KIERTOKULKU.
Mit' on pienet kiiltomadot noille
Suuren sähkövalon vartojoille,
Mitä laulu kevätpeipposen
Vartojoille torvisoitinten?
Joka ilta uudistaapi muistoon:
Pitäis tulla sähköliekit puistoon!
"Toiste, toiste," laulaa peipponen,
"Tänään vilkkuu kiiltomatonen."
Kansa kaipaa, kaipaa lumousta,
Luonnon pienet ei tee vaikutusta;
Vaikka iltasilla nousee kuu,
Senkin valo nyt jo vanhentuu.
Kevät kulki, tuotti satakielen,
Hetkeksi sen laulu lumos mielen.
Kyllästyttiin. Ennen kuultua!
Sehän vaan on vanhaa luontoa!
Kaasuvalon keksi eräs ilta,
Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta.
Saksan soittokunta ilmauu.
Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu.
Vanhentuu! "Oi, sähkövalo missä!
Autuus Italian on sävelissä!"
Huutaa kansa. Juoksee keksijät,
Sointujen ja valon etsijät.
Kansa kaipaa, rauhatonna harhaa,
Harva etsii luonnon sointutarhaa.
Vihdoin neron nuppi puhkeaa,—
Sähkövalo puiston valloittaa.
Soitto kaikuu, tuotu Italiasta,
Kiihkeä kuin nuoruus hekkumasta.
Vuoden kaks, on kansa kummissaan,
Niin jo alkaa uutta kaipaamaan.
Liian huikeaa ja konstikasta!
Hervaisee! Oi, luonto, ota lasta,
Syliis eksynyttä painalla,
Että koituis uutta tarmoa!
Miellyttää nyt peippo, kiiltomato,
Luonnonkauneuden runsas sato;
Alkaa kiertokulku uudestaan,
Mutta päättyy konstimaailmaan.
6/8