III
Ketun koukku.
"Ja mikä oli syynä tuohon tuliseen riitaan?" kysyi Karel Galama vieraalta, kun he olivat ratsastaneet muutaman minuutin ääneti toinen toisensa rinnalla.
"Totta puhuen, en tiedä", vastasi Gerard Block. "Näinä pahoina päivinä syyt usein unohtuvat, kun loppupäätös on hauska."
"Joko sinä taas olet omaksi huviksesi alottanut riidan?" puhutteli Galama ankarasti palvelijaansa, joka ratsasti hänen oikealla puolellaan. "Kuinka usein olen sinulle sanonutkaan, että röyhkeä käytöksesi tuottaa meille enemmän haittaa kuin hyötyä!"
"No, mikä auttaa", vastasi Hannu nyreästi, "kun laulaa kerjäläislaulua, ja tuollainen känttyrä, ruma — suokaa anteeksi — tuollainen muukalainen seisoo lähettyvillä vakoilemassa? Minun ei sopinut suoraa päätä lävistää häntä miekallani, oli siis ainoa keino rakentaa riitaa ja sitten vasta—. Ja eiköhän se olisi ollutkin parasta?" lisäsi hän hiljaa.
"Vaiti!" sanoi hänen herransa, otsaansa rypistäen. "Sinä et saa vedellä virsiäsi missä hyvänsä, et ainakaan sellaisissa paikoissa, joissa vieraat voivat sinua kuulla. Ymmärrätkö?" Ja kääntyen vieraan puoleen, hän sanoi: "Olen pahoillani siitä että tuttavuutemme on alkanut niin ikävällä tavalla."
"Mitä vielä, Yonker — älkää olko millännekään", keskeytti Block. "En voi muuta kuin ihmetellä palvelijanne käytöstä, vaikka olinkin hengen vaarassa. Hänenä — sen uskallan sanoa — olisin tehnyt juuri samalla tavalla. Myönnän hänen tehneen varomattomasti siinä, että hän lauloi taikka vain hyräili lauluaan, sillä jollen olisi niin harras isänmaan ystävä, olisin helposti voinut epäillä häntä. Hän menetteli asiassa parhaan ymmärryksensä mukaan ja olisi kai ilman teitä tehnyt minusta lopun."
"Te olette sangen nöyrä, mestari Block, arvostellessanne omaa puolustustaitoanne", sanoi Yonker hymyillen. "Näyttää siltä kuin olisitte yhtä ja toista maailmassa kokenut eikä tämä liene teidän ensimäinen eipä kymmeneskään tappelunne. Kauanko jo olette kuulunut joukkoomme?"
"Olen pitänyt prinssin puolta siitä asti kuin voin muistaa", sanoi Block, "ja kannoin hänen tunnusmerkkiään jo siihen aikaan kun kreivi Brederode oli Amsterdamissa. Minulla oli muistaakseni silloin ilo nähdä eräs teidän perheenne jäsenistä hänen seurassaan. Ainakin oli muuan Galama-niminen aatelismies hänen vakinaisena toverinaan."
"Tiedän sen", sanoi Galama alakuloisella äänellä; "molemmat setäni teloitettiin eilen tai toissapäivänä, ellei ole tapahtunut ihmettä. Sillä Alba kuuluu antaneen käskyn, että nämä ynnä kuusi muuta aatelismiestä hirtettäisiin".
Vieras silmäili nuorukaista jonkunlaisella kummastuksella. "Ja aiotte kuitenkin lähteä Brüsseliin?" kysyi hän, "sillä arvaan, että matkanne on sinnepäin". "Kun velvollisuus kutsuu, ei ole varaa valita", vastasi Galama. "Mutta te näytätte tuntevan hyvin tämän kaupungin ympäristöt?"
"Niinpä luulisin", vastasi Block. "Olen Brüsselissä syntynyt ja lähdin sieltä vasta pari päivää ennen herttuan tuloa."
"Ähä, nyt olette puhunut päänne paulaan, mestari", sanoi Hannu katsellen vierasta. "Vastikään sanoitte olleenne Amsterdamissa, kun kreivi Brederode oli siellä ja nyt sanotte olleenne Brüsselissä juuri ennenkuin Alba sinne tuli. Molempain tapausten välillä ei ole viikkoakaan."
Block puri huultaan. Silminnähtävästi hän paheksui Hannun tuttavallista käytöstä; mutta hän näki että jonkinlainen selitys oli annettava ja sanoi sen vuoksi pöyhkeällä äänellä:
"Niitten välillä on lähes neljä kuukautta; ja Pietari Blink neuvoi minua palaamaan Brüsseliin ja myymään kaikki, mitä minulla omaa oli, ennenkuin Alba tuli. Olen noudattanut tätä todellakin hyvää neuvoa ja siten suurimmaksi osaksi pelastanut vähäisen omaisuuteni."
"Kuinka te ja Pietari tutustuitte?" kysyi Galama. "Siitä tavasta päättäen, jolla hänestä puhutte, hän varmaankin on vanha, läheinen ystävänne."
"Me tutustuimme kummallisella tavalla", sanoi Block tuokion kuluttua, "ja minä luulen, ettei se asia äkkiä häivy muistostamme. Inkvisitsionin ja Granvellan voima oli kohonnut korkeimmilleen, ja meidän perheemme joutui tavalla tai toisella epäluulon alaiseksi. Asuimme silloin, minä, äitini ja sisareni, eräässä talossa Pitkänkadun varrella, ja koska minä olin taitava kulta-, hopea- ja norsunluun-seppä, tulimme jotenkin hyvin toimeen."
"Eikö isänne silloin enää ollut elossa?" kysyi Galama.
"Hän kaatui St. Quentinin kaupungin piirityksessä", jatkoi Block; "mutta kun minä jo olin aikamies ja ymmärsin ammattini, emme hänen kuolemansa takia joutuneet sanottavaan hätään. Mutta kerran eräs pappi toi minulle ristiinnaulitun kuvan, joka minun piti erityisen mallin mukaan koristaa kullalla ja norsunluulla. Tein työtä käskettyä; mutta hän ei koskaan palannut perimään ristiään, ja minun täytyi myydä se mihin hintaan hyvänsä. Muutama päivä sen jälkeen kysyi minulta outo mies, olinko koristanut sen näköistä ristiä. Minä myönsin, ja hän sanoi minulle, että tuo koriste oli Jumalaa häväisevä vieraskielinen lause, jota en ymmärtänyt. Minä sanoin hänelle, että työ oli tilattu, mutta kun asiaa koskeva paperi oli hukkaantunut, en voinut sitä näyttää todeksi. Mies lähti; mutta vielä samana iltana minut otettiin kiinni kadulla ja jollei Pietari hyvään aikaan olisi sattunut paikalle auttamaan minua karkoittamaan vihamieheni sekä saattanut minua kotiini, olisivat he vieneet minut vankeuteen. Kokosin rahani ja vaatteeni matkalaukkuun ja jätin kaupungin vielä samana yönä."
"Ja onko teidän äitinne jatkanut ammattia?" kysyi Hannu uteliaalla äänellä.
Block loi tuiman silmäyksen palvelijaan ja kääntyen Galaman puoleen lisäsi:
"Seuraavana päivänä äitini ja sisareni pantiin kiinni ja jollei kuolema jo ole saavuttanut heitä, viettävät he vielä riutuvaa elämää vankeudessa syytettynä rikoksesta, josta he eivät tiedä mitään."
"Vai niin!" sanoi Hannu, sitkeän epäluuloisena; "minä ymmärsin asian niin, että te juuri ennen Alban tuloa palasitte Brüsseliin, siellä myydäksenne tavaranne. Jos teidän väkenne vangittiin ja te otitte mukaanne kaikki kapineenne, ei saattanut jäädä paljoa myytäväksi."
"Työhuoneeni ja ammattini varastot uskoin eräälle ystävälle ja työn teettäjät mieltyivät häneen niin, että hän menestyi paremmin kuin minä. Minun oli alituisesti ikävä syntymäkaupunkiini, ja kun sinne pääsin, antoi ystäväni jalomielisesti minulle puolet ammattinsa tuloista."
"Olette luullakseni syntynyt Brüsselissä, eikö niin?" kysyi Hannu vähän kohteliaammin. Mutta Block näytti kovin paheksivan hänen kysymyksiään. Hänen synkeistä silmistään lensi vihan salamoita palvelijaa kohti ja hän sanoi Galamalle:
"En tiedä mikä palvelijanne aikomus lienee, Yonker. Kenties se on vihankaunaa; ainakin hän näyttää päättäneen kiusata minua tyhmillä ja turhilla kysymyksillä."
"Ei suinkaan, mestari Block, ei suinkaan", sanoi Hannu, kannustaen hevostaan; "kuten itse muistanette, sanoitte että teidät kastettiin Amsterdamin Nikolainkirkossa; jos siis olette Brüsselissä syntynyt, rupesitte sangen aikaisin matkustelemaan."
"Sinä näytät huonosti tuntevan maamme tilan, kun katsot tuota mahdottomaksi. En luulekaan, että herrasi on yhtä tietämätön kuin itse olet. Neuvon senvuoksi sinua odottamaan siksi kunnes saat hiukan enemmän kokemusta. Oli miten oli, mutta älä enää vaivaa minua, muuten täytyy minun jatkaa matkaani yksin."
"Vuottakaa!" sanoi Hannu, välittämättä Blockin suuttumuksesta; "minulla on vielä jotakin sanottava. En luule, että Pietari Blink koko elinaikanaan on käynyt Brüsselin kaupungissa".
"Vaiti, Hannu", lausui Yonker ankarasti, "hillitse kielesi ja säästä mietteesi toiseen aikaan ja toiseen paikkaan. Surkuttelen teitä, mestari Block, sillä jouduin itsekin isättömäksi tuon kirotun inkvisitsionin takia. Tässä on käteni todisteeksi että tunnen teitä kohtaan sitä osanottoa, jota onnettomuutenne vaatii."
Vaikka nämä sanat soivat leppeiltä, lausuttiin ne kuitenkin sangen kylmäkiskoisella äänellä eikä kättäkään, johon Block tarttui, tarjottu erityisen innokkaasti.
Vaikka Galama ei tahtonutkaan sitä myöntää, epäili hän nähtävästi yhtä paljon vierasta kuin palvelijakin, mutta hän oli älykkäämpi kuin tämä, ja päätti menetellä oman harkintansa mukaan. Hän käski senvuoksi palvelijansa ratsastaa vähän matkaa edellä, ja alotti mestari Blockin kanssa keskustelun, osoittaen, kuinka taitava hän oli antamaan kiertäviä vastauksia, virittämään kysymyksiä ja onkimaan toiselta niin paljon tietoja kuin mahdollista ilmaisematta itse kuitenkaan enempää kuin mitä hyväksi katsoi. Mutta Blockin suhteen hän näytti turhaan käyttäneen taitoaan, sillä tämä oli suora ja sydämellinen ja kertoi kaikennäköistä itsestään, tuttavistaan, töistään ja toimistaan, eikä suinkaan säästänyt herttuaa eikä kirkkoa.
Näin he olivat jo ratsastaneet useamman tunnin ja keskustelu, jonka hevosten juoksu silloin tällöin katkaisi, oli joku hetki sitten kokonaan tauonnut. Päivä oli länteen laskemaisillaan, ja viheriän lehtikaton läpi näkivät he illan rusottavat pilvet. Lintujen parvi, joka oli virsillään elähyttänyt salon kolkkoa äänettömyyttä, lähti lepopaikoilleen. Kaikki kävi hiljaiseksi synkässä metsässä. Yhtäkkiä ajoi Hannu herransa rinnalle ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. "Se on totta!" sanoi Galama havahtuen unelmistaan; "meidän täytyy pysähtyä tähän. Tunnin päästä tulee pimeä ja silloin tarvitsemme hevosiamme kahta paremmin. Aiotteko tekin pysähtyä?"
Gerard nyökäytti suostuen päätään ja kohta sen jälkeen pysäyttivät nuo kolme miestä hevosensa erään ravintolan eteen, joka näytti sangen varakkaalta ja erosi suuresti siitä, jossa he viimeksi olivat levänneet. Suuri rakennus seisoi keskellä avaraa pihaa, jossa oli viisi tai kuusi ruuhta. Matkustajamme astuivat heti maahan, jättivät hevosensa erään miehen haltuun ja menivät isoon huoneeseen, jonka tammilattialle oli somasti kylvetty valkoista hiekkaa; kalkitut seinät, pienehköt, mutta puhtaat ikkunat sekä muutamat tuolit pöydän ympärillä ynnä penkit tekivät paikan oikein hupaisen näköiseksi. — Reipas, iloinen isäntä seisoi keskellä huonetta ja tervehti Galamaa ja Hannua tuttavallisesti hymyillen näiden istuutuessa pöydän ääreen akkunan alle. Viiniä tilattiin ja ennen pitkää virkistivät nuo kolme miestä voimiaan viileällä, suloisella juomalla, joka siihen aikaan oli paljon tavallisempaa ja huokeampaa kuin nykyään.
"Aiotteko todellakin tänä iltana Brüsseliin, Yonker?" kysyi Block.
"En tiedä, lähdenkö tänä iltana", vastasi Galama; "jonakin päivänä tällä viikolla lähden, mutta milloin, se riippuu asianhaaroista. Mikä on teidän aikomuksenne, jos saan kysyä?"
"Totta puhuakseni, tulin tänne etupäässä siinä aikeessa, että auttaisin Kerjäläisiä, sillä tunnen hyvin kaupungin ja voin hankkia kaikenlaisia tietoja. Ensin menen kaupunkiin ja sitten Rookeryyn."
"Tiedättekö te Rookerystä?" kysyi Galama vähän kummastuneena.
Ennenkuin Block ehti vastata, kuului ravintolan takaa koiran haukuntaa ja vaimon ääni, joka koetti vaijentaa koiraa.
Heti sen jälkeen astui isäntä huoneeseen ja lähestyi pöytää.
"Tuhat kertaa anteeksi", sanoi hän, iskien salaa silmää Galamalle, "mutta tallirenki, hölmö, ei tiedä mitä on tehtävä hevosille. Tahtoisitteko tulla katsomaan? Pelkään ettei yhden ole oikein asiat."
"Todellako!" sanoi Block, hypähtäen ylös ja rientäen ovea kohden. "Vaikka minulle annettaisiin sata tuhatta, en soisi että hevoseni saa mitään vikaa;" ja hän juoksi talliin päin, perässä Hannu, joka nauroi itsekseen.
Tuskin olivat he poissa, kun isäntä kääntyi huoneen takaoveen päin ja kuiskasi:
"Minä sanon sen hänelle."
Kohta sen jälkeen astui huoneeseen pitkä mies, viitta yllään ja musta, pehmeälierinen huopahattu päässään; hän meni suoraa päätä Galaman luo ja tarttui innokkaasti hänen käteensä, sanoen:
"Tervetultuasi, sinä prinssimme rohkea lähettiläs. Mitä uusia häneltä kuuluu?"
Puhuja oli heittänyt viittansa taaksepäin ja kun hän vielä otti hatun päästään, paljastuivat kauniit kasvot, joissa ilmeni sekä jaloutta että ylhäisyyttä. Korkea ja leveä otsa, suuret, ilmehikkäät silmät, soma suu, tummanruskeat viikset — siinä kasvojen tunnusmerkit. Hänen pukunsa oli verrattain halpa. Jos katseli hänen mustaa nahkajakkuaan, viiltohousujaan ja terässolkisia kenkiään, olisi helposti luullut häntä käsityöläiseksi tai kunnialliseksi porvariksi — mutta sirotekoinen miekankahva ja raskas, kultainen sinettisormus ilmaisivat korkeampaa säätyä. Hänen ulkomuodostaan ja koko olennostaan kuvastui rohkeutta, lujatahtoisuutta ja ennen kaikkea miettiväisyyttä; kun näki hänet Galaman rinnalla, saattoi jo siitä tavasta, jolla toinen lähestyi toista, päättää mikä ero oli tyynen, kokeneen sotamiehen ja nuoren, innokkaan vapaaehtoisen välillä. Se oli Villiam de Blois, Treslongin herra, eräs prinssin hartaimpia puoluelaisia, josta vielä oli tuleva suuri päällikkö vapauden sodassa.
"En tiedä hänestä enempää kuin tekään, herra", vastasi Galama. "Viimeiset viikot olen oleskellut Gentin läheisyydessä ja etsinyt keinoja kreivejä pelastaakseni, mutta kaksi päivää sitten heidät vietiin sieltä pois. Tiedätte kai, että he nykyään ovat Brüsselissä?"
"Tiedän kyllä; ja he ovat majoittuneet erään hyvän tuttavanne luo,
Yonker. He oleskelevat Broodhuyissä", vastasi Treslong.
"Niin olen kuullut, vaan en ole voinut sitä uskoa", sanoi Galama. "Sen huhun vuoksi olen kuitenkin tullut tänne. Meillä on kummallakin syytä uuteen vihaan herttuaa vastaan."
Treslongin veli oli yksi niistä aatelismiehistä, jotka teloitettiin samalla kertaa kuin molemmat Galamat.
"Voi veli-raukkaani", huokasi Treslong. "Kenties minä pian seuraan häntä. Ja Nassaun Adolf on myöskin kuollut."
"Eihän toki hirtetty?" kysyi Galama äänessään kauhua. "Sitä ei herttua milloinkaan uskaltaisi tehdä."
"Se ei olisi haitannut; hän olisi kyllä uskaltanut, vaan hänellä ei ollut siihen tilaisuutta. Adolf on kaatunut Heiliger-Lee'n tappelussa, taistellen Aremberg'iä, tuota luopiota vastaan. Mutta kuka teillä on seurassanne ja mitä aiotte tehdä?"
"Jälkimäiseen kysymykseen ensin vastatakseni, olen nyt, kun kuulen että kreivit ovat Broodhuyssä, päättänyt tänä iltana lähteä Brüsseliin Agnesta katsomaan. On hyvin mahdollista, että me yksissä neuvoin keksimme keinon ainakin Egmontin pelastamiseksi. Olen valmis panemaan henkeni alttiiksi tämän yrityksen puolesta ja kaikki mitä minulla on, vaikka minut huomenna nyljettäisiin. Minun ei tarvitse kysyä, tahdotteko auttaa minua, hyvä herra; mutta luuletteko, että Kerjäläisenne ovat siihen myöskin valmiit?"
"Karel", sanoi Treslong totisesti, "nuo miehet ovat enimmäkseen kulkureita, sen myönnän, mutta heitä ei arveluttaisi ryhtyä kuinka vaaralliseen hankkeeseen hyvänsä, jos vain olisi vähänkin toivoa Egmontin pelastamisesta. Mutta te, joka olette tehnyt itsenne niin suuriarvoiseksi prinssille, te ette saa panna henkeänne alttiiksi siten, että lähdette tänä iltana kaupunkiin, jossa varma kuolema vartoo teitä."
"Herra!" vastasi Karel nopeasti, "prinssin selvästi lausuttu tahto on, että ryhdyn tähän—"
Hän vaikeni. Ulkoa kuuluva melu sai heidät molemmat ikkunan luo. He näkivät Hannun istuvan hevosen selässä, joka rajusti hyppi pystyyn ja potki sekä paiskasi hänet lopulta pehmeään ruohikkoon, huoneen viereen. Isäntä ja talon väki seisoivat ääressä sydämen pohjasta nauraen tuolle hupaiselle näylle. Noiden kahden akkunasta katsellessa Hannua, huulet hymyssä, ilmestyivät Blockin kasvot taka-ovelle. Hän loi pikaisen, mutta terävän silmäyksen Treslongiin ja veti heti päänsä takaisin. Hetken päästä hän tuli juosten pihalle, suu naurussa ja suitsista taluttaen toista hevosta. — "Olen pyhittänyt elämäni maalleni ja kunnialle", sanoi Galama, kääntyen pois akkunasta. "Toivon, että minua käytetään vaikeimpiin ja vaarallisimpiin yrityksiin ja kuolen mielelläni kuinka kurjan, kuinka maineettoman kuoleman hyvänsä, jos sillä voin edistää pyhää asiaamme vaaksankaan verran. Te näette, että olen valmis kohtaamaan mitä vaaroja tahansa, ja mitä siihen tulee, että lähden kaupunkiin, niin — enkö ole espanjalainen upseeri? — ja sen lisäksi: lukekaa tämä;" ja hän antoi toiselle paperin, jonka hän veti esiin haarniskansa alta. Se oli Gentin linnan isännän antama kirje, jonka sisällys tuskin huvittanee lukijaa.
"Kuinka te tuon saitte ja kuinka valepukunne?" kysyi Treslong, kun hän oli lukenut kirjeen ja antanut sen takaisin Galamalle.
"Hannu ne minulle hankki", sanoi Yonker; "vaikka olen pahoillani, ettei niitä saatu ilman veren vuodatusta. Ne ovat sangen suuri-arvoiset minulle. Aiotteko Rookeryyn yöksi? Tulen sinne, kun vain ensin olen puhutellut Agnesta. Sitten saamme miettiä, mitä on tehtävä, sillä luullakseni ei Alba aio kauan viivyttää vankiensa mestausta."
"Tietääkseni on se tapahtuva kolmen neljän päivän päästä", sanoi Treslong; "ei siis auta hukata aikaa. Tulin tänne tavatakseni teitä ja aion palata Rookeryyn, jonne kaikki Kerjäläiset huomisyönä kokoontuvat. Mutta kuka tuo outo on?"
"En tiedä varmaan. Joku Gerard Block, jolla on suosituskirje Pietari Blinkiltä. Sattumalta yhtyi hän matkalla meihin. Hän näkyy hyvin tuntevan Brüsselin ja Rookeryn ja on Kerjäläinen. Kenties hän on meille avuksi. Hän aikoo käydä Brüsselissä ja sieltä lähteä Rookeryyn."
"Mutta hän ei saa tänä iltana lähteä Brüsseliin", sanoi Treslong. "On liikaa, jos teitä kolme yhtaikaa saapuu kaupunkiin. Käskekää hänen jäädä tänne; minä pidän häntä silmällä. Hyvä hevosmies hän on, olkoon kuka tahansa."
"En voi hänelle antaa käskyjä", sanoi Galama, "kun hän ei ole asettunut minun komennettavakseni. Sitä paitsi saattaa Hannu lähteä teidän kanssanne Rookeryyn ja vieras minun seurassani Brüsseliin. Minulla täytyy olla muassani joku palvelija, koska minä, kuten tiedätte, olen espanjalainen upseeri. Hänen uskollisuuttaan emme vielä voi taata ja sentähden toimitin niin, että minä ja te saimme olla kahden kesken. Mutta en ole hänelle vielä mitään ilmaissut ja hän ei voi meitä vahingoittaa. Hyvästi siis huomiseksi!"
Treslong veti viitan olkapäilleen, painoi hatun päähänsä ja pääsi tuskin taka-ovesta ulos, kun Gerard Block astui sisälle etuovesta Hannun kanssa.
"Olen opettanut teidän palvelijaanne ratsastamaan, Yonker", lausui
Block nauraen.
"En ole eläissäni nähnyt moista elukkaa", sanoi Hannu nyrpeissään ja hartioitaan tunnustellen: "mutta sainpa sen viimein nöyräksi."
"Koska te, mestari Block, lähdette Brüsseliin", arveli Galama, "on mielestäni parasta, että me lähdemme yhdessä. Kun saamme siellä asiamme ajetuksi, voimme tavata toisemme jossakin, ehkäpä Nassaun palatsin kulmassa. Sitten sopii meidän yhdessä lähteä Rookeryyn ja siellä ilmoittaa, mitä olemme saaneet tietää. Johtui juuri mieleeni, että näyttäisi vähän epäilyttävältä, jos kolme ratsumiestä auringon laskettua yhtäaikaa tulee kaupungin portista; mutta nyt saatatte käydä minun palvelijastani."
"Sitä virkaa olen pitävä kunnianani, Yonker", vastasi Block.
"Sinä, Hannu, jäät tänne siksi kun olemme lähteneet ja sitten menet yksin Rookeryyn. Jos saavut sinne ennen kuin olemme palanneet, joka ei tapahdu ennen huomisyötä, niin sano vartijoille, että olemme tulossa. Ja ole varuillasi, ettet enää alota riitaa."
Samassa tuotiin hevoset esille, ja kaikki kolme lähtivät ulos.
"Kas tässä, Hannu ystävä", sanoi Block, noustessaan hevosensa selkään ja tarjotessaan Hannulle tukaattia, "juo minun onnekseni äläkä koskaan enää ratsasta tulisella hevosella."
Hän oli tuskin lausunut nämä sanat, kun hänen hevosensa alkoi hyppiä ja potkia aivan samalla tavalla kuin äsken Hannun alla; mutta tämä seisoi herransa hevosen vieressä ja nauroi täyttä kurkkua.
Mutta Block oli vikkelämpi kuin Hannu. Hän hyppäsi maahan ja alkoi sovittaa satulavöitä toisin; samassa hän jälleen nousi selkään ja ratsasti Galaman kanssa Brüsseliin päin.
Mutta Hannu, joka seurasi heitä silmillään, ravisteli päätään ja sanoi: "Block! Block! se mies ei miellytä minua."