XIII
Herra ja palvelija.
Porstuaan tultuaan, silmäili inkvisiittori ympärilleen ja huomasi sen pimeimmässä nurkassa kookkaan miehen haamun, jolla oli huopahattu päässä ja yllään pitkä ratsastusviitta, joka ulottui hartioista jalkoihin asti. Hän näytti heti tuntevan kuka vieras oli, sillä tuokion tuumattuaan nyökäytti hän tuskin huomattavasti päätään ja lähti menemään portaita myöten alempaan kerrokseen; sinne päästyään hän astui kartanon hoitajan asuinhuoneeseen, jonka jo vanhasta tunnemme, ja heittäytyi nojatuoliin istumaan. Viittaan puettu vieras seurasi hänen jäljessään. Heti sisään tultuaan sulki tämä tarkasti ovet ja akkunat ja laski vielä akkunaverhot alas. Suoritettuaan tämän työn, jota inkvisiittori katseli välinpitämättömästi, kääntyi hän hänen puoleensa ja sanoi:
"Minun ei tee mieleni heittää omia aseitani vihollisten käytettäviksi."
Samalla hän otti hatun päästään ja kun hän vielä riisui viitan yltään, tuli esille vanha tuttavamme Gerard Block, puettuna alhaiseksi sotamieheksi ja kantaen kättään siteissä.
"Oletteko haavoitettu?" kysyi inkvisiittori hiukan säälivällä äänellä, kun hän huomasi siteen.
"Hiukan vain", vastasi Block.
Tämän jälkeen oltiin muutama silmänräpäys vaiti.
"Yrityksenne on, luullakseni, mennyt pilalle vai kuinka?" kysyi inkvisiittori jälleen.
"On, vaan ei kokonaan", vastasi toinen.
"Oletteko varma, että vihdoin olette päässyt oikeille jäljille?"
"Varmempi kuin milloinkaan", vastasi urkkija.
"Ja kuinka teidän hankkeenne ei menestynyt?" kysyi isä Hubert.
"Siihen oli kokonaan syynä erään sotamiehen tyhmyys. Hän olisi siitä hyvästä hirtettävä ja neljäksi pienittävä", vastasi Block äänellä, joka osoitti kiihtymystä.
"Teidän tulee hillitä kiivasta luontoanne, veli Sextus", sanoi inkvisiittori tyynesti. "Vaikka te usein pidättekin seuraa yhteiskunnan hylkyjen kanssa ja teidän täytyy osoitella heidän käytöstään, ei siitä kuitenkaan saa olla mitään haittaa teidän hurskaudellenne. Istukaa ja kertokaa lyhyesti, mitä on tapahtunut."
Veli Sextus istui nuhteet saatuaan tuolille, suuresti pahoillaan siitä kuivakiskoisesta, pisteliäästä tavasta, jolla inkvisiittori oli häntä moittinut.
"Minä toivon, että annatte vikani anteeksi", sanoi hän hetken vaiti oltuaan, "mutta kun ajattelen, että minä ilman yhden sotamiehen noloutta olisin tuonut teidän käsiinne kolme pahamaineisinta Geusiä, Treslongin, Galaman ja Verveenin, en voi olla suuttumatta, ja täytyyhän teidänkin, isä, myöntää, että tuo ajatus on kiusallinen."
"Sinun pitää antaa anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän", vastasi pienoinen mies vakavalla äänellä. "Mutta onko tuo pääkapinoitsija Verveenkin läheisyydessämme?"
"Hän oli siellä", vastasi Block eli Sextus; "mutta minua ei kummastuta, jos hän tällä hetkellä on Treslongin kanssa matkalla Ranskaan. Suokaa minun lyhyesti kertoa, mitä on tapahtunut. Kun kaksi tuntia sitten tapasin teidät, sanoin että kaikki ansat ovat viritetyt saadaksemme Galaman kiinni ja kaikki muut joko kuolleina tai elävinä käsiimme. Mutta näyttää siltä kuin Kerjäläiset jotenkin olisivat muuttaneet suunnitelmiaan senjälkeen kun minä lähdin heidän luolastaan, sillä toinen mies, joka kiipesi köysitikapuita ylös, oli Galama, ja ensi hämmästyksessäni olin vähältä puhua pääni paulaan. Nyt riippui kaikki siitä, kuinka sukkelaan saisimme heidät saarretuiksi, jos mieli saada heidät elävältä käsiimme, sillä he ovat hurjapäistä joukkoa ja minä tiesin, että he taistelevat kuinka monta vastaan tahansa, jos on vähänkin menestymisen toivoa."
Hän taukosi ja heitti ikävöivän silmäyksen pöydällä seisovaan viinikannuun. Mutta inkvisiittori käski hänen jatkaa.
"Kuten tiedätte", lisäsi Block huoaten, "piti viidenkymmenen pyssymiehen piiloutua vallille ja toisten viidenkymmenen asettua ulkopuolelle johonkin paikkaan, josta heidän sopi katkaista vihollisten pakomatka. Pyssyn paukahtaessa tuli minun hypätä sivuun ja pyssymiesten piirittää ja ottaa heidät vangiksi. Mutta kun kaikki jo olivat vallilla ja portti aijottiin avata niille viidellekymmenelle, joitten piti väijyä ulkona, paukahti pyssy. Minä ymmärsin heti, että tuo oli erehdys ja koska koetin jotenkin sitä korjata, huusin, että meidät oli petetty ja että meidän oli parasta paeta porttiin päin. Nuo hurjat veikot olisivatkin luultavasti seuranneet minua, ellei ensi laukauksen jäljestä olisi tullut useita muita, joista yksi sattui minun käsivarteeni. Hyvä oli, että minulla oli rautapaita ylläni, muutoin olisin sangen huonosti selviytynyt. Onneksi oivalsin heittäytyä maahan pitkäkseni ja olla olevinani kuolettavasti haavoitettu. Kerjäläiset kääntyivät heti toisaalle ja pakenivat rintasuojalle, ja koska sitä asiaa ei ollut edeltäpäin ajateltu, pujahtivat he tiehensä joka mies. Ilman tuota onnetonta laukausta olisimme päässeet sen salaisuuden perille, jota niin kauvan turhaan olemme urkkineet, mutta —"
"Mutta, lyhyesti, yritys on mennyt myttyyn, veli Sextus", sanoi kuivakiskoisesti pienoinen mies, "ja meidän täytyy vastedes saada tuo salaisuus selville. Onko teillä mitään vihiä siitä, kuka se mies lienee, joka täällä nyt toimittaa Galaman virkaa, ja lieneekö hänellä sellaisia tietoja, joita kannattaisi kuulla? Minä pidin häntä ensin Galamana, mutta hän puhuu kuin pappi ja on Yonkeriksi liian vanha. Hän on harteva mies, jonka parta on musta ja poskessa aimo arpi."
"Se on Galaman palvelija Hannu", vastasi Block (sillä tällä nimellä me häntä vastakin mainitsemme). "Hän tietää yhtä ja toista, mutta ei aivan paljoa. Hyvä on kuitenkin, että hän on hallussamme, sillä hän on ainoa, joka minua epäilee."
"Minkätähden hän on ainoa, joka teitä epäilee"? kysyi isä Hubert.
"Luultavasti sen tähden että minä, ensi kerran kun miehen näin, tapasin hänet laulamasta erästä Kerjäläis-laulua."
"Mutta miksi ei isäntä ole yhtä epäluuloinen kuin palvelija?"
"Te unohdatte, että minä olen pelastanut isännän hengen", sanoi Block.
"Eilen illalla. Mutta ennen sitä? Minä tiedän mikä erehdys teille tapahtui ravintolassa tuon kirjeen suhteen, veli Sextus, ja minua ei kummastuttaisi, jos sekä isäntä että palvelija katselisivat teitä epäluulolla, sillä on tuskin luultavaa, että Pietari Blink olisi unohtanut l:n teidän nimestänne. Mutta teidän olisi heti pitänyt sanoa se minulle eikä salata sitä. Muistakaa aina vastedes, että veljeskuntamme pitää teitä silmällä, vaikka olisitte missä hyvänsä, ja että me voimme nähdä mitä auringoltakin jää näkemättä."
Blockin kasvoilla kuvastui samalla kertaa kummastusta, häpeää ja nöyryytystä, kun hän kuuli, että inkvisiittori tiesi mitä hän oli tehnyt, sillä hän oli lohduttautunut sillä ajatuksella, ettei kukaan muu tietäisi siitä mitään, kuin Galama, Hannu ja hän itse.
"Miksi ette vanginneet Galamaa vallilla, ennenkuin hän pääsi pakenemaan?" kysyi inkvisiittori hetken päästä.
"Hän tai hänen toverinsa olisivat heti tappaneet minut, tai olisivat temmanneet hänet minun käsistäni, ennenkuin sotamiehet olisivat ennättäneet avukseni."
"Onko Galama yhtä paha harhauskolainen kuin hänen serkkunsa, kartanon hoitajan tytär?" jatkoi inkvisiittori.
"Nykyään hän ei ole muuta kuin Geusi. Hän näyttää panneen kaikki alttiiksi maineelle."
"Qui non est mecum, contra me est, et qui non congregat mecum, spargit" [Joka ei ole minun puolellani, hän on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoile, hän hajottaa.], lausui inkvisiittori hartaasti; "mutta miksi ette ottanut kiinni häntä, kun hän oli tässä huoneessa?"
"En olisi sitten saanut tietoa Rookerystä; se on tästälähin verkko, jolla kaappaamme kaikki, jotka sitä lähestyvät."
"Mutta meillä olisi ollut hallussamme Galama, joka maksaa enemmän kuin koko Rookery."
"Minä saan hänet vielä haltuuni, isä Hubert, ja helpommin kuin milloinkaan ennen."
"Te näytätte sangen toivehikkaalta tappionne jälkeen", sanoi inkvisiittori vähän äkeissään Blockin leukavasta puheesta; "mikä on aikomuksenne?"
"Yonker Galama", sanoi toinen, "ei lähde Brabantista, ennenkuin hän on pannut kaikkensa Hannun pelastamiseksi, sillä ilman tätä on hän kuin melaton laiva. Siitä vähästä, mitä olen nähnyt näitten kahden suhteen, olen huomannut, että Yonker ilman palvelijansa kokemuksia ja varovaisuutta jo aikoja sitten olisi joutunut käsiimme. Paitsi sitä kuuntelin salaa Galaman ja hänen serkkunsa Agnesin keskustelua ja olen nähnyt niin paljon, että olen varma siitä, että hän tekee voitavansa armaansa tähden. Kun kaksi sellaista syöttiä on tarjona, täytyy kalan tarttua onkeen."
Hän vaikeni ja silmäili inkvisiittoria, joka oli noussut ja käveli edes takaisin, kädellään pidellen leukaansa ja katsoen maahan.
"Oletteko varma siitä, että hän välittää Oranian prinssin kirjevaihtoa?" kysyi Hubert, katsahtamatta ylös.
"Olen. Kaikki tiedot, jotka olen saanut hankituksi, todistavat sitä ja ravintolassa kuulin Galaman sanovan Treslongille: 'Prinssin selvästi lausuttu tahto on, että minä lähden Gentiin.' Minä sain näet poistetuksi Hannun, joka piti minua silmällä, ja sillä tavalla onnistui minun ovesta kuulla tuo katkelma heidän haastelustaan. Galama on siis epäilemättä läheisissä tekemisissä prinssin kanssa."
"Ja jos menette hänen luokseen, — siinä tapauksessa, että hän on lähitienoilla —, luuletteko hänen uskovan teitä, jos sanotte, että jouduitte vangiksi, mutta pääsitte karkuun?"
"En epäile sitä", vastasi Block. "Olen varma siitä, että kaikki Kerjäläiset luulivat, nähdessään minun kaatuvan, että olin joko kuollut tai vaarallisesti haavoitettu."
Inkvisiittori asteli taas ääneti edes takaisin, ja Block seurasi silmillään pienen miehen askeleita, niinkuin koira isäntäänsä. Kummallista oli nähdä, kuinka suuresti Gerard Block ja veli Sextus erosivat toisistaan — mies, joka kopeasti puhutteli Hannua, vieläpä Galamaakin, ja se, joka nöyrästi kohteli inkvisiittoria; isänmaallisen liittokunnan jäsen oli kokonaan toinen kuin jesuiitta-seuran inhottava ja luihu orjamainen palvelija.
Inkvisiittori kyseli vielä yhtä ja toista Blockilta ja lausui sitten hitaasti vakavalla äänellä:
"Hyvä! ottakaa selville, missä Galama on. Annan teille kolme vuorokautta aikaa. Seitsemännen päivän illalla lähtevät täältä kahdet vaunut Gentiin sitä tietä, joka käy metsän lävitse. Toisessa on Agnes ja Maria, toisessa Hannu. Sillä paikalla, missä kaksi tammea on yhteen kasvanut, Hornan suun lähellä, tulee teidän ja kerjäläisten odottaa heitä ja koettaa heitä pelastaa, joukko keveitä ratsumiehiä seuraa vähän matkan päässä, ja toinen joukko tulee vastakkaiselta suunnalta, estääkseen heidän pakoaan. Kun kerjäläiset turhaan koettavat avata lujasti lukituita vaunuja, saartaa ratsuväki heidät joka puolelta. Koettakaa ennen kaikkea saada Galama käsiinne. Ei hätää mitään, vaikka kaikki muut pääsisivät pakoon, koska kerran tiedämme heidän pesänsä. Mutta jos ette löydä häntä, täytyy teidän palata tänne 7:nen päivän aamulla. Menkää nyt ja suojelkoon teitä Pyhä Neitsy! Palkkanne on oleva ansionne mukainen."
Parin minuutin päästä oli urkkija kääriytynyt viittaansa ja jättänyt huoneen. Inkvisiittori tuijotti oveen, josta toinen oli mennyt, ja puhui itsekseen aivan kuin unissaan:
"Jos hän kerran joutuu käsiimme ja näkee sisarensa ja lemmittynsä silmäinsä edessä, saamme tiedon hänen salaisuudestaan ennen viikon kuluttua. Ja Agnes" — jatkoi hän — "joka on niin nuori, niin kaunis, niin uljas, niin puhdas, kuka olisi luullut, että hänestäkin tuli häijyläisen lapsi? Meidän täytyy koettaa pelastaa niin kallis helmi ikuisesta perikadosta."