XI.
Kulkiessani seuraavana päivänä Gagin'ien luo, minä en kysynyt itseltäni, olinko rakastunut Asjaan, mutta minä ajattelin paljo häntä, hänen kohtalonsa minua huvitti, minä iloitsin meidän osottamattomasta yhtymyksestämme. Minä tunsin itsessäni, että minä vasta eilisestä päivästä alkaen olin oppinut häntä tuntemaan! siihen asti hän oli ollut suljettuna minulle. Ja kuin minä vihdoin olin päässyt häntä tuntemaan, kuinka viehättävässä valossa hänen kuvansa silloin säteili edessäni. kuinka uusi se oli minulle, millainen salainen lumous siitä kainosti virtasi minuun…
Nopeasti minä astuin tuttua polkua pitkin, tavan takaa luoden silmäni etäisyydessä valkoisena välkkyvää taloa kohti. Minä en ajatellut tulevaisuutta — en edes huomista päivää; minun oli sangen hyvä olla.
Asja punastui kun minä astuin huoneesen, minä huomasin, että hän taasen oli pukeutunut uudestaan, mutta mitä kasvonsa ilmaisivat, se ei kuitenkaan soveltunut hänen pukuunsa: ne olivat surulliset. Ja minä tulin niin hilpeän iloisena! Minusta näytti, ikäänkuin hän nytkin tapansa mukaan olisi ollut aikeessa juosta pois, mutta kuitenkin koittanut voittaa itseänsä — ja hän jäi huoneesen. Gagin näkyi olevan tuon omituisen hurjan innon vallassa, joka taudin tavalla valtaa taitelijoita kun he kuvailevat mielessään, että heidän on onnistunut "saada luonto kynsiinsä", niinkuin he sanovat. Hiukset pörrössä ja maaliin tahrattuna hän seisoi jännitetyn palttinan edessä, vedellen sitä leveälti siveltimellään; hän nyökäytti ikäänkuin hurjistuneena minulle päätänsä, astui taaksepäin, tiiroitti sitä silmillään ja hyökkäsi sitte jälleen kuvansa luo. Minä en tahtonut häiritä häntä ja istuuduin Asjan luo. Hänen tummat silmänsä kääntyivät verkalleen minuun.
— Te ette ole tänään samanlainen kuin eilen, huomautin minä, turhaan koitettuani herättää hymyä hänen huulilleen.
— En, en ole samanlainen, vastasi hän vitkallisella ja kolkolla äänellä. Mutta mitäpä siitä! Minä vain en ole nukkunut rauhallisesti; minä olen miettinyt koko yön.
— Mitä olette miettineet?
— Ah, minä olen miettinyt paljon asioita. Jo lapsuudestani saakka se on ollut tapanani; ja siitä ajasta asti, kuin vielä asuin äitini kanssa.
Hän lausui tämän sanan voimainponnistuksella ja toisti sitten vielä kerran:
— Kun vielä asuin äitini kanssa… Minä olen miettinyt, miksi ei kukaan saata edeltäkäsin tietää kuinka hänen käy maailmassa; usein näkee vaaran olevan lähellä, — mutta kuitenkin on mahdotointa pelastaida; ja miksikä ei aina saada sanoa totuutta suoraan?… Sitten olen miettinyt sitä, etten minä tiedä mitään, että minun vielä tulee oppia. Minua pitää kasvatettaman, minä olen sangen huonosti kasvatettu. Minä en taida soittaa pianoa, en taida piirtää, ja ompelenkin aivan tyydyttävästi. Minulla ei ole mitään taitoa; minun seurassani mahtaa olla sangen ikävä.
— Te menettelette väärin itseänne kohtaan, virkoin minä. — Te olette lukeneet paljon, olette sivistynyt jo teidän ymmärryksellänne…
— Olenko minä ymmärtäväinen? kysähti hän niin sattuvan luonnollisella tiedonhalulla, että minä ehdottomasti rupesin nauramaan. — Veli, olenko minä ymmärtäväinen? kysyi hän Gagin'ilta.
Tämä ei vastannut hänelle mitään, vaan jatkoi puuhailemistaan, yhä vaihtaen sivellintä ja nostaen kättänsä korkealle.
— Minä toisinaan itsekään en tiedä, mitä minulla on päässäni, jatkoi Asja samalla miettivällä katsannolla. — Minä välistä itsekin todella pelkään itseäni. Voi, minä tahtoisin niin mielelläni… Onko totta, ettei naisten pidä lukea paljoa.
— Paljoa ei heidän pidä lukeman, mutta…
— Sanokaa minulle, mitä minun pitää lukeman? sanokaa mitä minun pitää tekemän? Minä tahdon tehdä kaikki mitä te minulle määräätte, lisäsi hän viattomalla luottamuksella kääntyen minuun.
Minä en heti huomannut, mitä minun piti vastaaman hänelle.
— Eikö teidän tule ikävä minun kanssani?
— Kuinka siihen arveluun saatatte tulla? vastasin minä.
— No, kiitän teitä siitä! virkkoi Asja; — minä vain luulin, että teidän saattaisi tulla ikävä.
Ja hänen pienoinen kuuma kätensä puristi minun kättäni.
— N.! huudahti samassa Gagin: — eikö tämä tausta ole liian tumma?
Minä menin hänen luoksensa. Asja nousi ja lähti huoneesta.