X.
Minkä tärisyttävän vaikutuksen äidin kertomus minuun teki — sen saattaa jokainen ymmärtää. Hänen ensimmäisestä sanastaan ymmärsin hänen puhuvan itsestään, eikä mistään tuttavasta, hänen salaperäisyytensä vaan vakuutti minun arveluni oikeaksi. Silminnähtävää oli, että mies, jota olin unessa etsinyt ja jonka olin nähnyt valveilla, oli isäni! Hän ei ollut tapettu eikä murhattu, kuten äitini otaksui, vaan ainoastaan haavoittunut. Isäni oli tullut hänen luoksensa ja juossut pois säikähtyneenä hänen huudostaan. Kaikki selveni minulle yht'äkkiä ja vaistomaisen vastenmielisyyden tunne minua kohtaan, joka toisinaan heräsi äidissäni sekä hänen alinomainen surunsa ja meidän yksinäinen elämämme… Muistan kuinka päätäni pyörrytti — ja minä tartuin siihen molemmin käsin, aivan kuin haluten pitää sitä paikallaan. Minulle selvisi se ajatus, että minun välttämättä hinnalla millä hyvänsä, täytyi uudestaan löytää tämä mies. Miksi? Missä tarkoituksessa? — Siitä minä en ehtinyt tehdä itselleni tiliä, mutta etsiä… etsiä häntä — se oli minulle tullut elämän tai kuoleman kysymykseksi. Seuraavana aamuna äiti vihdoin rauhoittui… kuume katosi… hän vaipui uneen. Jätettyäni hänet isäntäväkemme ja palvelijain huostaan läksin etsiskelylle.