ESIAIKAISIA MUINAISJÄÄNNÖKSIÄ.
Paljon kauemmaksi, kuin mikään kirjotettu historia tai muistokirjotus, ulottuvat Saksassa ihmiselämän jäljet. Jo jääkauden jälkiajalla, ehkä kymmeniä tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua, asui Saksassa ihmisiä. Maantieteellisten olojen muuttuessa muuttui asutuskin, kehittyen raakalaisuudesta korkeampiin viljelysmuotoihin, kivikaudesta pronssikauteen ja rautakauteen. Asutuksesta niinä vuosituhansina, jotka ennen ajanlaskumme alkua kuluivat, voimme saada ainoastaan vaillinaisia yleisiä tietoja muinaislöytöjen johdolla.
Vanhimmat löydöt viittaavat siihen aikaan, jolloin pohjoisen maajäätikön peräydyttyä Saksanmaalla oli aroilmasto, arokasvullisuus ja -eläimistö. Ihminen asui luolissa, luolissa on säilynyt jäännöksiä, joista hänen elämänlaatunsa voidaan arvata. Tunnetaan jo monta tämänkaltaista luolaa, niitä on löydetty Harzista, Thüringistä, Schwaabin Albista. Luolissa on tavattu sekä ihmisenluita, että hänen kaatamainsa eläinten luita, ynnä kaikenlaisia kiviaseita ja talouskapineita ja myös eläinten luista valmistettuja aseita ja talouskapineita. Sen aikuinen ihminen oli voimallinen, vaikka hänen aseensa olivatkin alkuperäiset, hän ryhtyi pelkäämättä taisteluun voimallisimpiakin petoeläimiä vastaan. Hohefelsin luolasta (Schwaabin Achin laaksosta) on löydetty kaikkein vanhimpia limsiöveitsiä, aseena käytettyjä peuran kulmahampaita, hevosen, karhun luurankoja, terotettuja peuransarvia, norsunluitten kappaleita, sarvikuonojen, antiloppien ja vielä nykyistä tiikeriäkin melkoista suurempien kissaeläinten luurangon osia. Mutta varsinkin nämä luolaihmiset pyytävät kolmen metrin mittaista luolakarhua, jonka pääkallo muserrettiin, alaleuka otettiin irti ja muodostettiin kirveeksi, luut halkaistiin ytimen saamiseksi ja kylkiluut huolellisesti pilkottiin nuolenkärjiksi. Karhun leukaluu muodostettiin kirveeksi sillä tavalla, että terävästä kulmahampaasta tuli kirveen varsinainen terä.
Peuran kalloja käytettiin juoma-astioina. Paljon etelämpää, aina Bodenjärven rannoilta, on soitten säilöstä löytynyt luita ja jäännöksiä, jotka todistavat peuran niihin aikoihin olleen Saksanmaalla yleisimmän eläimen.
Myöhemmiltä, vaikka yhä vielä ammoisilta esiajoilta, näyttävät olevan ne ateriatunkiot, jotka ensinnä tutkittiin Tanskan rannikolla ja siellä laadultaan selitettiin. Niitä on Itämeren etelärannallakin, esim. Slesvig-Holsteinin, Rügenin ja Preussin rannoilla. Ne ovat enimmäkseen valtaavia simpukankuorikasoja, todistaen sen aikuisten ihmisten suureksi osaksi eläneen simpukoilla, mutta seassa on myös paljon sekä aseita, että metsästettyjen eläinten luita, joista voidaan tehdä johtopäätöksiä, minkälaiset ilmastolliset olot, kasvisto ja eläinkunta olivat näitten ihmisten aikoina. Kurisches Haffin kielekkeellä vaeltavan dyynin alta on paljastunut moisia kasoja melkein yhtämittaisia riuttoja. Siihen aikaan kasvoi Saksanmaalla jo valtaavat metsät, ateriatunkioitten kansa kaikesta päättäen oli tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia vuosia myöhäisempi, kuin jääkauden jälkeiset luolaihmiset. Jotenkin samanaikuisia näyttävät olleen paalukylät, joitten jäännöksiä on Etelä-Saksassa tavattu, varsinkin Bodenjärven rannoilla. Paalukyläin asukkaat rakensivat kylänsä järven pohjaan upotettujen paalujen varaan. Vanhimmat paalukyläläiset käyttivät jo sirosti hiotuita kiviaseita, mutta kylät näyttivät olleen asuttuja niin pitkiä aikoja, että niiden kuluessa aseet ja viljelys ennättivät muuttua, toiset vielä roomalaisella ajalla. Niitä on löydetty Etelä-Saksan soistakin, joihin ne lienee rakennettu niihin aikoihin, kun nämä suot vielä olivat järvinä. Paalukyläläisillä oli jo kehittynyt talous, heillä oli ajoneuvoja, veneitä, koira ja vuohi. Luista päättäen he metsästivät hirveä, kauriita, metsäkarjua, peuraa, karhua, majavaa, kettua, alkuhärkää, vuorikaurista, jänistä, kissaa, sutta, y.m. Kun metallit tulivat tunnetuiksi, niin heidän kesken jo epäilemättä kehittyi jotenkin edistyneet yhteiskunnalliset olot. Samaan metallittomaan kivikauteen viittaavat myös vanhimmat esiaikaiset haudat, nuo jätinhaudat (Hünengräber), joita yhä on kaikkialla Saksassa runsaasti, vaikka niitä onkin niin paljon hävitetty. Yksin Lüneburgin nummella on vielä 400 tämmöistä hautaa, Slesvig-Holsteinissa monta tuhatta. Schliebenin seudulla, jonka läpi Musta Elster juoksee, oli vielä v. 1833 kokonaista 1,022 hautakumpua. Ne ovat osaksi jykevän suurista paasista rakennettuja. Toiset ovat avoimia, toiset paasilla peitettyjä kammioita. Toiset ovat pitkäveteisiä kivillä ympäröityjä kumpuja, joissa on monta kivikammiota kussakin. Toisista kammioista on löydetty monien kymmenien ruumiitten luut. Arvellaan, että nämä jätinhaudat ehkä jo ovat germanien esi-isäin ajoilta.
Suuremmoisia muinaislöytöjä on tavattu pronssiajan haudoista. Niissä on sirojen pronssiesineitten joukossa vielä runsaasti kivikauden esineitä. Metalliesineet viittaavat siihen, että ne oli valmistettu Välimeren maissa, ja että siis jo puolentoista vuosituhatta ennen ajanlaskumme alkua Keski-Europan ja Välimeren maitten välillä oli vilkas tavaranvaihto. Samaa tietä saapuivat esiaikaiseen Saksaan rautaesineet. Pronssiajan ja varhaisemman rauta-ajan runsaimmat löydöt on tavattu Hallstattin luota Salzkammergutissa. Sieltä löydetyt erinomaisen sirot esineet todistavat jo kehittynyttä kultuuria. Tämän viljelyskauden loistoaika näyttää olleen ensimäisen vuosituhannen keskivaihe ennen ajanlaskumme alkua. Saman kultuurikauden esineitä on löydetty pohjoisesta aina Harzia myöden. Pohjois-Saksan muinaislöydöt samalta ajalta sitä vastoin viittaavat samanlaiseen kultuuriin, joka siihen aikaan vallitsi Skandinavian niemellä.
Nämä esiaikaiset löydöt tarjoovat tyhjentymättömän rikkaan kentän muinaistutkimukselle. Niitten avulla vähitellen voidaan valaista Saksanmaan esiaikaisia viljelysmuotoja. Jossain määrin ne, etenkin vanhat jätinhaudat, ovat huomattavana osana Saksan maisemassakin. Mutta Saksanmaan varsinainen kansallinen maantieto, historia ja viljelyskuva alkavat kehittyä vasta siitä, kun historian valo lankee Saksanmaan nykyisten asukkaitten esi-isäin oloihin, ne alkavat vanhain germanien taisteluista ja suhteista roomalaisiin, kansainvaelluksista ja kansainvaelluksien aikana menetetyn maan takaisin vallottamisesta.