saaristot olivat, ja Tyynellä merellä jäi sen vuoksi paljon työtä seuraavalle aikakaudelle. Espanjalaiset purjehtijat hakivat siitä suurta Etelämaata, mutta kuta enemmän he etsivät, sitä kauemmaksi se väistyi. Ainoastaan Torres lienee nähnyt, Uuden Guinean eteläpuolitse purjehtiessaan, Australian manteren pohjoisimman nokan.
Englantilaiset ja Hollantilaiset etsivät Itä-Aasiaan pohjoisen kautta purjehdusväylää, kun eteläiset väylät olivat heiltä suljetut. Tosin rohkeat kaapparit, kuten Drake ja Cavendish, jotka suorittivat toisen ja kolmannen matkan maan ympäri, kielloista huolimatta kulkivat Espanjan ja Portugalin itselleen omistamia meriä ja toivat niiltä rikkaat ryöstösaaliit, mutta kaupalta ne olivat kun olivatkin suljetut. Amerikan pohjoispuolitse kulkevaan luoteisväylään tehtiin Englannista monta hukkaretkeä, kuten jo mainitsimme; koillisväylää tutkivat ensin Englantilaiset ja heitä vielä uutterammin Hollantilaiset. Mutta Novaja Semljan takana oleva Kaara-meri oli voittamaton este. Urhoollisimmin taisteli tällä väylällä Willem Barents, joka miehineen vietti ensimäisen talven napamaissa ja paluumatkalla kuoli Novaja Semljan rannalla. Huippuvuoret löydettiin, niiden vesien riistarikkaus keksittiin, ja napamaiden luonnosta saatiin ensimäiset luotettavat käsitykset. Englantilaiset ensimäisillä retkillään joutuivat Vienan merelle ja Viena joen suuhun ja löysivät sieltä. Itä-Aasiaa paljon lähempää, odottamattoman hyötyisät kauppa-alat.
Suurien löytöretkien aikakausi oli purjehtijain sankariaika. Huolimatta siitä, että laivat vielä olivat vähäisiä ja niiden varustukset ja purjehduskunto nykyaikoihin verraten vaatimattomat, vallotettiin parissa miesiässä kaikki meret, melkein kaikki rannat saatiin tutkituiksi. Edellisinä aikoina löytöretket olivat tapahtuneet etupäässä maisin. Tällä aikakaudella ei sisämaiden tuntemus sanottavasti edistynyt muuta kuin molemmissa Amerikoissa, eikä niissäkään kartotus. vaikka retkiä tehtiinkin ristiin rastiin. Mutta rannat kartotettiin sangen tarkkaan, sillä kartta oli huomattu purjehtijalle välttämättömäksi apuneuvoksi.
Intian meritien ja Uuden maailman löytäminen vaikuttivat niin syvälti ja ratkaisevasti maailmanhistoriaan, että niistä täydellä syyllä lasketaan Uuden ajan alku. Vasta niiden kautta Europan historia muuttui maailmanhistoriaksi. Omista ahtaista puitteistaan maanosamme edut ja harrastukset äkkiä laajenivat käsittämään koko maan piirin, ja ajan mukana näiden laajentuneiden suhteiden merkitys yhä kasvoi, ne ratkaisivat Europassa itsessäänkin sotia ja rauhoja. Muihin maanosiin, Aasiaan, Afrikkaan ja molempiin Amerikoihin, jotka siihen saakka olivat eläneet omaa elämäänsä Europan historian ulkopuolella, suuret löytöretket vaikuttivat vielä perinpohjaisempia muutoksia. Ne ovat joutuneet Europan etevämpien rotujen ja etevämmän kultuurin vallanalaisuuteen siihen määrään, että enimmäkseen ovat menettäneet itsenäisen elämänsä. Kokonaisia sivistyksiä on sortunut, kokonaisia rotuja tuhoutunut tai vaipunut alemmanarvoisen rodun tilaan. Löytöretket olivat luonnonhistorian kannalta nähden yksi niitä geologisia mullistuksia, joiden kautta vanhempia rotuja väistyy ja katoo uusien etevämpien edestä. Tätä kehitystä on siitä pitäen jatkunut meidän aikoihin saakka. Yhdessä maanosassa on rodunmuutos jo kokonaan tapahtunut, parissa muussa se on pitkälle ennättänyt; ainoastaan Aasiassa, jonka rikkain puoli on kääntynyt Europasta poispäin, alkuperäiset rodut ovat pitäneet puoliaan, jopa siihen määrään, että Europassa on pelätty sieltä päin tuhoisaa vasta-aaltoa.
Intian meritien löytäminen vaikutti heti alussa mullistuksen maailmankauppaan. Kolme suurta ikivanhaa karavanitietä menetti entisen merkityksensä: arotie Itä-Turkestanin ja Lop Norin syvänteen kautta Kiinaan, jonka tulot epäilemättä olivat suurena syynä arokansain vanhaan rikkauteen ja mahtiin; tie Mustan meren etelärannalta Tabriin kautta Ormukseen ja edelleen meritse Intiaan, sama tie siis, jota Polot matkustivat; erämaantie Arabian länsirannikkoa Adeniin ja sieltä edelleen laivoilla Intiaan. Ensimäinen reitti oli Kiinan kaupan valtasuoni, molemmat jälkimäiset olivat jo Vanhasta ajasta alkaen välittäneet Intian tuotteitten saapumista Europpaan. Kaupan siirtyminen merelle tietysti riisti suuren tulolähteen niiltä mailta, joiden kautta nämä tiet kulkivat, ja samalla vähensi niiden merkitystä. Intian kaupan menettäminen vähensi Etu-Aasian ja Egyptin muhamedilaisten valtakuntien tuloja, mutta se vahingoitti myös mitä tuntuvimmin Italian kaupunkien kukoistavaa ja vilkasta kauppaa, näille kun jäivät vain läheisen Idän maat. Kun Italian kaupunkien, varsinkin Venezian ja Genovan kauppahegemonia kukistui, niin menettivät Etelä-Saksan kaupungit kaupanvälitysasemansa, köyhtyivät ja rappeutuivat. Europan meripuolelle sitä vastoin alkoi uusi toimeliaisuuden ja vaurastuksen aika. Ensinnä hyötyivät Portugal ja Espanja, sitten Alankomaat, Englanti ja Ranska. Välimeri oli menettänyt ikivanhan merkityksensä ja maailmankauppa vallannut kaikki meret. Välimeren maat olivat lakanneet olemasta länsimaisen kultuurin keskusahjo ja edistyksen painopiste siirtyi Europan valtameri-rintamalle.
Suurien löytöretkien sekä mullistava että perustuksia laskeva merkitys kävi hyvinkin nopeaan ilmeiseksi, mutta ne eivät ainoastaan nopeaan saaneet aikaan suuria muutoksia, niiden vaikutus oli myös mitä laajin, kautta vuosisatain ulottuva kehitys. Mutta niillä molemmilla mailla, jotka saivat korjata ensimäiset rikkaat hedelmät, oli ajan pitkään kaikkein vähimmän syytä iloita maailman avaamisesta. Ei mikään kansa ollut ennen niitä lyhyessä ajassa saanut niin suurta varallisuuden lisäystä kuin nyt Espanja ja Portugal, mutta siitä huolimatta ei seitsemännellätoista vuosisadalla koko Europassa ollut niin ränstynyttä ja köyhtynyttä maata kuin Iberian niemimaan molemmat naapurukset. Itä-Intian hallitseminen, Länsi-Intian ja Etelä-Amerikan anastus ja asutus olivat siihen määrään vieneet kummastakin maasta voimia, etteivät ne ole voineet sen koommin toipua iskusta. Portugalissa turmeltui koko rotu, Espanja heikontui kuin nuori ruumis, joka liiallisesta verenvuodosta kesken kehitystään kuihtuu.